Kyllästyin passaamaan perhettä, menin lakkoon
Perheessä mies ja kaksi teiniä. Havahduin siihen, että he odottavat itsestäänselvyytenä kaiken tulevan valmiina eteen, eikä mitään tarvitse tehdä itse. Teineille on kyllä opetettu kotityöt, mutta eivät näköjään viitsi tehdä niitä. Olen tehnyt pitkään ns. kaiken edes miettimättä sitä, nyt riittää. Aloitin lakon iltapäivällä, en tee enää yhtään mitään kenenkään muun hyväksi, tehkööt itse.
Ensimmäinen ilta: mies ihmettelee, eikö sauna olekaan lämmin. No ei ole, kun et lämmittänyt. Minähän sanoin, että hoitakaa kaikki itse.
Kommentit (8331)
Toi Helena ja Mikko Koivun erossa on hyvä kuvaus, mitä valtaosa suhteista on.
Helena on saanut luxuxelämän, miljoonan erossa ja 1400 kuussa elareita ja Mikko maksaa kaikki lasten kulut päälle. On ollut palkattuja ihmisiä tekemässä kodinhoitotyöt.
Helena on omien sanojen mukaan heitetty rahattomana kadulle. Olisi halunnut rauhallisesti juttelemalla asiat. Paitsi ei halunnut noudattaa sopimaansa avioehtosopimusta.
Mikään ei lopulta riitä, aina pitää saada enemmän. Riitely ja draama on ihanaa. Niin se monen psyyke toimii ja muutakaan ei voi tehdä.
Onkohan yksisarvisia edes olemassa, tuskin. Eipä ihme, että avioliittojen määrät ovat ennätyksellisen alhaisia ja avioehtojen määrät ennätyksellisen korkeita.
"Tuohan se näyttää olevan monilla pareilla arkista, että nainen lontii kotona tekemättä mitään ja kun ukko tulee kotiin, alkaa työleiri ja akkeli, sekä muksut saavat vihdoin hyvää ruokaa miehen tekemänä. Sitten kun isot vatsat pömpättävät entistä pulleampina, aletaan
heti siivoamaan "yhdessä" (akka siis haukkana komentelemassa ukkoa, että mitä tämän pitää tehdä ja lattia luututaan ainakin kahteen kertaan, koska ei kelvannut mammalle).
Olen erittäin kiitollinen, että vaimonani on aikuinen naisellinen kaunotar, joka ei voisi kuvitellakaan, että meidän sängyssä olisi joku lasten pelikonsoli, kun juttelun, halailun ja kevyen hyväilyn jälkeen meillä tahtoo mennä helläksi rakasteluksi harva se ilta. Teillä varmaan sekä kakarat, että "äiti" itkivät silmät päästä, kun mamma ei saanutkaan joululahjaksi uusinta pelikonsolia?"
Ok. Kyllä, kaikki toki uskomme sinun kaunottareesi ja hellään rakasteluun joka ilta. Jotain rajaa nyt näihin kuvitelmiin. Onko se noin kova paikka tajuta olevansa itse yksi niistä kotitöistä luistelevista vaimon alistajista ja sitten hirveä pelko prciissä että vaimokin tajuaa sen?
On vain kahdenlaisia "kotitöitä": miesten työt ja yhteiset työt.
Vierailija kirjoitti:
"Vaimosi on kuitenkin joutunut lukemattomat kerrat kulkemaan bussilla työmatkat ja hoitamaan siinä myös lasten hoitomatkat. Ihme, että hänellä tai sinulla ei tullut heti alkuun mieleen, miten paljon toinen auto helpottaisi teidän arkea. Ettehän te ole voineet jättää lapsia yksin kotiin, kun olet lähtenyt hakemaan vaimoasi myöhään töistä."
Varmistin vaimolta, että muistanko oikein. Hän joutui kulkemaan bussilla kokonaista kaksi kertaa viime vuonna. Ei sen takia olisi tarvinnut hommata autoa vieläkään, mutta tänä vuonna saattaa tulla itselleni myös ulkomaan keikkoja, niin oli parempi ostaa vaimolle auto. Ja missä minä olisin sanonut, että vaimoani pitäisi hakea myöhään töistä?
Sanoit että oman PITKÄN päiväsi jälkeen tarjoudut suurena ritarina hakemaan vielä vaimon ja lapset ja teette kauppareissun. Epäilen suuresti että aloitat työpäiväsi klo 04.00, jotta ehdit saada päivästä pitkän, mutta ehtiä kuitenkin hakemaan lapset hoidosta aukioloaikojen puitteissa.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Vaimosi on kuitenkin joutunut lukemattomat kerrat kulkemaan bussilla työmatkat ja hoitamaan siinä myös lasten hoitomatkat. Ihme, että hänellä tai sinulla ei tullut heti alkuun mieleen, miten paljon toinen auto helpottaisi teidän arkea. Ettehän te ole voineet jättää lapsia yksin kotiin, kun olet lähtenyt hakemaan vaimoasi myöhään töistä."
Varmistin vaimolta, että muistanko oikein. Hän joutui kulkemaan bussilla kokonaista kaksi kertaa viime vuonna. Ei sen takia olisi tarvinnut hommata autoa vieläkään, mutta tänä vuonna saattaa tulla itselleni myös ulkomaan keikkoja, niin oli parempi ostaa vaimolle auto. Ja missä minä olisin sanonut, että vaimoani pitäisi hakea myöhään töistä?
Sanoit että oman PITKÄN päiväsi jälkeen tarjoudut suurena ritarina hakemaan vielä vaimon ja lapset ja teette kauppareissun. Epäilen suuresti että aloitat työpäiväsi klo 04.00, jotta
Mä alan uskoa, että vaimo käy akuilla. Tuntimäärät ja inhimillinen jaksaminen eivät vaan kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
On vain kahdenlaisia "kotitöitä": miesten työt ja yhteiset työt.
Kerro meille muille muistin virkistämiseksi, mitä miesten töitä on kerrostalossa asuvilla?
"Useimmitenhan tilanne on, että molemmilla on ihan normaali työpäivä eikä mitään jatkuvia reissuja ja ympäripyöreitä päiviä, ja siitä huolimatta mies odottaa naisen tekevän kaikki kotityöt."
Tämän ketjun perusteella homma menee kuitenkin käytännössä niin, että naiset tekevät ihan oma-aloitteisesti kotitöitä juuri sen verran, että saatte uhriutua ja antaa mielikuvan, ettei miehet tee mitään. Eli te teette jotain, mutta marisette, että miehen pitäisi tehdä enemmän ja mieluummin kaikki kotityöt, että teille jäisi enemmän aikaa lahoa mammafoorumilla.
Meillä homma menee niin, että kysyn vaimolta, tarviiko tänään vaikka imuroida ja yleensä hän sanoo, että jos omasta mielestäsi on tarvetta imuroinnille, niin voit imuroida. Yleensä imuroin, vaikka ei välttämättä olisi tarvettakaan. Ostin muuten meille hienon ja hyvin hiljaisen imurin, koska kumpikin inhosi vanhaa kovaäänistä imuria. Kaikissa kolmoskerroksen huoneissa on lisäksi omat robotti-imurit pitämässä perussiisteyttä yllä.
Vierailija kirjoitti:
Toi Helena ja Mikko Koivun erossa on hyvä kuvaus, mitä valtaosa suhteista on.
Helena on saanut luxuxelämän, miljoonan erossa ja 1400 kuussa elareita ja Mikko maksaa kaikki lasten kulut päälle. On ollut palkattuja ihmisiä tekemässä kodinhoitotyöt.
Helena on omien sanojen mukaan heitetty rahattomana kadulle. Olisi halunnut rauhallisesti juttelemalla asiat. Paitsi ei halunnut noudattaa sopimaansa avioehtosopimusta.
Mikään ei lopulta riitä, aina pitää saada enemmän. Riitely ja draama on ihanaa. Niin se monen psyyke toimii ja muutakaan ei voi tehdä.
Onkohan yksisarvisia edes olemassa, tuskin. Eipä ihme, että avioliittojen määrät ovat ennätyksellisen alhaisia ja avioehtojen määrät ennätyksellisen korkeita.
Ja taas tämä fantasia missä mies maksaa rahakkaana kaiken ja vaimo vaan lorvii kotona ja tuhlaa miehen rahat. En sanoisi etteikö sellaisiakin tapauksia olisi olemassa, mutta mitään valtavirtaa se ei edusta todellakaan. Naiset käyvät töissä siinä missä miehetkin ja tienaavat nykypäivänä aivan kivasti, eivätkä ole mitenkään taloudellisesti riippuvaisia toisesta osapuolesta. Silti ap:n miehen mielestä hänelle ei kuulu mikään kodin homma ja tähän on yritetty kysellä perusteita niiltä ihmisiltä, jotka saapuvat tänne haukkumaan ap:ta ja puolustamaan miestä.
Keskustelua yritetään vaan viedä jatkuvasti sivuraiteille tällä "mies maksaa" -argumentilla, kun ei pystytä tarkastelemaan ketjun aiheena olevaa ongelmaa. Osuu ilmeisesti näillä rahamiehillä liian lähelle nämä kuvaukset mitä täällä on laiskoista ja hyväksikäyttävistä miehistä annettu.
Vierailija kirjoitti:
On vain kahdenlaisia "kotitöitä": miesten työt ja yhteiset työt.
Ja mitä näistä esim ap:n mies suoritti?
Onko ap päivittänyt tilannettaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vain kahdenlaisia "kotitöitä": miesten työt ja yhteiset työt.
Kerro meille muille muistin virkistämiseksi, mitä miesten töitä on kerrostalossa asuvilla?
Äläs nyt, saattaahan siinä kerrostalon vieressä olla vaikka joku rakennustyömaa, missä voi illan hämärtyessä käydä kantamassa vähän rakennustarvikkeita. Ja jos hyvä tuuri käy, niin joltain on unohtunut lapio sinne, jolla voi kaivella pikkuisen salaojan.
Vierailija kirjoitti:
"Useimmitenhan tilanne on, että molemmilla on ihan normaali työpäivä eikä mitään jatkuvia reissuja ja ympäripyöreitä päiviä, ja siitä huolimatta mies odottaa naisen tekevän kaikki kotityöt."
Tämän ketjun perusteella homma menee kuitenkin käytännössä niin, että naiset tekevät ihan oma-aloitteisesti kotitöitä juuri sen verran, että saatte uhriutua ja antaa mielikuvan, ettei miehet tee mitään. Eli te teette jotain, mutta marisette, että miehen pitäisi tehdä enemmän ja mieluummin kaikki kotityöt, että teille jäisi enemmän aikaa lahoa mammafoorumilla.
Meillä homma menee niin, että kysyn vaimolta, tarviiko tänään vaikka imuroida ja yleensä hän sanoo, että jos omasta mielestäsi on tarvetta imuroinnille, niin voit imuroida. Yleensä imuroin, vaikka ei välttämättä olisi tarvettakaan. Ostin muuten meille hienon ja hyvin hiljaisen imurin, koska kumpikin inhosi vanhaa kovaäänistä imuria. Kaikissa kolmoskerr
Tämä kuulostaa koko ajan raskaammalta vaimosi kannalta. Kolme kerrosta ja huoneet sen kokoisia, että jokaiseen tarvotaan oma robo, eikä mieskään osaa edes sanoa pitäisikö imuroida vai ei.
"Sanoit että oman PITKÄN päiväsi jälkeen tarjoudut suurena ritarina hakemaan vielä vaimon ja lapset ja teette kauppareissun. Epäilen suuresti että aloitat työpäiväsi klo 04.00, jotta ehdit saada päivästä pitkän, mutta ehtiä kuitenkin hakemaan lapset hoidosta aukioloaikojen puitteissa.
Eri"
Sanoin tarkalleen näin ja tietysti tuo imartelee, että teit minusta suuren ritarin. Kiitos siitä. :D
Minä: "Ja ajatella, vaikka välillä olin itse tehnyt pitkän päivän, silti "uhrauduin" vielä hakemaan vaimon töistä, lapset hoidosta ja samalla kauppareissu."
Nyt jää sinun oman mielikuvituksen varaan, millainen on pitkä työpäivä, moneenko saakka lapset voivat olla hoidossa ja mikä on järkevä aika käydä kaupassa lasten kanssa.
Noin pimahdin minäkin. Ilmoitin kylmän viileästi, että olen itsekäs ja lähden toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Kotiin jäivät teinit ja mies. Nähdään viikonloppuisin. Morjens.
Nyt kun opiskelut on plakkarissa ja palasin kotiin, on meno muuttunut! Mies touhuaa innolla kotitöitä (tiskikone, siivoukset, ruoanlaitto ja jopa omat pyykkinsä hän pesee!). Teinit laittaa ruokaa ja komentaa isäänsä :D.
Itse osaan antaa heille tilaa tehdä omaan tyyliinsä. Kaikki ottivat opikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vain kahdenlaisia "kotitöitä": miesten työt ja yhteiset työt.
Kerro meille muille muistin virkistämiseksi, mitä miesten töitä on kerrostalossa asuvilla?
Äläs nyt, saattaahan siinä kerrostalon vieressä olla vaikka joku rakennustyömaa, missä voi illan hämärtyessä käydä kantamassa vähän rakennustarvikkeita. Ja jos hyvä tuuri käy, niin joltain on unohtunut lapio sinne, jolla voi kaivella pikkuisen salaojan.
😂🤣😂🤣😂🤣😂
Noni, nyt on kahvit näytöllä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä se aina ihmetyttää itseäni; on haluttu perhe, lapset ja mies. Ja sitten se työ siinä ei kelpaakaan.
miksi sun tekemiesi lasten tarvitsisi mitenkään helpottaa sun elämää? Eivät ole valinneet sua äidikseen.No huh huh. Tuolla meiningillä kasvatetaan minä minä-aikuisia, jotka eivät viitsi tehdä töitä ja luulevat olevansa maailman keskipisteitä. Kun/jos on aika muuttaa omilleen, he hakevat ruuat vanhempien jääkaapista ja pesettevät pyykkinsä mammalla.
Vierailija kirjoitti:
"Sanoit että oman PITKÄN päiväsi jälkeen tarjoudut suurena ritarina hakemaan vielä vaimon ja lapset ja teette kauppareissun. Epäilen suuresti että aloitat työpäiväsi klo 04.00, jotta ehdit saada päivästä pitkän, mutta ehtiä kuitenkin hakemaan lapset hoidosta aukioloaikojen puitteissa.
Eri"
Sanoin tarkalleen näin ja tietysti tuo imartelee, että teit minusta suuren ritarin. Kiitos siitä. :D
Minä: "Ja ajatella, vaikka välillä olin itse tehnyt pitkän päivän, silti "uhrauduin" vielä hakemaan vaimon töistä, lapset hoidosta ja samalla kauppareissu."
Nyt jää sinun oman mielikuvituksen varaan, millainen on pitkä työpäivä, moneenko saakka lapset voivat olla hoidossa ja mikä on järkevä aika käydä kaupassa lasten kanssa.
Luultavasti sinulla on yhtä pitkä päivä kuin omalla miehelläni. Oli hänellä 6 tai 8 tunnin työpäivä edessä, niin huokailee dramaattisesti illalla jo, että "mulla on pitkä päivä tulossa huomenna". Itse tein ennen ekaa lasta jatkuvasti 10-12h vuoroa ja pidin sitä ihan normaalina työpäivän pituutena. Sittemmin olen vaihtanut alaa ja saanut itsekin nämä ah niin pitkät ja raskaat 8h päivät ja säännöllisen työajan.
"😂🤣😂🤣😂🤣😂
Noni, nyt on kahvit näytöllä."
Mahtaa olla kivan näköistä sinun huushollissa, kun pärskit milloin mitäkin eritteitä ympäriinsä.
Älkää enää nyt vängätkö ton rikkaan miehen kanssa jolla oli aasialainen vaimo (jos nyt oon oikein pysynyt kärryllä tarinassa). Ehkä tarina on tosi ja heillä homma toimii. Mies ostelee vaimolle autoja ja auttaa kotitöissä jonkin verran. Ja heillä on lämmin hyvä ihmissuhde, iltaisin höpöttelevät ja rakastelevat. Kommunikaatio toimii, kaikki ovat tyytyväisiä. Mikäs siinä, hyvä juttu.
Mut aloittajan ja monen muun tilanne ei ole sama. Tilanteet vaihtelee. Ei suurin osa suomalaisista miehistä ostele vaimolleen autoja tai muutenkaan pysty olemaan se elättäjä vaan nainenkin käy töissä, jolloin kotihommien pitäs mennä suunnilleen tasan puoliksi, jotta kenelläkään ei olisi epäreilu olo.
"Eikö teillä sitten ole seksin lisäksi mitään yhteistä harrastusta, josta molemmat nauttisi? Ei sen tarvitse välttämättä Nintendo olla jos se ei nappaa, mutta on kyllä aika ankeaa, jos ei ikinä puuhata yhdessä muuta kivaa kuin seksiä. Jos pariskunnalla synkkaa muutenkin kuin fyysisesti niin varmasti löytyy joku yhteinen juttu, kannattaa jutella vaimon kanssa mikä tämä voisi olla :) Toki jos olet vain tarinoita keksivä palstauli niin mielikuvitus ei välttämättä riitä säännöllistä seksiä pidemmälle.
Et vastannut kysymykseeni tienesteistä. Ilmeisesti olet Kotipizza-yrittäjä ja työn hedelmät valuu isompien kihojen taskuun :D"
Sillä välin, kun vaimo tasapuolisuuden vuoksi huoltaa lumilingon ja kaivaa varastosta ruohonleikkurin, yritän vielä vastailla hetken kieltämättä mielenkiintoisiin uteluihinne. Kertokaa kuitenkin jossain vaiheessa miten tarkkaan haluatte yksityiselämästämme tietää.
Meillä ei sen kummemmin ole mitään vakituisia harrastuksia, jota voisimme koko perheenä tehdä. Teemme mitä milloinkin mieleen juolahtaa ja pyrimme huomioimaan kaikkien mielenkiinnon kohteet. Ulkoillaan tietysti lastenkin vuoksi paljon, käydään elokuvissa vähintään joka toinen kuukausi, uidaan säännöllisesti, kutsutaan ystäväperheitä kylään ja kyläillään myös toisissa perheissä, lasten kaverit saavat olla täällä kuin kotonaan jne.
Tienesteistä voin mainita, että pyöritän kahta yritystä. Toisen omistan vaimon kanssa ja toisessa toimin päävastuuhenkilönä. Rahaa on tullut ihan kivasti siten, että olen rakentanut Suomeen kaksi omakotitaloa, joista toisessa asumme itse ja toisessa asuu vaimoni vanhemmat. Yksi talo odottaa eläkepäiviä ulkomailla.