Lue keskustelun säännöt.
Tämä äitiydessä uuvuttaa: muut odottavat äidiltä liikoja
Pitkä selostus eli älä lue, jos et jaksa.
Heti alkuun: äitinä oleminen ei uuvuta minua. Nautin lapsiemme seurasta ja pidin pitkät hoitovapaat ennen töihin palaamista. Lapsemme eivät ole ylipitkää päivää päiväkodissa, vapaapäivinä ja lomilla vietämme tavallista lapsiarkea. En äitinä rehki liikaa, lapsillamme ei ole mitään ohjattuja harrastuksia ja muutenkin olemme halunneet tehdä arjesta mahdollisimman rauhallista. Emme elä mitään suorituskeskeistä instagram-elämää, vaan hyvinkin yksinkertaista arkea. Tämä on ollut ihan tietoinen päätös, koska pikkulapsiarjessa riittää työtä jo muutenkin.
Se nyppii, että kun yritän rauhoittaa näitä ns. ruuhkavuosia, niin ihmiset ympärillä eivät ymmärrä asiaa ja vaativat minulta ihan hirveästi. Töissä vaaditaan paljon, vaikka en ole missään esimiestehtävissä. Valitetaan, jos lapsi sairastuu tai itse sairastun. Ihmetellään, miksi sitä kaksivuotiasta ei voi ottaa sairastumistapauksessa töihin mukaan, kun kyllä meidän Isla 11 v ihan hyvin pärjää palaverini ajan. Niin, miksiköhän en voi ottaa vilkasta taaperoa mukaan töihin ja miksi ihmeessä toisin sairaan lapsen työpaikalleni? Osalla on aivan unohtunut, millaista pienen lapsen kanssa on.
Päiväkodissa kaikki lapsiin liittyvä kritiikki annetaan minulle, ei miehelle. Jos mies hakee lapset päiväkodista, niin miehelle ei anneta juuri mitään palautetta. Minä saan sitten kuulla pitkät selostukset siitä, mikä lasten päiväkotipäivässä on mennyt pieleen. Tai jos mies on aamulla pukenut pienemmän lapsen, niin minä saan kritiikin siitä, jos lapsella oli jalassa kumpparit ja päivällä ei satanutkaan vettä. Minulle tyrkätään päiväkodista kaikki laput ja vaatimukset, vaikka olemme sanoneet, että mieskin voi nämä asiat hoitaa. Äitinä ärsyttää, että minut nähdään ainoana vanhempana, vaikka lapsilla on osallistuva isäkin. Jos lapsi on jossain asiassa hieman ikätovereita jäljessä, niin minua äitinä syyllistetään siitä, miksi en _äitinä_ ole opettanut tätä asiaa lapselle.
Raskauksien jälkeen molempien lasten vauvavuonna tuli perheen ulkopuolisilta kommenttia siitä, että pitäisi karistaa raskauskilot nopeasti. Siinä kiireisen lapsiarjen keskellä ulkopuoliset tulivat vaatimaan, että nyt syöt salaattia ja jumppaat itsesi kuntoon. Ensimmäiset kommentit raskauskilojen pudottamisesta tulivat, kun esikoinen oli 1,5 kk. Laihdutin molemmilla kerroilla loput raskauskilot vauvavuoden päätteeksi, sillä vauvavuosina ei todellakaan ollut kropan timmimmäksi treenaaminen päällimmäisenä mielessä. Äidin ulkonäkökin on arvostelun ja vaatimisen kohteena.
Nämä nyt vain esimerkkinä. Äitinä uuvuttaa se, että muut ihmiset vaativat äideiltä niin hemmetisti. Mitä sitten, jos lapsella on kumpparit kuivana päivänä jalassa, jos ruokana on valmista pilttiä tai en halua paiskia ylitöitä, kun kotona on pienet lapset? Ei elämän tarvitse olla mitään täydellistä, mutta äideiltä odotetaan ihan liikaa. En yhtään ihmettele, että monia ei perheellistyminen kiinnosta, kun monien reaktiot äiteihin ovat tätä luokkaa.
Kommentit (464)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin aloitusviestiin vielä yhden asian:
Äideiltä vaaditaan ihan valtavasti, mutta kukaan näistä vaatijoista ei ole valmis auttamaan äitiä. Kukaan heistä ei kysy, tarvitseeko äiti jotain apua tai voisiko äidin taakkaa jotenkin helpottaa? Lisää ollaan äidin saaviin kaatamassa vettä, mutta ei kysytä onko kantoavulle tarvis.
Jostain syystä silti äiditkään eivät ole valmiita auttamaan muita äitejä, vaikka tietävät, kuinka rankkaa se on.
Niin niin. Ehkä on parempi jokaisen keskittyä itseensä ja kysyä itseltään, että mihin on voimavaroja, ja niiden puitteissa toimia niin hyvin kuin pystyy.
Ainahan se on helppo muita osoitella ja syyllistää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseäni ihmetyttää se, että monissa virallisissa tahoissa lapsen isää ei huomioida vanhempana ollenkaan. Kaikki kommentit, viestit ja muut tulevat äidille. Ainoa poikkeus taisi olla lapsen päiväkotilasku, joka oli postitettu kummankin vanhemman nimellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin aloitusviestiin vielä yhden asian:
Äideiltä vaaditaan ihan valtavasti, mutta kukaan näistä vaatijoista ei ole valmis auttamaan äitiä. Kukaan heistä ei kysy, tarvitseeko äiti jotain apua tai voisiko äidin taakkaa jotenkin helpottaa? Lisää ollaan äidin saaviin kaatamassa vettä, mutta ei kysytä onko kantoavulle tarvis.
Jostain syystä silti äiditkään eivät ole valmiita auttamaan muita äitejä, vaikka tietävät, kuinka rankkaa se on.
Niin niin. Ehkä on parempi jokaisen keskittyä itseensä ja kysyä itseltään, että mihin on voimavaroja, ja niiden puitteissa toimia niin hyvin kuin pystyy.
Ainahan se on helppo muita osoitella ja syyllistää.
Kyllä äidit auttaa toisiaan. Siis sellaiset joilla on lapsia. Ei entiset äidit. He eivät auta.
Meidän ainoa tukiverkko on lasten kaverien äidit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta mieti - sinulla ei ole siinä sivussa hoidettavana dementikkomummoa, 7 lehmää ja kanalaumaa, ei tarvitse ommella vaatteita eikä kantaa vettä ja polttopuita, ruokaa voi hakea kaupasta eikä tarvitse säilöä koko syksyä.. Mutta joo, onhan tuo kamalaa, kun sulla on noin raskasta!
Mutta ko äidit sai laiminlyödä lapsensa täysin eli tuo äitiys ei ollut raskasta!
Nyt osuit naulankantaan. Omat vanhempani hoisivat kyllä ruuan jääkaappiin ja vaatteet sain. Muuten keskittyivät töihinsä. Samoin valtaosa tuon ikäpolven vanhemmista. Me taas asumme isossa kaupungissa. Työmatkat kestävät ruuhkissa. Työ on paineistettua usein, vaaditaan tulosta, jatkuvaa uuden oppimista jne. Aina on jollain lapsella harrastus, joka ilta. Heille pitää hoitaa ruuat, iltapalat ym joka päivä. Pyykätä, osallistua kouluasioihin, seurata Wilmaa, viedä hammaslääkäriin, lääkäriin, auttaa välillä kouluasioissa ja valvoa, että ne tulee tehtyä (tämä riippuu lapsesta, samassa perheessäkin niin erilaisia). Jatkuvasti pitää olla jossain sovelluksessa aktiivinen, maksaa laskuja, hankkia vaatteita, urheiluvälineitä, tilata sitä ja tätä. Järjestellä synttäreitä, ostella lahjoja jne jne. Kaikki tämä puuttui omassa lapsuudessani. Tuntuu että päivän tunnit eivät vaan millään riitä. Aina on jotain hoitamatta. Ja tosiaan kukaan ei auta, mutta vanhat sukulaiset aina arvostelemassa. Miettinyt monesti, mistä tämä johtuu.
Vierailija kirjoitti:
Asun maalla. Täällä ei ole niin kauhean tarkkaa kaiken kanssa. Esim. päiväkotiin riitti, että oli vaatteet. Kukaan ei koskaan sanonut niistä mitään. Asiat hoidettiin yhtä sujuvasti sekä äidin että isän kanssa. Sama jatkuu koulussa, Vilmaan ei tule mitään turhia merkintöjä. Kaupungissa tuntuvat nämä asiat olevan tosi paljon tarkempia.
Minä asun kaupungissa. Lapset on olleet täällä kolmessa eri päiväkodissa, useammassa eri ryhmässä vuosien varrella (kaksi lasta, toinen jo koulussa, toinen viskari). Yhdessäkään ei ole oltu erityisen tarkkoja vaatteista, ei ole ollut ongelma jos on unohtanut tuoda sen pyydetyn maitopurkin tms ja kaikki on osanneet antaa lippulappuset ja palautteet myös isälle. Eikä koululaisen Wilmaan tule mitään turhaa viestitulvaa.
Luulen, että ongelmapäiväkodit ja -koulut on vain pieni osa kaikista, mutta tietenkin ne valittaa ja aloittaa keskusteluja joilla on ongelmia, samahan se on ihan joka aiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Esimiehelläni (nainen) on 12 v ja 14 v lapset. On aivan täysin unohtanut, millaista on pienten lasten kanssa. Lapseni aloitti vasta päiväkodissa ja kerroin, että jos lapsi sairastuu, niin minun täytyy lähteä kesken työpäivän hakemaan lasta päiväkodista. Esimies vain tähän totesi, että no otat sitten lapsen töihin mukaan ja lapsi pärjäilee takahuoneessa töidesi ajan. Piti ihan rautalangasta vääntää, että en voi ottaa oksentelevaa/ripuloivaa/kuumeista/itkevää lasta töihin. Enkä todellakaan voi jättää pientä lasta yksin jonnekin takahuoneeseen itkemään ja painella tekemään töitä asiakkaiden parissa.
Ymmärtäisin ehkä jotenkin tuon esimiehen aivopierun, jos hän olisi lapseton, mutta itse pikkulapsiarjen eläneeltä aika hämmentävä ajatusmalli.
Voi olla mahdollista, että tuo esimiesäiti ei olekaan itse hoitanut lapsiaan pikkulapsiaikana. Isovanhemmat tai mies on hoitanut lapset. Tiedän myös yhden esinaisen, jolla on viisi lasta, mutta on ollut heidän kanssaan kotona seitsemän vuotta, joten ei ole kokemusta työn ja pienten lasten yhdistämisestä. Tämä ei mm. käsitä, että lapset on nyt vaan pakko hakea päiväkodista, eikä voi jäädä rupattelemaan noutoaikana.
Suomi on lapsivihamielinen maa ja toiset äidit ovat kaikkein pahimpia haaskoja. Tämän opin kahden lapsen äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen väsynyt aloittajan mainitsemiin asioihin sekä äitien niskaan lankeaviin metatöihin. Enkä nyt tarkoita mitään lastenhuoneen verhojen värin miettimistä, vaan ihan arkisia asioita. Meillä mies tekee kyllä kotitöitä ja hoitaa lasta, mutta monien lapsen asioiden hoitamiset jäävät silti minulle. Omat esimerkkini torstailta:
-kotiin tullessa lapsen päiväkotirepun läpikäynti, likapyykit koriin (plus myöhemmin pesen nuo vaatteet)
-säätiedotteen katsominen ja sen perusteella seuraavan päivän sisä- ja ulkovaatteiden valinta + niiden laittaminen valmiiksi (jos lapsi menisi "väärissä" vaatteissa, saisin kuulla päiväkodin työntekijältä kunniani)
-päiväkodista tulleeseen wilma-viestiin vastauksen pohtiminen (viesti tuli minulle, ei miehelle), vastauksen kirjoittaminen sekä erään asian hankkiminen päiväkotia varten
-lapsen kausivaatteiden läpikäynti (uudet ostin jo aiemmin), pestyjen vaatteiden nimikointi päiväkotia varten
En yhtään ihmettele, että äidit ovat väsyneitä. Kaikki tämä sälä tulee työn, lasten asioiden ja muun päälle.
Miksi isä ei voinut hoitaa listalta kaikkia muita paitsi Wilma-viestiin vastaamista?
Isä voisi hyvin hoitaa myös wilma-viestin, jos ois asentanut sen sovelluksen itselleen. Ainakin meillä kaikki viestit tulee kyllä aina molemmille. Ellei se ollut vastaus johonkin itse lähetettyyn viestiin?
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin tuohon listaan sen, että äitiä myös kritisoidaan siitä, jos äiti asettaa pienet lapset etusijalle elämässään.
"Onhan tuo Alma jo 2-vuotias, miksi et halua lähteä viikoksi pois kotoa ja jättää Almaa isälle hoitoon?"
"Minusta sinun pitäisi viettää useammin lapsivapaata. Aivan liian vähän tuo, että käyt pari kertaa kuussa tunnin verran kahvilassa istumassa itseksesi."
"Sinun pitäisi tehdä enemmän iltoja, viikonloppuja ja juhlapyhiä töissä. Kyllä ne pienet lapset pärjää siellä kotonakin."
Pikkulapsiaika tai vaikka aika 0-10 v lasten elämässä on oikeasti lyhyt. Työura kestää monilla sen +40 vuotta, niin miksi tuosta pikkulapsiajasta ollaan niin nihkeänä. Antaisivat ihmisten keskittyä lapsiinsa, työt ja muut odottavat kyllä.
Tämä! Oma pomoni ihmetteli, miksi en halunnut jättää juuri 2 v täyttänyttä ja lähteä kahdesti viikon mittaiselle työreissulle. Kuvaili mulle, miten saisin mukavasti lapsivapaata lomaa olemalla 2 viikkoa työreissulla. No ei se mitään lomaa ole, vaan pitkiä työpäiviä ja vähän lepoa. Kotona olisi odottanut äitiä ikävöinyt lapsi. En lähtenyt. Ekan 5 päivän työreissun suostuin tekemään, kun lapsi oli 3,5 v.
Mikä ihmeen tarve ihmisillä on valittaa siitä, jos vanhemmat haluavat aidosti olla lastensa kanssa? Joku yhden yön poissaolo on mielestäni eri juttu kuin viikon erossaolo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin eronneena äitinä olen huomannut sellaisen hauskan jutun, että silloin, kun olit yhdessä lapsen isän kanssa, sait hoitaa kaikki asiat yksin. Isälle ei jumalauta soitettu missään asiassa, vaikka hänet olisi merkitty ensisijaiseksi henkilöksi. Lähtökohtaisesti kaikki piti itse hoitaa AINA.
No, entäs sitten eron jälkeen? Koska meillä on yhteishuoltajuus, niin nyt kyllä isän lupia kysytään joka asiaan! Et saa hankittua lapsille pankkikorttia, verkkopankkitunnuksia, vaihtaa osoitetta tai hommata uutta passia ilman toisen huoltajan lupaa. Edelleen saat tehdä kaikki itse, mutta mikään asia ei etene, jos lapsen isä ei anna suostumusta. Siinä sitten ihmettelet viikkotolkulla, kun lapsen isä ei hoida valtakirjoja kuntoon, jotta nämä asiat saisi hoidettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimiehelläni (nainen) on 12 v ja 14 v lapset. On aivan täysin unohtanut, millaista on pienten lasten kanssa. Lapseni aloitti vasta päiväkodissa ja kerroin, että jos lapsi sairastuu, niin minun täytyy lähteä kesken työpäivän hakemaan lasta päiväkodista. Esimies vain tähän totesi, että no otat sitten lapsen töihin mukaan ja lapsi pärjäilee takahuoneessa töidesi ajan. Piti ihan rautalangasta vääntää, että en voi ottaa oksentelevaa/ripuloivaa/kuumeista/itkevää lasta töihin. Enkä todellakaan voi jättää pientä lasta yksin jonnekin takahuoneeseen itkemään ja painella tekemään töitä asiakkaiden parissa.
Ymmärtäisin ehkä jotenkin tuon esimiehen aivopierun, jos hän olisi lapseton, mutta itse pikkulapsiarjen eläneeltä aika hämmentävä ajatusmalli.
Voi olla mahdollista, että tuo esimiesäiti ei olekaan itse hoitanut lapsiaan pikkulapsiaikana. Isovanhemmat tai mies on hoitanut lapset. Tiedän myös yhden esinaisen, jolla on viisi lasta, mutta on ollut heidän kanssaan kotona seitsemän vuotta, joten ei ole kokemusta työn ja pienten lasten yhdistämisestä. Tämä ei mm. käsitä, että lapset on nyt vaan pakko hakea päiväkodista, eikä voi jäädä rupattelemaan noutoaikana.
Minun esimieheni on tuollainen, joka ei käsitä pikkulapsiarjen realiteetteja. Hänellä puoliso jäi usein hoitamaan lapsia ja isovanhemmat kiirehtivät avuksi. Sitten ihmettelee ja voivottelee, että eikö meillä ole isovanhempia hoitoapuna. Toiset isovanhemmat asuvat 7 tunnin ajomatkan päässä ja toisia ei hoitaminen huvita. Esimies ei tajua, että kaikilla niitä tukiverkkoja ei yksinkertaisesti ole. Asutaan vielä paikkakunnalla, jossa ei kavereita ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne palautteet ja lippulaput päiväkodista isälle annetaan jos isänä on se joka lapsen "aina" hakee. Minä vein aamuisin, ei nillä silloin ollut aikaa kommentoida.
Meillä ei toimi. Mies vie ja hakee 80-90 % kerroista. Sitten kun kerrankin tulen hakemaan, niin minulle tuodaan kerrytetyt laput ja hillotut palautteet, kun kerrankin olen lasta hakemassa. Meillä siis mies yleensä vie ja hakee, kun hänellä on paljon lyhyempi työmatka kuin minulla.
Ei toimi meilläkään. Ilmeisesti eivät ole kovinkaan tärkeitä asioita, koska kun ilmoitan, että on menoa enkä ehdi jäämään setvimään asiaa, eivät ikinä palaa asiaan mieheni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimiehelläni (nainen) on 12 v ja 14 v lapset. On aivan täysin unohtanut, millaista on pienten lasten kanssa. Lapseni aloitti vasta päiväkodissa ja kerroin, että jos lapsi sairastuu, niin minun täytyy lähteä kesken työpäivän hakemaan lasta päiväkodista. Esimies vain tähän totesi, että no otat sitten lapsen töihin mukaan ja lapsi pärjäilee takahuoneessa töidesi ajan. Piti ihan rautalangasta vääntää, että en voi ottaa oksentelevaa/ripuloivaa/kuumeista/itkevää lasta töihin. Enkä todellakaan voi jättää pientä lasta yksin jonnekin takahuoneeseen itkemään ja painella tekemään töitä asiakkaiden parissa.
Ymmärtäisin ehkä jotenkin tuon esimiehen aivopierun, jos hän olisi lapseton, mutta itse pikkulapsiarjen eläneeltä aika hämmentävä ajatusmalli.
Voi olla mahdollista, että tuo esimiesäiti ei olekaan itse hoitanut lapsiaan pikkulapsiaikana. Isovanhemmat tai mies on hoitanut lapset. Tiedän myös yhden esinaisen, jolla on viisi lasta, mutta on ollut heidän kanssaan kotona seitsemän vuotta, joten ei ole kokemusta työn ja pienten lasten yhdistämisestä. Tämä ei mm. käsitä, että lapset on nyt vaan pakko hakea päiväkodista, eikä voi jäädä rupattelemaan noutoaikana.
Mun esimiesäiti on sitä ikäluokkaa että hänen omat lapset on jo maailmalla. Suhtautuminen poissaoloihin oli luokkaa "onhan se usein lapselle parempi, että äiti hoitaa jos lapsi on sairaana". No, sanoin kyllä että meidän perheessä on ollut tapana jakaa nämä tasan, mutta eipä ole tarvinnut esihenkilön asennetta stressata. Toki se vähän stressaa että olen työssä jota ei tee kukaan muu, eli kaikki odottaa ja kasautuu jos on paljon poissa. Joten usein osallistun esim tärkeimpiin palavereihin etänä hoitovapaapäivinäkin ja teen jotain muutakin pientä.
Mutta vaikkei päiväkodin, työnantajan tai muitten ulkopuolisten vaatimukset kuormita, niin onhan sitä hemmetin paljon kaikkia muistettavia ja hoidettavia asioita, ja itse kuormitun kyllä myös siitä lasten tarvitsevuudesta ja kaipaan aikaa olla ihan yksin, ilman että kukaan on vailla mitään. Lapset on toki ihania ja rakkaita silti, enkä missään nimessä vaihtaisi tätä lapsiperhearkea pois, tai korkeintaan ne jotkut hetket...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äideiltä vaaditaan liikaa. Piste.
Äitiydestä on tullut hirveää suorittamista. Enkä nyt tarkoita mitään trendivaatteita ja luomuruokaa, vaan äitien odotetaan hoitavan sata asiaa. Ei äitiys ollut tuollaista, kun itse olin lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Minä vertaisin pienen lapsen vanhemmuutta omaishoitajuuteen. Kummassakin tilanteessa olet toisessa aivan kiinni, et voi jättää toista yksin ja lähteä kotoa johonkin. Omaishoitajiin suhtaudutaan empaattisesti. Samaa suhtautumista ei ole pienten lasten vanhempia kohtaan. Jos tulee puhetta esimerkiksi lapsen sairastelusta, nukkumattomista öistä tai muusta, niin tähän monet sanovat "sellaista se nyt vaan lapsen kanssa on". Kuka sanoisi väsymystään valittavalle omaishoitajalle, että sellaista se omaishoitajuus nyt vai on.
Anteeksi, on omaishoitajana pakko puuttua tähän. Ymmärrän kyllä pikkulasten vanhemmuuden vertauksen omaishoitajuuteen siinä että on toisessa ihan kiinni, vaikka esim. vammaisten lasten vanhemmat ovat sitä ihan eri tasolla ja usein loppuelämänsä. Mutta meihin omaishoitajiin ei todellakaan suhtauduta empaattisesti. Kun meillä on rankkaa tai sanomme että yhteiskunnan tuki on riittämätöntä, meille sanotaan että omaishoitajuus on oma valinta. Pelkästään tällä viikolla minulle on sanottu kaksi kertaa että minun pitäisi hylätä lapseni laitokseen jotta minä ns. laiskimus voisin olla työelämässä 100% mukana Orpon hallituksen tavoitteiden mukaisesti. Kuinka monelle ns. normilapsen vanhemmalle sanotaan että näiden pitäisi luopua lapsistaan jotta jaksaisivat ja voisivat käydä töissä?
Vierailija kirjoitti:
Asun maalla. Täällä ei ole niin kauhean tarkkaa kaiken kanssa. Esim. päiväkotiin riitti, että oli vaatteet. Kukaan ei koskaan sanonut niistä mitään. Asiat hoidettiin yhtä sujuvasti sekä äidin että isän kanssa. Sama jatkuu koulussa, Vilmaan ei tule mitään turhia merkintöjä. Kaupungissa tuntuvat nämä asiat olevan tosi paljon tarkempia.
Oletan että säänmukaiset vaatteet. Nimittäin jos sellaisistakaan sekoista ei välitetä niin ei sekään ole hyvä juttu, sille lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Osaatteko kuvitella seuraavia kommentteja?
"Teemu, teidän elokuinen ei ole mikään vastasyntynyt enää. Olisiko aika lähteä salille ja pururadalle, kun tuota pömppistä on sulle kertynyt? Kai haluat olla hyväkuntoinen vanhempi, että jaksat touhuta vauvan kanssa?"
"Mikko. Miksi teidän Kerttu-Matiaksella ei ollut tänään puolikasta perunaa mukana? Oltiinhan me laitettu viestiä, että tänään on kankaanpainantaa puolikasta perunaa leimasimena käyttäen."
"Ville. Teidän 2-vuotias Luka-Isla syö vieläkin sormin, eikä suostu syömään lusikalla. Miksi ette ole kotona harjoitelleet tuota lusikalla syömistä? Pitäisi tuossa iässä jo osata syödä lusikalla!"
Sen sijaan monilla ei tunnu olevan mitään ongelmaa sanoa vastaavia kommentteja äideille.
Olisiko niin, että nuo tahot olettavat äidit isiä tunnollisemmiksi? Että isille on turha mainita mitään, kun he eivät kuitenkaan noteeraisi niitä puheita? Asiaa voisi kysyä noilta kommentoijilta.
Vierailija kirjoitti:
Tarvitseeko niistä muiden kommenteista välittää? Kylmästi vain jätät huomiotta tuomitsevat kommentit tai sanot napakasti takaisin perustelut, miksi toimit niin kuin toimit. Itse viis veisaan muiden mielipiteistä ja teen kuten itse haluan.
Kyse ei ole välittämisestä vaan tuollaisen jatkuvan suhtautumisen kohtaamisen kuormittavuudesta. Pahimmillaan ignooraaminen johtaa asiattomiin lasuihin, ja taas mennään, lisää tehtävää kun pitää käydä selvittämässä että lapsella on kaikki hyvin vaikka äiti sanoikin ei päiväkodin teemapäivän vapaaehtoiseen järjestämiseen.
Nuo muut ärsytyksen aiheet ymmärrän, mutta en sitä, että valitat työpaikastasi. Ei työpaikan tarkoitus ole se, että se tukisi sun äitiyttäsi.
Minä taas miehenä näytin lastani omille sukulaisille 2 kertaa 15 vuoteen. Oma moka, pitäkää etäisyyttä.