Lue keskustelun säännöt.
Mieheni on hyvä mies, mutta haluan silti erota, koska haluan alkaa elämäni uudelleen
27.09.2023 |
Nuorin lapsi lensi juuri pesästä, kun lähti opiskelemaan muualle.
Minä haluan nyt jotain täysin uutta. Olen halunnut jo pitkään.
Miehessä ei ole mitään isoa vikaa, hän on minulle rakaskin.
Mutta ajatus siitä, että jämähdän tähän kahdestaan hänen kanssaan loppuelämäksi, tuntuu masentavalta. Haluan isoja muutoksia. Muuttaa, olla niin vapaa kuin mahdollista, tutustua uusiin ihmisiin. Monella tasolla.
Tiedän että tämä on itsekästä. Mieheni rakastaa minua ja haluaa olla loppuelämänsä kanssani. Mutta en kai voi jäädä vain siksi, että hän niin haluaa, kun itse en?
Kommentit (805)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa, minä ainakin tapasin todella mielenkiintoisia, kivoja ihmisiä paljon. Pääosin kiinnostavampia kuin nuorena. Itselläni ei ollutkaan ajatusta, että enää mitään vakimiestä koskaan haluaisin. Ja jostain AP:n aiemmasta viestistä käsitin, että hänkin olisi valmis olemaan ilman parisuhdetta lopun ikäänsä. Joten mitäpä vikaa silloin siinä jos ei jotain keski-ikäistyviä miehiä ole vapaana?
- 106
Ikävä kyllä pilata iltasi, mutta suurin osa baareissa viihtyvistä keski-ikäisistä on alkoholistin näköisiä pubiruusuja tai työttömiä. Yrität tehdä omasta elämästäsi palstalla jotenki glamourimaista, mutta itselläni tulee vain Tuksu mieleen sinusta.
Kännissä jokainen on tietysti mukava, mutta kun krapula helpottuu, en oikein jaksa uskoa ruusunpunaisia selityksiäsi, että tapaat vain komeita ja hyvintoimeentulevia älykkäitä ihmisiä baareissa.
No se vähän riippuu, millaisissa paikoissa käy. Ainakin täällä Helsingissä on hyvinkin mahdollisuus käydä paikoissa, joissa pääosin tapaa hyvin toimeentulevia, korkeasti koulutettuja ja fiksuja ihmisiä, jotka ei baariympäristöstä huolimatta ole sikakännissä.
Tosin, olihan sekin välillä hauskaa mennä johonkin aikuisten bilepaikkaan ja vaan tanssia ja juoda, ilman että etsii mitään älykästä keskusteluseuraa, tai edes aina seksiseuraa. Mutta ei niissäkään pääosin mitään surullisia alkoholisteja ollut, vaan kaltaisiani työelämässä pärjääviä aikuisia ihmisiä, moni "rankka työ vaatii rankat huvit" asenteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ap olisi mies niin täällä ehdotettaisi ratkaisuksi Tinderiä, avointa suhdetta (ainakin miehelle), poikien reissuja ja baareja.
Kun ap on nainen niin käsketään olla haihattelemasta joutavia ja keskittymään arkeen ja etsimään keinoja parantaa liittoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Klassinen keski-iän kriisi, haetaan takaisin menetettyä nuoruutta. Eikä sitä saa takaisin sillä, että tekee asioita joita nuoret tekevät. Moni mies lähtee nuoremman perään, hulluimmat tekee uuden lapsenkin, ja sitten koko paketti hajoaa parissa vuodessa. Tässä on vähän sama, haetaan nuoruutta joka meni jo.
En minä ainakaan mitään nuoruutta hakenut. Vaan vahvoja elämyksiä taas, harmaan ja hiljaisen sijaan. Ne sellaiset ei ole vain nuorten asioita, kaikenikäisillä on niihin oikeus.
- 106
Miksi et sanonut miehellesi ennen lasten hankkimista että haluat elämältäsi elämyksiä ja eroat jos niitä et saa? Rehellisyys ennen perheen perustamista on hyvän ihmisen ominaisuus. Epärehellisyys taas on sitten muuta.
Koska en 21-vuotiaana tiennyt, että tulisin päälle nelikymppisenä, lasten muutettua kotoa tuntemaan niin. Ei se ole oikeasti noin yksinkertaista, että joku ihminen tietäisi aina 25 vuotta etukäteen, mitä haluaa aivan erilaisessa elämäntilanteessa, ihmisenä muuttuneenakin, sitten myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap olisi mies niin täällä ehdotettaisi ratkaisuksi Tinderiä, avointa suhdetta (ainakin miehelle), poikien reissuja ja baareja.
Kun ap on nainen niin käsketään olla haihattelemasta joutavia ja keskittymään arkeen ja etsimään keinoja parantaa liittoa.
Tämä! Naisen pitäisi vaan alistua niin joskus nuorena tehtyihin valoihin, muiden odotuksiin, siihen mitä kuuluu minkäkin ikäisenä tehdä, ja uhrata onnellisuutensa. Eräs misogynismin muoto tämäkin, joskin hienovarainen.
Miksi kostat hyvälle puolisolle sen, että sinulla on paha olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Klassinen keski-iän kriisi, haetaan takaisin menetettyä nuoruutta. Eikä sitä saa takaisin sillä, että tekee asioita joita nuoret tekevät. Moni mies lähtee nuoremman perään, hulluimmat tekee uuden lapsenkin, ja sitten koko paketti hajoaa parissa vuodessa. Tässä on vähän sama, haetaan nuoruutta joka meni jo.
En minä ainakaan mitään nuoruutta hakenut. Vaan vahvoja elämyksiä taas, harmaan ja hiljaisen sijaan. Ne sellaiset ei ole vain nuorten asioita, kaikenikäisillä on niihin oikeus.
- 106
Miksi et sanonut miehellesi ennen lasten hankkimista että haluat elämältäsi elämyksiä ja eroat jos niitä et saa? Rehellisyys ennen perheen perustamista on hyvän ihmisen ominaisuus. Epärehellisyys taas on sitten muuta.
Koska en 21-vuotiaana tiennyt, että tulisin päälle nelikymppisenä, lasten muutettua kotoa tuntemaan niin. Ei se ole oikeasti noin yksinkertaista, että joku ihminen tietäisi aina 25 vuotta etukäteen, mitä haluaa aivan erilaisessa elämäntilanteessa, ihmisenä muuttuneenakin, sitten myöhemmin.
Jos on vakaa mieleltään ja perusarvot (kuten rehellisyys ja luotettavuus) kunnossa niin tietää myös mitä haluaa pidemmälläkin aikavälillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ap olisi mies niin täällä ehdotettaisi ratkaisuksi Tinderiä, avointa suhdetta (ainakin miehelle), poikien reissuja ja baareja.
Kun ap on nainen niin käsketään olla haihattelemasta joutavia ja keskittymään arkeen ja etsimään keinoja parantaa liittoa.Tämä! Naisen pitäisi vaan alistua niin joskus nuorena tehtyihin valoihin, muiden odotuksiin, siihen mitä kuuluu minkäkin ikäisenä tehdä, ja uhrata onnellisuutensa. Eräs misogynismin muoto tämäkin, joskin hienovarainen.
Onnellisuus rakennetaan nuorena hankitun vakaan mielen ja hyvän itsetunnon kautta. Ei asiassa ole kyse misogyniasta lainkaan. Siihen vetoavat ne jotka eivät pysty kunnolla katsomaan peiliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän ap:ta ja muuten vähän vastaava tilanne, paitsi lapset pienempiä ja mies on oikeasti itsekäs k-pää, jota en enää rakasta. Luulen, että hän rakastaa lähinnä jotain ihannekuvaa minusta, tai sitä statusta, jota kaunis vaimo ja ihanat lapset, ihanteellinen ydinperhe hänelle tuo.
Ja vaikka voivatkin tuntua jostain pieniltä asioilta, on minusta ikävä evätä lapsilta (ja itseltäni!) lemmikkiä vain siksi, että mies on sanonut, että jos sellainen meille tulisi, ei hän ikinä ulkoiluta, hoida tai anna sille ruokaa, tai siivota miehen juustosotkuja itse lähinnä vegaanina. Noin vain pari mainitakseni.
Olemme olleet pitkään yhdessä ja tänä aikana vain toinen meistä on kasvanut ihmisenä, toinen edelleen henkisesti se sama citysinkku kuin tavatessamme. Ei erossa tarvitse olla mitään dramaattista pettämistä, väkivaltaa, alkoholismia, vaan ihan vaan voi olla, että elämät menevät niin eri suuntiin, että yhteiselo tuntuu mahdottomalta ja ajatus yhteisestä vanhuudesta lähinnä puistattaa.
Voi hyvä ihminen! Jos sinä ja lapsesi haluatte lemmikin, ottakaa sellainen! Mikäli mies ei halua lemmikin pitoon osallistua, niin se on hänen asiansa, eikä pitäisi vaikuttaa sinuun. Kyllä me kaikki muutkin lemmikimme hoidamme ihan itse, miksi et sinä ja lapsesi voisi tehdä samoin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä tein noin 44-vuotiaana keski-iän kriisissä. Lähdin, koska halusin olla vapaa ja yksin. Miehessä ei mitään vikaa, mutta hän halusi sitä tavallista elämää kuin siihenkin asti, kun taas minulla alkoi lasten lähdettyä uusi nuoruus, halusin juhlia, halusin käydä joka paikassa, matkustella, olla vapaa ja villi.
Nyt ikää 49 ja miltä tilanne näyttää nyt? No, olihan siinä pari ihan pirun hauskaa vuotta, sitä ei voi kieltää. Hauskoja baari-iltoja, upeita seksikokemuksia, upeita matkoja jotka oli jotain ihan muuta kuin ne perhelomat Kanarialla (mm. reppureissasin Perussa yms). Mutta pahus kun se "viidenkympin villitys" olikin ohimenevä. Parin-kolmen vuoden päästä tajusin ettei minua kiinnostakaan enää se vapaus ja meneminen, että se on itse asiassa aika uuvuttavaa. Nykyisin elän yksin sellaista samanlaista kotielämää, josta lähdin eron kautta karkuun. Kaduttaako? Joskus, hetkittäin, kyllä. Mutta tehty mikä tehty, tämä nyt meni näin, ja miehellä on jo uusi, se ovi ei ole enää avoinna. Ihan tyytyväinen olen näin yksinkin elellessä, mutta kieltämättä, olisinpa ymmärtänyt silloin, että kyseessä ei ole mikään aito syvempi halu erilaiseen elämään vaan keski-iän kriisin tai "viidenkympin villityksen" oireilu, joka menee ohi.
Mun on todella, todella vaikea ymmärtää keski-ikäisiä ihmisiä, jotka janoaa kännäämistä baareissa ja seksikokemuksia pintapuolisten tuttujen kanssa. Etenkin tämä baarien ihannointi kummastuttaa. Ällöttävä ajatuskin joku räkäinen baari tässä iässä - ihan tarpeeksi joutuu sietämään kännisiä julkisissa.
Samoin ihmetyttää kauhea hinku tutustua uusiin ihmisiin - ihan kuin tuolla jossain olisi joku upea noutopöytä täynnä paljon fantastisempia ihmisiä kuin on aiemmin tuntenut.
Joo, ymmärrän, että elämätöntä elämää voi olla, mutta nuo asiat on niin pintaa ja ällöttävää, että tulee kyllä jotenkin vaikutelma, ettei asiat ole hyvin, jos niitä tavoittelee. Tai on jotenkin vähän tyhjäpää tai lapsellinen, kun haluaa elää yhtä pinnallista kiiltoa etsien kuin 25-vuotiaana.
Melko ylimielinen asenne sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka tykkäävät eri asioista kuin sinä. Minä muuten itse ajattelin myös noin ikävuodet 27-40, että kyllä on minun baareilut ja sellaiset jäänyt opiskeluaikaan, eikä kiinnosta yhtään enää. Mutta niin se vaan alkoikin kiinnostaa uudestaan. Eikä siinä minusta edelleenkään, vaikka nyt ei enää kiinnosta, ole mitään vikaa tai pinnallista. Se on ihan laillista toimintaa, mistä jotkut jossain elämänvaiheissa tykkää, ja se heille sallittakoon.
Pinnallista kiiltoa? Ei, aistinautinnot ei ole sitä, eikä vapaudentunne. Niitä joskus ihminen voi kaivata, eikä siinä ole yhtään mitään vikaa, eikä ihminen ole sen takia jotenkin tyhjäpää tai lapsellinen. Itse asiassa joskus noiden liioiteltu kaipaaminen voi olla vastalause aiemmalle liian vähän lapsellisuudelle. Itse esim. olin sellainen henkinen etsijä, todella vakavamielinen, perhe-elämässäni kaikin puolin "kunnollinen" ja säntillinen kaikessa mitä tein. Kukaan ei varmasti olisi sanonut että olen tyhjäpää tai lapsellinen. Enkä sellaiseksi muuttunut silloinkaan, kun halusin kokea vielä kerran enemmän puhtaita aistillisia nautintoja ja vapautta vastuista.
- 106 (tuo lainattu)
No edelleenkin pään sekoittaminen alkoholilla ja oksentelu jossain ratikkapysäkillä 45-v:nä, kun ei muuten voi pitää hauskaa, ei ole mitään kypsän ihmisen kivaa aistinautintoa, vaan todella ällöä pakenemista. Ihan eri asia kuin hyvä ruoka, fyysiset ilot jne. Aistinautinto vetää pää ja vatsa vähän sekaisin haisevassa baarissa, mennä lakanoihin jonkun randomin kanssa, joka voi olla ties mitä, ja sitten potea krapulaa? Pinnallista ja tyhjäpäistä se on tässä iässä. Mikä ihme siinä on hienoa ja arvokasta?
Luonnollista nuorena olla holtiton ja paeta sekoittamalla päätä, mutta ei enää. Ellei ole jäänyt tyhjäpääksi ja itsekunnioitus kehittymättä.
Sama niissä pinnallisissa deittailukuvioissa - pintaa se vaan on, niin mikä siinä vielä jaksaa niin kauheasti innostaa vanhempana, kun ihminen on jo enemmän arvokkuutta kaipaava? Miksi joku ehdoin tahdoin tekee elämästään pinnallista ja itsetuhoista vanhempana, kun nuoruus jo sitä oli ihan riittämiin?
Kyllä nämä baarikävijät ja sarjadeittailijat vaan näyttäytyy niin hirveän lapsellisina. Juuri todistin viikonloppuna noin 60-v. ihan normaalin näköistä naista, joka yrjösi runsaasti kaupungin pääkadulla. Persvako näkyi 10 cm. Kaveri, samanlainen 60-v. nainen, istui jalkakäytävällä odottamassa. Siinä sitä aisti-iloa. En ole koskaan nähnyt mitään säälittävämpää itsetuhoa.
T. Vapaa nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ap olisi mies niin täällä ehdotettaisi ratkaisuksi Tinderiä, avointa suhdetta (ainakin miehelle), poikien reissuja ja baareja.
Kun ap on nainen niin käsketään olla haihattelemasta joutavia ja keskittymään arkeen ja etsimään keinoja parantaa liittoa.
Ei kai kukaan ymmärrä noita keski-iän kokevia miehiä myöskään, eli nyt feministi taas vauhdissa. Kaikki miehet pahoja taas vaihteeksi.
En ymmärrä keski-iän kriisiä, haikaillaan nuoruutta, baareja ja menetettyä aikaa. Perhe, lapset ja mahdolliset lapsenlapset unohdetaan, ja painutaan baariin vetämään kaljaa/siideriä niin viimeistä päivää. Onko joillakin jäänyt älyllinen kehitys vaiheeseen? Kuvitellaan, että ruoho on aina vihreämpää aidan takana ja kaikki baarikaverit ovat parempia kuin oma perhe?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa.
Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?
Ap
Elät harhoissa. Aika avutonta, jos et kykene muuten kehittämään uutta, kuin rikkomalla entistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä joku ihan ok mies ei niin ihmeellinen saalis ole että siitä eroaminen alkaisi myöhemmin kaduttaa. Enemmän se kaduttaisi jos jäisi.
Kyllä tuolla vähintään vastaanlaisia perusjamppoja on vapaina ja uusia ja parempiakin vapautuu koko ajan lisää, jos sellaista alkaa joskus kaipaamaan.
Ei se johonkin keskinkertaiseen tyytyminen kaikkia autuaaksi tee.
Ensi lukemalla tulee mieleen, että olet hullu. Ilmeisesti kuitenkin vain yliarvostat oman markkina-arvosi.
Jahas eli jälleen yksi voimaantunut lisää. Jätä ap ne vieraat miehet sitten rauhaan, et ansaitse heitä eivätkä he ole tehneet muyään niin pahasti väärin että ansaitsivat sinut.
Liity johonkin naisasialiikkeeseen ja ala julistamaan riemusanomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valtaosa ketjusta kuvastaa normaalien järkevien ihmisten ajatusmaailmaa. Ja hyvä niin.
Mun äiti lähti neljävitosena "etsimään itseään" ja jätti isän ja meidät lapset aika lailla oman onnemme nojaan. Pikkuveli olis just silloin tarvinnu tukea molemmilta vanhemmilta vaikeessa tilanteessa. No, iskä lopulta sai veljen kuiville yksin, ja äidistä ei paljoa kuulunut. Kunnes pari vuotta sitten äiti palasi näille kulmille asumaan, ja nyt ihmettelee kun meitä ei veljen kanssa pahemmin kiinnosta pitää yhteyttä.
Niin että aplle sanoisin: mieti lapsias myös, ja haluutko että he on elämässäs myöhemmin vain ei.
Jokaisella on oikeus tehdä omat ratkaisunsa elämässään. Jonkinlaista epävarmuutta osoittaa se, että palstoilla kysellään neuvoa tai varmistusta omiin asioihin. Jos haluat erota niin eroa, se ei palstan ihmisille kuulu. Omalle perheelle kyllä, koska se koskee myös heitä, mutta ei muita. Eli ota asia puheeksi kotona. Aikuinen vastaa omista tekemisistään ja päätöksistään ja jos menee vikaan niin syyllinen löytyy peilistä eikä siitä voi ketään muuta syyllistää.
Nykyään on tapana tulla kysymään Vauvan tuomioistuimelta mielipidettä. Kyllä pitää ihan itse päättää. Jos olet jo pitkään haaveillut vapaudesta sinun kannattaa lähteä tai kuivut pystyyn kuin kelopuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Klassinen keski-iän kriisi, haetaan takaisin menetettyä nuoruutta. Eikä sitä saa takaisin sillä, että tekee asioita joita nuoret tekevät. Moni mies lähtee nuoremman perään, hulluimmat tekee uuden lapsenkin, ja sitten koko paketti hajoaa parissa vuodessa. Tässä on vähän sama, haetaan nuoruutta joka meni jo.
En minä ainakaan mitään nuoruutta hakenut. Vaan vahvoja elämyksiä taas, harmaan ja hiljaisen sijaan. Ne sellaiset ei ole vain nuorten asioita, kaikenikäisillä on niihin oikeus.
- 106
Miksi et sanonut miehellesi ennen lasten hankkimista että haluat elämältäsi elämyksiä ja eroat jos niitä et saa? Rehellisyys ennen perheen perustamista on hyvän ihmisen ominaisuus. Epärehellisyys taas on sitten muuta.
Koska en 21-vuotiaana tiennyt, että tulisin päälle nelikymppisenä, lasten muutettua kotoa tuntemaan niin. Ei se ole oikeasti noin yksinkertaista, että joku ihminen tietäisi aina 25 vuotta etukäteen, mitä haluaa aivan erilaisessa elämäntilanteessa, ihmisenä muuttuneenakin, sitten myöhemmin.
Jos on vakaa mieleltään ja perusarvot (kuten rehellisyys ja luotettavuus) kunnossa niin tietää myös mitä haluaa pidemmälläkin aikavälillä.
Tiedä siitä sitten. Todella usein näkee, että isoissakin asioissa eletyn elämän myötä haluamiset muuttuu. Esim. on tosi tavallista, että kaksikymppinen on sitä mieltä, ettei halua koskaan lapsia, mutta voikin haluta niitä kolmekymppisenä. Oliko hän sitten jotenkin "epävakaa" tai huono arvoiltaan, koska halut isossa asiassa muuttui? Ei minusta. Hänen elämäntilanteet ja kokemus vaan muuttuivat, ja sitä myötä ajatukset ja halut.
Miksi et sanonut miehellesi ennen lasten hankkimista että haluat elämältäsi elämyksiä ja eroat jos niitä et saa? Rehellisyys ennen perheen perustamista on hyvän ihmisen ominaisuus. Epärehellisyys taas on sitten muuta.