Lue keskustelun säännöt.
Missä "pikkuasioissa" et suostu tekemään kompromisseja parisuhteessa?
Vai onko sellaisia olemassa? Eli siis asioita, joiden ainakin oletat olevan useimmille muille vähäisiä ja ei-tärkeitä, mutta jotka ovat sinulle itsellesi ja elämässäsi sen verran isoja ja tärkeitä, että joustaminen ja kompromissien teko tuntuisi hyvin vaikealta, jos ei peräti mahdottomalta
Kommentit (307)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkokysymys, !!
Oletteko kertoneet kumppanillenne nämä pikkuasiat joista ette kompromisseja tee, ja miten sitten kävikään?
Nykyinen mieheni on aika hyvin ymmärtänyt että nämä eivät oikeasti ole kompromissiaiheita, mutta moni aikaisempi viritys on ollut tajuaviniaan, mutta sitten yrittänyt kävellä näiden "vaatimusten" yli, yleensä syystä "en tiennyt että tarkoitit oikeasti mitä sanoit".
En ole koskaan listannut asioita, joissa en tee kompromisseja. Jos joku pyytää minulta jotakin, mitä en halua tehdä, kieltäydyn kohteliaasti. Minulle ei ole vaikeaa puolustaa rajojani. Jos jonkun jankkaus tekee hänestä ärsyttävän, vaihdan seuraa.
Monelle tässä ketjussa kompromissittomuus tuntuu tarkoittavan oikeutta esittää toiselle vaatimuksia siitä, miten tulee käyttäytyä. Minä en tee tällaista. Merkkipäivien viettämättömyys tai suihkussa käynti vain aamuisin ovat täysin valideja valintoja, jotka toisella on oikeus tehdä. Jos ne eivät sovi minulle, se on minun ongelmani.
Niin, jokaisella on oikeus olla viettämättä merkkipäiviä ja käymättä suihkussa. Mutta jokaisella on myös oikeus etsiä kumppani jolle samat asiat on tärkeitä. Ei tässä ketjussa ole minun ymmärtääkseni keneltäkään vaadittu mitään, on vaan kerrottu niitä pikkujuttuja jotka itselle on tärkeitä että suhde voi toimia. Jos merkkipäivien muistaminen tuntuu vastenmieliseltä tai teennäiseltä niin ei kannata alkaa suhteeseen sellaisen kanssa jolle se taas on tärkeää.
Ei minulle ole suhteessa merkitystä, pitääkö kumppanini jotakin minulle vastenmielistä asiaa tärkeänä vai yhdentekevänä. Minulle on merkitystä sillä, että kumppanini nauttii niistä asioista, jotka ovat minulle parisuhteessa tärkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukujuhliin osallistutaan joka jumalan kerta ilman mussutusta, ellei ole oikeasti jotain tosi tärkeää omaa menoa silloin. Myös niihin ns. kissanristiäisiin. Asia josta en tingi jos kanssani haluaa olla parisuhteessa.
Kiinnostaa tietää miksi? Siis miksi myös henkilöt jotka eivät haluaisi osallistua. Mitä iloa kenellekkään on juhlaan väkisin raahatusta ihmisestä.
Ehkä se, että yhdessä meneminen on toiselle tärkeää. Voisi opetella ajattelemaan sitä puolisoaan
Jokainen aikuinen päättää itse, mihin juhliin osallistuu ja yleisestikin, mitä rajoja asettaa. "Minulle on tärkeää, että sinä teet kuten haluan" ei ole validi henkilökohtainen raja.
TIetenkin valitsee. Mutta mies joka valitsee useimmiten jäädä kotiin ei ole sellainen mies jonka kanssa haluan olla ja elää. Minä viihdyn sellaisen ihmisen kanssa jolle sosiaaliset tilanteet ovat luontevia ja jokapäiväisiä, eivät joku "tulenko vai enkö" pohdinta. Se ei ole mikään vaatimus että ujon pitäisi muuttua minun takiani sosiaaliseksi vaan ihan elämänkokemuksen mukanaan tuoma huomio siitä millaisen ihmisen kanssa parisuhde minulla toimii.
Monet meistä ovat hyvin sosiaalisia ja sosiaalisesti taitavia, mutta emme silti halua osallistua sukulointiin, appivanhempien luona kyläilyyn, lukiokaverisi lapsen nimiäisiin tai yleisiin kissanristiäisiin. Ujoudesta ei tarvitse olla kysymys ollenkaan.
On siinä joku puoli sosiaalisuudesta rajoittunut jos on kovasti rajausta siitä ketä haluaa nähdä ja millaisiin tilaisuuksiin mennä. Jos ne itselle mieluisat sosiaaliset tilanteet ovat vain niitä joiden osallistujat voi itse erikseen valita niin ei se ole varsinaisesti sosiaalisuutta.
Jos ei kykene tekemään omaa seuraansa koskevia valintoja omien arvojensa perusteella vaan jättäytyy sosiaalisten konventioiden vietäväksi, ei ole täysin kasvanut aikuiseksi.
Voi sen niinkin nähdä mutta yleensä sosiaalisuudeksi on juuri katsottu sitä että selviää niiden normaalien sosiaalisten konvetioiden hoidosta ilman ongelmia. Ja se on epäsosiaalisuutta että asettaa omat tarpeet ja tekemiset muiden tapaamisen ja huomioimisen edelle.
Minä arvostan ihmisessä sitä, että hän osaa tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä omien arvojensa ja tarpeidensa perusteella, ei sosiaalisten konventioiden ohjaamana. Toiset sitten taas arvostavat ihmisessä sitä, että tämä kykenee mukautumaan lauman toimintaan ja tekemään kuten muut.
Se on lopulta useimpien yhteisöjen toimimisen edellytys. Jos jokainen huseeraa koko ajan mitä lystää niin yhteistyö on usein aika vaikeaa.
Tietenkin on olemassa rajat sille miten paljon pitää tehdä samoin kuin muut että ei muutu tahdottomaksi myötäilijäksi. Mutta jonkin verran myötäilyn kykyä tarvitaan jos aikoo olla muiden kanssa tekemisissä. Jokainen ymmärtää että vaikkapa koulussa tai työssä ei voi valikoida kenen kanssa on tekemisissä. Ja vaikka parisuhde ei ole sama asia niin kyllä siinä parisuhteessa tulee vääjäämättä aina sen kumppanin mukana myös hänen läheisiä ihmisiään eikä niitä voi sulkea täysin ulos omasta elämästään. Tai aika harvoin voi ilman että syntyy jonkinlaista vahinkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukujuhliin osallistutaan joka jumalan kerta ilman mussutusta, ellei ole oikeasti jotain tosi tärkeää omaa menoa silloin. Myös niihin ns. kissanristiäisiin. Asia josta en tingi jos kanssani haluaa olla parisuhteessa.
Kiinnostaa tietää miksi? Siis miksi myös henkilöt jotka eivät haluaisi osallistua. Mitä iloa kenellekkään on juhlaan väkisin raahatusta ihmisestä.
Ehkä se, että yhdessä meneminen on toiselle tärkeää. Voisi opetella ajattelemaan sitä puolisoaan
Jokainen aikuinen päättää itse, mihin juhliin osallistuu ja yleisestikin, mitä rajoja asettaa. "Minulle on tärkeää, että sinä teet kuten haluan" ei ole validi henkilökohtainen raja.
TIetenkin valitsee. Mutta mies joka valitsee useimmiten jäädä kotiin ei ole sellainen mies jonka kanssa haluan olla ja elää. Minä viihdyn sellaisen ihmisen kanssa jolle sosiaaliset tilanteet ovat luontevia ja jokapäiväisiä, eivät joku "tulenko vai enkö" pohdinta. Se ei ole mikään vaatimus että ujon pitäisi muuttua minun takiani sosiaaliseksi vaan ihan elämänkokemuksen mukanaan tuoma huomio siitä millaisen ihmisen kanssa parisuhde minulla toimii.
Monet meistä ovat hyvin sosiaalisia ja sosiaalisesti taitavia, mutta emme silti halua osallistua sukulointiin, appivanhempien luona kyläilyyn, lukiokaverisi lapsen nimiäisiin tai yleisiin kissanristiäisiin. Ujoudesta ei tarvitse olla kysymys ollenkaan.
On siinä joku puoli sosiaalisuudesta rajoittunut jos on kovasti rajausta siitä ketä haluaa nähdä ja millaisiin tilaisuuksiin mennä. Jos ne itselle mieluisat sosiaaliset tilanteet ovat vain niitä joiden osallistujat voi itse erikseen valita niin ei se ole varsinaisesti sosiaalisuutta.
Jos ei kykene tekemään omaa seuraansa koskevia valintoja omien arvojensa perusteella vaan jättäytyy sosiaalisten konventioiden vietäväksi, ei ole täysin kasvanut aikuiseksi.
Voi sen niinkin nähdä mutta yleensä sosiaalisuudeksi on juuri katsottu sitä että selviää niiden normaalien sosiaalisten konvetioiden hoidosta ilman ongelmia. Ja se on epäsosiaalisuutta että asettaa omat tarpeet ja tekemiset muiden tapaamisen ja huomioimisen edelle.
Minä arvostan ihmisessä sitä, että hän osaa tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä omien arvojensa ja tarpeidensa perusteella, ei sosiaalisten konventioiden ohjaamana. Toiset sitten taas arvostavat ihmisessä sitä, että tämä kykenee mukautumaan lauman toimintaan ja tekemään kuten muut.
Se on lopulta useimpien yhteisöjen toimimisen edellytys. Jos jokainen huseeraa koko ajan mitä lystää niin yhteistyö on usein aika vaikeaa.
Tietenkin on olemassa rajat sille miten paljon pitää tehdä samoin kuin muut että ei muutu tahdottomaksi myötäilijäksi. Mutta jonkin verran myötäilyn kykyä tarvitaan jos aikoo olla muiden kanssa tekemisissä. Jokainen ymmärtää että vaikkapa koulussa tai työssä ei voi valikoida kenen kanssa on tekemisissä. Ja vaikka parisuhde ei ole sama asia niin kyllä siinä parisuhteessa tulee vääjäämättä aina sen kumppanin mukana myös hänen läheisiä ihmisiään eikä niitä voi sulkea täysin ulos omasta elämästään. Tai aika harvoin voi ilman että syntyy jonkinlaista vahinkoa.
Voin huojentaa huoliasi kertomalla, että sosiaalisesti osaavien aikuisten ihmisten on täysin mahdollista nauttia pitkistä parisuhteista, johon sukulointi ei kuulu millään tavalla. Tätä voi tietysti olla vaikea itse todentaa, jos itse on hyvin laumasieluista ja sosiaalisesti mukautuvaa tyyppiä, mutta kyllä se kuitenkin totta on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukujuhliin osallistutaan joka jumalan kerta ilman mussutusta, ellei ole oikeasti jotain tosi tärkeää omaa menoa silloin. Myös niihin ns. kissanristiäisiin. Asia josta en tingi jos kanssani haluaa olla parisuhteessa.
Kiinnostaa tietää miksi? Siis miksi myös henkilöt jotka eivät haluaisi osallistua. Mitä iloa kenellekkään on juhlaan väkisin raahatusta ihmisestä.
Ehkä se, että yhdessä meneminen on toiselle tärkeää. Voisi opetella ajattelemaan sitä puolisoaan
Jokainen aikuinen päättää itse, mihin juhliin osallistuu ja yleisestikin, mitä rajoja asettaa. "Minulle on tärkeää, että sinä teet kuten haluan" ei ole validi henkilökohtainen raja.
TIetenkin valitsee. Mutta mies joka valitsee useimmiten jäädä kotiin ei ole sellainen mies jonka kanssa haluan olla ja elää. Minä viihdyn sellaisen ihmisen kanssa jolle sosiaaliset tilanteet ovat luontevia ja jokapäiväisiä, eivät joku "tulenko vai enkö" pohdinta. Se ei ole mikään vaatimus että ujon pitäisi muuttua minun takiani sosiaaliseksi vaan ihan elämänkokemuksen mukanaan tuoma huomio siitä millaisen ihmisen kanssa parisuhde minulla toimii.
Monet meistä ovat hyvin sosiaalisia ja sosiaalisesti taitavia, mutta emme silti halua osallistua sukulointiin, appivanhempien luona kyläilyyn, lukiokaverisi lapsen nimiäisiin tai yleisiin kissanristiäisiin. Ujoudesta ei tarvitse olla kysymys ollenkaan.
On siinä joku puoli sosiaalisuudesta rajoittunut jos on kovasti rajausta siitä ketä haluaa nähdä ja millaisiin tilaisuuksiin mennä. Jos ne itselle mieluisat sosiaaliset tilanteet ovat vain niitä joiden osallistujat voi itse erikseen valita niin ei se ole varsinaisesti sosiaalisuutta.
Jos ei kykene tekemään omaa seuraansa koskevia valintoja omien arvojensa perusteella vaan jättäytyy sosiaalisten konventioiden vietäväksi, ei ole täysin kasvanut aikuiseksi.
Voi sen niinkin nähdä mutta yleensä sosiaalisuudeksi on juuri katsottu sitä että selviää niiden normaalien sosiaalisten konvetioiden hoidosta ilman ongelmia. Ja se on epäsosiaalisuutta että asettaa omat tarpeet ja tekemiset muiden tapaamisen ja huomioimisen edelle.
Minä arvostan ihmisessä sitä, että hän osaa tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä omien arvojensa ja tarpeidensa perusteella, ei sosiaalisten konventioiden ohjaamana. Toiset sitten taas arvostavat ihmisessä sitä, että tämä kykenee mukautumaan lauman toimintaan ja tekemään kuten muut.
Se on lopulta useimpien yhteisöjen toimimisen edellytys. Jos jokainen huseeraa koko ajan mitä lystää niin yhteistyö on usein aika vaikeaa.
Tietenkin on olemassa rajat sille miten paljon pitää tehdä samoin kuin muut että ei muutu tahdottomaksi myötäilijäksi. Mutta jonkin verran myötäilyn kykyä tarvitaan jos aikoo olla muiden kanssa tekemisissä. Jokainen ymmärtää että vaikkapa koulussa tai työssä ei voi valikoida kenen kanssa on tekemisissä. Ja vaikka parisuhde ei ole sama asia niin kyllä siinä parisuhteessa tulee vääjäämättä aina sen kumppanin mukana myös hänen läheisiä ihmisiään eikä niitä voi sulkea täysin ulos omasta elämästään. Tai aika harvoin voi ilman että syntyy jonkinlaista vahinkoa.
Voin huojentaa huoliasi kertomalla, että sosiaalisesti osaavien aikuisten ihmisten on täysin mahdollista nauttia pitkistä parisuhteista, johon sukulointi ei kuulu millään tavalla. Tätä voi tietysti olla vaikea itse todentaa, jos itse on hyvin laumasieluista ja sosiaalisesti mukautuvaa tyyppiä, mutta kyllä se kuitenkin totta on.
En ole kiistänyt heidän mahdollisuuttaan nauttia vaan sen että heitä voisi ihan ilman varauksia kutsua sosiaalisiksi. Ihminen joka on kovin valikoiva seuransa kanssa ei ole sosiaalinen vaikka itse miten itsensä sellaiseksi mieltäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukujuhliin osallistutaan joka jumalan kerta ilman mussutusta, ellei ole oikeasti jotain tosi tärkeää omaa menoa silloin. Myös niihin ns. kissanristiäisiin. Asia josta en tingi jos kanssani haluaa olla parisuhteessa.
Kiinnostaa tietää miksi? Siis miksi myös henkilöt jotka eivät haluaisi osallistua. Mitä iloa kenellekkään on juhlaan väkisin raahatusta ihmisestä.
Ehkä se, että yhdessä meneminen on toiselle tärkeää. Voisi opetella ajattelemaan sitä puolisoaan
Jokainen aikuinen päättää itse, mihin juhliin osallistuu ja yleisestikin, mitä rajoja asettaa. "Minulle on tärkeää, että sinä teet kuten haluan" ei ole validi henkilökohtainen raja.
TIetenkin valitsee. Mutta mies joka valitsee useimmiten jäädä kotiin ei ole sellainen mies jonka kanssa haluan olla ja elää. Minä viihdyn sellaisen ihmisen kanssa jolle sosiaaliset tilanteet ovat luontevia ja jokapäiväisiä, eivät joku "tulenko vai enkö" pohdinta. Se ei ole mikään vaatimus että ujon pitäisi muuttua minun takiani sosiaaliseksi vaan ihan elämänkokemuksen mukanaan tuoma huomio siitä millaisen ihmisen kanssa parisuhde minulla toimii.
Monet meistä ovat hyvin sosiaalisia ja sosiaalisesti taitavia, mutta emme silti halua osallistua sukulointiin, appivanhempien luona kyläilyyn, lukiokaverisi lapsen nimiäisiin tai yleisiin kissanristiäisiin. Ujoudesta ei tarvitse olla kysymys ollenkaan.
On siinä joku puoli sosiaalisuudesta rajoittunut jos on kovasti rajausta siitä ketä haluaa nähdä ja millaisiin tilaisuuksiin mennä. Jos ne itselle mieluisat sosiaaliset tilanteet ovat vain niitä joiden osallistujat voi itse erikseen valita niin ei se ole varsinaisesti sosiaalisuutta.
Jos ei kykene tekemään omaa seuraansa koskevia valintoja omien arvojensa perusteella vaan jättäytyy sosiaalisten konventioiden vietäväksi, ei ole täysin kasvanut aikuiseksi.
Voi sen niinkin nähdä mutta yleensä sosiaalisuudeksi on juuri katsottu sitä että selviää niiden normaalien sosiaalisten konvetioiden hoidosta ilman ongelmia. Ja se on epäsosiaalisuutta että asettaa omat tarpeet ja tekemiset muiden tapaamisen ja huomioimisen edelle.
Minä arvostan ihmisessä sitä, että hän osaa tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä omien arvojensa ja tarpeidensa perusteella, ei sosiaalisten konventioiden ohjaamana. Toiset sitten taas arvostavat ihmisessä sitä, että tämä kykenee mukautumaan lauman toimintaan ja tekemään kuten muut.
Se on lopulta useimpien yhteisöjen toimimisen edellytys. Jos jokainen huseeraa koko ajan mitä lystää niin yhteistyö on usein aika vaikeaa.
Tietenkin on olemassa rajat sille miten paljon pitää tehdä samoin kuin muut että ei muutu tahdottomaksi myötäilijäksi. Mutta jonkin verran myötäilyn kykyä tarvitaan jos aikoo olla muiden kanssa tekemisissä. Jokainen ymmärtää että vaikkapa koulussa tai työssä ei voi valikoida kenen kanssa on tekemisissä. Ja vaikka parisuhde ei ole sama asia niin kyllä siinä parisuhteessa tulee vääjäämättä aina sen kumppanin mukana myös hänen läheisiä ihmisiään eikä niitä voi sulkea täysin ulos omasta elämästään. Tai aika harvoin voi ilman että syntyy jonkinlaista vahinkoa.
Voin huojentaa huoliasi kertomalla, että sosiaalisesti osaavien aikuisten ihmisten on täysin mahdollista nauttia pitkistä parisuhteista, johon sukulointi ei kuulu millään tavalla. Tätä voi tietysti olla vaikea itse todentaa, jos itse on hyvin laumasieluista ja sosiaalisesti mukautuvaa tyyppiä, mutta kyllä se kuitenkin totta on.
Ole kaikin mokomin itseksesi viihtyvä mutta muulla tavalla elävien leimaaminen "laumasieluisiksi" tuo kyllä mieleen että koet kuitenkin jotain tarvetta puolustella omaa elämäntapaasi muiden elämäntapaa mollaamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukujuhliin osallistutaan joka jumalan kerta ilman mussutusta, ellei ole oikeasti jotain tosi tärkeää omaa menoa silloin. Myös niihin ns. kissanristiäisiin. Asia josta en tingi jos kanssani haluaa olla parisuhteessa.
Kiinnostaa tietää miksi? Siis miksi myös henkilöt jotka eivät haluaisi osallistua. Mitä iloa kenellekkään on juhlaan väkisin raahatusta ihmisestä.
Ehkä se, että yhdessä meneminen on toiselle tärkeää. Voisi opetella ajattelemaan sitä puolisoaan
Jokainen aikuinen päättää itse, mihin juhliin osallistuu ja yleisestikin, mitä rajoja asettaa. "Minulle on tärkeää, että sinä teet kuten haluan" ei ole validi henkilökohtainen raja.
TIetenkin valitsee. Mutta mies joka valitsee useimmiten jäädä kotiin ei ole sellainen mies jonka kanssa haluan olla ja elää. Minä viihdyn sellaisen ihmisen kanssa jolle sosiaaliset tilanteet ovat luontevia ja jokapäiväisiä, eivät joku "tulenko vai enkö" pohdinta. Se ei ole mikään vaatimus että ujon pitäisi muuttua minun takiani sosiaaliseksi vaan ihan elämänkokemuksen mukanaan tuoma huomio siitä millaisen ihmisen kanssa parisuhde minulla toimii.
Monet meistä ovat hyvin sosiaalisia ja sosiaalisesti taitavia, mutta emme silti halua osallistua sukulointiin, appivanhempien luona kyläilyyn, lukiokaverisi lapsen nimiäisiin tai yleisiin kissanristiäisiin. Ujoudesta ei tarvitse olla kysymys ollenkaan.
On siinä joku puoli sosiaalisuudesta rajoittunut jos on kovasti rajausta siitä ketä haluaa nähdä ja millaisiin tilaisuuksiin mennä. Jos ne itselle mieluisat sosiaaliset tilanteet ovat vain niitä joiden osallistujat voi itse erikseen valita niin ei se ole varsinaisesti sosiaalisuutta.
Jos ei kykene tekemään omaa seuraansa koskevia valintoja omien arvojensa perusteella vaan jättäytyy sosiaalisten konventioiden vietäväksi, ei ole täysin kasvanut aikuiseksi.
Voi sen niinkin nähdä mutta yleensä sosiaalisuudeksi on juuri katsottu sitä että selviää niiden normaalien sosiaalisten konvetioiden hoidosta ilman ongelmia. Ja se on epäsosiaalisuutta että asettaa omat tarpeet ja tekemiset muiden tapaamisen ja huomioimisen edelle.
Minä arvostan ihmisessä sitä, että hän osaa tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä omien arvojensa ja tarpeidensa perusteella, ei sosiaalisten konventioiden ohjaamana. Toiset sitten taas arvostavat ihmisessä sitä, että tämä kykenee mukautumaan lauman toimintaan ja tekemään kuten muut.
Se on lopulta useimpien yhteisöjen toimimisen edellytys. Jos jokainen huseeraa koko ajan mitä lystää niin yhteistyö on usein aika vaikeaa.
Tietenkin on olemassa rajat sille miten paljon pitää tehdä samoin kuin muut että ei muutu tahdottomaksi myötäilijäksi. Mutta jonkin verran myötäilyn kykyä tarvitaan jos aikoo olla muiden kanssa tekemisissä. Jokainen ymmärtää että vaikkapa koulussa tai työssä ei voi valikoida kenen kanssa on tekemisissä. Ja vaikka parisuhde ei ole sama asia niin kyllä siinä parisuhteessa tulee vääjäämättä aina sen kumppanin mukana myös hänen läheisiä ihmisiään eikä niitä voi sulkea täysin ulos omasta elämästään. Tai aika harvoin voi ilman että syntyy jonkinlaista vahinkoa.
Voin huojentaa huoliasi kertomalla, että sosiaalisesti osaavien aikuisten ihmisten on täysin mahdollista nauttia pitkistä parisuhteista, johon sukulointi ei kuulu millään tavalla. Tätä voi tietysti olla vaikea itse todentaa, jos itse on hyvin laumasieluista ja sosiaalisesti mukautuvaa tyyppiä, mutta kyllä se kuitenkin totta on.
En ole kiistänyt heidän mahdollisuuttaan nauttia vaan sen että heitä voisi ihan ilman varauksia kutsua sosiaalisiksi. Ihminen joka on kovin valikoiva seuransa kanssa ei ole sosiaalinen vaikka itse miten itsensä sellaiseksi mieltäisi.
Ihminen, joka osallistuu itselleen epämiellyttäviin ja arvottomiin sosiaalisiin konventioihin vain siksi, että niin "kuuluu" tehdä, on jäänyt sosiaalisessa kehityksessään lapsen tasolle. Lauman mukana kulkeminen on taitona sosiaalisuuden alimmalta portaalta.
Oman perheeni kanssa on tultava toimeen. Ja haluan myös että miehen perhe hyväksyy minut ja pidän heistä. Varsinkinjos ovat mukana elämässämme. Yhtään katkeraa ja sovinistista anoppia ja appiukkoa en elämääni halua.
Minulla on maailman välittävin ja empaattisin perhe ja jos miehestä ei pidetä hänessä on oltava vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukujuhliin osallistutaan joka jumalan kerta ilman mussutusta, ellei ole oikeasti jotain tosi tärkeää omaa menoa silloin. Myös niihin ns. kissanristiäisiin. Asia josta en tingi jos kanssani haluaa olla parisuhteessa.
Kiinnostaa tietää miksi? Siis miksi myös henkilöt jotka eivät haluaisi osallistua. Mitä iloa kenellekkään on juhlaan väkisin raahatusta ihmisestä.
Ehkä se, että yhdessä meneminen on toiselle tärkeää. Voisi opetella ajattelemaan sitä puolisoaan
Jokainen aikuinen päättää itse, mihin juhliin osallistuu ja yleisestikin, mitä rajoja asettaa. "Minulle on tärkeää, että sinä teet kuten haluan" ei ole validi henkilökohtainen raja.
TIetenkin valitsee. Mutta mies joka valitsee useimmiten jäädä kotiin ei ole sellainen mies jonka kanssa haluan olla ja elää. Minä viihdyn sellaisen ihmisen kanssa jolle sosiaaliset tilanteet ovat luontevia ja jokapäiväisiä, eivät joku "tulenko vai enkö" pohdinta. Se ei ole mikään vaatimus että ujon pitäisi muuttua minun takiani sosiaaliseksi vaan ihan elämänkokemuksen mukanaan tuoma huomio siitä millaisen ihmisen kanssa parisuhde minulla toimii.
Monet meistä ovat hyvin sosiaalisia ja sosiaalisesti taitavia, mutta emme silti halua osallistua sukulointiin, appivanhempien luona kyläilyyn, lukiokaverisi lapsen nimiäisiin tai yleisiin kissanristiäisiin. Ujoudesta ei tarvitse olla kysymys ollenkaan.
On siinä joku puoli sosiaalisuudesta rajoittunut jos on kovasti rajausta siitä ketä haluaa nähdä ja millaisiin tilaisuuksiin mennä. Jos ne itselle mieluisat sosiaaliset tilanteet ovat vain niitä joiden osallistujat voi itse erikseen valita niin ei se ole varsinaisesti sosiaalisuutta.
Jos ei kykene tekemään omaa seuraansa koskevia valintoja omien arvojensa perusteella vaan jättäytyy sosiaalisten konventioiden vietäväksi, ei ole täysin kasvanut aikuiseksi.
Voi sen niinkin nähdä mutta yleensä sosiaalisuudeksi on juuri katsottu sitä että selviää niiden normaalien sosiaalisten konvetioiden hoidosta ilman ongelmia. Ja se on epäsosiaalisuutta että asettaa omat tarpeet ja tekemiset muiden tapaamisen ja huomioimisen edelle.
Minä arvostan ihmisessä sitä, että hän osaa tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä omien arvojensa ja tarpeidensa perusteella, ei sosiaalisten konventioiden ohjaamana. Toiset sitten taas arvostavat ihmisessä sitä, että tämä kykenee mukautumaan lauman toimintaan ja tekemään kuten muut.
Se on lopulta useimpien yhteisöjen toimimisen edellytys. Jos jokainen huseeraa koko ajan mitä lystää niin yhteistyö on usein aika vaikeaa.
Tietenkin on olemassa rajat sille miten paljon pitää tehdä samoin kuin muut että ei muutu tahdottomaksi myötäilijäksi. Mutta jonkin verran myötäilyn kykyä tarvitaan jos aikoo olla muiden kanssa tekemisissä. Jokainen ymmärtää että vaikkapa koulussa tai työssä ei voi valikoida kenen kanssa on tekemisissä. Ja vaikka parisuhde ei ole sama asia niin kyllä siinä parisuhteessa tulee vääjäämättä aina sen kumppanin mukana myös hänen läheisiä ihmisiään eikä niitä voi sulkea täysin ulos omasta elämästään. Tai aika harvoin voi ilman että syntyy jonkinlaista vahinkoa.
Voin huojentaa huoliasi kertomalla, että sosiaalisesti osaavien aikuisten ihmisten on täysin mahdollista nauttia pitkistä parisuhteista, johon sukulointi ei kuulu millään tavalla. Tätä voi tietysti olla vaikea itse todentaa, jos itse on hyvin laumasieluista ja sosiaalisesti mukautuvaa tyyppiä, mutta kyllä se kuitenkin totta on.
Ole kaikin mokomin itseksesi viihtyvä mutta muulla tavalla elävien leimaaminen "laumasieluisiksi" tuo kyllä mieleen että koet kuitenkin jotain tarvetta puolustella omaa elämäntapaasi muiden elämäntapaa mollaamalla.
Jotkut ihmiset haluavat valita oman seuransa ja päättävät olla sisällyttämättä sukuloimista niihin aktiviteetteihin, joita heidän parisuhteeseensa kuuluu. Eikö näiden ihmisten leimaaminen epäsosiaalisiksi ole mollaamista ja vähättelyä?
En katsele oma-aloitteisuuden puutetta. Miehen pitää osata itse tarttua tuumasta toimeen. Niin moni nainen hyväksyy miehen laiskottelun ja rupeaa tälle äidiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En suostu siihen että kaveriporukka menee parisuhteen edelle. Aikuinen mies joka rakastaa, osaa priorisoida aikansa ilman että pitää sanoa siitä hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkokysymys, !!
Oletteko kertoneet kumppanillenne nämä pikkuasiat joista ette kompromisseja tee, ja miten sitten kävikään?
Nykyinen mieheni on aika hyvin ymmärtänyt että nämä eivät oikeasti ole kompromissiaiheita, mutta moni aikaisempi viritys on ollut tajuaviniaan, mutta sitten yrittänyt kävellä näiden "vaatimusten" yli, yleensä syystä "en tiennyt että tarkoitit oikeasti mitä sanoit".
En ole koskaan listannut asioita, joissa en tee kompromisseja. Jos joku pyytää minulta jotakin, mitä en halua tehdä, kieltäydyn kohteliaasti. Minulle ei ole vaikeaa puolustaa rajojani. Jos jonkun jankkaus tekee hänestä ärsyttävän, vaihdan seuraa.
Monelle tässä ketjussa kompromissittomuus tuntuu tarkoittavan oikeutta esittää toiselle vaatimuksia siitä, miten tulee käyttäytyä. Minä en tee tällaista. Merkkipäivien viettämättömyys tai suihkussa käynti vain aamuisin ovat täysin valideja valintoja, jotka toisella on oikeus tehdä. Jos ne eivät sovi minulle, se on minun ongelmani.
Mutta jos ne ovat jollekin kynnyskysymyksiä, kannattaa ne sanoa ääneen sille kumppanille. Se ettei tee kompromissia asiassa X, ei tarkoita että toisen olisi pakko muuttaa käyttäytymistään. Hän muuttaa jos haluaa säilyttää parisuhteen, mutta mikään pakko ei todellakaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukujuhliin osallistutaan joka jumalan kerta ilman mussutusta, ellei ole oikeasti jotain tosi tärkeää omaa menoa silloin. Myös niihin ns. kissanristiäisiin. Asia josta en tingi jos kanssani haluaa olla parisuhteessa.
Kiinnostaa tietää miksi? Siis miksi myös henkilöt jotka eivät haluaisi osallistua. Mitä iloa kenellekkään on juhlaan väkisin raahatusta ihmisestä.
Ehkä se, että yhdessä meneminen on toiselle tärkeää. Voisi opetella ajattelemaan sitä puolisoaan
Jokainen aikuinen päättää itse, mihin juhliin osallistuu ja yleisestikin, mitä rajoja asettaa. "Minulle on tärkeää, että sinä teet kuten haluan" ei ole validi henkilökohtainen raja.
TIetenkin valitsee. Mutta mies joka valitsee useimmiten jäädä kotiin ei ole sellainen mies jonka kanssa haluan olla ja elää. Minä viihdyn sellaisen ihmisen kanssa jolle sosiaaliset tilanteet ovat luontevia ja jokapäiväisiä, eivät joku "tulenko vai enkö" pohdinta. Se ei ole mikään vaatimus että ujon pitäisi muuttua minun takiani sosiaaliseksi vaan ihan elämänkokemuksen mukanaan tuoma huomio siitä millaisen ihmisen kanssa parisuhde minulla toimii.
Monet meistä ovat hyvin sosiaalisia ja sosiaalisesti taitavia, mutta emme silti halua osallistua sukulointiin, appivanhempien luona kyläilyyn, lukiokaverisi lapsen nimiäisiin tai yleisiin kissanristiäisiin. Ujoudesta ei tarvitse olla kysymys ollenkaan.
On siinä joku puoli sosiaalisuudesta rajoittunut jos on kovasti rajausta siitä ketä haluaa nähdä ja millaisiin tilaisuuksiin mennä. Jos ne itselle mieluisat sosiaaliset tilanteet ovat vain niitä joiden osallistujat voi itse erikseen valita niin ei se ole varsinaisesti sosiaalisuutta.
Jos ei kykene tekemään omaa seuraansa koskevia valintoja omien arvojensa perusteella vaan jättäytyy sosiaalisten konventioiden vietäväksi, ei ole täysin kasvanut aikuiseksi.
Voi sen niinkin nähdä mutta yleensä sosiaalisuudeksi on juuri katsottu sitä että selviää niiden normaalien sosiaalisten konvetioiden hoidosta ilman ongelmia. Ja se on epäsosiaalisuutta että asettaa omat tarpeet ja tekemiset muiden tapaamisen ja huomioimisen edelle.
Minä arvostan ihmisessä sitä, että hän osaa tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä omien arvojensa ja tarpeidensa perusteella, ei sosiaalisten konventioiden ohjaamana. Toiset sitten taas arvostavat ihmisessä sitä, että tämä kykenee mukautumaan lauman toimintaan ja tekemään kuten muut.
Se on lopulta useimpien yhteisöjen toimimisen edellytys. Jos jokainen huseeraa koko ajan mitä lystää niin yhteistyö on usein aika vaikeaa.
Tietenkin on olemassa rajat sille miten paljon pitää tehdä samoin kuin muut että ei muutu tahdottomaksi myötäilijäksi. Mutta jonkin verran myötäilyn kykyä tarvitaan jos aikoo olla muiden kanssa tekemisissä. Jokainen ymmärtää että vaikkapa koulussa tai työssä ei voi valikoida kenen kanssa on tekemisissä. Ja vaikka parisuhde ei ole sama asia niin kyllä siinä parisuhteessa tulee vääjäämättä aina sen kumppanin mukana myös hänen läheisiä ihmisiään eikä niitä voi sulkea täysin ulos omasta elämästään. Tai aika harvoin voi ilman että syntyy jonkinlaista vahinkoa.
Voin huojentaa huoliasi kertomalla, että sosiaalisesti osaavien aikuisten ihmisten on täysin mahdollista nauttia pitkistä parisuhteista, johon sukulointi ei kuulu millään tavalla. Tätä voi tietysti olla vaikea itse todentaa, jos itse on hyvin laumasieluista ja sosiaalisesti mukautuvaa tyyppiä, mutta kyllä se kuitenkin totta on.
En ole kiistänyt heidän mahdollisuuttaan nauttia vaan sen että heitä voisi ihan ilman varauksia kutsua sosiaalisiksi. Ihminen joka on kovin valikoiva seuransa kanssa ei ole sosiaalinen vaikka itse miten itsensä sellaiseksi mieltäisi.
Ihminen, joka osallistuu itselleen epämiellyttäviin ja arvottomiin sosiaalisiin konventioihin vain siksi, että niin "kuuluu" tehdä, on jäänyt sosiaalisessa kehityksessään lapsen tasolle. Lauman mukana kulkeminen on taitona sosiaalisuuden alimmalta portaalta.
Sosiaalinen ihminen ei koe niitä erityisen epämielyttäviksi eikä arvottomiksi. Jos koet niin niin et ole sosiaalinen.
Ne ovat muodostuneet konventioiksi juuri siksi että ne ovat osa ihmisen luontaista sosiaalista ja lajityypillistä laumakäyttäytymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelin kysymyksen niin, että millaisen ihmisen kanssa et olisi yhdessä. Sitähän tuo tarkoittaa lopulta, jos jokin asia ei vain käy.
Tätä totta kai toivoo kaikkien kohdalle. Valitettavasti sekä tässä ketjussa että todellisessa elämässä haluttomuus kompromissiin tarkoittaa usein vaatimusta siitä, että toisen on muutettava käyttäytymistään tai persoonallisuuttaan vastatakseen mieltymyksiä. Jotkut ihmiset ovat täysin valmiita sivuttamaan kumppaninsa autonomian.
Ikävä kyllä se on jokaisen itse omat asiansa hoidettava, ja oltava olematta suhteessa jossa joku vaatii liikoja. Samalla tavalla se koskee molempia osapuolia se omien rajojen vetäminen.
Sinusta ihmisellä ei ole eettistä velvollisuutta kunnioittaa toisen autonomiaa ja itsemääräämisoikeutta, vaan vastuu on sillä toisella ihmisellä poistua tilanteesta tai suhteesta, jossa hänen rajojaan rikotaan?
Ohis mutta älä nyt höpötä. Parisuhteessa molemmilta vaaditaan kaikenlaista, monet odottavat esimerkiksi monogamiaa, käytöstapoja ja vaikka yhdessä asumista ja asunnosta huolehtimista yhdessä.
Jos joku asia ei sovi toiselle, täytyy erota ellei ratkaisua löydy. Ei siinä poljeta kenenkään oikeuksia että tuodaan omat ehdot pöydälle ja kuunnellaan myös sen toisen ehdot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukujuhliin osallistutaan joka jumalan kerta ilman mussutusta, ellei ole oikeasti jotain tosi tärkeää omaa menoa silloin. Myös niihin ns. kissanristiäisiin. Asia josta en tingi jos kanssani haluaa olla parisuhteessa.
Kiinnostaa tietää miksi? Siis miksi myös henkilöt jotka eivät haluaisi osallistua. Mitä iloa kenellekkään on juhlaan väkisin raahatusta ihmisestä.
Ehkä se, että yhdessä meneminen on toiselle tärkeää. Voisi opetella ajattelemaan sitä puolisoaan
Jokainen aikuinen päättää itse, mihin juhliin osallistuu ja yleisestikin, mitä rajoja asettaa. "Minulle on tärkeää, että sinä teet kuten haluan" ei ole validi henkilökohtainen raja.
TIetenkin valitsee. Mutta mies joka valitsee useimmiten jäädä kotiin ei ole sellainen mies jonka kanssa haluan olla ja elää. Minä viihdyn sellaisen ihmisen kanssa jolle sosiaaliset tilanteet ovat luontevia ja jokapäiväisiä, eivät joku "tulenko vai enkö" pohdinta. Se ei ole mikään vaatimus että ujon pitäisi muuttua minun takiani sosiaaliseksi vaan ihan elämänkokemuksen mukanaan tuoma huomio siitä millaisen ihmisen kanssa parisuhde minulla toimii.
Monet meistä ovat hyvin sosiaalisia ja sosiaalisesti taitavia, mutta emme silti halua osallistua sukulointiin, appivanhempien luona kyläilyyn, lukiokaverisi lapsen nimiäisiin tai yleisiin kissanristiäisiin. Ujoudesta ei tarvitse olla kysymys ollenkaan.
On siinä joku puoli sosiaalisuudesta rajoittunut jos on kovasti rajausta siitä ketä haluaa nähdä ja millaisiin tilaisuuksiin mennä. Jos ne itselle mieluisat sosiaaliset tilanteet ovat vain niitä joiden osallistujat voi itse erikseen valita niin ei se ole varsinaisesti sosiaalisuutta.
Jos ei kykene tekemään omaa seuraansa koskevia valintoja omien arvojensa perusteella vaan jättäytyy sosiaalisten konventioiden vietäväksi, ei ole täysin kasvanut aikuiseksi.
Voi sen niinkin nähdä mutta yleensä sosiaalisuudeksi on juuri katsottu sitä että selviää niiden normaalien sosiaalisten konvetioiden hoidosta ilman ongelmia. Ja se on epäsosiaalisuutta että asettaa omat tarpeet ja tekemiset muiden tapaamisen ja huomioimisen edelle.
Minä arvostan ihmisessä sitä, että hän osaa tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä omien arvojensa ja tarpeidensa perusteella, ei sosiaalisten konventioiden ohjaamana. Toiset sitten taas arvostavat ihmisessä sitä, että tämä kykenee mukautumaan lauman toimintaan ja tekemään kuten muut.
Se on lopulta useimpien yhteisöjen toimimisen edellytys. Jos jokainen huseeraa koko ajan mitä lystää niin yhteistyö on usein aika vaikeaa.
Tietenkin on olemassa rajat sille miten paljon pitää tehdä samoin kuin muut että ei muutu tahdottomaksi myötäilijäksi. Mutta jonkin verran myötäilyn kykyä tarvitaan jos aikoo olla muiden kanssa tekemisissä. Jokainen ymmärtää että vaikkapa koulussa tai työssä ei voi valikoida kenen kanssa on tekemisissä. Ja vaikka parisuhde ei ole sama asia niin kyllä siinä parisuhteessa tulee vääjäämättä aina sen kumppanin mukana myös hänen läheisiä ihmisiään eikä niitä voi sulkea täysin ulos omasta elämästään. Tai aika harvoin voi ilman että syntyy jonkinlaista vahinkoa.
Voin huojentaa huoliasi kertomalla, että sosiaalisesti osaavien aikuisten ihmisten on täysin mahdollista nauttia pitkistä parisuhteista, johon sukulointi ei kuulu millään tavalla. Tätä voi tietysti olla vaikea itse todentaa, jos itse on hyvin laumasieluista ja sosiaalisesti mukautuvaa tyyppiä, mutta kyllä se kuitenkin totta on.
Ole kaikin mokomin itseksesi viihtyvä mutta muulla tavalla elävien leimaaminen "laumasieluisiksi" tuo kyllä mieleen että koet kuitenkin jotain tarvetta puolustella omaa elämäntapaasi muiden elämäntapaa mollaamalla.
Jotkut ihmiset haluavat valita oman seuransa ja päättävät olla sisällyttämättä sukuloimista niihin aktiviteetteihin, joita heidän parisuhteeseensa kuuluu. Eikö näiden ihmisten leimaaminen epäsosiaalisiksi ole mollaamista ja vähättelyä?
En ole käyttänyt sanaa "epäsosiaalinen". Olen vain sanonut että sellaiset ihmiset eivät ole sosiaalisia. Jos millainen vain ihminen voidaan kuvata sosiaaliseksi niin koko sana menettää merkityksensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukujuhliin osallistutaan joka jumalan kerta ilman mussutusta, ellei ole oikeasti jotain tosi tärkeää omaa menoa silloin. Myös niihin ns. kissanristiäisiin. Asia josta en tingi jos kanssani haluaa olla parisuhteessa.
Kiinnostaa tietää miksi? Siis miksi myös henkilöt jotka eivät haluaisi osallistua. Mitä iloa kenellekkään on juhlaan väkisin raahatusta ihmisestä.
Ehkä se, että yhdessä meneminen on toiselle tärkeää. Voisi opetella ajattelemaan sitä puolisoaan
Jokainen aikuinen päättää itse, mihin juhliin osallistuu ja yleisestikin, mitä rajoja asettaa. "Minulle on tärkeää, että sinä teet kuten haluan" ei ole validi henkilökohtainen raja.
TIetenkin valitsee. Mutta mies joka valitsee useimmiten jäädä kotiin ei ole sellainen mies jonka kanssa haluan olla ja elää. Minä viihdyn sellaisen ihmisen kanssa jolle sosiaaliset tilanteet ovat luontevia ja jokapäiväisiä, eivät joku "tulenko vai enkö" pohdinta. Se ei ole mikään vaatimus että ujon pitäisi muuttua minun takiani sosiaaliseksi vaan ihan elämänkokemuksen mukanaan tuoma huomio siitä millaisen ihmisen kanssa parisuhde minulla toimii.
Monet meistä ovat hyvin sosiaalisia ja sosiaalisesti taitavia, mutta emme silti halua osallistua sukulointiin, appivanhempien luona kyläilyyn, lukiokaverisi lapsen nimiäisiin tai yleisiin kissanristiäisiin. Ujoudesta ei tarvitse olla kysymys ollenkaan.
On siinä joku puoli sosiaalisuudesta rajoittunut jos on kovasti rajausta siitä ketä haluaa nähdä ja millaisiin tilaisuuksiin mennä. Jos ne itselle mieluisat sosiaaliset tilanteet ovat vain niitä joiden osallistujat voi itse erikseen valita niin ei se ole varsinaisesti sosiaalisuutta.
Jos ei kykene tekemään omaa seuraansa koskevia valintoja omien arvojensa perusteella vaan jättäytyy sosiaalisten konventioiden vietäväksi, ei ole täysin kasvanut aikuiseksi.
Voi sen niinkin nähdä mutta yleensä sosiaalisuudeksi on juuri katsottu sitä että selviää niiden normaalien sosiaalisten konvetioiden hoidosta ilman ongelmia. Ja se on epäsosiaalisuutta että asettaa omat tarpeet ja tekemiset muiden tapaamisen ja huomioimisen edelle.
Minä arvostan ihmisessä sitä, että hän osaa tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä omien arvojensa ja tarpeidensa perusteella, ei sosiaalisten konventioiden ohjaamana. Toiset sitten taas arvostavat ihmisessä sitä, että tämä kykenee mukautumaan lauman toimintaan ja tekemään kuten muut.
Se on lopulta useimpien yhteisöjen toimimisen edellytys. Jos jokainen huseeraa koko ajan mitä lystää niin yhteistyö on usein aika vaikeaa.
Tietenkin on olemassa rajat sille miten paljon pitää tehdä samoin kuin muut että ei muutu tahdottomaksi myötäilijäksi. Mutta jonkin verran myötäilyn kykyä tarvitaan jos aikoo olla muiden kanssa tekemisissä. Jokainen ymmärtää että vaikkapa koulussa tai työssä ei voi valikoida kenen kanssa on tekemisissä. Ja vaikka parisuhde ei ole sama asia niin kyllä siinä parisuhteessa tulee vääjäämättä aina sen kumppanin mukana myös hänen läheisiä ihmisiään eikä niitä voi sulkea täysin ulos omasta elämästään. Tai aika harvoin voi ilman että syntyy jonkinlaista vahinkoa.
Voin huojentaa huoliasi kertomalla, että sosiaalisesti osaavien aikuisten ihmisten on täysin mahdollista nauttia pitkistä parisuhteista, johon sukulointi ei kuulu millään tavalla. Tätä voi tietysti olla vaikea itse todentaa, jos itse on hyvin laumasieluista ja sosiaalisesti mukautuvaa tyyppiä, mutta kyllä se kuitenkin totta on.
En ole kiistänyt heidän mahdollisuuttaan nauttia vaan sen että heitä voisi ihan ilman varauksia kutsua sosiaalisiksi. Ihminen joka on kovin valikoiva seuransa kanssa ei ole sosiaalinen vaikka itse miten itsensä sellaiseksi mieltäisi.
Ihminen, joka osallistuu itselleen epämiellyttäviin ja arvottomiin sosiaalisiin konventioihin vain siksi, että niin "kuuluu" tehdä, on jäänyt sosiaalisessa kehityksessään lapsen tasolle. Lauman mukana kulkeminen on taitona sosiaalisuuden alimmalta portaalta.
Sosiaalinen ihminen ei koe niitä erityisen epämielyttäviksi eikä arvottomiksi. Jos koet niin niin et ole sosiaalinen.
Ne ovat muodostuneet konventioiksi juuri siksi että ne ovat osa ihmisen luontaista sosiaalista ja lajityypillistä laumakäyttäytymistä.
Sekoitat tosiaan keskenään sosiaalisuuden ja laumasieluisuuden. Kaikista viesteistäsi tulee paljon ymmärrettävämpiä, kun korvaa niissä ensinmainitun sanan jälkimmäisellä.
Vierailija kirjoitti:
En suostu siihen että kaveriporukka menee parisuhteen edelle. Aikuinen mies joka rakastaa, osaa priorisoida aikansa ilman että pitää sanoa siitä hänelle.
Amen. Olen aina ihmetellyt miehiä jotka eivät lopulta tunnu lainkaan viihtyvän oman kumppaninsa ja perheensä kanssa vaan se oikea elämä näyttää löytyvän kavereiden luona. Ei siinä mitään että kaveritkin saavat olla tärkeitä mutta jos he ovat ykkösiä niin ei ehkä kannata ryhtyä kiinteään parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukujuhliin osallistutaan joka jumalan kerta ilman mussutusta, ellei ole oikeasti jotain tosi tärkeää omaa menoa silloin. Myös niihin ns. kissanristiäisiin. Asia josta en tingi jos kanssani haluaa olla parisuhteessa.
Kiinnostaa tietää miksi? Siis miksi myös henkilöt jotka eivät haluaisi osallistua. Mitä iloa kenellekkään on juhlaan väkisin raahatusta ihmisestä.
Ehkä se, että yhdessä meneminen on toiselle tärkeää. Voisi opetella ajattelemaan sitä puolisoaan
Jokainen aikuinen päättää itse, mihin juhliin osallistuu ja yleisestikin, mitä rajoja asettaa. "Minulle on tärkeää, että sinä teet kuten haluan" ei ole validi henkilökohtainen raja.
TIetenkin valitsee. Mutta mies joka valitsee useimmiten jäädä kotiin ei ole sellainen mies jonka kanssa haluan olla ja elää. Minä viihdyn sellaisen ihmisen kanssa jolle sosiaaliset tilanteet ovat luontevia ja jokapäiväisiä, eivät joku "tulenko vai enkö" pohdinta. Se ei ole mikään vaatimus että ujon pitäisi muuttua minun takiani sosiaaliseksi vaan ihan elämänkokemuksen mukanaan tuoma huomio siitä millaisen ihmisen kanssa parisuhde minulla toimii.
Monet meistä ovat hyvin sosiaalisia ja sosiaalisesti taitavia, mutta emme silti halua osallistua sukulointiin, appivanhempien luona kyläilyyn, lukiokaverisi lapsen nimiäisiin tai yleisiin kissanristiäisiin. Ujoudesta ei tarvitse olla kysymys ollenkaan.
On siinä joku puoli sosiaalisuudesta rajoittunut jos on kovasti rajausta siitä ketä haluaa nähdä ja millaisiin tilaisuuksiin mennä. Jos ne itselle mieluisat sosiaaliset tilanteet ovat vain niitä joiden osallistujat voi itse erikseen valita niin ei se ole varsinaisesti sosiaalisuutta.
Jos ei kykene tekemään omaa seuraansa koskevia valintoja omien arvojensa perusteella vaan jättäytyy sosiaalisten konventioiden vietäväksi, ei ole täysin kasvanut aikuiseksi.
Voi sen niinkin nähdä mutta yleensä sosiaalisuudeksi on juuri katsottu sitä että selviää niiden normaalien sosiaalisten konvetioiden hoidosta ilman ongelmia. Ja se on epäsosiaalisuutta että asettaa omat tarpeet ja tekemiset muiden tapaamisen ja huomioimisen edelle.
Minä arvostan ihmisessä sitä, että hän osaa tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä omien arvojensa ja tarpeidensa perusteella, ei sosiaalisten konventioiden ohjaamana. Toiset sitten taas arvostavat ihmisessä sitä, että tämä kykenee mukautumaan lauman toimintaan ja tekemään kuten muut.
Se on lopulta useimpien yhteisöjen toimimisen edellytys. Jos jokainen huseeraa koko ajan mitä lystää niin yhteistyö on usein aika vaikeaa.
Tietenkin on olemassa rajat sille miten paljon pitää tehdä samoin kuin muut että ei muutu tahdottomaksi myötäilijäksi. Mutta jonkin verran myötäilyn kykyä tarvitaan jos aikoo olla muiden kanssa tekemisissä. Jokainen ymmärtää että vaikkapa koulussa tai työssä ei voi valikoida kenen kanssa on tekemisissä. Ja vaikka parisuhde ei ole sama asia niin kyllä siinä parisuhteessa tulee vääjäämättä aina sen kumppanin mukana myös hänen läheisiä ihmisiään eikä niitä voi sulkea täysin ulos omasta elämästään. Tai aika harvoin voi ilman että syntyy jonkinlaista vahinkoa.
Voin huojentaa huoliasi kertomalla, että sosiaalisesti osaavien aikuisten ihmisten on täysin mahdollista nauttia pitkistä parisuhteista, johon sukulointi ei kuulu millään tavalla. Tätä voi tietysti olla vaikea itse todentaa, jos itse on hyvin laumasieluista ja sosiaalisesti mukautuvaa tyyppiä, mutta kyllä se kuitenkin totta on.
En ole kiistänyt heidän mahdollisuuttaan nauttia vaan sen että heitä voisi ihan ilman varauksia kutsua sosiaalisiksi. Ihminen joka on kovin valikoiva seuransa kanssa ei ole sosiaalinen vaikka itse miten itsensä sellaiseksi mieltäisi.
Ihminen, joka osallistuu itselleen epämiellyttäviin ja arvottomiin sosiaalisiin konventioihin vain siksi, että niin "kuuluu" tehdä, on jäänyt sosiaalisessa kehityksessään lapsen tasolle. Lauman mukana kulkeminen on taitona sosiaalisuuden alimmalta portaalta.
Sosiaalinen ihminen ei koe niitä erityisen epämielyttäviksi eikä arvottomiksi. Jos koet niin niin et ole sosiaalinen.
Ne ovat muodostuneet konventioiksi juuri siksi että ne ovat osa ihmisen luontaista sosiaalista ja lajityypillistä laumakäyttäytymistä.
Sekoitat tosiaan keskenään sosiaalisuuden ja laumasieluisuuden. Kaikista viesteistäsi tulee paljon ymmärrettävämpiä, kun korvaa niissä ensinmainitun sanan jälkimmäisellä.
No kertoisitko sinä nyt että mitä sinä käsität sosiaalisuudella kun meillä on näköjään siitä hyvin erilainen käsitys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsia
Ei yhdessä asumista (tästä voin joustaa tietyin ehdoin)
Ei vieraita jos asuisimme yhdessä
Molemmilla omat suvut joihin pitää yhteyttä jos niin tarpeelliseksi kokee
Pitää hyväksyä lemmikkini
Ei päihteitä
Minun kanssani pitää viettää aikaa ja tehdä juttuja, mieluiten omasta halusta
Samantyylinen huumori
Ei pihi
Pitää puhua kaikesta ja luottaa
Samantyylinen ruokavalio
Ei vuorotyötäMielenkiintoista. Miten ajattelit yhdessä asumisen onnistuvan, jos kotiin ei saa kutsua vieraita? Miksi et halua kumppanisi tapaavan sukuasi ja päinvastoin? Itse en voisi tinkiä vieraiden kutsumisesta. Olisi myös outoa olla pitämättä yhteyttä kumppanin sukulaisiin. Hehän ovat myös osa minun elämääni.
Joo ei voisi kuvitellakaan suhdetta, jossa ei vieraita saisi käydä kotona. Tykkään kokata erilaisia ruokia ja kutsun ystäviä illalliselle. Lisäksi olen hyvissä väleissä sukulaisten kanssa ja me käydään ihan yökylässä toistemme luona pitkän välimatkan takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkokysymys, !!
Oletteko kertoneet kumppanillenne nämä pikkuasiat joista ette kompromisseja tee, ja miten sitten kävikään?
Nykyinen mieheni on aika hyvin ymmärtänyt että nämä eivät oikeasti ole kompromissiaiheita, mutta moni aikaisempi viritys on ollut tajuaviniaan, mutta sitten yrittänyt kävellä näiden "vaatimusten" yli, yleensä syystä "en tiennyt että tarkoitit oikeasti mitä sanoit".
En ole koskaan listannut asioita, joissa en tee kompromisseja. Jos joku pyytää minulta jotakin, mitä en halua tehdä, kieltäydyn kohteliaasti. Minulle ei ole vaikeaa puolustaa rajojani. Jos jonkun jankkaus tekee hänestä ärsyttävän, vaihdan seuraa.
Monelle tässä ketjussa kompromissittomuus tuntuu tarkoittavan oikeutta esittää toiselle vaatimuksia siitä, miten tulee käyttäytyä. Minä en tee tällaista. Merkkipäivien viettämättömyys tai suihkussa käynti vain aamuisin ovat täysin valideja valintoja, jotka toisella on oikeus tehdä. Jos ne eivät sovi minulle, se on minun ongelmani.
Niin, jokaisella on oikeus olla viettämättä merkkipäiviä ja käymättä suihkussa. Mutta jokaisella on myös oikeus etsiä kumppani jolle samat asiat on tärkeitä. Ei tässä ketjussa ole minun ymmärtääkseni keneltäkään vaadittu mitään, on vaan kerrottu niitä pikkujuttuja jotka itselle on tärkeitä että suhde voi toimia. Jos merkkipäivien muistaminen tuntuu vastenmieliseltä tai teennäiseltä niin ei kannata alkaa suhteeseen sellaisen kanssa jolle se taas on tärkeää.
Ei minulle ole suhteessa merkitystä, pitääkö kumppanini jotakin minulle vastenmielistä asiaa tärkeänä vai yhdentekevänä. Minulle on merkitystä sillä, että kumppanini nauttii niistä asioista, jotka ovat minulle parisuhteessa tärkeitä.
No, kannattaisi ehkä vähän suoda ajatusta sillekin mitä kumppani kokee tärkeänä. Muuten on aika selvää että ristiriitoja jossain kohtaa tulee.
Minä arvostan ihmisessä sitä, että hän osaa tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä omien arvojensa ja tarpeidensa perusteella, ei sosiaalisten konventioiden ohjaamana. Toiset sitten taas arvostavat ihmisessä sitä, että tämä kykenee mukautumaan lauman toimintaan ja tekemään kuten muut.