Lue keskustelun säännöt.
Lääkkeet auttaa ahdistukseen, mutta haluan eroon niistä
08.10.2023 |
Olen kärsinyt jo vuosikausia pahasta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja sairauspeloista. Välillä myös ajoittaista masennusta. Niihin olen syönyt 20mg Seronilia, joka poisti nuo oireet lähes täydellisesti. Lisäksi on tarvittaessa otettava lääke.
Nyt kuitenkin ongelmana on, että en halua loppuelämää popsia noita lääkkeitä. Oikeastaan pelkäänkin noita lääkkeitä, kun olen niin paljon lukenut, että tuhoavat aivot yms.
Aina, kun olen yrittänyt hitaasti alentaa lääkettä, niin samat ahdistukset palaa mitä oli ennenkin lääkettä. Loppuelämänkö joudun noita syömään vai mikä muu tähän ahdistukseen auttaa? Olen käynyt terapian jo, liikun joka päivä ja koitan syödä terveellisesti. Luen paljon itsehoito-oppaita ahdistuksen hoitoon. Mikään ei auta.
Olisiko kellään samanlaisia kokemuksia tai vinkkejä yms?
Kommentit (203)
Kunnon psykedeelitripillä voitte käsitellä ongelmanne ja elää loppuelämän vailla huolia. Jos ei ole kerran mitään menetettävää, miksi ei voi kokeilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo näyttäisi olevan SSRI-lääke, eikai ne edes ole kovin kovia aineita. Itsellä ollut SNRI-lääke käytössä yli 10 vuotta, ja lopettaminen olisi varmasti todella vaikeaa. Lääkäri tosin haluaisi että kokeilisin jotain toista lääkettä.
Tee nyt lääkkeiden avulla kaikkia asioita, jotka pelottaa sinua, niin opit rohkeammaksi ja voit jossain vaiheessa miettiä niistä luopumista. Tai tee ihan vaan jännittäviä asioita, esim. ota videokuvaa itsestäsi, juttele tuntemattomalle jne.
Vierailija kirjoitti:
Kunnon psykedeelitripillä voitte käsitellä ongelmanne ja elää loppuelämän vailla huolia. Jos ei ole kerran mitään menetettävää, miksi ei voi kokeilla?
Kokeilisin mielelläni taikasieniä, mutta en valitettavasti tunne luotettavaa myyjää :D eikä niitä luonnostakaan helpolla löydy, on kokeiltu :D
Vierailija kirjoitti:
Kunnon psykedeelitripillä voitte käsitellä ongelmanne ja elää loppuelämän vailla huolia. Jos ei ole kerran mitään menetettävää, miksi ei voi kokeilla?
Mulle nää ei sovi, olen perheenäiti ja menetettävää on liikaa
Vierailija kirjoitti:
Moni halveksii ahdistuneita, antaa täälläkin ymmärtää että sairaus paranee suunnilleen mindfulnessilla tai viherjauheella.
Minä jouduin osastohoitoon (olin jo käynyt vuosia psyk.sh:lla juttelemassa tätä ennen), kun ahdistus meni niin pahaksi. Osastolla sain ensimmäistä kertaa toimivan lääkityksen, ja hyvin varoen sitä on säädetty suuntaan tai toiseen sen jälkeenkään.
Lääkitys mahdollisti mm. traumaterapian läpikäymisen, sekä syömishäiriön lievittymisen. Yritin lopettaa sen useampaan kertaan, ajatuksena että nyt varmasti pärjään jo ilmankin...ja väärässäpä olin, joka kerta.
Lopettaminen sujui aina siedettävästi, sähköiskut loppuivat viiden viikon jälkeen. Mutta...muutaman kuukauden kuluttua ahdistus palasi, eikä aina edes samassa muodossa. Joskus koko kroppa oli sekaisin ja antoi kaikkialla hälytysmerkkejä (mm. mysteeriksi jäänyt, viikkotolkulla kestänyt ihon kutina paukaumineen), joskus näin painajaisia viikkotolkulla putkeen. Uni häiriintyi; aloin heräämään aamuneljältä kuvitteelliseen ovikellonsoittoon (toistui myös yökylässä ollessani). Kun kaiken päälle sain vielä julkisella paikalla kerran väsymysitku-raivarit kuormituksen jälkeen, totesin että nyt riittää.
Ihannemaailmassa en tarvitsisi lääkkeitä. Ihannemaailmassa en olisi syntynyt ei-toivottuna iltatähtenä päihdeongelmaisille vanhemmille. Elämä ei ole reilua.
Pikemminkin täällä halveksitaan niitä jotka haluaa pärjätä ilman lääkkeitä ja jotka saaneet niistä enemmän haittaa kuin hyötyä, haukutaan luulosairaaksi ja vaikka miksikä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oiskohan joka päiväinen ryyppääminen parempi kuin nuo lääkkeet?
On varmasti näiden lääkevastaisten mielestä!
Itsekin olen hieman ihmetellyt näitä, jotka on niin vastaan lääkkeitä. Harmi, jos itsellä on ollut huono kokemus lääkkeistä, mutta kaikilla niin ei ole.
Jos lääkkeet auttaa niin miksi niistä pitäisi päästä eroon? Ilmeisesti se on parempi juttu, että ryyppää työttömänä veronmaksajien rahoilla kotona kuin se, että elää normaalia elämää lääkkeiden avulla.
Lääkkeet muuttaa ihmisen persoonaa, ei hän elä silloin normaalia elämää vaan keinotekoista elämää
Minun oma persoonani on ollut lapsesta asti masentunut, kuoleman haluinen ja niin ahdistunut etten nuku. Ongelmien takia en ole saanut suoritettua esim koulua ja ammattia, en ole työelämässä ja tässä taas kerran mietin vain itsemrhaa.
Kovasti sanotaan, että ahdistusta on kaikilla ja sitä täytyy vain oppia sietämään. Olen elämäni yrittänyt vain pärjätä ja sietää. Olen itsetuhoinen, hakkaan ja viiltelen itseäni.
Kuulemma itsensä satuttaminenkaan ei ole normaalia, mutta mulle se on.
Mua syyllistetään lääkkeen käytöstä mutta kun olen ilman ja alan purkamaan ahdistusta itsetuholla ja haluamalla kuolla, niin sit sekään ei ole ok. Sit mut halutaan hoitoon, joka on sitä että lääkkeet kouraan ja pihalle.
Kerrotko mitä tässä sit pitää tehdä? Kuolla pois, jolloin sen jälkeen itketään kun kukaan ei tajunnut ja syyllistetään siitä, miten raukkamainen teko se on läheisiä kohtaan?
Itseäkin hävettää ja ahdistaa myöntää, etten pärjää ilman pillereitä.
Itse en ainakaan haluaisi tätä "omaa oikeaa persoonaani" itseinhoineen ja itsetuhoineen kenellekään ihmisolennolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnon psykedeelitripillä voitte käsitellä ongelmanne ja elää loppuelämän vailla huolia. Jos ei ole kerran mitään menetettävää, miksi ei voi kokeilla?
Mulle nää ei sovi, olen perheenäiti ja menetettävää on liikaa
Mitä voisit menettää? nuohan paljon turvallisempia kuin esim. kahvi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseäni ei hävetä lääkkeiden syönti. On käytössä venlafaxin. Elämäni muuttui kertaheitolla, ujosta ahdistuneesta ihmisestä tuli ulospäinsuuntautunut ja elämäniloinen ihminen. Lääkityksen aloittaessa virtaa tuli niin paljon että vaihtoon lähti mies, asuinpaikka kuten työkin. Lähdin reppureissaamaan maailmaa. Koskaan ikinä en tuota olisi uskaltanut edes ajatella ilman lääkkeitä.
Tuo alku oli aikamoista, nyt lääkityksen vaikutus ilmeisesti tasaantunut kun se ujo ihminen tulossa takaisin. Aion ottaa puheeksi jos olisi mahdollista nostaa annosta että ei vaivu samaan tilaan mitä ennen lääkkeitä.
Kyllä oma elämäni pelastui lääkkeiden myötä. Ja mitä väliä jos tuhoavat aivot joskus vaikka 70 vuotiaana, elämä on tässä ja nyt. Jos lääkityksen myötä voi ELÄÄ niin turha miettiä onko vanhana aivot vaurioituneet. Parempi se niin kuin kuolla ahdistukseen ennenkuin kuin kerkesi elämään. Ei vanhana niitä aivoja muutenkaan mihinkään tarvitse kun keho muutenkin falskaa
Mulla lääkkeet väsytti niin paljon etten jaksanut tehdä mitään. Nyt ilman lääkkeitä jaksaisin muuten tehdä asioita, mutta en puolestaan uskalla. Vähän pattitilanne.
Vinkkejä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ei hävetä lääkkeiden syönti. On käytössä venlafaxin. Elämäni muuttui kertaheitolla, ujosta ahdistuneesta ihmisestä tuli ulospäinsuuntautunut ja elämäniloinen ihminen. Lääkityksen aloittaessa virtaa tuli niin paljon että vaihtoon lähti mies, asuinpaikka kuten työkin. Lähdin reppureissaamaan maailmaa. Koskaan ikinä en tuota olisi uskaltanut edes ajatella ilman lääkkeitä.
Tuo alku oli aikamoista, nyt lääkityksen vaikutus ilmeisesti tasaantunut kun se ujo ihminen tulossa takaisin. Aion ottaa puheeksi jos olisi mahdollista nostaa annosta että ei vaivu samaan tilaan mitä ennen lääkkeitä.
Kyllä oma elämäni pelastui lääkkeiden myötä. Ja mitä väliä jos tuhoavat aivot joskus vaikka 70 vuotiaana, elämä on tässä ja nyt. Jos lääkityksen myötä voi ELÄÄ niin turha miettiä onko vanhana aivot vaurioituneet. Parempi se niin kuin kuolla ahdistukseen ennenkuin kuin kerkesi elämään. Ei vanhana niitä aivoja muutenkaan mihinkään tarvitse kun keho muutenkin falskaa
Toimiikohan tuo sellaiselle samalla tavalla jolla ei ahdistusta ole...? Jotenkin saa aikaiseksi mitään kun laiskottaa. Voisi sitten lopettaa kun hommat tehty. Miten nopeasti vaikutus alkoi?
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ei hävetä lääkkeiden syönti. On käytössä venlafaxin. Elämäni muuttui kertaheitolla, ujosta ahdistuneesta ihmisestä tuli ulospäinsuuntautunut ja elämäniloinen ihminen. Lääkityksen aloittaessa virtaa tuli niin paljon että vaihtoon lähti mies, asuinpaikka kuten työkin. Lähdin reppureissaamaan maailmaa. Koskaan ikinä en tuota olisi uskaltanut edes ajatella ilman lääkkeitä.
Tuo alku oli aikamoista, nyt lääkityksen vaikutus ilmeisesti tasaantunut kun se ujo ihminen tulossa takaisin. Aion ottaa puheeksi jos olisi mahdollista nostaa annosta että ei vaivu samaan tilaan mitä ennen lääkkeitä.
Kyllä oma elämäni pelastui lääkkeiden myötä. Ja mitä väliä jos tuhoavat aivot joskus vaikka 70 vuotiaana, elämä on tässä ja nyt. Jos lääkityksen myötä voi ELÄÄ niin turha miettiä onko vanhana aivot vaurioituneet. Parempi se niin kuin kuolla ahdistukseen ennenkuin kuin kerkesi elämään. Ei vanhana niitä aivoja muutenkaan mihinkään tarvitse kun keho muutenkin falskaa
Sulla on lääke laukaissut manian, jos nostat annosta ja saat uuden dopamiinipiikin niin lasku tulee olemaan melkoinen kun ei voi annosta nostaa loputtomiin. Kannattaisi opetella elämään sitä tasaista elämää, myös sen ujon, joka rivien välistä on luettavissa, tylsän, ihmisen elämää.
Tiedän koska oli sama lääke ja menetin sen vuoksi luottotiedot, meni liian lujaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ei hävetä lääkkeiden syönti. On käytössä venlafaxin. Elämäni muuttui kertaheitolla, ujosta ahdistuneesta ihmisestä tuli ulospäinsuuntautunut ja elämäniloinen ihminen. Lääkityksen aloittaessa virtaa tuli niin paljon että vaihtoon lähti mies, asuinpaikka kuten työkin. Lähdin reppureissaamaan maailmaa. Koskaan ikinä en tuota olisi uskaltanut edes ajatella ilman lääkkeitä.
Tuo alku oli aikamoista, nyt lääkityksen vaikutus ilmeisesti tasaantunut kun se ujo ihminen tulossa takaisin. Aion ottaa puheeksi jos olisi mahdollista nostaa annosta että ei vaivu samaan tilaan mitä ennen lääkkeitä.
Kyllä oma elämäni pelastui lääkkeiden myötä. Ja mitä väliä jos tuhoavat aivot joskus vaikka 70 vuotiaana, elämä on tässä ja nyt. Jos lääkityksen myötä voi ELÄÄ niin turha miettiä onko vanhana aivot vaurioituneet. Parempi se niin kuin kuolla ahdistukseen ennenkuin kuin kerkesi elämään. Ei vanhana niitä aivoja muutenkaan mihinkään tarvitse kun keho muutenkin falskaa
Sulla on lääke laukaissut manian, jos nostat annosta ja saat uuden dopamiinipiikin niin lasku tulee olemaan melkoinen kun ei voi annosta nostaa loputtomiin. Kannattaisi opetella elämään sitä tasaista elämää, myös sen ujon, joka rivien välistä on luettavissa, tylsän, ihmisen elämää.
Tiedän koska oli sama lääke ja menetin sen vuoksi luottotiedot, meni liian lujaa
Voi jeesus. Aika nopeasti teit diagnoosin sieltä kotoasi ilman kyseisen henkilön tapaamista ja ilman lääketieteen opintoja.
Vierailija kirjoitti:
Mulla lääkkeet väsytti niin paljon etten jaksanut tehdä mitään. Nyt ilman lääkkeitä jaksaisin muuten tehdä asioita, mutta en puolestaan uskalla. Vähän pattitilanne.
Vinkkejä?
Mulla lääkkeet vei masennuksen ja muun ahdistuksen pois, mutta silloin ei kiinnostanut mikään vaikka voisi tehdä kaikkea kun ei ahdista. Ilman lääkitystä haluan tehdä asioita mistä pidän ja esimerkiksi hakea kouluun mutta en uskalla.
Eli en osaa neuvoa mutta tunnen tuskasi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ei hävetä lääkkeiden syönti. On käytössä venlafaxin. Elämäni muuttui kertaheitolla, ujosta ahdistuneesta ihmisestä tuli ulospäinsuuntautunut ja elämäniloinen ihminen. Lääkityksen aloittaessa virtaa tuli niin paljon että vaihtoon lähti mies, asuinpaikka kuten työkin. Lähdin reppureissaamaan maailmaa. Koskaan ikinä en tuota olisi uskaltanut edes ajatella ilman lääkkeitä.
Tuo alku oli aikamoista, nyt lääkityksen vaikutus ilmeisesti tasaantunut kun se ujo ihminen tulossa takaisin. Aion ottaa puheeksi jos olisi mahdollista nostaa annosta että ei vaivu samaan tilaan mitä ennen lääkkeitä.
Kyllä oma elämäni pelastui lääkkeiden myötä. Ja mitä väliä jos tuhoavat aivot joskus vaikka 70 vuotiaana, elämä on tässä ja nyt. Jos lääkityksen myötä voi ELÄÄ niin turha miettiä onko vanhana aivot vaurioituneet. Parempi se niin kuin kuolla ahdistukseen ennenkuin kuin kerkesi elämään. Ei vanhana niitä aivoja muutenkaan mihinkään tarvitse kun keho muutenkin falskaa
Sulla on lääke laukaissut manian, jos nostat annosta ja saat uuden dopamiinipiikin niin lasku tulee olemaan melkoinen kun ei voi annosta nostaa loputtomiin. Kannattaisi opetella elämään sitä tasaista elämää, myös sen ujon, joka rivien välistä on luettavissa, tylsän, ihmisen elämää.
Tiedän koska oli sama lääke ja menetin sen vuoksi luottotiedot, meni liian lujaa
Parempi mania kuin elämätön elämä. Luottotiedot menneet jo aikapäiviä sitten, koska lääkitsin ahdistustani viinalla ja tuli otettua pikavippejä
-reppureissaaja, joka ELÄÄ
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ei hävetä lääkkeiden syönti. On käytössä venlafaxin. Elämäni muuttui kertaheitolla, ujosta ahdistuneesta ihmisestä tuli ulospäinsuuntautunut ja elämäniloinen ihminen. Lääkityksen aloittaessa virtaa tuli niin paljon että vaihtoon lähti mies, asuinpaikka kuten työkin. Lähdin reppureissaamaan maailmaa. Koskaan ikinä en tuota olisi uskaltanut edes ajatella ilman lääkkeitä.
Tuo alku oli aikamoista, nyt lääkityksen vaikutus ilmeisesti tasaantunut kun se ujo ihminen tulossa takaisin. Aion ottaa puheeksi jos olisi mahdollista nostaa annosta että ei vaivu samaan tilaan mitä ennen lääkkeitä.
Kyllä oma elämäni pelastui lääkkeiden myötä. Ja mitä väliä jos tuhoavat aivot joskus vaikka 70 vuotiaana, elämä on tässä ja nyt. Jos lääkityksen myötä voi ELÄÄ niin turha miettiä onko vanhana aivot vaurioituneet. Parempi se niin kuin kuolla ahdistukseen ennenkuin kuin kerkesi elämään. Ei vanhana niitä aivoja muutenkaan mihinkään tarvitse kun keho muutenkin falskaa
Sulla on lääke laukaissut manian, jos nostat annosta ja saat uuden dopamiinipiikin niin lasku tulee olemaan melkoinen kun ei voi annosta nostaa loputtomiin. Kannattaisi opetella elämään sitä tasaista elämää, myös sen ujon, joka rivien välistä on luettavissa, tylsän, ihmisen elämää.
Tiedän koska oli sama lääke ja menetin sen vuoksi luottotiedot, meni liian lujaa
Voi jeesus. Aika nopeasti teit diagnoosin sieltä kotoasi ilman kyseisen henkilön tapaamista ja ilman lääketieteen opintoja.
Joskus se oma henkilökohtainen kokemus on luotettavampi kuin lääketieteen opinnot
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ei hävetä lääkkeiden syönti. On käytössä venlafaxin. Elämäni muuttui kertaheitolla, ujosta ahdistuneesta ihmisestä tuli ulospäinsuuntautunut ja elämäniloinen ihminen. Lääkityksen aloittaessa virtaa tuli niin paljon että vaihtoon lähti mies, asuinpaikka kuten työkin. Lähdin reppureissaamaan maailmaa. Koskaan ikinä en tuota olisi uskaltanut edes ajatella ilman lääkkeitä.
Tuo alku oli aikamoista, nyt lääkityksen vaikutus ilmeisesti tasaantunut kun se ujo ihminen tulossa takaisin. Aion ottaa puheeksi jos olisi mahdollista nostaa annosta että ei vaivu samaan tilaan mitä ennen lääkkeitä.
Kyllä oma elämäni pelastui lääkkeiden myötä. Ja mitä väliä jos tuhoavat aivot joskus vaikka 70 vuotiaana, elämä on tässä ja nyt. Jos lääkityksen myötä voi ELÄÄ niin turha miettiä onko vanhana aivot vaurioituneet. Parempi se niin kuin kuolla ahdistukseen ennenkuin kuin kerkesi elämään. Ei vanhana niitä aivoja muutenkaan mihinkään tarvitse kun keho muutenkin falskaa
Sulla on lääke laukaissut manian, jos nostat annosta ja saat uuden dopamiinipiikin niin lasku tulee olemaan melkoinen kun ei voi annosta nostaa loputtomiin. Kannattaisi opetella elämään sitä tasaista elämää, myös sen ujon, joka rivien välistä on luettavissa, tylsän, ihmisen elämää.
Tiedän koska oli sama lääke ja menetin sen vuoksi luottotiedot, meni liian lujaa
Voi jeesus. Aika nopeasti teit diagnoosin sieltä kotoasi ilman kyseisen henkilön tapaamista ja ilman lääketieteen opintoja.
Joskus se oma henkilökohtainen kokemus on luotettavampi kuin lääketieteen opinnot
Niin SINUN kokemuksesi. Älä projisoi kokemuksiasi muihin, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ei hävetä lääkkeiden syönti. On käytössä venlafaxin. Elämäni muuttui kertaheitolla, ujosta ahdistuneesta ihmisestä tuli ulospäinsuuntautunut ja elämäniloinen ihminen. Lääkityksen aloittaessa virtaa tuli niin paljon että vaihtoon lähti mies, asuinpaikka kuten työkin. Lähdin reppureissaamaan maailmaa. Koskaan ikinä en tuota olisi uskaltanut edes ajatella ilman lääkkeitä.
Tuo alku oli aikamoista, nyt lääkityksen vaikutus ilmeisesti tasaantunut kun se ujo ihminen tulossa takaisin. Aion ottaa puheeksi jos olisi mahdollista nostaa annosta että ei vaivu samaan tilaan mitä ennen lääkkeitä.
Kyllä oma elämäni pelastui lääkkeiden myötä. Ja mitä väliä jos tuhoavat aivot joskus vaikka 70 vuotiaana, elämä on tässä ja nyt. Jos lääkityksen myötä voi ELÄÄ niin turha miettiä onko vanhana aivot vaurioituneet. Parempi se niin kuin kuolla ahdistukseen ennenkuin kuin kerkesi elämään. Ei vanhana niitä aivoja muutenkaan mihinkään tarvitse kun keho muutenkin falskaa
Sulla on lääke laukaissut manian, jos nostat annosta ja saat uuden dopamiinipiikin niin lasku tulee olemaan melkoinen kun ei voi annosta nostaa loputtomiin. Kannattaisi opetella elämään sitä tasaista elämää, myös sen ujon, joka rivien välistä on luettavissa, tylsän, ihmisen elämää.
Tiedän koska oli sama lääke ja menetin sen vuoksi luottotiedot, meni liian lujaa
Voi jeesus. Aika nopeasti teit diagnoosin sieltä kotoasi ilman kyseisen henkilön tapaamista ja ilman lääketieteen opintoja.
Joskus se oma henkilökohtainen kokemus on luotettavampi kuin lääketieteen opinnot
Niin SINUN kokemuksesi. Älä projisoi kokemuksiasi muihin, kiitos.
Saa kai sitä sanoa varoituksen? On tämä kummallinen palsta kun hyvät neuvotkin otetaan pahalla mielellä vastaan
Minä olen kärsinyt koko ikäni ahdistuksesta, jännittämisestä ja sosiaalisten tilanteiden pelosta, vapissut, hikoillut, punastellut, käyttäytynyt kuin idiootti. Olen alisuoriutunut koulussa ja töissä, vältellyt naapureita ja lasten kavereiden vanhempia, jättänyt tekemättä ja menemättä ja rajoittanut elämääni. Olen ollut masentunut ja sinnitellyt, olen liikkunut, syönyt terveellisesti, käynyt terapiassa, lukenut ja opiskellut, meditoinut ja joogannut. Käynyt hieronnoissa. Tsempannut. Kärsinyt, kärsimästä päästyänikin. Olen ollut lääkevastainen, ajatellut, että minä se kyllä pärjään, on vaan jaksettava, lääkkeet on pahasta ja tekee zombiksi. Mutta sitten en enää päässyt sängystä ylös, töihin, kotia ja perhettä. Hikoilin, tärisin,ahdistuin ja keksin itselleni tukun fyysisiä sairauksia, joista ahdistuin vielä vähän lisää. Otin ilolla vastaan lääkärin tarjoaman reseptin. Nyt olen syönyt lääkettä vuoden, ja vaikutus on ollut järisyttävä. ensimmäistä kertaa elämässäni olen vapautunut, rauhallinen, rento ja onnellinen. Kunpa olisin uskaltautunut koettamaan aiemmin. Mitään negatiivisia vaikutuksia en ole kokenut. Harmittaa vaan pirusti ne hukkaan heitetyt vuodet.
Täällä vakavasta masennuksesta, ahdistuksesta ja paniikkihäiriöstä takaisin elävien kirjoihin ponnistanut!
Ei ole helppoa mutta täysin mahdollista. Itse lopetin lääkkeet (tarvittaessa otettavat bentso+propral minulla edelleen, saan niistä turvan tunnetta.)
Altistumisharjoitukset. Rentoutusharjoitukset. Kuolemanpelon käsittely (on kaikkien pelkojen taustalla.) Kontrollin menettämisen pelon käsittely. *(Tämä samoin.)
Älä odota mitään ihme paranemista viikossa. Ala harjoittaa pikkuhiljaa mieltäsi. Parempia ajatusmalleja! -> terve alitajunta. Muista että ahdistus ei ole vaarallista, ainoastaan epämiellyttävää. Se on "yhdistelmä" kohtaamattomia tunteita. Keho, tunteet ja mieli ovat yhtä. Olet vahvempi kuin ahdistus. Se loppuu kyllä kun saat rauhan pelon kanssa ja lakkaat pelkäämästä sitä itseään.
Moni halveksii ahdistuneita, antaa täälläkin ymmärtää että sairaus paranee suunnilleen mindfulnessilla tai viherjauheella.
Minä jouduin osastohoitoon (olin jo käynyt vuosia psyk.sh:lla juttelemassa tätä ennen), kun ahdistus meni niin pahaksi. Osastolla sain ensimmäistä kertaa toimivan lääkityksen, ja hyvin varoen sitä on säädetty suuntaan tai toiseen sen jälkeenkään.
Lääkitys mahdollisti mm. traumaterapian läpikäymisen, sekä syömishäiriön lievittymisen. Yritin lopettaa sen useampaan kertaan, ajatuksena että nyt varmasti pärjään jo ilmankin...ja väärässäpä olin, joka kerta.
Lopettaminen sujui aina siedettävästi, sähköiskut loppuivat viiden viikon jälkeen. Mutta...muutaman kuukauden kuluttua ahdistus palasi, eikä aina edes samassa muodossa. Joskus koko kroppa oli sekaisin ja antoi kaikkialla hälytysmerkkejä (mm. mysteeriksi jäänyt, viikkotolkulla kestänyt ihon kutina paukaumineen), joskus näin painajaisia viikkotolkulla putkeen. Uni häiriintyi; aloin heräämään aamuneljältä kuvitteelliseen ovikellonsoittoon (toistui myös yökylässä ollessani). Kun kaiken päälle sain vielä julkisella paikalla kerran väsymysitku-raivarit kuormituksen jälkeen, totesin että nyt riittää.
Ihannemaailmassa en tarvitsisi lääkkeitä. Ihannemaailmassa en olisi syntynyt ei-toivottuna iltatähtenä päihdeongelmaisille vanhemmille. Elämä ei ole reilua.