Lue keskustelun säännöt.
Miksi miesten on keskimäärin niin vaikeaa ottaa huomioon naisen tarpeita ja tunteita?
Liian kiltti nainen.
08.10.2023 |
Minä naisena tykkäisin jos minulle puhuttaisiin nätisti eikä aina vitsikkäästi naljaillen. Että mies toisi joskus vaikka kukkia tai veisi syömään kivaan paikkaan (ei tarvitse olla kalleinta ja hienointa eikä joka päivä), että joskus mies oma-aloitteisesti tekisi kotitöitä tai ainakin huomioisi sen että minä olen ne tehnyt (eli ei jättäisi likaisia treenivaatteita keittiön tuolille juuri kun olen siivonnut).
Tuossa nyt jotain. Jos sanoo, nätistikin, niin mies pitää sitä turhana tai nipotuksena. Tai vedetään keskusteluun esiin se viime vuosi kun mies osti minulle (meille) uuden kodinkoneen että eikö hän muka mitään ikinä anna???!! Usein miehen huomion annostelu on myös kytköksissä seksin määrään minkä saa. Eli jos ei aina jaksa petitouhuja niin voi olla varma ettei mieheltä mitään tukea tai muutakaan huomiota silloin tipu.
Minulla on ollut muutamia suhteita ja kaikissa sama juttu. Joukossa myös korkeakoulutettuja miehiä, ettei ole älystäkään kiinni, paitsi ehkä tunneälystä. Nyt taas sinkkuna ja on helpompaa, kun ei tarvitse pettyä ja tuntea oloansa aina vaan itsestäänselvyydeksi suhteessa.
Kommentit (390)
Vierailija kirjoitti:
En oikein tiedä miten tässä meidän aika tuoreessa suhteessa pitäisi suhtautua. Itse asunut yksin jo vuosia ihan tyytyväisenä. Joitakin kuukausia olen nyt tapaillut uutta miestä. Hän alkanut syyllistämän minua yhteen muuttamisesta, koska en halua näin nopeasti. Haluan tutustua hitaasti.
Seksi mahtavaa hänen kanssaan ja saankin muutaman orgasmin joka kerta.
Siitäkin alkanut syyllistäminen, koska kostun liikaa ja lakanassa usein märkä tahra seksin jälkeen. Eli jos olen hänen luonaan, alkaa ärtyneenä vaihtamaan lakanoita heti seksin jälkeen.Aloitin kuntosalilla käynnin töiden jälkeen (pari tuntia), mutta nyt minulla ei kuulemma ole sitten enään aikaa hänelle. Tästäkin sain syyllistämistä.
Mitä tämä on? Kaikki mitä teen on väärin.
Älä ainakaan yhteen muuta!
Kontrolloiva arvosteleva ääliöhän tuo vaikuttaa olevan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nainen ja minua vi*uttaa tämä naisten ainainen kitinä
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin ap;ltä ja muilta naisilta joilla on sama tilanne... kuinka usein sinä ostat miehellesi kukkia tai muita lahjoja? Koska olet vienyt hänet syömään ja maksanut koko huvin?
Koska olet puhunut hänelle ystävällisesti ihan käskevää ja komentavaa "sä et koskaan" äänensävyä?Siitä on hyvä lähteä toista emme voi muuttaa mutta itseämme voimme.
Leivoin pari viikoa sitten korvapuusteja miehen mieliksi. Viikko sitten vein miehen syömään ja maksoin siitä huikeat 15 euroa. Noiden lisäksi mies pääsee työpäivinä suoraan ruokapöytään, kun tulee kotiin. Minusta pelkästään se riittäisi miehen huomioimiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kotona perinteinen työnjako, mies käy töissä ja minä hoidan kodin ja lapset. Meillä ei ole vaikeuksia mallin kanssa, ja se on toiminut hyvin jo vuosia.
Miehen kavereiden kommentit sen sijaan ovat jääneet mieleeni. "Emmä rupeis toista aikuista elättään", sanoi eräs kolmekymppinen- joka halusi kuitenkin lapsia, ja oli itse esimiesasemassa, eli hyvin tod.näk. ei olisi jäänyt jälkikasvun kanssa kotiin. Logiikka?
Oma kokemukseni on, että osaa miehistä suorastaan ärsyttää naisellisuus, varsinkin jos suusta ei pääse raksaäijäjuttuja
Miksi olet päättänyt ottaa perinteisen mallin omaan elämääsi juuri jenkkilän 50-luvun kotirouvakulttuurista? Tiesitkö muuten että moni silloinen kotirouva veti lääkärin määräämiä huumaavia lääkkeitä, kun oli niin turhautunut surkeaan elämäänsä?
Jos ottaisit mallin suomalaisesta kulttuurista, raataisit miehesi rinnalla pelloilla ja metsissä. Luepa kuule Minna Canthia. Saat vähän perspektiiviä.
Luuletko että miesten asema oli herkkua? Jos olit perheenisä 50-luvulla, suurella todennäköisyydellä katselit sodissa kun kaveriesi sisälmykset ammuttiin ympäri juoksuhautaa silmiesi edessä. Sitten teit raskasta työtä kulttuurissa jossa miehelle ei sallita minkäänlaista heikkoutta, vailla toivoa ylennyksistä tai urapolusta.
Täytyypä kuule nyt sanoa että ei kiinnosta hittojakaan miesten ongelmat. Te ette ole milloinkaan tehneet mitään naisten hyväksi. Yritätte vain alistaa ja pomottaa. Yhteiskunnassa ja parisuhteessa. Ei kiinnosta teidän juoksuhautanne eikä ahdas miehen mallinne. Kiehukaa omissa liemissänne. Turhaan tulet minulle itkemään.
Kun mies luopuu ahtaasta miehen mallista, parisuhdemahdollisuudet romahtavat ellei mies oli poikkeuksellisen suosittu muusikko, runoilija taitelija, tms.
Monella feminismistä suotuisasti puhuvalla miehelläkin on se perinteinen miehen malli siellä taustalla, se on vain siistitty illallispöytään sopivaksi.
Kun perinteinen miehekkyys puuttuu, sellainen mies ei teitä naisia kiinnosta.
Saisiko tarkennusta tälle "perinteiselle miehekkyydelle"? Sitäkö, että alistaa naisen nyrkin ja hellan väliin? Sä tosissas väität naisten haluavan niitä miehiä? Eli jotain peräkammarin poikia koska he juuri ovat niitä miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen ja minua vi*uttaa tämä naisten ainainen kitinä
Minua v'tuttaa miesten seksivikinä, heti kun täällä puhutaan rakkaudesta, huomioimisesta tai kotitöistä, alkaa kysely "annatko kakkosta". Seksiä ei kannata sotkea joka asiaan mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kotona perinteinen työnjako, mies käy töissä ja minä hoidan kodin ja lapset. Meillä ei ole vaikeuksia mallin kanssa, ja se on toiminut hyvin jo vuosia.
Miehen kavereiden kommentit sen sijaan ovat jääneet mieleeni. "Emmä rupeis toista aikuista elättään", sanoi eräs kolmekymppinen- joka halusi kuitenkin lapsia, ja oli itse esimiesasemassa, eli hyvin tod.näk. ei olisi jäänyt jälkikasvun kanssa kotiin. Logiikka?
Oma kokemukseni on, että osaa miehistä suorastaan ärsyttää naisellisuus, varsinkin jos suusta ei pääse raksaäijäjuttuja
Miksi olet päättänyt ottaa perinteisen mallin omaan elämääsi juuri jenkkilän 50-luvun kotirouvakulttuurista? Tiesitkö muuten että moni silloinen kotirouva veti lääkärin määräämiä huumaavia lääkkeitä, kun oli niin turhautunut surkeaan elämäänsä?
Jos ottaisit mallin suomalaisesta kulttuurista, raataisit miehesi rinnalla pelloilla ja metsissä. Luepa kuule Minna Canthia. Saat vähän perspektiiviä.
Luuletko että miesten asema oli herkkua? Jos olit perheenisä 50-luvulla, suurella todennäköisyydellä katselit sodissa kun kaveriesi sisälmykset ammuttiin ympäri juoksuhautaa silmiesi edessä. Sitten teit raskasta työtä kulttuurissa jossa miehelle ei sallita minkäänlaista heikkoutta, vailla toivoa ylennyksistä tai urapolusta.
Täytyypä kuule nyt sanoa että ei kiinnosta hittojakaan miesten ongelmat. Te ette ole milloinkaan tehneet mitään naisten hyväksi. Yritätte vain alistaa ja pomottaa. Yhteiskunnassa ja parisuhteessa. Ei kiinnosta teidän juoksuhautanne eikä ahdas miehen mallinne. Kiehukaa omissa liemissänne. Turhaan tulet minulle itkemään.
Nämä sotiin vetoamiset muutenkin ihan huttua. Ihan kuin sodissa kärsisi pelkästään miehet, ei ollenkaan naiset ja lapset, sairaat ja vanhukset. Taas miehet näkevät vain oman tuskansa. Muut muka pelkästään porskuttaa iloisena. Ja muutenkin sodista ja armeijoista turha syyttää naisia kun miehet nekin ovat keksineet.
Katsopa piruuttasi vaikka suomen sotien kuolintolastot. On törkeää kuvitella naisten kärsivän samassa mittakaavassa sodissa kuin miesten. Se, että olet nuori poika ja joudut rintamalle oman henkesi uhalla puolustamaan valittavia etuoikeutettuja naisia on puhdasta vääryyttä.
Sodissa puolustetaan isänmaata ja äidinkieltä.
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin ap;ltä ja muilta naisilta joilla on sama tilanne... kuinka usein sinä ostat miehellesi kukkia tai muita lahjoja? Koska olet vienyt hänet syömään ja maksanut koko huvin?
Koska olet puhunut hänelle ystävällisesti ihan käskevää ja komentavaa "sä et koskaan" äänensävyä?Siitä on hyvä lähteä toista emme voi muuttaa mutta itseämme voimme.
Olen joskus ostanut miehelleni kukkia. Miehen vastaus. Jaa, ostit sitten itsellesi kukkia.
Viimeksi pari viikkoa sitten vein koko perheen syömään ja miehen elokuviin synttäreideni kunniaksi.
Ja kyllä, minä puhun miehelleni aina ystävällisesti, enkä käske ja komentele, koska en sellaista siedä mieheltäkään. Mutta kyllä, joskus huomautan jostain asiasta hänelle, ja hän kyllä puhuu minulle mäkättävään sävyyn aika usein. Minä olen parisuhdekirjani lukenut, enkä käytä "sä et koskaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihmetellyt aina samaa. Miehellekin olen sanonut siitä niin monet kerrat. Että, minua on niin helppo miellyttää. Pienillä jutuilla jotka ei maksa mitään, tai jotka maksaa hyvin vähän, saa minut liitämään pilvissä onnesta. Jos minä tietäisin mieheni tulevan niin onnelliseksi jostain pikkujutusta johon minulla menee muutama minuutti tai muutama euro, tekisin niitä hyvin usein.
Mutta miehellä ei oikein ole mitään sellaista. Yritän välillä tehdä oikein hyvää ruokaa, koska siitä tietää että kun mies kehuu ruokaa, että hän myös nauttii siitä. Seksistä mies nauttii, mutta haluaa sitä yhä harvemmin koska on sairauksia ja vanhenee ja kaikkea sellaista. Minäkin vanhenen, minullakin on kipuja ja uupumusta, mutta minä saisin paljon halauksesta, suudelmasta jne. läheisyydestä voimaa jaksaa.
Mies ei välitä mistään tavarasta, ei mistään tekemisestä... eikä nähdäkseni kaipaa kauheasti kosketustakaan, koska koskettaa minua niin vähän. Eikä hän osaa selittää syytä tähän. Hän sanoo että hän nyt vaan on tyypillinen mies, joka ei osaa ilmaista tunteitaan (negatiiviset kyllä osaa). Joskus alkuaikoina sanoi että näyttää tunteensa teoilla, mutta jos niistä jotain nyt yli 20 vuoden jälkeen päättelisi, niin ei häävit tunteet ole.
Joskus mies kyllä tekeekin jotain mistä tykkään. Aina ostaa synttäreinä ja äitienpäivänä, ja joskus jopa hääpäivänä kukkia. Se on tosi ihanaa. Kerran toi minulle joulukukan, kun olin harmitellut itse ostamiani ettei ne kuki, ja mies oli ajatellut että ostaa minulle toisenlaisen joulukukan joka on kukassa. Siitä teosta kyllä hämmästyin suunnattomasti, ja muistan sen ikuisesti.
Kuinka monet tuhannet kerrat olen hänen vieressään maannut sängyssä, ja toivonut että hän ojentaisi edes hetkeksi kättä ja koskettaisi. Nytkään sitä ei ole tapahtunut kuukausiin. Nyt en osaa enää itsekään koskettaa häntä kun tuntuu jotenkin vieraalta ja vaivaannuttavalta, ja jotenkin on fiilis että jos hän ei sitä edes halua, niin nolaan vaan itseni lääppimällä. Ei kai se niin ole, mutta en voi sille mitään että siltä minusta tuntuu jos toinen ei osoita mitään rakkauteen liittyvää kuukausiin. Odotan vaan että mies tekisi aloitteen, koska mies tietää että odotan sitä.
Sinun miehelläsi on tunnelukkoja tai jotain kiintymyssuhdeongelmaa. Ei yksinkertaisesti kapasiteetti riitä niihin tunteiden sanoiksi pukemiseen ja kosketuskin on tunnetasolla liikaa. Ei osaa käsitellä omia tunteitaan ja mitä esim. kosketus hänessä aiheuttaa.
Lapsuudessa ei ole opittu oikeita tunnetaitoja ja ilmapiiri on voinut olla välttelevä. Suuremnat tunteet kuten rakkaus, hellyys, emotionaalinen intiimiys on niin vaikeita käsitellä, että niistä tulee itselle vaikea on ja ennemmin tekee mieli vetäytyä.Tuo on paljonkin totta. Mies on kertonut että vanhempiensa avioliitto oli niin ristiriitainen, että se teki heistä kaikista veljeksista jotenkin tunnevammaisia. Veljet ovat nyt vanhana yksin, ovat olleet nuorena naimisissa, jopa kahdesti, ja yksin ovat jääneet, ei edes aikuiset lapset pidä yhteyttä. Olen sitäkin ihmetellyt, kun eivät ole mitään ilkeitä, alkoholisteja tai mitään, ihan tavallisia.
Miehen äiti oli puhunut miehelleen ilkeästi, ja olivat kuulemma tämän tästä olleet erossa ja palanneet takaisin yhteen. Lapsille se oli hyvin ristiriitaista. Appi oli kuollut jo kun minä tulin kuvioihin, mutta anoppi eli vielä silloin, ja hän kyllä puhui joskus ikävästi. Huomaan miehessä samanlaista joskus kun hän suuttuu, saattaa lyödä ihan vyön alle sanomisellaan, jota minä en missään nimessä koskaan tee, vaikka voisin kyllä jos haluaisin satuttaa pysyvästi. Mies pyytää jälkikäteen kyllä anteeksi, ja sanoo ettei tarkoittanut mitä sanoi suutuspäissään. Hän itsekin tiedostaa omaksuneensa sen äidiltään. (Hänen vanhempansa olivat sota-ajan ihmisiä, että ei ihme että oli vikaa, kun oli ollut kova elämä.) Mutta mun mielestä ei se ole mikään selitys, jos ei tarkoita, ei sano. Eihän se tule edes mieleen jos ei ajattele että asia on näin.
Olen yrittänyt näiden vuosien aikana auttaa miestä, totuttaa vaikka siihen että sanon minä rakastan sinua ja halaan. Tein niin joka päivä 8 vuotta, ja ajattelin että mies tottuu siihen, ja sanoo sitten joskus itsekin minulle, ettei se tuntuisi enää niin vaikealta. Mutta ei. Jätin sen sitten pois, kun se on vaikea minullekin sanoa kun ei meillä lapsuudenkodissakaan sitä sanottu, eikä sanota, ääneen, se vaan tiedetään sanomatta. Minä tiedän nytkin että mies varmasti minua rakastaa, mutta se ei poista sitä kaipuuta, että haluaisin hänen jotenkin sen ilmaisevan.
Kun kuvittelisi että on minkälaisia tunnelukkoja hyvänsä, voisi kävellä kauppaan, ostaa vaikka kortin jossa on joku sydämenkuva, ja tulla kotiin ja antaa se minulle. Jos ei kehtaa antaa, niin jättää vaikka mun yöpöydälle.
Vähän naiivia tekstiä suoraan sanottuna. Jos kukaan lapsista ei pidä yhteyttä, on mielestäni ihan selvää että ihminen ei missään nimessä ole tavallinen, vaan aivan kamala. Ei sitä nyt kenenkään otsaan ole kirjoitettu, että kohtelin lapsiani niin huonosti että kaikki katkaisivat välit.
Eikä tunteettomuus tarkoita sitä että ei "kehtaa" näyttää tunteitaan. Se tarkoittaa että niitä ei ole. Jotkut myös käyttävät kontrollointikeinona sitä että eivät milloinkaan anna toiselle sitä mitä tämä haluaa. Joskus voi heittää jotain mitättömän pientä, mistä toinen on suhteettoman kiitollinen. Vastapuoli pysyy näin hyvin nöyränä.
Ostin miehelle kesällä kukan, ruukku-sellaisen, koska hänellä on viherkasveja. Ulos en ole häntä vienyt syömään, koska minulla ei ole rahaa, mies tarjoaa kyllä minulle välillä. Kutsun hänet usein syömään ja vien leivonnaisia mennessäni.
Ikinä en ole häneltä ostettuja kukkia saanut, mutta kerran hän toi jostain pellosta hakemiaan auringonkukkia ja ne kyllä ilahduttivat yhtä paljon kuin ostetut kukat olisivat ilahduttaneet. Tiesin, että hän oli ajatellut minua, se oli tärkeintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kotona perinteinen työnjako, mies käy töissä ja minä hoidan kodin ja lapset. Meillä ei ole vaikeuksia mallin kanssa, ja se on toiminut hyvin jo vuosia.
Miehen kavereiden kommentit sen sijaan ovat jääneet mieleeni. "Emmä rupeis toista aikuista elättään", sanoi eräs kolmekymppinen- joka halusi kuitenkin lapsia, ja oli itse esimiesasemassa, eli hyvin tod.näk. ei olisi jäänyt jälkikasvun kanssa kotiin. Logiikka?
Oma kokemukseni on, että osaa miehistä suorastaan ärsyttää naisellisuus, varsinkin jos suusta ei pääse raksaäijäjuttuja
Miksi olet päättänyt ottaa perinteisen mallin omaan elämääsi juuri jenkkilän 50-luvun kotirouvakulttuurista? Tiesitkö muuten että moni silloinen kotirouva veti lääkärin määräämiä huumaavia lääkkeitä, kun oli niin turhautunut surkeaan elämäänsä?
Jos ottaisit mallin suomalaisesta kulttuurista, raataisit miehesi rinnalla pelloilla ja metsissä. Luepa kuule Minna Canthia. Saat vähän perspektiiviä.
Luuletko että miesten asema oli herkkua? Jos olit perheenisä 50-luvulla, suurella todennäköisyydellä katselit sodissa kun kaveriesi sisälmykset ammuttiin ympäri juoksuhautaa silmiesi edessä. Sitten teit raskasta työtä kulttuurissa jossa miehelle ei sallita minkäänlaista heikkoutta, vailla toivoa ylennyksistä tai urapolusta.
Täytyypä kuule nyt sanoa että ei kiinnosta hittojakaan miesten ongelmat. Te ette ole milloinkaan tehneet mitään naisten hyväksi. Yritätte vain alistaa ja pomottaa. Yhteiskunnassa ja parisuhteessa. Ei kiinnosta teidän juoksuhautanne eikä ahdas miehen mallinne. Kiehukaa omissa liemissänne. Turhaan tulet minulle itkemään.
Nämä sotiin vetoamiset muutenkin ihan huttua. Ihan kuin sodissa kärsisi pelkästään miehet, ei ollenkaan naiset ja lapset, sairaat ja vanhukset. Taas miehet näkevät vain oman tuskansa. Muut muka pelkästään porskuttaa iloisena. Ja muutenkin sodista ja armeijoista turha syyttää naisia kun miehet nekin ovat keksineet.
Katsopa piruuttasi vaikka suomen sotien kuolintolastot. On törkeää kuvitella naisten kärsivän samassa mittakaavassa sodissa kuin miesten. Se, että olet nuori poika ja joudut rintamalle oman henkesi uhalla puolustamaan valittavia etuoikeutettuja naisia on puhdasta vääryyttä.
Eräs suomalainen naissotilas sanoi haastattelussa että jos joutuisi rintamalle, hän ei tiedä kummat raiskaavat ensin, omat vai vihollissotilaat. Miessotilaat ahdistelevat naisia niin paljon.
Siinä on se suomalaisen miessotilaan naisten "puolustaminen".
Tämä ei ole miedän naisten maa. Ei vielä.
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen ja minua vi*uttaa tämä naisten ainainen kitinä
Pick me, pick me!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En oikein tiedä miten tässä meidän aika tuoreessa suhteessa pitäisi suhtautua. Itse asunut yksin jo vuosia ihan tyytyväisenä. Joitakin kuukausia olen nyt tapaillut uutta miestä. Hän alkanut syyllistämän minua yhteen muuttamisesta, koska en halua näin nopeasti. Haluan tutustua hitaasti.
Seksi mahtavaa hänen kanssaan ja saankin muutaman orgasmin joka kerta.
Siitäkin alkanut syyllistäminen, koska kostun liikaa ja lakanassa usein märkä tahra seksin jälkeen. Eli jos olen hänen luonaan, alkaa ärtyneenä vaihtamaan lakanoita heti seksin jälkeen.Aloitin kuntosalilla käynnin töiden jälkeen (pari tuntia), mutta nyt minulla ei kuulemma ole sitten enään aikaa hänelle. Tästäkin sain syyllistämistä.
Mitä tämä on? Kaikki mitä teen on väärin.
Kuulostaa että mies ei pidä sinusta yhtään. Ja en tarkoita että ei rakasta. Vaan tarkoitan että hän ei edes pidä sinusta ihmisenä.
On hyvä huomioida että pahinkin naisvihaaja pyrkii yleensä parisuhteeseen. Onhan siinä helpompi yrittää murskata ihminen, jota pitää täysin sietämättömänä.
Vierailija kirjoitti:
Kysyisin ap;ltä ja muilta naisilta joilla on sama tilanne... kuinka usein sinä ostat miehellesi kukkia tai muita lahjoja? Koska olet vienyt hänet syömään ja maksanut koko huvin?
Koska olet puhunut hänelle ystävällisesti ihan käskevää ja komentavaa "sä et koskaan" äänensävyä?Siitä on hyvä lähteä toista emme voi muuttaa mutta itseämme voimme.
Kyllä huomioin miestäni ihan arkisissa asioissa. Kukista ei välittänyt niin en niitä tietenkään ostanut. Sen sijaan jokaisella kauppareissulla ostin jotain mistä hän tykkää, mutta minä en.
Naiset hoitaa yllättävän paljon asioita miesten puolesta. Sen huomasi eron jälkeen kun mies kitisi, ettei hän osaa edes vaatteita itselleen ja lapsillemme ostaa, pyysi jatkuvasti minulta apua. Sanoin siihen että tästä eteenpäin sinä autat minua. Minä autoin sinua yli 20 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos miehellä on asiat hyvin niin miehen ymmärryksessä se tarkoittaa, että myös naisen asiat on hyvin, koska miehen maailmassa hänen hyvinvointinsa on naisen hyvinvointi. Miehet ei ota huomioon että naisella on erillaiset tarpeet kuin miehellä joissakin asioissa. Ja koska mies ei koe näitä tarpeita mitä naisella on, niin niitä ei ole lainkaan olemassa tässä todellisuudessa ja siksi niitä ei pidä ottaa huomioon. Ne on ns. turhia tarpeita miehelle, jos jokin saa miehen niiden tarpeiden olemassaolosta tietoiseksi.
Koska miehen ajatusmaailma rakentuu näin niin ne erotkin tulee puskista vaikka hänellä kaikki oli hyvin.
Se on kyllä jännä muuten miten moni mies on tälläinen.
Ja kaikenlaisissa suhteissa : sukulais-, kaveri-, kaikenlaisissa suhteissa.
En ole elämäni aikana tavannut kuin yhden naisen jota voi kuvailla samalla tavalla. Ja se on äitini, valitettavasti.
nainen on takiainen kirjoitti:
Miksi naista pitää kannatella ja miksi nainen ripustautuu mieheensä?
Hyvän ja huomaavaisen käytöksen odottaminen puolisolta on yhtä kuin ripustautumista ja vaatimus kannattelusta?
Ei ihme, että naiset viihtyy paremmin yksin.
Koska ovat itsekkäitä tyranneja. Naurettavaa miten ette tajua tätä vaikka miehet ovat sortaneet akkoja tuhansia vuosia. Akat on aina huutamassa miten naiset on susia ja aina takertumassa naisten synteihin, miehet saa aivan rauhassa ha*ata, vetää väkisin ja vihata, mitään vastuuta ei ole. Akatkin vaan kiljuu miten ei kaikki ei kaikki ei kaikki ei kaikki!!! Aina suojelemassa miehiä.
Ei vaihda miehet nimeä, käytä huivia, tee ruokia tai tue akkaa missään. Mies on tasan kaksinaamaisin susi mitä on, TILASTOJENKIN mukaan. Ette te naisia suojele yleistämiseltä, kas kummaa miten sananvapaus ei koske miesten kritisointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tiedä miten tässä meidän aika tuoreessa suhteessa pitäisi suhtautua. Itse asunut yksin jo vuosia ihan tyytyväisenä. Joitakin kuukausia olen nyt tapaillut uutta miestä. Hän alkanut syyllistämän minua yhteen muuttamisesta, koska en halua näin nopeasti. Haluan tutustua hitaasti.
Seksi mahtavaa hänen kanssaan ja saankin muutaman orgasmin joka kerta.
Siitäkin alkanut syyllistäminen, koska kostun liikaa ja lakanassa usein märkä tahra seksin jälkeen. Eli jos olen hänen luonaan, alkaa ärtyneenä vaihtamaan lakanoita heti seksin jälkeen.Aloitin kuntosalilla käynnin töiden jälkeen (pari tuntia), mutta nyt minulla ei kuulemma ole sitten enään aikaa hänelle. Tästäkin sain syyllistämistä.
Mitä tämä on? Kaikki mitä teen on väärin.Kuulostaa että mies ei pidä sinusta yhtään. Ja en tarkoita että ei rakasta. Vaan tarkoitan että hän ei edes pidä sinusta ihmisenä.
On hyvä huomioida että pahinkin naisvihaaja pyrkii yleensä parisuhteeseen. Onhan siinä helpompi yrittää murskata ihminen, jota pitää täysin sietämättömänä.
No tämä juuri. Jos nainen vihaa miehiä, on sitten yksin. Mutta naisia vihaavat miehet ovat kyllä ånkemässä parisuhteisiin. Ja sitten sekin nähdään naisten omana vikana.
Olkaa yksin te miehet jotka vihaatte naisia. Kaikki voittavat siinä. Vai onko pakko olla aina joku kiusattavana? Muuten ei ole kivaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehellä on asiat hyvin niin miehen ymmärryksessä se tarkoittaa, että myös naisen asiat on hyvin, koska miehen maailmassa hänen hyvinvointinsa on naisen hyvinvointi. Miehet ei ota huomioon että naisella on erillaiset tarpeet kuin miehellä joissakin asioissa. Ja koska mies ei koe näitä tarpeita mitä naisella on, niin niitä ei ole lainkaan olemassa tässä todellisuudessa ja siksi niitä ei pidä ottaa huomioon. Ne on ns. turhia tarpeita miehelle, jos jokin saa miehen niiden tarpeiden olemassaolosta tietoiseksi.
Koska miehen ajatusmaailma rakentuu näin niin ne erotkin tulee puskista vaikka hänellä kaikki oli hyvin.
Se on kyllä jännä muuten miten moni mies on tälläinen.
Ja kaikenlaisissa suhteissa : sukulais-, kaveri-, kaikenlaisissa suhteissa.En ole elämäni aikana tavannut kuin yhden naisen jota voi kuvailla samalla tavalla. Ja se on äitini, valitettavasti.
Tämä hämmensi minuakin ensimmäisessä parisuhteessa. Valitin tosi usein kun talo oli kylmä ja halusin lämmittää enemmän. Mies vastasi että ei hänellä ole kylmä. Joka kerta. Ja kulki sammuttamassa pattereita, jotka olin laittanut päälle. Istuin sohvalla toppatakki päällä. Lopulta siitä tuli iso riita.
Miesten ajattelutapa on jotenkin tosi pahasti vinksallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ihmetellyt aina samaa. Miehellekin olen sanonut siitä niin monet kerrat. Että, minua on niin helppo miellyttää. Pienillä jutuilla jotka ei maksa mitään, tai jotka maksaa hyvin vähän, saa minut liitämään pilvissä onnesta. Jos minä tietäisin mieheni tulevan niin onnelliseksi jostain pikkujutusta johon minulla menee muutama minuutti tai muutama euro, tekisin niitä hyvin usein.
Mutta miehellä ei oikein ole mitään sellaista. Yritän välillä tehdä oikein hyvää ruokaa, koska siitä tietää että kun mies kehuu ruokaa, että hän myös nauttii siitä. Seksistä mies nauttii, mutta haluaa sitä yhä harvemmin koska on sairauksia ja vanhenee ja kaikkea sellaista. Minäkin vanhenen, minullakin on kipuja ja uupumusta, mutta minä saisin paljon halauksesta, suudelmasta jne. läheisyydestä voimaa jaksaa.
Mies ei välitä mistään tavarasta, ei mistään tekemisestä... eikä nähdäkseni kaipaa kauheasti kosketustakaan, koska koskettaa minua niin vähän. Eikä hän osaa selittää syytä tähän. Hän sanoo että hän nyt vaan on tyypillinen mies, joka ei osaa ilmaista tunteitaan (negatiiviset kyllä osaa). Joskus alkuaikoina sanoi että näyttää tunteensa teoilla, mutta jos niistä jotain nyt yli 20 vuoden jälkeen päättelisi, niin ei häävit tunteet ole.
Joskus mies kyllä tekeekin jotain mistä tykkään. Aina ostaa synttäreinä ja äitienpäivänä, ja joskus jopa hääpäivänä kukkia. Se on tosi ihanaa. Kerran toi minulle joulukukan, kun olin harmitellut itse ostamiani ettei ne kuki, ja mies oli ajatellut että ostaa minulle toisenlaisen joulukukan joka on kukassa. Siitä teosta kyllä hämmästyin suunnattomasti, ja muistan sen ikuisesti.
Kuinka monet tuhannet kerrat olen hänen vieressään maannut sängyssä, ja toivonut että hän ojentaisi edes hetkeksi kättä ja koskettaisi. Nytkään sitä ei ole tapahtunut kuukausiin. Nyt en osaa enää itsekään koskettaa häntä kun tuntuu jotenkin vieraalta ja vaivaannuttavalta, ja jotenkin on fiilis että jos hän ei sitä edes halua, niin nolaan vaan itseni lääppimällä. Ei kai se niin ole, mutta en voi sille mitään että siltä minusta tuntuu jos toinen ei osoita mitään rakkauteen liittyvää kuukausiin. Odotan vaan että mies tekisi aloitteen, koska mies tietää että odotan sitä.
Sinun miehelläsi on tunnelukkoja tai jotain kiintymyssuhdeongelmaa. Ei yksinkertaisesti kapasiteetti riitä niihin tunteiden sanoiksi pukemiseen ja kosketuskin on tunnetasolla liikaa. Ei osaa käsitellä omia tunteitaan ja mitä esim. kosketus hänessä aiheuttaa.
Lapsuudessa ei ole opittu oikeita tunnetaitoja ja ilmapiiri on voinut olla välttelevä. Suuremnat tunteet kuten rakkaus, hellyys, emotionaalinen intiimiys on niin vaikeita käsitellä, että niistä tulee itselle vaikea on ja ennemmin tekee mieli vetäytyä.Tuo on paljonkin totta. Mies on kertonut että vanhempiensa avioliitto oli niin ristiriitainen, että se teki heistä kaikista veljeksista jotenkin tunnevammaisia. Veljet ovat nyt vanhana yksin, ovat olleet nuorena naimisissa, jopa kahdesti, ja yksin ovat jääneet, ei edes aikuiset lapset pidä yhteyttä. Olen sitäkin ihmetellyt, kun eivät ole mitään ilkeitä, alkoholisteja tai mitään, ihan tavallisia.
Miehen äiti oli puhunut miehelleen ilkeästi, ja olivat kuulemma tämän tästä olleet erossa ja palanneet takaisin yhteen. Lapsille se oli hyvin ristiriitaista. Appi oli kuollut jo kun minä tulin kuvioihin, mutta anoppi eli vielä silloin, ja hän kyllä puhui joskus ikävästi. Huomaan miehessä samanlaista joskus kun hän suuttuu, saattaa lyödä ihan vyön alle sanomisellaan, jota minä en missään nimessä koskaan tee, vaikka voisin kyllä jos haluaisin satuttaa pysyvästi. Mies pyytää jälkikäteen kyllä anteeksi, ja sanoo ettei tarkoittanut mitä sanoi suutuspäissään. Hän itsekin tiedostaa omaksuneensa sen äidiltään. (Hänen vanhempansa olivat sota-ajan ihmisiä, että ei ihme että oli vikaa, kun oli ollut kova elämä.) Mutta mun mielestä ei se ole mikään selitys, jos ei tarkoita, ei sano. Eihän se tule edes mieleen jos ei ajattele että asia on näin.
Olen yrittänyt näiden vuosien aikana auttaa miestä, totuttaa vaikka siihen että sanon minä rakastan sinua ja halaan. Tein niin joka päivä 8 vuotta, ja ajattelin että mies tottuu siihen, ja sanoo sitten joskus itsekin minulle, ettei se tuntuisi enää niin vaikealta. Mutta ei. Jätin sen sitten pois, kun se on vaikea minullekin sanoa kun ei meillä lapsuudenkodissakaan sitä sanottu, eikä sanota, ääneen, se vaan tiedetään sanomatta. Minä tiedän nytkin että mies varmasti minua rakastaa, mutta se ei poista sitä kaipuuta, että haluaisin hänen jotenkin sen ilmaisevan.
Kun kuvittelisi että on minkälaisia tunnelukkoja hyvänsä, voisi kävellä kauppaan, ostaa vaikka kortin jossa on joku sydämenkuva, ja tulla kotiin ja antaa se minulle. Jos ei kehtaa antaa, niin jättää vaikka mun yöpöydälle.
Vähän naiivia tekstiä suoraan sanottuna. Jos kukaan lapsista ei pidä yhteyttä, on mielestäni ihan selvää että ihminen ei missään nimessä ole tavallinen, vaan aivan kamala. Ei sitä nyt kenenkään otsaan ole kirjoitettu, että kohtelin lapsiani niin huonosti että kaikki katkaisivat välit.
Eikä tunteettomuus tarkoita sitä että ei "kehtaa" näyttää tunteitaan. Se tarkoittaa että niitä ei ole. Jotkut myös käyttävät kontrollointikeinona sitä että eivät milloinkaan anna toiselle sitä mitä tämä haluaa. Joskus voi heittää jotain mitättömän pientä, mistä toinen on suhteettoman kiitollinen. Vastapuoli pysyy näin hyvin nöyränä.
Kyllä minä olen ne veljet tuntenut nyt yli kaksikymmentä vuotta, ja eivät ole mitään pahoja ihmisiä. Oma isäni oli alkoholisti, ja silti pidin häneen yhteyttä jonkin verran.
Eivät koskaan ole olleet millään tavalla pahoja lapsilleen. Todennäköisesti eivät ole sitten osanneet lastensa kanssa olla luontevasti sitten kun lapset kasvoivat eikä riittänyt enää leikkiminen.
Eivät ole mitenkään tunteettomia, eikä ole miehenikään. Ei vain osaa osoittaa syviä tunteita, tiedän sen, koska vaikeaa se on minullekin. En minäkään ole esimerkiksi omalle äidilleni koskaan sanonut että rakastan häntä. Eikä hän minulle kuin ehkä pienenä mitä en muista. Sama juttu omien lasten kanssa, en isoja lapsianikaan halaa tai sano että rakastan, näytän sen sitten eri tavoin muuten. Lapset on sekä minulle että miehelle maailman tärkeimmät asiat, molemmat antaisimme henkemme silmää räpäyttämättä heidän eteensä.
Mutta, parisuhde on eri asia. Parisuhteessa pitää olla intiimiä kanssakäymistä, romantiikkaa. Parisuhteessa oleminen on täysin vapaaehtoista, siksi siinä pitää nähdä se vaiva, että edes joskus sanoo että rakastaa edelleen ja näyttää sen jotenkin edes silloin tällöin.
Katsopa piruuttasi vaikka suomen sotien kuolintolastot. On törkeää kuvitella naisten kärsivän samassa mittakaavassa sodissa kuin miesten. Se, että olet nuori poika ja joudut rintamalle oman henkesi uhalla puolustamaan valittavia etuoikeutettuja naisia on puhdasta vääryyttä.