Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Missä "pikkuasioissa" et suostu tekemään kompromisseja parisuhteessa?
Vai onko sellaisia olemassa? Eli siis asioita, joiden ainakin oletat olevan useimmille muille vähäisiä ja ei-tärkeitä, mutta jotka ovat sinulle itsellesi ja elämässäsi sen verran isoja ja tärkeitä, että joustaminen ja kompromissien teko tuntuisi hyvin vaikealta, jos ei peräti mahdottomalta
Kommentit (307)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haiseminen on kerrasta poikki. Hygieniaansa laiminlyövää ihmistä ei vaan voi enää nähdä viehättävänä. Jos hengitys haisee, sitä suuta ei halua suudella enää koskaan. Hajut assosioituvat tulevaisuudessa ko. ihmiseen, vaikka hän ei enää haisisi.
Tämähän on useimmille ihmisille päivänselvää eikä mitenkään merkityksetön asia.
Ei tuo kyllä useimmille ole mikään kerrasta poikki -asia, jatkuvasti huono hygienia on sitten asia erikseen. On vaikea nähdä, miten kukaan edes voisi välttää haisemasta pahalta koskaan. Esim. hengitys haisee aamuisin enemmän tai vähemmän tunkkaiselta, vaikka suuhygieniasta huolehtisikin.
Näin sanoo vain ihminen, joka ei huolehdi suuhygieniastaan tai ainakaan tee sitä oikein.
Älä nyt viitsi. Pahan hajuinen hengitys aamuisi ei johdu suuhygieniasta tai sen puutteesta.
Kyllä nyt menee haisusuilla tunteisiin, tiedättekö että mikään määrä itkemistä ei raikasta hengitystänne :DD
Kuka tässä on itkenyt? Ketjussa on turhaakin vänkäystä vaatimuksista, jotka ovat menneet joillakin tunteisiin, mutta tässä mentiin niin absurdille tasolle, että jotain siihen oli syytäkin kommentoida. Vaatimus, ettei kumppani haise koskaan pahalta on ihan mielipuolinen. Tuollainen suhde päättyisi todennäköisesti ensimmäisen vierekkäin nukutun yön jälkeen, mahdollisesti jo aiemmin ja 100 % varmuudella vaatimuksen esittäjä ei kykenisi täyttämään sitä itsekään.
Jotain rajaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siisteys: ulkoinen, siistit vaatteet, puhtaus, ei sohvaperuna eli jotain liikuntaa sais harrastaa koska itsekin harrastan, vähäinen alkon kulutus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelin kysymyksen niin, että millaisen ihmisen kanssa et olisi yhdessä. Sitähän tuo tarkoittaa lopulta, jos jokin asia ei vain käy.
Tätä totta kai toivoo kaikkien kohdalle. Valitettavasti sekä tässä ketjussa että todellisessa elämässä haluttomuus kompromissiin tarkoittaa usein vaatimusta siitä, että toisen on muutettava käyttäytymistään tai persoonallisuuttaan vastatakseen mieltymyksiä. Jotkut ihmiset ovat täysin valmiita sivuttamaan kumppaninsa autonomian.
Ikävä kyllä se on jokaisen itse omat asiansa hoidettava, ja oltava olematta suhteessa jossa joku vaatii liikoja. Samalla tavalla se koskee molempia osapuolia se omien rajojen vetäminen.
Sinusta ihmisellä ei ole eettistä velvollisuutta kunnioittaa toisen autonomiaa ja itsemääräämisoikeutta, vaan vastuu on sillä toisella ihmisellä poistua tilanteesta tai suhteesta, jossa hänen rajojaan rikotaan?
Sinä aikuisena ihmisenä teet omat ratkaisusi, voit joko lähteä tai jäädä, tai yrittää jotain muuta. Kuten sanoin, tämä on ikävä kyllä fakta joka jokaisen pitäisi omaksua ohjenuorakseen. Ei jäädä itselle huonoon suhteeseen itkemään sitä että toinen ei kunnioita autonomiaani, vaan tehdään Omat ratkaisut Itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun syntymäpäivät muistetaan ja niitä juhlistetaan. Naistenpäivänä ja ystävänpäivänä mua huomioidaan enkä ala pyytämään näitä erikseen. Mulle on ihan sama onko miehen mielestä turhaa tai typerää, mutta jos kukkien tuominen silloin tällöin oma-aloitteisesti on hankalaa, niin me emme sovi toisillemme. Haluan myös että mua viedään treffeille ja muutakin arjen romantiikkaa.
Eihän se kaikkien juttu ole, ja se on ok. Mutta mun kanssa parisuhteessa olevan on hyväksyttävä nämä.
Toimiiko tämä kahteen suuntaan?
Etenkin "steak and blowjob day". Joka on nimenomaisesti keksitty vastapainoksi näille naisten hömpötyksille.
Melkoisia harhaluuloja toisilla siitä että väkipakolla sukulointi olisi mitenkään kytköksissä ujouteen tai sosiaaliseen rajoittumiseen :D :D Hirveän moni ihminen haluaa tehdä elämällään mukavia asioita, ja saattaa jopa ihan tarvita yksinoloa, tai ainakin rauhoittumista niin ettei pitkän työviikon päälle tule vileä jokasunnuntainen 3-4h lounas appiväen luona. Todella moni ihminen haluaa viettää vähäisen vapaa-aikansa tavoin josta itse pitää, eikä juosta siellä mistä joku TOINEN pitää.
En tee kompromisseja siitä mitä teen vähäisellä vapaa-ajallani. Rakastamani puolison kanssa saatan halut viettää vaikka kaiken vapaan aikani, mutta en appiväen luona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun syntymäpäivät muistetaan ja niitä juhlistetaan. Naistenpäivänä ja ystävänpäivänä mua huomioidaan enkä ala pyytämään näitä erikseen. Mulle on ihan sama onko miehen mielestä turhaa tai typerää, mutta jos kukkien tuominen silloin tällöin oma-aloitteisesti on hankalaa, niin me emme sovi toisillemme. Haluan myös että mua viedään treffeille ja muutakin arjen romantiikkaa.
Eihän se kaikkien juttu ole, ja se on ok. Mutta mun kanssa parisuhteessa olevan on hyväksyttävä nämä.
Toimiiko tämä kahteen suuntaan?
Mietin kanssa, että mitäs toi beef & bj -päivän viettäminen, kansainvälinen miestenpäivä jne.
Tuo beef & bj-päivä on vastaisku sille, että jenkeissä miehet hemmottelevat naisiaan ystävänpäivänä. Täällä miehet harvoin edes muistavat ystävänpäivää joten ei ole tarvetta tuolle toisellekaan.
Ajatus nousi tuosta mieleen. Mitä jos miehen hemmottelu naiselle olisikin vaikka että mies tekisi ison ruokaisan salaatin päivälliseksi jossa spessumpia aineita, ja se bj tä vastaava mikä naisen kohdalla toimii? Miksi nainen saa tyypillisesti kukkakimpun ja lahjakortin johonkin hoitoon minkä tekee joku muu, kuten kampaaja? Tuo olisi hyvä että mies laittaa hyvää ruokaa ja sitten tuo naisen bj.
Vierailija kirjoitti:
Mä en halua, että kotona piereskellään avoimesti ja äänekkäästi toisen edessä. Eri huoneessa ja vessassa voi pöristä.
Mulla inhotus jäänyt omasta isästäni, jolla suolistosyöpä ja hän haisi niin pahalle, että piti aina olla eri huoneessa kuin hän. Hän ei välittänyt yhtään siitä, että muille kävi asumisneliöt ahtaaksi, kun hän esim. perheen yhdessä katsellessa telkkaria piereskeli niin paljon, että muiden piti poistua kesken tv-ohjelman muualle.
Mulla sellanen olo, että en halua kärsiä toisten löyhkästä enää.
Ymmärrän tämän hyvin, vaikka kyseessä olisikin jonkun sairaus, jopa jonkun hyvin rakkaan ja tärkeän ihmisen.
Lapseni oli tietyllä tapaa hyvin vaativa, ja usein rasittavakin ongelmien vuoksi jolle kukaan ei sinänsä voinut mitään. Kun hän kasvoi aikuiseksi, niin huomasinkin että on paljon asioita joita en vain pysty enää sietämään.
Siihen asti olin luullut että olen äärimmäisen venyvä ja kaikkeenn mahdolliseen sopeutuva tyyppi, mutta vähänpä tiesin! :D
Yksi on yöllinen temppuilu, eli vieressä tai samassa huoneessa nukkuu ihminen joka jatkuvasti pyörii ja pitää jotain ääntä, herättelee pitkin yötä, räppii valoa yllättäen päälle jne. Ei vain pysty, ei yhtään. Nukunkin puolisoni kanssa usein eri huoneissa tästä syystä.
Toinen on mölinä. Se että pidetään jatkuvasti jotain ääntä itsestään, ölistään, hyräillään, vihelletään, lauleskellaan, tai ainakin naputetaan jalkaa tai sormea johonkin mistä kuuluu ääni. Sama koskee yskiskelyä ja rään kurlaamista nenästä kurkkuun, tai jatkuvaa niistämistä. Pääni meinasi revetä kun puolison lapsi yski yöt läpeensä. Silloin sanoin että seuraavan kerran kun lapsi on sairas niin tänne ei ole asiaa.
Puolison teinilapset tekevät tätä edelleen jossain määrin, ja kyllä on vaikeaa, ja tulee kyllä sanottua että voitko lopettaa.
Sitten on odottaminen. Voin odottaa hievahtamatta tunnin jossain odotusaulassa, ihan ilman mitään oheistoimintaa, istuskella vain mietteissäni, mutta jos olen lupautunut kuskaamaan jonkun henkilön vaikkapa junalle, ja hän pyytää että olen 10.15 paikalla, ja saavun sinne hyvissä ajoin eli 10.10, niin jollei hän ole näköpiirissäni tasan klo 15.15, niin alkaa ärsyttämään ihan kympillä. Mielellään pitäisi olla jo silloin 10.10 ulkona kaikki valmiina odottamassa.
Nämä siis ärsyttävät siitä huolimatta että lapseni on minulle maailman tärkein, ja ihmiset jotka näitä ärsyttäviä asioita tekevät ovat myös rakkaimpia ihmisiä maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saatan tehdä samoin kuin mieheni on tehnyt, eli jos miehelläni on salasuhde niin jossain vaiheessa myös minulla on. Ja olikin. Eli en suinpäin ryntää eroamaan, vaan asian käsittelyn ja parisuhdeterapian jälkeen tilaisuuden tullen teen itse samalla tavalla. Koen sen niin, että *Ahaa, noinkin voi toimia!*
Niin ja myös se salasuhteen toinen osapuoli sai minulta paljon huomiota ja postia. En tavallaan häpeä toisten puolesta vaan teen asioista julkisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun syntymäpäivät muistetaan ja niitä juhlistetaan. Naistenpäivänä ja ystävänpäivänä mua huomioidaan enkä ala pyytämään näitä erikseen. Mulle on ihan sama onko miehen mielestä turhaa tai typerää, mutta jos kukkien tuominen silloin tällöin oma-aloitteisesti on hankalaa, niin me emme sovi toisillemme. Haluan myös että mua viedään treffeille ja muutakin arjen romantiikkaa.
Eihän se kaikkien juttu ole, ja se on ok. Mutta mun kanssa parisuhteessa olevan on hyväksyttävä nämä.
Toivottavasti löytyy se joku, joka jaksaa olla kanssasi parisuhteessa. Kaikki eivät draamakuningattaria ja hemmotteluprinsessoja jaksa.
Mitenköhän vähään ihmisen pitää sun kanssa tyytyä jos kolmena päivänä huomioiminen vuodessa on liikaa vaadittu?
Se, että ei huomioi jotain sellaisia pelkkien idioottien perässä juoksemia markkinamiesten keksimiä päiviä kuten ysätävänpäivä jollain romanttisella kukkahömpötyksellä ei kyllä ole ollenkaan sama asia kuin se, ettei huomioisi. Itse en kyllä sekuntiakaan jaksaisi sellaista ääliötä, joka tuolla tavalla odottaa tuollaisten huomimioimista ja on nimeen omaan typerä draamakuningatar ja hemmotteluprinsessa. Minä kyllä huomioin monin tavoin parisuhteessa toisen, mutta tuollaisen odottaminen on kyllä ihan hemmetin luotaantyöntävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en halua, että kotona piereskellään avoimesti ja äänekkäästi toisen edessä. Eri huoneessa ja vessassa voi pöristä.
Mulla inhotus jäänyt omasta isästäni, jolla suolistosyöpä ja hän haisi niin pahalle, että piti aina olla eri huoneessa kuin hän. Hän ei välittänyt yhtään siitä, että muille kävi asumisneliöt ahtaaksi, kun hän esim. perheen yhdessä katsellessa telkkaria piereskeli niin paljon, että muiden piti poistua kesken tv-ohjelman muualle.
Mulla sellanen olo, että en halua kärsiä toisten löyhkästä enää.
Ymmärrän tämän hyvin, vaikka kyseessä olisikin jonkun sairaus, jopa jonkun hyvin rakkaan ja tärkeän ihmisen.
Lapseni oli tietyllä tapaa hyvin vaativa, ja usein rasittavakin ongelmien vuoksi jolle kukaan ei sinänsä voinut mitään. Kun hän kasvoi aikuiseksi, niin huomasinkin että on paljon asioita joita en vain pysty enää sietämään.
Siihen asti olin luullut että olen äärimmäisen venyvä ja kaikkeenn mahdolliseen sopeutuva tyyppi, mutta vähänpä tiesin! :D
Yksi on yöllinen temppuilu, eli vieressä tai samassa huoneessa nukkuu ihminen joka jatkuvasti pyörii ja pitää jotain ääntä, herättelee pitkin yötä, räppii valoa yllättäen päälle jne. Ei vain pysty, ei yhtään. Nukunkin puolisoni kanssa usein eri huoneissa tästä syystä.
Toinen on mölinä. Se että pidetään jatkuvasti jotain ääntä itsestään, ölistään, hyräillään, vihelletään, lauleskellaan, tai ainakin naputetaan jalkaa tai sormea johonkin mistä kuuluu ääni. Sama koskee yskiskelyä ja rään kurlaamista nenästä kurkkuun, tai jatkuvaa niistämistä. Pääni meinasi revetä kun puolison lapsi yski yöt läpeensä. Silloin sanoin että seuraavan kerran kun lapsi on sairas niin tänne ei ole asiaa.
Puolison teinilapset tekevät tätä edelleen jossain määrin, ja kyllä on vaikeaa, ja tulee kyllä sanottua että voitko lopettaa.
Sitten on odottaminen. Voin odottaa hievahtamatta tunnin jossain odotusaulassa, ihan ilman mitään oheistoimintaa, istuskella vain mietteissäni, mutta jos olen lupautunut kuskaamaan jonkun henkilön vaikkapa junalle, ja hän pyytää että olen 10.15 paikalla, ja saavun sinne hyvissä ajoin eli 10.10, niin jollei hän ole näköpiirissäni tasan klo 15.15, niin alkaa ärsyttämään ihan kympillä. Mielellään pitäisi olla jo silloin 10.10 ulkona kaikki valmiina odottamassa.
Nämä siis ärsyttävät siitä huolimatta että lapseni on minulle maailman tärkein, ja ihmiset jotka näitä ärsyttäviä asioita tekevät ovat myös rakkaimpia ihmisiä maailmassa.
Siis tietysti 10.15 eikä 15.15.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en halua, että kotona piereskellään avoimesti ja äänekkäästi toisen edessä. Eri huoneessa ja vessassa voi pöristä.
Mulla inhotus jäänyt omasta isästäni, jolla suolistosyöpä ja hän haisi niin pahalle, että piti aina olla eri huoneessa kuin hän. Hän ei välittänyt yhtään siitä, että muille kävi asumisneliöt ahtaaksi, kun hän esim. perheen yhdessä katsellessa telkkaria piereskeli niin paljon, että muiden piti poistua kesken tv-ohjelman muualle.
Mulla sellanen olo, että en halua kärsiä toisten löyhkästä enää.
Ymmärrän tämän hyvin, vaikka kyseessä olisikin jonkun sairaus, jopa jonkun hyvin rakkaan ja tärkeän ihmisen.
Lapseni oli tietyllä tapaa hyvin vaativa, ja usein rasittavakin ongelmien vuoksi jolle kukaan ei sinänsä voinut mitään. Kun hän kasvoi aikuiseksi, niin huomasinkin että on paljon asioita joita en vain pysty enää sietämään.
Siihen asti olin luullut että olen äärimmäisen venyvä ja kaikkeenn mahdolliseen sopeutuva tyyppi, mutta vähänpä tiesin! :D
Yksi on yöllinen temppuilu, eli vieressä tai samassa huoneessa nukkuu ihminen joka jatkuvasti pyörii ja pitää jotain ääntä, herättelee pitkin yötä, räppii valoa yllättäen päälle jne. Ei vain pysty, ei yhtään. Nukunkin puolisoni kanssa usein eri huoneissa tästä syystä.
Toinen on mölinä. Se että pidetään jatkuvasti jotain ääntä itsestään, ölistään, hyräillään, vihelletään, lauleskellaan, tai ainakin naputetaan jalkaa tai sormea johonkin mistä kuuluu ääni. Sama koskee yskiskelyä ja rään kurlaamista nenästä kurkkuun, tai jatkuvaa niistämistä. Pääni meinasi revetä kun puolison lapsi yski yöt läpeensä. Silloin sanoin että seuraavan kerran kun lapsi on sairas niin tänne ei ole asiaa.
Puolison teinilapset tekevät tätä edelleen jossain määrin, ja kyllä on vaikeaa, ja tulee kyllä sanottua että voitko lopettaa.
Sitten on odottaminen. Voin odottaa hievahtamatta tunnin jossain odotusaulassa, ihan ilman mitään oheistoimintaa, istuskella vain mietteissäni, mutta jos olen lupautunut kuskaamaan jonkun henkilön vaikkapa junalle, ja hän pyytää että olen 10.15 paikalla, ja saavun sinne hyvissä ajoin eli 10.10, niin jollei hän ole näköpiirissäni tasan klo 15.15, niin alkaa ärsyttämään ihan kympillä. Mielellään pitäisi olla jo silloin 10.10 ulkona kaikki valmiina odottamassa.
Nämä siis ärsyttävät siitä huolimatta että lapseni on minulle maailman tärkein, ja ihmiset jotka näitä ärsyttäviä asioita tekevät ovat myös rakkaimpia ihmisiä maailmassa.
PItäisiköhän kaltaisesi mennä lääkäriin noiden mielenterveysongelmien kanssa? Melkoisen umpihullulta kuulostaa joku sairaana olevan yskimisestä pihalle heittäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en halua, että kotona piereskellään avoimesti ja äänekkäästi toisen edessä. Eri huoneessa ja vessassa voi pöristä.
Mulla inhotus jäänyt omasta isästäni, jolla suolistosyöpä ja hän haisi niin pahalle, että piti aina olla eri huoneessa kuin hän. Hän ei välittänyt yhtään siitä, että muille kävi asumisneliöt ahtaaksi, kun hän esim. perheen yhdessä katsellessa telkkaria piereskeli niin paljon, että muiden piti poistua kesken tv-ohjelman muualle.
Mulla sellanen olo, että en halua kärsiä toisten löyhkästä enää.
Ymmärrän tämän hyvin, vaikka kyseessä olisikin jonkun sairaus, jopa jonkun hyvin rakkaan ja tärkeän ihmisen.
Lapseni oli tietyllä tapaa hyvin vaativa, ja usein rasittavakin ongelmien vuoksi jolle kukaan ei sinänsä voinut mitään. Kun hän kasvoi aikuiseksi, niin huomasinkin että on paljon asioita joita en vain pysty enää sietämään.
Siihen asti olin luullut että olen äärimmäisen venyvä ja kaikkeenn mahdolliseen sopeutuva tyyppi, mutta vähänpä tiesin! :D
Yksi on yöllinen temppuilu, eli vieressä tai samassa huoneessa nukkuu ihminen joka jatkuvasti pyörii ja pitää jotain ääntä, herättelee pitkin yötä, räppii valoa yllättäen päälle jne. Ei vain pysty, ei yhtään. Nukunkin puolisoni kanssa usein eri huoneissa tästä syystä.
Toinen on mölinä. Se että pidetään jatkuvasti jotain ääntä itsestään, ölistään, hyräillään, vihelletään, lauleskellaan, tai ainakin naputetaan jalkaa tai sormea johonkin mistä kuuluu ääni. Sama koskee yskiskelyä ja rään kurlaamista nenästä kurkkuun, tai jatkuvaa niistämistä. Pääni meinasi revetä kun puolison lapsi yski yöt läpeensä. Silloin sanoin että seuraavan kerran kun lapsi on sairas niin tänne ei ole asiaa.
Puolison teinilapset tekevät tätä edelleen jossain määrin, ja kyllä on vaikeaa, ja tulee kyllä sanottua että voitko lopettaa.
Sitten on odottaminen. Voin odottaa hievahtamatta tunnin jossain odotusaulassa, ihan ilman mitään oheistoimintaa, istuskella vain mietteissäni, mutta jos olen lupautunut kuskaamaan jonkun henkilön vaikkapa junalle, ja hän pyytää että olen 10.15 paikalla, ja saavun sinne hyvissä ajoin eli 10.10, niin jollei hän ole näköpiirissäni tasan klo 15.15, niin alkaa ärsyttämään ihan kympillä. Mielellään pitäisi olla jo silloin 10.10 ulkona kaikki valmiina odottamassa.
Nämä siis ärsyttävät siitä huolimatta että lapseni on minulle maailman tärkein, ja ihmiset jotka näitä ärsyttäviä asioita tekevät ovat myös rakkaimpia ihmisiä maailmassa.
PItäisiköhän kaltaisesi mennä lääkäriin noiden mielenterveysongelmien kanssa? Melkoisen umpihullulta kuulostaa joku sairaana olevan yskimisestä pihalle heittäminen.
Mutta ei läheskään yhtä sairaalta kuin se että kykenee raivoilemaan että joku on heitetty yskimisen takia pihalle, mutta ei pysty lainaamaan viestistä kohtaa jossa näin olisi sanottu. Todella harhaistahan tuo on, että näkee, eli kuvittelee asioita joita ei ole olemassa. Olen pahoillani mielenterveysongelmiesi vuoksi. Tsemppiä!
Pelaaminen! Pleikkari tms, ehdoton ei. Maatkoon vaikka sohvalla kauniita ja rohkeita katsomassa mutta pelikoneet saa pysyä kaupassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun syntymäpäivät muistetaan ja niitä juhlistetaan. Naistenpäivänä ja ystävänpäivänä mua huomioidaan enkä ala pyytämään näitä erikseen. Mulle on ihan sama onko miehen mielestä turhaa tai typerää, mutta jos kukkien tuominen silloin tällöin oma-aloitteisesti on hankalaa, niin me emme sovi toisillemme. Haluan myös että mua viedään treffeille ja muutakin arjen romantiikkaa.
Eihän se kaikkien juttu ole, ja se on ok. Mutta mun kanssa parisuhteessa olevan on hyväksyttävä nämä.
Toivottavasti löytyy se joku, joka jaksaa olla kanssasi parisuhteessa. Kaikki eivät draamakuningattaria ja hemmotteluprinsessoja jaksa.
Mitenköhän vähään ihmisen pitää sun kanssa tyytyä jos kolmena päivänä huomioiminen vuodessa on liikaa vaadittu?
Se, että ei huomioi jotain sellaisia pelkkien idioottien perässä juoksemia markkinamiesten keksimiä päiviä kuten ysätävänpäivä jollain romanttisella kukkahömpötyksellä ei kyllä ole ollenkaan sama asia kuin se, ettei huomioisi. Itse en kyllä sekuntiakaan jaksaisi sellaista ääliötä, joka tuolla tavalla odottaa tuollaisten huomimioimista ja on nimeen omaan typerä draamakuningatar ja hemmotteluprinsessa. Minä kyllä huomioin monin tavoin parisuhteessa toisen, mutta tuollaisen odottaminen on kyllä ihan hemmetin luotaantyöntävää.
Eikä kukaan jaksa kaltaistasi ääliötä.
En suostu kompromisseihin oikein missään asioissa. Olenkin paljon mieluummin ilman parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en halua, että kotona piereskellään avoimesti ja äänekkäästi toisen edessä. Eri huoneessa ja vessassa voi pöristä.
Mulla inhotus jäänyt omasta isästäni, jolla suolistosyöpä ja hän haisi niin pahalle, että piti aina olla eri huoneessa kuin hän. Hän ei välittänyt yhtään siitä, että muille kävi asumisneliöt ahtaaksi, kun hän esim. perheen yhdessä katsellessa telkkaria piereskeli niin paljon, että muiden piti poistua kesken tv-ohjelman muualle.
Mulla sellanen olo, että en halua kärsiä toisten löyhkästä enää.
Ymmärrän tämän hyvin, vaikka kyseessä olisikin jonkun sairaus, jopa jonkun hyvin rakkaan ja tärkeän ihmisen.
Lapseni oli tietyllä tapaa hyvin vaativa, ja usein rasittavakin ongelmien vuoksi jolle kukaan ei sinänsä voinut mitään. Kun hän kasvoi aikuiseksi, niin huomasinkin että on paljon asioita joita en vain pysty enää sietämään.
Siihen asti olin luullut että olen äärimmäisen venyvä ja kaikkeenn mahdolliseen sopeutuva tyyppi, mutta vähänpä tiesin! :D
Yksi on yöllinen temppuilu, eli vieressä tai samassa huoneessa nukkuu ihminen joka jatkuvasti pyörii ja pitää jotain ääntä, herättelee pitkin yötä, räppii valoa yllättäen päälle jne. Ei vain pysty, ei yhtään. Nukunkin puolisoni kanssa usein eri huoneissa tästä syystä.
Toinen on mölinä. Se että pidetään jatkuvasti jotain ääntä itsestään, ölistään, hyräillään, vihelletään, lauleskellaan, tai ainakin naputetaan jalkaa tai sormea johonkin mistä kuuluu ääni. Sama koskee yskiskelyä ja rään kurlaamista nenästä kurkkuun, tai jatkuvaa niistämistä. Pääni meinasi revetä kun puolison lapsi yski yöt läpeensä. Silloin sanoin että seuraavan kerran kun lapsi on sairas niin tänne ei ole asiaa.
Puolison teinilapset tekevät tätä edelleen jossain määrin, ja kyllä on vaikeaa, ja tulee kyllä sanottua että voitko lopettaa.
Sitten on odottaminen. Voin odottaa hievahtamatta tunnin jossain odotusaulassa, ihan ilman mitään oheistoimintaa, istuskella vain mietteissäni, mutta jos olen lupautunut kuskaamaan jonkun henkilön vaikkapa junalle, ja hän pyytää että olen 10.15 paikalla, ja saavun sinne hyvissä ajoin eli 10.10, niin jollei hän ole näköpiirissäni tasan klo 15.15, niin alkaa ärsyttämään ihan kympillä. Mielellään pitäisi olla jo silloin 10.10 ulkona kaikki valmiina odottamassa.
Nämä siis ärsyttävät siitä huolimatta että lapseni on minulle maailman tärkein, ja ihmiset jotka näitä ärsyttäviä asioita tekevät ovat myös rakkaimpia ihmisiä maailmassa.
PItäisiköhän kaltaisesi mennä lääkäriin noiden mielenterveysongelmien kanssa? Melkoisen umpihullulta kuulostaa joku sairaana olevan yskimisestä pihalle heittäminen.
Mutta ei läheskään yhtä sairaalta kuin se että kykenee raivoilemaan että joku on heitetty yskimisen takia pihalle, mutta ei pysty lainaamaan viestistä kohtaa jossa näin olisi sanottu. Todella harhaistahan tuo on, että näkee, eli kuvittelee asioita joita ei ole olemassa. Olen pahoillani mielenterveysongelmiesi vuoksi. Tsemppiä!
No, oli miten oli, tuollaiset järjettömät pultit jostain äänistä kyllä kertovat riittävästi mielenterveysongelmista ja pahoista sellaisista. Ei ole todellakaan kaikki kotona, jos äänet tekee tuollaista. Ei muuta kuin lääkäriä kohti. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en halua, että kotona piereskellään avoimesti ja äänekkäästi toisen edessä. Eri huoneessa ja vessassa voi pöristä.
Mulla inhotus jäänyt omasta isästäni, jolla suolistosyöpä ja hän haisi niin pahalle, että piti aina olla eri huoneessa kuin hän. Hän ei välittänyt yhtään siitä, että muille kävi asumisneliöt ahtaaksi, kun hän esim. perheen yhdessä katsellessa telkkaria piereskeli niin paljon, että muiden piti poistua kesken tv-ohjelman muualle.
Mulla sellanen olo, että en halua kärsiä toisten löyhkästä enää.
Ymmärrän tämän hyvin, vaikka kyseessä olisikin jonkun sairaus, jopa jonkun hyvin rakkaan ja tärkeän ihmisen.
Lapseni oli tietyllä tapaa hyvin vaativa, ja usein rasittavakin ongelmien vuoksi jolle kukaan ei sinänsä voinut mitään. Kun hän kasvoi aikuiseksi, niin huomasinkin että on paljon asioita joita en vain pysty enää sietämään.
Siihen asti olin luullut että olen äärimmäisen venyvä ja kaikkeenn mahdolliseen sopeutuva tyyppi, mutta vähänpä tiesin! :D
Yksi on yöllinen temppuilu, eli vieressä tai samassa huoneessa nukkuu ihminen joka jatkuvasti pyörii ja pitää jotain ääntä, herättelee pitkin yötä, räppii valoa yllättäen päälle jne. Ei vain pysty, ei yhtään. Nukunkin puolisoni kanssa usein eri huoneissa tästä syystä.
Toinen on mölinä. Se että pidetään jatkuvasti jotain ääntä itsestään, ölistään, hyräillään, vihelletään, lauleskellaan, tai ainakin naputetaan jalkaa tai sormea johonkin mistä kuuluu ääni. Sama koskee yskiskelyä ja rään kurlaamista nenästä kurkkuun, tai jatkuvaa niistämistä. Pääni meinasi revetä kun puolison lapsi yski yöt läpeensä. Silloin sanoin että seuraavan kerran kun lapsi on sairas niin tänne ei ole asiaa.
Puolison teinilapset tekevät tätä edelleen jossain määrin, ja kyllä on vaikeaa, ja tulee kyllä sanottua että voitko lopettaa.
Sitten on odottaminen. Voin odottaa hievahtamatta tunnin jossain odotusaulassa, ihan ilman mitään oheistoimintaa, istuskella vain mietteissäni, mutta jos olen lupautunut kuskaamaan jonkun henkilön vaikkapa junalle, ja hän pyytää että olen 10.15 paikalla, ja saavun sinne hyvissä ajoin eli 10.10, niin jollei hän ole näköpiirissäni tasan klo 15.15, niin alkaa ärsyttämään ihan kympillä. Mielellään pitäisi olla jo silloin 10.10 ulkona kaikki valmiina odottamassa.
Nämä siis ärsyttävät siitä huolimatta että lapseni on minulle maailman tärkein, ja ihmiset jotka näitä ärsyttäviä asioita tekevät ovat myös rakkaimpia ihmisiä maailmassa.
PItäisiköhän kaltaisesi mennä lääkäriin noiden mielenterveysongelmien kanssa? Melkoisen umpihullulta kuulostaa joku sairaana olevan yskimisestä pihalle heittäminen.
Mutta ei läheskään yhtä sairaalta kuin se että kykenee raivoilemaan että joku on heitetty yskimisen takia pihalle, mutta ei pysty lainaamaan viestistä kohtaa jossa näin olisi sanottu. Todella harhaistahan tuo on, että näkee, eli kuvittelee asioita joita ei ole olemassa. Olen pahoillani mielenterveysongelmiesi vuoksi. Tsemppiä!
No, oli miten oli, tuollaiset järjettömät pultit jostain äänistä kyllä kertovat riittävästi mielenterveysongelmista ja pahoista sellaisista. Ei ole todellakaan kaikki kotona, jos äänet tekee tuollaista. Ei muuta kuin lääkäriä kohti. Tsemppiä!
Plus se että jos tapaamisajaksi on sovittu 10:15, niin 10:15 alkaa "ärsyttää kympillä" kun toinen ei ole etuajassa. :D
Ja ylläri miten yskiminen ja viheltely yms. häiritsee nimenomaan puolison lasten ollessa kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en halua, että kotona piereskellään avoimesti ja äänekkäästi toisen edessä. Eri huoneessa ja vessassa voi pöristä.
Mulla inhotus jäänyt omasta isästäni, jolla suolistosyöpä ja hän haisi niin pahalle, että piti aina olla eri huoneessa kuin hän. Hän ei välittänyt yhtään siitä, että muille kävi asumisneliöt ahtaaksi, kun hän esim. perheen yhdessä katsellessa telkkaria piereskeli niin paljon, että muiden piti poistua kesken tv-ohjelman muualle.
Mulla sellanen olo, että en halua kärsiä toisten löyhkästä enää.
Ymmärrän tämän hyvin, vaikka kyseessä olisikin jonkun sairaus, jopa jonkun hyvin rakkaan ja tärkeän ihmisen.
Lapseni oli tietyllä tapaa hyvin vaativa, ja usein rasittavakin ongelmien vuoksi jolle kukaan ei sinänsä voinut mitään. Kun hän kasvoi aikuiseksi, niin huomasinkin että on paljon asioita joita en vain pysty enää sietämään.
Siihen asti olin luullut että olen äärimmäisen venyvä ja kaikkeenn mahdolliseen sopeutuva tyyppi, mutta vähänpä tiesin! :D
Yksi on yöllinen temppuilu, eli vieressä tai samassa huoneessa nukkuu ihminen joka jatkuvasti pyörii ja pitää jotain ääntä, herättelee pitkin yötä, räppii valoa yllättäen päälle jne. Ei vain pysty, ei yhtään. Nukunkin puolisoni kanssa usein eri huoneissa tästä syystä.
Toinen on mölinä. Se että pidetään jatkuvasti jotain ääntä itsestään, ölistään, hyräillään, vihelletään, lauleskellaan, tai ainakin naputetaan jalkaa tai sormea johonkin mistä kuuluu ääni. Sama koskee yskiskelyä ja rään kurlaamista nenästä kurkkuun, tai jatkuvaa niistämistä. Pääni meinasi revetä kun puolison lapsi yski yöt läpeensä. Silloin sanoin että seuraavan kerran kun lapsi on sairas niin tänne ei ole asiaa.
Puolison teinilapset tekevät tätä edelleen jossain määrin, ja kyllä on vaikeaa, ja tulee kyllä sanottua että voitko lopettaa.
Sitten on odottaminen. Voin odottaa hievahtamatta tunnin jossain odotusaulassa, ihan ilman mitään oheistoimintaa, istuskella vain mietteissäni, mutta jos olen lupautunut kuskaamaan jonkun henkilön vaikkapa junalle, ja hän pyytää että olen 10.15 paikalla, ja saavun sinne hyvissä ajoin eli 10.10, niin jollei hän ole näköpiirissäni tasan klo 15.15, niin alkaa ärsyttämään ihan kympillä. Mielellään pitäisi olla jo silloin 10.10 ulkona kaikki valmiina odottamassa.
Nämä siis ärsyttävät siitä huolimatta että lapseni on minulle maailman tärkein, ja ihmiset jotka näitä ärsyttäviä asioita tekevät ovat myös rakkaimpia ihmisiä maailmassa.
PItäisiköhän kaltaisesi mennä lääkäriin noiden mielenterveysongelmien kanssa? Melkoisen umpihullulta kuulostaa joku sairaana olevan yskimisestä pihalle heittäminen.
Mutta ei läheskään yhtä sairaalta kuin se että kykenee raivoilemaan että joku on heitetty yskimisen takia pihalle, mutta ei pysty lainaamaan viestistä kohtaa jossa näin olisi sanottu. Todella harhaistahan tuo on, että näkee, eli kuvittelee asioita joita ei ole olemassa. Olen pahoillani mielenterveysongelmiesi vuoksi. Tsemppiä!
No, oli miten oli, tuollaiset järjettömät pultit jostain äänistä kyllä kertovat riittävästi mielenterveysongelmista ja pahoista sellaisista. Ei ole todellakaan kaikki kotona, jos äänet tekee tuollaista. Ei muuta kuin lääkäriä kohti. Tsemppiä!
Plus se että jos tapaamisajaksi on sovittu 10:15, niin 10:15 alkaa "ärsyttää kympillä" kun toinen ei ole etuajassa. :D
Ja ylläri miten yskiminen ja viheltely yms. häiritsee nimenomaan puolison lasten ollessa kyseessä.
Suurin mysteeri kyllä on se, että miten tuonkaltaisella vajaalla idiootilla voi olla puoliso, kuka ihme tuollaista oikein tosissaan katselee? Itse en kyllä katselisi sekuntiakaan moista. Tai eihän sitä tietysti tuollaisessa tapauksessa tiedä, onko se puoliso ihan oikea vai mielikuvituspuoliso....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en halua, että kotona piereskellään avoimesti ja äänekkäästi toisen edessä. Eri huoneessa ja vessassa voi pöristä.
Mulla inhotus jäänyt omasta isästäni, jolla suolistosyöpä ja hän haisi niin pahalle, että piti aina olla eri huoneessa kuin hän. Hän ei välittänyt yhtään siitä, että muille kävi asumisneliöt ahtaaksi, kun hän esim. perheen yhdessä katsellessa telkkaria piereskeli niin paljon, että muiden piti poistua kesken tv-ohjelman muualle.
Mulla sellanen olo, että en halua kärsiä toisten löyhkästä enää.
Ymmärrän tämän hyvin, vaikka kyseessä olisikin jonkun sairaus, jopa jonkun hyvin rakkaan ja tärkeän ihmisen.
Lapseni oli tietyllä tapaa hyvin vaativa, ja usein rasittavakin ongelmien vuoksi jolle kukaan ei sinänsä voinut mitään. Kun hän kasvoi aikuiseksi, niin huomasinkin että on paljon asioita joita en vain pysty enää sietämään.
Siihen asti olin luullut että olen äärimmäisen venyvä ja kaikkeenn mahdolliseen sopeutuva tyyppi, mutta vähänpä tiesin! :D
Yksi on yöllinen temppuilu, eli vieressä tai samassa huoneessa nukkuu ihminen joka jatkuvasti pyörii ja pitää jotain ääntä, herättelee pitkin yötä, räppii valoa yllättäen päälle jne. Ei vain pysty, ei yhtään. Nukunkin puolisoni kanssa usein eri huoneissa tästä syystä.
Toinen on mölinä. Se että pidetään jatkuvasti jotain ääntä itsestään, ölistään, hyräillään, vihelletään, lauleskellaan, tai ainakin naputetaan jalkaa tai sormea johonkin mistä kuuluu ääni. Sama koskee yskiskelyä ja rään kurlaamista nenästä kurkkuun, tai jatkuvaa niistämistä. Pääni meinasi revetä kun puolison lapsi yski yöt läpeensä. Silloin sanoin että seuraavan kerran kun lapsi on sairas niin tänne ei ole asiaa.
Puolison teinilapset tekevät tätä edelleen jossain määrin, ja kyllä on vaikeaa, ja tulee kyllä sanottua että voitko lopettaa.
Sitten on odottaminen. Voin odottaa hievahtamatta tunnin jossain odotusaulassa, ihan ilman mitään oheistoimintaa, istuskella vain mietteissäni, mutta jos olen lupautunut kuskaamaan jonkun henkilön vaikkapa junalle, ja hän pyytää että olen 10.15 paikalla, ja saavun sinne hyvissä ajoin eli 10.10, niin jollei hän ole näköpiirissäni tasan klo 15.15, niin alkaa ärsyttämään ihan kympillä. Mielellään pitäisi olla jo silloin 10.10 ulkona kaikki valmiina odottamassa.
Nämä siis ärsyttävät siitä huolimatta että lapseni on minulle maailman tärkein, ja ihmiset jotka näitä ärsyttäviä asioita tekevät ovat myös rakkaimpia ihmisiä maailmassa.
PItäisiköhän kaltaisesi mennä lääkäriin noiden mielenterveysongelmien kanssa? Melkoisen umpihullulta kuulostaa joku sairaana olevan yskimisestä pihalle heittäminen.
Mutta ei läheskään yhtä sairaalta kuin se että kykenee raivoilemaan että joku on heitetty yskimisen takia pihalle, mutta ei pysty lainaamaan viestistä kohtaa jossa näin olisi sanottu. Todella harhaistahan tuo on, että näkee, eli kuvittelee asioita joita ei ole olemassa. Olen pahoillani mielenterveysongelmiesi vuoksi. Tsemppiä!
No, oli miten oli, tuollaiset järjettömät pultit jostain äänistä kyllä kertovat riittävästi mielenterveysongelmista ja pahoista sellaisista. Ei ole todellakaan kaikki kotona, jos äänet tekee tuollaista. Ei muuta kuin lääkäriä kohti. Tsemppiä!
Plus se että jos tapaamisajaksi on sovittu 10:15, niin 10:15 alkaa "ärsyttää kympillä" kun toinen ei ole etuajassa. :D
Ja ylläri miten yskiminen ja viheltely yms. häiritsee nimenomaan puolison lasten ollessa kyseessä.
Suurin mysteeri kyllä on se, että miten tuonkaltaisella vajaalla idiootilla voi olla puoliso, kuka ihme tuollaista oikein tosissaan katselee? Itse en kyllä katselisi sekuntiakaan moista. Tai eihän sitä tietysti tuollaisessa tapauksessa tiedä, onko se puoliso ihan oikea vai mielikuvituspuoliso....
Menipä jollain tunteisiin :D
Alue: Aihe vapaa
Olin järkyttynyt kuinka monelle siinä vanhassa "parisuhteessa piereskely"-ketjussa avoin piereskely siellä täällä jopa vaikka ruokapöydässä oli pelkästään hupaisa juttu. Olin aivan oksettunut siitä junttiudesta.