Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8329)
Hohhoijaa. Vieläkö täällä jaksetaan vääntää kotitöistä, renkaiden vaihdosta ja salaojan kaivuusta?
Eikö se ap jo lähtenyt yhteisestä kodista pois? Onko se päivittänyt sen jälkeen mitään?
"Olen rakentanut 5 taloa ja 2 kesämökkiä. Ja ne sähkötyöt, kun alalle olen kouluttautunut, toisin kuin rakennusalalle. Pikkuremonttejakin olen käynyt tekemässä. Joo ei ole näkynyt täyshoitoa, itse olen joutunut myös ne tekemään, kun kummasti miehet eivät tajua että heidän nyt pitäisi antaa minulle se täyshoito. Eihän sillä saa olla väliä, etten heille ole niitä taloja tai mökkejä rakentanut, pitäisi nyt riittää että pääsee sinne mökille aina pariksi viikkoa vuodessa, tietysti minua palvelemaan! On se kumma kuinka miehet jotka eivät ole edes maalipurkkia kädessään koskaan pitäneet kehtaa valittaa kotitöistä, vaikka eihän ne mitään ole (huom! en tarkoita nyt sinua vaan niitä oman historiani miehiä)! Tuolla rakentamismäärällähän minulla pitäisi olla jo haaremi miehiä tekemässä kotitöitä.
Sivusta nainen, joka on ihan aikuisten oikeasti (on muuten todella typerä sanonta, lasten oikeasti on useimmiten paljon rehellisempi ja realistisempi) taloja rakentanut, mökkeihin ne betonitkin käsipelillä."
Joo, aivan varmasti täällä aamusta iltaan notkuva mamma rakentelee taloja. On nää melkoisia satutätejä.
Näissä miesvihamielisissä tarinoissa jätetään aina mainitsematta hyvin oleellsia asioita, kuten se, missä suhteessa talouden kulut jakautuvat miehen ja naisen välillä, sekä se, millaista työtä kumpikin tekevät. Olisi mielenkiintoista tietää mitä aloituksen mies tekee työkseen, koska naislauma on kuulemma niiiiiiiiiiiiiin poikki kevyen toimistotyön jälkeen, ettei millään jaksaisi (viitsisi) tehdä kotona yhtään mitään, vaan miehen pitäisi tehdä kaikki kotityöt. Jos mies siis tekee hiemankin raskaampaa työtä, kuin 99% palstan naisista, on mies kaiken järjen mukaan ihan oikeutettu köllöttelemään soffalla, kunnes on palautunut työn rasistuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivusta nainen, joka on ihan aikuisten oikeasti (on muuten todella typerä sanonta, lasten oikeasti on useimmiten paljon rehellisempi ja realistisempi) taloja rakentanut, mökkeihin ne betonitkin käsipelillä.
Varmaan sitten tiedät että on vähän eri asia rakentaa taloa kuin tehdä koti"töitä".
Siitähän tässä oli kyse että miehen kuuluu työpäivän ja raksahommien jälkeen vielä vaimon kanssa yhdessä tehdä kodinhoito. Vaimot kun ei saa tiskejä koneeseen ja pyykkejä koneeseen vaikka monta tuntia aikaa siihen 5min hommaan... Siihenkin tarvitaan mies.
En ollut tiennytkään, että nykyään kaikki miehet raataa jatkuvasti raksalla pitkän ja raskaan työpäivän päätteeksi. Ei meilläpäin ole näkynyt tällaista rakennusbuumia, missä mahtanee olla todellisuutta?
Ap:n mies ei ainakaan ollut raksalla vaan sohvalla - onko tämä mie
Luetun ymmärtämisessä selvästi vaikeutta? Väitinkö niin?
Naisille tyypillinen tapa kun ei löydy muuta sanottavaa; vedetään yhtäläisyysviiva KAIKKEEN... joku puhuu yksilöstä niin nainen yhdistää kaikkiin ja kääntää ihan väärän asian hyökkäykseksi.
Vierailija kirjoitti:
Näissä miesvihamielisissä tarinoissa jätetään aina mainitsematta hyvin oleellsia asioita, kuten se, missä suhteessa talouden kulut jakautuvat miehen ja naisen välillä, sekä se, millaista työtä kumpikin tekevät. Olisi mielenkiintoista tietää mitä aloituksen mies tekee työkseen, koska naislauma on kuulemma niiiiiiiiiiiiiin poikki kevyen toimistotyön jälkeen, ettei millään jaksaisi (viitsisi) tehdä kotona yhtään mitään, vaan miehen pitäisi tehdä kaikki kotityöt. Jos mies siis tekee hiemankin raskaampaa työtä, kuin 99% palstan naisista, on mies kaiken järjen mukaan ihan oikeutettu köllöttelemään soffalla, kunnes on palautunut työn rasistuksista.
Minun työpaikalla miehet ja naiset tekevät samanlaista työtä. Jos otetaan esimerkiksi pariskunta, joista toinen on insinööri ja toinen sairaanhoitaja, niin kumman työ on raskaampaa? Entä pariskunnasta bussikuski - lähihoitaja? Sinkkuna omat kotityöt pitää hoitaa itse, ei niitä sitten parisuhteessa saa siirtää puolisolle olipa oma työ mitä tahansa.
Teen fyysisesti raskaampaa työtä kuin mieheni. Mies istuu koko päivän tietokoneen/läppärin ääressä tai auton ratissa, jos käy työasioilla. Minä olen koko päivän jaloillani, liikun kävellen työpaikan tiloissa ja käytän käsiäni koko päivän. Saan puolet pienempää palkkaa (sekä brutto että netto) kuin mieheni. Maksetaan kaikki asumisen ja ruokailun kulut puoliksi. Mies maksoi viimeksi auton huollon kokonaan, koska oli käyttänyt niin paljon autoa työajoihin. Muuten vakuutukset, verot jne puoliksi. Auto ostettiin puoliksi. Oli tarkoitus, että minäkin saan sillä välillä käydä töissä, että ei tarvitse bussilla mennä - no jännä juttu, että menen edelleen bussilla. Mies syö ostetusta ruuasta n. 70 %. Maksan silti puolet. Mies vaihtaa auton renkaat kaksi kertaa vuodessa, ei muuten huolla autoa. Remontoida tai sisustaa ei tarvitse, koska kerrostalokotimme pinnat ovat kunnossa. Siivoan useammin kuin mieheni, koska hänen mielestään pölypallerot lattialla eivät haittaa, eikä vessa (pytty ja lavuaari) kaipaa kerran viikossa siivousta, olkoon kuinka ruokoton tahansa. Yleensä minä laitan pyykit ja tiskit koneeseen, mutta hänen pyykkejään en kaappiin laita. Tiskikoneellinen astioita kaksi viikossa, yleensä minä tyhjennän.
Ulina siitä, että MIES tekee AINA raskaampaa työtä, aina purkaa ja kasaa auton kymmenen kertaa vuodessa, rakentaa kaksi omakotitaloa vuodessa ja maksaa 95-110% talouden kuluista on ihan täyttä puppua! Kyllä minua ihan rehellisesti vtuttaa tämä tilanne ja sätin itseäni miten asiat pääsivät menemään näin.
"Voi sitä ulinan määrää, jos mies olisi vastaavassa tapauksessa lähtenyt lasten kanssa.
Ero ei koskaan ole hyvä ratkaisu, jos kyseessä ei ole väkivalta/päihteet. Vaikka lapset ovat jo teinejä, perheen hajoaminen jättää jälkensä ja antaa huonon mallin parisuhteesta. Nythän tässä tapauksessa nainen muuttui hetkessä laiskaksi, eikä edes yrittänyt löytää ratkaisua. Se ei ollut ratkaisu, että yht'äkkiä teinien ja miehen olisi pitänyt hypätä tekemään kaikki kotityöt, että mamma pääsisi löhöilemään sohvalle sipsien, suklaan ja siiderin parissa. Oikein sylettää noin laiskat naiset. En kyllä vaimoksi huolisi tuollaista."
Aloituksen nainen ei lähtenyt lasten kanssa. Lapset olivat jo teinejä, joten he voivat itse kertoa kenen kanssa haluavat asua.
Olen ihan varma, että aloittaja tajusi, että tulevaisuudessa edes lasten muuttaminen omilleen ei muuta sitä, että hän yksin joutuu tekemään kotityöt tulevat vuosikymmenet. Ilmeisesti miehet eivät mieti yhtään, mitä lasten aikuistuminen tuo tullessaan. Siinä vaiheessa on hyvä tehdä muutokset, jos sellaisia haluaa saada aikaan. Ap ei jaksanut odottaa siihen asti, mutta kyse on vain muutamasta vuodesta ja isot lapset kyllä kestävät vanhempien eron.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä miesvihamielisissä tarinoissa jätetään aina mainitsematta hyvin oleellsia asioita, kuten se, missä suhteessa talouden kulut jakautuvat miehen ja naisen välillä, sekä se, millaista työtä kumpikin tekevät. Olisi mielenkiintoista tietää mitä aloituksen mies tekee työkseen, koska naislauma on kuulemma niiiiiiiiiiiiiin poikki kevyen toimistotyön jälkeen, ettei millään jaksaisi (viitsisi) tehdä kotona yhtään mitään, vaan miehen pitäisi tehdä kaikki kotityöt. Jos mies siis tekee hiemankin raskaampaa työtä, kuin 99% palstan naisista, on mies kaiken järjen mukaan ihan oikeutettu köllöttelemään soffalla, kunnes on palautunut työn rasistuksista.
Minun työpaikalla miehet ja naiset tekevät samanlaista työtä. Jos otetaan esimerkiksi pariskunta, joista toinen on insinööri ja toinen sairaanhoitaja, niin kumman työ on raskaampaa? Entä pariskunnasta bussikuski - lähihoitaja? Sinkkuna omat kotityöt pitää hoitaa itse, ei niitä sitten parisuhteessa saa siirtää puolisolle olipa oma työ mitä tahansa.
Työn kuormittavuus on täysin riippuvainen siitä mitä tekee. Sairaanhoitajan työ voi olla todella kevyttä siihen nähden, että insinööri suunnittelee, pääosin valmistaa ja kokoonpanee kehittämänsä laitteen/tuotteen, lähtee kohdemaahan suorittamaan käyttöönoton jne.
Vierailija kirjoitti:
Teen fyysisesti raskaampaa työtä kuin mieheni. Mies istuu koko päivän tietokoneen/läppärin ääressä tai auton ratissa, jos käy työasioilla. Minä olen koko päivän jaloillani, liikun kävellen työpaikan tiloissa ja käytän käsiäni koko päivän. Saan puolet pienempää palkkaa (sekä brutto että netto) kuin mieheni. Maksetaan kaikki asumisen ja ruokailun kulut puoliksi. Mies maksoi viimeksi auton huollon kokonaan, koska oli käyttänyt niin paljon autoa työajoihin. Muuten vakuutukset, verot jne puoliksi. Auto ostettiin puoliksi. Oli tarkoitus, että minäkin saan sillä välillä käydä töissä, että ei tarvitse bussilla mennä - no jännä juttu, että menen edelleen bussilla. Mies syö ostetusta ruuasta n. 70 %. Maksan silti puolet. Mies vaihtaa auton renkaat kaksi kertaa vuodessa, ei muuten huolla autoa. Remontoida tai sisustaa ei tarvitse, koska kerrostalokotimme pinnat ovat kunnossa. Siivoan useammin kuin mieheni, koska hänen mielestään pölypallerot latt
Sinun ja miehesi töitä ei voi verrata. Sinä käytät ruumiinjäseniäsi (luultavasti ainoa mihin kykenet) ja miehesi käyttää järkeä.
"Luetun ymmärtämisessä selvästi vaikeutta? Väitinkö niin?
Naisille tyypillinen tapa kun ei löydy muuta sanottavaa; vedetään yhtäläisyysviiva KAIKKEEN... joku puhuu yksilöstä niin nainen yhdistää kaikkiin ja kääntää ihan väärän asian hyökkäykseksi."
Näistä naisista ikävä kyllä yli 95% ovat lievästi sanottuna "vähän" yksinkertaisia. Ei voi kauheasti vaatia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä miesvihamielisissä tarinoissa jätetään aina mainitsematta hyvin oleellsia asioita, kuten se, missä suhteessa talouden kulut jakautuvat miehen ja naisen välillä, sekä se, millaista työtä kumpikin tekevät. Olisi mielenkiintoista tietää mitä aloituksen mies tekee työkseen, koska naislauma on kuulemma niiiiiiiiiiiiiin poikki kevyen toimistotyön jälkeen, ettei millään jaksaisi (viitsisi) tehdä kotona yhtään mitään, vaan miehen pitäisi tehdä kaikki kotityöt. Jos mies siis tekee hiemankin raskaampaa työtä, kuin 99% palstan naisista, on mies kaiken järjen mukaan ihan oikeutettu köllöttelemään soffalla, kunnes on palautunut työn rasistuksista.
Minun työpaikalla miehet ja naiset tekevät samanlaista työtä. Jos otetaan esimerkiksi pariskunta, joista toinen on insinööri ja toinen sairaanhoitaja, niin kumman työ on rask
97 % insinööreistä istuu toimistolla tietokoneen ääressä normaalin mittaisen työpäivän. Noita ulkomailla matkustavia insinöörejä on sitten loput 3 %. Kumman työ on raskaampaa, insinöörin vai sairaanhoitajan?
"Sinun ja miehesi töitä ei voi verrata. Sinä käytät ruumiinjäseniäsi (luultavasti ainoa mihin kykenet) ja miehesi käyttää järkeä."
Ihan kuin teilläkin! Prostituuttivaimosi käyttää ruumistaan työkaluna ja sinä vaivaat kahta aivosoluasi, jotta saisit mahdollisimman paljon paskaa suollettua vauvapalstalle!
-eri
Vierailija kirjoitti:
Kukaan mammoista ei ole vielä suostunut useista pyynnöistä huolimatta luettelemaan mitä kaikkea mhe muka tekevät kotitöinä.
Jokainen mies, joka kotitöihin osallistui, tietää, mitä ne pitävät sisällään.
Aiemmin tässä ketjussa niitä on läpikäyty. Vastineeksi sille jolllekin, joka luetteli miestentyöt perusteluna sille, ettei niiden lisäksi tartte kotitöitä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan mammoista ei ole vielä suostunut useista pyynnöistä huolimatta luettelemaan mitä kaikkea mhe muka tekevät kotitöinä.
No luetellaan sitten:
- siivous
- pyykit
- ruoka
- tiskit
Päivittäin ympäri vuoden. Päälle muutaman kerran vuodessa tehtävät jutut, mutta ne nyt vertautuu oikeasti lähinnä siihen renkaidenvaihtoon.
Ruuanlaiton ymmärrän, mutta miksi pitää muitakin tehdä päivittäin? Tulikohan nyt vähän lapinlisää?
Meillä pyykkikone pyörii lähes päivittäin. Siitä mies pitää huolen. Kun ei ole pyykinpesua, on sen viikkaamista, silitystä ja kaappeihin laittoa. Määrä riippuu tietty perheen koosta.
Muu siivoaminen: ruuanlaitto itsessään vaatii siivoamisen. Meillä imuroidaan kerta viikko (joo laiskoja olemme), mutta lähes joka päivälle joku tavaroiden poislaitto ym.
Kun lapset ovat pieniä, liittyy heihin paljonkin tekemistä. Siis muutakin, kuin pelien pelaamista. Kun ovat teinejä, osallistuvat jo itsekin osaltaan puuhailuun.
Siivoamisen määrä riippuu asunnon koosta, asukkaiden määrästä ja iästä. Sinkun ei varmaati tartte siivota joka päivä, perheellisen täytyy, jotta paikat pysyvät siedettävässä kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan mammoista ei ole vielä suostunut useista pyynnöistä huolimatta luettelemaan mitä kaikkea mhe muka tekevät kotitöinä.
No luetellaan sitten:
- siivous
- pyykit
- ruoka
- tiskit
Päivittäin ympäri vuoden. Päälle muutaman kerran vuodessa tehtävät jutut, mutta ne nyt vertautuu oikeasti lähinnä siihen renkaidenvaihtoon.
Ruuanlaiton ymmärrän, mutta miksi pitää muitakin tehdä päivittäin? Tulikohan nyt vähän lapinlisää?
Kyllä huomaa, että perheetön siellä ihmettelee. Ei se mitään, ymmärrämme kyllä että kaikilla ei ole kokemusta ja sitä myötä tietoa asiasta.
Pikkulapsiperheessä edellä luetelt
Kyllä se pöly laskeutuu, vaikka vaan hengittäisit kotonas. Mutta tyypillinen lausahdus ihmiseltä, joka ei ilmeisesri pahemmin kotitöihinsä panosta, vaan joku sen yleissiisteyden pitää yllä.
Klassinen esimerkki, kun vanhempi (en sano äiti, ettei palstahirmu hermostu) tulee kotiin, niin siinä vaiheessa kun hän on saanut takin ja kengät pois päältä, on hän ehtinyt korjata monta asiaa paikoilleen. Ihan vaan asunnon läpi kulkiessaan ja kauppakassit keittiöön viedessään. Ja jos näin toimii päivittäin, kukaan muu ei edes huomaa, mitä kaikkea jälkeensä jättää tai tavaroita tiputtelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan mammoista ei ole vielä suostunut useista pyynnöistä huolimatta luettelemaan mitä kaikkea mhe muka tekevät kotitöinä.
No luetellaan sitten:
- siivous
- pyykit
- ruoka
- tiskit
Päivittäin ympäri vuoden. Päälle muutaman kerran vuodessa tehtävät jutut, mutta ne nyt vertautuu oikeasti lähinnä siihen renkaidenvaihtoon.
Ruuanlaiton ymmärrän, mutta miksi pitää muitakin tehdä päivittäin? Tulikohan nyt vähän lapinlisää?
Kyllä huomaa, että perheetön siellä ihmettelee. Ei se mitään, ymmärrämme kyllä että kaikilla ei ole kokemusta ja sitä myötä tietoa asiasta.
Pikkulapsiperheessä edellä luetelt
Eli teillä hommat hoituu ja ne hoidetaan yhdessä. Eikä siis ole valittamista. Hyvä.
Onko mielestäsi niin, että voisit ihan aina yksin hoitaa nuo vähäiset hommat. Ja puolisosi lahoaisi sohvalla aina heti töistä tultuaan ja lauantaisin? Tai, voisitko sinä tehdä niin. Esim. Seuraavan kuukauden, ettet osallistu yhtään mihinkään. Annat miehesi yksin huseerata ruuat ja siivoamiset, kaupassa käynnit ym. Jos näin toimisitte, olisi tilanne, kuten aplla. Teillä ei ilmeisesti näin nyt toimita, joten ette ole verrannollisia apn tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Eikö sitten talon rakentaminenkin ole osa arkea ja hoidetaan elämisen sivussa? Sinänsä ei tietenkään yllätä, että jälleen kerran nainen on se huonompi osapuoli. Vaikka nainen mahdollistaa se
Mitä mä just luin? Ei todellakaan ole osa arkea!? Se on julmetun iso PROJEKTI arjen päälle, ei osa sitä.
Sanot että "nainen mahdollistaa" :D Kevyttä taas jalustalle nostoa... Mitä se nainen mahdollistaa? Että mies "saa" rakentaa yhteistä taloa väsyneenä yömyöhään? "Minä naisena mahdollistan että sinä mies saat rakentaa meille yhteisen kodin"
Naisen armosta tämäkin asia on mahdollistettu, tulipahan sekin selväksi :D
Voi luoja, olet aika syvässä päässä feminismin kanssa.
Toki se mies voi rakentaa talon ilman naisen mitään panostusta. Jos perheessä on vaikka kaksi taaperoa, eikä vaimo osallistu mihinkään, niin ne taaperot voivat olla siellä raxalla isin kanssa isin apuna. Ruuat saa wolttaamalla ja kai joku pesula pyykkihuollonkin hoitaa. Oot oikeassa, ei sillä naisella mitään virkaa ole, kun mies rakentaa.
Vierailija kirjoitti:
Eikö sitten talon rakentaminenkin ole osa arkea ja hoidetaan elämisen sivussa? Sinänsä ei tietenkään yllätä, että jälleen kerran nainen on se huonompi osapuoli. Vaikka nainen mahdollistaa se
Mitä mä just luin? Ei todellakaan ole osa arkea!? Se on julmetun iso PROJEKTI arjen päälle, ei osa sitä.
Sanot että "nainen mahdollistaa" :D Kevyttä taas jalustalle nostoa... Mitä se nainen mahdollistaa? Että mies "saa" rakentaa yhteistä taloa väsyneenä yömyöhään? "Minä naisena mahdollistan että sinä mies saat rakentaa meille yhteisen kodin"
Naisen armosta tämäkin asia on mahdollistettu, tulipahan sekin selväksi :D
Voi luoja, olet aika syvässä päässä feminismin kanssa.
Eiköhän se rakennusaika ole aika lailla poikkeusaikaa? Onko se siis "vapautus kotitöistä" loppuiäksi , on se kysymys. Joku sankari pari päivää sitten sanoi, et akka saa siivota talon, koska hän on sen rakentanut. Ei tosin akkaa ollut kuvioissa vielä, kun sen talonsa rakensi. Silti akka saa maksaa siivoamalla sitä loppu ikänsä.
Vierailija kirjoitti:
Näissä miesvihamielisissä tarinoissa jätetään aina mainitsematta hyvin oleellsia asioita, kuten se, missä suhteessa talouden kulut jakautuvat miehen ja naisen välillä, sekä se, millaista työtä kumpikin tekevät. Olisi mielenkiintoista tietää mitä aloituksen mies tekee työkseen, koska naislauma on kuulemma niiiiiiiiiiiiiin poikki kevyen toimistotyön jälkeen, ettei millään jaksaisi (viitsisi) tehdä kotona yhtään mitään, vaan miehen pitäisi tehdä kaikki kotityöt. Jos mies siis tekee hiemankin raskaampaa työtä, kuin 99% palstan naisista, on mies kaiken järjen mukaan ihan oikeutettu köllöttelemään soffalla, kunnes on palautunut työn rasistuksista.
Sinä yleistät, että kaikki naiset työskentelee toimistotöissä ja miehet raskaissa fyysisissä töissä? Luulisi, että silloin ne toimistotyötä tekevät naiset tienaisivat enemmän... Hyvin moni nainen työskentelee esim. hoitoalalla ja se kyllä on henkisesti ja fyysisesti raskasta.
Mies makaa sohvalla ja suunnittelee rakennusprojekteja. Se vasta rankkaa hommaa on, ja vaimokin on tästä kiittämätön.