Mieheni on hyvä mies, mutta haluan silti erota, koska haluan alkaa elämäni uudelleen

Ette voi yhdessä muuttaa tai vaikka lähteä kiertämään Eurooppaa? Eroa jos siltä tuntuu, mutta varaudu siihen, että kaikille ei löydy uutta kumppania. Itselleni kävi näin. Erosin toki siksi, että kumppani petti, mutta olen sinut yksin olemisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän monilla ihmisillä on sama unelma ja samat keinot tavoitella sitä. Se ei onnistu heiltä juuri koskaan.

Ongelma tulee siitä, että aapeen kaltaiset ihmiset ajattelevat, että heidän nykyisen elämänsä tylsyys on siinä olevien muiden ihmisten syytä. Jos näitä ei olisi, he voisivat elää ihan miten haluavat. Tosiasiassa heiltä itseltään puuttuu kykyä ryhtyä toimeen ja tehdä unelmista totta. Moni heistä ei oikeasti edes tiedä, mistä unelmoi, kunhan vaan jostain hienosta ja erilaisesta. Jos heillä olisi kyky tehdä unelmistaan totta, läheiset ihmiset eivät estäisi sitä nytkään.

Tunnen muutamankin tällaisen ihmisen. Ja monilta heistä ei puutu rahaa, aikaa, mahdollisuuksia nytkään. Voisivat tehdä ihan mitä vaan. Ulkoisten puitteiden puolesta mikään ei estäisi ja perheolojen suhteen tukeakin riittäisi. Mutta he eivät ole tyytyväisiä, koska eivät vaan osaa ryhtyä tekemään sitä, mikä sitten heidät onnellisiksi tekisikään. Eivätkä edes tunnu tietävän, mitä se olisi. Samanlaisesta epämääräisestä täysillä elämisestä ja kokemisesta ja ihmisiin tutustumisesta puhuvat kuin aapeekin, mutta mikään määrä festarilla käyntiä, matkustelua tai bileitä ja ihmisiä ei kumminkaan tee heistä tyytyväisiä.

Minä olen juuri tällainen. Haluan elämältä jotain,mutta en tiedä mitä se voisi olla niinpä en tee juuri mitään.

Koetapa miettiä, miltä sinusta tuntuisi, kun saat sen mitä haluat. Vaikket tiedäkään, mitä haluat, yleensä kyse on nimittäin siitä, että perimmäisesti haluamme jotain tunnetilaa.

Sinun ei tarvitse pystyä nimeämään sitä tunnetta tai olotilaa, riittää että saat siitä jollain tasolla kiinni. Sen jälkeen alat nykyisessä elämässäsi kiinnittää huomiota sen tunnetilan pieniinkin pilkahduksiin. Aina kun huomaat sen, tavallaan painat mielessäsi pause- ja tallenna-näppäintä, että hei, tämä on sitä mitä tahdon enemmän.

Sitä kautta alat löytää sitä, mitä tahdot, ja yleensä myöskin keinot. Mikään ulkoinen ei myöskään välttämättä elämässäsi muutu. Saattaa muuttua, ts. saatat muuttaa jotain spontaanisti, kun alat tajuta mitä haet. Mutta toisinaan sitä, mitä haluat, onkin koko ajan vaikka kuinka paljon, et vain ole osannut kiinnittää siihen huomiota.

Ihminen ei myöskään koskaan lakkaa täysin haluamasta Jotain Muuta, ja se vasta hieno asia on. Jos ei ole minkäänlaista elämännälkää, voi samantien käydä maate ja kuolla pois.

Itse olin ennen sellainen, että yritin koko ajan aktiivisesti muuttaa elämääni "paremmaksi". Koko ajan etsin täydellisiä ratkaisuja. Se vaan lisäsi tyytymättömyyttä ja stressiä. Tämän pause- ja tallenna -menetelmän keksittyäni (jotenkin sulautin sen monesta eri tekniikasta), kaikki muuttui paljon mielekkäämmäksi.

Joo-o, kaikki ärsyttävät mindfulness-opit on muuten myös oikeassa. Kun alat löytää sen, että kaikki on hyvin juuri nyt, asiat alkaa muuttua ihan "mitattavastikin" paremmaksi. Oletan että koska kun ihminen rentoutuu, se alkaa tehdä parempia päätöksiä ihan huomaamattaan, eikä kaikki tekeminen tunnu enää pinnistelyltä, mikä lisää rentouden kokemusta jne.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa tilanteessa lähtisin itse miettimään, miten voin muuttaa asioita ilman, että eroan.

Voisin esimerkiksi lähteä ulkomaille vuodeksi yksin. Etätyöt mahdollistavat tämän. Mies voisi välillä luonani - ja minä Suomessa, koska meillä on lapsenlapsiakin. Tai jos olisin nuorempi, opiskelisin itselleni uuden ammatin. Tykkään tästä nykyisestä, mutta minulla on toinekin intohimon kohde, voisin opiskella sitä. 

Ihan ensin juttelisin puolisoni kanssa ja kertoisin, mitä ajattelen. Kertoisin myös, että rakastan häntä, mutta pelkään jämähtämistä. Sanoisin, että kyse on nyt minun omasta elämänkaareen kuuluvasta vaiheesta, joka vaatii minua tekemään jotain. 

Juuri näin. Vanhemmalla iällä on vaikea löytää uutta hyvää suhdetta, siksi ei kannata olemassaolevaa jättää jos sellainen hyvä on. 

Seksiseikkailuja varten on avoimet suhteet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa. 

Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?

Ap

Näitä vastaavia ketjuja on täällä useita. Nelikymppisen naisen on lähdettävä etsimään elämää, säpinää, kiihkoa ja uutta alkua muualta kuin sen saman tylsän ukon luota. Se palveli tarkoitustaan aikansa (eikä tämä ole sarkasmia). Ei muuta kuin menoksi ja onnea matkaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle käy niinkuin Hjallis Harkimolle. Erosi hyvästä vaimostaan ja nyt on loppuelämän yksin. Kysyi Leenaa jopa takaisin, mutta hänellä oli jo uusi.

Mistä tiedät minulle käyvän näin? Mikä on sinun motiivisi maalailla tällainen tulevaisuudennäkymä? Puhdas huoli hyvinvoinnistani? Oma kokemus? Vai omat pelkosi ja syysi jäädä omaan suhteeseesi?

Ap

Sinulle käy niin , kuin monelle muullekin. Rakastut tulisesti, mies sairastuu vakavasti parin vuoden sisällä ja saatat hänet hautaan.

Miten olisi avoin suhde? Jos kuitenkin teillä riittää rakkautta ja kunnioitusta toisianne kohtaan? Ihminen on utelias ja kaipaa elämäänsä vaihtelua ja uutta.

Vierailija kirjoitti:

Mitä vapaudellani tekisin, kysyi muutama.

Tässä muutama asia jotka haluaisin tehdä mutta joita en voi tehdä, koska olen mieheni kanssa:

Haluan muuttaa ekoyhteisökommuuniin ja kokeilla siellä asumista.

Haluan myös muuttaa hetkeksi isoon kaupunkiin ennen sitä. (mies ei halua kumpaakaan)

Haluan uusia kokemuksia seksin saralta, haluan kokea vielä joskus järjen päästä vievää ihastusta, ja kenties polyamorisia suhteita. (pitkässä suhteessa näistä mitään ei ole eikä lupaa kokeillakaan)

Haluan luopua autosta ja ryhtyä kasvissyöjäksi. (mies nauraa näille ja ruoka ilman lihaa ei ole ruokaa ensinkään)

Haluan kissan tai koiran. (mies allerginen)

Haluan ettei kukaan kyseenalaista, tyrmää tai kiellä minua toteuttamasta haaveitani.

Voi olla, että minulla on keski-iänkriisi kuten joku epäili, lähestynhän jo 50 vuotta. Mutta en haluaisi katua että jätin haaveitani tekemättä tai edes kokeilematta. Vielä kun pystyisin ne kokemaan, olen terve ja elossa.

Ap

Miehesi ei kyllä mitenkään voi estää sinua luopumasta omasta autostasi tai syömästä mitä lystäät. Aloita nyt tuosta haaveidesi toteuttaminen.

Ihan oikeasti, jos et kahta noin pientä asiaa kykene itseksesi päättämään ja siihen ryhtymään, kun mies muka ei "anna", on vähän helvetin selvää, että vaikka eroaisit, et tulisi tekemään mitään noista suunnittelemistasi asioista. Et ole riittävän aloitekykyinen siihen.

Itse olen nelikymppinen eikä ole tullut mieleenikään ajatella, että pitäisi miehellä hyväksyttää mitä syön tai en syö, tai millä kuljen työmatkani. Herraisä sentään.

Mitä sellaisia taitoja sinulla muuten on, että olisit tervetullut ekoyhteisökommuuniin? Kommuunin idea on, että kaikki hyödyttävät yhteisöä. Vähän epäilen, ettei sinulla oikein ole mitään tarjottavaa. Mitä suurkaupunkiin tulee, mene lomallasi kuukaudeksi johonkin suurkaupunkiin yksin. Näet miten hauskaa se on. Mikset muuten ole tehnyt tätä jo, ei miehesi sinua voi mitenkään estää? Ai niin, olet aloitekyvytön.

Muutenkin kertoo siitä, että nämä ovat vain lapsellisia päiväunia, jos tahdot ensin asua suurkaupungissa ja sitten ekoyhteisössä. Tahdot vain leikkiä ja pelleillä, et oikeasti tiedä mitä elämältäsi tahdot.

Päiväunet on toki hieno ja hauska asia, haaveile vaan, mutta ei parisuhdetta sen takia kannata lopettaa.

Hyvä sinulle. Eroa ja aloita omannäköinen elämä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tein noin 44-vuotiaana keski-iän kriisissä. Lähdin, koska halusin olla vapaa ja yksin. Miehessä ei mitään vikaa, mutta hän halusi sitä tavallista elämää kuin siihenkin asti, kun taas minulla alkoi lasten lähdettyä uusi nuoruus, halusin juhlia, halusin käydä joka paikassa, matkustella, olla vapaa ja villi. 

Nyt ikää 49 ja miltä tilanne näyttää nyt? No, olihan siinä pari ihan pirun hauskaa vuotta, sitä ei voi kieltää. Hauskoja baari-iltoja, upeita seksikokemuksia, upeita matkoja jotka oli jotain ihan muuta kuin ne perhelomat Kanarialla (mm. reppureissasin Perussa yms). Mutta pahus kun se "viidenkympin villitys" olikin ohimenevä. Parin-kolmen vuoden päästä tajusin ettei minua kiinnostakaan enää se vapaus ja meneminen, että se on itse asiassa aika uuvuttavaa. Nykyisin elän yksin sellaista samanlaista kotielämää, josta lähdin eron kautta karkuun. Kaduttaako? Joskus, hetkittäin, kyllä. Mutta tehty mikä tehty, tämä nyt meni näin, ja miehellä on jo uusi, se ovi ei ole enää avoinna. Ihan tyytyväinen olen näin yksinkin elellessä, mutta kieltämättä, olisinpa ymmärtänyt silloin, että kyseessä ei ole mikään aito syvempi halu erilaiseen elämään vaan keski-iän kriisin tai "viidenkympin villityksen" oireilu, joka menee ohi.

Mun on todella, todella vaikea ymmärtää keski-ikäisiä ihmisiä, jotka janoaa kännäämistä baareissa ja seksikokemuksia pintapuolisten tuttujen kanssa. Etenkin tämä baarien ihannointi kummastuttaa. Ällöttävä ajatuskin joku räkäinen baari tässä iässä - ihan tarpeeksi joutuu sietämään kännisiä julkisissa.

Samoin ihmetyttää kauhea hinku tutustua uusiin ihmisiin - ihan kuin tuolla jossain olisi joku upea noutopöytä täynnä paljon fantastisempia ihmisiä kuin on aiemmin tuntenut.

Joo, ymmärrän, että elämätöntä elämää voi olla, mutta nuo asiat on niin pintaa ja ällöttävää, että tulee kyllä jotenkin vaikutelma, ettei asiat ole hyvin, jos niitä tavoittelee. Tai on jotenkin vähän tyhjäpää tai lapsellinen, kun haluaa elää yhtä pinnallista kiiltoa etsien kuin 25-vuotiaana.

Melko ylimielinen asenne sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka tykkäävät eri asioista kuin sinä. Minä muuten itse ajattelin myös noin ikävuodet 27-40, että kyllä on minun baareilut ja sellaiset jäänyt opiskeluaikaan, eikä kiinnosta yhtään enää. Mutta niin se vaan alkoikin kiinnostaa uudestaan. Eikä siinä minusta edelleenkään, vaikka nyt ei enää kiinnosta, ole mitään vikaa tai pinnallista. Se on ihan laillista toimintaa, mistä jotkut jossain elämänvaiheissa tykkää, ja se heille sallittakoon. 

Pinnallista kiiltoa? Ei, aistinautinnot ei ole sitä, eikä vapaudentunne. Niitä joskus ihminen voi kaivata, eikä siinä ole yhtään mitään vikaa, eikä ihminen ole sen takia jotenkin tyhjäpää tai lapsellinen. Itse asiassa joskus noiden liioiteltu kaipaaminen voi olla vastalause aiemmalle liian vähän lapsellisuudelle. Itse esim. olin sellainen henkinen etsijä, todella vakavamielinen, perhe-elämässäni kaikin puolin "kunnollinen" ja säntillinen kaikessa mitä tein. Kukaan ei varmasti olisi sanonut että olen tyhjäpää tai lapsellinen. Enkä sellaiseksi muuttunut silloinkaan, kun halusin kokea vielä kerran enemmän puhtaita aistillisia nautintoja ja vapautta vastuista. 

- 106 (tuo lainattu)

No edelleenkin pään sekoittaminen alkoholilla ja oksentelu jossain ratikkapysäkillä 45-v:nä, kun ei muuten voi pitää hauskaa, ei ole mitään kypsän ihmisen kivaa aistinautintoa, vaan todella ällöä pakenemista. Ihan eri asia kuin hyvä ruoka, fyysiset ilot jne. Aistinautinto vetää pää ja vatsa vähän sekaisin haisevassa baarissa, mennä lakanoihin jonkun randomin kanssa, joka voi olla ties mitä, ja sitten potea krapulaa? Pinnallista ja tyhjäpäistä se on tässä iässä. Mikä ihme siinä on hienoa ja arvokasta?

Luonnollista nuorena olla holtiton ja paeta sekoittamalla päätä, mutta ei enää. Ellei ole jäänyt tyhjäpääksi ja itsekunnioitus kehittymättä.

Sama niissä pinnallisissa deittailukuvioissa - pintaa se vaan on, niin mikä siinä vielä jaksaa niin kauheasti innostaa vanhempana, kun ihminen on jo enemmän arvokkuutta kaipaava? Miksi joku ehdoin tahdoin tekee elämästään pinnallista ja itsetuhoista vanhempana, kun nuoruus jo sitä oli ihan riittämiin?

Kyllä nämä baarikävijät ja sarjadeittailijat vaan näyttäytyy niin hirveän lapsellisina. Juuri todistin viikonloppuna noin 60-v. ihan normaalin näköistä naista, joka yrjösi runsaasti kaupungin pääkadulla. Persvako näkyi 10 cm. Kaveri, samanlainen 60-v. nainen, istui jalkakäytävällä odottamassa. Siinä sitä aisti-iloa. En ole koskaan nähnyt mitään säälittävämpää itsetuhoa.

T. Vapaa nainen

Erikoista. En ole missään iässä käyttänyt juhlimista minkään "pakenemiseen", enkä nuorena enkä vanhana ole käyttäytynyt itsetuhoisesti. En myöskään ole oksennellut julkisilla paikoilla (no, 13-vuotiaana kun join ekaa kertaa omppupomppua taisin kyllä oksentaa, mutta en sen jälkeen) tai vastaavaa. Ihan kuin vaihtoehdot olisi vain rappioalkoholisti tai sitten sellainen joka ei baareissa käy ollenkaan. Ei se niin ole. Suuri osa niistä ihmisistä siellä yöelämässäkin on ihan fiksuja ihmisiä, jotka ei käyttäydy kuten kuvaat, ei näy persvaot eikä oksennella tms. Krapulaakaan en juuri koskaan saa, ehkä pienen päänsäryn joka menee Buranalla pois. 

Ja nuo pinnalliset deittailukuviot... Kuulostaa vähän vanhanaikaiselta, että ainoa sallittu malli olisi joku avioliitto tai vakiintunut parisuhde. Itsehän en sellaista halua enää ollenkaan. Mutta seksiä kyllä välillä haluan. Se on ihan luonnollinen inhimillinen tarve. Eikä sen toteuttamisessa ilman vakiparisuhdetta ole mitään vikaa, kunhan ei huijaa ketään parisuhteenhaluajaa sänkyynsä lupailemalla sellaista, kun ei kerran sitä halua. 

- 106

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa. 

Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?

Ap

Näitä vastaavia ketjuja on täällä useita. Nelikymppisen naisen on lähdettävä etsimään elämää, säpinää, kiihkoa ja uutta alkua muualta kuin sen saman tylsän ukon luota. Se palveli tarkoitustaan aikansa (eikä tämä ole sarkasmia). Ei muuta kuin menoksi ja onnea matkaan!

Sitähän tuo naisena esiintyvät trolliap hakee. Mahdollisimman paljon eri kulmista eroamista kannustavia argumentteja joita sitten tarinallistaa ja julkaisee muualla mukamas hänelle lähetettyinä tarinoina.

En ikinä jättäisi hyvää ja rakasta puolisoa jonkin oman typerän elämänkriisini takia. Minusta se olisi petos minulle omistautunutta puolisoa kohtaan ja tiedän että jossain vaiheessa tulisin järkiini ja katuisin katkerasti kun pilasin elämäni ja vanhenisin joko yksin tai todennäköisesti huonomman kumppanin kanssa ilman yhteistä historiaa, kokemuksia ja perhettä.

Hyvä puoliso on uskomattoman hieno ja onnekas asia elämässä, sellaista ei monella ole.

Mullakin on hyvä mies, mutta ajattelin jättää hänet ilman mitään järkevää syytä, ja ottaa tilalle jonkun narkomaanin tai vankilakundin.

Kyllä, olen täysin vammainen. Mistä arvasit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa jokseenkin harhaiselta tuo haluan alkaa elämäni uudelleen. 

No ei minusta. Kun katsoo ihmisiä ympärillään, niin monet on jumiutuneet samaan kuvioon jota toistavat vuodesta toiseen. Perhe ja työ. Joka viikko samanlainen, kesälomalla sitten yritetään tehdä vähän jotain muuta. Kyllä siinä joku päivä voi havahtua, varsinkin silloin kun lapset lähtee kotoa, että jotain muutakin voisi tehdä.

Totta kai näin voi käydä, mutta unelmoimisessa ja onnistuneessa toteutumisessa on yksi ero: konkretia.

Sellaiset ihmiset, jotka esimerkiksi tuossa tilanteessa tietävät mistä lähtevät ja mitä menettävät vs. tietävät mitä tavoittelevat ja mitä saavat, ovat todennäköisemmin onnistujia kuin sellaiset ihmiset, jotka eivät oikeastaan tiedä mitä tulevat menettämään, ja ennen kaikkea eivät oikein edes tiedä, mitä tavoittelevat.

Ymmärrän, jos joku lähtee pitkästä perushyvästä parisuhteesta, jos on selkeät suunnitelmat, joita ei voi puolison kanssa toteuttaa. Ja senkin nippa nappa ymmärrän, jos on joku todellinen rakkaus odottamassa, jonka kanssa on täysi varmuus yhteisestä, hyvästä elämästä.

Sen sijaan varma epäonnistumisen merkki on se, jos tietää, että elämä on ns. hyvää, parisuhde on ihan hyvä eikä kumppanissa ole mitään vikaa, mutta haluaa tavoitella jotakin - jota ei oikeastaan pysty edes sanoiksi pukemaan.

"Vapaus" ei ole mikään konkreettinen asia, jota tavoitellaan (paitsi jos on rikosvanki tai suljettu johonkin muuhun laitokseen vastoin tahtoa).

90% tällaisista hyvistä ja vakaista parisuhteista lähtevistä ihmisistä, joilla on vain epämääräinen aavistus jostakin omista haluista, kova FOMO päällä tai jokin elämänkausivillitys, päätyvät tilanteeseen, jossa haikailevat takaisin ex-puolisoa noin vuoden-kahden kuluttua - kun selvisikin, että se kaivattu "vapaus" tai "oma tila" ei oikeastaan tuottanutkaan mitään sellaista lopputulosta, jota aikaisemmin haikaili.

Tämä oli hyvä kirjoitus. Sitäpaitsi, kyllähän nykyaikaisella itsenäisellä omat rahansa tienaavalla naisella on normaalissa parisuhteessa vapaus tehdä, mitä tykkää. Ap sanoo miehensä olevan hyvä, joten oletan että jokaisesta oman tahdon ilmaisusta ei tule pataan, eikä mies myöskään lukitse ap:ta kellariin töihin lähtiessään.

Ap ilmeisesti vain kuvittelee, että miehen pitäisi tehdä kaikkea hänen kanssaan, tai vähintään antaa lupa, tai ehkä jopa tehdä ap:n puolesta, tai muuten on asiat huonosti eikä vapautta önnönnöö.

Seksisuhteita lukuunottamatta kaikki nuo ap:n haaveet oli kuitenkin sellaisia, että niitä voisi aivan hyvin kokeilla esim. lomillaan. Ekokylään voi mennä auttelemaan, tarjoavat yleensä majoitusta. Kuukauden kesäloman aikana näkee kyllä jo, miten kovasti tykkää tukkaansa kampaamattomista hipeistä. Samoin suurkaupunkia voi kokeilla samalla tavalla. Ekokylässä tarvittavia taitoja voi opiskella silloin, kun ei ole loma-aika. Syödä nyt voi muutenkin mitä tykkää ja kulkea miten lystää.

Toisin sanoen, ap voisi tehdä 90 % haavelistaltaan nyt jo, mutta ei vaan viitsi, koska jotenkin mystisesti mies estää aikuista naista tekemästä omia asioitaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei ole valmis mihinkään kompromisseihin, silloin ehkä eroaisin. Ettehän voi elää vain hänen tahtonsa mukaan.

Ihannetilanteessa kumpikin haluaisi samoja asioita ja lähes yhtä hyvä tilanne olisi, jos kumpikin ymmärtäisi toisen tarpeita ja olisi valmis joustamaan.

Esim. Ryhtyisitte kasvissyöjiksi, mutta pitäisitte kuitenkin auton.

Miksi niiden pitäisi syödä samaa ruokaa? Ja miksei mies voisi pitää omaa autoaan, vaikka ap luopuisikin omastaan? Jos taas on vain yksi auto, sehän on helppoa, ap vaan lakkaa käyttämästä sitä -eikä pyydä kyytejä.

Väität että mies ei suostu kompromisseihin, mutta silti mielestäsi ap voisi sanella, mitä se syö? Ei ole mitään sääntöä, että parisuhteessa kummankin on syötävä samaa ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa jokseenkin harhaiselta tuo haluan alkaa elämäni uudelleen. 

No ei minusta. Kun katsoo ihmisiä ympärillään, niin monet on jumiutuneet samaan kuvioon jota toistavat vuodesta toiseen. Perhe ja työ. Joka viikko samanlainen, kesälomalla sitten yritetään tehdä vähän jotain muuta. Kyllä siinä joku päivä voi havahtua, varsinkin silloin kun lapset lähtee kotoa, että jotain muutakin voisi tehdä.

Totta kai näin voi käydä, mutta unelmoimisessa ja onnistuneessa toteutumisessa on yksi ero: konkretia.

Sellaiset ihmiset, jotka esimerkiksi tuossa tilanteessa tietävät mistä lähtevät ja mitä menettävät vs. tietävät mitä tavoittelevat ja mitä saavat, ovat todennäköisemmin onnistujia kuin sellaiset ihmiset, jotka eivät oikeastaan tiedä mitä tulevat menettämään, ja ennen kaikkea eivät oikein edes tiedä, mitä tavoittelevat.

Ymmärrän, jos joku lähtee pitkästä perushyvästä parisuhteesta, jos on selkeät suunnitelmat, joita ei voi puolison kanssa toteuttaa. Ja senkin nippa nappa ymmärrän, jos on joku todellinen rakkaus odottamassa, jonka kanssa on täysi varmuus yhteisestä, hyvästä elämästä.

Sen sijaan varma epäonnistumisen merkki on se, jos tietää, että elämä on ns. hyvää, parisuhde on ihan hyvä eikä kumppanissa ole mitään vikaa, mutta haluaa tavoitella jotakin - jota ei oikeastaan pysty edes sanoiksi pukemaan.

"Vapaus" ei ole mikään konkreettinen asia, jota tavoitellaan (paitsi jos on rikosvanki tai suljettu johonkin muuhun laitokseen vastoin tahtoa).

90% tällaisista hyvistä ja vakaista parisuhteista lähtevistä ihmisistä, joilla on vain epämääräinen aavistus jostakin omista haluista, kova FOMO päällä tai jokin elämänkausivillitys, päätyvät tilanteeseen, jossa haikailevat takaisin ex-puolisoa noin vuoden-kahden kuluttua - kun selvisikin, että se kaivattu "vapaus" tai "oma tila" ei oikeastaan tuottanutkaan mitään sellaista lopputulosta, jota aikaisemmin haikaili.

Tämä oli hyvä kirjoitus. Sitäpaitsi, kyllähän nykyaikaisella itsenäisellä omat rahansa tienaavalla naisella on normaalissa parisuhteessa vapaus tehdä, mitä tykkää. Ap sanoo miehensä olevan hyvä, joten oletan että jokaisesta oman tahdon ilmaisusta ei tule pataan, eikä mies myöskään lukitse ap:ta kellariin töihin lähtiessään.

Ap ilmeisesti vain kuvittelee, että miehen pitäisi tehdä kaikkea hänen kanssaan, tai vähintään antaa lupa, tai ehkä jopa tehdä ap:n puolesta, tai muuten on asiat huonosti eikä vapautta önnönnöö.

Seksisuhteita lukuunottamatta kaikki nuo ap:n haaveet oli kuitenkin sellaisia, että niitä voisi aivan hyvin kokeilla esim. lomillaan. Ekokylään voi mennä auttelemaan, tarjoavat yleensä majoitusta. Kuukauden kesäloman aikana näkee kyllä jo, miten kovasti tykkää tukkaansa kampaamattomista hipeistä. Samoin suurkaupunkia voi kokeilla samalla tavalla. Ekokylässä tarvittavia taitoja voi opiskella silloin, kun ei ole loma-aika. Syödä nyt voi muutenkin mitä tykkää ja kulkea miten lystää.

Toisin sanoen, ap voisi tehdä 90 % haavelistaltaan nyt jo, mutta ei vaan viitsi, koska jotenkin mystisesti mies estää aikuista naista tekemästä omia asioitaan.

Tai sitten on niin että oikeasti vierasta tekee mieli mutta ei halua sitä edes tällä anonyymillä kommenttipalstalla sanoa ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Mieti ensin että mikä on ihan oikeasti se vapaus jota kaipaat. Mitä tarvitset saadaksesi sen vapauden ja mitä sillä vapaudella haluat tehdä.

Vapaus on kuin kesäloma. Sitä odottaa kauheasti ja suunnittelee kovasti mitä kaikkea sitten tekee kun se koittaa. Ja sitten lopulta tekee ehkä 10% siitä mitä suunnitteli.

Tätä minäkin ensimmäisenä itseltäni kysyisin. Onko toiveena siis löytää uusi rakkaus tai seksiä uusien ihmisten kanssa? Jos on, niin silloin on mahdollista, ettei puoliso hyväksyisi asiaa ja on pakko erota. Mutta onhan lukemattomia asioita, joita voi tehdä ja samalla jatkaa hyvää parisuhdetta! Voi matkustella, tutustua uusiin ihmisiin, käydä tapahtumissa, harrastaa... jopa hankkia kakkosasunnon, jos on niin kova tarve muuttaa.

En ole lukenut ketjua pitemmälle, joten en tiedä mitä yksityiskohtia on myöhemmin tullut ilmi (todennäköisestä, että ap on tuttu ap Porvoosta, mutta leikitään nyt ainakin alkuun mukana).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä joku ihan ok mies ei niin ihmeellinen saalis ole että siitä eroaminen alkaisi myöhemmin kaduttaa. Enemmän se kaduttaisi jos jäisi.

Kyllä tuolla vähintään vastaanlaisia perusjamppoja on vapaina ja uusia ja parempiakin vapautuu koko ajan lisää, jos sellaista alkaa joskus kaipaamaan.

Ei se johonkin keskinkertaiseen tyytyminen kaikkia autuaaksi tee.

Ensi lukemalla tulee mieleen, että olet hullu. Ilmeisesti kuitenkin vain yliarvostat oman markkina-arvosi.

Aika laajalla otannalla sanoisin että näitä miehiä jotka käy töissä, tekevät kotitöitä, makaavat sohvalla ja uskovat olevansa hyviä miehiä riittää kyllä kaikille halukkaille.

Miehiä, jotka oma-aloitteisesti huomioivat puolisonsa ja haluavat aktiivisesti itsekin pitää liitostaan huolta, näyttävät tunteensa ja kunnioittavat puolisoaan ja yhteisiä haaveita, on sitten harvemmassa ja niitä ei juurikaan vapaudu. Sellaisesta kun ei välttämättä ole mikään tarve erota.

Jälkimmäisestä kannaakin pitää jo kiinni, ensimmäisessä ei mitään menetä.

No onhan tuollainen hyvä mies, joka käy töissä ja tekee kotitöitäkin. Tuo sohvalla makuuko sen vesittää? Eikö työpäivän jälkeen siinä saa ansaitusti levätä? Vai mihin viittaat tuolla aktiivisuudella pitää liitosta huolta? Miksi yhteiselon pitäisi olla jatkuvia elämyksiä ja kissanristiäisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle käy niinkuin Hjallis Harkimolle. Erosi hyvästä vaimostaan ja nyt on loppuelämän yksin. Kysyi Leenaa jopa takaisin, mutta hänellä oli jo uusi.

Kannattaa miettiä kaksi kertaa kannattaako. Välttämättä et löydä uutta yhtä hyvää.

Siis mistä päättelet että ap haluaisi parisuhteen?

Ap on ilmoittanut haluavansa polyamorisia suhteita. Ottaen huomioon miten vaikeaa on parisuhteen löytäminen tuossa iässä, miten hienosti luulet toimivia poly-suhteista löytyvän? Meinaan kun "harrastajia" on vähemmän. Joutuu pienemmästä poolista valkkaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kommentoi pääasiassa ihmiset, jotka kuluttaa suurimman osan ajastaan nettipalstoilla eikä ikinä tee mitään kummempaa. Sitten kun joku muu suunnittelee tekevänsä jotain, he ampuvat idean alas kun se saa heidät tuntemaan itsensä vähän paremmiksi omassa laiskuudessaan.

Tai sitten ihmisiä jotka ihan vilpittömästi kehottavat miettimään mitä tekee. Koska ovat itse jossain elämänsä kriisissä hätäpäissään pistäneet elämänsä risaiseksi ja nyt katuvat.

Tai ihmisiä, jotka ovat nähneet sen hyvän parisuhteen arvon ja nyt puolison tuella (molemmat puolisot!) toteuttavat vapautta tehdä asioita, joista on aina haaveillut, mutta joihin ei ollut aikaa lapsiperhevaiheessa.

- Siis tämä on mahtavaa aikaa! On opeteltu soittamaan uusia instrumentteja, opiskeltu uusia kieliä ym. Harrastetaan liikuntaa yhdessä ja erikseen tai lähdetään reissuun ex tempore (ei tarvi olla kallista - vaikka hurautetaan muutaman kymmenen kilometrin päähän tutustumaan kaupunkiin, johon ei ole ennen keritty).

Pysytään nuoruudessa kiinni, kun kestitään lapsenlapsia viikonloppuina.

Sitä elämää voi "pistää risaiseksi" rikkomatta mitään. :D

Voin kuvitella näin viisikymppisenä että meillä tuo ei toimisi. Meillä mies haluaa olla vaan kotona eikä halua että minäkään menen minnekään yksin. Siksipä suunnittelen yksinäistä vanhuutta.

Minä en olisi ikimaailmassa sitoutunut tuollaiseen suhteeseen. Meillä molemmat menevät myös yksin. Tapaamme omia ystäviämme, matkustelemme yksin (minä) tai kavereiden kanssa (puoliso), käymme kavereiden mökeillä, sukulaisillamme, juhlissa... En todellakaan kaipaa muita miehiä tai edes flirttailua, mutta haluan olla vapaa menemään silloin, kun siltä tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Mä saattaisin erota. Ihan itsekkäistä syistä. Mun mies on mulle myös rakas, mutta rakastan itseäni vielä enemmän. Olisi ihanaa kokea vihdoin se elämä, jossa ei tarvitse stressata sitä koska toinen tulee vonkaamaan seksiä ja kun itseä ei huvita, toinen pahoittaa siitä mielensä. Enkä mä halua häntä tahallani loukata tai satuttaa, mutta kun ei aina vaan jaksa. Ja myös siinä kohtaa kun lapset lentävät pesästä, kaipaisin omaa rauhaa täysin. Haluaisin että kotini olisi siisti ja etten joutuisi keräämään toisen hikisiä haisevia sukkia sohvalta, haistamaan hänen pahanhajuisia kokkauksia tai kuuntelemaan yöllä kuorsausta. Meillä vielä lapset asuu kotona, mutta samaa siis olen miettinyt kuin ap, haluaisin kokea elämisen täysin itselleni. Kun on omistanut kaikki nämä vuodet muille, olisi ehkä jo se kuuluisa oma aika edessä.

Etkö elänyt yksin ennen miestä?

Muutkin vapautta kaipaavat, menittekö suoraan lapsuudenkodista ns. miehelään? Eli ette harjoitelleet yksinoloa ja omana itsenä olemista muutamaa vuotta?

Olen nimittäin ihmetellyt, miten kukaan voi hukata itsensä parisuhteeseen, mutta ehkä sitten niin, että nuoresta saakka aina vaan seukkaa jonkun kanssa ja asuu jonkun kanssa. Eihän sitä silloin koskaan ole edes oppinut, kuka on, ihan itsekseen. Ja sitten täytyy heittää hyvä mies mäkeen -tai ehkä on tullut otettua ei-niin-hyvä, kun nuorena kenties pelkäsi yksinoloa?

Olen hyvin kiitollinen siitä, että kukaan ei huolinut minua ennen kuin olin 25. Sain 5 vuotta harjoitella, miten ihanaa on elää yksin ja sinkkuna.

Eikä muuten ole koskaan tullut parisuhteessa se eteen, että mies estäisi minua tekemästä mitään, mitä haluan, tai joutuisin tekemään kompromisseja itselleni tärkeistä asioista.