Josué Magaña on asunut Suomessa pian kaksi vuotta. Hänellä ei ole vieläkään liki lainkaan suomalaisia ystäviä. Miksi tähän kansaan on niin vaikea tutustua?

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on sanonut minulle, että vaikka menisin hiihtämään metsään tai lomareissulla ruokakauppaan, niin aivan varmasti löydän sieltä juttukaverin. Mielestäni on vain äärettömän helppoa jutella ja olla mukava ihmisille. Ja kun en valitse niitå ihmisiä, joille juttelen, niin saatan löytää aivan ihania ihmisiä ja muutama heistä on jäänyt elämääni, esimerkiksi yksi nyt noin 89 vuotias herttainen leskirouva, jonka kanssa huomasin olevan usein samaan aikaan kaupassa.

Mutta... Juttelen vain suomen kielellä. Englantini ei ole kovin kummoista, joten en osaa ilmaista itseäni sillä kuin sen verran mitä jossain ulkomailla ollessa on ehkä tarvis. Sillä kielellä minusta ei saa siis ystävää tai edes kaveria.

Minäkin löydän juttukaverin vaikka mistä, mutta juttukaveri on ihan eri asia kuin ystävä tai edes kaveri. 

Näin on, mutta kirjoitin myös, että muitama näistä vieraista juttukavereista on jäänyt elämääni, esimerkiksi tuo mummo. Yksi elämääni jäänyt ihminen on myös kaupassa ollut suurinpiirtein ikäiseni mies. Hän on ollut jo muutaman vuoden perheemme ystäväpiirissä ja tunnemme myös hänen äitinsä ja siskonsa.

Muitakin on ja yhden naapurustossa asuvan papan luona kävin viimeksi eilen viemässä ruokaa muovikassillisen. Häneen tutustuin lähellä olevassa sienimetsässä noin kahdeksan vuotta sitten. Kyykimme metsässä molemmat, jäimme juttelemaan kaikesta ja ystävystyimme niin hyvin, että näemme toisiamme vieläkin muitaman viikon välein.

Kyllä sitä joka paikasta saa siis halutessaan kavereita, jopa tulevia ystäviä, mutta tottakai se vaatii pientä vaivannäköä, aikaa kaveruudelle ja erilaisuuden hyväksymistä.

Ymmärrän pointtisi, mutta yleensä ystävyys tai edes kaveruus edellyttää useamman kuin yhden kohtaamisen. Mulle on jäänyt mieleen vuosien takaa yksi nainen, jonka kanssa juteltiin bussissa, kun menin Peijaksen sairaalaan. Oli tosi kivalta vaikuttava ihminen ja olisi ollut kiva jutella toisenkin kerran, mutta ei sitten koskaan enää osuttu samaan aikaan samaan bussiin.  Eikä kohdattu enää missään muuallakaan. Mä olen saanut paljon kavereita asuinalueeni muista koiranomistajista, mutta vain yhdestä heistä on sitten vuosien myötä tullut ystäväni. 

Mikä tarve sinulla on erottaa kaverit ja ystävät toisistaan? Minusta on mukavampaa että on sopivan väljä ystävä- ja tuttavapiiri, joka ei kuitenkaan liikaa sido minun omia tekemisiäni. Ei minulla ole mitään päänsisäistä rankingia omien kavereitten suhteen koska he ovat kaikki erilaisia yksilöitä.

Vanhemmiten olen tottunut myös jututtumaan täysin tuntemattomia ihmisiä vaikkapa ruokakaupassa ilman sen suurempia motiivejä, sillä minusta on mukava vaihtaa muutama sana kuin olla täysin tuppisuuna. En oleta että siitä seurasi mitään sen syvällisempää aivan kuten naapureitten tervehtimisestäänkään ei ole mitään haittaa paitsi että heidän kanssaan on järkevää olla tekemissä muulloinkin kuin vasta mahdollisissa kiistatilanteissa.

Koska mulle ystävyys ja kaveruus ovat eri asioita, Ystäväni voivat soittaa mulle keskellä yötä. Olen heidän vuokseen valmis valvomaan yöllä ja kuuntelemaan heidän huoliaan, vaikka seuraavana aamuna olisikin työpäivä. Kavereiden suhteen en ole valmis sellaiseen. Ystävän vuoksi - jos tilanne on vakava - voin ottaa palkatonta vapaata töistä ja mennä ystäväni avuksi, Kavereiden vuoksi en tekisi sellaista. Ystävälle voin lainata rahaa, kaverille en. Ystävälle kerron mulle ehkä vaikeistakin asioista, kavereille en.  Ystävä on mulle sillä tavalla tärkeämpi ihminen kuin kaveri, että ystävän vuoksi voin tehdä monia sellaisia asioita, joita kaverin vuoksi en tekisi. Ystävä ei ole ihan niin läheinen kuin siskoni, mutta aika lähellä sitä. Kaverit taas ovat mulle aika kaukana tästä. Ymmärrätkö pointin?

Minäkin juttelen tosi paljon erilaisten ihmisten kanssa ja erilaisissa tilanteissa. Harvasta tapaamastani ihmisestä kuitenkaan tulee mun kaverini ja vielä harvemmasta ystäväni. Koska ei mulla olisi edes aikaa eikä voimavaroja sadoille ystäville. Tai edes sadoille kavereillekaan. MIten mä nyt tämän selittäisin. Mulle kaveruus on huomattavasti pinnallisempi ihmissuhde kuin ystävyys. Kaverit ovat ihan kivoja olemassa, mutta ystäviin on kuitenkin ihan erilainen tunneside sekä luottamus kuin kavereihin. 

Mutta miksi sulla on tollainen ranking ihmisille? Oon eri kommentoija kuin aiemmat, mutta kyllä särähtää korvaan. Ei sillä, suurin osa suomalaisista erottelee kaverit ja ystävät. Itseä tämä satuttaa suoraan sanoen siksi, että olen aina muille jotain kaveriosastoa jolle voi tehdä vaikka oharit, jos ystävä ehdottaa tekemistä.

Kaikissa kielissä ei edes ole eroa kaverin ja ystävän välillä. Kaipaan sellaista Suomeenkin. Mutta näillä mennään.

voiettäolenhullunanoihinlatinomiestentummiinsilmiin

Tänään tapasin mukavan vanhemman ulkomaalaistaustaisen miehen ja juttelimme pitkän aikaa kaupassa nykytilanteesta. Yleensä varon ulkom. miehiä ja poikia, koska he ovat erittäin epäkohteliaita tai sitten ihan outoja. Kaikille pyrin olemaan mukava, mutta jos rajat rikotaan ja kohdellaan huonosti - niin ne ei korjaannu - turha luulo. Joku voi tehdä toisin. Minä en. Mitä tuollaiset miehet odottaa, että naiset kutsuu ne kotiinsa? Ehkä on vähän väärät odotukset.

Vierailija kirjoitti:

Joku meksikaano ei kahdessa vuodessa ole opetellut suomea edes tervehtimisen verran ja vika on Suomessa?

Luitko edes artikkelia? Hänhän nimenomaan opiskelee suomea.

Onhan se nyt ihan eri opiskella suomea verrattuna vaikka espanjaan.

Suomen kieli kaikkine sijamuotoineen ja hyvin vahvasti kirjakielestä eroavine puhekielineen on tosi vaikea oppia sellaiselle tasolle, että sillä voisi oikeasti käydä kovin syvällisiä keskusteluja. Ja vielä niin että se suomalainen jaksaisi kuunnella - lukekaa vaikka Maajussille morsian ketjusta kommentteja, miten erästä aksentilla puhuvaa ulkomaista naista moititaan, ettei hänen puhetta jaksaisi kuunnella minuuttiakaan.

Suomi, ujo ja kylmä kansa. Täällä ystävystytään lapsina kouluissa, sen jälkeen harvemmin missään. Eihän täällä moikata edes naapureita aina. Briteissä, Ausseissa ja Jenkeissä on helppo ystävystyä kun ihmiset ovat sosiaalisia.

Vierailija kirjoitti:

Osaako Josué Magaña suomea, se varmasti auttaisi.

Kansa, joka vaikenee kahdella kielellä?

Vierailija kirjoitti:

En mäkään ole saanut uusia ystäviä 10 vuoteen vaikka olen asunut elämäni Suomessa. Ihme. Onko rasismia?

Eihän tämä mies väitäkkään, että se olisi rasismia, ettei hän ole saanut Suomessa ystäviä :D

Minä olen tyypillinen suomalainen. En jaksa tutustua uusiin ihmisiin. Olen kohtelias kyllä, mutta en halua mitään syvempää.

Töissä on ihan tarpeeksi ihmissuhteita. Muuten tykkään viettää aikaa omissa oloissa ja miehen ja aikuisten lasten kanssa.

Mitä sitten, vaikka bussia odottaessa en juttele muiden kanssa, vaan mietiskelen omiani. Mitä siitä, jos käyn mieluiten lenkillä ja salilla yksin.

Ketä haittaa, jos vapaapäivänä haluan viettää yksin kotona lukemalla hyvää kirjaa.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on sanonut minulle, että vaikka menisin hiihtämään metsään tai lomareissulla ruokakauppaan, niin aivan varmasti löydän sieltä juttukaverin. Mielestäni on vain äärettömän helppoa jutella ja olla mukava ihmisille. Ja kun en valitse niitå ihmisiä, joille juttelen, niin saatan löytää aivan ihania ihmisiä ja muutama heistä on jäänyt elämääni, esimerkiksi yksi nyt noin 89 vuotias herttainen leskirouva, jonka kanssa huomasin olevan usein samaan aikaan kaupassa.

Mutta... Juttelen vain suomen kielellä. Englantini ei ole kovin kummoista, joten en osaa ilmaista itseäni sillä kuin sen verran mitä jossain ulkomailla ollessa on ehkä tarvis. Sillä kielellä minusta ei saa siis ystävää tai edes kaveria.

Minäkin löydän juttukaverin vaikka mistä, mutta juttukaveri on ihan eri asia kuin ystävä tai edes kaveri. 

Näin on, mutta kirjoitin myös, että muitama näistä vieraista juttukavereista on jäänyt elämääni, esimerkiksi tuo mummo. Yksi elämääni jäänyt ihminen on myös kaupassa ollut suurinpiirtein ikäiseni mies. Hän on ollut jo muutaman vuoden perheemme ystäväpiirissä ja tunnemme myös hänen äitinsä ja siskonsa.

Muitakin on ja yhden naapurustossa asuvan papan luona kävin viimeksi eilen viemässä ruokaa muovikassillisen. Häneen tutustuin lähellä olevassa sienimetsässä noin kahdeksan vuotta sitten. Kyykimme metsässä molemmat, jäimme juttelemaan kaikesta ja ystävystyimme niin hyvin, että näemme toisiamme vieläkin muitaman viikon välein.

Kyllä sitä joka paikasta saa siis halutessaan kavereita, jopa tulevia ystäviä, mutta tottakai se vaatii pientä vaivannäköä, aikaa kaveruudelle ja erilaisuuden hyväksymistä.

Ymmärrän pointtisi, mutta yleensä ystävyys tai edes kaveruus edellyttää useamman kuin yhden kohtaamisen. Mulle on jäänyt mieleen vuosien takaa yksi nainen, jonka kanssa juteltiin bussissa, kun menin Peijaksen sairaalaan. Oli tosi kivalta vaikuttava ihminen ja olisi ollut kiva jutella toisenkin kerran, mutta ei sitten koskaan enää osuttu samaan aikaan samaan bussiin.  Eikä kohdattu enää missään muuallakaan. Mä olen saanut paljon kavereita asuinalueeni muista koiranomistajista, mutta vain yhdestä heistä on sitten vuosien myötä tullut ystäväni. 

Mikä tarve sinulla on erottaa kaverit ja ystävät toisistaan? Minusta on mukavampaa että on sopivan väljä ystävä- ja tuttavapiiri, joka ei kuitenkaan liikaa sido minun omia tekemisiäni. Ei minulla ole mitään päänsisäistä rankingia omien kavereitten suhteen koska he ovat kaikki erilaisia yksilöitä.

Vanhemmiten olen tottunut myös jututtumaan täysin tuntemattomia ihmisiä vaikkapa ruokakaupassa ilman sen suurempia motiivejä, sillä minusta on mukava vaihtaa muutama sana kuin olla täysin tuppisuuna. En oleta että siitä seurasi mitään sen syvällisempää aivan kuten naapureitten tervehtimisestäänkään ei ole mitään haittaa paitsi että heidän kanssaan on järkevää olla tekemissä muulloinkin kuin vasta mahdollisissa kiistatilanteissa.

Koska mulle ystävyys ja kaveruus ovat eri asioita, Ystäväni voivat soittaa mulle keskellä yötä. Olen heidän vuokseen valmis valvomaan yöllä ja kuuntelemaan heidän huoliaan, vaikka seuraavana aamuna olisikin työpäivä. Kavereiden suhteen en ole valmis sellaiseen. Ystävän vuoksi - jos tilanne on vakava - voin ottaa palkatonta vapaata töistä ja mennä ystäväni avuksi, Kavereiden vuoksi en tekisi sellaista. Ystävälle voin lainata rahaa, kaverille en. Ystävälle kerron mulle ehkä vaikeistakin asioista, kavereille en.  Ystävä on mulle sillä tavalla tärkeämpi ihminen kuin kaveri, että ystävän vuoksi voin tehdä monia sellaisia asioita, joita kaverin vuoksi en tekisi. Ystävä ei ole ihan niin läheinen kuin siskoni, mutta aika lähellä sitä. Kaverit taas ovat mulle aika kaukana tästä. Ymmärrätkö pointin?

Minäkin juttelen tosi paljon erilaisten ihmisten kanssa ja erilaisissa tilanteissa. Harvasta tapaamastani ihmisestä kuitenkaan tulee mun kaverini ja vielä harvemmasta ystäväni. Koska ei mulla olisi edes aikaa eikä voimavaroja sadoille ystäville. Tai edes sadoille kavereillekaan. MIten mä nyt tämän selittäisin. Mulle kaveruus on huomattavasti pinnallisempi ihmissuhde kuin ystävyys. Kaverit ovat ihan kivoja olemassa, mutta ystäviin on kuitenkin ihan erilainen tunneside sekä luottamus kuin kavereihin. 

Mutta miksi sulla on tollainen ranking ihmisille? Oon eri kommentoija kuin aiemmat, mutta kyllä särähtää korvaan. Ei sillä, suurin osa suomalaisista erottelee kaverit ja ystävät. Itseä tämä satuttaa suoraan sanoen siksi, että olen aina muille jotain kaveriosastoa jolle voi tehdä vaikka oharit, jos ystävä ehdottaa tekemistä.

Kaikissa kielissä ei edes ole eroa kaverin ja ystävän välillä. Kaipaan sellaista Suomeenkin. Mutta näillä mennään.

Joidenkin ihmisten kanssa on ihan kiva olla ja jutella, joidenkin kanssa taas muodostuu syvä ja läheinen suhde. Siinä on ero kavereiden ja ystävien välillä. Itsekin koen näin. Minulla on paljon kavereita, joitain hyviä ystäviä. Kaikki ovat silti ihmisinä yhtä arvokkaita joten en ikinä tekisi ohareita kaverilleni viettääkseni aikaa ystävän kanssa. Hätätilanne tietysti olisi asia erikseen.

Yksi tuttu asui Englannissa 30 vuotta ja sanoi, ettei koko aikana saanut yhtään paikallista ystävää. Että ei tämä ole pelkästään suomalainen ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Sama tunne minullakin ja olen ihan suomalainen. Olen vakavasti harkinnut ulkomaille muuttoa vain siksi koska suomalaiset on surkeita.

Sinä ja muut ulkomaille muuttoa harkitsevat: oletteko miettineet haluaako ne ulkomaalaiset teidät sinne pyörimään? Haluatko itse ulkomaalaisia Suomeen?

Muutin Stadin kehyskuntaan . no vi...u Kirkkonummelle :) kolme vuotta sitten. Olen laittanut kaikkiin sos.median alustoille ystävä/deittipyynnön. Olen osallistunut yhteisön toimintaan taiteen, liikunnan ja hyväntekeväisyyden muodossa. 

Lukuisia tunteja istunut baarissa ja kahvilassa, mutta en ole tutustunut kehenkään. Aika nihkeätä. Toki 30 min. Stadiin, missä on frendejä, mutta on tämäkin ihme Kylä.

Ulkomaalaisella ei varmasti ooe ainakaan helpompaa. Tämä vielä kohtuu iso ja lähellä Helsinkiä, Espooseen pyöräilymatka.

Opettelisi suomen nyt aluksi.

Kyllä se on vaikeaa ihan suomalaisenakin. Muutin opiskelujen jälkeen Helsinkiin ja paikallisten kavereiden löytäminen on ollut todella vaikeaa. Vaikeusastetta ei ainakaan helpota se, että olen lapseton sinkku, joka ei baareista perusta. En siis tutustu toisiin vanhempiin kentän laidalla, kun en siellä lapsettomana pyöri. Ei ole kaveripariskuntia, kun eihän nyt sinkkua mihinkään iltamiin kutsuta. En läträä alkoholilla eikä tuolta jumpastakaan löydy kuin hyvänpäivän tuttuja. Aika perseestähän tämä on.

Vierailija kirjoitti:

Suomi, ujo ja kylmä kansa. Täällä ystävystytään lapsina kouluissa, sen jälkeen harvemmin missään. Eihän täällä moikata edes naapureita aina. Briteissä, Ausseissa ja Jenkeissä on helppo ystävystyä kun ihmiset ovat sosiaalisia.

Tanskalaiset - eivät todellakaan ujoja mutta vieläkin vaikeampi tutustua saati ystävystyä.

Sitä sanovat kaikki expatit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku meksikaano ei kahdessa vuodessa ole opetellut suomea edes tervehtimisen verran ja vika on Suomessa?

Luitko edes artikkelia? Hänhän nimenomaan opiskelee suomea.

Onhan se nyt ihan eri opiskella suomea verrattuna vaikka espanjaan.

Suomen kieli kaikkine sijamuotoineen ja hyvin vahvasti kirjakielestä eroavine puhekielineen on tosi vaikea oppia sellaiselle tasolle, että sillä voisi oikeasti käydä kovin syvällisiä keskusteluja. Ja vielä niin että se suomalainen jaksaisi kuunnella - lukekaa vaikka Maajussille morsian ketjusta kommentteja, miten erästä aksentilla puhuvaa ulkomaista naista moititaan, ettei hänen puhetta jaksaisi kuunnella minuuttiakaan.

Mutta miksi kysyy sitten englanniksi mitä kuuluu?

Vierailija kirjoitti:

Sellaisia me suomalaiset ollaan. Takaisin kotimaahan jos harmittaa.

Sun kaltaiset ihmiset valitettavasti oksettaa minua.

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttu asui Englannissa 30 vuotta ja sanoi, ettei koko aikana saanut yhtään paikallista ystävää. Että ei tämä ole pelkästään suomalainen ongelma.

Briteissä vaikuttaa vahvasti luokkayhteiskunta ja ennakkoluulot.

Pohjoismaat ja Hollanti ovat rennoimpia.

Mä vierastan etäistä ja hiljaista, harvasanaista tutustumista, jota monet suomalaiset suosii. Ja itse oon suomalainen mutta todella vaikea edes jutella suurimman osasta kanssa, kun ihmiset on niin kiinni omissa jutuissaan ja niin hiljaisia ja tosikkomaisia.

Itse olen todella sosiaalinen, mutta silti en tutustu suomalaisten kanssa, koska suomalaisilta ei tule vastakaikua, paitsi joskus miehiltä.

On tosi epäkohteliasta ja tympeää, jos vaikka koulutuspäivässä yrittää jutella edes 1 sanan, sulle vastataan yhdellä sanalla ja katotaan muualle. Toi on mun mielestä jopa muiden epäkunnioittamista, ettei edes esitetä että ihmiset kiinnostaa edes sosiaalisuuden vuoksi. Huhhuh. Jopa nuoret ihmiset kuolee koteihinsa, koska kukaan ei kysy kuulumisia.

Erilainen jätetään heti ulkopuolelle, esim. koulutuksessa 1 20 vuotias, muut 45 vuotiaita, KUKAAN ei kysynyt koko koulutuksen aikana tästä 20 vuotaalta MITÄÄN. Harvempi edes tervehti, vaan jätti kylmästi tervehtimättä. Yhteistyötä kukaan ei halunnut tehdä. Vain saman näköisten kanssa kun itse on, haluttiin tehdä yhteistyöt. jne. Todella kylmäävää..

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se on vaikeaa ihan suomalaisenakin. Muutin opiskelujen jälkeen Helsinkiin ja paikallisten kavereiden löytäminen on ollut todella vaikeaa. Vaikeusastetta ei ainakaan helpota se, että olen lapseton sinkku, joka ei baareista perusta. En siis tutustu toisiin vanhempiin kentän laidalla, kun en siellä lapsettomana pyöri. Ei ole kaveripariskuntia, kun eihän nyt sinkkua mihinkään iltamiin kutsuta. En läträä alkoholilla eikä tuolta jumpastakaan löydy kuin hyvänpäivän tuttuja. Aika perseestähän tämä on.

Sama. Olen asunut Helsingissä 10 vuotta, myös lapseton sinkku (keski-iässä) töitä teen etänä. Olen tänä aikana tutustunut yhteen ihmiseen, häneenkin netissä (ei Tinder). Hän on tietysti tässä 10 vuoden aikana sujahtanut keski-ikäisen ruuhkavuosiin, joten tapaamme muutaman kerran vuodessa kahvikupillisella.

Olen miettinyt pitäisikö aloittaa DnD ja lähteä peli-iltoihin. Lähikirjasto on alkanut järjestää myös aikuisten lautapeli-iltoja, voisin kokeilla niitäkin.