Lääkkeet auttaa ahdistukseen, mutta haluan eroon niistä

Vierailija kirjoitti:

Itseäni ei hävetä lääkkeiden syönti. On käytössä venlafaxin. Elämäni muuttui kertaheitolla, ujosta ahdistuneesta ihmisestä tuli ulospäinsuuntautunut ja elämäniloinen ihminen. Lääkityksen aloittaessa virtaa tuli niin paljon että vaihtoon lähti mies, asuinpaikka kuten työkin. Lähdin reppureissaamaan maailmaa. Koskaan ikinä en tuota olisi uskaltanut edes ajatella ilman lääkkeitä.

Tuo alku oli aikamoista, nyt lääkityksen vaikutus ilmeisesti tasaantunut kun se ujo ihminen tulossa takaisin. Aion ottaa puheeksi jos olisi mahdollista nostaa annosta että ei vaivu samaan tilaan mitä ennen lääkkeitä.

Kyllä oma elämäni pelastui lääkkeiden myötä. Ja mitä väliä jos tuhoavat aivot joskus vaikka 70 vuotiaana, elämä on tässä ja nyt. Jos lääkityksen myötä voi ELÄÄ niin turha miettiä onko vanhana aivot vaurioituneet. Parempi se niin kuin kuolla ahdistukseen ennenkuin kuin kerkesi elämään. Ei vanhana niitä aivoja muutenkaan mihinkään tarvitse kun keho muutenkin falskaa

Kuulostaa ennemmin siltä, että sulla puhkesi mania lääkkeestä. Sekin, kun on mahdollista.

Ajattele että syöt lääkkeitä fyysiseen kipuun, haluaisit lopettaa ne koska pelkäät sivuvaikutuksia. Mutta ilman lääkkeitä kipu palaa, on sietämätöntä. Koko loppuelämä kipua, vain siksi koska kuvittelee että lääkkeistä haittaa.

Onko koko loppuelämä kivuissa sen arvoista? Henkinen kipu sama asia. Jos on lääke mikä helpottaa, syö niitä.

Minulle eräs ihminen totesi että miksi aion syödä noita lääkkeitä koko elämäni ja käytin ylläolevaa esimerkkiä. Jostain syystä edelleen fyysiseen kipuun on ulkopuolisen silmin ymmärrettävämpää syödä lääkkeitä kuin henkiseen sairauteen

Mulla SNRI toimii täydellisesti. Noin olen syönyt sitä noin 10 vuotta. 5 vuotta sitten päätin lopettaa, koska elämä oli iloa ja valoa. Vieroitusoireet olivat kamalat, vaikka vähensin usean kuukauden ajan, murunen kerrallaan.

Lopulta olin lääkkeetön. Iloa kesti kuukauden. Sitten tuli elämäni suurin romahdus. Ahdistuin niin järjettömästi, että olin jo menossa psykoosiin; kuvittelin ties mitä ja pelkäsin kaikkea mikä liikkuu. Jäin sairauslomalle ja hakeuduin puolille saamaan keskusteluapua.

Aloitin lääkkeet uudestaan, ja kahden viikon kuluttua olin jo parempi. Kuukauden kuluttua kunnossa. Olen kahden lapsen työssäkäyvä äiti, ja haluan pysyä järjissäni. Syön näitä lääkkeitä vaikka loppuelämäni; niistä ei ole minulle haittaa, ne ovat halpoja. En leiki terveydelläni enkä halua kokea niin kauheaa pelkoa ja kärsimystä enää koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla SNRI toimii täydellisesti. Noin olen syönyt sitä noin 10 vuotta. 5 vuotta sitten päätin lopettaa, koska elämä oli iloa ja valoa. Vieroitusoireet olivat kamalat, vaikka vähensin usean kuukauden ajan, murunen kerrallaan.

Lopulta olin lääkkeetön. Iloa kesti kuukauden. Sitten tuli elämäni suurin romahdus. Ahdistuin niin järjettömästi, että olin jo menossa psykoosiin; kuvittelin ties mitä ja pelkäsin kaikkea mikä liikkuu. Jäin sairauslomalle ja hakeuduin puolille saamaan keskusteluapua.

Aloitin lääkkeet uudestaan, ja kahden viikon kuluttua olin jo parempi. Kuukauden kuluttua kunnossa. Olen kahden lapsen työssäkäyvä äiti, ja haluan pysyä järjissäni. Syön näitä lääkkeitä vaikka loppuelämäni; niistä ei ole minulle haittaa, ne ovat halpoja. En leiki terveydelläni enkä halua kokea niin kauheaa pelkoa ja kärsimystä enää koskaan.

Ilmeisesti lääkkeet tuhosi aivosi pahemmin kun romahdus vaikutti pahemmalta kuin ennen lääkitystä. Eli aivosi oli heikkeentyneet. Mutta toki silloin niitä pitää syödä kun ei ilman pärjää

Tämä on niin yksilöllistä kaikki. Elin aina ns tavallista elämää mutta ahdistus aina läsnä ja oli turvauduttava lääkitykseen itsetuhoisuuden myötä. Vuosien käytön jälkeen lopetin ja meni kauan hyvin. Sitten tapahtui asioita lyhyen ajan sisällä (raiskaus, miehen kuolema syöpään) minkä ajattelin että nyt romahdan totaalisesti. Mutta en tarvinnut enää lääkkeitä. Ainoastaan unilääkkeet olivat tarpeen kun yöllä ajatukset oli liikaa läsnä.

Miksi tarvitsin lääkkeitä kun elämässä oli kaikki hyvin, oli ainoastaan selittämätön ahdistus? Miksi en tarvinnut lääkkeitä kun elämässä tapahtui järkyttäviä asioita?

Ihmismieli on niin erikoinen ja jokainen on yksilönsä. Ei auta kuin kokeilla.

Mielestäni sinulle ap lääkkeet ovat tällä hetkellä tarpeelliset ja pitäisi päästä vain pelosta eroon. Minulle ei jäänyt mitään haittoja lääkkeistä vaikka vuosia niitä käytinkin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap miettinyt että nuo pelot lääkkeitä kohtaan voisi liittyä juurikin sairaudenkuvaan? Niitä kannattaa työstää terapiassa. Ja tosiaan kuten moni tuossa sanonut että eihän niitä tarvitse nyt lopettaa ja ajatella että syö koko elämänsä, olet kuitenkin nuori. Syöt pari kolme vuotta ja ajatus lääkkeitä kohtaan on voinut muuttuakin ja tajuat että se on ihan hyväksyttävää syödä niitä ja turhaan pelkäsit.

Älä lue liikaa asioista. Itse luin joskus buranan haittavaikutuksista, arvata saattaa että ei tehnyt niitä hirveesti mieli syödä sen jälkeen:D

Varmasti liittyy tuohon sairaudenpelkoon. Olen muuten syönyt jo näitä lääkkeitä tuon pari-kolme vuotta. En hirveän kauan näitä senkää vuoksi viitsi syödä. Pelkään, etten pääse enää eroon jos tarpeeksi kauan syön.

T. Ap

Söin samanikäisenä kuin sinä masennuslääkkeitä aina kolmekymppiseksi asti. Aloitin niistä vieroittautumisen pienin annoksin ja terapia tukena. Pääsin niistä eroon ja viisi vuotta myöhemmin en ole enää niitä syönyt vaikka ollut vastoinkäymisiäkin.

Eli turha etukäteen murehtia

Oliko niistä vaikea päästä eroon? Oliko siis pahoja vieroitusoireita?

T. Ap

Pahimmat oli "sähköiskut" ja sellainen kihelmöinnin tunne kehossa, eli fyysiset oireet. Psyykkisia oireita ei oikeastaan ollut, mutta aiemmin oli kun yritin lopettaa. Että se ehkä kertoo sen että lääkkeille on tarve silloin jos nuo oireet tulee ilman niitä...?

En tavallaan ollut valmis aiemmin lopettamaan kun oireilu oli liikaa

Minulla on samanlainen ajatusmaailma. Jos ei tule pahoja sivuvaikutuksia ja tulee positiivista vastetta ja vierotusoireita, lääke sopii. Ja jos tulee sivuvaikutuksia ja lopetus käy kivutta, lääke oli epäsopiva. 

Itselle Seronil nosti painoa 15 kg ja lopetus kävi ilman yhtäkään oireitta ja paino laski lääkkeen jälkeen. En kokenut lääkettä oikeaksi tai tarpeelliseksi. Lopetuksen tein hitaasti lääkärin ohjeen mukaan. 

Söitkö kauan tuota seronilia?

Muistaakseni 1,5 v.

Mä söin samaa Seronilia ja jo viikon jälkeen olin kuin uusi ihminen. Se on ihan uskomaton tunne, kun tajuaa, että ai tällaistako elämä voi olla ilman ahdistusta.

Tällä hetkellä en enää syö lääkettä, koska haluan lapsen. Mutta raskauden jälkeen aion aloittaa taas lääkkeen ja syödä sitä loppuelämän. Ja suosittelen sitä lapsellenikin, jos saman vaivan perii.

Joillakin ei haima tuota insuliinia ja he tarvitsee siihen insuliinin. Joillakin on sydämen rytmihäiriö ja he tarvitsevat siihen tahdistimen. Mulla on aivokemia päin persettä ja mä tarviin siihen lääkkeen. So what? Mä olen onnellinen ja elämässä menestynyt, en lainkaan pidä itseäni mielenterveysongelmaisena vaikka lääkettä syönkin. Kukaan ei ole täydellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni ei hävetä lääkkeiden syönti. On käytössä venlafaxin. Elämäni muuttui kertaheitolla, ujosta ahdistuneesta ihmisestä tuli ulospäinsuuntautunut ja elämäniloinen ihminen. Lääkityksen aloittaessa virtaa tuli niin paljon että vaihtoon lähti mies, asuinpaikka kuten työkin. Lähdin reppureissaamaan maailmaa. Koskaan ikinä en tuota olisi uskaltanut edes ajatella ilman lääkkeitä.

Tuo alku oli aikamoista, nyt lääkityksen vaikutus ilmeisesti tasaantunut kun se ujo ihminen tulossa takaisin. Aion ottaa puheeksi jos olisi mahdollista nostaa annosta että ei vaivu samaan tilaan mitä ennen lääkkeitä.

Kyllä oma elämäni pelastui lääkkeiden myötä. Ja mitä väliä jos tuhoavat aivot joskus vaikka 70 vuotiaana, elämä on tässä ja nyt. Jos lääkityksen myötä voi ELÄÄ niin turha miettiä onko vanhana aivot vaurioituneet. Parempi se niin kuin kuolla ahdistukseen ennenkuin kuin kerkesi elämään. Ei vanhana niitä aivoja muutenkaan mihinkään tarvitse kun keho muutenkin falskaa

Sulla on lääke laukaissut manian, jos nostat annosta ja saat uuden dopamiinipiikin niin lasku tulee olemaan melkoinen kun ei voi annosta nostaa loputtomiin. Kannattaisi opetella elämään sitä tasaista elämää, myös sen ujon, joka rivien välistä on luettavissa, tylsän, ihmisen elämää.

Tiedän koska oli sama lääke ja menetin sen vuoksi luottotiedot, meni liian lujaa

Voi jeesus. Aika nopeasti teit diagnoosin sieltä kotoasi ilman kyseisen henkilön tapaamista ja ilman lääketieteen opintoja.

Pakko sanoa näin sivusta, että Venla aiheuttaa hypomaniaa ihan niillekin, joilla ei ole kaksisuuntaista tms. taustalla. Jos koko elämä menee uusiksi, siltä se kuulostaakin (hypomania tai mania). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oiskohan joka päiväinen ryyppääminen parempi kuin nuo lääkkeet?

On varmasti näiden lääkevastaisten mielestä!

Itsekin olen hieman ihmetellyt näitä, jotka on niin vastaan lääkkeitä. Harmi, jos itsellä on ollut huono kokemus lääkkeistä, mutta kaikilla niin ei ole.

Jos lääkkeet auttaa niin miksi niistä pitäisi päästä eroon? Ilmeisesti se on parempi juttu, että ryyppää työttömänä veronmaksajien rahoilla kotona kuin se, että elää normaalia elämää lääkkeiden avulla.

Lääkkeet muuttaa ihmisen persoonaa, ei hän elä silloin normaalia elämää vaan keinotekoista elämää

Ei elä kukaan muukaan, jos sanan lääke tilalle laitetaan esim. raha. Raha luo keinotekoisen elämän, jota ei olisi jos raha poistettaisiin

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kärsinyt koko ikäni ahdistuksesta, jännittämisestä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta, vapissut, hikoillut, punastellut, käyttäytynyt kuin idiootti. Olen alisuoriutunut koulussa ja töissä, vältellyt naapureita ja lasten kavereiden vanhempia, jättänyt tekemättä ja menemättä ja rajoittanut elämääni. Olen ollut masentunut ja sinnitellyt, olen liikkunut, syönyt terveellisesti, käynyt terapiassa, lukenut ja opiskellut, meditoinut ja joogannut. Käynyt hieronnoissa. Tsempannut. Kärsinyt, kärsimästä päästyänikin. Olen ollut lääkevastainen, ajatellut, että minä se kyllä pärjään, on vaan jaksettava, lääkkeet on pahasta ja tekee zombiksi. Mutta sitten en enää päässyt sängystä ylös, töihin, kotia ja perhettä. Hikoilin, tärisin,ahdistuin ja keksin itselleni tukun fyysisiä sairauksia, joista ahdistuin vielä vähän lisää. Otin ilolla vastaan lääkärin tarjoaman reseptin. Nyt olen syönyt lääkettä vuoden, ja vaikutus on ollut järisyttävä. ensimmäistä kertaa elämässäni olen vapautunut, rauhallinen, rento ja onnellinen. Kunpa olisin uskaltautunut koettamaan aiemmin. Mitään negatiivisia vaikutuksia en ole kokenut. Harmittaa vaan pirusti ne hukkaan heitetyt vuodet.

Harmittaa vaan pirusti ne hukkaan heitetyt vuodet.

-> TÄMÄ!! Mietin että olisinpa käyttänyt lääkettä viimeiset 15 vuotta. Olisi koko elämä ollut helpompaa tähän asti. Miksi kärsiä ahdistuksesta jos voi saada normaalin elämän syömällä yhden pillerin päivässä.

Ei enää vakavasti masentunut. kirjoitti:

Lisätty sokeri ja kaikki piristeet pois. Tilalle kunnon protskua eri muodoissa ja vitamiineja ja hivenaineita. Tutki niitä. Koita välttää huonoja, joilla saa sisuskalut mäsäksi.

Methy folate tais olla niitä, joka hyvä ahdistukseen ja sos fobiaan... kandee tutkia kaikki mahdollinen...

Esimerkkejä piristeistä? Mulle d-vitamiini voi sitä olla, mutta koska se on lisättävien listalla, mahdoton tietää mitä pitäisi tehdä, kun taso on suositusalueella ja syön sitä jo valmiiksi.

Autathan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kärsinyt koko ikäni ahdistuksesta, jännittämisestä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta, vapissut, hikoillut, punastellut, käyttäytynyt kuin idiootti. Olen alisuoriutunut koulussa ja töissä, vältellyt naapureita ja lasten kavereiden vanhempia, jättänyt tekemättä ja menemättä ja rajoittanut elämääni. Olen ollut masentunut ja sinnitellyt, olen liikkunut, syönyt terveellisesti, käynyt terapiassa, lukenut ja opiskellut, meditoinut ja joogannut. Käynyt hieronnoissa. Tsempannut. Kärsinyt, kärsimästä päästyänikin. Olen ollut lääkevastainen, ajatellut, että minä se kyllä pärjään, on vaan jaksettava, lääkkeet on pahasta ja tekee zombiksi. Mutta sitten en enää päässyt sängystä ylös, töihin, kotia ja perhettä. Hikoilin, tärisin,ahdistuin ja keksin itselleni tukun fyysisiä sairauksia, joista ahdistuin vielä vähän lisää. Otin ilolla vastaan lääkärin tarjoaman reseptin. Nyt olen syönyt lääkettä vuoden, ja vaikutus on ollut järisyttävä. ensimmäistä kertaa elämässäni olen vapautunut, rauhallinen, rento ja onnellinen. Kunpa olisin uskaltautunut koettamaan aiemmin. Mitään negatiivisia vaikutuksia en ole kokenut. Harmittaa vaan pirusti ne hukkaan heitetyt vuodet.

Harmittaa vaan pirusti ne hukkaan heitetyt vuodet.

-> TÄMÄ!! Mietin että olisinpa käyttänyt lääkettä viimeiset 15 vuotta. Olisi koko elämä ollut helpompaa tähän asti. Miksi kärsiä ahdistuksesta jos voi saada normaalin elämän syömällä yhden pillerin päivässä.

Ei kukaan voi taata, että olisit saanut lääkettä aikaisemminkaan. Eikä sitä, saatko sitä enää huomenna.

Tunteet kannattaa tuntea mutta harmittelu on turhaa, kun kukaan ei automaatiolla voi saada mitä haluaa mennessään lääkäriin.

Mieti jos olisit saanut esim. pelkkää juttelua nuo 15 vuotta. Heidän ei nimirtäin tarvitse antaa sulle yhtään mitään saasakseen palkkansa. Riittää että ovat olemassa työpaikallaan.

Vierailija kirjoitti:

Outoa kommentointia täällä ja pelonlietsontaa

Esimerkkejä pelonlietsonnasta?

Outous kiinnostaisi myös. Mielipidettä ei siis saa olla kuin tietynlaista? Perustuen mihin, lakiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoa kommentointia täällä ja pelonlietsontaa

Esimerkkejä pelonlietsonnasta?

Outous kiinnostaisi myös. Mielipidettä ei siis saa olla kuin tietynlaista? Perustuen mihin, lakiin?

Ap tuskin kaipaa jo valmiiksi ahdistuneena ja pelkäävänä lisää teidän kauhutarinoitanne. Tehkää oma ketju valituksillenne.

Enemmän tuo sairaus tuhoaa sinua kuin tuo lääke.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoa kommentointia täällä ja pelonlietsontaa

Esimerkkejä pelonlietsonnasta?

Outous kiinnostaisi myös. Mielipidettä ei siis saa olla kuin tietynlaista? Perustuen mihin, lakiin?

Ap tuskin kaipaa jo valmiiksi ahdistuneena ja pelkäävänä lisää teidän kauhutarinoitanne. Tehkää oma ketju valituksillenne.

Täällä moni puhuu omakohtaisista kokemuksista mitä haittaa lääkkeestä on, mutta ap nimenomaan halusi kokemuksia lääkkeen lopettamisesta. Niitä kokemuksia itsekin haluaisin lukea

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoa kommentointia täällä ja pelonlietsontaa

Esimerkkejä pelonlietsonnasta?

Outous kiinnostaisi myös. Mielipidettä ei siis saa olla kuin tietynlaista? Perustuen mihin, lakiin?

Ap tuskin kaipaa jo valmiiksi ahdistuneena ja pelkäävänä lisää teidän kauhutarinoitanne. Tehkää oma ketju valituksillenne.

Täällä moni puhuu omakohtaisista kokemuksista mitä haittaa lääkkeestä on, mutta ap nimenomaan halusi kokemuksia lääkkeen lopettamisesta. Niitä kokemuksia itsekin haluaisin lukea

No varmaan sitten haluaa ennemmin hyviä kokemuksia lääkkeen käytöstä ja lopetuksesta. Kauhutarinoita on netti pullollaan, sieltä vaan kahlaamaan jos kiinnostaa.

Harva noita pystyy lopettamaan, juurikin vietoitusoiden takia. Ne on yleensä pahemmat kuin itse sairaus johon niitä syödään. Ehkä siksi niin moni ei sitä "sankaritarinaa" tule kertomaan.

Itsekin syönyt jo 15 vuotta. Lopetus tyssää aina siihen kun oireet on niin vahvat lopettaessa plus tulee oireita mitkä ei edes omaan tautiin kuulu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oiskohan joka päiväinen ryyppääminen parempi kuin nuo lääkkeet?

On varmasti näiden lääkevastaisten mielestä!

Itsekin olen hieman ihmetellyt näitä, jotka on niin vastaan lääkkeitä. Harmi, jos itsellä on ollut huono kokemus lääkkeistä, mutta kaikilla niin ei ole.

Jos lääkkeet auttaa niin miksi niistä pitäisi päästä eroon? Ilmeisesti se on parempi juttu, että ryyppää työttömänä veronmaksajien rahoilla kotona kuin se, että elää normaalia elämää lääkkeiden avulla.

Lääkkeet muuttaa ihmisen persoonaa, ei hän elä silloin normaalia elämää vaan keinotekoista elämää

Minun oma persoonani on ollut lapsesta asti masentunut, kuoleman haluinen ja niin ahdistunut etten nuku. Ongelmien takia en ole saanut suoritettua esim koulua ja ammattia, en ole työelämässä ja tässä taas kerran mietin vain itsemrhaa.

Kovasti sanotaan, että ahdistusta on kaikilla ja sitä täytyy vain oppia sietämään. Olen elämäni yrittänyt vain pärjätä ja sietää. Olen itsetuhoinen, hakkaan ja viiltelen itseäni.

Kuulemma itsensä satuttaminenkaan ei ole normaalia, mutta mulle se on.

Mua syyllistetään lääkkeen käytöstä mutta kun olen ilman ja alan purkamaan ahdistusta itsetuholla ja haluamalla kuolla, niin sit sekään ei ole ok. Sit mut halutaan hoitoon, joka on sitä että lääkkeet kouraan ja pihalle.

Kerrotko mitä tässä sit pitää tehdä? Kuolla pois, jolloin sen jälkeen itketään kun kukaan ei tajunnut ja syyllistetään siitä, miten raukkamainen teko se on läheisiä kohtaan?

Itseäkin hävettää ja ahdistaa myöntää, etten pärjää ilman pillereitä.

Itse en ainakaan haluaisi tätä "omaa oikeaa persoonaani" itseinhoineen ja itsetuhoineen kenellekään ihmisolennolle.

https://www.youtube.com/live/QNKnQqs3Mo4?si=2Z6m5FrNRitOWhl-

Katso tämän miehen videoita. Ilmeisesti sinun opioidijärjestelmässäsi saattaa olla vikaa ja viiltämällä saat opioidipiikin. Omalla kohdallani opioidisysteemi on taas yliaktivoitunut. 

Vierailija kirjoitti:

Harva noita pystyy lopettamaan, juurikin vietoitusoiden takia. Ne on yleensä pahemmat kuin itse sairaus johon niitä syödään. Ehkä siksi niin moni ei sitä "sankaritarinaa" tule kertomaan.

Itsekin syönyt jo 15 vuotta. Lopetus tyssää aina siihen kun oireet on niin vahvat lopettaessa plus tulee oireita mitkä ei edes omaan tautiin kuulu

tai sitten vain elävät normaalia, hyvää elämää eivätkä pyöri näissä keskusteluissa.