Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko harkinneet terapiaa, joko yksilö- tai pari? Puhumattomuus ja defensiivisyys johtuu usein huonosta itsetunnosta ja kyvyttömyydestä tunnistaa omia tunteita ja haluja.

Joo, olen kyllä miettinyt, mutta eipä sitä jörrikkää sinne saisi ikinä. Eli vaihtoehtona olisi sitten yksilöterapia, pureskelen sitä vaihtoehtoa vielä.

Jonkun itsetunto-ongelman olen taustalla ajatellut olevan.

Ap

Minä kävin hieman vastaavassa tilanteessa yksin terapiassa, kun mies ei missään nimessä suostunut minkäänlaiseen terapiaan. Ei yhdessä eikä yksin. Minua terapia auttoi todella paljon, ja siellä käsiteltiin aika erilaisia asioita kuin sinne mennessä olin itse ajatellut. Elämä on sen jälkeen tuntunut paljon paremmalta, vaikka mies on ihan samanlainen kuin ennenkin.

Millaisissa terapioissa olette käyneet? Yksityisellä, kunnallisella, lähetteellä, Kelan tukemana, itsemaksavana vai miten?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Olen nainen, joka ei osaisi vasta kysymykseen "mitä mieltä painaa" niin, etten loukkaisi toista, koska se mieltäni painava asia on todennäköisesti sellainen, jonka toinen jo tietää, mutta ei osaa nähdä omana vikanaan. Entä jos se mies vastaa rehellisesti, että se, kun sinä olet lihonut muodottomaksi säkiksi? Itse kysyit syytä ja sait syyn selville, nytkö on hyvä mieli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

siis puhumattomuusko teillä luo parisuhdeongelmia/epäselvyyksiä? vai vain sinä päässäsi? onko mies ollut tällainen alusta asti? minä menin naimisiin puhumattoman ukon kanssa 26 vuotta sitten, eikä ole ollut mitään ongelmaa. ei kukaan jaksa alati höpöttävää miestä. tuo ukon käppänä sanoo, jos on asiaa. juuri viime viikolla innostui kysymään, että onko paita silitetty. oli se, ja ei siitä sen enempää tarvitse keskustelua jatkaa. hyvää syksyä, ja toivottavasti asiat oikenee teilläkin.

Varmaan vähän kumpikin. Ehkä minä päässäni viime aikoina. On ollut alusta asti samanlainen ja olen täällä aiemminkin jo kirjoitellut että vasta viime aikoina tuo käytös on enemmän alannut vaivaamaan. Kun oikein mihinkään ei saa vastauksia, pelkkää örinää.

Ap

Onko miehesi käytöksessä jotain muutakin epäilyttävää, kun asia on alkanut vaivaamaan nyt yhä enemmän, vaikka olet ns. tottunut tuohon jo 30 vuoden ajan?

Epäiletkö tällä hetkellä toista naista?

On käynyt mielessä, mutta kieltää jyrkästi ja muutenkaan en näin luule. Varmahan en voi olla.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Mieshän on ilmiselvästi masentunut. Pahemmaksi tuo vaan menee tuosta. Toinen nainen saattaa olla hyvinkin myös kuvioissa. Tuohon auttaa se, että teet itsestäsi uudelleen halutun, mikä tarkoittaa että joko hommaat itsellesi salasuhteen oikeasti tai sitten annan miehesi ymmärtää, että sinulla on jotain sutinaa jonkun muun kanssa. Jos hän ei kerran suostu pariterapiaan niin paras tapa herättää mielenkiinto uudelleen on joko oikea tai tekaistu sivusuhde. Trust me!

Ap:n mies pihtaa seksiä ja se tarkoittaa todellakin miesten kohdalla vain yhtä asiaa: sillä on toinen nainen. Ei mikään masennus.

Toisen naisen oireeseen kuuluu myös tuo puhumattomuus ja sulkeutuneisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle tulee asioiden vatvomisesta vain huonompi olo moneksi tunniksi, jopa päiviksi. Se ei suinkaan paranna mielialaani. En ole valmis tästä kärsimään, kun puhuminen ei lopulta auta mitään. Suurin osa parisuhteessa kitkaa aiheuttavista asioista kun on ihan aitoja yhteensopimattomuusongelmia, jotka johtuvat erilaisista tarpeista, toiveista, arvoista ja personaallisuudesta. Jos on päättänyt suhteessa olla, nämä erot täytyy vain hyväksyä, eivätkä ne parane puhumalla. Mieluummin keskittyy muihin asioihin.

Tämä "puhumattomuus" ei siis ole mikään defenssi tai lapsuudesta opittu haitallinen malli vaan rationaalinen suhtautuminen tosiasioihin.

Tää oli hyvin sanottu, mutta kyllä mä uskon että joistain asioista vain pitäisi pystyä puhumaan.

Ap

Meillä samanlainen tilanne. Esim. iltavuoron jälkeen jos käyn huikkaamassa terveiset, niin ei vastaa, käännä katsetta tai mitään. Tällä tavoin ilmaisee ettei nyt aio puhua. Itsestä tuntuu nöyryyttävältä. Jos kysyn onko mahdollista hänen viedä lapsia harrastuksiin ei vastaa mitään tai ettei tiedä. Sitten kun järjestän jonkun muun viemään niin alkaa kiukuttelu miksi aina oletetetaan ettei hän hoida asioita ja ettei silloin vielä osannut sanoa varmasti. Täysin kykenemätön ymmärtämään etten voi odottaa kyseiseen päivään asti vastausta koska silloin ei enää kyytiä muualta saa. Istuu koneella päivittelemässä Ukrainan sotaa, pelaa tai tekee etätöitä. Viettää lähes kaiken aikansa tietokoneella ja ihmettelee kun lapset sanovat etteivät halua hänen seurassaan olla ja itkevät äidin perään. Itse olen oppinut hoitamaan asiani ja arkeni yksin. Epäilen itse jotain diagnosoimatonta kuten autismia tms.

Mun olisi pakko jättää miehesi. Ei oma mielenterveys kestäisi. Lapsille myös ikävä kasvuympäristö.

Käytännössä tämä on kuin eläisi yksin lasten kanssa. En tiedä olisiko yhtään erilainen kasvuympäristö vaikka asuisimme erillään, lopputulos samanlainen. Itse olen aina kotina ollessani lasten kanssa ja paljon puuhailemme keskenämme. En olisi ikinä uskonut että suurin kaipaamani asia olisi se että edes kerran istuttaisiin yhdessä kaikki syömään popparia ja katsomaan vaikka lastenelokuva. Mutta hän se tässä menettää, tuskin omaa osuuttaan kuitenkaan tulee koskaan ymmärtämään.

Antaa kyllä lapsille ikävän miehen mallin elää tuollaisen isän kanssa. Olisi lapsille paras jos eroaisitte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus, jota pidin vaan puolison luonteenpiirteenä ja rauhallisuutena/hiljaisuutena tappoi koko suhteen. 15 vuoden avioliiton jälkeen puoliso ilmoitti vaan yhtäkkiä, että ' en ole onnellinen enää tässä suhteessa, että paha olo on ollut jo pitkään. Haluan eron'. Tuosta noin vaan. Ykskaks. Kerta laakista. Asioita ei suostunut käsittelemään eikä halunnut korjata. Sen verran myönsi, että 'kaikenlaista pahaa mieltä on vuosien mittaan kertynyt ja että nyt tuli tunnit täyteen'. 

Mitään riitoja ei ollut, ei toisia osapuolia, ei taloudellisia ongelmia, ei mitään järjellä selittävää syytä eroon.

Tää on just näiden puhumattomien, näennäisesti kilttien ja hiljaisten miesten vaara. He sitten oikeasti lähtevät siitä pitkästäkin avioliitosta puhumatta, tuosta noin vain.

Edes ilman mitään järkevää syytä. Tai noh, yleensä noi ovat hommanneet toisen naisen salaa, selvisikö sulle ikinä, että mies oli hommannut naisen, ennenkuin sut jätti?

Mua kiinostaisi että MITEN se mies saa uuden naisen jos ei puhu mitään? Elehtimällä?

Älä ota "puhumattomuus" sanaa kirjaimellisesti.

Puhumattomuus tarkoittaa yleensä sitä, että puhutaan vain pinnalliset ja arkipäivän asiat ja nekin niukasti. Ja että paljon ollaan hiljaa, omissa oloissaan ja hyvin harvoin puhutaan syvällisiä.

Kyllä noi "puhumattomat" miehet osaa suhdetta viritellessään puhua ja jopa lovebombata. Näin kävi minullekkin.

Mitä tää syvällinen puhe oikein on? Puhutaan Kierkegaardista ja filosofiastaan vai siitä, millaisia tunteita syksy minussa herättää?

Onneksi oma mies ei puhu syvällisiä, voidaan ihan iloisina rupatella ruokapöydässä niitä näitä ilman, että toinen herkistyy siinä kesken kinkkukiusauksen kauhomisen samalla tanssin keinoin ilmaisemaan itseään, koska tuntee niin syvällisesti.

Itse inhoan filosofointia tms. Itselle syvällinen puhe on sitä, että 1. Puhutaan muustakin kuin jostain konkreettisesta tilanteesta tai tapahtumasta 2. ETENKIN kohdataan tunnetasolla, molemmat nauttivat siitä, että ollaantässä nyt yhdessä, juuri sinä siinä minun kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus, jota pidin vaan puolison luonteenpiirteenä ja rauhallisuutena/hiljaisuutena tappoi koko suhteen. 15 vuoden avioliiton jälkeen puoliso ilmoitti vaan yhtäkkiä, että ' en ole onnellinen enää tässä suhteessa, että paha olo on ollut jo pitkään. Haluan eron'. Tuosta noin vaan. Ykskaks. Kerta laakista. Asioita ei suostunut käsittelemään eikä halunnut korjata. Sen verran myönsi, että 'kaikenlaista pahaa mieltä on vuosien mittaan kertynyt ja että nyt tuli tunnit täyteen'. 

Mitään riitoja ei ollut, ei toisia osapuolia, ei taloudellisia ongelmia, ei mitään järjellä selittävää syytä eroon.

Tää on just näiden puhumattomien, näennäisesti kilttien ja hiljaisten miesten vaara. He sitten oikeasti lähtevät siitä pitkästäkin avioliitosta puhumatta, tuosta noin vain.

Edes ilman mitään järkevää syytä. Tai noh, yleensä noi ovat hommanneet toisen naisen salaa, selvisikö sulle ikinä, että mies oli hommannut naisen, ennenkuin sut jätti?

Mua kiinostaisi että MITEN se mies saa uuden naisen jos ei puhu mitään? Elehtimällä?

Älä ota "puhumattomuus" sanaa kirjaimellisesti.

Puhumattomuus tarkoittaa yleensä sitä, että puhutaan vain pinnalliset ja arkipäivän asiat ja nekin niukasti. Ja että paljon ollaan hiljaa, omissa oloissaan ja hyvin harvoin puhutaan syvällisiä.

Kyllä noi "puhumattomat" miehet osaa suhdetta viritellessään puhua ja jopa lovebombata. Näin kävi minullekkin.

Mitä tää syvällinen puhe oikein on? Puhutaan Kierkegaardista ja filosofiastaan vai siitä, millaisia tunteita syksy minussa herättää?

Onneksi oma mies ei puhu syvällisiä, voidaan ihan iloisina rupatella ruokapöydässä niitä näitä ilman, että toinen herkistyy siinä kesken kinkkukiusauksen kauhomisen samalla tanssin keinoin ilmaisemaan itseään, koska tuntee niin syvällisesti.

En mäkään syvällisiä keskusteluja toivo, enkä halua, mutta edes joitain vastauksia että miksi, miten ja milloin?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

siis puhumattomuusko teillä luo parisuhdeongelmia/epäselvyyksiä? vai vain sinä päässäsi? onko mies ollut tällainen alusta asti? minä menin naimisiin puhumattoman ukon kanssa 26 vuotta sitten, eikä ole ollut mitään ongelmaa. ei kukaan jaksa alati höpöttävää miestä. tuo ukon käppänä sanoo, jos on asiaa. juuri viime viikolla innostui kysymään, että onko paita silitetty. oli se, ja ei siitä sen enempää tarvitse keskustelua jatkaa. hyvää syksyä, ja toivottavasti asiat oikenee teilläkin.

Varmaan vähän kumpikin. Ehkä minä päässäni viime aikoina. On ollut alusta asti samanlainen ja olen täällä aiemminkin jo kirjoitellut että vasta viime aikoina tuo käytös on enemmän alannut vaivaamaan. Kun oikein mihinkään ei saa vastauksia, pelkkää örinää.

Ap

Onko miehesi käytöksessä jotain muutakin epäilyttävää, kun asia on alkanut vaivaamaan nyt yhä enemmän, vaikka olet ns. tottunut tuohon jo 30 vuoden ajan?

Epäiletkö tällä hetkellä toista naista?

On käynyt mielessä, mutta kieltää jyrkästi ja muutenkaan en näin luule. Varmahan en voi olla.

Ap

Nää pettäjät eivät ikinä myönnä toista naista, muista se. Varsinkaan nämä hiljaiset, näennäisen kiltit miehet. Näin kävi mullekkin.

Jos miehesi pihtaa sulta seksiä ja örähtelee, on sulkeutunut ja sulle on jo herännyt niin vahva epäilys toisesta naisesta, niin luota vaistoosi.

Naiselle on annettu vaisto syystä ja luota siihen. Totuudella on kuitenkin tapana pulpahtaa pintaan odottamattomalla tavalla. Veikkaan, että joku sattuma tuo totuuden eteesi joku päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

siis puhumattomuusko teillä luo parisuhdeongelmia/epäselvyyksiä? vai vain sinä päässäsi? onko mies ollut tällainen alusta asti? minä menin naimisiin puhumattoman ukon kanssa 26 vuotta sitten, eikä ole ollut mitään ongelmaa. ei kukaan jaksa alati höpöttävää miestä. tuo ukon käppänä sanoo, jos on asiaa. juuri viime viikolla innostui kysymään, että onko paita silitetty. oli se, ja ei siitä sen enempää tarvitse keskustelua jatkaa. hyvää syksyä, ja toivottavasti asiat oikenee teilläkin.

Varmaan vähän kumpikin. Ehkä minä päässäni viime aikoina. On ollut alusta asti samanlainen ja olen täällä aiemminkin jo kirjoitellut että vasta viime aikoina tuo käytös on enemmän alannut vaivaamaan. Kun oikein mihinkään ei saa vastauksia, pelkkää örinää.

Ap

Onko miehesi käytöksessä jotain muutakin epäilyttävää, kun asia on alkanut vaivaamaan nyt yhä enemmän, vaikka olet ns. tottunut tuohon jo 30 vuoden ajan?

Epäiletkö tällä hetkellä toista naista?

On käynyt mielessä, mutta kieltää jyrkästi ja muutenkaan en näin luule. Varmahan en voi olla.

Ap

Omakin mies kiisti jyrkästi ja jopa syytti minua vainoharhaisuudesta ja sai mulle huonon omatunnon, että edes kehtasin kysyä, onko kuvioissa toinen nainen. Hyökkäys on paras puolustus ja kyllähän se oma intuitio oli taas kerran oikeassa. Mies jäi kiinni useista toisista naisista, joista yhden kanssa oli ollut jopa muutaman kuukauden mittainen suhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Olen nainen, joka ei osaisi vasta kysymykseen "mitä mieltä painaa" niin, etten loukkaisi toista, koska se mieltäni painava asia on todennäköisesti sellainen, jonka toinen jo tietää, mutta ei osaa nähdä omana vikanaan. Entä jos se mies vastaa rehellisesti, että se, kun sinä olet lihonut muodottomaksi säkiksi? Itse kysyit syytä ja sait syyn selville, nytkö on hyvä mieli?

Kysymykset ylipäätään on parisuhteessa melko huonoja keskustelun herättäjiä. Parempi ehkä olisi itse kertoa vaikka siitä mitä itse pidin leffasta. Toisaalta jos koskaan ei saa mitään kommenttia siihen että töissä oli raskasta ennen pitkään lopettaa puhumisen myös oma-aloitteisesti ilman kysymyksiäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus, jota pidin vaan puolison luonteenpiirteenä ja rauhallisuutena/hiljaisuutena tappoi koko suhteen. 15 vuoden avioliiton jälkeen puoliso ilmoitti vaan yhtäkkiä, että ' en ole onnellinen enää tässä suhteessa, että paha olo on ollut jo pitkään. Haluan eron'. Tuosta noin vaan. Ykskaks. Kerta laakista. Asioita ei suostunut käsittelemään eikä halunnut korjata. Sen verran myönsi, että 'kaikenlaista pahaa mieltä on vuosien mittaan kertynyt ja että nyt tuli tunnit täyteen'. 

Mitään riitoja ei ollut, ei toisia osapuolia, ei taloudellisia ongelmia, ei mitään järjellä selittävää syytä eroon.

Tää on just näiden puhumattomien, näennäisesti kilttien ja hiljaisten miesten vaara. He sitten oikeasti lähtevät siitä pitkästäkin avioliitosta puhumatta, tuosta noin vain.

Edes ilman mitään järkevää syytä. Tai noh, yleensä noi ovat hommanneet toisen naisen salaa, selvisikö sulle ikinä, että mies oli hommannut naisen, ennenkuin sut jätti?

Mua kiinostaisi että MITEN se mies saa uuden naisen jos ei puhu mitään? Elehtimällä?

Älä ota "puhumattomuus" sanaa kirjaimellisesti.

Puhumattomuus tarkoittaa yleensä sitä, että puhutaan vain pinnalliset ja arkipäivän asiat ja nekin niukasti. Ja että paljon ollaan hiljaa, omissa oloissaan ja hyvin harvoin puhutaan syvällisiä.

Kyllä noi "puhumattomat" miehet osaa suhdetta viritellessään puhua ja jopa lovebombata. Näin kävi minullekkin.

Mitä tää syvällinen puhe oikein on? Puhutaan Kierkegaardista ja filosofiastaan vai siitä, millaisia tunteita syksy minussa herättää?

Onneksi oma mies ei puhu syvällisiä, voidaan ihan iloisina rupatella ruokapöydässä niitä näitä ilman, että toinen herkistyy siinä kesken kinkkukiusauksen kauhomisen samalla tanssin keinoin ilmaisemaan itseään, koska tuntee niin syvällisesti.

Itse inhoan filosofointia tms. Itselle syvällinen puhe on sitä, että 1. Puhutaan muustakin kuin jostain konkreettisesta tilanteesta tai tapahtumasta 2. ETENKIN kohdataan tunnetasolla, molemmat nauttivat siitä, että ollaantässä nyt yhdessä, juuri sinä siinä minun kanssani.

Anna esimerkki ei-konkreettisesta tilanteesta tai tapahtumasta. Joku matemaattinen yhtälö?

Eikö toisen seurasta voi nauttia tunnetasolla silloinkin, kun jutellaan kesälomasta (siitä menneestä) ja siitä, maalataanko tupakeittiön lattia ensi kuussa vai vasta keväällä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko harkinneet terapiaa, joko yksilö- tai pari? Puhumattomuus ja defensiivisyys johtuu usein huonosta itsetunnosta ja kyvyttömyydestä tunnistaa omia tunteita ja haluja.

Joo, olen kyllä miettinyt, mutta eipä sitä jörrikkää sinne saisi ikinä. Eli vaihtoehtona olisi sitten yksilöterapia, pureskelen sitä vaihtoehtoa vielä.

Jonkun itsetunto-ongelman olen taustalla ajatellut olevan.

Ap

Minä kävin hieman vastaavassa tilanteessa yksin terapiassa, kun mies ei missään nimessä suostunut minkäänlaiseen terapiaan. Ei yhdessä eikä yksin. Minua terapia auttoi todella paljon, ja siellä käsiteltiin aika erilaisia asioita kuin sinne mennessä olin itse ajatellut. Elämä on sen jälkeen tuntunut paljon paremmalta, vaikka mies on ihan samanlainen kuin ennenkin.

Millaisissa terapioissa olette käyneet? Yksityisellä, kunnallisella, lähetteellä, Kelan tukemana, itsemaksavana vai miten?

Ap

Kelan tukemalle tarvitaan psykiatrin lausunto ja Kela -terapeutteja ei tahdo enää löytyä mistään. Niin huonossa jamassa on maailman onnellisin kansa. Itse kävin 3 vuotta tällaisella terapeutilla, joka oli ainoa vapaana oleva ja tajusin olevani entistä syvemmässä kuopassa. Sitten kävin muutaman kerran omakustanteisella joka olikin todella hyvä ja sai valoa minunkin elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Olen nainen, joka ei osaisi vasta kysymykseen "mitä mieltä painaa" niin, etten loukkaisi toista, koska se mieltäni painava asia on todennäköisesti sellainen, jonka toinen jo tietää, mutta ei osaa nähdä omana vikanaan. Entä jos se mies vastaa rehellisesti, että se, kun sinä olet lihonut muodottomaksi säkiksi? Itse kysyit syytä ja sait syyn selville, nytkö on hyvä mieli?

Olen se tyhmä vastapuoli, joka kysyy.

Ei, en tiedä mikä sinua painaa, koska en ole sinä. Me olemme kaksi eri ihmistä ja rakentuneet toisin. Siksi kysyn, KOSKA EN YMMÄRRÄ.

Joo, olisi varmaan aika yllättävä vastaus, koska itse en murjottele siitä, että toinen on lihonut palloksi tai laihtunut tikuksi. Mutta olisi erittäin hyvä ja jopa tarpeellista tietää toisen ajattelevan niin.

Aina ei vastauksen tarvitse tuoda välittömästi, tai ikinä, hyvää mieltä. Totuudessa on silti kokonausuudessa parempi kuin pimennossa.

Eli vaikenijan mietteet ovat jotain niin paskaa, etteivät ilkeä sanoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En puhu, koska toinen osapuoli aloittaa raivoamisen tai sitten ei noteeraa mitään. Kaikki on puolison mielestä henkilökohtainen loukkaus häntä vastaan. Ihan sama, kuinka varovasti yrittää tuoda esiin omia ajatuksia.

Meillä se puhumaton käyttäytyy noin.

Ap

Onko aina käyttäytynyt noin, kaikki nämä 30 vuotta?

Miten mies oirehti, kun hänellä oli se toinen nainen? Miten jäi kiinni siitä? Miten saitte asiat korjattua ja jatkettua liittoa? Milloin tämä toinen nainen oli kuvioissa? Siis missä kohtaa tätä 30 vuoden yhdessäoloa?

On käyttäytynyt. Toinen nainen oli vähän aikaa kuvioissa n. 15 v. sitten. Silloin mies oli minussakin kiinni kun takiainen, aiemmin ei ollut ollut. Hän ei vastannut puhelimeensa kun soittelin, kummallisia poissaoloja, levoton, nenä kiinni puhelimessa, ei voinut katsoa silmiin jne jne. Sain kiinni jollain tapaa Facebookin kautta (Facebook oli silloin aika uusi juttu).

Meillä oli silloin huono vaihe ja kai hän sitten etsi lohtua muualta. Annoin anteeksi ja jatkoimme elämää, enää en antaisi. Siitä varmaan jäänytkin tuo että: "Onko sulla toinen nainen?" ja se riepoo häntä. Eli joo, oon vähän jumittunut tähän. Ja silloinkaan ei KUNNOLLA keskusteltu tuota tilannetta auki.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko harkinneet terapiaa, joko yksilö- tai pari? Puhumattomuus ja defensiivisyys johtuu usein huonosta itsetunnosta ja kyvyttömyydestä tunnistaa omia tunteita ja haluja.

Joo, olen kyllä miettinyt, mutta eipä sitä jörrikkää sinne saisi ikinä. Eli vaihtoehtona olisi sitten yksilöterapia, pureskelen sitä vaihtoehtoa vielä.

Jonkun itsetunto-ongelman olen taustalla ajatellut olevan.

Ap

Minä kävin hieman vastaavassa tilanteessa yksin terapiassa, kun mies ei missään nimessä suostunut minkäänlaiseen terapiaan. Ei yhdessä eikä yksin. Minua terapia auttoi todella paljon, ja siellä käsiteltiin aika erilaisia asioita kuin sinne mennessä olin itse ajatellut. Elämä on sen jälkeen tuntunut paljon paremmalta, vaikka mies on ihan samanlainen kuin ennenkin.

Millaisissa terapioissa olette käyneet? Yksityisellä, kunnallisella, lähetteellä, Kelan tukemana, itsemaksavana vai miten?

Ap

Sinuna ottaisin viiden kerran paketin jollekin parisuhdeongelmiin keskittyneelle taholle esim. Jenni Kiviniemi, missä ongelmia ei hymistellä maton alle. Siellä sitten keskittyisin saamaan tilanteen kartoitettua ammattilaisen avulla ja luotua jatkosuunnitelman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on suhde, jossa me molemmat vaikenemme. Olisi ongelmia, mutta emme pääse niistä yli eikä ympäri koska kumpikaan ei pysty puhumaan mistään, ei hyvistä eikä etenkään huonoista asioista. En tiedä mikä mieheni mielestä meidän suhteessa on vialla. Minua vaivaa luottamuksen puute. Jos tarvitsen tukea, tiedän etten sitä ainakaan mieheltäni saa. Joskus aikoja sitten saimme vähän puhuttua, jolloin hän haukkui minut maan rakoon. Silloin jäin aivan puhumattomaksi. Koen, että mitä tahansa sanon hän saattaa kääntää asian aseeksi minua vastaan. Olen itse siis ainakin hiljaa siksi, että pelkään omista asioistani kertomisen johtavan vain haukkuihin ja halveksuntaan kuten on ennenkin tapahtunut.

Oletko sinä miettinyt sitä, miksi haluat olla tuollaisessa suhteessa? Olet kotoa saanut mallin tyytyä olemattomaan? Joskus kuitenkin on ihan hyvä pöllyttää mielensä uskomuksia.

Normaalissa tasapainossa ja hyvinvoinnissa oleva ihminen ei halua olla suhteessa, jossa ei ole luottamusta eikä turvallista puhetta.

Moni tässä ketjussa rinnastaa puhumisen negatiiviseen ja turvattomuutta luovaan puheeseen. Kukapa sellaista kaipaisikaan. Moni kuitenkin kaipaa yhteyttä luovaa hyvää puhetta ja sekin jää vaikenijoilta kokematta. Aloitin uuden suhteen. Aina, kun yritin puhua jotain (hyvää), millä oltaisiin bondauduttu enemmän ja puhua hyvää toisistamme, hän vaikeni. Häneltä jäi paljon hyvää kuulematta enkä sitten pystynyt jatkamaan suhteessa, koska en tullut kohdatuksi.

Kiitän empaattisesta ja ystävällisestä kommentistasi. Olen miettinyt asiaa paljonkin, ja uskon että jollain aikajänteellä on edessä ero, jos emme opi paremmin kommunikoimaan ja saa asioita puhuttua läpi niin, että luottamus ja läheisyys voisivat palata suhteeseen. En tällä hetkellä tosiaan ole normaalissa hyvinvoinnissa ja tasapainossa, joten ehkä siksi olen toistaiseksi vielä tätä suhdetta jatkanut. Lisäksi meillä on pieni lapsi ja hänen takiaan on mielestäni parempi jatkaa ainakin vielä yhdessä, jotta hän saa olla molempien vanhempiensa kanssa. Mieheni on todella hyvä isä ja toivoakseni suhteen huono tola ei näy lapselle asti ainakaan kovin vakavasti. Uutta suhdetta en kaipaa ollenkaan, joten yritän tehdä elämästäni niin hyvää kuin tämän suhteen puitteissa nyt on mahdollista. Sinun laillasi haluaisin parisuhteessa kehua ja kiittää ja puhua hyvää, mutta hiljaisempi mieheni ei ole tällaisesta koskaan piitannut ja nyt tällainen positiivinen puhe on meilläkin jäänyt pois (myös minun sanomanani), vähän kuin kuvailit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Mies on varmaankin masentunut tai ei saa suhteesta mitään. Kestää tilannetta siksi koska on kuin mies.

Olen yrittänyt puhua mutta puheeni ei kelpaa. Puolisoni taas on hyvin vilkas ja tunteellinen ihminen jonka puheen sisältö on minusta hyvin outoa. Sisältää viittauksia ja heittoja asioihin joista minulla ei ole aavistustakaan. Tuntuu myös että hän kuvittelee minun tietävän telepaattisesti mitä hän ajattelee/tuntee. Joskus puheet loukkaa. Jatkuva löyskytys "miehisestä ylpeydestä" jne pseudopsykologinen lässytys ärsyttää. Luulen että puolisoni ja minun pitää erota mutta puolisoni ei ole vielä tajunnut sitä.

Olen hyvä puhuja. Keskustelutaito on osa ammattitaitoa, puhun siis työkseni ratkoessani ongelmia, lähinnä sosiaalisia. En vain ymmärrä puolisoani. Hän kieltäytyy tulemasta vastaan kun yritän selittää tätä asiaa.

Hän ei myöskään kuuntele minua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Mieshän on ilmiselvästi masentunut. Pahemmaksi tuo vaan menee tuosta. Toinen nainen saattaa olla hyvinkin myös kuvioissa. Tuohon auttaa se, että teet itsestäsi uudelleen halutun, mikä tarkoittaa että joko hommaat itsellesi salasuhteen oikeasti tai sitten annan miehesi ymmärtää, että sinulla on jotain sutinaa jonkun muun kanssa. Jos hän ei kerran suostu pariterapiaan niin paras tapa herättää mielenkiinto uudelleen on joko oikea tai tekaistu sivusuhde. Trust me!

No nyt te kyllä herätätte mussa epäilijän! Voisko olla, vai pitääkö vain luottaa siihen kun hän kieltää asian? Alan pian vanhojen kokemusten vuoksi vainoharhaiseksi. Mä en kyllä enää voi tästä asiasta kysellä, hänellä menee lopullisesti hermo.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

siis puhumattomuusko teillä luo parisuhdeongelmia/epäselvyyksiä? vai vain sinä päässäsi? onko mies ollut tällainen alusta asti? minä menin naimisiin puhumattoman ukon kanssa 26 vuotta sitten, eikä ole ollut mitään ongelmaa. ei kukaan jaksa alati höpöttävää miestä. tuo ukon käppänä sanoo, jos on asiaa. juuri viime viikolla innostui kysymään, että onko paita silitetty. oli se, ja ei siitä sen enempää tarvitse keskustelua jatkaa. hyvää syksyä, ja toivottavasti asiat oikenee teilläkin.

Varmaan vähän kumpikin. Ehkä minä päässäni viime aikoina. On ollut alusta asti samanlainen ja olen täällä aiemminkin jo kirjoitellut että vasta viime aikoina tuo käytös on enemmän alannut vaivaamaan. Kun oikein mihinkään ei saa vastauksia, pelkkää örinää.

Ap

Onko miehesi käytöksessä jotain muutakin epäilyttävää, kun asia on alkanut vaivaamaan nyt yhä enemmän, vaikka olet ns. tottunut tuohon jo 30 vuoden ajan?

Epäiletkö tällä hetkellä toista naista?

On käynyt mielessä, mutta kieltää jyrkästi ja muutenkaan en näin luule. Varmahan en voi olla.

Ap

Nää pettäjät eivät ikinä myönnä toista naista, muista se. Varsinkaan nämä hiljaiset, näennäisen kiltit miehet. Näin kävi mullekkin.

Jos miehesi pihtaa sulta seksiä ja örähtelee, on sulkeutunut ja sulle on jo herännyt niin vahva epäilys toisesta naisesta, niin luota vaistoosi.

Naiselle on annettu vaisto syystä ja luota siihen. Totuudella on kuitenkin tapana pulpahtaa pintaan odottamattomalla tavalla. Veikkaan, että joku sattuma tuo totuuden eteesi joku päivä.

Hyvin sanottu tuo "varsinkin hiljaiset, näennäisen kiltit"... oma mieheni oli maailman kiltein, mukavin, auttavaisin ja kaikki rakastivat häntä, koska hän on niin älyttömän mukava. Hän oli viimeinen ihminen maailmassa, jonka olisi kuvitellut pettävän, mutta olinpa väärässä. Toki hän myös käyttäytyi päivä päivältä epäilyttävämmin, aina oli menossa taas "auttamaan kaveria" muutossa, remontissa tai muuten vaan tekemässä palveluksia kavereille, niin ne kaverit olikin naisia, joita autettiin sängyssä. Hänellä olikin jatkuvasti menossa jokin sutina jonkun vieraan naisen kanssa. Järkytys oli aikamoinen kun luin hänen kännykässään olevia seksiviestejä useilta naisilta. Aiemmin en olisi ikinä koskenut hänen puhelimeensa, mutta kun epäilykset kasvoivat sietämättömiksi, kysyin häneltä suoraan ja hän suuttui että edes kehtaan epäillä mitään pettämisiä ja aloin voida itse niin huonosti, että oli mentävä terapiaan asti selvittämään, mistä huono olo johtui, niin en pystynyt enää hillitsemään itseäni ja halusin vain mielenrauhaa. Onneksi katsoin, aivan sama vaikka tein millaisen rikoksen - mielestäni mies teki paljon kamalamman rikoksen kun hajotti toisen ihmisen mielen omalla käytöksellään. Kannattaa aina vaan luottaa omaan vaistoonsa.