Lue keskustelun säännöt.
Arvostaako kukaan enää pitkää avioliittoa?
27.09.2023 |
Olen 18-vuotiaasta ollut mieheni kanssa naimisissa. Nyt kun lapset ovat lähteneet pesästä olen miettinyt elämäni suuntaa ja valitettavan moni ystäväni vihjailee, miten ihanaa "oma vapaus" on.
En ole eroamassa, rakastan puolisoani.
Mutta koen omituisena, että avioliittoani pidetään jonkinlaisena vankilana. Vaatiihan se työtä ja usein kyllästyttää, mutta olen kuitenkin pääasiassa ollut onnellinen.
Muiden mielipiteillä ei varsinaisesti ole merkitystä, mutta kiinnostaa kuulla mitä mieltä te muut olette?
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan naiset kelpuuttavat miehiä vain elättämään lapset ja kun lapset lähtee hyvin monessa perheessä mieskin lentää pihalle kun nainen ei tarvitse miestä enää hyväksikäytettäväksi
Onko miehet koskaan miettineet sitä mitä muuta voisivat tuoda suhteeseen kuin rahaa ja munaa? Suhdetta täytyy hoitaa jokaikinen päivä!
Miksi suhdetta erityisesti pitäisi hoitaa? Ja miten sitä hoidetaan?
En ole ikinä ymmärtänyt tätä. Mielestäni jos liitto tarvitsee jotain erityistä hoitoa, se on jotenkin viturallaan jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä ap:n "vaatii työtä"-kommenttia. Ei kuulosta hyvältä.
Ainakin perilliset. Ei ainakaan todennäköisesti tule ketään ulkopuolista apajille
Mielummin kuitenkin pitkä AVOliitto. Avioliitto on vähän vanhanaikaista nykyään ja aiheuttaa monia hankaluuksia, jos haluaisi kuitenkin olla yksin.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin perilliset. Ei ainakaan todennäköisesti tule ketään ulkopuolista apajille
Perillisiä on kyllä avioliiton ulkopuolella syntyneet lapsetkin. Heitäkin on aina ollut myös silloin kun avioliitot oli nykyistä pitempiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä noista välitä. Todellisuudessa moni noista on yksinäinen ja alkoholisoitunut.
Vierailija kirjoitti:
No, kyllähän pitkässä suhteessa eläneet tietävät että voi tuntua "vankeudelta" että on tilivelvollinen toiselle tekemisistään ainakin siinä muodossa, että toinen voi huolestua jos puolisoa ei näy kotona vaikkapa muutamaan tuntiin työpäivän jälkeen.
Tai että pitää jatkuvasti tehdä pieniä kompromisseja tai sietää toisen raskaita sukulaisia tai kuorsaamista. Tai että ei voi tehdä tunnepohjalta jatkuvasti ratkaisuja vaan pitää ajatella myös toisen parasta.
Oma vapaus olisi itselleni ehkä juuri sitä, että voin mennä ja tehdä asioita juuri kuten itse haluan. Mutta haluan olla puolisoni kanssa, sekin on valinnanvapautta.
Mutta jollakin tavalla tuntuu, että sellainen vahva oma vapaus ja asioiden tekeminen juuri kuten itse haluaa on nyt se mitä monet haluavat? Tai että suhteessa eletään eri tavalla vapaasti muutenkin?
En tiedä saatteko tästä kiinni. Ap
Ymmärsitköhän väärin sen, mitä tuttavasi tarkoittivat? Jos nuo vapaus-puheet alkoivat, kun lapset lensivät pesästä, niin ehkä tarkoittivatkin sitä, että lasten aikuistuttua koittaa itsellekin uudella tavalla vapaus tehdä ja elää omaa elämää. Itse en oikein saa kiinni tuosta, mitä nyt kirjoitit, koska en minä koe, että en voisi suhteessa tehdä mitä haluan tai etteikö suhteessa olisi vapautta. En minä koe parisuhteen rajoittavan itseäni, persoonaani, elämääni tai valintojani. En toisaalta myöskään koe olevani tilivelvollinen jokaisesta liikkeestäni, eli ihan voi liikkua kodin ulkopuolella normaalisti ilman, että siitä tulee mitään draamaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä noista välitä. Todellisuudessa moni noista on yksinäinen ja alkoholisoitunut.
Toki tietenkin. Ja muut ovat perinteisiä ja lestoja.
Pitkä ja toimiva suhde on nimenomaan unelma. En tiedä ketään, joka ei sitä tavoittelisi ja toivoisi.
Eri asia sitten, jos suhde on vakavasti ongelmainen. Älä lähde toisten yllyttämänä pilaamaan hyvää elämääsi, jos olet tyytyväinen. Nauti siitä, harva voi nykyään sanoa olevansa yhtä onnellisessa asemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvostan pitkää liittoa. Omani päätyi kuitenkin eroon 20 vuoden kohdalla. Liitto pysyy kasassa, jos molemmat sitä haluaa ja panostaa liittoon.
No se onnistui sen ajan kuin onnistui. Mielestäni liiton ei ole tarkoituskaan kestää 90 vuotta. Fiksu ymmärtää milloin on parempi erota.
Mielestäni tämä riippuu täysin liitosta!
Miksi ihmeessä ihmisten, jotka rakastavat toisiaan ja ovat onnellisia pitäisi erota missään vaiheessa? Toki on ihmisiä, jotka eivät kykene syvälliseen rakkaussuhteeseen ensinkään, jolloin liitto laimenee väistämättä alkuhuuman jälkeen.
Ei suhteen arvoa määritä sen pituus. Eikä minua hittoakaan kiinnosta kaunako Pertti ja Leena ovat olleet yhdessä. Elän pitkässä parisuhteessa ja avioliitossa nyt mutta voihan tuo toinen vaikka kaatua ja kuolla ja siihen loppuu sekin pituus sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan naiset kelpuuttavat miehiä vain elättämään lapset ja kun lapset lähtee hyvin monessa perheessä mieskin lentää pihalle kun nainen ei tarvitse miestä enää hyväksikäytettäväksi
Tämä palstamiesten suosikkiväite jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen.
Koska kertaakaan sitten metsästys-keräilystä maanviljelykseen siirtymisen jälkeen Suomen kaltaisten korkean tasa-arvon maiden ihmissuhteet ovat perustuneet puhtaaseen haluun toista kohtaan, kuin tänä päivänä?
Lyhyestä virsi kaunis, sanoo sananlasku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin juuri konmarittaa ukon ja piskin elämästäni, kissavanhus saa jäädä. Mitäs minä tuolla, syö ja sotkee eikä seksi ole kummoista.
En arvosta. Arvostan pitkiä suhteita vailla sitoumuksia, se on rakkautta puhtaimmillaan.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin juuri konmarittaa ukon ja piskin elämästäni, kissavanhus saa jäädä. Mitäs minä tuolla, syö ja sotkee eikä seksi ole kummoista.
Seksi on todella harvoin hyvää siitä toisestakaan osapuolesta jos toinen on tyytymätön. Paskaan parisuhteeseen tarvitaan myös kaksi epäonnistunutta ihmistä.
Kyllä, kaikki ne jotka ei ole työläisperheestä.
Forresterit nyt ainakin. 14v yhdessä ja vieläkin hehkuttavat toisiaan.
https://www.seiska.fi/ulkomaat/kauniit-ja-rohkeat-ridge-14-vuotta-naimi…
Huomannut samaa, vaikka olenkin ollut naimisissa vasta 10 vuotta, 18-vuotiaasta minäkin. Meillä on lapset, toinen koulu- ja toinen päiväkoti-ikäinen.
Aika monet aina ihmettelevät, miten olemme olleet niin pitkään naimisissa ja olemmeko oikeasti tyytyväisiä elämäämme vieläkin. Tuntuu olevan jotenkin ihan perusajatus monilla, että jos joku menee nuorena naimisiin, se on "väärä" puoliso valittu, kun nuorena valittu. Moni myös vihjailee, että eikö kannattaisi katsoa "kaikki kortit" elämässä. Joskus tullut myös kauhistelua siitä, miten kauan olen ollut naimisissa, nuori nainen. Vihjailtu myös, että oliko pakkohäät (=raskaus, miehen pakko viedä vihille), no eipä ollut, ensimmäinen lapsi syntyi vasta muutaman vuoden naimisissa olon jälkeen.
Kauhulla kyllä olen seurannut tämän asian kehittymistä, kun yhden illan juttuja ja "hauskanpitoa" ihannoidaan, vakuutellaan, että on ihan ok, jos 25-vuotiaalla (oli sitten mies tai nainen) ihmisellä on ollut kymmeniä kumppaneita sängyssä. Itse olen aina kokenut tällaiset vastenmielisinä. Mielestäni esim. seksin harrastaminen vaatii sen, että luottaa siihen toiseen ihmiseen, eikä avaa kinttujaan jokaiselle vastaantulijalle.
No se onnistui sen ajan kuin onnistui. Mielestäni liiton ei ole tarkoituskaan kestää 90 vuotta. Fiksu ymmärtää milloin on parempi erota.