Lue keskustelun säännöt.
Josué Magaña on asunut Suomessa pian kaksi vuotta. Hänellä ei ole vieläkään liki lainkaan suomalaisia ystäviä. Miksi tähän kansaan on niin vaikea tutustua?
28.09.2023 |
MITÄ tapahtuu, kun Josué Magaña esittäytyy suomalaiselle, jota hän ei tunne ennalta?
Yleensä tilanne menee suunnilleen näin:
Esittäytymisen jälkeen Magaña kysyy suomalaiselta englanniksi mitä kuuluu. Suomalainen vastaa yleensä, että hyvää ja on sen jälkeen vain hiljaa. Vastapalloa ei tule. Toisen kuulumisia ei kysellä. Lyhyt hetki päättyy kiusalliseen hiljaisuuteen.
Se siitä tutustumisesta.
Kommentit (196)
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on sanonut minulle, että vaikka menisin hiihtämään metsään tai lomareissulla ruokakauppaan, niin aivan varmasti löydän sieltä juttukaverin. Mielestäni on vain äärettömän helppoa jutella ja olla mukava ihmisille. Ja kun en valitse niitå ihmisiä, joille juttelen, niin saatan löytää aivan ihania ihmisiä ja muutama heistä on jäänyt elämääni, esimerkiksi yksi nyt noin 89 vuotias herttainen leskirouva, jonka kanssa huomasin olevan usein samaan aikaan kaupassa.
Mutta... Juttelen vain suomen kielellä. Englantini ei ole kovin kummoista, joten en osaa ilmaista itseäni sillä kuin sen verran mitä jossain ulkomailla ollessa on ehkä tarvis. Sillä kielellä minusta ei saa siis ystävää tai edes kaveria.
Minäkin löydän juttukaverin vaikka mistä, mutta juttukaveri on ihan eri asia kuin ystävä tai edes kaveri.
Näin on, mutta kirjoitin myös, että muitama näistä vieraista juttukavereista on jäänyt elämääni, esimerkiksi tuo mummo. Yksi elämääni jäänyt ihminen on myös kaupassa ollut suurinpiirtein ikäiseni mies. Hän on ollut jo muutaman vuoden perheemme ystäväpiirissä ja tunnemme myös hänen äitinsä ja siskonsa.
Muitakin on ja yhden naapurustossa asuvan papan luona kävin viimeksi eilen viemässä ruokaa muovikassillisen. Häneen tutustuin lähellä olevassa sienimetsässä noin kahdeksan vuotta sitten. Kyykimme metsässä molemmat, jäimme juttelemaan kaikesta ja ystävystyimme niin hyvin, että näemme toisiamme vieläkin muitaman viikon välein.
Kyllä sitä joka paikasta saa siis halutessaan kavereita, jopa tulevia ystäviä, mutta tottakai se vaatii pientä vaivannäköä, aikaa kaveruudelle ja erilaisuuden hyväksymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen törmännyt tiktokissa tuon kaverin videoihin. Vaikuttaa ihan mukavalta.
Onko joku juttu tehty johonkin nyt?
Eiks toi ollu joku diplomi-isinööri tms. Opiskeli ainakin.
Mutta Suomessa ei ole helppo tutustua uusiin ihmisiin. Tai kai tässäkin on vähän paikkakuntaeroja.
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaantyöntekijöitä yhdistävä maailmanlaajuinen Internations-verkosto selvitti vuonna 2022 ekspatriaattien eli esimerkiksi töiden vuoksi väliaikaisesti ulkomailla asuvien ihmisten kokemuksia eri maista.
Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa sitä, kuinka helppoa ulkomaalaisten on ystävystyä paikallisten kanssa. 52 arvioidun maan joukossa Suomi sijoittui rankingin sijalle 47.
Mitä tutustumisen helppouteen tulee, olemme kansainvälisesti arvioituna siis kuuden surkeimman maan joukossa. Vaikeampaa paikallisten kanssa ystävystyminen oli vain Tanskassa, Luxemburgissa, Norjassa, Ruotsissa ja Kuwaitissa, kaikkein helpoita taas juuri Magañan kotimaassa Meksikossa.
Tanska, Norja ja Ruotsi? Ilmiö on siis pohjoismainen. Ei vain suomalainen.
Jos noin helpolla antaa periksi, niin on siinä omassa tekemisessäkin vähän petrattavaa.
Minun koko elämä ainakin on mennyt pilalle sen takia, että täällä on niin vaikea saada uusia ystäviä. Huikeat kaksi kappaletta kavereita olen saanut ala-asteen jälkeen ja toinen heistäkin oli loppujen lopuksi todella huono kaveri, ilkeä, itsekäs ja petollinen.
En olisi koskaan muuttanut nuorena toiselle pienelle paikkakunnalle kouluun, jos olisin tiennyt miten vaikeaa on päästä jo kauan sitten muodostuneisiin kaveriporukoihin mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on sanonut minulle, että vaikka menisin hiihtämään metsään tai lomareissulla ruokakauppaan, niin aivan varmasti löydän sieltä juttukaverin. Mielestäni on vain äärettömän helppoa jutella ja olla mukava ihmisille. Ja kun en valitse niitå ihmisiä, joille juttelen, niin saatan löytää aivan ihania ihmisiä ja muutama heistä on jäänyt elämääni, esimerkiksi yksi nyt noin 89 vuotias herttainen leskirouva, jonka kanssa huomasin olevan usein samaan aikaan kaupassa.
Mutta... Juttelen vain suomen kielellä. Englantini ei ole kovin kummoista, joten en osaa ilmaista itseäni sillä kuin sen verran mitä jossain ulkomailla ollessa on ehkä tarvis. Sillä kielellä minusta ei saa siis ystävää tai edes kaveria.
Minäkin löydän juttukaverin vaikka mistä, mutta juttukaveri on ihan eri asia kuin ystävä tai edes kaveri.
Näin on, mutta kirjoitin myös, että muitama näistä vieraista juttukavereista on jäänyt elämääni, esimerkiksi tuo mummo. Yksi elämääni jäänyt ihminen on myös kaupassa ollut suurinpiirtein ikäiseni mies. Hän on ollut jo muutaman vuoden perheemme ystäväpiirissä ja tunnemme myös hänen äitinsä ja siskonsa.
Muitakin on ja yhden naapurustossa asuvan papan luona kävin viimeksi eilen viemässä ruokaa muovikassillisen. Häneen tutustuin lähellä olevassa sienimetsässä noin kahdeksan vuotta sitten. Kyykimme metsässä molemmat, jäimme juttelemaan kaikesta ja ystävystyimme niin hyvin, että näemme toisiamme vieläkin muitaman viikon välein.
Kyllä sitä joka paikasta saa siis halutessaan kavereita, jopa tulevia ystäviä, mutta tottakai se vaatii pientä vaivannäköä, aikaa kaveruudelle ja erilaisuuden hyväksymistä.
Ymmärrän pointtisi, mutta yleensä ystävyys tai edes kaveruus edellyttää useamman kuin yhden kohtaamisen. Mulle on jäänyt mieleen vuosien takaa yksi nainen, jonka kanssa juteltiin bussissa, kun menin Peijaksen sairaalaan. Oli tosi kivalta vaikuttava ihminen ja olisi ollut kiva jutella toisenkin kerran, mutta ei sitten koskaan enää osuttu samaan aikaan samaan bussiin. Eikä kohdattu enää missään muuallakaan. Mä olen saanut paljon kavereita asuinalueeni muista koiranomistajista, mutta vain yhdestä heistä on sitten vuosien myötä tullut ystäväni.
En mäkään ole saanut uusia ystäviä 10 vuoteen vaikka olen asunut elämäni Suomessa. Ihme. Onko rasismia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tolle jäppiselle tullut mieleen että kenties ihmiset eivät vain pidä hänestä?
Vierailija kirjoitti:
Minun koko elämä ainakin on mennyt pilalle sen takia, että täällä on niin vaikea saada uusia ystäviä. Huikeat kaksi kappaletta kavereita olen saanut ala-asteen jälkeen ja toinen heistäkin oli loppujen lopuksi todella huono kaveri, ilkeä, itsekäs ja petollinen.
En olisi koskaan muuttanut nuorena toiselle pienelle paikkakunnalle kouluun, jos olisin tiennyt miten vaikeaa on päästä jo kauan sitten muodostuneisiin kaveriporukoihin mukaan.
Kuinkas huono kaveri, ilkeä, itsekäs ja petollinen sinä olet? Luultavasti kaikkea, jos et ole edes ystäviä saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukekaa itse
Jostain syystä ihmiset kuvittelevat, että suomalaisten englanninkielen taito on jotenkin aivan älyttömän hyvä. Voin kertoa, että alakoulun enkun läksyn auttamisen suhteen on hämmentävän paljon vanhempia, jotka eivät pysty sitä tekemään.
Suurin syy keskustelun ja sitä myötä suomalaisten kavereiden niukkuuteen taitaa siten olla kielitaidon puute.
Sitäkin kannattaa harkita, että opettelisi puhumaan suomea. Parissa vuodessa olisi varmasti oppinut ainakin auttavasti juttelemaan, mikäli motivaatio asian suhteen on kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen suomalainen, kerran yritin ystävystyä toiseen suomalaiseen. Kysyin, hei mitä kuuluu: Vastaukseksi sain haista paska. Toista kertaa en yrittänyt, opin kerrasta.
Syntyperäisenä suomalaisena, jolla ei ole ystäviä ja joka ei niitä kaipaakaan (aviomies ja sukulaiset riittävät), voisin sanoa että tuo "mitä kuuluu" on ihan kauhea tapa aloittaa keskustelu. Menen ihan lukkoon aina kun kuulen nuo sanat, enkä osaa sanoa mitään. Apua - mitä mulle kuuluu - ei mitään - mitä tuohon pitää sanoa? Yleensä en edes tajua kysyä toiselta osapuolelta, mitä hänelle kuuluu, ja siihen se sitten jää. Jotkut harvat ihmiset osaavat kysyä jotain konkreettisempaa, esimerkiksi "En ole nähnyt sinua aikoihin, mitä olet puuhaillut?" ja heidän kanssaan keskustelu sujuu paremmin.
Tuo mitä kuuluu on niin tyhjä ja lattea kysymys, että se pitäisi lailla kieltää.
- Moi, mitä kuuluu?
- Eipä mitään erikoista. Entä sulle?
- Ei mitään ihmeellistä.
- Okei.
- ...
- ...
Joo, tai sitten voisit vaan kertoa mitä sulle kuuluu.
Viddu että suomessa on outoa porukkaa.
Ainakin jenkeiltä menee pasmat täysin sekaisin, jos heille alkaa oikeasti kertoa mitä kuuluu. Yleensä sanotaan vain "fine" vaikka olisi juuri kotiutettu suljetulta ja lapsi tehnyt itsarin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaako Josué Magaña suomea, se varmasti auttaisi.
Tämä. Minun on hyvin vaikea kuvitella sellaista aitoa ystävyyttä henkilön kanssa joka ei puhu suomea. Jos esim työpaikalla joutuu jotain englanniksi kommunikoimaan, niin itse pidän sitä itselleni epäluontevana ja väännänsen mitä on pakko.
Onnistuuhan parisuhteetkin, vaikka äidinkieli olisi eri, miksi sitten ei ystävyys?
Joiltakin parisuhteet onnistuva vieraalla kielellä, useimmilta eivät. Itselleni on tärkeää, että ymmärrämme toisiamme molemmin puolin, ja se on ihan tarpeeksi vaikeaa äidinkielenään suomea puhuvan kanssa. Vieraan kielen puhuminen on stressaavaa ja uuvuttavaa, siksi en kykene ihmissuhteisiin muiden kuin suomenkielisten kanssa. Jotkut varmasti pystyvät, ja kaikki kunnia heille.
Olen samaa mieltä suomalaisena miehenä, joka on kyllä tottunut käyttämään englannin kieltä. Olisi aika rasittavaa selittää mahdolliselle ulkomaalaiselle tyttöystävälle vähänkin syvällisempiä asioita ja suomalaisen kulttuurin erityispiirteitä jatkuvasti englannin kielellä. Jo pelkästään suomen kielen "minä rakastan sinua" on huomattavasti vahvempi ja raskaampi ilmaisu kuin flirtailla kevyesti englanniksi "I love you" tyyliin. Äidinkieli on tavallisesti se ensisijainen tunnekieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on sanonut minulle, että vaikka menisin hiihtämään metsään tai lomareissulla ruokakauppaan, niin aivan varmasti löydän sieltä juttukaverin. Mielestäni on vain äärettömän helppoa jutella ja olla mukava ihmisille. Ja kun en valitse niitå ihmisiä, joille juttelen, niin saatan löytää aivan ihania ihmisiä ja muutama heistä on jäänyt elämääni, esimerkiksi yksi nyt noin 89 vuotias herttainen leskirouva, jonka kanssa huomasin olevan usein samaan aikaan kaupassa.
Mutta... Juttelen vain suomen kielellä. Englantini ei ole kovin kummoista, joten en osaa ilmaista itseäni sillä kuin sen verran mitä jossain ulkomailla ollessa on ehkä tarvis. Sillä kielellä minusta ei saa siis ystävää tai edes kaveria.
Minäkin löydän juttukaverin vaikka mistä, mutta juttukaveri on ihan eri asia kuin ystävä tai edes kaveri.
Näin on, mutta kirjoitin myös, että muitama näistä vieraista juttukavereista on jäänyt elämääni, esimerkiksi tuo mummo. Yksi elämääni jäänyt ihminen on myös kaupassa ollut suurinpiirtein ikäiseni mies. Hän on ollut jo muutaman vuoden perheemme ystäväpiirissä ja tunnemme myös hänen äitinsä ja siskonsa.
Muitakin on ja yhden naapurustossa asuvan papan luona kävin viimeksi eilen viemässä ruokaa muovikassillisen. Häneen tutustuin lähellä olevassa sienimetsässä noin kahdeksan vuotta sitten. Kyykimme metsässä molemmat, jäimme juttelemaan kaikesta ja ystävystyimme niin hyvin, että näemme toisiamme vieläkin muitaman viikon välein.
Kyllä sitä joka paikasta saa siis halutessaan kavereita, jopa tulevia ystäviä, mutta tottakai se vaatii pientä vaivannäköä, aikaa kaveruudelle ja erilaisuuden hyväksymistä.
Ymmärrän pointtisi, mutta yleensä ystävyys tai edes kaveruus edellyttää useamman kuin yhden kohtaamisen. Mulle on jäänyt mieleen vuosien takaa yksi nainen, jonka kanssa juteltiin bussissa, kun menin Peijaksen sairaalaan. Oli tosi kivalta vaikuttava ihminen ja olisi ollut kiva jutella toisenkin kerran, mutta ei sitten koskaan enää osuttu samaan aikaan samaan bussiin. Eikä kohdattu enää missään muuallakaan. Mä olen saanut paljon kavereita asuinalueeni muista koiranomistajista, mutta vain yhdestä heistä on sitten vuosien myötä tullut ystäväni.
Mikä tarve sinulla on erottaa kaverit ja ystävät toisistaan? Minusta on mukavampaa että on sopivan väljä ystävä- ja tuttavapiiri, joka ei kuitenkaan liikaa sido minun omia tekemisiäni. Ei minulla ole mitään päänsisäistä rankingia omien kavereitten suhteen koska he ovat kaikki erilaisia yksilöitä.
Vanhemmiten olen tottunut myös jututtumaan täysin tuntemattomia ihmisiä vaikkapa ruokakaupassa ilman sen suurempia motiivejä, sillä minusta on mukava vaihtaa muutama sana kuin olla täysin tuppisuuna. En oleta että siitä seurasi mitään sen syvällisempää aivan kuten naapureitten tervehtimisestäänkään ei ole mitään haittaa paitsi että heidän kanssaan on järkevää olla tekemissä muulloinkin kuin vasta mahdollisissa kiistatilanteissa.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on sanonut minulle, että vaikka menisin hiihtämään metsään tai lomareissulla ruokakauppaan, niin aivan varmasti löydän sieltä juttukaverin. Mielestäni on vain äärettömän helppoa jutella ja olla mukava ihmisille. Ja kun en valitse niitå ihmisiä, joille juttelen, niin saatan löytää aivan ihania ihmisiä ja muutama heistä on jäänyt elämääni, esimerkiksi yksi nyt noin 89 vuotias herttainen leskirouva, jonka kanssa huomasin olevan usein samaan aikaan kaupassa.
Mutta... Juttelen vain suomen kielellä. Englantini ei ole kovin kummoista, joten en osaa ilmaista itseäni sillä kuin sen verran mitä jossain ulkomailla ollessa on ehkä tarvis. Sillä kielellä minusta ei saa siis ystävää tai edes kaveria.
Minäkin löydän juttukaverin vaikka mistä, mutta juttukaveri on ihan eri asia kuin ystävä tai edes kaveri.
Näin on, mutta kirjoitin myös, että muitama näistä vieraista juttukavereista on jäänyt elämääni, esimerkiksi tuo mummo. Yksi elämääni jäänyt ihminen on myös kaupassa ollut suurinpiirtein ikäiseni mies. Hän on ollut jo muutaman vuoden perheemme ystäväpiirissä ja tunnemme myös hänen äitinsä ja siskonsa.
Muitakin on ja yhden naapurustossa asuvan papan luona kävin viimeksi eilen viemässä ruokaa muovikassillisen. Häneen tutustuin lähellä olevassa sienimetsässä noin kahdeksan vuotta sitten. Kyykimme metsässä molemmat, jäimme juttelemaan kaikesta ja ystävystyimme niin hyvin, että näemme toisiamme vieläkin muitaman viikon välein.
Kyllä sitä joka paikasta saa siis halutessaan kavereita, jopa tulevia ystäviä, mutta tottakai se vaatii pientä vaivannäköä, aikaa kaveruudelle ja erilaisuuden hyväksymistä.
Ymmärrän pointtisi, mutta yleensä ystävyys tai edes kaveruus edellyttää useamman kuin yhden kohtaamisen. Mulle on jäänyt mieleen vuosien takaa yksi nainen, jonka kanssa juteltiin bussissa, kun menin Peijaksen sairaalaan. Oli tosi kivalta vaikuttava ihminen ja olisi ollut kiva jutella toisenkin kerran, mutta ei sitten koskaan enää osuttu samaan aikaan samaan bussiin. Eikä kohdattu enää missään muuallakaan. Mä olen saanut paljon kavereita asuinalueeni muista koiranomistajista, mutta vain yhdestä heistä on sitten vuosien myötä tullut ystäväni.
Mikä tarve sinulla on erottaa kaverit ja ystävät toisistaan? Minusta on mukavampaa että on sopivan väljä ystävä- ja tuttavapiiri, joka ei kuitenkaan liikaa sido minun omia tekemisiäni. Ei minulla ole mitään päänsisäistä rankingia omien kavereitten suhteen koska he ovat kaikki erilaisia yksilöitä.
Vanhemmiten olen tottunut myös jututtumaan täysin tuntemattomia ihmisiä vaikkapa ruokakaupassa ilman sen suurempia motiivejä, sillä minusta on mukava vaihtaa muutama sana kuin olla täysin tuppisuuna. En oleta että siitä seurasi mitään sen syvällisempää aivan kuten naapureitten tervehtimisestäänkään ei ole mitään haittaa paitsi että heidän kanssaan on järkevää olla tekemissä muulloinkin kuin vasta mahdollisissa kiistatilanteissa.
Koska mulle ystävyys ja kaveruus ovat eri asioita, Ystäväni voivat soittaa mulle keskellä yötä. Olen heidän vuokseen valmis valvomaan yöllä ja kuuntelemaan heidän huoliaan, vaikka seuraavana aamuna olisikin työpäivä. Kavereiden suhteen en ole valmis sellaiseen. Ystävän vuoksi - jos tilanne on vakava - voin ottaa palkatonta vapaata töistä ja mennä ystäväni avuksi, Kavereiden vuoksi en tekisi sellaista. Ystävälle voin lainata rahaa, kaverille en. Ystävälle kerron mulle ehkä vaikeistakin asioista, kavereille en. Ystävä on mulle sillä tavalla tärkeämpi ihminen kuin kaveri, että ystävän vuoksi voin tehdä monia sellaisia asioita, joita kaverin vuoksi en tekisi. Ystävä ei ole ihan niin läheinen kuin siskoni, mutta aika lähellä sitä. Kaverit taas ovat mulle aika kaukana tästä. Ymmärrätkö pointin?
Minäkin juttelen tosi paljon erilaisten ihmisten kanssa ja erilaisissa tilanteissa. Harvasta tapaamastani ihmisestä kuitenkaan tulee mun kaverini ja vielä harvemmasta ystäväni. Koska ei mulla olisi edes aikaa eikä voimavaroja sadoille ystäville. Tai edes sadoille kavereillekaan. MIten mä nyt tämän selittäisin. Mulle kaveruus on huomattavasti pinnallisempi ihmissuhde kuin ystävyys. Kaverit ovat ihan kivoja olemassa, mutta ystäviin on kuitenkin ihan erilainen tunneside sekä luottamus kuin kavereihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun koko elämä ainakin on mennyt pilalle sen takia, että täällä on niin vaikea saada uusia ystäviä. Huikeat kaksi kappaletta kavereita olen saanut ala-asteen jälkeen ja toinen heistäkin oli loppujen lopuksi todella huono kaveri, ilkeä, itsekäs ja petollinen.
En olisi koskaan muuttanut nuorena toiselle pienelle paikkakunnalle kouluun, jos olisin tiennyt miten vaikeaa on päästä jo kauan sitten muodostuneisiin kaveriporukoihin mukaan.Kuinkas huono kaveri, ilkeä, itsekäs ja petollinen sinä olet? Luultavasti kaikkea, jos et ole edes ystäviä saanut.
Päinvastoin minä olen liian kiltti, epävarma ja persoonaton ja siten olen kaikille vain joku hyväksikäytön kohde, tai se joka kelpaa silloin kun muuta seuraa ei ole tai sitten pelkkää ilmaa. Yleensä kyllä tuo viimeinen.
Hänelle olisi paras muuttaa omaan kotimaahansa takaisin.
Kannatan ja suosittelen.
En kyllä jaksa oikein ottaa uusia suomalaisiakaan kavereita. On muutama hyvä, ne riittävät.
Itsellä oli samanlainen kaveri joka ei kysynyt takaisin. Kaveruus taisi olla lähinnä minun varassani.
Mietin aikani, viitsinkö vastata sulle vai en. Tämä jutun tyyppi kaipasi suomalaisia ystäviä ja kavereita. Ei hän kertonut kaipaavansa piparia. Et sinäkään kaipaa piparia, koska jo kerroit vihaavasi naisia, joten oletettavasti sulla on sitten miespuolisia ystäviä ja kavereita. Siis juuri sitä, mitä tämä jutun meksikolainen mies kaipaisi. Anteeksi kun sanon suoraan, mutta niin paljon kuin vihaatkin naisia (joilla on pipari), tunnut olevan ihan hemmetin kateellinen tälle meksikolaiselle, joka kenties - halutessaan - saa vihaamiltasi naisilta piparia.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/