Mitä ihmettä tehdä kuolinpesän irtaimistolle, valokuville, kirjeille, muistoesineille? Pulassa ollaan

Millaisessa perheessä tuhotaan omien vanhempien valokuvat? Eikö ihmisillä ole mitään järkeä päässään? 

Kameroita ja muita niihin liittyvää tavaraa kannattaa tarjota myyntiin Facebookin valokuvaukseen liittyvissä ryhmissä. Filmikamerat käyvät myös nykyaikana kaupaksi.

Valokuvat, käsinkirjoitetut kirjeet/postikortit ja päiväkirjat ovat erittäin uniikkeja asioita. Pieniä ikkunoita/televisioita menneiden ihmisten elämään ja arkeen. Ne kannattaa säästää tai myydä keräilijälle.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Olisitte olleet vainajasta kiinnostuneita hänen eläessään ja käyneet yhdessä valokuvia ja kirjeitä läpi ja keskustelleet niiden säilyttämisestä ja kohtalosta henkilön kuoleman jälkeen. Tämä on vähän itse aiheutettu ongelma, kun asia on levähtänyt päin näköä tällä tavalla surun keskellä. Jos ette jaksa käydä valokuvia läpi eikä polttomahdollisuutta ole niin ei ole paljon vaihtoehtoja. Roskiin vaan. Mitä sitä kuolleen yksityisyyttä suremaan kun kuollut itsekään ei ole hirveästi kiinnostanut eläessään. Aamen.

Oletko sinä itse tehnyt noin vanhempiesi, lastesi ja sisarustesi kanssa? Ainakin omat vanhempani olisivat suuttuneet, jos olisin ruvennut puhumaan heidän kuolemasta.

Olen eri, mutta olen. Isä itse oli se, joka alkoi puhua kuolemastaan. Minä ensin välttelin aihetta, mutta sitten tajusin, että isälle on tärkeää puhua siitä. Eli käytiin läpi kuvia ja kirjoitettiin yhdessä kuvan taakse vuosiluvut, keitä kuvassa ja missä otettu. Myös arkusta puhuttiin ja minne haluaa tulla haudatuksi. 

Ap:n tilanne taisi olla sillä tavoin eri, että kuolema tuli yllättäen. 

Vierailija wrote:

Valokuvat, käsinkirjoitetut kirjeet/postikortit ja päiväkirjat ovat erittäin uniikkeja asioita. Pieniä ikkunoita/televisioita menneiden ihmisten elämään ja arkeen. Ne kannattaa säästää tai myydä keräilijälle.

Voi hyvää päivää. Ketään keräilijää ei sinun perhekuvat kiinnosta, mutta luulisi normaalin ihmisen säilyttävän oman perheen kuvat. Vai onko tosiaan kaikki mitattava rahassa? 

Säilyttäisin ehdottomasti valokuvat myöhempää lajittelua varten. Niistä tulee varmasti esiin muistoja, mitä ei ole aktiivisesti muistanut. Näin kävi itselle. Valokuvien läpikäymisen voi myös ottaa osana surutyötä, voi katsoa valokuvia ja itkeä ihan rauhassa, vaikka vasta vuosien päästä.

Päiväkirjatkin säilyttäisin. Ei niitä heti tarvitse lukea, nekin voi lukea vasta sitten, kun on siihen henkisesti valmis.

Jos on aikaa ja kirjoittamisen lahja, niin valokuvat, päiväkirjat ja kirjeet ovat mahtavaa aineistoa siihen. Enkä tarkoita nyt mitään ko. vainajaan liittyvää muistelmateosta, vaan esim. fiktiivistä romaania ylipäätään. Tai toisaalta, joku "oikea" kirjailija saattaa olla kiinnostunut tuosta aineistosta.

Ihan oikeasti ette anna toisten henkilökohtaisia päiväkirjoja ja kirjeitä kenellekään ulkopuoliselle! Nyt valoja päälle herranjestas sentään, tämän pitäisi olla itsestäänselvyys jo kirjesalaisuudenkin vuoksi.

Tavarat ovat vain arvotonta materiaa. Läheinen on menehtynyt, häntä ei takaisin saa millään. Nämä kaksi asiaa on syytä erottaa toisistaan eli ei niitä roinia varastoimalla pidetä muistoa yllä, vaan se on siellä sisimmässä, ajatuksissa ja puheissa jälkipolville. Ainakin itse vaalin vanhempieni muistoa ihan muuten kuin jotain tavaroita pyörittelemällä, ymmärrän toki että moni ei näin ajattele mutta järki käteen nyt. Meitä kun on moneen junaan, jotkut jää selkeästi laiturille ja toiset hyppää alle. Tämä keskustelu sen osoittaa. 

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta paprisilppurit maksavat nykyisin vain muutaman kympin. Niistä päiväkirjoista voi ottaa kannet pois ja sivut laittaa paperisilppuriin. Ohuiksi suikaleiksi leikatut paperit sitten paperijätteeseen. Sama sitten kaikille muillekin arvottomille papereille, joissa on jotain henkilötietoja tai muuten olisivat tietosuojajätettä. 



Joskus mulla ja siskollanikin on edessä tuo homma. Mun isäni on kuitenkin ollut sikäli fiksu, että hän säilyttää kaikkia arvopapereita yhdessä ja samassa laatikossa. On jo aikoja sitten kertonut meille, missä laatikko on ja mitä se sisältää. Latikosta löytyy myös kaikkien heidän pankkitiliensä tiedot yms. Ei mitään Jeesuksen aikaisia tiliotteita vaan ainoastaan sellaisia papereita, joilla on jotain merkitystä. 



Mun ja siskoni suunnitelma on, että aikanaan me mennään ensin vanhempieni kotiin ja katsomme, mitä sieltä itse haluamme. Siskoni vie varmaan kaikki valokuvat ja vanhat kirjeet, koska hän on jo muutaman vuosikymmenen tehnyt sukututkimusta.Mulla ei ole oikeastaan mitään, mitä vanhempieni irtaimistosta haluaisin. Yhdet kristalliset viinilasit ehkä, mutta koska siskollani on jo sitä samaa sarjaa, siskoni saa pitää nekin. Kun me olemme käyneet siellä, seuraavaksi on vuorossa vanhempieni lapsenlapset (kaikki jo aikuisia). Ottavat sieltä mitä haluavat. Sen jälkeen tilataan jokin firma, joka hakee loput. Vanhempieni lapsenlapsissa saattaa olla muutama, jotka ehkä haluaisivat viedä kirppiksellekin sieltä tavaraa. Senkus vievät. Vanhemmillani on paljon design-esineitä, joista voi saada ihan kivasti rahaakin, mutta mulla ja siskollani ei ole sellaista rahantarvetta, että alkaisimme niitä itse myymään. 



Jo noin neljännesvuosisata sitten vanhempani kysyivät multa ja siskoltani, onko heillä jotain sellaista esinettä, minkä me ehdottomasti haluaisimme heidän kuolemansa jälkeen. Mä toivoin isäni maalaamaa taulua ja siskoni isoisän tekemää kynttilänjalkaa. Vanhempani antoivat ne meille jo silloin. Olivat muuttamassa pienempään asuntoon ja silloin he joutuivat luopumaan monista tavaroistaan, joten heille sopi tämä jo silloin. 



Jos meilllä tulisi olemaan tilanne, että siskoni haluaisi säilyttää kaiken ja minä en, niin sitten siskoni saisi kaikki tavarat. Veisi joko kotiinsa tai vuokraisi varaston. Tekisi sen jälkeen varastossa oleville tavaroilleen mitä haluaa, mutta mä en myöskään osallistuisi varaston kustannuksiin. 



Joku kommentoi, että on vainajaa kohtaan väärin yrittää raivata huusholli yhdessä viikonlopussa. Mä käyn vanhempieni luona sen verran usein, että tiedän suunnilleen, mitä heillä siellä on. En toki pengo kappeja, mutta vaikea kuvitella, että vanhemmillani olisi kaapeissaan jotain sellaista, mitä minä ehdottomasti haluaisin säilyttää omissa  kaapeissani. Heinäkuun puolivälissä sattuneen vesivahingon vuoksi hävitin omasta kodistani valtavan määrän tavaraa ja tein sen viikossa. Viikko meni siksi, että kyse oli mun omista tavaroistani, joista osalle oli ihan oikeastikin vielä tarvetta. Vanhempieni asunnossa taas ei ole mitään sellaista, mitä mä välttämättä tarvitsisin. Jos olen pärjännyt yli 40 oikein hyvin ilman vanhempieni tavaroita, en mä niitä ala tarvitsemaan nytkään. 

Itse hävitin omat päiväkirjat ja kalenterit niin, että revin ne kohtuullisen pieniksi paloiksi, laitoin isoon roskapussiin ja kaadoin puoli litraa tomaattikastiketta päälle. Sillä hetkellä ei ollut aikaa ja mahdollisuutta polttaa eikä ostaa mitään silppuria.

Vierailija wrote:

Ihan oikeasti ette anna toisten henkilökohtaisia päiväkirjoja ja kirjeitä kenellekään ulkopuoliselle! Nyt valoja päälle herranjestas sentään, tämän pitäisi olla itsestäänselvyys jo kirjesalaisuudenkin vuoksi.

Tavarat ovat vain arvotonta materiaa. Läheinen on menehtynyt, häntä ei takaisin saa millään. Nämä kaksi asiaa on syytä erottaa toisistaan eli ei niitä roinia varastoimalla pidetä muistoa yllä, vaan se on siellä sisimmässä, ajatuksissa ja puheissa jälkipolville. Ainakin itse vaalin vanhempieni muistoa ihan muuten kuin jotain tavaroita pyörittelemällä, ymmärrän toki että moni ei näin ajattele mutta järki käteen nyt. Meitä kun on moneen junaan, jotkut jää selkeästi laiturille ja toiset hyppää alle. Tämä keskustelu sen osoittaa. 

Kirjesalaisuus pätee vain henkilön ollessa elossa. Kuoleman jälkeen kirjesalaisuus raukeaa. Tämä pätee sähköposteihinkin. Se, miten SINÄ hoidat oman surutyösi onkin sinun asiasi, mutta muut saavat hillota sukulaistensa tavaroita maailmantappiin asti, jos sen kokevat lohduttavaksi. Ärsyttää nämä gate keeperit/portinvartijat varsinkin surutyön kohdalla. Toivottavasti kengässäsi hiertää kivi ikävästi loppupäivän!

Onneksi oma läheiseni oli siisti ihminen eläessään. Kun kuoli niin papereita tuli tasan yksi pikku laatikko ja samoin valokuvia. Ei ollut suuri homma hävittää.

Ei-säilytettävät hlökohtaiset paperit jne menee samalla tavalla kuin muukin tietosuojamateriaali. Eli kun aikanaan tiedätte mikä lähtee niin niitä varten tilataan lukittu tietosuojaroskis tai roskiksia jonka sisällön kyseisen yrityksen väki tuhoaa.

Me tehtiin jättisiivous kun mun äiti halvaantui ja joutui palvelutaloon. Kaikki huonekalut, laitteet ja irtimisto annettiin Fidalle tai Kierrätyskeskuskelle, vaatteet meni Fidalle. Kirjat, alus- ja vuodevaatteet roskikseen. Kukaan meistä lapsista ei halunnut mitään. 

Isosta kaksiosta ei jäänyt meille kuin muovikassillinen papereita ja valokuvia. 

Vierailija wrote:

Ihan oikeasti ette anna toisten henkilökohtaisia päiväkirjoja ja kirjeitä kenellekään ulkopuoliselle! Nyt valoja päälle herranjestas sentään, tämän pitäisi olla itsestäänselvyys jo kirjesalaisuudenkin vuoksi.

Tavarat ovat vain arvotonta materiaa. Läheinen on menehtynyt, häntä ei takaisin saa millään. Nämä kaksi asiaa on syytä erottaa toisistaan eli ei niitä roinia varastoimalla pidetä muistoa yllä, vaan se on siellä sisimmässä, ajatuksissa ja puheissa jälkipolville. Ainakin itse vaalin vanhempieni muistoa ihan muuten kuin jotain tavaroita pyörittelemällä, ymmärrän toki että moni ei näin ajattele mutta järki käteen nyt. Meitä kun on moneen junaan, jotkut jää selkeästi laiturille ja toiset hyppää alle. Tämä keskustelu sen osoittaa. 

Itselle tulee paljon muistoja mieleen "tavaraa pyörittämällä". Kun katson esim. Festivo-kynttilänjalkoja vitriinissäni, suorastaan näen yhdenkin joulun, jolloin me kaikki vielä oltiin saman joulukuusen ympärillä. 

Ottakaa joku yritys niin tyhjentämään kuin loppusiivoamaankin asunto - se käy ammattilaisilta vikkelään eikä edes maksa kovin paljoa jos asunnossa on myyntikelpoista tavaraa. Henkilökohtaiset kirjeet tms ei kiinnosta yritystä - he hoitavat kylää hävityksen. Hintaa tosiaan alentaa ( tai voitte jopa ansaita vähän) jos asunnossa on tarpeeksi myyntitavaraa. Työ. tavaroiden kuljetus ja hävitys ja siivoaminenkaan ei ole ilmaista, mutta pääsette helpolla itse eikä ta.rvitse vaivata päätään tai kroppaansa. Itse tuota työtä tehneenä voin sanoa, että päivässä on isompikin lukaali tullut tyhjättyä ja siivottua - joistakin maksoimme ihan reilusti riihikuivaa jos oli tarpeeksi myyntitavaraa - useimmiten ei kyllä ollut, mutta asunnot tuli tyhjättyä ja siivottua. 

Kyllä siinä on hommaa, jos alkaa muutaman kympin paperisilppurilla hävittämään jotain päiväkirjoja, joita ilmeisesti oli hyllymetreittäin. Tuollaiseen pikkusilppuriin pitää syöttää käytännössä arkki kerrallaan ja tusinan sivun jälkeen se alkaa jo tukkeutua. Siinä saisi ährätä päiväkausia silppuamisen kanssa.

Mutta hakusanalla "arkistojen tuhoaminen" löytyy yrityksiä, jotka tuhoavat tietosuojamateriaalia kohtuulliseen hintaan. Niistä voi esimerkiksi tilata tietosuojaroskiksen kiinteään hintaan. Toimitetaan kotiin, haetaan pois ja sisältö tuhotaan. Voisi olla helpoin ratkaisu ap:llekin.

Osanottoni ja voimia urakkaan.

Mä laittaisin nuo päiväkirjat, kirjeet ja valokuvat muovilaatikoihin ja johonkin odottamaan, että jaksatte käydä ne läpi. Kai teillä jollakulla on sen verran tilaa niitä säilyttää edes viikon tai pari?

Olen tyhjentänyt kolme kuolinpesää elämäni aikana ja siinä on todella iso homma. Ihan jo roskiin menevää tavaraa on niin paljon, että ne eivät mahdu yhteen autoon jos kaatikselle viette (kannattaa myös tarkistaa kaatopaikkojen aukioloajat, maalla monesti kiinni viikonloppuisin...). Ja taloyhtiön roskikseen ei sellaista määrää voi kerralla viedä. Siihen päälle kierrätettävä roska (muovit, pahvit, paperit, pelti jne) ja kaikki pikkusälä, jonka kyllä voisi viedä varmaan kierrätyskeskukseen. Itse tein niin, että laitoin paikalliseen FB-ryhmään tiedon, että annetaan tavaraa ilmaiseksi. Yllättävän hyvin kelpaa maalla tavara ihan käytetyistä pyyhkeistä lakanoihin, pesuaineisiin ja keittiön pikkusälään. Jos lähdette itse roudaamaan kierrätyskeskukseen, ette muuta teekään kuin pakkaatte tavaroita ja kuskaatte niitä. Hyvällä tuurilla löydätte yksittäisen ihmisen, joka ottaa vastaan paljon tavaraa. Näin ei teidän tarvitse roudata tavaroita mihinkään.

Soittaa jollekin romumiehelle että tyhjentää koko kämpän ja lasku kuolinpesälle. Näin saa luukun mahdollisimman nopeasti myntiin tai vuokralle.

Kirjat ovat yleensä pääasiassa arvottomia ellei sitten erityisiä keräilyharvinaisuuksia joukossa. Niitä lähti eräästä kuolinpesästä kymmeniä ikeakassillisia roskiin. Oli muuten melkoinen työ repiä kannet irti sekajätteeksi jotta sai sisukset keräyspaperiksi.

Älkää ihmiset jättäkö jälkipolvillenne näitä ongelmia. Ette elä ikuisesti.