"Yksinäisyys on mielelle raju kokemus. Se voi aiheuttaa ajatusvääristymiä, jotka muuttavat suhtautumista muihin ihmisiin."

Yksinäisyyteenkin voi saada apua. Pitää ainakin nousta sängystä. Ei kenellekään ystävät tule kotiin tutustumaan. 

Huuhaa-positiivisuus on vaarallista. Maailma on täynnä ikäviä ihmisiä jotka haluavat pahaa ja usein heidän vaikutuspiirissä on ihan tavallisia tyyppejä. Kyllä aikuisen pitää tiedostaa se. Yksinäisyys on tietysti haitallista mutta vähemmän haitallista kuin huono seura. Eikä nykyajan aikuisten maailmassa ole helppo ystäviä löytääkään. Ihmisiä on lähellä paljon mutta kaikilla on hyvin tarkkaan rajatut piirinsä. Mitään uusia ystäviä ei yleensä haluta. Vanhatkin koetaan joskus riesana.

Tähän ketjuun ei näköjään voi kommentoida taas mitään ilman että menee viestit hyväksyttäviksi. Ärsyttävää.

Vierailija wrote:

Yksinäisyyteenkin voi saada apua. Pitää ainakin nousta sängystä. Ei kenellekään ystävät tule kotiin tutustumaan.

 

Onhan se näinkin mutta alapeukutin silti. Monet yksinäisiksi itsensä kokevat nousevat kyllä sängystä, osallistuvat, juttelevat naapureillekin eivätkä ylipäätään pelkää sosiaalisia tilanteita. Silti yksinäisyys on heidän päällimmäinen kokemuksensa. Eivät satunnaiset kohtaamiset tai sovitut tapaamiset ole kuin hetkellistä laastaria.

 

Vierailija wrote:

Huuhaa-positiivisuus on vaarallista. Maailma on täynnä ikäviä ihmisiä jotka haluavat pahaa ja usein heidän vaikutuspiirissä on ihan tavallisia tyyppejä. Kyllä aikuisen pitää tiedostaa se. Yksinäisyys on tietysti haitallista mutta vähemmän haitallista kuin huono seura. Eikä nykyajan aikuisten maailmassa ole helppo ystäviä löytääkään. Ihmisiä on lähellä paljon mutta kaikilla on hyvin tarkkaan rajatut piirinsä. Mitään uusia ystäviä ei yleensä haluta. Vanhatkin koetaan joskus riesana.

Täyttä asiaa tämäkin näkökulma. Vilipittömissä ihmissuhteissaan voi tulla todella pahasti takkiin. Enkä tarkoita nyt mitään seurusteluita, avo- tai avioliittoja. Lisäksi tuo on totta, että ihmisillä on omat rajatut piirinsä, joissa vanhatkin ystävät voidaan kokea riesana. !Omaan elämään" tarvitaan aikaa, ja se "oma elämä" on se aivan lähin piiri. On hiuksenhienoa taiteilua onnistua pitämään ystävyytta yllä, jos tarpeet ovat erilaiset. Enemmän tarvitseva koetaan takiaiseksi, josta halutaan eroon.

Sattuipa metka juttu; viestini ei tullut erillisenä läpi lainkaan, mutta kuitenkin lähes välittömästi seuraavan kirjoittajan viestissä lainauksena. Modeko se oli, ei kai kukaan muu voi olla Noin nopea!

Vierailija wrote:

Ja taas yleistetään. Ei moni introvertti kärsi yksinäisyydestä, vaan haluaa sitä. Kaikki eivät halua viipottaa menemään ihmislauman ympäröimänä. 

Introversio ja yksinäisyys ovat kaksi tyystin eri asiaa. 

Vierailija wrote:

Minä soitin tai otin aina itse yhteyttä, kukaan ei soittanut minulle. En enää jaksanut sitä yksipuolisuutta mutta nyt sitten ei ole enää mitään ja on vielä pahempi olo.

Itsellä oli sama ja olen voinut nyt paremmin. Olen toki löytänyt ei-uskonnollista henkevyyttä elämääni ja alkanut kulkemaan kohti erikoisia unelmiani. Ei minulla yleisesti ihmisiä vastaan mitään ole, mutta pikkuhiljaa vaan olen huomannut etten enää vain saa yhtään mitään jonnin joutavuuksista. 

Vierailija wrote:

Huuhaa-positiivisuus on vaarallista. Maailma on täynnä ikäviä ihmisiä jotka haluavat pahaa ja usein heidän vaikutuspiirissä on ihan tavallisia tyyppejä. Kyllä aikuisen pitää tiedostaa se. Yksinäisyys on tietysti haitallista mutta vähemmän haitallista kuin huono seura. Eikä nykyajan aikuisten maailmassa ole helppo ystäviä löytääkään. Ihmisiä on lähellä paljon mutta kaikilla on hyvin tarkkaan rajatut piirinsä. Mitään uusia ystäviä ei yleensä haluta. Vanhatkin koetaan joskus riesana.

Uusille ystäville pitäisi löytyä myös aikaa. Ihmiset käyvät töissä, harrastavat, hoitavat kotinsa ja lapsensa, viettävät aikaa puolisonsa kanssa jne. Monet tuntevat huonoa omaatuntoa, kun ei ole nykyisillekään ystäville tarpeeksi aikaa. Ja pitäisi vielä käydä moikkaamassa mummoakin hoivakodissa tai edes soittaa hänelle.

Vierailija wrote:

Tähän ketjuun ei näköjään voi kommentoida taas mitään ilman että menee viestit hyväksyttäviksi. Ärsyttävää.

Onko kukaan koskaan nähnyt että hyväksyttäväksi menevä viesti menisi lopulta läpi?

Moni sanoo heti kärkeen, että ei ole hajuakaan, mitä ajatusvääristymä tarkoittaa, seuraavaksi "tietää", että sillä vain sorretaan yksinäisiä ihmisiä, joten se on käyttökelvoton sana. Kannattaa ottaa selvää, mitä sillä tarkoitetaan. Parhaimmassa tapauksessa se, että tunnistaa omat ajatusvääristymänsä, voi auttaa pääsemään eroon kroonisesta pahasta olosta ja masennuksesta.

Vierailija wrote:

Ei nyt oikein aukea tuo väittämä. Mies siis alkaa lopulta luulla, että muut ihmiset alkavat haluamaan itselle pahaa eli niistä tulee itsetuhoisia?

Siinä lukee mielelle. Ei miehelle. Ja selvästi tosiaan et osannut lukea koko väittämää. Ajatukset vääristyvät. Mistä itsetuhoisuuden tähän vedit? 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Ajatusvääristymä kuulostaa siltä, et toinen sanoo et ei se oikeesti oo niin kuin koet/tunnet, se on kato vaan sun ajatusvääristymä. Reipastu ja ajattele eri tavalla niin taivas on auki. Ohittamisen huipentuma joka vaan lisää pahaa oloa.

 

Just näin. "mä tiedän paremmin kuin sinä itse, että miltä susta tuntuu, sulla on vaan ajatusvääristymä"

 

Aika törkeetä

Eli oikeasti muut ihmiset haluavat yksinäiselle pahaa? Joo ei.

Joo, se Helsingissä toimiva ryhmä on nimeltään Porukka. Löytyy Facebookista sillä nimellä.

Uusia ystäviä ei ole helppoa löytää. Suurin syy tähän on, että käsitykset ystävyydestä eroavat. Yksi edellyttää vähintään kerran viikossa tapahtuvaa yhteydenpitoa, toiselle riittää paljon harvemminkin. Yksinäisellä yleensä olisi aikaa useammallekin ystävälle. Vaikka yksi ystävä viikon jokaiselle päivälle. Jollain toisella taas on ystävilleen aikaa vain pari tuntia kuukaudessa ja jos ystäviä on jo useampia, kovin usein ei ehdi pitämään yhteyttä.

Sanoisin että mielelle on erittäin kivuliasta ja rikkovaa kokea sosiaalista hylkäämistä, eristämistä, häpäisyä, nöyryttäämistä ja henkistäväkivaltaa/kiusaamista.

Yksinolo ei sinäänsä ole mielelle haitallista, vaan se voi olla hyväksikin.

Torjutuksi ja hylätyksi joutuminen on sen sijaan AINA mielelle haitallista.

Ihminen voi olla yksinäinen, vaikka ympärillä olisi 100 ihmistä. Jos ne ihmiset sinun ympärilläsi nauravat sinulle, pilkkaavat ja ilveilevät halveksien. Se on mielelle haitallista.

Jos olet lapsi, ja toiset kerääntyvät kehäksi ympärillesi, ja tönivät puolelta toiselle, lällätellen ja pilkaten. Et ole yksin, sinullahan on siinä seuraa.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Moni yksinäinen on tyly ja torjuva muita kohtaan, mutta ei tee sitä pahuuttaan, ei vaan osaa muuta. Yksinäiseksi joutuu, jos tulkitsee sosiaalisia tilanteita aina negatiivisen kautta ja heijastaa vanhoja asenteitaan uusiiin ihmisiin. Koulukiusaminen on monella takana. 

Näin se mainittu ajatusvääristymä vaikuttaa yksinäisen mieleen, mutta tästä ajatusvääristymästä voi päästä eroon. Työtä se vaatii toki ja ymmärtää se oma vääristynyt ajatusmaailma. Ei siinä paljon muut ihmiset voi auttaa, jollei yksinäsyydestä kärsivä itse halua auttaa itseään. Siinä vaiheessa kun yksinäinen itse ymmärtää syyt ja seuraukset ja haluaa muuttaa tilannetta, muiden vastaanottavuus voi auttaa paljonkin.

Tässäkö syy siihen, että jos joskus puhun ihan tavallisella kohteliaalla tavalla vieraalle ihmiselle niin hän pahoittaa mielensä? Esimerkiksi kiitän paljon avusta tai hyvästä neuvosta. 

 

Kyllä sen mielentilan näkee kun toisen leukaperät kiristyvät ja suu vetäytyy viivaksi sekä välttää katsekontaktia kanssani.

Vierailija wrote:

Jollain tapaa tuntuu älyttömältä että yksinäisyyttä on edes olemassa. Jos vain kaikki välittäisi toisistaan, eikä kenenkään tarvisi olla ihan 24/7 yksin.🤷‍♀️

No, alkaisitko ystäväkseni? Olen kunnollinen ja koulutettu ihminen. 

 

En oikein usko, että sinäkään suostuisit olemaan kaikkien halukkaiden ystävä.

Mä en tiedä mikä vääristymä ihmisiä/palstalaisia nykyään vaivaa, kun tuntuu ettei enää osata lukea vaan joko luetaan sanat aivan väärin tai ainakin se luettu ymmärretään ja tulkitaan ihan väärin. Lisäksi ei näemmä enää edes ymmärretä että iso alkukirjain sanassa meinaa sitä, että kyse on nimestä..

Itse olen sekä introvertti, että jossakin määrin haluaisin olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Mutta lapsena koettu kiusaaminen, sekä syrjäytyminen, sekä traumatisoivat kokemukset ja yhteisön ulkopuolelle jääminen myöhemmin aikuisiässä ovat vain vahvistaneet muiden seurasta vetäytymistä. Onko siinä jotakin sellaista, jota muut eivät voi ymmärtää ja hyväksyä?