Katsoin eilen mielenkiintoisen dokkarin missä saatettiin löytää syy pohjoismaissa ilmenevään masennukseen

Vaikka pohjoismaat ovat hyvin ateistisia on kulttuurimme saanut paljon vaikutteita luterilaisesta koruttomasta työtä ja puurtamista painottavasta maailmankatsomuksesta jossa on ihan ok olla vähän surullinen. Se on jopa vähän niinkuin hyveellistä. Toinen suuri vaikuttaja on amerikkalaiset TV-sarjat ja elokuvat jotka hehkuttavat henkilökohtaisia saavutuksia ja kokemuksia jotka elokuvissa ovat tietysti aina elämää suurempia mutta oikeassa elämässä melko harvinaisia.

totta

Olen samaa mieltä, itse henkisenä ihmisenä tunnen itseni ulkopuoliseksi täällä. Ihmiset puhuu mielummin säästä kuin mistään aidosta. 

Uskon tuohon tiettyyn pisteeseen saakka. Ystäväni on naimisissa israelilaisen kanssa. Olen päässyt heidän sukujuhliinsa. Eikä voi kuin ihailla sitä valtava rakkautta ja huolenpitoa ja yhteisöllisyyttä mitä näillä ihmisillä on. Ja miten pitävät huolta myös vieraistaan. Toinen selkeys heidän kulttuurissaan on selkeä ero työn ja levon välillä. Kun on sapatti, työnetko loppuu kuin seinään. On lupa pitää hauskaa, tanssia ja juoda ja syödä ja laulaa. Yhdessä. Ja lapset saavat paljon rakkautta näissä yhteisöissä. Yksinäisyys käsitteenä on vieras.

Kyllä minä olen masentunut, vaikka minulla on aina ollut henkisyys tärkeää. Kyseessä on jo lapsuudesta asti kumpuavat traumat ja herkkä luonne, ujous jne. Nämäkin on muuten aika pohjoismaalaisia piirteitä, esimerkiksi keskieuroopassa ihmiset ovat tulisempia. Kai sekin vaikuttaa? Siihen päälle vielä pimeys ja paskat kelit lähes aina. 

Kuinka paljon on merkitystä sillä että asumme pohjoisella pallonpuoliskolla, jolloin auringonvalo on vähissä useamman kuukauden vuodesta? 

Kansakunta on hylännyt terveet kristilliset arvot ja nyt pitää sitten kaivaa elämään tarkoitusta töistä, rahasta, somesta, matkustelusta, ynnä muusta maallisesta.

Valitettavasti kuitenkaan mistään noista ei ole elämän tarkoitukseksi koko elinkaaren ajaksi, vaan vain hyvin lyhyelle aikaa ikävuosina 20 - 40. Töistä joutuu pois, rahalla ei voi ostaa onnea, someilmiöitä tulee ja menee, keho väsyy ja vanhenee. Mitä jää jäljelle, varsinkin jos on jäänyt lapsetkin tekemättä? 

Vierailija kirjoitti:

Uskon tuohon tiettyyn pisteeseen saakka. Ystäväni on naimisissa israelilaisen kanssa. Olen päässyt heidän sukujuhliinsa. Eikä voi kuin ihailla sitä valtava rakkautta ja huolenpitoa ja yhteisöllisyyttä mitä näillä ihmisillä on. Ja miten pitävät huolta myös vieraistaan. Toinen selkeys heidän kulttuurissaan on selkeä ero työn ja levon välillä. Kun on sapatti, työnetko loppuu kuin seinään. On lupa pitää hauskaa, tanssia ja juoda ja syödä ja laulaa. Yhdessä. Ja lapset saavat paljon rakkautta näissä yhteisöissä. Yksinäisyys käsitteenä on vieras.

Muistan tämän tapaista yhteisöllisyyttä omasta lapsuudestani 1960-luvulla. Sukujuhlia ei kuitenkaan koskaan vietetty kenenkään kotona vaan jossain työväentalolla tai vastaavassa, ellei sitten juhlien järjestäjä sattunut asumaan isossa maalaistalossa. Tilojen vuokraaminen on nykyään kallista ja kun koskaan ei voi tietää, kuinka moni lopulta pääsee tulemaan, ei ole järkevää varata - ja myös maksaa - liian isoistakaan tiloista. Lapsuudestani muistan myös sen, että sukujuhlia järjestettiin yleensä talkootyönä. Nykyisin on melkein palkattava pitopalvelu, jos on vähänkään enempää porukkaa tulossa. 

Juuri näin

Voi olla paljon perää tässä väitteessä

Nopeatahtinen digielämä tekee olon tyhjäksi. Googlaten löytyy kaikki tieto, ja oma oivaltaminen ei pääse kukoistamaan. Helposti varsinkin nuorilla tulee tunne, että kaikki on nähty ja mikään ei ole mitään. Paljon enemmän joutuu ihmiset hakemaan sitä elämän tarkoitusta kuin ennen. 

voi pitää hyvin paikkansa

juu

Henkisyys voi olla myös uskonnotonta.

Elämänarvoja, iloa sellaisista asioista kuin luonto, maailmankaikkeus, toisten ihmisten auttaminen.

Tiedekin voi tuottaa syvästi koskettavia elämyksiä.

T: nimim. Assburger

Voi hyvin olla mahdollista. 

Totta!!

Aiheuttaisikohan se masennusta kun savustetaan töistä ulos, jossa tykkää ja haluaa olla ja sitten pakotetaan töihin ja ammatinalalle, josta ei millään tykkää ja jossa ei millään viihdy. Sitten vielä huudellaan päälle, että mene töihin ja miksi sua ei kiinnosta tehdä töitä.

Valitettavasti pohjoismalaiset ihmiset tietävät liikaa, niin uskolle ei jää sijaa.

Ehkä jokainen kansakunta on myös fak kiutunut siihen elonpiiriinsä. Ei tiedetä hirveästi siitä miten eletään muualla ellei siihen ole parempia siteitä joten ei voidakaan reflektoida kokemusta tähän. Pohjoismaalaiset myös keskustelevat paljon omista kokemuksistaan jota ei voida tehdä ellei elämä ole riittävän edistynyttä siihen tarkoitukseen.

Jos eletään todellisessa köyhyydessä niin elämä on pelkkää selviytymistä kuten monen köyhän kohdalla on jo Suomessakin. Muissa Pohjoismaissa on parempi elintaso, mutta pimeää on täälläkin ja pakkomielle näyttää positiiviselta ulospäin ja olla "maailman onnellisimpia".

Tämä on totta