Lue keskustelun säännöt.
Väestöliitto: suurin osa isovanhemmista hoitaa lapsenlapsia 1-6 krt vuodessa
07.10.2023 |
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/c646cf13-d250-4fa4-ae00-a01e…
"Suurin osa vuosina 19451950-syntyneisiin suuriin ikäluokkiin kuuluvista isovanhemmista pitää yhteyttä lapsenlapsiinsa lähes viikoittain, selviää Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen Sukupolvien ketju -hankkeen seurantatutkimuksesta. Neljä viidestä isovanhemmasta hoitaa lastenlapsiaan ainakin silloin tällöin. Isovanhempien avussa on tutkimuksen mukaan kyse useimmiten satunnaisesta lastenhoitoavusta. Yleisin vastaus tutkimuksessa oli nimittäin, että isovanhemmat hoitavat lastenlapsiaan 16 kertaa vuodessa. Isovanhemmat ovat kuitenkin monelle perheelle tärkein tukiverkosto."
Eli tässä se nähdään, ei isovanhemmat ole usein avuksi! 20 % isovanhemmista ei auta lastenlasten kanssa lainkaan. Lopuista isovanhemmista suurin osa auttaa 1-6 kertaa vuodessa. Onhan se ihan järkyttävän vähän, jos esimerkiksi pikkulapsiperhe saa apua isovanhemmilta kerran pari vuoden aikana! Ja kuten jutussa todetaan, isovanhemmat ovat ne lapsiperheet tärkeimmät tukiverkot. Eli jos apua ei isovanhemmilta (juuri) tule, niin lapsiperhe on aika pitkälti oman onnensa nojassa.
Sitten ihmetellään, miksi vanhemmat ovat väsyneitä, henkisesti vanhemmuuden kanssa yksin ja syntyvyys on pientä. Se olisi jo todella paljon, jos lapsiperhe saisi apua vaikka kerran kuussa niin, että isovanhemmat katsovat lapsen/lasten perään pari tuntia. Aika monilla n. seitsemänkymppisillä isovanhemmilla riittää virtaa harrastuksiin ja matkusteluun, joten virtaa voisi riittää lastenlasten kanssa olemiseen pieninä hetkinä. Ja kun joku tulee nurisemaan, niin jokainen vanhempi kaipaa joskus lepoa. Eikä esimerkiksi varhaiskasvatuksen varaan voi koko elämää laskea. Esimerkiksi vuorotyöläisellä ja juuri koulunsa aloittaneen vanhemmalla olisi varmasti tarvetta isovanhempien avulle.
Kommentit (986)
Meidän sisarussarjassa on iltatähti eli hänen lapsensa ovat päiväkoti-iässä.
Nyt eläkkeellä olevat vanhempamme jaksoivat hoitaa ekoja lastenlapsia ollessaan 50-60v. Nyt isovanhemmat +70v, ja fyysinen kunto mummolla huono, ei pysy päiväkoti-ikäisten perässä...eli osalla 60-70-vuotiaista terveys/jaksaminen on huonoa, eivätkä siksi voi olla apuna.
Työelämä ottaa myös veronsa, vaikka olisi terve, jolloin viikonloppua tarvitaan palautumiseen, ei lastenlasten hoitamiseen koko viikonloppuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on neljä lasta. Teini on jo esikoinen. Hoitokertoja omien isovanhempien luona 0.
8v. Toisiksi vanhin kävi isänsä puolen mummolassa ikävuosina 3-5v ehkä kerran viikossa n. 5h. Yksi yökylä isän kanssa isovanhempien luona.
Minun isäni on käynyt kerran vuodessa kahvilla. Istuu pari tuntia padi tai kännykkä kädessä, survoo seteliä isoimman lapsen kouraan ja ajelee takas kotiinsa.
Siinä sitten niitä isovanhempia.. en syytä ketään, matkat on pitkiä enkä viitsi teeskennellä että edes antaisin lapsiani isälleni ja vaimollensa ilman turvallisen aikuisen valvontaa. Äidistäni puhumattakaan. Kaipaisin kyllä lapsille isovanhempia. Ei semmosia minne voi viedä hoitoon, vaan semmosia että voisi mennä pulla kainalossa kahville, istua ja höpötellä, lapset näkisi erilaista ja eri-ikäistä ihmistä. Ehkä me voitaisiin adoptoida mummo ja ukko. En vaan tiedä miten asiaa saisi alulle. Meidänkin kylällä on varmasti monta mummoa ja pappaa jotka kaipaisi lapsia. Ilman valvontaa en kuitenkaan dumppaisi lapsia jonnekkin, vaan kyläiltäisiin sitten ihan koko perheen voimin. Voisi vaikka perustaa firman. Vuokraa lapsiperhe! perheen aikuiset pesee samalla ikkunat ja putsaa räystäät, mummot saa lepertää lapsille sinä aikana
Äitini hoiti nyt jo teini-ikäisiä lapsiani heidän ollessa pieniä pari kertaa kuukaudessa päiväsaikaan, yökylässä eivät ehtineet olla. Äitini kuoli lasten ollessa vielä pieniä ja isä myös jo sairasteli eikä ollut voimia lapsia hoitaa. Toisia isovanhempia ei isovanhemmuus ole koskaan kiinnostanut, emme ole saaneet heiltä koskaan hoitoapua. Meille syntyi vielä myöhemmin lapsi, nyt tokalla luokalla. Hän ei ole koskaan ollut isovanhempien hoidossa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on neljä lasta. Teini on jo esikoinen. Hoitokertoja omien isovanhempien luona 0.
8v. Toisiksi vanhin kävi isänsä puolen mummolassa ikävuosina 3-5v ehkä kerran viikossa n. 5h. Yksi yökylä isän kanssa isovanhempien luona.
Minun isäni on käynyt kerran vuodessa kahvilla. Istuu pari tuntia padi tai kännykkä kädessä, survoo seteliä isoimman lapsen kouraan ja ajelee takas kotiinsa.Siinä sitten niitä isovanhempia.. en syytä ketään, matkat on pitkiä enkä viitsi teeskennellä että edes antaisin lapsiani isälleni ja vaimollensa ilman turvallisen aikuisen valvontaa. Äidistäni puhumattakaan. Kaipaisin kyllä lapsille isovanhempia. Ei semmosia minne voi viedä hoitoon, vaan semmosia että voisi mennä pulla kainalossa kahville, istua ja höpötellä, lapset näkisi erilaista ja eri-ikäistä ihmistä. Ehkä me voitaisiin adoptoida mummo ja ukko. En vaan tiedä miten asiaa saisi alulle. Meidänkin kylällä on varmasti monta mummoa ja pappaa jotka kaipaisi lapsia. Ilman valvontaa en kuitenkaan dumppaisi lapsia jonnekkin, vaan kyläiltäisiin sitten ihan koko perheen voimin. Voisi vaikka perustaa firman. Vuokraa lapsiperhe! perheen aikuiset pesee samalla ikkunat ja putsaa räystäät, mummot saa lepertää lapsille sinä aikana
Ihana
Minä ymmärrän sen, että esimerkiksi kaukana asuvat tai sairaat isovanhemmat eivät voi olla hoitoapuna edes joskus. Mutta sitä on vaikea käsittää, miten terveet ja virkeät isovanhemmat (joista moni on jo eläkkeellä) eivät jaksa auttaa edes joskus. Enkä tarkoita sitä, että isovanhemman pitäisi joka viikko olla avuksi, mutta harvakseltaan.
Omat vanhempani asuvat kaukana. Pyysimme miehen äidiltä apua yhden ainoan kerran tänä syksynä, kun päiväkoti oli yhden päivän kiinni ja hoito täytyi järjestää itse. Olisimme tarvinneet isovanhemmalta apua pariksi tunniksi, muuten olisimme saaneet järjestettyä hoidon vanhempina lapsenhoidossa vuorotellen. Pyysimme miehen äidiltä apua kuukautta etukäteen. Mitä kävi? Miehen äiti ilmoitti alle viikkoa ennen tuota päivää, että ei hän nyt pääse, kun kuulemma tuli tärkeä koulutuspäivä. Miehen äiti tekee siis eläkeläisenä keikkaa hoitoalalla, kun kaipasi tekemistä. Ihan tosissaanko ihmisellä on niin tärkeä koulutuspäivä, että se on tiedossa alle viikkoa aiemmin? Anoppi olisi vallan hyvin voinut olla tuon päivän vapaalla, mutta halusi olla töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran kuussa on paljon. Itse olen sinkku ja nuori ihminen, en todellakaan jaksaisi töiden päälle noin usein tuollaista uuvuttavaa asiaa. Kyllä, lapsenvahtina oleminen on kuormittavaa, vaikka toki myös kivaakin.
En ymmärrä nykynaisen sielunmaisemaa ja halua räikeästi polkea naisten oikeuksia ja tasa-arvoa.
Isovanhempien lastenhoitoapu tarkoittaa ja syyttävä sormi osoittaa aina naisia, mummoja, ei koskaan miehiä - lasten isiä ja isoisiä.
Ja se lastenhoitoapu ei tarkoita yksin lastenhoitoa, vaan kylkiäisenä ruuanlaittoa, siivousta, pyykinpesua jne.
Naisen elämä täytyy olla työntäyteinen syntymästä hautaan. Ja sitä vielä jotkut nykynaiset ihannoivat ja vaativat.
Jos olet sattunut syntymään tyttölapseksi, olet äidin pikkupiika, työelämässä ylim. tehtävät, kuten kahvin keitto on naisille kuuluvia tehtäviä.
Hoidat ja kasvatat lapset, teet suurimman osan kotitöistä jne.
Sitten kun kuvittelet elämän helpottavan, kun lapset kasvavat ja muuttavat kotoa, sitten ne kiireet alkavatkin.
On iäkkäät vanhemmat ja appivanhemmat hoidettavana, jotka tarvitsevat apua arkisissa asioissa, arjessa selviintymisessä ja kun niitä lastenlapsia tulee, nuoripari haluaa useamman kerran viikossa/kuukaudessa lastenhoitoapua, muuten olet huono mummo, päällä vielä kotiapua ja ikkunanpesua, kun nuoret haluavat irtiottoa arjesta. Ja niitä hoitoapua tarvitsevia lastenlapsia voi olla päiväkodin ryhmän verran.
Kotona vielä äksyilevä puoliso, joka haluaa huomiota ja apua, kun terveys reistailee.
Naisen elämä on työntäyteinen ja pitäisi auttaa ja palvella muita. Ei edes vanhana saisi olla omaa aikaa, vaan pitäisi tarjota vain muille viiden tähden palveluita.
Ja tätä vielä jotkut nykynaiset ihannoivat ja haluavat ja haukkuvat ja syyllistävät, jos mummot eivät tähän suostu.
Olisiko peiliin katsomisen paikka? Sellaisenko elämän haluatte itsellenne vanhana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan tuo kerta tai pari vuodessa järkyttävän vähän. Esimerkkinä omat vanhempani ja appivanhempani (alle 70 v eläkeläiset):
-Käyvät useamman kerran viikossa kuntosalilla, eläkeläisten jumpissa, uimahallissa, hiihtämässä. Ovat siis kohtuullisessa kunnossa.
-Jaksavat vuoden aikana matkustaa useamman kerran näkemään sisaruksiaan/mökille/virkistysmatkalle Lappiin/shoppailemaan toiselle paikkakunnalle.
Näihin menoihin riittää aikaa ja jaksamista. Sitten taas se on liikaa vaadittu, että pikkulapsiperhettä voisi auttaa enemmän kuin kerran tai kahdesti vuodessa. Olisiko ihan hirveää jättää yksi hiihtolenkki tai kuntosalikerta väliin ja sen sijaan olla taaperon kanssa leikkipuistossa?
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä nykynaisen sielunmaisemaa ja halua räikeästi polkea naisten oikeuksia ja tasa-arvoa.
Isovanhempien lastenhoitoapu tarkoittaa ja syyttävä sormi osoittaa aina naisia, mummoja, ei koskaan miehiä - lasten isiä ja isoisiä.
Ja se lastenhoitoapu ei tarkoita yksin lastenhoitoa, vaan kylkiäisenä ruuanlaittoa, siivousta, pyykinpesua jne.
Naisen elämä täytyy olla työntäyteinen syntymästä hautaan. Ja sitä vielä jotkut nykynaiset ihannoivat ja vaativat.
Jos olet sattunut syntymään tyttölapseksi, olet äidin pikkupiika, työelämässä ylim. tehtävät, kuten kahvin keitto on naisille kuuluvia tehtäviä.
Hoidat ja kasvatat lapset, teet suurimman osan kotitöistä jne.
Sitten kun kuvittelet elämän helpottavan, kun lapset kasvavat ja muuttavat kotoa, sitten ne kiireet alkavatkin.
On iäkkäät vanhemmat ja appivanhemmat hoidettavana, jotka tarvitsevat apua arkisissa asioissa, arjessa selviintymisessä ja kun niitä lastenlapsia tulee, nuoripari haluaa useamman kerran viikossa/kuukaudessa lastenhoitoapua, muuten olet huono mummo, päällä vielä kotiapua ja ikkunanpesua, kun nuoret haluavat irtiottoa arjesta. Ja niitä hoitoapua tarvitsevia lastenlapsia voi olla päiväkodin ryhmän verran.
Kotona vielä äksyilevä puoliso, joka haluaa huomiota ja apua, kun terveys reistailee.Naisen elämä on työntäyteinen ja pitäisi auttaa ja palvella muita. Ei edes vanhana saisi olla omaa aikaa, vaan pitäisi tarjota vain muille viiden tähden palveluita.
Ja tätä vielä jotkut nykynaiset ihannoivat ja haluavat ja haukkuvat ja syyllistävät, jos mummot eivät tähän suostu.
Olisiko peiliin katsomisen paikka? Sellaisenko elämän haluatte itsellenne vanhana?
Kuka sanoo, että apua odotetaan vain naisilta? Meillä lapsen ukki on aktiivisin isovanhempi. Hän on se, joka jaksaa touhuta pienen lapsen kanssa, eikä valita väsymystä viiden minuutin leikkihetken jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanko oikeasti nykylapset vaativat kuuden aikuisen hoidon eli vanhempien ja kahden isovanhempien, jotta lapsiperheen arki ja vapaa-aika sujuisi ja olisi hallinnassa?
Suurin osa lapsista on päiväkodissa 9h, nukkuvat 10h ja valveillaolo aikaa muutama tunti vuorokaudessa + viikonloput.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo kerta tai pari vuodessa järkyttävän vähän. Esimerkkinä omat vanhempani ja appivanhempani (alle 70 v eläkeläiset):
-Käyvät useamman kerran viikossa kuntosalilla, eläkeläisten jumpissa, uimahallissa, hiihtämässä. Ovat siis kohtuullisessa kunnossa.
-Jaksavat vuoden aikana matkustaa useamman kerran näkemään sisaruksiaan/mökille/virkistysmatkalle Lappiin/shoppailemaan toiselle paikkakunnalle.
Näihin menoihin riittää aikaa ja jaksamista. Sitten taas se on liikaa vaadittu, että pikkulapsiperhettä voisi auttaa enemmän kuin kerran tai kahdesti vuodessa. Olisiko ihan hirveää jättää yksi hiihtolenkki tai kuntosalikerta väliin ja sen sijaan olla taaperon kanssa leikkipuistossa?
Hiihtolenkki ja kuntosali nyt on ihan eri asia, kuin vilkkaan taaperon kanssa oleminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselle lapset tehdään ja itse ne hoidetaan. Melkoista uusavuttomuutta täällä monella vanhemmalla.
Vierailija kirjoitti:
Itselle lapset tehdään ja itse ne hoidetaan. Melkoista uusavuttomuutta täällä monella vanhemmalla.
Ei voi pakottaa nuorempia pitämään autoa tai ostamaan linja-auto lippua.
Eli eläkeläiset hoitaa itse itsensä, kun sairastuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo kerta tai pari vuodessa järkyttävän vähän. Esimerkkinä omat vanhempani ja appivanhempani (alle 70 v eläkeläiset):
-Käyvät useamman kerran viikossa kuntosalilla, eläkeläisten jumpissa, uimahallissa, hiihtämässä. Ovat siis kohtuullisessa kunnossa.
-Jaksavat vuoden aikana matkustaa useamman kerran näkemään sisaruksiaan/mökille/virkistysmatkalle Lappiin/shoppailemaan toiselle paikkakunnalle.
Näihin menoihin riittää aikaa ja jaksamista. Sitten taas se on liikaa vaadittu, että pikkulapsiperhettä voisi auttaa enemmän kuin kerran tai kahdesti vuodessa. Olisiko ihan hirveää jättää yksi hiihtolenkki tai kuntosalikerta väliin ja sen sijaan olla taaperon kanssa leikkipuistossa?
Huhhuh...Olen viisikymppinen ja luoja varjolkoon minua isovanhemmuudesta ja lapsenlapsista, niin kovat ovat nykyvanhempien vaatimukset.
Olen vuosia ajatellut, sitten kun jään eläkkeelle, minulla on viimein aikaa harrastuksille, hiihtolenklle, käsitöille, kirjoille, matkusteluun jne. mutta oma elämä pitäisi jättää elämättä tai tauolle ja antaa aikansa ja elämänsä lastensa kotitöiden auttamiseen ja lasten hoitoapuun.
Vierailija kirjoitti:
Itselle lapset tehdään ja itse ne hoidetaan. Melkoista uusavuttomuutta täällä monella vanhemmalla.
Ja jos isovanhempi auttaa yli kerran vuodessa kyse on oitis siitä että lapset hoidatetaan muilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo kerta tai pari vuodessa järkyttävän vähän. Esimerkkinä omat vanhempani ja appivanhempani (alle 70 v eläkeläiset):
-Käyvät useamman kerran viikossa kuntosalilla, eläkeläisten jumpissa, uimahallissa, hiihtämässä. Ovat siis kohtuullisessa kunnossa.
-Jaksavat vuoden aikana matkustaa useamman kerran näkemään sisaruksiaan/mökille/virkistysmatkalle Lappiin/shoppailemaan toiselle paikkakunnalle.
Näihin menoihin riittää aikaa ja jaksamista. Sitten taas se on liikaa vaadittu, että pikkulapsiperhettä voisi auttaa enemmän kuin kerran tai kahdesti vuodessa. Olisiko ihan hirveää jättää yksi hiihtolenkki tai kuntosalikerta väliin ja sen sijaan olla taaperon kanssa leikkipuistossa?
Huhhuh...Olen viisikymppinen ja luoja varjolkoon minua isovanhemmuudesta ja lapsenlapsista, niin kovat ovat nykyvanhempien vaatimukset.
Olen vuosia ajatellut, sitten kun jään eläkkeelle, minulla on viimein aikaa harrastuksille, hiihtolenklle, käsitöille, kirjoille, matkusteluun jne. mutta oma elämä pitäisi jättää elämättä tai tauolle ja antaa aikansa ja elämänsä lastensa kotitöiden auttamiseen ja lasten hoitoapuun.
Sun elämäsi on siis kuusi tuntia vuodessa???
Tämä on niin totta. Oma äitini on ihana mummo, mutta on enemmän juuri tällainen ostaja. Ostaa kaikkia ihania juttuja ja leluja ja kalliita vaatteita mutta hänellä on paljon omia menoja eli ihan hirveästi ei aikaa kokonaisuudessaan vietä lasten kanssa. Miehen äiti taas ei ikinä osta mitään, mutta leipoo ja kokkailee lasten kanssa sekä kutsuu usein kylään esimerkiksi askartelemaan ja touhuamaan muuten vaan. Vaikka molemmat mummit on rakkaita, kyllä niistä yhdessä tekemisistä ja muistoista puhutaan vielä vuosienkin päästä. Lapset muistaa ihan uskomattomia pikkujuttuja mitä toisen mummon kanssa tehty. Leluja ja vaatteita ei ikävä kyllä muista kukaan, edes kuukauden päästä vaikka toki kiitollinen olen niistäkin.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut isovanhemmat skippaavat pikkulapsiajan ja kuvittelevat, että sitten myöhemmin viettävät aikaa lastenlasten kanssa ja ovat läheisiä. Metsään menee. Ei sitä Isla-Eino kymmenen veetä tai Aleksi-Olivia 17 veetä kiinnosta isovanhempien seura, jos he ovat kuin ventovieraita ihmisiä. Ne läheiset välit luodaan jo pienenä lapsena.
Ikävä kyllä miehen äiti on tällainen. Oma äitini on jo muistisairas, eikä ole arjessa apuna. Anoppi oli kyllä hyvin innokas odotusaikana, osallistin hänet heti ja käytiin kylässä, viestittelin raskauskuulumisia ja vietiin ultrakuvia.
Aloin keräämään vauva-albumia hänelle heti ja pyysin kylään heti kun vauva syntyi, odotin että anoppi olis mukana alusta asti ja vaihtais vaippoja yms.
Olin ihan järkyttynyt kun näin miten luonnoton mummo hän lopulta oli,
ei mitään hoivaviettiä, vain kauhea tarve kuvata vauvaa lähietäisyydeltä, piti sylissä ihan väärin jos edes piti roikotti kainalossa ja suuttui kun vauva itki, torui ettei mummolle huudeta.
En sanonut tästä mitään, mutta itselleni se jätti epävarmuuden hänen kykyihinsä ylipäätään hoitaa vauvaa
Tajusin ettei hän siis osaa hoivata vauvaa, ja ylitti mun rajoja koko ajan.
Tunki ihan liki niin että vauva säikähti, häiritsi imetystä, nauroi kun vauvalle tuli niskakakka eikä eleelläkään auttanut siivoamaan.
Vaikea edes selittää hänen käytöstään, mutta se oli epäluontevaa ja jopa kiusaavaa.
Minua kohtaan hän oli välinpitämätön, mikä loukkasi herkässä vauvavaiheessa kovasti
Jos hän olisi vauvasta välittänyt; olisi kai minunkin vointia kysellyt
Myöhemminkään ei osannut käsitellä lasta, ei jaksanut pitää edes polvella 1-vuotiasta, vaikka veteli 10km lenkkejä muuten ja on hyväkuntoinen. Ei halunnut vahtia taaperoa eikä osallistua, ei auttaa kaupassa käymisessä.
Pyydettiin pari kertaa, mutta sanoi suoraan ettei hän jaksa.
Siellä olis pitänyt käydä että mummo voi valokuvata kavereilleen.
Moitti myös jos poika ei hymyillyt.
Koin vierailut raskaina itselleni, ja kun pojalla puhkesi vielä ruoka-allergia, anoppi ei huomioinut tätä mitenkään.
Miehen mukaan poika ei syönyt mummolassa käydessään mitään, mutta molempina kyläilykertoina oksensi kotona illalla. Muulloin ei ole oksentanut.
Epäilen, että anoppi antoi keksiä tms. En tästäkään mitään sanonut, koska varmuudella en tiedä.
Olin valtavan pettynyt ja surullinen, toivoin niin kovasti hellää ja hoivaavaa mummoa pojalle.
Enkä tiedä mitä tein väärin, enempää en olisi voinut yrittää lähentyä.
Mutta ei kaikista naisista ole helliksi mummoiksi.
Sitten kun en jaksanut enää kyläillä ahkerasti enkä yrittää mielistellä, alkoi soitella miehelleni että en välitä hänen oikeudestaan olla mummo.
Ja sitä marinaa on jatkunut nyt kaksi vuotta. Mieskään ei käy siellä kuin muutaman kerran vuodessa.
Kun mies oli valitellut väsymystään, anoppi oli tokaissut viileän lakonisesti, että niin olet varmasti väsynyt; sitä se lapsiperhe-elämä on.
Ei mitään empatiakykyä.
Olen ihan varma, että anoppi tulee syyllistämään minua lapsenlapsensa vieraannuttamisesta, vaikka hän itse on se,
joka ei ole missään vaiheessa kyennyt luontevaan kanssakäymiseen pojan kanssa.
Eikä ole halunnut auttaa.
Ja vaikea nähdä, että pojalle myöhemminkään kehittyisi läheinen suhde mummoon, joka ei ollut paikalla varhaislapsuudessa.
Olis pitänyt jo siitä arvata, kun mies sanoi viettäneensä lapsuuden kesänsä mummolassa maalla kun vanhemmat olivat kaupungissa.
Ja ettei äitinsä ikinä kovin hoivaava ollut.
Ei kai semmoinen ihminen voi lapsenlapsiinsakaan kiintyä, jos ei omiaankaan hellinyt.
Vierailija kirjoitti:
Miehen äiti valittaa, miten seemme pidä tarpeeksi heihin yhteyttä ja näe usein. Ollaan siis miehen kanssa sovittu, että minä hoidan yhteydenpidon omaan sukuuni ja hän omaansa. Minä olen läheinen ja soittelen omien vanhempieni kanssa päivittäin tai lähes päivittäin whatsapp-videopuhelun. Näemme harvoin, koska asumme eri puolilla Suomea. Mies soittelee vanhemmilleen satunnaisesti, joskus voi mennä muutama viikkokin väliä. Miehen vanhemmat eivät itse ota poikaansa yhteyttä. Appivanhempani näkevät lastenlastaan noin kerran kuussa, kun mies menee lapsen kanssa vanhemmilleen tai vanhempansa tulevat meille.
Onpa kiva, kun minun vastuulleni koitetaan kaataa yhteydenpito appivanhempiini. En todellakaan ala heille soittelemaan samaan tahtiin kuin omille vanhemmilleni.
Miten olet noin riippuvainen äidistäsi että joka päivä pitää soittaa? Onko hän iäkäs tai sairas ja asuu yksin että siten huolehdit?
Eikö tuonkin ajan voisi ihan niille omille lapsilleen antaa jonka läpättää puhelimessa?
Itse varmaan väsyisin jos lapset soittaisivat joka päivä vaikka heillä on oma elämä, työ, perheet? Kyllä varmaan vähempikin yhteys aikuisille riittää.
Joku valitti parisuhdeajan puuttumista. Jos on neljä lasta on sitä ainakin jonkun verran ollut.
Otaksuma on avioituneen olevan aikuinen, tässä tulee toiseen aatokseen kun äitien pitäisikin olla arjessa mukana auttamassa jatkuvasti.
Joku perhe ei näyttänyt voivan edes pihatöitään tehdä tai päästä neuvolaan ilman äitimuorin apua.
Aika tarkalleen osuu tuo kerran vuoteen.
Eivät he ole lastenkasvattajia, minutkin enimmäkseen kasvattivat isovanhemmat.