Arvostaako kukaan enää pitkää avioliittoa?

En päde avioliittoni kestolla.

Suhteeseen on mahtunut kaikenlaista, koska olen temperamenttinen ja sosiaalinen, mieheni taas hyvin rauhallinen.

Lapset ovat tuoneet kyllä paljon elämäämme, heistä oli vaikea päästää irti.

Vetovoimaa ja varsinkin rakkautta on paljon. Mieheni tuo elämääni vakautta ja onnea.

Mutta jollain tavalla muut olettavat, että olisimme vain tottumuksesta yhdessä. Tai että nyt pitäisi olla ongelmia, kun lapset lähtivät.

Ja kyllä, useammat ovat sinkkuja tai joskus aiemmin eronneet lastensa toisesta vanhemmasta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksei sitä vapautta voisi kokea puolison kanssa, kun lapset lähtevät maailmalle?

Tämä!

Me toki "vapailtiin" jo ennen kuin lapset kaikki lähtivätkään ja joskus varpaillaan yhä lastenkin kanssa.

Mitä sellaista ystäväsi tekevät sen vapautensa aikana mitä ei voi (hyvässä) parisuhteessa toteuttaa?

Itselle mitkään viikonloppuromanssit eivät ole se juttu ja kyllä niitä staycationeita ja ex-tempore reissuja ihan yhdessäkin voi tehdä (jos suhde Ok)

Eikä terve parisuhde nyt suoranaisesti estä sitäkään, ettå mies lähtee viikoksi kavereitten kanssa kalaan Norjaan tai nainen vaikkapa Leville laskettelemaan.

Kysypä nyt ihmeessä mitä ihanaa ystäväsi vapautensa kanssa tekevät. Kuulostaa siltä, että heillä vaan on osunut "kahlitseva" parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tynne yhtäkään ihmistä, joka arvostaisi mielummin lyhyitä suhteita kuin pitkiä.

 

Tämä kertoo varmaan eniten omasta tuttavapiiristäsi ja siitä, minkälaisia parisuhdemieltymyksiä on ylipäätään soveliaista ilmaista sinun seurassasi.

Minusta parisuhteet ovat käytännössä parhaimmillaan siinä puolen vuoden ja kolmen vuoden välillä. Sitten ne alkavat yleensä viimeistään ajautua kohti sellaista parisuhdemallia, josta en henkilökohtaisesti välitä. Minulle sopisi hyvin vain tapailla ja seurustella loputtomasti, mutta useimmat ihmiset eivät tähän pysty tai eivät sitä halua, ja siksi useimmilla suhteilla on tosimaailmassa tällainen parasta ennen -päiväys.

Ihmiset hakevat parisuhteilta eri asioita. Jos haluat elämänkumppanuutta ja perheen, joo, varmastikin arvostan pitkiä suhteita enemmän kuin lyhyitä. Mutta jos haluaa parisuhteelta hauskanpitoa, seikkailua ja hyvää seksiä, pituudesta tulee vähemmän tärkeä ominaisuus.

Minäkin luulin noin ennen kun tiesin mitä rakkaus on. Tapailin, harrastin seksiä, elin oman näköistä elämää, mutta rakkaus puuttui. En tiennyt mitä se on, luulin tietäväni. Siksi sitä haluaa muuta, koska ei itse osaa, eikä tiedä paremmasta.

Olisipa tämä naiivi käsitys todellisuutta. Valitettavasti rakastuminen ei saa ihmistä haluamaan erilaista parisuhdetta kuin mitä hänen arvonsa ja mieltymyksensä vaativat. Rakastuminen vain tekee eroamisesta ikävämmän kokemuksen ja alleviivaa, kuinka vähän sopivia kumppaneita onkaan pitkään parisuhteeseen.

Rakustuminen ja rakastaminen on täysin eri asioita. Jälkimmäisestä et tiedä näköjään mitään.

Taidat olla niitä ihmisiä, joiden mielestä vapaaehtoisesti lapsetonkin alkaa kyllä haluamaan lasta, kunhan tapaa sen oikean. 😂

Tietenkin olen jos sinä niin arvelet? Sanoin vain että et osaa rakastaa, koska vierität suun tyytymättömyytesi parisuhteistasi muiden niskaan. Vääränlainen parisuhde, koska et osaa rakentaa sellaista parisuhdetta joka sinulle toimii, joten luulet että rakastumisvaiheessa limboilu on ratkaisu. Ihmiset ovat sinulle käyttötavaraa, koska et kykene rakastamaan.

Aviolittolupauksessa kysytään "tahdotko rakastaa" ja tämä pitää kaiken sisällään.

Pitkäkestoinen rakastaminen vaatii myös työtä molemmilta osapuolilta, tai jos ei työtä niin ainakin vaivannäköä ja halua ymmärtää toista.

Siltikään yhden ihmisen tahto ei riitä mihinkään jos toinen lyö lekkeriksi (esim osoittautuu luonnehäiriöikseksi, ylikontrolloivaksi, väkivaötaiseksi, epäluotettavaksi, tai vaan muuttaa "liikaa eri suuntaan") - siltikään sen tahtojan rakkaus ei välttämättä kuihdu MUTTA hånen itsearvostuksensa pitäisi ohjata hänet pois tuosta parisuhteesta!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan naiset kelpuuttavat miehiä vain elättämään lapset ja kun lapset lähtee hyvin monessa perheessä mieskin lentää pihalle kun nainen ei tarvitse miestä enää hyväksikäytettäväksi

Onko miehet koskaan miettineet sitä mitä muuta voisivat tuoda suhteeseen kuin rahaa ja munaa? Suhdetta täytyy hoitaa jokaikinen päivä!

Miksi suhdetta erityisesti pitäisi hoitaa? Ja miten sitä hoidetaan?

En ole ikinä ymmärtänyt tätä. Mielestäni jos liitto tarvitsee jotain erityistä hoitoa, se on jotenkin viturallaan jo.

Meillä parisuhteen hoitaminen tarkoittaa toisen huomioimista. Sitö että pysähtyy kuuntelemaan ja auttaa jos pystyy.

Ihan sellaisia pieniä, jos toisella on niska jumissa voimme hieroa, tai vaikkapa rasvata jalat (peseytymiseen jälkeen) kun toinen on ollut koko päivän jalkojensa päällä.

Nappaamme toiselta velvollisuuksia "hei mä hoidin sen jo" (kävin viemässä kukan teidän vanhempien haudalle kun siellä päin liikuin) / menen huoltamaan pyöräni , haluatko että katson myös sun ? / toisen elämän helpottamista.

Mutta toki myös ihan molempien seksuaalisten tarpeiden hyväksymistä ja huomioimista. Vaikka itse ei juuri tämä iltana ole ihan täysillä halukas (tai vaikka on, mutta toinen on ihan uupunut...)

Kun lapset olivat pieniä, otimme aina pari kertaa vuodessa edes yhden yön lomasen kahdestamme ja muutenkin kävimme silloin ja tällöin kahdestaan syömässä, konsertissa tms. Myös nykyään käymme myös kahdestamme ulkona, ei vain ystävien ympäröiminä.

Ei siinä sen kummallisempaa hoitamista olekaan.

Itselle se avioliiton  pituus ei ole itseisarvo. En arvosta pitkää avioliittoa, arvostan elämää jossa voin hyvin. Jos nämä kohtaavat niin hyvä niin, jos eivät kohtaa niin sitten eivät.

"Meneekö tämä juna suoraan (Iisalmesta) Kuopioon?" Konduktööri vastaa "Kyllä se mutkia tekköö, mutta ee tarvihe junnoo vaihtoo."

Siinä se. 45. hääpäivä tulevana vuonna.