Mieheni on hyvä mies, mutta haluan silti erota, koska haluan alkaa elämäni uudelleen

Kannattaa kunnolla pohtia plussat ja miinukset. Ps. Oletteko jutelleet fiiliksistä ukkosi kanssa? Sekin voi muuttaa antaa uutta näkemystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Klassinen keski-iän kriisi, haetaan takaisin menetettyä nuoruutta. Eikä sitä saa takaisin sillä, että tekee asioita joita nuoret tekevät. Moni mies lähtee nuoremman perään, hulluimmat tekee uuden lapsenkin, ja sitten koko paketti hajoaa parissa vuodessa. Tässä on vähän sama, haetaan nuoruutta joka meni jo.

En minä ainakaan mitään nuoruutta hakenut. Vaan vahvoja elämyksiä taas, harmaan ja hiljaisen sijaan. Ne sellaiset ei ole vain nuorten asioita, kaikenikäisillä on niihin oikeus. 

- 106

Miksi et sanonut miehellesi ennen lasten hankkimista että haluat elämältäsi elämyksiä ja eroat jos niitä et saa? Rehellisyys ennen perheen perustamista on hyvän ihmisen ominaisuus. Epärehellisyys taas on sitten muuta.

Koska en 21-vuotiaana tiennyt, että tulisin päälle nelikymppisenä, lasten muutettua kotoa tuntemaan niin. Ei se ole oikeasti noin yksinkertaista, että joku ihminen tietäisi aina 25 vuotta etukäteen, mitä haluaa aivan erilaisessa elämäntilanteessa, ihmisenä muuttuneenakin, sitten myöhemmin.

Jos on vakaa mieleltään ja perusarvot (kuten rehellisyys ja luotettavuus) kunnossa niin tietää myös mitä haluaa pidemmälläkin aikavälillä.

Tiedä siitä sitten. Todella usein näkee, että isoissakin asioissa eletyn elämän myötä haluamiset muuttuu. Esim. on tosi tavallista, että kaksikymppinen on sitä mieltä, ettei halua koskaan lapsia, mutta voikin haluta niitä kolmekymppisenä. Oliko hän sitten jotenkin "epävakaa" tai huono arvoiltaan, koska halut isossa asiassa muuttui? Ei minusta. Hänen elämäntilanteet ja kokemus vaan muuttuivat, ja sitä myötä ajatukset ja halut. 

Silloin se suhteen alussa pitää avoimesti kommunikoida että on tuuliviiri. Älä näyttele luotettavaa tai rakastavaa jos et sitä ole.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti lähti neljävitosena "etsimään itseään" ja jätti isän ja meidät lapset aika lailla oman onnemme nojaan. Pikkuveli olis just silloin tarvinnu tukea molemmilta vanhemmilta vaikeessa tilanteessa. No, iskä lopulta sai veljen kuiville yksin, ja äidistä ei paljoa kuulunut. Kunnes pari vuotta sitten äiti palasi näille kulmille asumaan, ja nyt ihmettelee kun meitä ei veljen kanssa pahemmin kiinnosta pitää yhteyttä. 

Niin että aplle sanoisin: mieti lapsias myös, ja haluutko että he on elämässäs myöhemmin vain ei. 

Jokainen tehdään virheitä ja erehdyksiä. Toki elämän kuuluu myös toinen mahdollisuus

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti lähti neljävitosena "etsimään itseään" ja jätti isän ja meidät lapset aika lailla oman onnemme nojaan. Pikkuveli olis just silloin tarvinnu tukea molemmilta vanhemmilta vaikeessa tilanteessa. No, iskä lopulta sai veljen kuiville yksin, ja äidistä ei paljoa kuulunut. Kunnes pari vuotta sitten äiti palasi näille kulmille asumaan, ja nyt ihmettelee kun meitä ei veljen kanssa pahemmin kiinnosta pitää yhteyttä. 

Niin että aplle sanoisin: mieti lapsias myös, ja haluutko että he on elämässäs myöhemmin vain ei. 

Toisaalta ei välttämättä lapsiin välejä menetä, riippuu niin tilanteesta ja siitä miten lähtee. Kun itse lähdin, lapset asui jo omillaan, eikä he ihmeemmin reagoineet siihen, että ilmoitettiin, että erotaan. Poika selvästi oli vähän sitä mieltä, että typerästi teit ja ihme viidenkympin villitys, kun taas tytär ymmärsi hyvin. Mutta molempiin on välit säilyneet koko ajan, ja nykyään se on heidän isänsä, joka on huonossa maineessa. Hän kun on hakenut itselleen kehitysmaasta uuden 25 vuotta nuoremman morsiamen ja "vanhoilla päivillään" vielä lapsenkin tehnyt tämän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tein noin 44-vuotiaana keski-iän kriisissä. Lähdin, koska halusin olla vapaa ja yksin. Miehessä ei mitään vikaa, mutta hän halusi sitä tavallista elämää kuin siihenkin asti, kun taas minulla alkoi lasten lähdettyä uusi nuoruus, halusin juhlia, halusin käydä joka paikassa, matkustella, olla vapaa ja villi. 

Nyt ikää 49 ja miltä tilanne näyttää nyt? No, olihan siinä pari ihan pirun hauskaa vuotta, sitä ei voi kieltää. Hauskoja baari-iltoja, upeita seksikokemuksia, upeita matkoja jotka oli jotain ihan muuta kuin ne perhelomat Kanarialla (mm. reppureissasin Perussa yms). Mutta pahus kun se "viidenkympin villitys" olikin ohimenevä. Parin-kolmen vuoden päästä tajusin ettei minua kiinnostakaan enää se vapaus ja meneminen, että se on itse asiassa aika uuvuttavaa. Nykyisin elän yksin sellaista samanlaista kotielämää, josta lähdin eron kautta karkuun. Kaduttaako? Joskus, hetkittäin, kyllä. Mutta tehty mikä tehty, tämä nyt meni näin, ja miehellä on jo uusi, se ovi ei ole enää avoinna. Ihan tyytyväinen olen näin yksinkin elellessä, mutta kieltämättä, olisinpa ymmärtänyt silloin, että kyseessä ei ole mikään aito syvempi halu erilaiseen elämään vaan keski-iän kriisin tai "viidenkympin villityksen" oireilu, joka menee ohi.

Mun on todella, todella vaikea ymmärtää keski-ikäisiä ihmisiä, jotka janoaa kännäämistä baareissa ja seksikokemuksia pintapuolisten tuttujen kanssa. Etenkin tämä baarien ihannointi kummastuttaa. Ällöttävä ajatuskin joku räkäinen baari tässä iässä - ihan tarpeeksi joutuu sietämään kännisiä julkisissa.

Samoin ihmetyttää kauhea hinku tutustua uusiin ihmisiin - ihan kuin tuolla jossain olisi joku upea noutopöytä täynnä paljon fantastisempia ihmisiä kuin on aiemmin tuntenut.

Joo, ymmärrän, että elämätöntä elämää voi olla, mutta nuo asiat on niin pintaa ja ällöttävää, että tulee kyllä jotenkin vaikutelma, ettei asiat ole hyvin, jos niitä tavoittelee. Tai on jotenkin vähän tyhjäpää tai lapsellinen, kun haluaa elää yhtä pinnallista kiiltoa etsien kuin 25-vuotiaana.

 

Näin. Menisi edes elämään sitä pintabaareilua, voisi äkkiä huomata ettei ne "uudet ihmiset" olekaan niitä söpöjä parikymppisiä, mitä ne oli silloin kun ap oli viimeksi vapaa. Vaan alkoholisoituneita moniongelmaisia. Pitkää liittoa ei saa takaisin, keski-ikäisiä hyviä miehiä ei ole vapaana.

No jaa, minä ainakin tapasin todella mielenkiintoisia, kivoja ihmisiä paljon. Pääosin kiinnostavampia kuin nuorena. Itselläni ei ollutkaan ajatusta, että enää mitään vakimiestä koskaan haluaisin. Ja jostain AP:n aiemmasta viestistä käsitin, että hänkin olisi valmis olemaan ilman parisuhdetta lopun ikäänsä. Joten mitäpä vikaa silloin siinä jos ei jotain keski-ikäistyviä miehiä ole vapaana?

- 106

No jos ei mitään uutta miestä ole hakemassa, miksi ei tässä suhteessa tapaa niitä mielenkiintoisia uusia ihmisiä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti lähti neljävitosena "etsimään itseään" ja jätti isän ja meidät lapset aika lailla oman onnemme nojaan. Pikkuveli olis just silloin tarvinnu tukea molemmilta vanhemmilta vaikeessa tilanteessa. No, iskä lopulta sai veljen kuiville yksin, ja äidistä ei paljoa kuulunut. Kunnes pari vuotta sitten äiti palasi näille kulmille asumaan, ja nyt ihmettelee kun meitä ei veljen kanssa pahemmin kiinnosta pitää yhteyttä. 

Niin että aplle sanoisin: mieti lapsias myös, ja haluutko että he on elämässäs myöhemmin vain ei. 

Jokainen tehdään virheitä ja erehdyksiä. Toki elämän kuuluu myös toinen mahdollisuus

Oletko tosissasi vai etkö lukenut viestiä, johon vastasit? Tai etkö vain ymmärtänyt?

Aina kun luen näitä avioliittonsa kyllästyneiden keski-ikäisten erosuunnitelmia, tulee mieleen, että ollaan alun perinkin menty yhteen väärän ihmisen kanssa. Ei olla tunnettu kumppania, hänen arvomaailmaansa, persoonaansa tai elämänkokemuksiaan kovin syvällisesti ennen sitoutumista. 

Nämä asiat ovat helppo unohtaa arjen kiireiden tiimellyksessä ja ne iskevät vasta kun lapset lähdössä pesästä.

Kyllähän nuo AP:n kertomat jutut kielivät siitä, että ovat miehensä kanssa hyvin erilaisia arvoiltaan jos mies kasvissyönnillekin naureskelee.

Monet Ap:n unelmat polyamoriasta ja ekoyhteisössä asumisesta kuulostavat kyllä enemmänkin elämättä jääneen nuoruuden haikailulta kun vakavasti otettavilta suunnitelmilta. Yleensä noista asioista kiinnostutaan jo varhemmassa elämänvaiheessa. 

 Kannattaisi kuitenkin ensin vakavasti keskustella miehen kanssa omista unelmistaan. Voisiko niitä toteuttaa eroamatta? Erota kannattaa tiedostaen myös päätöksen riskit. Paluuta entiseen "tylsään" elämään ei luultavasti ole silloinkaan jos uusi elämä ei ole niin hohdokasta kuin etukäteen kuvitteli

Itse tapasin aviomieheni vasta 36-vuotiaana. Yli 25 vuoden yhdessäolon jälkeen en todellakaan pelkää yhteistä vanhenemista, vaan sitä, että menettäisimme sen. Avioliittomme alkuaikoina sairastuin vakavasti ja oli 50 %:n mahdollisuus selvitä. Tämä kokemus opetti varmaan meille molemmille, että toinen ihminen ei ole itsestäänselvyys.

Ei se mies sinua estä elämääsi muuttamasta. Olet hyvin typerä ja lapsellinen jos niin kuvittelet. Kyllä parisuhteessakin tilaa kasvaa ja kehittyä ja muuttua.

Pidät miestä vain tekosyynä, miksi et ole tähän mennessä tehnyt mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti lähti neljävitosena "etsimään itseään" ja jätti isän ja meidät lapset aika lailla oman onnemme nojaan. Pikkuveli olis just silloin tarvinnu tukea molemmilta vanhemmilta vaikeessa tilanteessa. No, iskä lopulta sai veljen kuiville yksin, ja äidistä ei paljoa kuulunut. Kunnes pari vuotta sitten äiti palasi näille kulmille asumaan, ja nyt ihmettelee kun meitä ei veljen kanssa pahemmin kiinnosta pitää yhteyttä. 

Niin että aplle sanoisin: mieti lapsias myös, ja haluutko että he on elämässäs myöhemmin vain ei. 

Jokainen tehdään virheitä ja erehdyksiä. Toki elämän kuuluu myös toinen mahdollisuus

Ei niille jotka toistavat samaa kaavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti lähti neljävitosena "etsimään itseään" ja jätti isän ja meidät lapset aika lailla oman onnemme nojaan. Pikkuveli olis just silloin tarvinnu tukea molemmilta vanhemmilta vaikeessa tilanteessa. No, iskä lopulta sai veljen kuiville yksin, ja äidistä ei paljoa kuulunut. Kunnes pari vuotta sitten äiti palasi näille kulmille asumaan, ja nyt ihmettelee kun meitä ei veljen kanssa pahemmin kiinnosta pitää yhteyttä. 

Niin että aplle sanoisin: mieti lapsias myös, ja haluutko että he on elämässäs myöhemmin vain ei. 

Jokainen tehdään virheitä ja erehdyksiä. Toki elämän kuuluu myös toinen mahdollisuus

Mikä toinen mahdollisuus? Ettäkö se jätetty ottaisi takaisin, kun ap huomaa ettei se pinnallinen baarielämä ollutkaan täynnä mielenkiintoisia ihmisiä, vaan enemmän ja vähemmän alkoholisoituneiden ihmisten pakonomaista juomista.

Vierailija kirjoitti:

Mä ap sinuna eroaisin jos pärjäisin taloudellisesti yksin. Itselläni on kohta sama edessä muutaman vuoden päästä ja jos saan talousasiat kuntoon niin eroan. Yksin on kuitenkin kaikista kivointa. Saa tehdä mitä tykkää.

Ja parisuhteessa ei muka saa?

Minäkin aion tehdä saman kuin ap, nuorin lentää pesästä n 3-4 vuoden päästä. Olen onnellisempi yksin. Eli sillä tavoin yksin, että voin tarvittaessa olla lyhyissä suhteissa siellä missä haluan, sen ajan kun haluan - jos haluan.

En ymmärrä tämän ketjun kommentteja siitä, että ap ei saa välttämättä ikinä niin hyvää miestä kuin nyt. Hyvän miehen takiako oma elämä pitäisi jättää elämästä? Ei kaikkien elämän tarkoitus ole hyvän miehen nappaaminen ja hänestä kiinni pitäminen.

Surullista, että niin usean mielestä jonkinlainen romanttinen rakkaus on elämän tarkoitus ja parisuhde jokin tavoiteltavin elämisen muoto.

Eläkää itsenne, älkää toisen kautta. Raskasta sellainen on sille toisellekin, en yhtään ihmettele suuria erotilastoja jos ihmiset elävät noin suuren paineen alla

Apn tyyppiset ihmiset luovat itselleen kuvitelmia että parisuhde on ahdistava vankila vaikka tosiasiassa mitään siihen viittaavaa ei olisi. Kapinoiva teini lähinnä. Kysymys on useimmiten henkilöön itseensä liittyvästä traumasta tai kriisistä jonka syy projisoidaan puolisoon. Selllainen on keskenkasvuista ja myös todella ilkeää ja tietyissä tilanteissa myös henkistä väkivaltaa puolisoa kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin aion tehdä saman kuin ap, nuorin lentää pesästä n 3-4 vuoden päästä. Olen onnellisempi yksin. Eli sillä tavoin yksin, että voin tarvittaessa olla lyhyissä suhteissa siellä missä haluan, sen ajan kun haluan - jos haluan.

En ymmärrä tämän ketjun kommentteja siitä, että ap ei saa välttämättä ikinä niin hyvää miestä kuin nyt. Hyvän miehen takiako oma elämä pitäisi jättää elämästä? Ei kaikkien elämän tarkoitus ole hyvän miehen nappaaminen ja hänestä kiinni pitäminen.

Surullista, että niin usean mielestä jonkinlainen romanttinen rakkaus on elämän tarkoitus ja parisuhde jokin tavoiteltavin elämisen muoto.

Eläkää itsenne, älkää toisen kautta. Raskasta sellainen on sille toisellekin, en yhtään ihmettele suuria erotilastoja jos ihmiset elävät noin suuren paineen alla

Et ole alunperinkään ollut oikea ihminen perustamaan perhettä.

Vierailija kirjoitti:

Itse avasin Onlyfans-tilin. Jotenkin olen niin paljon voimaantuneempi ja elämä hymyilee.

N43

Ai kauhee!! 🤭

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä joku ihan ok mies ei niin ihmeellinen saalis ole että siitä eroaminen alkaisi myöhemmin kaduttaa. Enemmän se kaduttaisi jos jäisi.

Kyllä tuolla vähintään vastaanlaisia perusjamppoja on vapaina ja uusia ja parempiakin vapautuu koko ajan lisää, jos sellaista alkaa joskus kaipaamaan.

Ei se johonkin keskinkertaiseen tyytyminen kaikkia autuaaksi tee.

Ensi lukemalla tulee mieleen, että olet hullu. Ilmeisesti kuitenkin vain yliarvostat oman markkina-arvosi.

Aika laajalla otannalla sanoisin että näitä miehiä jotka käy töissä, tekevät kotitöitä, makaavat sohvalla ja uskovat olevansa hyviä miehiä riittää kyllä kaikille halukkaille.

Miehiä, jotka oma-aloitteisesti huomioivat puolisonsa ja haluavat aktiivisesti itsekin pitää liitostaan huolta, näyttävät tunteensa ja kunnioittavat puolisoaan ja yhteisiä haaveita, on sitten harvemmassa ja niitä ei juurikaan vapaudu. Sellaisesta kun ei välttämättä ole mikään tarve erota.

Jälkimmäisestä kannaakin pitää jo kiinni, ensimmäisessä ei mitään menetä.

Vierailija kirjoitti:

Ei se mies sinua estä elämääsi muuttamasta. Olet hyvin typerä ja lapsellinen jos niin kuvittelet. Kyllä parisuhteessakin tilaa kasvaa ja kehittyä ja muuttua.

Pidät miestä vain tekosyynä, miksi et ole tähän mennessä tehnyt mitään.

Amen. Parasta hyvässä parisuhteessa on nimenomaan se, että on joku rakastava ihminen tukemassa ja auttamassa siinä muutoksessa!

Minä ja mieheni olemme tehneet sekä henkilökohtaisella tasolla että yhdessä aikamoisia muutoksia ja suunnanvaihdoksia, eikä varmaan kumpikaan olisi tehnyt puoltakaan noista jutuista ilman toisen tukea ja hyväksyntää.

Ollaan nyt keski-iässä ja oikein odotan mitä jompikumpi keksii seuraavaksi. Kun nykyään voi jo luottaa siihen, että vau, se toinen tosiaan pysyy menossa mukana! Nuorempana oli vähän epävarmaa, että voinko todella muuttua näin paljon?

Ap pidättelee itse itseään ja luulee miehen olevan siihen syynä.

Disclaimer: tietysti jos ne uudet tuulet on sitä, että tekisi mieli vähän jakaa persiitä muillekin miehille, no, siinä kohtaa parisuhde on usein aikamoinen hidaste. Harva mies on kauhean innoissaan avoimista suhteista kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei se mies sinua estä elämääsi muuttamasta. Olet hyvin typerä ja lapsellinen jos niin kuvittelet. Kyllä parisuhteessakin tilaa kasvaa ja kehittyä ja muuttua.

Pidät miestä vain tekosyynä, miksi et ole tähän mennessä tehnyt mitään.

No estäähän se monellakin tapaa, elleivät muutoshaaveet sitten ole yhteisiä ja samansuuntaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin aion tehdä saman kuin ap, nuorin lentää pesästä n 3-4 vuoden päästä. Olen onnellisempi yksin. Eli sillä tavoin yksin, että voin tarvittaessa olla lyhyissä suhteissa siellä missä haluan, sen ajan kun haluan - jos haluan.

En ymmärrä tämän ketjun kommentteja siitä, että ap ei saa välttämättä ikinä niin hyvää miestä kuin nyt. Hyvän miehen takiako oma elämä pitäisi jättää elämästä? Ei kaikkien elämän tarkoitus ole hyvän miehen nappaaminen ja hänestä kiinni pitäminen.

Surullista, että niin usean mielestä jonkinlainen romanttinen rakkaus on elämän tarkoitus ja parisuhde jokin tavoiteltavin elämisen muoto.

Eläkää itsenne, älkää toisen kautta. Raskasta sellainen on sille toisellekin, en yhtään ihmettele suuria erotilastoja jos ihmiset elävät noin suuren paineen alla

Et ole alunperinkään ollut oikea ihminen perustamaan perhettä.

Sehän onkin lintu eikä ihminen; nuorin lentää pesästä muutaman vuoden kuluttua.

Tyhmää: Eroat. Muutaman vuoden seikkailujen jälkeen todennäköisesti kyllästyt koska keski-iän kriisin huuma aivoissa helpottaa ja ruinaat häntä takaisin.

Fiksua: Avaatte suhteen, matkustat ulkomaille tms. turvallista seikkailua, josta kiva palata voimaantuneena hyvään suhteeseen. (Tai sitten mies ei kestä katsella ja lähtee.)