Mitkä asiat tuntuvat toisille ihmisille täysin normaaleilta asioilta mutta sinulle saavuttamattomilta?

Raha, raha, raha. Nuorena ei olisi ikinä ymmärtänyt, miten koko elämä pyörii rahan hankkimisen ympärillä. Vaikka oli köyhä, ajatteli, että rikastun kun menen töihin. Takapuoli ruvella teen kahta työtä juuri tälläkin hetkellä. Ei, en ole amk-koulutusta vastaavassa työssä, kun ei saa kunnon vakituista työpaikkaa. Se lähti väärille urille heti valmistumisen jälkeen, että otti vastaan pikaravintolasta töitä ja siivoushommaa sivuun. Kun sain oman alan töitä useamman vuoden hakemisen jälkeen, tuli potkut koeajan lopussa. Et ole etsimämme hlö ja sitä rataa. Meni 5 kk että taas joku uskalsi ottaa töihin. Onhan se pirun epäilyttävää, mikä tuokin hippiäinen olevinaan on. Tein lapsen ja muutin lapsen isän mukana 2 kertaa. Ja taas pikaruokapaikkaan osa-aikatyöhön. Sitten kun sulla on se rakas lapsi, hoitoajat ei jousta yhtään, että joskus jonkin extravuoron tekisi. Ja sieltä Lidliin töihin ja valitus, kun tarjottuja vuoroja aina vaihtelen. Joo, ihan tahallaan teen sitä pienen lapsen äitinä. Kun jäin toiselle äippälomalle, eipä tarvinnut enää mennä töihin eikä ollut paikkaa, minne palata. Laillista toki mutta epäeettistä. Ja sitten taas muutettiin, kun mieheltä meni työpaikka. Ja taas se säätö, mitä työtä saa ja mistä raapia rahaa. Sillä tiellä edelleen, rahan perässä juoksentelemassa.

Ulkomaan matka. En käsitä miten ihmiset voivat lähteä reissuun (eläkeläiset), johon minulta menisi 2-3 kuukauden koko eläke.

Realismi. Tuntuu, että kaikki ihmiset on niin pessimistisiä ympärillä ja mä elän maailmassa, jossa kaikki on saavutettavissa. Muutamankin tilanteen muistan kun olen sanonut tekeväni jotain. Kukaan ei ole kommentoinut mitään (en edes siinä hetkessä ole tajunnut, että mun suunnitelmia pidetään täysin epärealistisina, ihan vitsinä ja aivan lennokkaina) ja sit ne ihmettelee muutaman kuukauden päästä, että pääsitkö/teitkö sä sen ihan oikeasti. Ja mä ihmettelen, että enkö mä niin sanonut.

Rahallinen turva. Olen ollut opiskelija nyt niin pitkään, ja opinnot pitkittyneet töiden ja taloudellisen tilanteen takia. En enää muista miltää tuntuu viettää aikaa ihmisten kanssa, koska työskentelen ja opiskelen aina kun en nuku tai treenaa. Haluan uskoa, että valmistumisen jälkeen asiat on paremmin, mutta en tiedä.

Ap tarkoitti itseään.

Se että olisi energiaa. Olen ollut vauvasta asti sairas. Kerran sain tuntea ehkä kuukauden verran miltä normaalista ihmisestä varmaan tuntuu, kun sain verensiirron. Se oli jotain aivan uskomatonta.

Vierailija kirjoitti:

Raha, raha, raha. Nuorena ei olisi ikinä ymmärtänyt, miten koko elämä pyörii rahan hankkimisen ympärillä. Vaikka oli köyhä, ajatteli, että rikastun kun menen töihin. Takapuoli ruvella teen kahta työtä juuri tälläkin hetkellä. Ei, en ole amk-koulutusta vastaavassa työssä, kun ei saa kunnon vakituista työpaikkaa. Se lähti väärille urille heti valmistumisen jälkeen, että otti vastaan pikaravintolasta töitä ja siivoushommaa sivuun. Kun sain oman alan töitä useamman vuoden hakemisen jälkeen, tuli potkut koeajan lopussa. Et ole etsimämme hlö ja sitä rataa. Meni 5 kk että taas joku uskalsi ottaa töihin. Onhan se pirun epäilyttävää, mikä tuokin hippiäinen olevinaan on. Tein lapsen ja muutin lapsen isän mukana 2 kertaa. Ja taas pikaruokapaikkaan osa-aikatyöhön. Sitten kun sulla on se rakas lapsi, hoitoajat ei jousta yhtään, että joskus jonkin extravuoron tekisi. Ja sieltä Lidliin töihin ja valitus, kun tarjottuja vuoroja aina vaihtelen. Joo, ihan tahallaan teen sitä pienen lapsen äitinä. Kun jäin toiselle äippälomalle, eipä tarvinnut enää mennä töihin eikä ollut paikkaa, minne palata. Laillista toki mutta epäeettistä. Ja sitten taas muutettiin, kun mieheltä meni työpaikka. Ja taas se säätö, mitä työtä saa ja mistä raapia rahaa. Sillä tiellä edelleen, rahan perässä juoksentelemassa.

Oikeasti, oletko minä?

Turhauttaa taas hakea niitä aspaduuneja, joissa mun pitäisi venyä loputtomiin saadakseni 12e/h. Sitten se jatkuva stressi siitä näenkö lapsia tarpeeksi, kun tottakai kaikkien pitää ottaa vastaan sunnuntai- ja lauantaivuoroja.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteessa oleminen. Joillekin se saattaa olla ihan luonnollista löytää kumppani ja olla parisuhteessa, mutta minulle se on mahdotonta, koska autistina en osaa olla siinä ja kukaan ei halua olla iljeyksen kuten minä kanssa parisuhteessa.

Ilkeyden vai iljetyksen? Jos et ole ilkeä, et ole myöskään iljetys.

Vierailija kirjoitti:

Ulkomaan matka. En käsitä miten ihmiset voivat lähteä reissuun (eläkeläiset), johon minulta menisi 2-3 kuukauden koko eläke.

Opettele etsimään halvat lennot ja halpa majoitus, eläkeläisellä on aikaa lähteä silloin kun kysyntä on minimissään ja saa halvalla. Minun anoppini matkusteli monta vuotta syyskuussa. Kävi Rodoksella, Amsterdamissa, Prahassa, Italiassa useamman kerran, Turkissa. Hän etsi aina joko todella isolla alennuksella parilla sadalla eurolla pakettimatkan tai halvimmat lennot ja edullisen hyvän hotellin. Ei aina tarvitse olla tonnin matka. Huoneistohotellissa pystyt myös keittämään omat kahvit ja tekemään aamu- ja iltapalat. Jääkaappi on hyvä keino säästää, ettei joka ateriaa tarvitse ostaa ravintolasta/kahvilasta. Lentokentällä ja lentokoneessa on eläkeläiselle kallista, ja anoppi ostikin omat eväät, jos oli useamman tunnin lento. Nykyisin hän ei terveyssyistä enää pysty matkustamaan.

Seurusteleminen.

Pidän useimpia miehiä aggressiivisina.

N

Velan ottaminen käyttöesineeseen,esim autoon,puhelimeen...jne.. Ei vaan pystyisi kantamaan mukanaan sitä häpeä taakkaa "tätäkään en edes omista"

Talon pitäminen siistinä. Siivoan, siivoan ja siivoan kuin hullu, mutta talo pysyy enintään päivän siistinä.

Tyydyttävä seksielämä. Pidän avioliittoani onnellisena, mutta seksi on pakkopullaa. Saan orgasmin todella herkästi yksin, mutten koskaan mieheni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Talon pitäminen siistinä. Siivoan, siivoan ja siivoan kuin hullu, mutta talo pysyy enintään päivän siistinä.

Ihan kuin mun elämästä! Ehkä vielä joskus tulee ne ajat, kun kaipaa tätä lasten ääntä ja sotkua. Nykyään se on lähinnä saanut mut vihaamaan siivoamista...

Lasten normaali elämä, opiskelu, kesätyöt, kavereiden kanssa festarit ym. Minulla on kaksi nuorta aikuista lasta (21 ja 19), joista kumpikaan ei ole lukion jälkeen opiskellut tms. Taustalla masennus ja ADHD.

Vierailija kirjoitti:

Uskoontulo! En vain kykene ilman mitään näyttöä! Tunnen itseni debiiliksi kirkossa.

Anteeksi mutta tämä oli riemastuttavin kommentti naismuistiin, kiitos 😂😂 Etenkin tuon debiilin käyttö irrotti sellaisen naurun möhömahastani että mies ihmetteli että mikä aasi meillä hirnuu 😂

Ja samastun! Minäkin haluaisin uskoa, mutta mutta...

t. agnostikko

Sukulaiset. Kun ei ole niin ei ole, niitä ei mistään saa itse hankittua lisää. Vähät sukulaiset ovat kuolleet jo vuosikymmeniä sitten.

En ole koskaan ollut sukulaisen häissä, valmistujaisissa, synttäreillä tmv. Eli tällaiset aika normaalit tapahtumat mitä muilla vaikuttaa olevan useita vuodessa. Perheemme juhlissa on minun puolelta vain kavereitani, miehen puolelta sitten vain hänen sukulaisiaan (miehellä taas ei ole kavereita ollenkaan :D)

Lojaalit ystävät. Kaikki lähimmät ystävät on puukottaneet selkään.

Aikuisiällä vaikea enää ystävystyä kovin syvällisesti. Jos joitakin tilaisuuksia olisikin, mistä tietää, että se on vaivan arvoista?

Vierailija kirjoitti:

Minua hämmentää ihmiset, joilla on ns. luonnostaan hyvä itsetunto ja joita on selvästi kannustettu kotona ja ovat aikuisenakin hyvissä väleissä vanhempiensa kanssa. Sen näkee heistä, he ovat reippaita, vankkumattomia omissa tavoitteissaan, avoimia, saavat helposti ystäviä ja toteuttavat itseään ja ovat mukavia seuraihmisiä.

Sen näkeminen on todella hämmentävää ja jopa vähän tuskallista, kun tietää että itse ei tule koskaan yltämään samaan. Mahtaa olla hienoa kasvaa maailmaan niin, että joku on aina omalla puolella. Toki lapsuuden traumoista on mahdollista eheytyä, mutta ei varmasti koskaan täysin. Ja vaikka olisikin, saavuttaisin saman itseluottamuksen tason vasta joskus vanhemmalla iällä, jolloin kaikki mahdollisuudet eivät ole enää samalla tavalla auki.

Voit yllättävän helposti saavuttaa tuon ainakin sillä tasolla, että muut pitävät sinua tuollaisena ja ihmettelet joskus itsekin, miten olet se porukan sosiaalisesti kyvykkäin. Silti tulee tilanteita, joissa epävarmuus aktivoituu. En tiedä minkä neuvon antaisin. Itselläni taisi vaikuttaa moni asia yhdessä, mutta yhtäkkiä vain tajusin olevani tuollainen. Aspatyö on yksi mikä pakottaa ja siedättää sosiaaliseen rohkeuteen. Toinen on itsemyötätunnon löytäminen ja pidän sitä kaikkein tärkeimpänä asiana. Lisäksi yksittäiset tilanteet ja ihmiskohtaamiset voi vaikuttaa siihen.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä miten ihmiset onnistuvat olemaan ajoissa tapaamisissa ynnä muissa. Vaikka miten yritän, melkein aina olen myöhässä tai ainakin ihan viime tipassa. Turhaudun itseeni usein, että mitä helvettiä, taas mokasin.

Olen samanlainen, mutta pakko myöntää että kyllähän tähän voisi panostaa jotenkin megana, niin eiköhän onnistuisi. Selvästi tarvitset vain huomattavasti enemmän aikaa kotona ennen lähtöä kuin kuvittelet. Veikkaan, että heräät tapaamiseen esim. 15-30min ennen tapaamista - kun tosiasiassa olisi pitänyt lopettaa muiden asioiden tekeminen ja alkaa valmistautua lähtöön 60min aiemmin.

Eli ei tää kyllä mitään mahdotonta ole.

Kandee tehdä myös ADHD testi, se aiheuttaa tota kanssa. Vaikka sitä ei kannata käyttää sitten tekosyynä myöskään...