"Yksinäisyys on mielelle raju kokemus. Se voi aiheuttaa ajatusvääristymiä, jotka muuttavat suhtautumista muihin ihmisiin."

Vierailija wrote:

Sillä miten sinä jonkun tilanteen koet ei ole väliä koska muut voi kokea täsmälleen saman tilanteen ihan eri tavalla. Ihmiset on yksilöllisiä myös luonteeltaan ja kokemuksiltaan ja ajattelutavoiltaan.

Eikä koko maailma muutenkaan voi toimia siten että kaikki pakoteaan hyppimään yksittäisten ihmisten tuntemusten perusteella koska niitä tuntemuksia löytyy joka tilanteessa laidasta laitaan.

Miten tämä liittyy siihen, että yksinolo ja yksinäisyys ovat eri asioita? Jatketaan keskustelua sen jälkeen kun olet avannut tämän näkövinkkelin.

Jep, tuossa jamassa oma mieleni on.

Vierailija wrote:

Minulla on ollut ajatusvääristymä. Olen kuvitellut ihmisten olevan hyviä ja kivoja, sellaisia hyväntahtoisia ja rehellisiä ja reiluja.

No elämä opetti, ettei ihmiset nyt ainakan mitään rehellisiä, aitoja ja hyväntahtoisia ole. Omaa itseään ja lähipiiriään kohtaan ovat hyväntahtoisia, mutta muut on jotain vihollisia joita saa käyttää hyväkseen, ja kohdella epäreilusti.

Alkuperäinen vääristymä on vain kääntynyt toiseen suuntaan.Sitä en väitä, etteikö olisi pahantahtoisia ja epärehellisiä ihmisiä, mutta suurin osa pyrkii tulemaan toimeen kaikkien kanssa. Monen itsekyys voi näyttää pahantahtoiselta, mutta usein se on vain ymmärtämättömyyttä, oman itsensä muiden edelle asettamisen mahdollinen seuraus muille ihmisille.

Vierailija wrote:

En pysty lainaamaan, mutta joku tänne kommentoi kovin vihaiseen sävyyn, että ei haluakaan ystävystyä Käärijää kuuntelevan ja ämpäreitä jonottavan "lauman" kanssa. Tuo samainen kommentoija kirjoitti, että nuo voivat sitten keskenään pohtia hänen yksinäisyyttään.

Mielestäni tuossa vihamielisessä kommentissa tiivistyi todella hyvin sellaisen yksinäisen ihmisen ajatusmaailma, joka on päästänyt itsensä katkeroitumaan. Tuolla kommentoijalla on oletus (toivo?), että muut ihmiset aktiivisesti ajattelevat häntä ja hänen yksinäisyyttään ja ihmettelevät, että miksi tuo kommentoija ei liity heidän seuraansa. Näin kommentoija kääntää tilanteen niin, että yksinäisyys olisi hänen oma valintansa, mikä varmasti on ajatuksena miellyttävämpi kuin se, että ei välttämättä ole onnistunut löytämään ystäviä. Ikävä totuus on kuitenkin, että vihaisia ja torjuvia ihmisiä ei pääsääntöisesti ajattele kuin he itse. Mistä nämä "lauman

Minusta tuon kommentin pointti taas on selvästi että häntä ärsyttää kun muut ylemmyydentunnossaan pohtivat hänen yksinäisyyttään ja erilaisuuttaan. Hän haluaisi olla rauhassa.

Vierailija wrote:

Yksinäisyyteenkin voi saada apua. Pitää ainakin nousta sängystä. Ei kenellekään ystävät tule kotiin tutustumaan. 

Mm. Couchsurfingia harrastavalle nimenomaan tullaan suoraan sinne omaan kotiin.

Koeta vähän pinnistellä, niin keksit useita muitakin esimerkkejä nykyajasta, jossa tuota sananpartta ei ole keksitty.

Kyllä maailma on täynnä pahantahtoisia ihmisiä, jotka tahtovat muille pahaa - ja tekevät myös, jos tulee tilaisuus! Sen todisti se kuuluisa psykologinen koe, jossa tavallisia ihmisiä poimittiin kadulta lavastettuun tilanteeseen, jossa heidän annettiin tai käskettiin antaa ensin tuskallisia ja sen jälkeen tappavia sähköiskuja toiselle ihmiselle, joka tosin oli näyttelijä. Suurin osa antoi, taisi olla peräti yksi, joka kieltäytyi.

Olen ollut yksin 20 vuotta. Se on aiheuttanut aivoilleni aivovääristymiä. Minua ärsyttää muiden ihmisten seura nykyään.

Rumat miehet joutuu elää yksin tässä maassa joten rumat miehet ovat yksinäisiä kymmeniä vuosia. Kyllä sellainen vaikuttaa.

Uskon olevani niin ruma ettei kukaan nainen halua koskaan seurustella kanssani. Eipä ole kukaan treffeille lähtenyt vielä  ja olen jo nelikymppinen mies.

Vierailija wrote:

Kyllä maailma on täynnä pahantahtoisia ihmisiä, jotka tahtovat muille pahaa - ja tekevät myös, jos tulee tilaisuus! Sen todisti se kuuluisa psykologinen koe, jossa tavallisia ihmisiä poimittiin kadulta lavastettuun tilanteeseen, jossa heidän annettiin tai käskettiin antaa ensin tuskallisia ja sen jälkeen tappavia sähköiskuja toiselle ihmiselle, joka tosin oli näyttelijä. Suurin osa antoi, taisi olla peräti yksi, joka kieltäytyi.

Ei pahantahtoisuutta, vaan heikkoutta vertaisryhmän painostuksen edessä.

Sosiaalipsykologia on kiinnostava aihekokonaisuus.

Minunkin mielestäni se mitä oikeastaan kaivataan on perhe tai sen kaltainen tiivis yhteisö, ja sen saaminen vaatii sitoutumista. Ei sellaista yhteisöä saa kavereista, naapureista tai työkavereista sormia napsauttamalla.

 

Suuri osa kohtaamisista on tosi kevyitä (muutaman sanan vaihtaminen naapurin kanssa tms) tai elämäntilanteen yhdistämää (opiskelukaverit jotka vähitellen häviävät omiin elämiinsä). Ovat nekin merkityksellisiä, mutta eivät korvaa sitä ensimmäistä kehää. 

Vierailija wrote:

Uskon olevani niin ruma ettei kukaan nainen halua koskaan seurustella kanssani. Eipä ole kukaan treffeille lähtenyt vielä  ja olen jo nelikymppinen mies.

Jos sinä uskot olevasi sellainen, ettei kukaan koskaan halua seurustella kanssasi niin siitä tulee kyllä itsensä toteuttava uskomus. Mikä sinussa on niin pielessä? Puuttuva itsetunto?

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Uskon olevani niin ruma ettei kukaan nainen halua koskaan seurustella kanssani. Eipä ole kukaan treffeille lähtenyt vielä  ja olen jo nelikymppinen mies.

Jos sinä uskot olevasi sellainen, ettei kukaan koskaan halua seurustella kanssasi niin siitä tulee kyllä itsensä toteuttava uskomus. Mikä sinussa on niin pielessä? Puuttuva itsetunto?

 

Ihminen tarvitsee onnistumisen kokemuksia.

Yksi tapa on viedä toisen ihmisen itsetunto t. tarkemmin sanottuna ihmisen 'terä' - tämä toimintamalli on valitettavan yleinen, koska kilpailu.

Vierailija wrote:

Ajatusvääristymä kuulostaa siltä, et toinen sanoo et ei se oikeesti oo niin kuin koet/tunnet, se on kato vaan sun ajatusvääristymä. Reipastu ja ajattele eri tavalla niin taivas on auki. Ohittamisen huipentuma joka vaan lisää pahaa oloa.

Monesti ihminen yleistää asioita oman kokemuksensa perusteella myös uusiin, ventovieraisiin ihmisiin, vaikka ihminen ei voi mitenkään tietää mitä toiset ajattelevat hänestä. Tätä kutsutaan vääristymäksi, ei se tarkoita etteikö ymmärrettäisi vääristymän johtuvan huonoista kokemuksista. Jos on huonoja kokemuksia, henkilö menee sosiaalisiin tilanteisiin jo valmiiksi pelokkaana ja varautuneena ja tulkitsee tilanteita negatiivisia singaaleja vahvistaen. Tämä saattaa johtaa myös siihen, että ihmiset saavat henkilöstä varautuneen ja pelokkaan vaikutelman, ja alkavat suhtautua tähän varautuneesti. Sama ilmiö toimii toisin päin, paljon kehuja saaneet ihmiset menevät sosiaalisiin tilanteisiin olettaen heti, että heistä pidetään, vaikkei asia olisi näin yksioikoinen. Sekin on tavallaan "vääristymä", molemmat hyvin inhimillisiä sinänsä. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Uskon olevani niin ruma ettei kukaan nainen halua koskaan seurustella kanssani. Eipä ole kukaan treffeille lähtenyt vielä  ja olen jo nelikymppinen mies.

Jos sinä uskot olevasi sellainen, ettei kukaan koskaan halua seurustella kanssasi niin siitä tulee kyllä itsensä toteuttava uskomus. Mikä sinussa on niin pielessä? Puuttuva itsetunto?

 

Ihminen tarvitsee onnistumisen kokemuksia.

Yksi tapa on viedä toisen ihmisen itsetunto t. tarkemmin sanottuna ihmisen 'terä' - tämä toimintamalli on valitettavan yleinen, koska kilpailu.

Kilpailussa kukaan ei vie toisen itsetuntoa, koska siinä ollaan vapaasta tahdosta. Sen sijaan kiusaaja voi yrittää viedä toiselta itsetunnon. Se voi toki myös jäädä rakentumatta. Sinänsä huojentavaa, että ihmisen itsetunto ei ole vakio vaan voi romuttumisen lisäksi myös vahvistua. 

Ihminen voi saada vain sen, minkä hän voi itselleen kuvitella. Sellaisen työn, auton, asunnon, niin ja kumppanin. Jos sattuu saamaan jotain tämän oman hahmotuskykynsä yli, se on onnenkauppaa. Jos näet oman autosi olevan Skoda Octavia, ei sinulle ilmesty yhtäkkiä Teslaa pihaan. Jos näet, että sinulla ei ole naista, koska olet niin ruma -> sinulla ei ole naista. 

Mitä suurimmalla todennäköisyydellä et ole sen rumempi kuin lukuisat perheelliset miehet. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Jouduin yhtenä päivänä noin viiteen eri kertaan kaltoinkohdelluksi täysin naurettavien pikkuasioiden kanssa. Tämä ei ole mikään ajatusvääristymä. 

Jopa ns. oikein esimerkillinen (ammatin puolesta) henkilö vittuili, koska saavuin paikalle hätääntymisen jäljiltä hieman ylikierroksella julkisen kulkuneuvon hajottua kesken matkan ja jouduttuani keksimään uuden kulkuneuvon ja reitin lennosta. Olin silti paikalla ajoissa enkä käyttäytynyt äänekkäästi tai häiriten. Valtaosa ihmisistä on vittumaisia heti kun siihen on pienikin tilaisuus. 

Minä olen kokenut tuon saman. Olin ilmaisena harjoittelijana ikävässä paikassa, jossa minulle tiuskittiin, tuhahdeltiin ja näytettiin halveksivaa naamaa. Mistään asiasta ei suoraan valitettu, koska ei ollut aihetta, tein kaiken niin hyvin, ettei he voineet valittaa. Yhtenä aamuna myöhästyin 4 minuuttia, koska peräti kaksi bus

NIIN TOTTA. Samankaltaisia kokemuksia työharjoitteluista/joiltain työpaikoilta täällä myös! Jotkut oikeasti nauttii siitä että saa vaikeutettua toisen osaa, ja pistää kapuloita rattaisiin. Monet taas eivät näe siinä mitään väärää että kohtelevat jotakuta hyvin tiukasti ja epäreilusti verrattuna muihin. Joskus minä mietin että olenko tulossa hulluksi, kohteleeko tuo ihminen minua oikeasti todella kummallisesti vai ei (juuri tuon 'ajattelenko asiaa vain liikaa' jutun takia)..sitten aloin kirjoittaa kotona vihkoon sanasta sanaan ne kanssakäymiset sen ihmisen kanssa, ja luin ne myöhemmin.

Tajusin että ei hitto, kyllä se kohtelee minua kurjasti, vaikka mitään syytä ei pitäisi olla. Mietin uskotaanko minua, kun toisille se on mukava. Joten vaan sinnittelin määrä-aikaisen loppuun ja en jalallani astunut siihen puljuun enää. 

Ei vain tykännyt naamastani kai :D

Vierailija kirjoitti:

Uskon olevani niin ruma ettei kukaan nainen halua koskaan seurustella kanssani. Eipä ole kukaan treffeille lähtenyt vielä  ja olen jo nelikymppinen mies.

Ei se ulkonäöstä ole kiinni, viehätysvoima ja tietenkin jos on massaa niin faksi käy paremmin rumallakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija wrote:

Uskon olevani niin ruma ettei kukaan nainen halua koskaan seurustella kanssani. Eipä ole kukaan treffeille lähtenyt vielä  ja olen jo nelikymppinen mies.

Jos sinä uskot olevasi sellainen, ettei kukaan koskaan halua seurustella kanssasi niin siitä tulee kyllä itsensä toteuttava uskomus. Mikä sinussa on niin pielessä? Puuttuva itsetunto?

Jos kyse on itsetunnon heikkoudesta, sitä voi halutessaan kasvattaa, ei ole mahdotonta. Työtä vaatii ja motivaatiota ja oman ajattelutavan muuttamista.

Hyvin vaikeaa se tietysti on jos koko elämäsä on elänyt ympäristössä missä on istutettu se käsitys itsestä että on huono ja kelvoton.

Mielestäni tuossa on jo toivon kipinä, sanot uskon  olevani niin ruma jne, et sano tiedän olevani. Sinulla on siis itselläsi jo jonkinlainen vaikka heikkokin toivo siitä että asia ei ihan niin huonosti kuitenkaan olisikaan. Lähtisin siitä liikkeelle.

Kun sanot että yksikään nainen ei ole lähtenyt trefffeille; oletko pyytänyt? Vai oletko päättänyt asian jo etukäteen, kukaan ei kuitenkaan lähde?

Kuten ehkä huomaat tässä on jo monta asiaa joita voit alkaa tutkia itsessäsi ja ajttelutavassasi. Mitään et kuitenkaan menetä jos syvennyt näihin tarkemmin.

Jos onnistut saamaan yhdenkin, pienenkin onnistumisen tunteen se auttaa  jo kummasti eteenpäin. Ei tarvita kuin yksi pieni asia, se antaa rohkeutta.

Kun et anna itsesi sanoa ei koskaan, vaan sanot itsellesi mutta jos kuitenkin? 

Yksikin välittävä ihminen riittää.