"Yksinäisyys on mielelle raju kokemus. Se voi aiheuttaa ajatusvääristymiä, jotka muuttavat suhtautumista muihin ihmisiin."

Vierailija wrote:

Eivät ystävät yksinäisyyttä poista kuin hetkellisesti. Yksinäinen kaipaa niitä ensimmäisen kehän ihmisiä..  

Jouduin googlettamaan, mitä ovat ensimmäisen kehän ihmiset. Ja vähän kuten arvelinkin, niin sillä tarkoitetaan perhettä ja sukua. Omalta kohdaltani voin sanoa, että eihän kukaan mun ystävistäni ole äitini, isäni, siskoni, tyttäreni eikä poikani eli ystävillä on tosiaan erilainen rooli elämässäni kuin perheelllä ja suvulla. 

Vähän ohis, mutta tärkeimmät on aina oman ydinperheen jäsenet ja lähimmät sukulaiset.  Vasta sitten ystävät.  Ei ystävät haitaksi,  mutta pahempi jos ei perhettä  läheisiä, mutta pari hassua ystävää, joiden kanssa joskus tapaillaan. 

Reipas ja tunnollinen lammas wrote:

Ei onnistu taas lainaaminen, mutta vastaus kommenttiin 119: Tuo on toki mahdollista, mutta voisiko ongelma tuossa olla se, että jos ei ole sitä omaa laumaa, silloin  tulee entistä merkityksellisemmäksi yhteiskunta ja yleinen mielipide? Mulle kun riittää yhteiskuntaan "kuulumiseen" se, että maksan veroni, käyn äänestämässä enkä riko lakia. Nk yleinen mielipide taas ei ole koskaan kiinnostanut mua. Mua kiinnostaa vain mulle tärkeiden ja merkityksellisten ihmisten mielipide. Eikä aina heidänkään mielipiteensä, koska loppujen lopuksi teen kuten itse haluan. Oma laumani kuitenkin hyväksyy mut siitä huolimatta, että teen jotain, mistä he ovat eri mieltä. 



Julkista häpeää en ole koskaan kokenut, koska en ole julkisuuden henkilö. En myöskään kailota omia ehkä omituisiakin mielipiteitäni ympäri kyliä. Olen kyllä tehnyt elämässäni asioita, jotka siihen aikaan olivat yleisesti paheksuttuja, mutta ei mua kiinnostanut kenenkään p

Avainkysymys on että mikä on se syy ettet uskalla ääneen sanoa erilaisia mielipiteitäsi? Tämä on sosiaalipsykologiaa, joka vaikuttaa myös sinun käytökseesi, tiedostat sen tai et.

Ja tottakai olemistaan on helpompi toteuttaa jos rinnalla on yksikin joka näkee ja hyväksyy.

Jos teillä muuten joku yksinäinen sukulainen,  paljon koette olevanne vastuussa hänen yksinäisyydestä?  Jos esim.  asuu yksin? 

Ei ketään unohtaa saa,  mutta ei voi myöskään olettaa, että nykypäivänä olisi vastuussa toisten aikuisten elämästä,  vaikka oltaisiin sukulaisia.  Varsinkin, jos on kiirettä oman perheen kanssa.  Eri asia tietenkin jos on sairas ja oikeasti tarvitsee apua päivittäin. 

Saattaa olla, että joku on  valehdellut jopa joistain hirveistä sukulaisriidoista ja että joku on täysin unohdettu vaikka näin ei ole ollut.  Mikä sen mukavempaa, kun kertoa valheita toisten suvusta.  

Viittaan nyt siskooni, joka jäi pois perheen yhteisistä hetkistä, koska liittyi jehoviin ja heillehän ei synttärit ja joulut käy. Ei kai kukaan vaan valehdellut, että häntä ei kutsuttu tai haluttu mukaan? 

Ja eipä hänkään itse halunnut tavata useammin, eikä ollut yksin, vaan mieskin,  mutta jotenkin näyttää siltä,  että jotain törky valheita on ollut liittyen itseeni ja äitiini että olisimme kohdelleet huonosti häntä. Täysin pötypuhetta ja sairaita valheita.  

Ja silloinkin kun oli yksin,  ei voi olettaa perheellisen toimivan jonkun toisen aikuisen "huoltajana".  Joku taisi löytää tuostakin kostona eräistä jutuista, oivan syyn haukkua erästä itsekkääksi ja ei ihmisläheiseksi, sellaiseksi joka ei muka välitä toisista.  Phyi mitä törky valheita.  Ja tompoelimpiin uppoaa juuri tuollaiset tunteilu valheet.  

Vierailija wrote:

Tää olis tosi mielenkiintoinen artikkeli lukea, harmi että on maksumuurin takana. Pienillä teoilla ihmiset saisi kyllä tuntemaan itsensä vähemmän yksinäisiksi jos otettaisiin mukaan porukkaan. Se ei oikeasti ole iso vaiva pyytää sitä aina yksin olevaa vaikka samaan kahvirinkiin jne mutta sille yksinäiselle se voi olla tosi iso juttu. Koskaan ei voi tietää millaisia muureja sillä yksinäisellä on lähestyä ensin muita.

Helsingissä toimii Facebookissa Porukka, jossa on ideana, että kuka tahansa voi liittyä seuraan ja mennään Porukalla erilaisiin rientoihin.

Vierailija wrote:

Avainkysymys on että mikä on se syy ettet uskalla ääneen sanoa erilaisia mielipiteitäsi? Tämä on sosiaalipsykologiaa, joka vaikuttaa myös sinun käytökseesi, tiedostat sen tai et.

Ja tottakai olemistaan on helpompi toteuttaa jos rinnalla on yksikin joka näkee ja hyväksyy.

Kyse ei ole siitä, että en uskaltaisi sanoa ääneen erilaista mielipidettäni. Tarkoitin aiemmassa sitä, että tapanani ei ole kulkea ympäriinsä kertomassa tuntemattomille omia mielipiteitäni. En kaipaa tuntemattomien hyväksyntää enkä ylipäätään tuntemattomia.  Miksi mun pitäisi jossain kadulla tai kuppilassa kertoa jollekin sellaiselle, joka ei merkitse mulle mitään, omia mielipiteitäni yhtään mistään? Tai ylipäätään itsestäni yhtään mitään? Small talk on keksitty tuntemattomien ihmisten kanssa jutustelua varten. 



Jälkimmäisestä kohdasta kommentissasi olen tosiaan samaa mieltä. Jos sulla on se oma laimasi - olkoon se sitten suuri tai pieni - joka hyväksyy sut kaikista omituiusuuksistasi huolimatta, omaa olemistaan on helpompi toteuttaa. Ei tarvitse miettiä, mitä jotkut randomit tai se yleinen mielipide on mieltä. 

Ei kai ne ykköskehän ihmiset välttämättä muodostu  miksikään ystäviksi tai ole jotakin pelastusrenkaita yksinäisyydeltä. Nehän on usein sukulaisia. Jos se ykköskehän ihminen on kovin erilainen esim. ajatusmaailmaltaan niin kyllä ystäväksi voi muodostua enemmin ihminen joka on asioista samanlaisia ajatuksia kuin että välillä olisi joku veriside. Itse miellän sukulaiset sukulaisiksi ja ystävät ystäviksi. Tosin jotkut voivat olla läheisiä ystäviä sukulaistensa kanssa.

Vierailija wrote:

Reipas ja tunnollinen lammas wrote:

Ei onnistu taas lainaaminen, mutta vastaus kommenttiin 119: Tuo on toki mahdollista, mutta voisiko ongelma tuossa olla se, että jos ei ole sitä omaa laumaa, silloin  tulee entistä merkityksellisemmäksi yhteiskunta ja yleinen mielipide? Mulle kun riittää yhteiskuntaan "kuulumiseen" se, että maksan veroni, käyn äänestämässä enkä riko lakia. Nk yleinen mielipide taas ei ole koskaan kiinnostanut mua. Mua kiinnostaa vain mulle tärkeiden ja merkityksellisten ihmisten mielipide. Eikä aina heidänkään mielipiteensä, koska loppujen lopuksi teen kuten itse haluan. Oma laumani kuitenkin hyväksyy mut siitä huolimatta, että teen jotain, mistä he ovat eri mieltä. 



Julkista häpeää en ole koskaan kokenut, koska en ole julkisuuden henkilö. En myöskään kailota omia ehkä omituisiakin mielipiteitäni ympäri kyliä. Olen kyllä tehnyt elämässäni asioita, jotka siihen aikaan oliv

Perhetaustat. USA:ssa on alettu avoimemmin puhumaan omista perhetaustoista ja varsinkin naiset kasvatettiin konservatiivisissa perheissä nielemään kiukku. Miten tämä liittyy Suomeen? Sillä tavalla et jos sulla tai läheisellä tuppaa olemaan tapana pitää negatiiviset tunteet itelläs syynä voi olla lapsuudenkoti tai geenit. 

Vierailija wrote:

Jos teillä muuten joku yksinäinen sukulainen,  paljon koette olevanne vastuussa hänen yksinäisyydestä?  Jos esim.  asuu yksin? 

Ei ketään unohtaa saa,  mutta ei voi myöskään olettaa, että nykypäivänä olisi vastuussa toisten aikuisten elämästä,  vaikka oltaisiin sukulaisia.  Varsinkin, jos on kiirettä oman perheen kanssa.  Eri asia tietenkin jos on sairas ja oikeasti tarvitsee apua päivittäin. 

Saattaa olla, että joku on  valehdellut jopa joistain hirveistä sukulaisriidoista ja että joku on täysin unohdettu vaikka näin ei ole ollut.  Mikä sen mukavempaa, kun kertoa valheita toisten suvusta.  

Viittaan nyt siskooni, joka jäi pois perheen yhteisistä hetkistä, koska liittyi jehoviin ja heillehän ei synttärit ja joulut käy. Ei kai kukaan vaan valehdellut, että häntä ei kutsuttu tai haluttu mukaan? 

Ja eipä hänkään itse halunnut tavata useamm

Ihminen voi KOKEA että häntä on kohdeltu huonosti, vaikka muiden mielestä näin ei ole. Varsinkin lapsuuden perheessä sisaruksilla voi olla ihan eri näkemys siitä miten ketäkin kohdeltiin. 

Eli voi olla, että joku valehtelee kun huonosta kohtelustaan puhuu, mutta yhtä hyvin voi olla, että sinä olet se puusilmä joka ei näe mitä vieressäsi on tapahtunut. 

Vierailija wrote:

Jouduin yhtenä päivänä noin viiteen eri kertaan kaltoinkohdelluksi täysin naurettavien pikkuasioiden kanssa. Tämä ei ole mikään ajatusvääristymä. 

Jopa ns. oikein esimerkillinen (ammatin puolesta) henkilö vittuili, koska saavuin paikalle hätääntymisen jäljiltä hieman ylikierroksella julkisen kulkuneuvon hajottua kesken matkan ja jouduttuani keksimään uuden kulkuneuvon ja reitin lennosta. Olin silti paikalla ajoissa enkä käyttäytynyt äänekkäästi tai häiriten. Valtaosa ihmisistä on vittumaisia heti kun siihen on pienikin tilaisuus. 

Minä olen kokenut tuon saman. Olin ilmaisena harjoittelijana ikävässä paikassa, jossa minulle tiuskittiin, tuhahdeltiin ja näytettiin halveksivaa naamaa. Mistään asiasta ei suoraan valitettu, koska ei ollut aihetta, tein kaiken niin hyvin, ettei he voineet valittaa. Yhtenä aamuna myöhästyin 4 minuuttia, koska peräti kaksi bussia hajosi tai juuttui lumeen altani. Juoksin sohjossa 1km, ja myöhästyin 4min.

Voi sitä niiden ihmisten riemua kun heillä vihdoin oli syy haukkua minut lyttyyn. Wäyh wöyh räky räky älä sano mitään älä sano mitään, räky räky räky, mikään ei oikeuta tulla myöhässä, älä selitä, älä selitä, mikään selitys ei kelpaa, ajoissa on tultava, vaikka asuisit 59 km päässä ja aikaisemmin ei liiku bussit, räky räky räky.

Reipas ja tunnollinen lammas wrote:

Vierailija wrote:

Avainkysymys on että mikä on se syy ettet uskalla ääneen sanoa erilaisia mielipiteitäsi? Tämä on sosiaalipsykologiaa, joka vaikuttaa myös sinun käytökseesi, tiedostat sen tai et.

Ja tottakai olemistaan on helpompi toteuttaa jos rinnalla on yksikin joka näkee ja hyväksyy.

Kyse ei ole siitä, että en uskaltaisi sanoa ääneen erilaista mielipidettäni. Tarkoitin aiemmassa sitä, että tapanani ei ole kulkea ympäriinsä kertomassa tuntemattomille omia mielipiteitäni. En kaipaa tuntemattomien hyväksyntää enkä ylipäätään tuntemattomia.  Miksi mun pitäisi jossain kadulla tai kuppilassa kertoa jollekin sellaiselle, joka ei merkitse mulle mitään, omia mielipiteitäni yhtään mistään? Tai ylipäätään itsestäni yhtään mitään? Small talk on keksitty tuntemattomien ihmisten kanssa jutustelua varten. 



Jälkimmäisestä koh

Joo tajuan, mutta sullakin on mm.sosiaalinen identiteetti eri ryhmissä joka vaikuttaa sun käytökseen.

Ohessa pähkinänkuoressa:

https://mielenihmeet.fi/sosiaalipsykologia-mita-se-on-ja-miksi-se-on-ta…

Yksinäisyys ei ole mikään ongelma vaan kaikki ne ihmiset, jotka eivät haluaa antaa olla yksinään ja rauhassa omilla ehdoilla. Ei tietenkään, vaan sekin pitää päästä sanelemaan, miten kukin saa elää omaa elämäänsä yksinään.

Itsekin introverttinä ihmettelen vähän niitä muita introverttejä, jotka tulevat yksinäisyyttä käsittelevään ketjuun kertomaan, kuinka ihanaa yksinolo on.

Minulla on ollut elämässä sekä yksinäisempiä että sosiaalisempia ajanjaksoja, ja vaikka viihdyn hyvin yksin, tiedostan että pitkäaikainen yksinäisyys on oikeasti mielelle haitallista vaikka sitä ei välttämättä itse tunnistaisi. Oma suhtautumiseni muihin ihmisiin on sitä negatiivisempi, mitä vähemmän heidän kanssaan vietän aikaa. Tajuan hyvin, miksi moni yksinäinen katkeroituu ja suuttuu muihin ihmisiin, ja ymmärrän myös mikä johtaa joidenkin kohdalla radikalisoitumiseen.

Vierailija wrote:

Ja taas yleistetään. Ei moni introvertti kärsi yksinäisyydestä, vaan haluaa sitä. Kaikki eivät halua viipottaa menemään ihmislauman ympäröimänä. 

Heräsin tunti sitten. Keitin tummapaahtoista kahvia ja laitoin elektroteknot soimaan. En tunne edelleenkään mitään kärsimystä, vaikka olen ollut jo useamman vuoden yksin :D

Sitten kun vielä on huomannut minkälaista jengiä niissä laumoissa häärii, niin ei kiitos, myötähäpeä tulee jo kun tiedostaa sen lauman olemassaolon :D

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Tää olis tosi mielenkiintoinen artikkeli lukea, harmi että on maksumuurin takana. Pienillä teoilla ihmiset saisi kyllä tuntemaan itsensä vähemmän yksinäisiksi jos otettaisiin mukaan porukkaan. Se ei oikeasti ole iso vaiva pyytää sitä aina yksin olevaa vaikka samaan kahvirinkiin jne mutta sille yksinäiselle se voi olla tosi iso juttu. Koskaan ei voi tietää millaisia muureja sillä yksinäisellä on lähestyä ensin muita.

Helsingissä toimii Facebookissa Porukka, jossa on ideana, että kuka tahansa voi liittyä seuraan ja mennään Porukalla erilaisiin rientoihin.

Onpas muuten kiva idea! Pitääpä katsoa, onko meidän paikkakunnalla jo tällaista vai pitäisikö itse peräti perustaa sellainen.

Vierailija wrote:

Itsekin introverttinä ihmettelen vähän niitä muita introverttejä, jotka tulevat yksinäisyyttä käsittelevään ketjuun kertomaan, kuinka ihanaa yksinolo on.

Minulla on ollut elämässä sekä yksinäisempiä että sosiaalisempia ajanjaksoja, ja vaikka viihdyn hyvin yksin, tiedostan että pitkäaikainen yksinäisyys on oikeasti mielelle haitallista vaikka sitä ei välttämättä itse tunnistaisi. Oma suhtautumiseni muihin ihmisiin on sitä negatiivisempi, mitä vähemmän heidän kanssaan vietän aikaa. Tajuan hyvin, miksi moni yksinäinen katkeroituu ja suuttuu muihin ihmisiin, ja ymmärrän myös mikä johtaa joidenkin kohdalla radikalisoitumiseen.

Tämä. En edes ymmärrä, miten sotkea sotkea keskenään yksinäisyyden ja yksinolon. Ehkä tarvittaisiin erillinen termi, joka ei muistuta yksinoloa?

Vierailija wrote:

En tiedä onko ajatusvääristymä vai ei, mutta muiden perheellistyessä itselle tullut sellainen olo, että eipä niitä yksinäisen seura edes kiinnosta.

On tosiasia, että joillekin käy mainitsemallasi tavalla, mutta kuten itsekin osaat hieman epäillä asiaa, niin voi olla, että tunteesi on väärä.

Perheellinen voi puolestaan kokea, ettei sinua kiinnosta heidän seuransa.Siinä sitten molemmin puolin kyräilette ja mahdollisesti koette katkeruutta ystävyyden rikkoutuessa ihan turhaan. 

Reipas ja tunnollinen lammas wrote:

Vierailija wrote:

No, haluaakohan ne  kymmenet facbook ystävät sille yksinäiselle sitten HYVÄÄ kun eivät IKINÄ onnittele häntä hänen syntymäpäivänään, vaikka on muistutus toiminto käytössä, eli eivät voi olla näkemättä muistutusta? Ja, selityksenä ei kelpaa, ettei olut sinä ppäivänä paikalla, koska oli. Tämäkiin yksi muka paras lapsuusystäväni ei ole kertaakaan sen ajan (n 10 v) kun ollaan oltu facebook-kavereita oonnitellut minua. Minä lankean ystävällisyyttäni JOKA kerta onnittelemaan häntä! Ja, hän ei muuten onnittele monia muitakaan läheisiä ystäviä, silti hänen ympärillään pörrää laumat ihmisiä jotka pitää häntä  " niiiiiiiiiiin ihanana ihmisenä".

Ymmärrän jos kerran tai kaksi on osunut jonkun synttärit päivälle kun ei itse käy facebookissa, mullekin käy joskus näin. Myöhässäkin voi onnitella, ellei ole jo useasta päivästä kyse.

Itelläni näitä väl

No voi, minä kun olen just miettinyt, että sun kanssa olisi mukava olla vaikka FB-kaveri.

No hyvää jatkoa kuitenkin, kiva kun voin lukea ajatuksiasi täällä. :)

Ajatusvääristymiä? Onko tuo jokin uusi ilmaus, jota ei ole tulkattu vielä meille hitaimmille? Mihin se liittyy, mielenterveyteenkö? Ja jos niin, niin mihin sitten liittyy se ajatusvääristymä mikä näyttää mielen ja kehon kuormittuneisuuden kun yksin viihtyvä ihminen joutuu osallistumaan johonkin tapahtumaan tai kokoontumiseen ja ottamaan ulkoapäin hirmu määrän ärsykkeitä vastaan ja toipumaan niistä joskus jopa monen päivän ajan?

Antaisin neuvon: älkää nyt ihan jokaiseen väittämään jääkö kiinni, vaikka se kuinka tulisi tieteelliseltä tai asiantuntevalta taholta, kuunnelkaa itseänne, miten teidän on paras olla jotta mielenrauhanne on ok, ette kuormitu liikaa tai vaihtoehtoisesti ette liikaa vetäydy syrjään niin että on vaarassa jonkinlainen vieraantuminen, ettekä enää ymmärrä mistään mitään, ette ihmisten käyttäytymisestä sen paremmin kuin maailman tapahtumistakaan.

Jotkut valitsevat jopa erakkouden elämäntavakseen. Jotenkin ymmärrän sellaisen valinnan hyvin, mutta en kannustamaan en siihen rupea. Kyllä maailmassa tarvitaan kanssakäymistä ja vuorovaikutusta. Toiset jaksavat sitä ylläpitää, toiset rasittuvat ja jättävät vähemmälle.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Itsekin introverttinä ihmettelen vähän niitä muita introverttejä, jotka tulevat yksinäisyyttä käsittelevään ketjuun kertomaan, kuinka ihanaa yksinolo on.

Minulla on ollut elämässä sekä yksinäisempiä että sosiaalisempia ajanjaksoja, ja vaikka viihdyn hyvin yksin, tiedostan että pitkäaikainen yksinäisyys on oikeasti mielelle haitallista vaikka sitä ei välttämättä itse tunnistaisi. Oma suhtautumiseni muihin ihmisiin on sitä negatiivisempi, mitä vähemmän heidän kanssaan vietän aikaa. Tajuan hyvin, miksi moni yksinäinen katkeroituu ja suuttuu muihin ihmisiin, ja ymmärrän myös mikä johtaa joidenkin kohdalla radikalisoitumiseen.

Tämä. En edes ymmärrä, miten sotkea sotkea keskenään yksinäisyyden ja yksinolon. Ehkä tarvittaisiin erillinen termi, joka ei muistuta yksinoloa?

Aivan, niin kuin englannissa loneliness ja solitude. Google tarjoaa solitudelle suomennosta, eristyneisyys, se ei tässä kuulosta hyvältä, hmm.