Arvostaako kukaan enää pitkää avioliittoa?

Vierailija kirjoitti:

kyllä arvostan, ja lapset myös maailmalla. onko nämä "ystäväsi" sattumalta sinkkuja? nimittäin sama homma myös täällä käynnissä, eli +40v sinkut yrittävät vakuuttaa sitä ihanuutta, vaikka itse viinipäissään aina itkevätkin yksinäisyyttään. ja mikä pahinta, kaipaavat lapsia, joita eivät koskaan hankkineet. miksi minä, 26vuotta naimisissa ollut kotivaimo olen sen katkeruuden kohteena? en minä käskenyt heitä eroamaan. ei kukaan jaksa yksinäisten jatkuvaa, katkeraa kitinää. 

Koska se on heidän egonsa joka valitsee mitä he tekevät elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tynne yhtäkään ihmistä, joka arvostaisi mielummin lyhyitä suhteita kuin pitkiä.

 

Tämä kertoo varmaan eniten omasta tuttavapiiristäsi ja siitä, minkälaisia parisuhdemieltymyksiä on ylipäätään soveliaista ilmaista sinun seurassasi.

Minusta parisuhteet ovat käytännössä parhaimmillaan siinä puolen vuoden ja kolmen vuoden välillä. Sitten ne alkavat yleensä viimeistään ajautua kohti sellaista parisuhdemallia, josta en henkilökohtaisesti välitä. Minulle sopisi hyvin vain tapailla ja seurustella loputtomasti, mutta useimmat ihmiset eivät tähän pysty tai eivät sitä halua, ja siksi useimmilla suhteilla on tosimaailmassa tällainen parasta ennen -päiväys.

Ihmiset hakevat parisuhteilta eri asioita. Jos haluat elämänkumppanuutta ja perheen, joo, varmastikin arvostan pitkiä suhteita enemmän kuin lyhyitä. Mutta jos haluaa parisuhteelta hauskanpitoa, seikkailua ja hyvää seksiä, pituudesta tulee vähemmän tärkeä ominaisuus.

Minäkin luulin noin ennen kun tiesin mitä rakkaus on. Tapailin, harrastin seksiä, elin oman näköistä elämää, mutta rakkaus puuttui. En tiennyt mitä se on, luulin tietäväni. Siksi sitä haluaa muuta, koska ei itse osaa, eikä tiedä paremmasta.

Olisipa tämä naiivi käsitys todellisuutta. Valitettavasti rakastuminen ei saa ihmistä haluamaan erilaista parisuhdetta kuin mitä hänen arvonsa ja mieltymyksensä vaativat. Rakastuminen vain tekee eroamisesta ikävämmän kokemuksen ja alleviivaa, kuinka vähän sopivia kumppaneita onkaan pitkään parisuhteeseen.

Rakustuminen ja rakastaminen on täysin eri asioita. Jälkimmäisestä et tiedä näköjään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tynne yhtäkään ihmistä, joka arvostaisi mielummin lyhyitä suhteita kuin pitkiä.

 

Tämä kertoo varmaan eniten omasta tuttavapiiristäsi ja siitä, minkälaisia parisuhdemieltymyksiä on ylipäätään soveliaista ilmaista sinun seurassasi.

Minusta parisuhteet ovat käytännössä parhaimmillaan siinä puolen vuoden ja kolmen vuoden välillä. Sitten ne alkavat yleensä viimeistään ajautua kohti sellaista parisuhdemallia, josta en henkilökohtaisesti välitä. Minulle sopisi hyvin vain tapailla ja seurustella loputtomasti, mutta useimmat ihmiset eivät tähän pysty tai eivät sitä halua, ja siksi useimmilla suhteilla on tosimaailmassa tällainen parasta ennen -päiväys.

Ihmiset hakevat parisuhteilta eri asioita. Jos haluat elämänkumppanuutta ja perheen, joo, varmastikin arvostan pitkiä suhteita enemmän kuin lyhyitä. Mutta jos haluaa parisuhteelta hauskanpitoa, seikkailua ja hyvää seksiä, pituudesta tulee vähemmän tärkeä ominaisuus.

Minäkin luulin noin ennen kun tiesin mitä rakkaus on. Tapailin, harrastin seksiä, elin oman näköistä elämää, mutta rakkaus puuttui. En tiennyt mitä se on, luulin tietäväni. Siksi sitä haluaa muuta, koska ei itse osaa, eikä tiedä paremmasta.

Olisipa tämä naiivi käsitys todellisuutta. Valitettavasti rakastuminen ei saa ihmistä haluamaan erilaista parisuhdetta kuin mitä hänen arvonsa ja mieltymyksensä vaativat. Rakastuminen vain tekee eroamisesta ikävämmän kokemuksen ja alleviivaa, kuinka vähän sopivia kumppaneita onkaan pitkään parisuhteeseen.

Rakustuminen ja rakastaminen on täysin eri asioita. Jälkimmäisestä et tiedä näköjään mitään.

Taidat olla niitä ihmisiä, joiden mielestä vapaaehtoisesti lapsetonkin alkaa kyllä haluamaan lasta, kunhan tapaa sen oikean. 😂

Miksi ihmeessä liittoa pitäisi pituuden mukaan arvostaa? Haluatko jonkun mitalin?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä liittoa pitäisi pituuden mukaan arvostaa? Haluatko jonkun mitalin?

Kun ei voi laadulla päteä, täytyy päteä kestolla.

Olen 60 +. Vanhempani ja heidän vanhempansa arvostivat pitkiä avioliittoja. Oikeastaan se oli häpeä, jos joku erosi. Tosi paljon vielä yhteisö kyttäsi ja arvosteli muita ihmisiä. Kun oli seurakunnan edessä luvannut, että kunnes kuolema meidät erottaa, niin se oli siinä. Kun itse asuin avoliitossa 80 luvulla, se oli suvun, mutta varsinkin äitini mielestä kamalaa. Hän yritti painostaa naimisiin. Se suhde päätyi eroon 9 vuoden jälkeen, erota olisi pitänyt paljon aikaisemmin.

Nykyisessä suhteessa, avioliitossa olemme olleet yli 30 vuotta. Rehellisesti sanottuna melko paljon tottumuksesta ja laiskuudesta. En kuitenkaan usko, että enää löytäisin parempaa suhdetta. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 60 +. Vanhempani ja heidän vanhempansa arvostivat pitkiä avioliittoja. Oikeastaan se oli häpeä, jos joku erosi. Tosi paljon vielä yhteisö kyttäsi ja arvosteli muita ihmisiä. Kun oli seurakunnan edessä luvannut, että kunnes kuolema meidät erottaa, niin se oli siinä. Kun itse asuin avoliitossa 80 luvulla, se oli suvun, mutta varsinkin äitini mielestä kamalaa. Hän yritti painostaa naimisiin. Se suhde päätyi eroon 9 vuoden jälkeen, erota olisi pitänyt paljon aikaisemmin.

Nykyisessä suhteessa, avioliitossa olemme olleet yli 30 vuotta. Rehellisesti sanottuna melko paljon tottumuksesta ja laiskuudesta. En kuitenkaan usko, että enää löytäisin parempaa suhdetta. 

Onko se mittari, löytyisikö parempi suhde? Vai pitäisikö sen olla: olisinko itsekseni onnellisempi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tynne yhtäkään ihmistä, joka arvostaisi mielummin lyhyitä suhteita kuin pitkiä.

 

Tämä kertoo varmaan eniten omasta tuttavapiiristäsi ja siitä, minkälaisia parisuhdemieltymyksiä on ylipäätään soveliaista ilmaista sinun seurassasi.

Minusta parisuhteet ovat käytännössä parhaimmillaan siinä puolen vuoden ja kolmen vuoden välillä. Sitten ne alkavat yleensä viimeistään ajautua kohti sellaista parisuhdemallia, josta en henkilökohtaisesti välitä. Minulle sopisi hyvin vain tapailla ja seurustella loputtomasti, mutta useimmat ihmiset eivät tähän pysty tai eivät sitä halua, ja siksi useimmilla suhteilla on tosimaailmassa tällainen parasta ennen -päiväys.

Ihmiset hakevat parisuhteilta eri asioita. Jos haluat elämänkumppanuutta ja perheen, joo, varmastikin arvostan pitkiä suhteita enemmän kuin lyhyitä. Mutta jos haluaa parisuhteelta hauskanpitoa, seikkailua ja hyvää seksiä, pituudesta tulee vähemmän tärkeä ominaisuus.

Tämä vuodatuksesi kertoo enemmänkin täydellisestä kyvyttömyydestäsi rakastaa toista ihmistä syvästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tynne yhtäkään ihmistä, joka arvostaisi mielummin lyhyitä suhteita kuin pitkiä.

 

Tämä kertoo varmaan eniten omasta tuttavapiiristäsi ja siitä, minkälaisia parisuhdemieltymyksiä on ylipäätään soveliaista ilmaista sinun seurassasi.

Minusta parisuhteet ovat käytännössä parhaimmillaan siinä puolen vuoden ja kolmen vuoden välillä. Sitten ne alkavat yleensä viimeistään ajautua kohti sellaista parisuhdemallia, josta en henkilökohtaisesti välitä. Minulle sopisi hyvin vain tapailla ja seurustella loputtomasti, mutta useimmat ihmiset eivät tähän pysty tai eivät sitä halua, ja siksi useimmilla suhteilla on tosimaailmassa tällainen parasta ennen -päiväys.

Ihmiset hakevat parisuhteilta eri asioita. Jos haluat elämänkumppanuutta ja perheen, joo, varmastikin arvostan pitkiä suhteita enemmän kuin lyhyitä. Mutta jos haluaa parisuhteelta hauskanpitoa, seikkailua ja hyvää seksiä, pituudesta tulee vähemmän tärkeä ominaisuus.

Minäkin luulin noin ennen kun tiesin mitä rakkaus on. Tapailin, harrastin seksiä, elin oman näköistä elämää, mutta rakkaus puuttui. En tiennyt mitä se on, luulin tietäväni. Siksi sitä haluaa muuta, koska ei itse osaa, eikä tiedä paremmasta.

Olisipa tämä naiivi käsitys todellisuutta. Valitettavasti rakastuminen ei saa ihmistä haluamaan erilaista parisuhdetta kuin mitä hänen arvonsa ja mieltymyksensä vaativat. Rakastuminen vain tekee eroamisesta ikävämmän kokemuksen ja alleviivaa, kuinka vähän sopivia kumppaneita onkaan pitkään parisuhteeseen.

Rakustuminen ja rakastaminen on täysin eri asioita. Jälkimmäisestä et tiedä näköjään mitään.

Taidat olla niitä ihmisiä, joiden mielestä vapaaehtoisesti lapsetonkin alkaa kyllä haluamaan lasta, kunhan tapaa sen oikean. 😂

Tietenkin olen jos sinä niin arvelet? Sanoin vain että et osaa rakastaa, koska vierität suun tyytymättömyytesi parisuhteistasi muiden niskaan. Vääränlainen parisuhde, koska et osaa rakentaa sellaista parisuhdetta joka sinulle toimii, joten luulet että rakastumisvaiheessa limboilu on ratkaisu. Ihmiset ovat sinulle käyttötavaraa, koska et kykene rakastamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tynne yhtäkään ihmistä, joka arvostaisi mielummin lyhyitä suhteita kuin pitkiä.

 

Tämä kertoo varmaan eniten omasta tuttavapiiristäsi ja siitä, minkälaisia parisuhdemieltymyksiä on ylipäätään soveliaista ilmaista sinun seurassasi.

Minusta parisuhteet ovat käytännössä parhaimmillaan siinä puolen vuoden ja kolmen vuoden välillä. Sitten ne alkavat yleensä viimeistään ajautua kohti sellaista parisuhdemallia, josta en henkilökohtaisesti välitä. Minulle sopisi hyvin vain tapailla ja seurustella loputtomasti, mutta useimmat ihmiset eivät tähän pysty tai eivät sitä halua, ja siksi useimmilla suhteilla on tosimaailmassa tällainen parasta ennen -päiväys.

Ihmiset hakevat parisuhteilta eri asioita. Jos haluat elämänkumppanuutta ja perheen, joo, varmastikin arvostan pitkiä suhteita enemmän kuin lyhyitä. Mutta jos haluaa parisuhteelta hauskanpitoa, seikkailua ja hyvää seksiä, pituudesta tulee vähemmän tärkeä ominaisuus.

Minäkin luulin noin ennen kun tiesin mitä rakkaus on. Tapailin, harrastin seksiä, elin oman näköistä elämää, mutta rakkaus puuttui. En tiennyt mitä se on, luulin tietäväni. Siksi sitä haluaa muuta, koska ei itse osaa, eikä tiedä paremmasta.

Olisipa tämä naiivi käsitys todellisuutta. Valitettavasti rakastuminen ei saa ihmistä haluamaan erilaista parisuhdetta kuin mitä hänen arvonsa ja mieltymyksensä vaativat. Rakastuminen vain tekee eroamisesta ikävämmän kokemuksen ja alleviivaa, kuinka vähän sopivia kumppaneita onkaan pitkään parisuhteeseen.

Rakustuminen ja rakastaminen on täysin eri asioita. Jälkimmäisestä et tiedä näköjään mitään.

Taidat olla niitä ihmisiä, joiden mielestä vapaaehtoisesti lapsetonkin alkaa kyllä haluamaan lasta, kunhan tapaa sen oikean. 😂

Taidat olla ja päälle jotain omia negatiivisia oletuksia ja nauruhymiö. Melko kypsää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tynne yhtäkään ihmistä, joka arvostaisi mielummin lyhyitä suhteita kuin pitkiä.

 

Tämä kertoo varmaan eniten omasta tuttavapiiristäsi ja siitä, minkälaisia parisuhdemieltymyksiä on ylipäätään soveliaista ilmaista sinun seurassasi.

Minusta parisuhteet ovat käytännössä parhaimmillaan siinä puolen vuoden ja kolmen vuoden välillä. Sitten ne alkavat yleensä viimeistään ajautua kohti sellaista parisuhdemallia, josta en henkilökohtaisesti välitä. Minulle sopisi hyvin vain tapailla ja seurustella loputtomasti, mutta useimmat ihmiset eivät tähän pysty tai eivät sitä halua, ja siksi useimmilla suhteilla on tosimaailmassa tällainen parasta ennen -päiväys.

Ihmiset hakevat parisuhteilta eri asioita. Jos haluat elämänkumppanuutta ja perheen, joo, varmastikin arvostan pitkiä suhteita enemmän kuin lyhyitä. Mutta jos haluaa parisuhteelta hauskanpitoa, seikkailua ja hyvää seksiä, pituudesta tulee vähemmän tärkeä ominaisuus.

Minäkin luulin noin ennen kun tiesin mitä rakkaus on. Tapailin, harrastin seksiä, elin oman näköistä elämää, mutta rakkaus puuttui. En tiennyt mitä se on, luulin tietäväni. Siksi sitä haluaa muuta, koska ei itse osaa, eikä tiedä paremmasta.

Olisipa tämä naiivi käsitys todellisuutta. Valitettavasti rakastuminen ei saa ihmistä haluamaan erilaista parisuhdetta kuin mitä hänen arvonsa ja mieltymyksensä vaativat. Rakastuminen vain tekee eroamisesta ikävämmän kokemuksen ja alleviivaa, kuinka vähän sopivia kumppaneita onkaan pitkään parisuhteeseen.

Rakustuminen ja rakastaminen on täysin eri asioita. Jälkimmäisestä et tiedä näköjään mitään.

Taidat olla niitä ihmisiä, joiden mielestä vapaaehtoisesti lapsetonkin alkaa kyllä haluamaan lasta, kunhan tapaa sen oikean. 😂

Tietenkin olen jos sinä niin arvelet? Sanoin vain että et osaa rakastaa, koska vierität suun tyytymättömyytesi parisuhteistasi muiden niskaan. Vääränlainen parisuhde, koska et osaa rakentaa sellaista parisuhdetta joka sinulle toimii, joten luulet että rakastumisvaiheessa limboilu on ratkaisu. Ihmiset ovat sinulle käyttötavaraa, koska et kykene rakastamaan.

Kyllä minä osaan rakentaa sellaisen parisuhteen, jollaisen haluan. Ongelma on nimenomaan siinä, että hyvin harva ihminen haluaa pidemmän päälle samanlaista suhdetta kuin minä haluan, tai osaa sellaisessa olla, vaikka se aluksi olisikin heistä maailman paras juttu. Tämän vuoksi useimpien ihmisten kanssa parisuhteen kesto on rajallinen.

Tätä on toki hankala ymmärtää, jos itsellä sattuu olemaan juuri se konservatiivinen parisuhdeihanne, joka on sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti kaikkein parhaiten tuettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tynne yhtäkään ihmistä, joka arvostaisi mielummin lyhyitä suhteita kuin pitkiä.

 

Tämä kertoo varmaan eniten omasta tuttavapiiristäsi ja siitä, minkälaisia parisuhdemieltymyksiä on ylipäätään soveliaista ilmaista sinun seurassasi.

Minusta parisuhteet ovat käytännössä parhaimmillaan siinä puolen vuoden ja kolmen vuoden välillä. Sitten ne alkavat yleensä viimeistään ajautua kohti sellaista parisuhdemallia, josta en henkilökohtaisesti välitä. Minulle sopisi hyvin vain tapailla ja seurustella loputtomasti, mutta useimmat ihmiset eivät tähän pysty tai eivät sitä halua, ja siksi useimmilla suhteilla on tosimaailmassa tällainen parasta ennen -päiväys.

Ihmiset hakevat parisuhteilta eri asioita. Jos haluat elämänkumppanuutta ja perheen, joo, varmastikin arvostan pitkiä suhteita enemmän kuin lyhyitä. Mutta jos haluaa parisuhteelta hauskanpitoa, seikkailua ja hyvää seksiä, pituudesta tulee vähemmän tärkeä ominaisuus.

Minäkin luulin noin ennen kun tiesin mitä rakkaus on. Tapailin, harrastin seksiä, elin oman näköistä elämää, mutta rakkaus puuttui. En tiennyt mitä se on, luulin tietäväni. Siksi sitä haluaa muuta, koska ei itse osaa, eikä tiedä paremmasta.

Olisipa tämä naiivi käsitys todellisuutta. Valitettavasti rakastuminen ei saa ihmistä haluamaan erilaista parisuhdetta kuin mitä hänen arvonsa ja mieltymyksensä vaativat. Rakastuminen vain tekee eroamisesta ikävämmän kokemuksen ja alleviivaa, kuinka vähän sopivia kumppaneita onkaan pitkään parisuhteeseen.

Rakustuminen ja rakastaminen on täysin eri asioita. Jälkimmäisestä et tiedä näköjään mitään.

Taidat olla niitä ihmisiä, joiden mielestä vapaaehtoisesti lapsetonkin alkaa kyllä haluamaan lasta, kunhan tapaa sen oikean. 😂

Taidat olla ja päälle jotain omia negatiivisia oletuksia ja nauruhymiö. Melko kypsää.

Sinun ei tarvitse kirjoittaa useampia kommentteja. Ymmärsimme jo, mitä mieltä olet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tynne yhtäkään ihmistä, joka arvostaisi mielummin lyhyitä suhteita kuin pitkiä.

 

Tämä kertoo varmaan eniten omasta tuttavapiiristäsi ja siitä, minkälaisia parisuhdemieltymyksiä on ylipäätään soveliaista ilmaista sinun seurassasi.

Minusta parisuhteet ovat käytännössä parhaimmillaan siinä puolen vuoden ja kolmen vuoden välillä. Sitten ne alkavat yleensä viimeistään ajautua kohti sellaista parisuhdemallia, josta en henkilökohtaisesti välitä. Minulle sopisi hyvin vain tapailla ja seurustella loputtomasti, mutta useimmat ihmiset eivät tähän pysty tai eivät sitä halua, ja siksi useimmilla suhteilla on tosimaailmassa tällainen parasta ennen -päiväys.

Ihmiset hakevat parisuhteilta eri asioita. Jos haluat elämänkumppanuutta ja perheen, joo, varmastikin arvostan pitkiä suhteita enemmän kuin lyhyitä. Mutta jos haluaa parisuhteelta hauskanpitoa, seikkailua ja hyvää seksiä, pituudesta tulee vähemmän tärkeä ominaisuus.

Minäkin luulin noin ennen kun tiesin mitä rakkaus on. Tapailin, harrastin seksiä, elin oman näköistä elämää, mutta rakkaus puuttui. En tiennyt mitä se on, luulin tietäväni. Siksi sitä haluaa muuta, koska ei itse osaa, eikä tiedä paremmasta.

Olisipa tämä naiivi käsitys todellisuutta. Valitettavasti rakastuminen ei saa ihmistä haluamaan erilaista parisuhdetta kuin mitä hänen arvonsa ja mieltymyksensä vaativat. Rakastuminen vain tekee eroamisesta ikävämmän kokemuksen ja alleviivaa, kuinka vähän sopivia kumppaneita onkaan pitkään parisuhteeseen.

Rakustuminen ja rakastaminen on täysin eri asioita. Jälkimmäisestä et tiedä näköjään mitään.

Taidat olla niitä ihmisiä, joiden mielestä vapaaehtoisesti lapsetonkin alkaa kyllä haluamaan lasta, kunhan tapaa sen oikean. 😂

Tietenkin olen jos sinä niin arvelet? Sanoin vain että et osaa rakastaa, koska vierität suun tyytymättömyytesi parisuhteistasi muiden niskaan. Vääränlainen parisuhde, koska et osaa rakentaa sellaista parisuhdetta joka sinulle toimii, joten luulet että rakastumisvaiheessa limboilu on ratkaisu. Ihmiset ovat sinulle käyttötavaraa, koska et kykene rakastamaan.

Kyllä minä osaan rakentaa sellaisen parisuhteen, jollaisen haluan. Ongelma on nimenomaan siinä, että hyvin harva ihminen haluaa pidemmän päälle samanlaista suhdetta kuin minä haluan, tai osaa sellaisessa olla, vaikka se aluksi olisikin heistä maailman paras juttu. Tämän vuoksi useimpien ihmisten kanssa parisuhteen kesto on rajallinen.

Tätä on toki hankala ymmärtää, jos itsellä sattuu olemaan juuri se konservatiivinen parisuhdeihanne, joka on sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti kaikkein parhaiten tuettu.

Tässä kypsymättömyytesi tulee erittäin hyvin esiin. Sinä osaat, sinä haluat, muut eivät osaa tai halua, ainakaan samoja asioita ja se on HUONO, ei hyvä, vaan HUONO. Ihmisellä ei ole väliä, vaan sillä että saat ihastumisentunteesi. Selvästi vaikeuksia sopeutua toisten ihmisten erillisyyteen, koska heidän tulisi olla sinua varten, sinun tarpeidesi tyydytystä. Et ymmärrä mitä se rakkaus on. Osaatko kunnioittaa?

Teinistä asti saman ihmisen kanssa.

Rakkautta piisaa edelleen. 

Molempien kaverit siunaavat ja/tai suhtautuvat alentuvasti, yksi on tainnut sanoa että haluaa samanlaisen liiton. 

Minulle ihan sama mitä muut ajattelevat, mutta onhan se aika surkeaa, että vuosi vuodelta suhtautuminen menee muiden osalta aina vaan negatiivisempaan suuntaan. Kertoo jotain nyky-yhteiskunnasta ja sen arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tynne yhtäkään ihmistä, joka arvostaisi mielummin lyhyitä suhteita kuin pitkiä.

 

Tämä kertoo varmaan eniten omasta tuttavapiiristäsi ja siitä, minkälaisia parisuhdemieltymyksiä on ylipäätään soveliaista ilmaista sinun seurassasi.

Minusta parisuhteet ovat käytännössä parhaimmillaan siinä puolen vuoden ja kolmen vuoden välillä. Sitten ne alkavat yleensä viimeistään ajautua kohti sellaista parisuhdemallia, josta en henkilökohtaisesti välitä. Minulle sopisi hyvin vain tapailla ja seurustella loputtomasti, mutta useimmat ihmiset eivät tähän pysty tai eivät sitä halua, ja siksi useimmilla suhteilla on tosimaailmassa tällainen parasta ennen -päiväys.

Ihmiset hakevat parisuhteilta eri asioita. Jos haluat elämänkumppanuutta ja perheen, joo, varmastikin arvostan pitkiä suhteita enemmän kuin lyhyitä. Mutta jos haluaa parisuhteelta hauskanpitoa, seikkailua ja hyvää seksiä, pituudesta tulee vähemmän tärkeä ominaisuus.

Minäkin luulin noin ennen kun tiesin mitä rakkaus on. Tapailin, harrastin seksiä, elin oman näköistä elämää, mutta rakkaus puuttui. En tiennyt mitä se on, luulin tietäväni. Siksi sitä haluaa muuta, koska ei itse osaa, eikä tiedä paremmasta.

Olisipa tämä naiivi käsitys todellisuutta. Valitettavasti rakastuminen ei saa ihmistä haluamaan erilaista parisuhdetta kuin mitä hänen arvonsa ja mieltymyksensä vaativat. Rakastuminen vain tekee eroamisesta ikävämmän kokemuksen ja alleviivaa, kuinka vähän sopivia kumppaneita onkaan pitkään parisuhteeseen.

Rakustuminen ja rakastaminen on täysin eri asioita. Jälkimmäisestä et tiedä näköjään mitään.

Taidat olla niitä ihmisiä, joiden mielestä vapaaehtoisesti lapsetonkin alkaa kyllä haluamaan lasta, kunhan tapaa sen oikean. 😂

Tietenkin olen jos sinä niin arvelet? Sanoin vain että et osaa rakastaa, koska vierität suun tyytymättömyytesi parisuhteistasi muiden niskaan. Vääränlainen parisuhde, koska et osaa rakentaa sellaista parisuhdetta joka sinulle toimii, joten luulet että rakastumisvaiheessa limboilu on ratkaisu. Ihmiset ovat sinulle käyttötavaraa, koska et kykene rakastamaan.

Kyllä minä osaan rakentaa sellaisen parisuhteen, jollaisen haluan. Ongelma on nimenomaan siinä, että hyvin harva ihminen haluaa pidemmän päälle samanlaista suhdetta kuin minä haluan, tai osaa sellaisessa olla, vaikka se aluksi olisikin heistä maailman paras juttu. Tämän vuoksi useimpien ihmisten kanssa parisuhteen kesto on rajallinen.

Tätä on toki hankala ymmärtää, jos itsellä sattuu olemaan juuri se konservatiivinen parisuhdeihanne, joka on sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti kaikkein parhaiten tuettu.

Tässä kypsymättömyytesi tulee erittäin hyvin esiin. Sinä osaat, sinä haluat, muut eivät osaa tai halua, ainakaan samoja asioita ja se on HUONO, ei hyvä, vaan HUONO. Ihmisellä ei ole väliä, vaan sillä että saat ihastumisentunteesi. Selvästi vaikeuksia sopeutua toisten ihmisten erillisyyteen, koska heidän tulisi olla sinua varten, sinun tarpeidesi tyydytystä. Et ymmärrä mitä se rakkaus on. Osaatko kunnioittaa?

Ei minusta ole mitenkään väärin haluta erilaista parisuhdetta kuin sellaista, josta minä olen kiinnostunut. Hyvähän se on, että nämä ihmiset saavat toivomansa kaltaisen parisuhteen jonkun kanssa. Olisi kuitenkin mukavaa, jos ihmisillä olisi jo tapailun alkuvaiheessa riittävästi itsetuntemusta ymmärtääkseen, mikä heiltä pitkällä aikavälillä onnistuu ja mikä ei. Useimmille se on alkuun hyvä juttu, mutta sitten lopulta alkaa löysäily tai kipuilu, vähän ihmistyypistä riippuen, ja nimenomaan se erillisyyden sietäminen käy vaikeaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tynne yhtäkään ihmistä, joka arvostaisi mielummin lyhyitä suhteita kuin pitkiä.

 

Tämä kertoo varmaan eniten omasta tuttavapiiristäsi ja siitä, minkälaisia parisuhdemieltymyksiä on ylipäätään soveliaista ilmaista sinun seurassasi.

Minusta parisuhteet ovat käytännössä parhaimmillaan siinä puolen vuoden ja kolmen vuoden välillä. Sitten ne alkavat yleensä viimeistään ajautua kohti sellaista parisuhdemallia, josta en henkilökohtaisesti välitä. Minulle sopisi hyvin vain tapailla ja seurustella loputtomasti, mutta useimmat ihmiset eivät tähän pysty tai eivät sitä halua, ja siksi useimmilla suhteilla on tosimaailmassa tällainen parasta ennen -päiväys.

Ihmiset hakevat parisuhteilta eri asioita. Jos haluat elämänkumppanuutta ja perheen, joo, varmastikin arvostan pitkiä suhteita enemmän kuin lyhyitä. Mutta jos haluaa parisuhteelta hauskanpitoa, seikkailua ja hyvää seksiä, pituudesta tulee vähemmän tärkeä ominaisuus.

Minäkin luulin noin ennen kun tiesin mitä rakkaus on. Tapailin, harrastin seksiä, elin oman näköistä elämää, mutta rakkaus puuttui. En tiennyt mitä se on, luulin tietäväni. Siksi sitä haluaa muuta, koska ei itse osaa, eikä tiedä paremmasta.

Olisipa tämä naiivi käsitys todellisuutta. Valitettavasti rakastuminen ei saa ihmistä haluamaan erilaista parisuhdetta kuin mitä hänen arvonsa ja mieltymyksensä vaativat. Rakastuminen vain tekee eroamisesta ikävämmän kokemuksen ja alleviivaa, kuinka vähän sopivia kumppaneita onkaan pitkään parisuhteeseen.

Rakustuminen ja rakastaminen on täysin eri asioita. Jälkimmäisestä et tiedä näköjään mitään.

Taidat olla niitä ihmisiä, joiden mielestä vapaaehtoisesti lapsetonkin alkaa kyllä haluamaan lasta, kunhan tapaa sen oikean. 😂

Tietenkin olen jos sinä niin arvelet? Sanoin vain että et osaa rakastaa, koska vierität suun tyytymättömyytesi parisuhteistasi muiden niskaan. Vääränlainen parisuhde, koska et osaa rakentaa sellaista parisuhdetta joka sinulle toimii, joten luulet että rakastumisvaiheessa limboilu on ratkaisu. Ihmiset ovat sinulle käyttötavaraa, koska et kykene rakastamaan.

Kyllä minä osaan rakentaa sellaisen parisuhteen, jollaisen haluan. Ongelma on nimenomaan siinä, että hyvin harva ihminen haluaa pidemmän päälle samanlaista suhdetta kuin minä haluan, tai osaa sellaisessa olla, vaikka se aluksi olisikin heistä maailman paras juttu. Tämän vuoksi useimpien ihmisten kanssa parisuhteen kesto on rajallinen.

Tätä on toki hankala ymmärtää, jos itsellä sattuu olemaan juuri se konservatiivinen parisuhdeihanne, joka on sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti kaikkein parhaiten tuettu.

Tässä kypsymättömyytesi tulee erittäin hyvin esiin. Sinä osaat, sinä haluat, muut eivät osaa tai halua, ainakaan samoja asioita ja se on HUONO, ei hyvä, vaan HUONO. Ihmisellä ei ole väliä, vaan sillä että saat ihastumisentunteesi. Selvästi vaikeuksia sopeutua toisten ihmisten erillisyyteen, koska heidän tulisi olla sinua varten, sinun tarpeidesi tyydytystä. Et ymmärrä mitä se rakkaus on. Osaatko kunnioittaa?

Ei minusta ole mitenkään väärin haluta erilaista parisuhdetta kuin sellaista, josta minä olen kiinnostunut. Hyvähän se on, että nämä ihmiset saavat toivomansa kaltaisen parisuhteen jonkun kanssa. Olisi kuitenkin mukavaa, jos ihmisillä olisi jo tapailun alkuvaiheessa riittävästi itsetuntemusta ymmärtääkseen, mikä heiltä pitkällä aikavälillä onnistuu ja mikä ei. Useimmille se on alkuun hyvä juttu, mutta sitten lopulta alkaa löysäily tai kipuilu, vähän ihmistyypistä riippuen, ja nimenomaan se erillisyyden sietäminen käy vaikeaksi.

Sä yrität saada ihmisiä suhteeseen vaan oman tyhjyyden tunteesi paikkaamiseksi. Ei ihme että suhteesi kaatuvat. Ei ihmiset olet käyttötavaroita. Ja ihan turha itkeä muka konservatiivisten normien vuoksi. Ei niistä ole kyse vaan ihmisyydestä ja moraalista. Jota sinulla ei kumpaakaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tynne yhtäkään ihmistä, joka arvostaisi mielummin lyhyitä suhteita kuin pitkiä.

 

Tämä kertoo varmaan eniten omasta tuttavapiiristäsi ja siitä, minkälaisia parisuhdemieltymyksiä on ylipäätään soveliaista ilmaista sinun seurassasi.

Minusta parisuhteet ovat käytännössä parhaimmillaan siinä puolen vuoden ja kolmen vuoden välillä. Sitten ne alkavat yleensä viimeistään ajautua kohti sellaista parisuhdemallia, josta en henkilökohtaisesti välitä. Minulle sopisi hyvin vain tapailla ja seurustella loputtomasti, mutta useimmat ihmiset eivät tähän pysty tai eivät sitä halua, ja siksi useimmilla suhteilla on tosimaailmassa tällainen parasta ennen -päiväys.

Ihmiset hakevat parisuhteilta eri asioita. Jos haluat elämänkumppanuutta ja perheen, joo, varmastikin arvostan pitkiä suhteita enemmän kuin lyhyitä. Mutta jos haluaa parisuhteelta hauskanpitoa, seikkailua ja hyvää seksiä, pituudesta tulee vähemmän tärkeä ominaisuus.

Minäkin luulin noin ennen kun tiesin mitä rakkaus on. Tapailin, harrastin seksiä, elin oman näköistä elämää, mutta rakkaus puuttui. En tiennyt mitä se on, luulin tietäväni. Siksi sitä haluaa muuta, koska ei itse osaa, eikä tiedä paremmasta.

Olisipa tämä naiivi käsitys todellisuutta. Valitettavasti rakastuminen ei saa ihmistä haluamaan erilaista parisuhdetta kuin mitä hänen arvonsa ja mieltymyksensä vaativat. Rakastuminen vain tekee eroamisesta ikävämmän kokemuksen ja alleviivaa, kuinka vähän sopivia kumppaneita onkaan pitkään parisuhteeseen.

Rakustuminen ja rakastaminen on täysin eri asioita. Jälkimmäisestä et tiedä näköjään mitään.

Taidat olla niitä ihmisiä, joiden mielestä vapaaehtoisesti lapsetonkin alkaa kyllä haluamaan lasta, kunhan tapaa sen oikean. 😂

Tietenkin olen jos sinä niin arvelet? Sanoin vain että et osaa rakastaa, koska vierität suun tyytymättömyytesi parisuhteistasi muiden niskaan. Vääränlainen parisuhde, koska et osaa rakentaa sellaista parisuhdetta joka sinulle toimii, joten luulet että rakastumisvaiheessa limboilu on ratkaisu. Ihmiset ovat sinulle käyttötavaraa, koska et kykene rakastamaan.

Kyllä minä osaan rakentaa sellaisen parisuhteen, jollaisen haluan. Ongelma on nimenomaan siinä, että hyvin harva ihminen haluaa pidemmän päälle samanlaista suhdetta kuin minä haluan, tai osaa sellaisessa olla, vaikka se aluksi olisikin heistä maailman paras juttu. Tämän vuoksi useimpien ihmisten kanssa parisuhteen kesto on rajallinen.

Tätä on toki hankala ymmärtää, jos itsellä sattuu olemaan juuri se konservatiivinen parisuhdeihanne, joka on sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti kaikkein parhaiten tuettu.

Tässä kypsymättömyytesi tulee erittäin hyvin esiin. Sinä osaat, sinä haluat, muut eivät osaa tai halua, ainakaan samoja asioita ja se on HUONO, ei hyvä, vaan HUONO. Ihmisellä ei ole väliä, vaan sillä että saat ihastumisentunteesi. Selvästi vaikeuksia sopeutua toisten ihmisten erillisyyteen, koska heidän tulisi olla sinua varten, sinun tarpeidesi tyydytystä. Et ymmärrä mitä se rakkaus on. Osaatko kunnioittaa?

Ei minusta ole mitenkään väärin haluta erilaista parisuhdetta kuin sellaista, josta minä olen kiinnostunut. Hyvähän se on, että nämä ihmiset saavat toivomansa kaltaisen parisuhteen jonkun kanssa. Olisi kuitenkin mukavaa, jos ihmisillä olisi jo tapailun alkuvaiheessa riittävästi itsetuntemusta ymmärtääkseen, mikä heiltä pitkällä aikavälillä onnistuu ja mikä ei. Useimmille se on alkuun hyvä juttu, mutta sitten lopulta alkaa löysäily tai kipuilu, vähän ihmistyypistä riippuen, ja nimenomaan se erillisyyden sietäminen käy vaikeaksi.

Sä yrität saada ihmisiä suhteeseen vaan oman tyhjyyden tunteesi paikkaamiseksi. Ei ihme että suhteesi kaatuvat. Ei ihmiset olet käyttötavaroita. Ja ihan turha itkeä muka konservatiivisten normien vuoksi. Ei niistä ole kyse vaan ihmisyydestä ja moraalista. Jota sinulla ei kumpaakaan ole.

Ei minulla ole mitään tyhjyyden tunnetta. Ihan hyvin pärjään yksinkin, ja hyvä niin, koska sopivia kumppaniehdokkaita ei nyt ihan joka vuosi tule vastaan. Ja parisuhteeni ovat tosiaan päättyneet ihan yhteensopimattomuuden vuoksi, ei mistään dramaattisesta syystä.

Vähän hämmentää kyllä tämä keskustelu. Olet nyt kehitellyt jonkinlaisen mielikuvitustilanteen, jota vastaan argumentoit. Mahtaako olla tavallistakin tällä palstalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tynne yhtäkään ihmistä, joka arvostaisi mielummin lyhyitä suhteita kuin pitkiä.

 

Tämä kertoo varmaan eniten omasta tuttavapiiristäsi ja siitä, minkälaisia parisuhdemieltymyksiä on ylipäätään soveliaista ilmaista sinun seurassasi.

Minusta parisuhteet ovat käytännössä parhaimmillaan siinä puolen vuoden ja kolmen vuoden välillä. Sitten ne alkavat yleensä viimeistään ajautua kohti sellaista parisuhdemallia, josta en henkilökohtaisesti välitä. Minulle sopisi hyvin vain tapailla ja seurustella loputtomasti, mutta useimmat ihmiset eivät tähän pysty tai eivät sitä halua, ja siksi useimmilla suhteilla on tosimaailmassa tällainen parasta ennen -päiväys.

Ihmiset hakevat parisuhteilta eri asioita. Jos haluat elämänkumppanuutta ja perheen, joo, varmastikin arvostan pitkiä suhteita enemmän kuin lyhyitä. Mutta jos haluaa parisuhteelta hauskanpitoa, seikkailua ja hyvää seksiä, pituudesta tulee vähemmän tärkeä ominaisuus.

Minäkin luulin noin ennen kun tiesin mitä rakkaus on. Tapailin, harrastin seksiä, elin oman näköistä elämää, mutta rakkaus puuttui. En tiennyt mitä se on, luulin tietäväni. Siksi sitä haluaa muuta, koska ei itse osaa, eikä tiedä paremmasta.

Olisipa tämä naiivi käsitys todellisuutta. Valitettavasti rakastuminen ei saa ihmistä haluamaan erilaista parisuhdetta kuin mitä hänen arvonsa ja mieltymyksensä vaativat. Rakastuminen vain tekee eroamisesta ikävämmän kokemuksen ja alleviivaa, kuinka vähän sopivia kumppaneita onkaan pitkään parisuhteeseen.

Rakustuminen ja rakastaminen on täysin eri asioita. Jälkimmäisestä et tiedä näköjään mitään.

Taidat olla niitä ihmisiä, joiden mielestä vapaaehtoisesti lapsetonkin alkaa kyllä haluamaan lasta, kunhan tapaa sen oikean. 😂

Tietenkin olen jos sinä niin arvelet? Sanoin vain että et osaa rakastaa, koska vierität suun tyytymättömyytesi parisuhteistasi muiden niskaan. Vääränlainen parisuhde, koska et osaa rakentaa sellaista parisuhdetta joka sinulle toimii, joten luulet että rakastumisvaiheessa limboilu on ratkaisu. Ihmiset ovat sinulle käyttötavaraa, koska et kykene rakastamaan.

Kyllä minä osaan rakentaa sellaisen parisuhteen, jollaisen haluan. Ongelma on nimenomaan siinä, että hyvin harva ihminen haluaa pidemmän päälle samanlaista suhdetta kuin minä haluan, tai osaa sellaisessa olla, vaikka se aluksi olisikin heistä maailman paras juttu. Tämän vuoksi useimpien ihmisten kanssa parisuhteen kesto on rajallinen.

Tätä on toki hankala ymmärtää, jos itsellä sattuu olemaan juuri se konservatiivinen parisuhdeihanne, joka on sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti kaikkein parhaiten tuettu.

Ydinperheen pitääkin olla sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti se malli mihin ensisjaisesti pyritään. Tuo sun tapasi on ok vain silloin jos sä täysin rehellisesti kerrot kumppaneillesi etukäteen että haluat tuota. Ja sanot että et tavoittele kuin rajallisen keston omaavaa suhdetta. Oletko toiminut noin kaikissa suhteissasi? Jos et, olet epärehellinen valehtelija joka on pohjasakkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tynne yhtäkään ihmistä, joka arvostaisi mielummin lyhyitä suhteita kuin pitkiä.

 

Tämä kertoo varmaan eniten omasta tuttavapiiristäsi ja siitä, minkälaisia parisuhdemieltymyksiä on ylipäätään soveliaista ilmaista sinun seurassasi.

Minusta parisuhteet ovat käytännössä parhaimmillaan siinä puolen vuoden ja kolmen vuoden välillä. Sitten ne alkavat yleensä viimeistään ajautua kohti sellaista parisuhdemallia, josta en henkilökohtaisesti välitä. Minulle sopisi hyvin vain tapailla ja seurustella loputtomasti, mutta useimmat ihmiset eivät tähän pysty tai eivät sitä halua, ja siksi useimmilla suhteilla on tosimaailmassa tällainen parasta ennen -päiväys.

Ihmiset hakevat parisuhteilta eri asioita. Jos haluat elämänkumppanuutta ja perheen, joo, varmastikin arvostan pitkiä suhteita enemmän kuin lyhyitä. Mutta jos haluaa parisuhteelta hauskanpitoa, seikkailua ja hyvää seksiä, pituudesta tulee vähemmän tärkeä ominaisuus.

Minäkin luulin noin ennen kun tiesin mitä rakkaus on. Tapailin, harrastin seksiä, elin oman näköistä elämää, mutta rakkaus puuttui. En tiennyt mitä se on, luulin tietäväni. Siksi sitä haluaa muuta, koska ei itse osaa, eikä tiedä paremmasta.

Olisipa tämä naiivi käsitys todellisuutta. Valitettavasti rakastuminen ei saa ihmistä haluamaan erilaista parisuhdetta kuin mitä hänen arvonsa ja mieltymyksensä vaativat. Rakastuminen vain tekee eroamisesta ikävämmän kokemuksen ja alleviivaa, kuinka vähän sopivia kumppaneita onkaan pitkään parisuhteeseen.

Rakustuminen ja rakastaminen on täysin eri asioita. Jälkimmäisestä et tiedä näköjään mitään.

Taidat olla niitä ihmisiä, joiden mielestä vapaaehtoisesti lapsetonkin alkaa kyllä haluamaan lasta, kunhan tapaa sen oikean. 😂

Tietenkin olen jos sinä niin arvelet? Sanoin vain että et osaa rakastaa, koska vierität suun tyytymättömyytesi parisuhteistasi muiden niskaan. Vääränlainen parisuhde, koska et osaa rakentaa sellaista parisuhdetta joka sinulle toimii, joten luulet että rakastumisvaiheessa limboilu on ratkaisu. Ihmiset ovat sinulle käyttötavaraa, koska et kykene rakastamaan.

Kyllä minä osaan rakentaa sellaisen parisuhteen, jollaisen haluan. Ongelma on nimenomaan siinä, että hyvin harva ihminen haluaa pidemmän päälle samanlaista suhdetta kuin minä haluan, tai osaa sellaisessa olla, vaikka se aluksi olisikin heistä maailman paras juttu. Tämän vuoksi useimpien ihmisten kanssa parisuhteen kesto on rajallinen.

Tätä on toki hankala ymmärtää, jos itsellä sattuu olemaan juuri se konservatiivinen parisuhdeihanne, joka on sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti kaikkein parhaiten tuettu.

Ydinperheen pitääkin olla sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti se malli mihin ensisjaisesti pyritään. Tuo sun tapasi on ok vain silloin jos sä täysin rehellisesti kerrot kumppaneillesi etukäteen että haluat tuota. Ja sanot että et tavoittele kuin rajallisen keston omaavaa suhdetta. Oletko toiminut noin kaikissa suhteissasi? Jos et, olet epärehellinen valehtelija joka on pohjasakkaa.

Jos olet aidosti sitä mieltä, että tavoittelen vain "rajallisen keston omaavia" suhteita, valitettavasti lukutaitosi ei taida riittää tämän keskustelun jatkamiseen. Mutta ei se mitään, tulit kyllä ihan riittämiin paljastaneeksi omat karvasi.

Olen ollut mieheni kanssa 34 vuotta. 15 vuotiaana alettiin olee. Käytiin amis yhdessä ja sitten muutettiin yhteen kun mies pääsi armeijasta 20 vuotiaana.

En voisi kuvitella että eroaisin on niin hyvä mies mieheni joka aina auttanut minua vaikeissakin elämän vaiheissa.