Puhumattomuus parisuhteessa. Miten koette sen? Varsinkin haluaisin tähän sen puhumattoman kommentteja, miksi et puhu vaikka moni parisuhteen solmu avautuisi sillä?

Vierailija kirjoitti:

siis puhumattomuusko teillä luo parisuhdeongelmia/epäselvyyksiä? vai vain sinä päässäsi? onko mies ollut tällainen alusta asti? minä menin naimisiin puhumattoman ukon kanssa 26 vuotta sitten, eikä ole ollut mitään ongelmaa. ei kukaan jaksa alati höpöttävää miestä. tuo ukon käppänä sanoo, jos on asiaa. juuri viime viikolla innostui kysymään, että onko paita silitetty. oli se, ja ei siitä sen enempää tarvitse keskustelua jatkaa. hyvää syksyä, ja toivottavasti asiat oikenee teilläkin.

Varmaan vähän kumpikin. Ehkä minä päässäni viime aikoina. On ollut alusta asti samanlainen ja olen täällä aiemminkin jo kirjoitellut että vasta viime aikoina tuo käytös on enemmän alannut vaivaamaan. Kun oikein mihinkään ei saa vastauksia, pelkkää örinää.

Ap

Voihan se haluta naisen sijaan pojan tai miehen. Niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumista tärkeämpää on kuunteleminen ja kuuleminen. Ihan turha puhua parisuhteen ongelmista, jos puhuja ei koskaan suostu kuuntelemaan, mitä toinen oikeasti sanoo. Kun on nalkuttanut jostain sukista lattialla kolmatta viikkoa, niin se nalkutuksen kohde on jo turtunut koko asiaan ja ne sukat pysyvät lattialla jo siksikin, että nalkuttaja ei ole kertaakaan koko aikana vaivautunut kuuntelemaan toista. Siinäpä valitat vaikka loppuikäsi, sukat ei muualle siirry!

Keskustelutaitoja on sekin, että hyväksyy hiljaisuuden. Jonkun asian loputon vatvominen hoidetaan terapeutilla, he saavat siitä palkan. Aviopuolison kanssa kunnioitetaan toista eikä jatkuvasti palata siihen oletukseen, että sun äiti oli varmasti ihan kamala, kun susta tuli tuollainen.

Ap haluaa nimenomaan kuulla, mitä mies sanoisi. Otsikko on puhumattomuudesta, ei siitä, ettei häntä kuunneltaisi.

Ovatko likaiset sukat lattialla toisen kunnioittamista?

Tätä ketjua lukiessa tulee tunne, että on itse täysin parisuhdekelvoton, koska pitää kommunikaatiota yhtenä parisuhteen oleellisista perusasioista.

Ei tule tuollaita tunnetta. Tulee vain tunne että osa on puhujia, osa ei, ja sitten että muutamakin trollailee huvikseen. Jokainen saa olla millaisessa suhteessa haluaa, eikä sitä tarvitse vertailla kehenkään saati kysyä neuvoa keltään siihen mihin juuri minun täytyy suhteessa tyytä tai olla tyytymättä. Huomauttaisin myös ettei toiselta oikein voi vaatia mitään, sillä jokainen on vastuussa itsestään, ja jokaisella on itsemääräämisoikeus joka on sillä lailla ylittämätön, että vaatimuksia ei voi esittää, voi vain tehdä itse omat ratkaisunsa.

No näinhän se menee ja näin kauan me ollaan puolison kanssa (30 v.) tätä mallia eletty. Siltikin tässä kun on ikää tullut enemmän, lapset lentäneet pesästä ja ollaan jääty taas kaksin, niin uudenlaisen arjen rakentaminen vaatii nyt enemmän sitä kumppanin huomioimista/huomaamista ja joskus herkeää siihen että nökötetään vain hiljaa ja kun kysyn puolisolta jotain niin vastauksena lähinnä jotain örinää. Ja hei hän on aina ollut tuollainen, ei ole muuttunut, tuntuu että itse tahtoisin nykyään enemmän vastauksia.  Ehkä tää on joku tyhjän pesän syndrooma, tiedä sitten.

Ap

Yleensä aina ainakin jollain tasolla käy niin että takaisin löytämiseen tarvitsee käyttää ihan korvamerkitysti resursseja, ja halua siihen pitää löytyä, mikäli meinataan päästä takaisin toisen lähelle sen jälkeen kun jokin, esim. nyt opiskelu, lapset, työ, sairastelu, henkiset kuormitukset ovat vaatineet kaiken huomion. 

Yleensä tuohon auttaa yhdessä tekeminen ja kokeminen, jolloin sen toisen kanssa vähän niin kuin joutuu olemaan läsnä, eikä voi uppoutua omiin hommiin ja ajatuksiin.

Aika ajoin itse sanon miehelle että missäs käytäisiin.  Ihan autolla ajelu naapurikaupunkiin ja siellä käveleskely ja ihmettely, vaikkapa kirpparille tai museoon poikkeaminen tuo mukavaa vaihtelua ja kahdenkeskistä olemista arkeen.

Välillä tuon esiin että kaipaisin jotain odotettavaa, yhteistä projektia kotona, reissua, tai muuta puuhaa. Nyt suunnittelemme vuosipäivän viettoa mökillä, mitä syödään, mitä tehdään siellä, käydäänkö jossain päiväseltään pistäytymässä, mitä hommia meille siellä on tarjolla jne. Eli ihan yksinkertaista, mutta mikä tärkeintä, YHTEISTÄ tekemistä ja suunnittelua. Molemmat kun tykkäämmme mökistä, tykkäämme veneilystä, hyvästä ruuasta, luonnossa liikkumisesta ja seksistä, niin on helppoa läytää yhteinen sävel näiden parissa.

Mieheni kertoo itse olevansa melko mukavuudenhaluinen, ja osin itsekäskin. Ei siis itsekäs  sillä tavoin ettei hoida kuin mieluiset jutut, tai että ottaisi joltain toiselta jotain itselleen, vaan niin että kun hän uppoutuu tv:n ääreen, niin hän silloin tekee sitä, eikä muu herätä mielenkiintoa. Sama netin selailun kanssa. Ei kuule eikä näe mitään, ja jos johonkin koittaa häntä siitä patistaa niin ei tykkää kyllä yhtään. Hän tietää itse että jää sohvan nurkkaan jollei revi itseään siitä tietoisesti pois. 

Avainsana on se että hän tietää itse tämän. 

Hänelle ei myöskään mahdu päähän kymmeniä pohdittavia asioita kerralla, eli hänen sisäinen puheensa on yksinkertaista ja osittain köyhää. Jos ei ole mitään akuuttia asiaa käsiteltävänä, niin hän menee ns möllötysmoodiin, jolloin omien sanojensa mukaan kaksi hernettä kiertää päässä toisiaan, ja välillä tulee mieleen viimeksi katsottu jalkapallo peli jota hän sitten analysoi ja miettii miten mikäkin tilanne olisi pitänyt ehkä hoitaa. Muuta ei päähän samaan aikaan mahdu.

Omassa päässäni risteilee jatkuvasti kaikenlaista, ja uppoudun kyllä ajatuksiini, mutta käsittelen ja suunnittelen, huolehdin, pelkään, iloitsen ja järjestelen kymmeniä asioita aivoissani limittäin. 

Olemme tietoisia toistemme erilaisuuksista, ja yritämme kohdata toisemme rakkaudella ja hyväksynnällä. Molemmilla on myös syvä halu olla yhdessä ja tehdä toisesta onnellinen. Tästä syystä minä menen vastaan häntä, ja hän tulee minua vastaan, jolloin kohtaaminen tapahtuu väistämättä.[/quote]

Tämä se olisikin avainsana monessa suhteessa, kohtaaminen. Tullaan vastaan toista, vaikka ei aina niin kiinnostaisikaan. Itse olen tätä yrittänyt toteuttaa ja osin toinenkin, aiemmin enemmän.

Ap

Jos haluaa tulla toista vastaan tai puhua hänen kanssaan tunteista niin siihen pitää olla joku tarve ja halu itsellä. Miksi puoliso haluaisi tulla läheiseksi jos ei siihen ole kokenut mitään tarvetta tähänkään saakka. Jos hän ei koe mitään tarvetta puhua tunteista puolisonsa kanssa miksi hän kokisi sitä tarvetta jatkossakaan.

Vierailija kirjoitti:

Parempi pitää mölyt mahassa, ei ne asiat märehtimällä parane. Sen tieädn kokemuksesta, että jos omia heikkouksia alkaa paljastamaan, niin ne tulee tikarina selkään silloin kun toinen haluaa riidellä.

Ei parisuhteeseen tällaisella ajattelulla, ei koskaan! Avioliitto on haaste, kasvun paikka, toiselle on nimen omaan näytettävä heikkoutensa, jos mielii kasvaa ihmisenä ja puolisona. Romanttinen höttökäsitys naimisissaolosta ei tue oikeaa elämää, vaan tarkoitus on yhdessä tulla paremmiksi versioiksi itsestään, ja se vaatii useimmiten kärsimystä, koska totuus itsestä ja vajavaisuudesta satuttaa.

Mutta se työ itsen kanssa on todellakin kaiken väärti <3 Jos siihen ei ole valmis, parempi pysyä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus, jota pidin vaan puolison luonteenpiirteenä ja rauhallisuutena/hiljaisuutena tappoi koko suhteen. 15 vuoden avioliiton jälkeen puoliso ilmoitti vaan yhtäkkiä, että ' en ole onnellinen enää tässä suhteessa, että paha olo on ollut jo pitkään. Haluan eron'. Tuosta noin vaan. Ykskaks. Kerta laakista. Asioita ei suostunut käsittelemään eikä halunnut korjata. Sen verran myönsi, että 'kaikenlaista pahaa mieltä on vuosien mittaan kertynyt ja että nyt tuli tunnit täyteen'. 

Mitään riitoja ei ollut, ei toisia osapuolia, ei taloudellisia ongelmia, ei mitään järjellä selittävää syytä eroon.

Tää on just näiden puhumattomien, näennäisesti kilttien ja hiljaisten miesten vaara. He sitten oikeasti lähtevät siitä pitkästäkin avioliitosta puhumatta, tuosta noin vain.

Edes ilman mitään järkevää syytä. Tai noh, yleensä noi ovat hommanneet toisen naisen salaa, selvisikö sulle ikinä, että mies oli hommannut naisen, ennenkuin sut jätti?

Mua kiinostaisi että MITEN se mies saa uuden naisen jos ei puhu mitään? Elehtimällä?

Älä ota "puhumattomuus" sanaa kirjaimellisesti.

Puhumattomuus tarkoittaa yleensä sitä, että puhutaan vain pinnalliset ja arkipäivän asiat ja nekin niukasti. Ja että paljon ollaan hiljaa, omissa oloissaan ja hyvin harvoin puhutaan syvällisiä.

Kyllä noi "puhumattomat" miehet osaa suhdetta viritellessään puhua ja jopa lovebombata. Näin kävi minullekkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen vähäpuheinen mies kotioloissa. Muuten kyllä sosiaalinen. Johtuu osittain siitä, että työpäivän jälkeen sitä haluaa hiljaisuudessa palautua. Vaimon kanssa elämä ja menot ovat myös osittain eriytyneet ja yhteisiä puheenaiheita ei niin paljoa ole, kuin voisi olla.

Suhdekriisiä meillä ei kuitenkaan ole. Mitään erouhkailuja emme ole koskaan harrastaneet, sehän vasta kelvotonta puhetta olisikin.

Kiva kun jätit kommentin. Meilläkin vähän tuollainen tilanne, tosin sillä erolla että kun mies ahdistuu mun keskustelunavauksista joskus niin erokortti vedetään. Se on kyllä kelvotonta puhetta, kuten sanoit.

Ap

Siis olet 30 vuotta ollut tällaisen miehen kanssa?

Minkä ikäisiä olette?

Minä 48, hän 57.

Ap

Eli olit 18-vuotias, kun aloit olla tämän miehesi kanssa. Toisin sanoen, sulla ei ole pitkiä vuosiakausia kestäneitä kunnon parisuhteita muiden miesten kanssa ennen tätä miestäsi.

Niin, ei kovin pitkiä, mutta kyllä niitä oli. Tämä sitten loksahti kerrasta jollain tapaa, kummallakin. Siinä oli kemiaa, rakkautta ja räiskettä. Mutta joo, paljoa ei asioista puheltu silloinkaan. Meillä vain on ollut jotain kummaa liimaa joka pitää yhdessä. Ja sitä rakkautta. Vaikka mies ei isoista asioista pukahtele, niin yhä käyttää musta samaa hellittelynimeä kuin silloin. Se kertoo jotain.

Ap

No, miksi ap teit sitten aloituksen tänne, jos olet ollut miehesi kanssa jo 30 vuotta ja nyt jo päädyit tulokseen, että hyväksyt jatkossakin miehen puhumattomuuden?

Mitkä asiat sua sitten painaa?

Onpa ilkeää ja hedelmätöntä v ttuilua.

Tiesitkö, että jotkut ovat niin kilttejä ja lojaaleja että sietävät tällaisia ongemia vuosikymmeniä? Eikö niistä saisi mielestäsi tietyn ajan jälkeen enää puhua vai mikä on ongelmasi? Kun kerran siedit nuorena etkä tiennyt paremmasta, siedä nyt vanhuuteen saakka?

Tietäisitpä mitä kaikkea on ennen siedetty ja pidetty normaalina, syytetty toista osapuolta (kuten sinäkin nyt teet) ja ylipäätään miten ihmisten elämä on mennyt. Vai oletko katkera ja haluat myös muiden haaskaavan oman elämästä?

Koskaan ei ole liian myöhäistä erota! Jos sieti huonoa suhdetta v. 1999, ei tarvitse silti enää sietää!

😁😄🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko harkinneet terapiaa, joko yksilö- tai pari? Puhumattomuus ja defensiivisyys johtuu usein huonosta itsetunnosta ja kyvyttömyydestä tunnistaa omia tunteita ja haluja.

Joo, olen kyllä miettinyt, mutta eipä sitä jörrikkää sinne saisi ikinä. Eli vaihtoehtona olisi sitten yksilöterapia, pureskelen sitä vaihtoehtoa vielä.

Jonkun itsetunto-ongelman olen taustalla ajatellut olevan.

Ap

Minä kävin hieman vastaavassa tilanteessa yksin terapiassa, kun mies ei missään nimessä suostunut minkäänlaiseen terapiaan. Ei yhdessä eikä yksin. Minua terapia auttoi todella paljon, ja siellä käsiteltiin aika erilaisia asioita kuin sinne mennessä olin itse ajatellut. Elämä on sen jälkeen tuntunut paljon paremmalta, vaikka mies on ihan samanlainen kuin ennenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

En puhu siksi, koska se johtaa huutamiseen ja raivoamiseen. Keskustelu ei ole naiselle vaihtoehto. Hän tahtoo riidellä joka tarkoittaa hänelle keskustelua. Synnytys muutti häntä ihmisenä niin paljon, etten enää tunne sitä ihmistä joka kotonani asuu.

Vierailija kirjoitti:

Voihan se haluta naisen sijaan pojan tai miehen. Niin.

No en oikein usko. Vanha ukko.

Ap

Vierailija kirjoitti:

En puhu, koska toinen osapuoli aloittaa raivoamisen tai sitten ei noteeraa mitään. Kaikki on puolison mielestä henkilökohtainen loukkaus häntä vastaan. Ihan sama, kuinka varovasti yrittää tuoda esiin omia ajatuksia.

Meillä se puhumaton käyttäytyy noin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus, jota pidin vaan puolison luonteenpiirteenä ja rauhallisuutena/hiljaisuutena tappoi koko suhteen. 15 vuoden avioliiton jälkeen puoliso ilmoitti vaan yhtäkkiä, että ' en ole onnellinen enää tässä suhteessa, että paha olo on ollut jo pitkään. Haluan eron'. Tuosta noin vaan. Ykskaks. Kerta laakista. Asioita ei suostunut käsittelemään eikä halunnut korjata. Sen verran myönsi, että 'kaikenlaista pahaa mieltä on vuosien mittaan kertynyt ja että nyt tuli tunnit täyteen'. 

Mitään riitoja ei ollut, ei toisia osapuolia, ei taloudellisia ongelmia, ei mitään järjellä selittävää syytä eroon.

Tää on just näiden puhumattomien, näennäisesti kilttien ja hiljaisten miesten vaara. He sitten oikeasti lähtevät siitä pitkästäkin avioliitosta puhumatta, tuosta noin vain.

Edes ilman mitään järkevää syytä. Tai noh, yleensä noi ovat hommanneet toisen naisen salaa, selvisikö sulle ikinä, että mies oli hommannut naisen, ennenkuin sut jätti?

Mua kiinostaisi että MITEN se mies saa uuden naisen jos ei puhu mitään? Elehtimällä?

Tutustumis vaiheessa on yleensä tarve puhua ja usein myös hieman kuunnella. Pitkässä suhteessa siiheni ei välttämättä koe mitään tarvetta. Toki se johtaa Yleensä siihen että tehdään oletuksia. Oletetaan että kaikki on kuten ennenkin, oletetaan että kumpikaan ei esimerkiksi lähde suhteesta kun ei ole tähänkään asti lähtenyt.

Vaikka sen puolison kanssa ei kokisi tarvetta mistään puhua, voi se puolisoa puhua ihan omasta halusta ystävien kanssa, ehkä sukulaisten, ehkä lasten, ehkä rakastajan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en puhu. Olen todella huono ihan neutraaleissakin tilanteissa sanoittamaan tunteitani ja vältän konflikteja viimeiseen saakka.

Olen ehkä lapsena oppinut sellaiseen älä valita, älä selitä -ajattelutapaan, se puhumattomuus on itselleni tapa käydä asioita läpi oman pääni sisällä.

Kiitos tästä. Mä olen miettinyt että jollain tapaa lapsuudesta tämä juontaa miehelläkin. Olen yrittänyt ymmärtää tätä piirrettä, mutta joskus se on hirveän vaikeaa.

Ap

Ihminen voi korjata tapaansa ahdistua ja kokea huonommuutta. Seuraava askel on kysyä mieheltä, haluaako hän elää näin loppuelämänsä vai haluaako oppia elämään normaalien tunteiden kanssa. Tunteet ovat olemassa, koska ne auttavat elämään oikeaa elämää. Niihin tutustuminen kannattaa aina. JOS miehesi ei halua ottaa riskiä, että elämä tuntuu joltain, sinun on tehtävä omat päätelmäsi.

Eikö olekin jännä, miten me naiset päädymme tällaisten miesten puolisoiksi? Ovatko miehet aluksi tunteellisia, mutta sitten käytös muuttuu nopeasti?

Jos lähes kuuskymppinen ei koe mitään tarvetta opetella puhumaan tai käsittelemään asioita puhumalla tuskin hän sitä haluaa jatkossakaan ainakaan parisuhteessa jossa tavat on jo vakiintuneet kauan sitten. Puhuahan puoliso voi hyvinkin muiden kanssa myös niistä tunteista.

Näinpä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

siis puhumattomuusko teillä luo parisuhdeongelmia/epäselvyyksiä? vai vain sinä päässäsi? onko mies ollut tällainen alusta asti? minä menin naimisiin puhumattoman ukon kanssa 26 vuotta sitten, eikä ole ollut mitään ongelmaa. ei kukaan jaksa alati höpöttävää miestä. tuo ukon käppänä sanoo, jos on asiaa. juuri viime viikolla innostui kysymään, että onko paita silitetty. oli se, ja ei siitä sen enempää tarvitse keskustelua jatkaa. hyvää syksyä, ja toivottavasti asiat oikenee teilläkin.

Varmaan vähän kumpikin. Ehkä minä päässäni viime aikoina. On ollut alusta asti samanlainen ja olen täällä aiemminkin jo kirjoitellut että vasta viime aikoina tuo käytös on enemmän alannut vaivaamaan. Kun oikein mihinkään ei saa vastauksia, pelkkää örinää.

Ap

Onko miehesi käytöksessä jotain muutakin epäilyttävää, kun asia on alkanut vaivaamaan nyt yhä enemmän, vaikka olet ns. tottunut tuohon jo 30 vuoden ajan?

Epäiletkö tällä hetkellä toista naista?

jotkut ovat luonteeltaan hiljaisia, ovat olleet sitä jo ihan lapsista saakka. hiljaista miestä on voinut aluksi miellyttää paljon puhuva nainen, mutta vuosien saatossa se on saanut häntä vaan vetäytymään. hiljaisen miehen kanssa voi sopia vaikka palaveriajan, milloin keskusteltaisiin asiasta tarkemmin. vaikka viikon päähän, ja kaataa sitten miehelle vaikka oluen ja aloittelee asian rauhassa. pidä puhe lyhyenä ja tiiviinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko harkinneet terapiaa, joko yksilö- tai pari? Puhumattomuus ja defensiivisyys johtuu usein huonosta itsetunnosta ja kyvyttömyydestä tunnistaa omia tunteita ja haluja.

Joo, olen kyllä miettinyt, mutta eipä sitä jörrikkää sinne saisi ikinä. Eli vaihtoehtona olisi sitten yksilöterapia, pureskelen sitä vaihtoehtoa vielä.

Jonkun itsetunto-ongelman olen taustalla ajatellut olevan.

Ap

Yritä saada se vaan sinne pariterapiaan. Meillä myös puhumaton mies ja ongelmia kasaantunut vuosien varrella sen vuoksi ihan liikaa. Hän puhuu kyllä paljon noin niin kuin muuten, mutta ei mistään oikeasta asiasta. Enkä minäkään ole mikään vatvoja, mutta paljon on tullut ristiriitoja, mitkä on nyt vuosien päästä kasaantuneet ja aiheuttavat riitoja. Kyse tällaisissa tapauksissa on aina traumaperäisestä lapsuudesta, kuten myös miehelläni ja hänellä on pahoja itsetunto-, riittämättömyys- ja kyvyttömyysongelmia, mitkä ovat johtaneet myös pettämiseen. Itse olemme tehneet sen virheen, ettemme menneet jo vuosia sitten pariterapiaan, mutta nyt kun se oli meidän viimeinen oljenkorsi, on siitä oikeasti ollut apua ja mies on uskaltanut siellä kertoa ja pystynyt pukemaan muutenkin sanoiksi tuntemuksiaan. Vieraalle on jotenkin ehkä turvallisempaa puhua.

Kiitos kommentista. Kiva että teillä on tämä auttanut. Mä vähän luulen että ainoa terapiavaihtoehto olisi mun yksilöterapia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhumattomuus, jota pidin vaan puolison luonteenpiirteenä ja rauhallisuutena/hiljaisuutena tappoi koko suhteen. 15 vuoden avioliiton jälkeen puoliso ilmoitti vaan yhtäkkiä, että ' en ole onnellinen enää tässä suhteessa, että paha olo on ollut jo pitkään. Haluan eron'. Tuosta noin vaan. Ykskaks. Kerta laakista. Asioita ei suostunut käsittelemään eikä halunnut korjata. Sen verran myönsi, että 'kaikenlaista pahaa mieltä on vuosien mittaan kertynyt ja että nyt tuli tunnit täyteen'. 

Mitään riitoja ei ollut, ei toisia osapuolia, ei taloudellisia ongelmia, ei mitään järjellä selittävää syytä eroon.

Tää on just näiden puhumattomien, näennäisesti kilttien ja hiljaisten miesten vaara. He sitten oikeasti lähtevät siitä pitkästäkin avioliitosta puhumatta, tuosta noin vain.

Edes ilman mitään järkevää syytä. Tai noh, yleensä noi ovat hommanneet toisen naisen salaa, selvisikö sulle ikinä, että mies oli hommannut naisen, ennenkuin sut jätti?

Mua kiinostaisi että MITEN se mies saa uuden naisen jos ei puhu mitään? Elehtimällä?

Älä ota "puhumattomuus" sanaa kirjaimellisesti.

Puhumattomuus tarkoittaa yleensä sitä, että puhutaan vain pinnalliset ja arkipäivän asiat ja nekin niukasti. Ja että paljon ollaan hiljaa, omissa oloissaan ja hyvin harvoin puhutaan syvällisiä.

Kyllä noi "puhumattomat" miehet osaa suhdetta viritellessään puhua ja jopa lovebombata. Näin kävi minullekkin.

Mitä tää syvällinen puhe oikein on? Puhutaan Kierkegaardista ja filosofiastaan vai siitä, millaisia tunteita syksy minussa herättää?

Onneksi oma mies ei puhu syvällisiä, voidaan ihan iloisina rupatella ruokapöydässä niitä näitä ilman, että toinen herkistyy siinä kesken kinkkukiusauksen kauhomisen samalla tanssin keinoin ilmaisemaan itseään, koska tuntee niin syvällisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En puhu, koska toinen osapuoli aloittaa raivoamisen tai sitten ei noteeraa mitään. Kaikki on puolison mielestä henkilökohtainen loukkaus häntä vastaan. Ihan sama, kuinka varovasti yrittää tuoda esiin omia ajatuksia.

Meillä se puhumaton käyttäytyy noin.

Ap

Onko aina käyttäytynyt noin, kaikki nämä 30 vuotta?

Miten mies oirehti, kun hänellä oli se toinen nainen? Miten jäi kiinni siitä? Miten saitte asiat korjattua ja jatkettua liittoa? Milloin tämä toinen nainen oli kuvioissa? Siis missä kohtaa tätä 30 vuoden yhdessäoloa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko olleet teini-ikäisistä asti yhdessä? Onko teillä edes ehtinyt olla mitään pitkiä parisuhteita (=useita vuosia) muiden kanssa?

Voisiko miehellä olla tällainen identiteetti- ja ikäkriisi eli viidenkympin kriisi ja ajattelee, että on viimeinen hetki katsoa muitakin naisia? Tuollainen monesti tulee, jos ollaan nuoresta asti oltu vain sen yhden kanssa.

Miehen puhumattomuus ja erokortin esiin vetäminen ja ärtyneisyys viittaa, että on mielenkiinto ehkäpä jossain toisessa naisessa.

Kyllä voisi olla joku kriisi, mutta lähinnä nyt sitten jo kuudenkympin sellainen. Eiköhän sen jälkeen ole ikäkriisit kriiseilty, luulisin ainakin.

Hmmm, voisiko liki kuusikymppinen vielä jaksaa toisia naisia? Vähän sellainen tunne että ei, mutta niin....kaikkeahan sitä puolison selän takana tosiaan hääräillään. Itsellä ei olisi jaksamista enää tuon yhden miehen lisäksi vielä toiseenkin mieheen, huh. Itse asiassa olenkin kysynyt jossain vaiheessa että onkohan toinen nainen kyseessä, niin jyrkästi kieltää, ei auta kuin luottaa tähän. Järkyttävää elää jatkuvassa epäluulon ilmapiirissä. Joskus aikanaan mies oli minusta todella mustasukkainen ja näki piruja siellä missä niitä ei todellakaan ollut, se oli aivan hirvittävää.

Ap

Olisi kiva tietää millaisia ovat ne asiat, joista hän ei suostu puhumaan. Se kertoo paljon.

Mielestäni päätös olla suostumatta puhumaan haluamistaan aiheista, vaikka tämä ahdistaa kovasti kumppania, on henkistä väkivaltaa.

Mun täytyy tähän vastata, että eipä oikein mistään, kuulostaa kyllä aika hurjalta näin kun oikein ajattelen. Toisen naisen siis kieltää, mutta voiko siihen luottaa, luulisin niin. Kun kysyn että lähdetäänkö viikonloppuna elokuviin: "En tiedä." Mikä mieltä painaa: "Ei mikään." (Vaikka siis näkee että painaa.) Kumman mekon laitan: "En tiedä." Mitä pidit elokuvasta: "En tiedä." Miksi et halua seksiä? "Mykkä."

Viimeinen kysymyshän oli jo niin extreme-syvällinen että siihen on turha vastausta odottaakaan. Eli joo, on alannut myös seksiä pihtaamaan ja ainoa vastaus minkä olen saanut irti: "Ei haluta, vika ei ole sun."

Ap

Mieshän on ilmiselvästi masentunut. Pahemmaksi tuo vaan menee tuosta. Toinen nainen saattaa olla hyvinkin myös kuvioissa. Tuohon auttaa se, että teet itsestäsi uudelleen halutun, mikä tarkoittaa että joko hommaat itsellesi salasuhteen oikeasti tai sitten annan miehesi ymmärtää, että sinulla on jotain sutinaa jonkun muun kanssa. Jos hän ei kerran suostu pariterapiaan niin paras tapa herättää mielenkiinto uudelleen on joko oikea tai tekaistu sivusuhde. Trust me!