Lue keskustelun säännöt.
Arvostaako kukaan enää pitkää avioliittoa?
27.09.2023 |
Olen 18-vuotiaasta ollut mieheni kanssa naimisissa. Nyt kun lapset ovat lähteneet pesästä olen miettinyt elämäni suuntaa ja valitettavan moni ystäväni vihjailee, miten ihanaa "oma vapaus" on.
En ole eroamassa, rakastan puolisoani.
Mutta koen omituisena, että avioliittoani pidetään jonkinlaisena vankilana. Vaatiihan se työtä ja usein kyllästyttää, mutta olen kuitenkin pääasiassa ollut onnellinen.
Muiden mielipiteillä ei varsinaisesti ole merkitystä, mutta kiinnostaa kuulla mitä mieltä te muut olette?
Kommentit (126)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onko se suhde vankila ja mitä tarkoittaa vapaus?
Jos olet tyytyväinen, niin ihan ok. Mitään erikoisen arvostettavaa pitkässä liitossa ei ole, eikä toisaalta mitään pahaa.
Me olemme olleet 30 vuotta yhdessä ja 25 naimisissa, ja kyllä minä ihan vapaa koen olevani niissä asioissa, missä haluankin.
Vierailija kirjoitti:
No onko se suhde vankila ja mitä tarkoittaa vapaus?
Juuri niin, riippuu ihan suhteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sitä pitäisi erityisesti arvostaa? Tokihan se on kiva jos joillain avioliitto sujuu ja kestää. Mutta ihan kiva myös, että avioliitto ei ole enää mikään ihmisyyden mitta, eikä huonossa, väkivaltaisessa tai muuten epäterveessä avioliitossa ole kenenkään pakko jatkaa ihan vaan taloudellisesta pakosta tai sosiaalisista syistä.
Meillä myös pitkä liitto, mutta en minä koe, että se mikään erityinen arvostus tai saavutus olisi. Näin on vaan mennyt ja on ollut hyvä. Ja on käynyt hyvää tuuriakin puolison suhteen, joten helppoahan tämä pääasiassa on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei sitä vapautta voisi kokea puolison kanssa, kun lapset lähtevät maailmalle?
En tynne yhtäkään ihmistä, joka arvostaisi mielummin lyhyitä suhteita kuin pitkiä.
Olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta ja lapsemme ovat jo aikuisia. Lastemme isovanhemmat ovat olleet onnellisesti avioliitoissaan jo liki 60 vuotta, joten lapsemme ovat nähneet lähipiirissään pitkiä ihania ihmissuhteita, joissa on rakkautta, välittämistä, iloa ja ymmärrystä.
En ole pitänyt ikinä parisuhdettani vankilana, ihmeellinen ajatuskin jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, kyllähän pitkässä suhteessa eläneet tietävät että voi tuntua "vankeudelta" että on tilivelvollinen toiselle tekemisistään ainakin siinä muodossa, että toinen voi huolestua jos puolisoa ei näy kotona vaikkapa muutamaan tuntiin työpäivän jälkeen.
Tai että pitää jatkuvasti tehdä pieniä kompromisseja tai sietää toisen raskaita sukulaisia tai kuorsaamista. Tai että ei voi tehdä tunnepohjalta jatkuvasti ratkaisuja vaan pitää ajatella myös toisen parasta.
Oma vapaus olisi itselleni ehkä juuri sitä, että voin mennä ja tehdä asioita juuri kuten itse haluan. Mutta haluan olla puolisoni kanssa, sekin on valinnanvapautta.
Mutta jollakin tavalla tuntuu, että sellainen vahva oma vapaus ja asioiden tekeminen juuri kuten itse haluaa on nyt se mitä monet haluavat? Tai että suhteessa eletään eri tavalla vapaasti muutenkin?
En tiedä saatteko tästä kiinni. Ap
En ole sanonut oman suhteeni olevan vankila. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ainakin minun lähipiirissäni (ikähaarukka 28-40v) arvostetaan pitkiä parisuhteita ja jokaisella ystävättärelläni on haaveissa löytää se jonka kanssa viettää loppuelämä. Kaveripiirissä on niitä jotka menivät naimisiin nuorina ja ovat edelleen onnellisesti yhdessä. Ei heitä ainakaan kukaan pidä "vankilassa" olevina vaan kyllä hyviä, pitkiä suhteita kadehditaan (hyvällä tavalla, ei myrkyllisellä kateudella).
Ne joilla pitkä suhde on päättynyt, niin siihen päättymiseen on ollut hyvä syy eikä sitä koeta epäonnistumisena. En tiedä yhtään "liian helposti" eronnutta, päinvastoin: pystyynkuolleessa tai jopa oikeasti huonossa suhteessa on sinnitelty liian pitkään.
Sinkkuelämäkin on antoisaa eikä kukaan sinkkukaveri elämäänsä surkuttele, mutta se että nauttii sinkkuelämästä ei tarkoita etteikö toivo silti löytävänsä elämänkumppanin tai että millään muotoa väheksyisi niitä jotka ovat jo löytäneet. Ei kukaan halua ketä tahansa, vaan nimenomaan sen kestävän rakkauden.
Jos avioliitto on hyvä, niin hyvä juttu.
Mutta vanhemmissa sukupolvissa näkee niin hirveitä liittoja, etten automaattisesti oleta pitkän avioliiton olevan jotenkin onnistunut ja onnellinen. Vanhemmat naiset eivät pärjää taloudellisesti yksin, jos eroaisivat. Tai no, pärjäisivät joten kuten mutta joutuisivat luopumaan esim talosta tai mökistä. Sitten on nämä joille ero on häpeä.
Joskus pitkä avioliitto on eroa vähän parempi vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
29v takana, mukavaa on yhteiselo edelleen.
Kyllä se yhdenlainen vankila on.
Koko avioliitto konsepti on vanhanaikainen patriarkaatin keksimää soopaa.
No ainakin minä arvostan ja olisin itsekin halunnut avioitua sekä perustaa perheen jo suht nuorena perhekeskeisen miehen kanssa joka olisi jakanut yhteisen ajatusmaailman ja elämäntavan.
Sen sijaan jäin lapsettomaksi ikisinkuksi.
Nykyajan naiset kelpuuttavat miehiä vain elättämään lapset ja kun lapset lähtee hyvin monessa perheessä mieskin lentää pihalle kun nainen ei tarvitse miestä enää hyväksikäytettäväksi
Lasten muutettua pois kotoa kotitöiden määrä romahti. En tee enää viikolla ruokaa, joten ihana, kun ei tarvitse kiirehtiä töistä kotiin ruuanlaittoon. Siivouksen suhteen otan rennosti eikä pyykkiäkään tarvitse pestä kuin yhtenä päivänä viikossa. Aikaa jää hurjan paljon omiin juttuihin.
Niin no, jos kumpikin on siinä onnellisia niin mitä tuohon voi edes sanoa? Omasta mielestäni merkittävämpää kuin suhteen kesto on sen laatu ja että se antaa molemmille osapuolille enemmän hyvää kuin ottaa.