Mieheni on hyvä mies, mutta haluan silti erota, koska haluan alkaa elämäni uudelleen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannoitko suuremman kokonaiskuorman kuin miehesi silloin, kun lapset olivat pieniä? Saiko mies mennä silloin vapaammin kuin sinä?

Minulla on samanlaiset ajatukset kuin ap:lla, ja ainakin itse olin todella kuormittunu kun lapset olivat pieniä. Mies on koko ajan jatkanut harrastuksiaan ja omia menojaan, kävi jopa sairaalasta käsinkin harrastusvuorolla kun olin juuri synnyttänyt esikoisemme. Nyt olemme yli nelikymppisiä ja minulla on vihdoin aikaa itselleni, harrastuksille ja omalle uralle, lapset ovat teini-ikäisiä. Mutta olen huomannut, ettei meillä ole miehen kanssa enää hirveästi muuta yhteistä kuin lapset ja asuntolaina. Suhteemme on muuttunut enemmän kaverilliseksi, ja olen sanonut miehelle etten ole hirveän onnellinen enää. Ero on käynyt mielessä ja minulla on ollut tunteita yhtä toista ihmistä kohtaan. Miehenikin on hyvä isä ja mukava ihminen, mutta tunteeni ovat hiipuneet.

Itsepähän olet sen aiheuttanut. Uhriudut nyt. Ja ratkot asiaa kohta salasuhteella. Miksi et vaatinut tasa-arvoista perhe-elämää? Mitä sinä olet tehnyt suhteen eteen? Oma syysi on tilanteesi ja tuleva erosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukahan katuja myöntäisi, että tuli mentyä hormonien mukaan, ja pieleen meni?

Pari miestä tunnen jotka lähti viidenkympin villityksessä, ei päättynyt hyvin.

Jos ei edes tiedä mikä mättää, niin sitten päättelee että suhde se tietenkin on?

Eiköhän useimmat normaalit keski-ikäiset naiset ala tuntea itsensä aika hyvin.

Jos parisuhde ei maita vaikka miehessä ei ole pinnalta katsoen mitään vikaa, niin kyse on siitä että kumminkin parisuhteessa joutuu elämään usein miehen vaatimusten mukaan tai mies ei kykene kompromisseihin jotka tyydyttäisivät naista. Keski-ikäiset miehet kun eivät ole yleisesti kovinkaan sosiaalisia, joustavia ja huomioonottavia saati seikkailunhaluisia. Mutta naiset voivat olla!

Ja jos nainen on joutunut lasten takia olemaan kotona tai elämään perhe-elämää, niin keski-iässä alkaa olla hyvä aika ottaa ammattillisesti ja harrastusten kanssa takaisin se, minkä lapsiarjelle menetti. Miehillä harvemmin on tätä samaa tunnetta.

Itse tunnen useamman keski-ikäisen naisen, joka on myös halunnut ruveta tekemään jotain hyvintekeväisyyttä tai muuta yhteiskunnallista, joku on jopa siirtynyt politiikkaan tai ruvennut harrastamaan teatteria tai tanssia, kuka mitäkin, siis ihan esiintymäänkin. Aviomiehille tämä ei välttämättä käy, koska he ovat jo keski-iässä jo vähän kuin vanhuksia, jotka haluavat kököttää kotona ja että vaimo passaa ja palvelee.

Silloin ainoa vaihtoehto on lähteä ja luoda itselle se uusi elämä. Kukaan ei nuorru, joten turha haaskata elämäänsä yhden ukon kanssa telkkarin edessä nököttämiseen.

Voihan sitä stereotypisoida. Mutta ei vastaa tosiasioita.

Kyllä vastaa todellisuutta. Sulla lienee omia ongelmia hyväksyä tosiasiat.

Ei vastaa. Ainakin minun laajassa ystävä ja tuttavapiirissä ei ole miehiä jotka vaatisivat ystäviäni kököttömään kotona passaajana ja palvelijana. Onko joku weetee juttu tuo?

Jos mies on tottunut siihen, että ruoka on valmiina, kun hän tulee töistä, niin onhan se iso pudotus, kun jatkossa ei niin olekaan. Mikäli nainen on ollut se, joka kokkaa, niin ne kokkaushalut voi lähteä samaa matkaa lasten kanssa. Naisella onkin aikaa ja energiaa tehdä jotain muuta uuden elämänvaiheen alkaessa. Kyllä tuollaiset isot elämänmuutokset vaikuttaa kumpaankin. Toinen on innoissaan ja toinen ihmettelee, että mikä sille tuli, kun meillä oli kaikki hyvin.

Kyllähän nyt jokainen sivistynyt ja moderni mies kokkaa ja mielellään. Sehän on trendikästä nykyään. Missä tynnyrissä sä elät?

Kaikki 50-60-vuotiaat miehet eivät ole moderneja. Osa on jopa laiskoja.

Ei alunperinkään ole järkevää valita sellaista miestä. Oma syy jos niin tekee.

Meinaat, että ihmiset ei muutu 30 tai 40 vuodessa? Oletko sinä vielä samanlainen kuin olit parikymppisenä?

Tietyt perustavaa laatua olevat asiat ovat samoja ihmisessä yli ajan. Niin hyvässä kuin pahassa.

Jos olet luotettava, sitoutunut, rakastava, empaattinen, avoin, sekä rehellisesti puhut tunteistasi ja tarpeistasi toiselle parikymppisenä niin teet sitä todennäköisesti myös viisissäkymmenissä. Ei pidä vetää mitään rooleja vaan olla nuoresta saakka reilusti oma itsensä. Se on tosi helppoa ja rentoa,

Toisaalta jos ratkot parisuhdeongelmiasi parinkympin kohdalla epätervein keinoin niin teet sitä myös keski-ikäisenä tai 60 v ikäisenä. Pidemmän päälle varmaan ahdistavaa.

Näinpä. Ei kai nyt kukaan ala opettelemaan rehellisyyttä tai itsenäisenä ihmisenä olemista esimerkiksi nelikymppisenä. Ihan sairas ajatuksenakin.

Lähinnä absurdi vitsi jos mies sanoisi alkaneensa itsenäistymään nelikymppisenä. Vielä suurempi vitsi jos olisi lapsia ollut pitkään tuossa vaiheessa. Eli talossa lapsi ja mieslapsi. 🤣

Jos vaimo ottaa ja lähtee, saattaa olla, ettäsen nelikymppisen miehen on pakko alkaa itsenäistyä.

Tosin moni etsii nopeasti uuden "äidin", ettei tarvitsisi.

Mä en lähtis. Sulla on hyvä mies ja rakkautta. Tuon arvon todella tajuaa vasta, kun sen on menettänyt, tai ei ole sitä edes koskaan saanut. Olet rikas, sinulla on nyt kaikki, miksi haluat luopua siitä?

Se, että kuvittelee tuosta vain rakentavansa elämänsä uudelleen, ei välttämättä mene niin. Varaudu ettet välttämättä saa rakennettua niitä asioita mistä nyt haaveilet.

Olet nyt rakentanut itsellesi hyvän elämän. Miksi hajottaa se? Tilanne tulee muuttumaan jokatapauksessa, kun lapsesi lähtevät. Miksi et ota tätä uutena alkuna miehesi kanssa? Mistä tiedät, ettei teidän suhde muutu uudenlaiseksi, paremmaksi?

Elämässä tärkeimpiä asioita on läheiset ihmiset ja perhe. Niiden arvon todella tajuaa, kun sen on menettänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa. 

Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?

Ap

Provo olet.

En tunne sinua enkä miestäsi, miten voisin reagoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukahan katuja myöntäisi, että tuli mentyä hormonien mukaan, ja pieleen meni?

Pari miestä tunnen jotka lähti viidenkympin villityksessä, ei päättynyt hyvin.

Jos ei edes tiedä mikä mättää, niin sitten päättelee että suhde se tietenkin on?

Eiköhän useimmat normaalit keski-ikäiset naiset ala tuntea itsensä aika hyvin.

Jos parisuhde ei maita vaikka miehessä ei ole pinnalta katsoen mitään vikaa, niin kyse on siitä että kumminkin parisuhteessa joutuu elämään usein miehen vaatimusten mukaan tai mies ei kykene kompromisseihin jotka tyydyttäisivät naista. Keski-ikäiset miehet kun eivät ole yleisesti kovinkaan sosiaalisia, joustavia ja huomioonottavia saati seikkailunhaluisia. Mutta naiset voivat olla!

Ja jos nainen on joutunut lasten takia olemaan kotona tai elämään perhe-elämää, niin keski-iässä alkaa olla hyvä aika ottaa ammattillisesti ja harrastusten kanssa takaisin se, minkä lapsiarjelle menetti. Miehillä harvemmin on tätä samaa tunnetta.

Itse tunnen useamman keski-ikäisen naisen, joka on myös halunnut ruveta tekemään jotain hyvintekeväisyyttä tai muuta yhteiskunnallista, joku on jopa siirtynyt politiikkaan tai ruvennut harrastamaan teatteria tai tanssia, kuka mitäkin, siis ihan esiintymäänkin. Aviomiehille tämä ei välttämättä käy, koska he ovat jo keski-iässä jo vähän kuin vanhuksia, jotka haluavat kököttää kotona ja että vaimo passaa ja palvelee.

Silloin ainoa vaihtoehto on lähteä ja luoda itselle se uusi elämä. Kukaan ei nuorru, joten turha haaskata elämäänsä yhden ukon kanssa telkkarin edessä nököttämiseen.

Voihan sitä stereotypisoida. Mutta ei vastaa tosiasioita.

Kyllä vastaa todellisuutta. Sulla lienee omia ongelmia hyväksyä tosiasiat.

Ei vastaa. Ainakin minun laajassa ystävä ja tuttavapiirissä ei ole miehiä jotka vaatisivat ystäviäni kököttömään kotona passaajana ja palvelijana. Onko joku weetee juttu tuo?

Jos mies on tottunut siihen, että ruoka on valmiina, kun hän tulee töistä, niin onhan se iso pudotus, kun jatkossa ei niin olekaan. Mikäli nainen on ollut se, joka kokkaa, niin ne kokkaushalut voi lähteä samaa matkaa lasten kanssa. Naisella onkin aikaa ja energiaa tehdä jotain muuta uuden elämänvaiheen alkaessa. Kyllä tuollaiset isot elämänmuutokset vaikuttaa kumpaankin. Toinen on innoissaan ja toinen ihmettelee, että mikä sille tuli, kun meillä oli kaikki hyvin.

Kyllähän nyt jokainen sivistynyt ja moderni mies kokkaa ja mielellään. Sehän on trendikästä nykyään. Missä tynnyrissä sä elät?

Kaikki 50-60-vuotiaat miehet eivät ole moderneja. Osa on jopa laiskoja.

Ei alunperinkään ole järkevää valita sellaista miestä. Oma syy jos niin tekee.

Meinaat, että ihmiset ei muutu 30 tai 40 vuodessa? Oletko sinä vielä samanlainen kuin olit parikymppisenä?

Tietyt perustavaa laatua olevat asiat ovat samoja ihmisessä yli ajan. Niin hyvässä kuin pahassa.

Jos olet luotettava, sitoutunut, rakastava, empaattinen, avoin, sekä rehellisesti puhut tunteistasi ja tarpeistasi toiselle parikymppisenä niin teet sitä todennäköisesti myös viisissäkymmenissä. Ei pidä vetää mitään rooleja vaan olla nuoresta saakka reilusti oma itsensä. Se on tosi helppoa ja rentoa,

Toisaalta jos ratkot parisuhdeongelmiasi parinkympin kohdalla epätervein keinoin niin teet sitä myös keski-ikäisenä tai 60 v ikäisenä. Pidemmän päälle varmaan ahdistavaa.

Näinpä. Ei kai nyt kukaan ala opettelemaan rehellisyyttä tai itsenäisenä ihmisenä olemista esimerkiksi nelikymppisenä. Ihan sairas ajatuksenakin.

Lähinnä absurdi vitsi jos mies sanoisi alkaneensa itsenäistymään nelikymppisenä. Vielä suurempi vitsi jos olisi lapsia ollut pitkään tuossa vaiheessa. Eli talossa lapsi ja mieslapsi. 🤣

Jos vaimo ottaa ja lähtee, saattaa olla, ettäsen nelikymppisen miehen on pakko alkaa itsenäistyä.

Tosin moni etsii nopeasti uuden "äidin", ettei tarvitsisi.

Taitaa tollaisilla miehillä jotenkin vinksallaan ollut lapsuuden perhe. Mikään muu ei oikein selitä tuota. Ei kukaan normaali aikuinen mies ota pikkupojan roolia parisuhteessa vaan on aikuinen tasapainoinen mies. Kuin peruskallio.

Viera FRilija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukahan katuja myöntäisi, että tuli mentyä hormonien mukaan, ja pieleen meni?

Pari miestä tunnen jotka lähti viidenkympin villityksessä, ei päättynyt hyvin.

Jos ei edes tiedä mikä mättää, niin sitten päättelee että suhde se tietenkin on?

Eiköhän useimmat normaalit keski-ikäiset naiset ala tuntea itsensä aika hyvin.

Jos parisuhde ei maita vaikka miehessä ei ole pinnalta katsoen mitään vikaa, niin kyse on siitä että kumminkin parisuhteessa joutuu elämään usein miehen vaatimusten mukaan tai mies ei kykene kompromisseihin jotka tyydyttäisivät naista. Keski-ikäiset miehet kun eivät ole yleisesti kovinkaan sosiaalisia, joustavia ja huomioonottavia saati seikkailunhaluisia. Mutta naiset voivat olla!

Ja jos nainen on joutunut lasten takia olemaan kotona tai elämään perhe-elämää, niin keski-iässä alkaa olla hyvä aika ottaa ammattillisesti ja harrastusten kanssa takaisin se, minkä lapsiarjelle menetti. Miehillä harvemmin on tätä samaa tunnetta.

Itse tunnen useamman keski-ikäisen naisen, joka on myös halunnut ruveta tekemään jotain hyvintekeväisyyttä tai muuta yhteiskunnallista, joku on jopa siirtynyt politiikkaan tai ruvennut harrastamaan teatteria tai tanssia, kuka mitäkin, siis ihan esiintymäänkin. Aviomiehille tämä ei välttämättä käy, koska he ovat jo keski-iässä jo vähän kuin vanhuksia, jotka haluavat kököttää kotona ja että vaimo passaa ja palvelee.

Silloin ainoa vaihtoehto on lähteä ja luoda itselle se uusi elämä. Kukaan ei nuorru, joten turha haaskata elämäänsä yhden ukon kanssa telkkarin edessä nököttämiseen.

Näin. Jos vuosikausia kokee parisuhteessa, että elämät ovat eriytyneet kauas toisistaan, eikä lapsetkaan enää toimi koossapitävänä liimana, mikä pakko sellaiseen suhteeseen on jäädä? Esim. mielenkiinnon kohteet ovat erilaiset, mielipiteet ovat erilaiset, toinen alkanut kasvissyöjäksi, alkanut opiskella uusia aloja jne jne. Mitä nämä ihmiset enää saavat toisiltaan?

Tällaista tapausta olen sivusta seurannut. Lähtijälle kävi köpelösti. Jätetty kunnon mies löysi nopeasti uuden hyvän naisen, vaimo on nyt yksin ja narsisti-hurmurin takia rahaton ja joutuu elämään pelossa. Aina ei kannata lähteä, jos ei mitään ole vialla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannoitko suuremman kokonaiskuorman kuin miehesi silloin, kun lapset olivat pieniä? Saiko mies mennä silloin vapaammin kuin sinä?

Minulla on samanlaiset ajatukset kuin ap:lla, ja ainakin itse olin todella kuormittunu kun lapset olivat pieniä. Mies on koko ajan jatkanut harrastuksiaan ja omia menojaan, kävi jopa sairaalasta käsinkin harrastusvuorolla kun olin juuri synnyttänyt esikoisemme. Nyt olemme yli nelikymppisiä ja minulla on vihdoin aikaa itselleni, harrastuksille ja omalle uralle, lapset ovat teini-ikäisiä. Mutta olen huomannut, ettei meillä ole miehen kanssa enää hirveästi muuta yhteistä kuin lapset ja asuntolaina. Suhteemme on muuttunut enemmän kaverilliseksi, ja olen sanonut miehelle etten ole hirveän onnellinen enää. Ero on käynyt mielessä ja minulla on ollut tunteita yhtä toista ihmistä kohtaan. Miehenikin on hyvä isä ja mukava ihminen, mutta tunteeni ovat hiipuneet.

Itsepähän olet sen aiheuttanut. Uhriudut nyt. Ja ratkot asiaa kohta salasuhteella. Miksi et vaatinut tasa-arvoista perhe-elämää? Mitä sinä olet tehnyt suhteen eteen? Oma syysi on tilanteesi ja tuleva erosi.

Ja mieheltäkö ei tässäkään asiassa voi odottaa mitään vastuuta?

Kumma homma kun miehet vinkuvat päivät pitkät etteivät kelpaa naisille ja sitten kun kelpaavat niin perseilevät itse suhteen vastuuttomuudellaan ja sitten siitä syytetään naista että mitäs kelpuutit tuollaisen miehen.

Oi tätä miesten logiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannoitko suuremman kokonaiskuorman kuin miehesi silloin, kun lapset olivat pieniä? Saiko mies mennä silloin vapaammin kuin sinä?

Minulla on samanlaiset ajatukset kuin ap:lla, ja ainakin itse olin todella kuormittunu kun lapset olivat pieniä. Mies on koko ajan jatkanut harrastuksiaan ja omia menojaan, kävi jopa sairaalasta käsinkin harrastusvuorolla kun olin juuri synnyttänyt esikoisemme. Nyt olemme yli nelikymppisiä ja minulla on vihdoin aikaa itselleni, harrastuksille ja omalle uralle, lapset ovat teini-ikäisiä. Mutta olen huomannut, ettei meillä ole miehen kanssa enää hirveästi muuta yhteistä kuin lapset ja asuntolaina. Suhteemme on muuttunut enemmän kaverilliseksi, ja olen sanonut miehelle etten ole hirveän onnellinen enää. Ero on käynyt mielessä ja minulla on ollut tunteita yhtä toista ihmistä kohtaan. Miehenikin on hyvä isä ja mukava ihminen, mutta tunteeni ovat hiipuneet.

Itsepähän olet sen aiheuttanut. Uhriudut nyt. Ja ratkot asiaa kohta salasuhteella. Miksi et vaatinut tasa-arvoista perhe-elämää? Mitä sinä olet tehnyt suhteen eteen? Oma syysi on tilanteesi ja tuleva erosi.

Ja mieheltäkö ei tässäkään asiassa voi odottaa mitään vastuuta?

Kumma homma kun miehet vinkuvat päivät pitkät etteivät kelpaa naisille ja sitten kun kelpaavat niin perseilevät itse suhteen vastuuttomuudellaan ja sitten siitä syytetään naista että mitäs kelpuutit tuollaisen miehen.

Oi tätä miesten logiikkaa.

Missä niin on sanottu ettei vastuuta voisi odottaa? Mutta suhteessa pitää puhua avoimesti ja piilottelematta tunteistaan toiveistaan ja tarpeistaan. Jos senkin jälkeen mies ei ota puhuttuja asioita vakavasti on asia toisenlainen. Suora puhe auttaa. Eivät kiertoilmaukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monia listaamiasi asioita voi kokeilla ilman eroa. Jos on kaipuu omaan toisenlaiseen elämään niin muuta kommuuniin tai erilleen ja ota se kissa. Käyt sitten miehen luona "kotona" aina välillä. Katsotte mihin elämä johtaa. Samalla toki hyväksyt jos mies tahtoo lähteä katsomaan omaa elämäänsä erisuunnasta. Kyllä ne päätökset siinä selkiintyy kun otatte hieman etäisyyttä.

Itse erosin koska halusin sitä abstraktia vapautta. Halu tehdä omat päätökset ilman jatkuvaa kompromissiä, jättää keittiö siivoamatta ilman että toinen huokailee ja siivoaa mielenosoituksellisesti kolistellen, vapaus olla selittämättä itseään, vapaus näpertää kännykkää ilman että joku mulkoilee. Oli minulle hyvästä, vuosia jatkunut stressitila laukesi ja monet oudot vaivat katosivat. Ei elämäni sinänsä menevämpää tai tapahtumarikkampaa ole kuin ennen mutta enemmän omalaista, stressittömämpää arkea.

Mitä on abstrakti vapaus? Miksi olit sitten suhteessa ylipäätään jos tuota vapautta halusit?

Tämä on surullista. Liitto ei ole hirveän hyvä, jos siinä ei tuollaista vapautta ole vuosienkaan hiomisen jälkeen. Etenkin, jos lapset ovat häipymässä, pitäisi osata relata. Eli antaa toisen jättää keittiön vähemmälle huomiolle, katsella kännykkään rauhassa jne. Jos toinen kyttää paimenkoirana, eihän siinä paineessa pitkään elä. Kun on hiljainen tuomari koko ajan vahtaamassa. 

Jos vielä ollaan taloudellisesti kuivilla niin, että on vaihtoehtoja elämänpiirin laajentamiseen, niin siitä vain käyttöön. Toinen mökille, toinen maailmalle. Lapsen huoneesta oma huone, johon ei ole toisella asiaa. Jne. Tekee hyvää molemmille itsenäistyä sen verran, että ei olla tapojensa orjia, jos toinen tosiaan lähtee, sairastuu tai kuolee. Eli aika todennäköinen skenaario.

Ehkä sitä vapautta voisi tosiaan kokeilla asteittain lisätä ja katsoa sitten, miten siihen mukaudutaan. Hyvä olisi miettiä sitäkin, että jos eroatte ja muutatte eri suuntiin, lapset ovat helisemässä kanssanne. Kun monella on eronneet ja karanneet vanhemmat, vierailtavia ja ennen pitkää auteltavia paikkoja voi olla neljä. Ja jos lapset harrastavat polyamoriaa, niin anoppien ja appiloiden määrä on sietämätön.

Älä nyt teiniksi taannu.

Nykymaailma markkinoi itsekästä ja hedonistista elämäntapaa ainoana oikeana, mutta kyllä syvällisemmät jutut, kuten kumppaniin sitoutuminen antaa paremman tyydytyksen pidemmässä juoksussa. Oman puolison kanssa voi aloittaa uusia harrastuksia, miksei yksinkin. Ja kun lapset on poissa, niin voi sitä seksin lotinaa....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannoitko suuremman kokonaiskuorman kuin miehesi silloin, kun lapset olivat pieniä? Saiko mies mennä silloin vapaammin kuin sinä?

Minulla on samanlaiset ajatukset kuin ap:lla, ja ainakin itse olin todella kuormittunu kun lapset olivat pieniä. Mies on koko ajan jatkanut harrastuksiaan ja omia menojaan, kävi jopa sairaalasta käsinkin harrastusvuorolla kun olin juuri synnyttänyt esikoisemme. Nyt olemme yli nelikymppisiä ja minulla on vihdoin aikaa itselleni, harrastuksille ja omalle uralle, lapset ovat teini-ikäisiä. Mutta olen huomannut, ettei meillä ole miehen kanssa enää hirveästi muuta yhteistä kuin lapset ja asuntolaina. Suhteemme on muuttunut enemmän kaverilliseksi, ja olen sanonut miehelle etten ole hirveän onnellinen enää. Ero on käynyt mielessä ja minulla on ollut tunteita yhtä toista ihmistä kohtaan. Miehenikin on hyvä isä ja mukava ihminen, mutta tunteeni ovat hiipuneet.

Itsepähän olet sen aiheuttanut. Uhriudut nyt. Ja ratkot asiaa kohta salasuhteella. Miksi et vaatinut tasa-arvoista perhe-elämää? Mitä sinä olet tehnyt suhteen eteen? Oma syysi on tilanteesi ja tuleva erosi.

Ja mieheltäkö ei tässäkään asiassa voi odottaa mitään vastuuta?

Kumma homma kun miehet vinkuvat päivät pitkät etteivät kelpaa naisille ja sitten kun kelpaavat niin perseilevät itse suhteen vastuuttomuudellaan ja sitten siitä syytetään naista että mitäs kelpuutit tuollaisen miehen.

Oi tätä miesten logiikkaa.

Missä niin on sanottu ettei vastuuta voisi odottaa? Mutta suhteessa pitää puhua avoimesti ja piilottelematta tunteistaan toiveistaan ja tarpeistaan. Jos senkin jälkeen mies ei ota puhuttuja asioita vakavasti on asia toisenlainen. Suora puhe auttaa. Eivät kiertoilmaukset.

"Miksi et vaatinut tasa-arvoista perhe-elämää?"

Eli kyllä tuossa selvästi viitattiin että mieheltä sitä pitää erikseen vaatia.

Kukaan ei jaksa aina vaatia vaan aikuselta pitää voida odottaa omatoimisuutta ilman vaatimista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannoitko suuremman kokonaiskuorman kuin miehesi silloin, kun lapset olivat pieniä? Saiko mies mennä silloin vapaammin kuin sinä?

Minulla on samanlaiset ajatukset kuin ap:lla, ja ainakin itse olin todella kuormittunu kun lapset olivat pieniä. Mies on koko ajan jatkanut harrastuksiaan ja omia menojaan, kävi jopa sairaalasta käsinkin harrastusvuorolla kun olin juuri synnyttänyt esikoisemme. Nyt olemme yli nelikymppisiä ja minulla on vihdoin aikaa itselleni, harrastuksille ja omalle uralle, lapset ovat teini-ikäisiä. Mutta olen huomannut, ettei meillä ole miehen kanssa enää hirveästi muuta yhteistä kuin lapset ja asuntolaina. Suhteemme on muuttunut enemmän kaverilliseksi, ja olen sanonut miehelle etten ole hirveän onnellinen enää. Ero on käynyt mielessä ja minulla on ollut tunteita yhtä toista ihmistä kohtaan. Miehenikin on hyvä isä ja mukava ihminen, mutta tunteeni ovat hiipuneet.

Itsepähän olet sen aiheuttanut. Uhriudut nyt. Ja ratkot asiaa kohta salasuhteella. Miksi et vaatinut tasa-arvoista perhe-elämää? Mitä sinä olet tehnyt suhteen eteen? Oma syysi on tilanteesi ja tuleva erosi.

Ja mieheltäkö ei tässäkään asiassa voi odottaa mitään vastuuta?

Kumma homma kun miehet vinkuvat päivät pitkät etteivät kelpaa naisille ja sitten kun kelpaavat niin perseilevät itse suhteen vastuuttomuudellaan ja sitten siitä syytetään naista että mitäs kelpuutit tuollaisen miehen.

Oi tätä miesten logiikkaa.

Missä niin on sanottu ettei vastuuta voisi odottaa? Mutta suhteessa pitää puhua avoimesti ja piilottelematta tunteistaan toiveistaan ja tarpeistaan. Jos senkin jälkeen mies ei ota puhuttuja asioita vakavasti on asia toisenlainen. Suora puhe auttaa. Eivät kiertoilmaukset.

"Miksi et vaatinut tasa-arvoista perhe-elämää?"

Eli kyllä tuossa selvästi viitattiin että mieheltä sitä pitää erikseen vaatia.

Kukaan ei jaksa aina vaatia vaan aikuselta pitää voida odottaa omatoimisuutta ilman vaatimista.

Kyllä. Mutta jos vain tyytyy rooliinsa ja on hiljainen marttyyri eikä pyydä sitä mitä haluaa niin silloin saa syyttää itseään. Ei se toinen tiedä jollei sano. Jos on sanonut niin asia ihan toinen. Ei voi vastuuttaa ihmistä olemaan ajatustenlukija.

Veikkaan, että olet 42, 43v, jotain sellaista. Kuuluu ikään eikä johda yhtään mihinkään hyvään. Mieti miten saisit koettua elämää sen miehenkin kanssa. Esimerkkejä löytyy ympäriltä vaikka kuinka miten ystävät ovat elämänsä sekoittaneet. Tosiaalta jokaisen tulee tehdä ne omat virheet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa. 

Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?

Ap

Taidat hakea jutun juurta siihen roskalehteen johon kirjoitat puolivillaisia ihmissuhdejuttuja. IS/IL?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ap olisi mies niin täällä ehdotettaisi ratkaisuksi Tinderiä, avointa suhdetta (ainakin miehelle), poikien reissuja ja baareja.

Kun ap on nainen niin käsketään olla haihattelemasta joutavia ja keskittymään arkeen ja etsimään keinoja parantaa liittoa.

Tämä! Naisen pitäisi vaan alistua niin joskus nuorena tehtyihin valoihin, muiden odotuksiin, siihen mitä kuuluu minkäkin ikäisenä tehdä, ja uhrata onnellisuutensa. Eräs misogynismin muoto tämäkin, joskin hienovarainen.

Eiköhän suurin osa pitkistä postauksista, joilla AP:ta kehotetaan olemaan "ruodussa" ja etsimään tavat jatkaa liittoaan ja niiden postausten yläpeukutuksista tule naisilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Synninpäästöäkö sä meiltä haet? Elät elämäsi just niin kuin tuntuu, ei siihen meillä muilla ole mitään kommentoitavaa. 

Haen näkökulmia. Miten ihmiset reagoivat. Osaan varautua siten ehkä lähipiirinkin reaktioihin?

Ap

Taidat hakea jutun juurta siihen roskalehteen johon kirjoitat puolivillaisia ihmissuhdejuttuja. IS/IL?

Tai johonkin blogiin ns tarinoita.

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt teiniksi taannu.

Nykymaailma markkinoi itsekästä ja hedonistista elämäntapaa ainoana oikeana, mutta kyllä syvällisemmät jutut, kuten kumppaniin sitoutuminen antaa paremman tyydytyksen pidemmässä juoksussa. Oman puolison kanssa voi aloittaa uusia harrastuksia, miksei yksinkin. Ja kun lapset on poissa, niin voi sitä seksin lotinaa....

Näinpä. Pitkässä parisuhteessa tuo seksikin on syvällisen sitoutuneen tunneyhteyden vuoksi parempaa.