Miksi isovanhemmat haluavat tukea lapsiperhettä aina vain ostamalla vaatteita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lasten aikanaan saamat vaatelahjat ei olleet kaikki aina sellaisia, että itse olisin ostanut, mutta aina ilahduin kuitenkin siitä, että joku oli halunnut lastani muistaa. Ja huolehdin, että lapsella oli se lahjaksi saatu asu yllä, kun mentiin kylään tai muuten tavattiin lahjan antajaa.

Mutta en mä kyllä ikinä ajatellut, että lahjan antaja jotenkin yritti tukea meitä, toipahan vain omasta mielestään söpön lahjan. Ihan samalla lailla vien sitten vastavierailulle vaikkapa omenapiirakan, vaikken uskokaan saajan olevan mitenkään erityisesti sitä vailla.

Joskus kun on ollut tilanne, että olen ollut taloudellisen tuen tarpeessa, olen sen ihan ääneen sanonut. Ja silloin olen saanut apua sen tarpeellisen asian hankintaan. Isovanhemmat on mielellään halunneet varmistaa, että lapsilla on ollut mahdollisuus ja välineet harrastaa haluamiaan asioita. Samoin mummolassa on ollut aina tarvittaessa hoitopaikka.

Jos nyt sitten joku juhlamekko joskus on ollut mummon eikä minun maun mukainen, niin en kyllä usko, että siitä on mitään haittaa kenellekään koitunut.

Olet järkevä. Sun kanssa olisikin helppo toimia.

Kaikki ei aina voi myötäillä toisen ihmisen maailmaa, kun ei tiedä siitä. Vein aikoinani kummilapselleni lahjaksi kirjoja, koska olen itse lukija ja lapsesta asti sitä ollut. Lapsen äiti oli aina siitä jotenkin närkästynyt, lapsi kyllä tykkäsi lukea ja luimmme yhdessä usein.

Mutta kun tavaraa olisi pitänyt antaa tai rahaa. En lähtenyt siihen peliin mukaan.

Nyt kummilapsi on aikuinen ja sanoo, että hänellä on vieläkin kaikki ne kirjat tallessa ja aikoo pitääkin ja säilyttää omaa tulevaa lastaan varten.

Tuliko mieleesi, että veit saman kirjan kuin äiti oli jo hankkinut tai hän tiesi, että tulee muualtakin?

Yleensä se äiti yrittää jollain tavoin kontrolloida sitä tulvaa ja vinkkaa ihan siksi, että ei tulisi samaa tavaraa monesta suunnasta.

t. kolme tatupatua, neljä samaa ellaa jne.

Ei. Siihen aikaan mitään tatuja ja patuja ei ollutkaan

Ikinä ei heillä kirjoja näkynyt, muuta kuin ne minun lapselle ostamani ja nekään ei olleet mitään ohkaisia kuvakirjoja. Siksi veinkin, kun tiesin, että siinä perheessä ei lapsille lueta.

Ja kirjastojahan ei ole myöskään. Kaikki eivät tosiaan halua ostaa omaksi kirjoja.

Huomaa, että joku sivistymätön mammeli on vetänyt herneen pahasti nenään kirjoista - siis ei oikeesti voi olla noin vaikeaa. Kun joku haluaa satsata sun lasten lukutaitoon ja sivistykseen, niin luulisi sen olevan hyvä asia, varsinkin kun lapsi itse on säilyttänyt nämä tärkeät lahjat.

Tässäkin ketjussa näkee kuinka etuoikeutettuja ja kiittämättömiä nykymammelit on.

Höpsis. Minusta kirja on hieno lahja. Harmittaa vaan, jos joku pelkästään siitä, että kotona ei ole kirjoja näkyvillä tekee päätelmiä, ettei kotona luettaisi.

Päätelmiä ja päätelmiä. Me ihmiset, jotka käydään toistemme luona, ollaan paljon yhteydessä, koska ollaan hyviä ystäviä, me yleensä TUNNEMME toisemme. Ei me tehdä toisistamme päätelmiä heidän kotinsa tavaroiden tms. perusteella, vaan tunnetaan ja tiedetään toisemme ihan muutenkin.

Voi hyvä taivas teidän ajatuksianne.

Ei meidän tarvitse penkoa toistemme kaappeja ja komeroita oppiaksemme tuntemaan heidän tapojaan ja mieltymyksiään. Kyllä ne on elämän varrella tulleet esille ihan ilmankin.

Vai mitä luulette, täytyykö minun penkoa jonkun ystäväni koti löytääkseni sieltä lumilaudan, ja jos en löydä, vasta sittenkö voin olla varma, ettei perheessä kukaan harrasta lumilautailua? Vai uskoisinko ihan ystäväni kertoman ja oman heistä saamani kokemukseni perusteella, että heillä ei lumilautailla?

Se kummi voi olla joku joka ei ole niin kamalan tuttu toisen puolison kanssa, vaan esimerkiksi toisen serkku, joka lähinnä velvollisuudesta on otettu kummiksi tai siksi että puoliso on hänen lastensa kummi.

Meillä on ihan kaikki lastenkirjat meidän vanhempien huoneessa, jonne täytyy vieraiden erikseen mennä eri kerrokseen penkomaan nähdäkseen onko meillä lastenkirjoja lapsille vai ei.

Voi voi. Voi voi. Kaikki on niin vaikeata.

Jos minä olisin se velvollisuuskummi, niin en osallistuisi koko kummiuteen sitä nimellistä velvollisuutta enempää. Lahjat lapselle hankkii se oikea kummi ja sillä siisti.

Mutta jos siltä tuntemattomalta kummilta nyt kuitenkin jotain tahtoo, niin eikö vanhempi voi sanoa, että älä osta ainakaan kirjaa, koska todennäköisesti se on hutiostos, lapsella on jo kirjoja.

Joten unohdetaan nyt ne kirjat sitten, kun niistäkin saatiin aikaan tämmöinen täpinä.

Ei kirjoja, ei vaatteita, ei lahjakortteja.

Miten se raha sitten olisi parhainta antaa? Vanhemman tilille? Vai käteisenä kuoressa?

En ole sanonut että ei kirjoja vaan että on todella törkeää päättää omin päin olla se sivistyksen airut, joka sivistää jonkun toisen lasta, kun se toinen ei osaa. Kuten tämä yksi täällä sössötti.

Ja että jos ostaa kirjoja, tarkistaa ettei se lapsi saa sitä samaa kirjaa moneen kertaan tai että sitä ei ole jo.

Ylipäätään on fiksua kysyä vanhemmilta mitä lapsi toivoo, mitä hän tarvitsee ja mitä ei ole muuten tulossa.

Räpäti räpäti, uskotaan jo että mitään ei saa ostaa ennen kuin on käyty vanhempien kanssa tarkka rätinki, mitä kukakin lahjan antaja saa tuoda ja millä mielellä.

Ei ihme jos ihmiset ei enää halua ryhtyä kummiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lasten aikanaan saamat vaatelahjat ei olleet kaikki aina sellaisia, että itse olisin ostanut, mutta aina ilahduin kuitenkin siitä, että joku oli halunnut lastani muistaa. Ja huolehdin, että lapsella oli se lahjaksi saatu asu yllä, kun mentiin kylään tai muuten tavattiin lahjan antajaa.

Mutta en mä kyllä ikinä ajatellut, että lahjan antaja jotenkin yritti tukea meitä, toipahan vain omasta mielestään söpön lahjan. Ihan samalla lailla vien sitten vastavierailulle vaikkapa omenapiirakan, vaikken uskokaan saajan olevan mitenkään erityisesti sitä vailla.

Joskus kun on ollut tilanne, että olen ollut taloudellisen tuen tarpeessa, olen sen ihan ääneen sanonut. Ja silloin olen saanut apua sen tarpeellisen asian hankintaan. Isovanhemmat on mielellään halunneet varmistaa, että lapsilla on ollut mahdollisuus ja välineet harrastaa haluamiaan asioita. Samoin mummolassa on ollut aina tarvittaessa hoitopaikka.

Jos nyt sitten joku juhlamekko joskus on ollut mummon eikä minun maun mukainen, niin en kyllä usko, että siitä on mitään haittaa kenellekään koitunut.

Olet järkevä. Sun kanssa olisikin helppo toimia.

Kaikki ei aina voi myötäillä toisen ihmisen maailmaa, kun ei tiedä siitä. Vein aikoinani kummilapselleni lahjaksi kirjoja, koska olen itse lukija ja lapsesta asti sitä ollut. Lapsen äiti oli aina siitä jotenkin närkästynyt, lapsi kyllä tykkäsi lukea ja luimmme yhdessä usein.

Mutta kun tavaraa olisi pitänyt antaa tai rahaa. En lähtenyt siihen peliin mukaan.

Nyt kummilapsi on aikuinen ja sanoo, että hänellä on vieläkin kaikki ne kirjat tallessa ja aikoo pitääkin ja säilyttää omaa tulevaa lastaan varten.

Tuliko mieleesi, että veit saman kirjan kuin äiti oli jo hankkinut tai hän tiesi, että tulee muualtakin?

Yleensä se äiti yrittää jollain tavoin kontrolloida sitä tulvaa ja vinkkaa ihan siksi, että ei tulisi samaa tavaraa monesta suunnasta.

t. kolme tatupatua, neljä samaa ellaa jne.

Ei. Siihen aikaan mitään tatuja ja patuja ei ollutkaan

Ikinä ei heillä kirjoja näkynyt, muuta kuin ne minun lapselle ostamani ja nekään ei olleet mitään ohkaisia kuvakirjoja. Siksi veinkin, kun tiesin, että siinä perheessä ei lapsille lueta.

Ja kirjastojahan ei ole myöskään. Kaikki eivät tosiaan halua ostaa omaksi kirjoja.

Huomaa, että joku sivistymätön mammeli on vetänyt herneen pahasti nenään kirjoista - siis ei oikeesti voi olla noin vaikeaa. Kun joku haluaa satsata sun lasten lukutaitoon ja sivistykseen, niin luulisi sen olevan hyvä asia, varsinkin kun lapsi itse on säilyttänyt nämä tärkeät lahjat.

Tässäkin ketjussa näkee kuinka etuoikeutettuja ja kiittämättömiä nykymammelit on.

Höpsis. Minusta kirja on hieno lahja. Harmittaa vaan, jos joku pelkästään siitä, että kotona ei ole kirjoja näkyvillä tekee päätelmiä, ettei kotona luettaisi.

Päätelmiä ja päätelmiä. Me ihmiset, jotka käydään toistemme luona, ollaan paljon yhteydessä, koska ollaan hyviä ystäviä, me yleensä TUNNEMME toisemme. Ei me tehdä toisistamme päätelmiä heidän kotinsa tavaroiden tms. perusteella, vaan tunnetaan ja tiedetään toisemme ihan muutenkin.

Voi hyvä taivas teidän ajatuksianne.

Ei meidän tarvitse penkoa toistemme kaappeja ja komeroita oppiaksemme tuntemaan heidän tapojaan ja mieltymyksiään. Kyllä ne on elämän varrella tulleet esille ihan ilmankin.

Vai mitä luulette, täytyykö minun penkoa jonkun ystäväni koti löytääkseni sieltä lumilaudan, ja jos en löydä, vasta sittenkö voin olla varma, ettei perheessä kukaan harrasta lumilautailua? Vai uskoisinko ihan ystäväni kertoman ja oman heistä saamani kokemukseni perusteella, että heillä ei lumilautailla?

Se kummi voi olla joku joka ei ole niin kamalan tuttu toisen puolison kanssa, vaan esimerkiksi toisen serkku, joka lähinnä velvollisuudesta on otettu kummiksi tai siksi että puoliso on hänen lastensa kummi.

Meillä on ihan kaikki lastenkirjat meidän vanhempien huoneessa, jonne täytyy vieraiden erikseen mennä eri kerrokseen penkomaan nähdäkseen onko meillä lastenkirjoja lapsille vai ei.

Voi voi. Voi voi. Kaikki on niin vaikeata.

Jos minä olisin se velvollisuuskummi, niin en osallistuisi koko kummiuteen sitä nimellistä velvollisuutta enempää. Lahjat lapselle hankkii se oikea kummi ja sillä siisti.

Mutta jos siltä tuntemattomalta kummilta nyt kuitenkin jotain tahtoo, niin eikö vanhempi voi sanoa, että älä osta ainakaan kirjaa, koska todennäköisesti se on hutiostos, lapsella on jo kirjoja.

Joten unohdetaan nyt ne kirjat sitten, kun niistäkin saatiin aikaan tämmöinen täpinä.

Ei kirjoja, ei vaatteita, ei lahjakortteja.

Miten se raha sitten olisi parhainta antaa? Vanhemman tilille? Vai käteisenä kuoressa?

En ole sanonut että ei kirjoja vaan että on todella törkeää päättää omin päin olla se sivistyksen airut, joka sivistää jonkun toisen lasta, kun se toinen ei osaa. Kuten tämä yksi täällä sössötti.

Ja että jos ostaa kirjoja, tarkistaa ettei se lapsi saa sitä samaa kirjaa moneen kertaan tai että sitä ei ole jo.

Ylipäätään on fiksua kysyä vanhemmilta mitä lapsi toivoo, mitä hän tarvitsee ja mitä ei ole muuten tulossa.

Räpäti räpäti, uskotaan jo että mitään ei saa ostaa ennen kuin on käyty vanhempien kanssa tarkka rätinki, mitä kukakin lahjan antaja saa tuoda ja millä mielellä.

Ei ihme jos ihmiset ei enää halua ryhtyä kummiksi.

Ei siinä mitään ylivoimaista ole. Opettelet vain käyttäytymään kuten normaalit ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli iso riita äitini kanssa siitä krääsävirrasta ja hän sanoi kirjaimellisesti, että hän haluaa tuoda sitä krääsää, jotta lapset kiintyisivät häneen.

Eli onko koko sukupolvi (kun tuntuu olevan yleinen ongelma) jotenkin kiintymyssuhteeltaan häiriintyneitä ja kirjaimellisesti ostavat lastenlasten rakkautta? Eivät osaa osoittaa rakkauttaan muuten kuin tavaralla?

Monilta on taas vieraantunut ihan se mikä on ylimääräistä krääsää ja mikä ei. Mikä tarpeellista ja mikä ei.

Yleensä äärimmäisen niukkasn kulutuksen puolesta puhujat ovat:

-matalatuloisia, uskovaisia, itse tulleet köyhästä perheestä, pitävät säästämistä tärkeänä vaikka joutuisi kituuttamankin.

Näille ihan mikä vaan ei ole välttämätöntä, on pöyristyttävää tuhlausta. Ja herran jestas jos joku tuote joskus jää vähälle käytölle tai olisi virhe ostos mikä synti!

En itsekään tykkää, että rahaa menee kankkulan kaivoon, mutta joskus vaan saattaa tulla jotain turhaakin.

Huvitti kun hm hiusdonitsi ja pinni osastolla joku äippä kovaan ääneen lapselleen *täällä on tätä krääsää" No jos ei käytä pinnejä, niin sitten, mutta miten muuten krääsää?.

Tietenkin joskus edellämainittujakin saattaa hukkua sinne tänne jos ei niin järjestelmällinen ihminen, mutta tuskin kotitalouden talous hirveästi tuollaisista kaatuu. Se on ne isommat pysyvät menot, joissa voi säätää jos voi ja joilla enemmän merkitystä.

Meillä on turhat ostokset n. 100€ vuodessa. Tarkoitan nyt esim. virhe ostoksia vaatteissa eli lapsi on ehkä niin nirso että ei pidä jotain mitä ostanut tai itse tehnyt niin tyhmästi että ottanut laput pois ennenkin sovitettu. Nuo ei taloutta vie perikatoon.

Täysin turhia on ainoastaan tupakka, alkoholi ja kannabis toki niitäkin voi aikuinen ostaa kohtuullisilla summilla omilla rahoillaan.

Ja mun mielestä menee liian pitkälle jos lapsi pitää pakottaa pitämään jotain vaatetta mitä ei halua. Mielestäni ei voi. Jos talous noin tiukalla niin aika järkkyä.

Juuri tuli ostettua yksi tuote mitä ei voi palauttaa arvo 20€. No ei harmita kun ei tuo joka kk tapahdu.

Jokainen aikuinen voi miettiä niitä tuotteita kaikkein eniten, mitä pistää vaan omasta kurkusta alas eli sellaisia turhuuksia, mistä ei nauti koko perhe ja lapset kuten alkoholi ja tupakka. Omia paheita saa olla, mutta huvittavaa silloin jos vahdataan hiusdonitsien tai paitojen ostoa lapsille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon lopettanut kaiken ostamisen, kun en mitään mieluisaa ole osannut ostaa. - mummi

Olet varmaan kysynyt mitä tarvitsee, kysynyt koot jne.? Jostain syystä siskoni ja kummit osaavat kysyä sen hetkistä kokoa, mutta anoppi ei tähän kykene. Olen miettinyt kovasti, että mistä tämä arvovaltakysymys?

Mieskään ei osaisi sanoa lapselle sopivaa kokoa kysymättä multa, joten lasta harvoin näkevä anoppikaan ei voi osata.

Mutta kun pitää päsmäröidä ja kuvitella, että kyllä mummo tietää.

Ja miniä on sitten ikävä ihminen, kun mummon ostamat ei kelpaa.

Tätä mummin asennetta en voi yksinkertaisesti kestää. Miksi pitää saada ostaa jotain itselle mieleistä? Miksi et halua ostaa, mitä se toinen haluaa? Eikö tuo ole idea lahjan antamisessa?

Voi kysyä, että mitä tarvitaan/halutaan. Jos ei tiedä niin voi vain antaa rahaa. Se varmasti ilahduttaa saajaa.

On tavallinen ilmiö, että ihmiset ostavat lahjaksi sellaista, mistä saaja ei pidä. Tätä tehdään myös aikuisille. Sain aikoinaan suuren määrän lahjakirjoja, joista en pitänyt. Kerroin mielipiteeni antajalle parin ensimmäisen kirjan jälkeen ja yritin selittää asiaa nätisti.

Aina on riski lahjaa antaessa, että lahjan saaja ei siitä pidä, vaikka kuinka hyvää tarkoittaisi. Näin voi käydä, jos ei tunne lahjan saajaa riittävän hyvin, tai ei jostakin syystä voi tai halua kysyä mitä toinen haluaisi.

Lasten kohdalla pitäisi kuitenkin olla helpompaa, kun vaan kysyy vanhemmilta toiveita, jos ei lapselta itseltään pääse kysymään. Yleensä lapset on kovinkin innokkaita tekemään listaa lahjatoiveistaan.

Mummo kyseli lapsilta toiveita lähinnä siksi, ettei vahingossakaan osta mitään toivottua.

Niin, sitten on nuo tapaukset. Itselläni ei ole kokemusta, olen siunattu tervejärkisellä lähipiirillä. Tiedän kuitenkin noita tyyppejä olevan.

Mullakin onneksi vain anoppi on "tuollainen tyyppi". Sinänsä hämmästyttävää, että hänen lapsensa ovat fiksuja, muut huomioon ottavia mukavia ihmisiä. Tai ehkä juuri sen takia, kun ovat koko lapsuuden ja nuoruuden kärsineet äitinsä omaan napaansa tuijottelusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Serkkuni perhe sai toisen lapsensa ja heillä anoppi eli tätini innostui neulomaan villa-hahtuvalangasta sukkia, pipoja, villatakkeja jne. Tiedättekö sen villalangan, joka huopuu kuumassa vedessä? Perheen äiti ja isä olivat tiukillä sekä ajallisesti että rahallisesti tuolloin niinkuin vähän kaikki nuoret perheet ovat.

Miniä-parka sitten erehtyi pesemään nämä vaatekappaleet pesukoneessa ja nehän kutistuivat ja menivät ihan käyttökelvottomiksi. Voi mikä poru siitä nousi kun tätini sisaruksineen, äitini mukaanlukien, arvostelivat miniän taloustaitoja. Ennen sitä jouduttiin avannolla pesemään ja nykyään ei edes sukkia saada pestyä jne. Kukaan kyseisistä mammoista ei ole avantoon käsiänsä kastellut vaan ihan pesukoneessa ovat pyykkinsä pyörittäneet.

Tuli ajatus, että ihan kuin tarkoituksella oli valittu lapsiperheeseen mahdollisimman hankala materaali, ja sitten jänskätty mitehän miniä tämän klaaraa. Olsi ollut edes seiskaveikkaa ne tekeleet.

Tirsk! Lapsikin tietää, että villavaatteita ei pestä pesukoneessa. Miten tämäkin on saatu lahjanantajan syyksi? Miten uusavuttomia ihmisiä voi edes olla?

Minä olen aikuinen, lapseton ihminen. Ihan tavallinen työssäkäyvä nelikymppinen. Minä en osta mitään vaatteita mitä en voi pestä pesukoneessa. Ikinä. Ei mulla ole aikaa, saati mielenkiintoa alkaa nyrkkipyykille jossain pesuhuoneen lattialla. Luuletko että lapsiperheessä siihen on jotenkin enemmän aikaa ja mielenkiintoa kuin mulla, lapsettomalla ihmisellä?

Nykyään useimmat villavaatteet vo pestä koneessa. Toki sillloin käytetään koneen  villaohjelmaa, joka pesee hellävaraisesti ja linkous on hitaampi. Ei ole mitään järkeä nähdä  suurta vaivaa ja kutoa lastenvaatteita langasta, joka ei kestä konepesua. Etenkin, kun lapsilla kaikki likaantuu nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillakin ihmisillä vaan on tapana hamstrata kaikkea kirpputorilta kun halvalla saa. Pistäisin itse vaa johonkin kierrätykseen suoraan. Tuo ei ole mitenkään haitallista lasta kohtaan ja en lähtisi välejä sukulaisiin sen takia pilaamaan.

Ei kaikilla ole aikaa kuskailla ylimääräisi vaatteita jatkuvasti kierrätykseen. Varsinkin maaseudulla sinne lähimpään kierrätyspaikkaan voi olla kymmeniä kilometrejä matkaa. 

Maaseudulla kai liikutaan omalla autolla. Eikö ole uffin, kontin keräyslaatikoita? Poisheitettävän tekstiilin keräystä?

Kaupungeissa ainakin liki joka kaupan pihassa uffin laatikko? Ja hyväntekeväsyyskirppareita useampia joiden aulaan tms. Voi laatikkoon heittää lahjoitukset.

Miksi kenenkään pitäisi ajella omalla autollaan satoja kilometrejä kuskailemassa vaatteita, joita ei ole alunperinkään halunnut?

Ettekö te sieltä maalta liiku koskaan minnekään? Kirkonkylään koulun tiöaisuuksiin, lähimpään suurempaan taajamaan vaateostoksille , ym erikoistavaraa ostamaan?

Käy kirkossa, marttailloissa, töissä kukaan?

Tottakai jokainen varmasti pystyisi viemään ne rytkyt Uffiin. Mutta miksi kenenkään pitäisi siivota toisten jälkiä ja hävittää toisten roskia?

Ei minua ainakaan kiinnosta korjata muiden virheitä.

eri

Tuskin ne uffillakaan niistä rikkinäisistä ja tahraisista rytkyistä ilahtuu.

Eipä ehkä, mutta se lajittelu siellä on heidän työnsä ja tehtävänsä. He tietävät mihin ovat ryhtyneet kun hommaan ovat ruvenneet. Tuskinpa nuo jäteasemallakaan työskentelevät suuresti kaikesta sotkusta nauttivat, mutta työtä se on sekin ja jonkun tehtävä.

Valitettavasti maailmassa on vanhaa, kulunutta, rikkinäistä, likaista, rumaa, käyttökelvotonta, jos jotakin.

Rikkinäiset ja likaiset ei kuuluisikaan Uffille, vaan polttokelpoisiin jätteisiin, mutta ikinä kaikki ihmiset ei opi eikä osaa lajitella oikein. Siksi tarvitaan työntekijöitä siihen hommaan. He sen lopputyön sitten tekevät.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän ne isovanhemmat vain näe jotain kivaa kirppiksellä halvalla, ajattelevat että tämähän menisi Elmerille, ja sitten ostavat sen ja kantavat teille. Siis ihan täydellistä heräteostelua, turha tässä minusta mitään syvällisiä psykologisia merkityksiä.

Vanhenevien naisten nukkeleikkejä.

Suhtautuvat lapseen kuin .kivaan puettavaan nukkeen.

Ei hyvä. Se on vallankäyttöä.

Hyvä lahja ilahduttaa saajaa ja antajaa. Onneksi tuo vaihe, jolloin lapset eivät osaa kertoa omia toiveitaan, on kovin lyhyt. Kun se on ohi, niin lasten venhempien ei pitäisi edes olla yhtälössä mukana. Eiväthän ne lahjat heille ole, vaan sille lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lasten aikanaan saamat vaatelahjat ei olleet kaikki aina sellaisia, että itse olisin ostanut, mutta aina ilahduin kuitenkin siitä, että joku oli halunnut lastani muistaa. Ja huolehdin, että lapsella oli se lahjaksi saatu asu yllä, kun mentiin kylään tai muuten tavattiin lahjan antajaa.

Mutta en mä kyllä ikinä ajatellut, että lahjan antaja jotenkin yritti tukea meitä, toipahan vain omasta mielestään söpön lahjan. Ihan samalla lailla vien sitten vastavierailulle vaikkapa omenapiirakan, vaikken uskokaan saajan olevan mitenkään erityisesti sitä vailla.

Joskus kun on ollut tilanne, että olen ollut taloudellisen tuen tarpeessa, olen sen ihan ääneen sanonut. Ja silloin olen saanut apua sen tarpeellisen asian hankintaan. Isovanhemmat on mielellään halunneet varmistaa, että lapsilla on ollut mahdollisuus ja välineet harrastaa haluamiaan asioita. Samoin mummolassa on ollut aina tarvittaessa hoitopaikka.

Jos nyt sitten joku juhlamekko joskus on ollut mummon eikä minun maun mukainen, niin en kyllä usko, että siitä on mitään haittaa kenellekään koitunut.

Olet järkevä. Sun kanssa olisikin helppo toimia.

Kaikki ei aina voi myötäillä toisen ihmisen maailmaa, kun ei tiedä siitä. Vein aikoinani kummilapselleni lahjaksi kirjoja, koska olen itse lukija ja lapsesta asti sitä ollut. Lapsen äiti oli aina siitä jotenkin närkästynyt, lapsi kyllä tykkäsi lukea ja luimmme yhdessä usein.

Mutta kun tavaraa olisi pitänyt antaa tai rahaa. En lähtenyt siihen peliin mukaan.

Nyt kummilapsi on aikuinen ja sanoo, että hänellä on vieläkin kaikki ne kirjat tallessa ja aikoo pitääkin ja säilyttää omaa tulevaa lastaan varten.

Tuliko mieleesi, että veit saman kirjan kuin äiti oli jo hankkinut tai hän tiesi, että tulee muualtakin?

Yleensä se äiti yrittää jollain tavoin kontrolloida sitä tulvaa ja vinkkaa ihan siksi, että ei tulisi samaa tavaraa monesta suunnasta.

t. kolme tatupatua, neljä samaa ellaa jne.

Ei. Siihen aikaan mitään tatuja ja patuja ei ollutkaan

Ikinä ei heillä kirjoja näkynyt, muuta kuin ne minun lapselle ostamani ja nekään ei olleet mitään ohkaisia kuvakirjoja. Siksi veinkin, kun tiesin, että siinä perheessä ei lapsille lueta.

Ja kirjastojahan ei ole myöskään. Kaikki eivät tosiaan halua ostaa omaksi kirjoja.

Huomaa, että joku sivistymätön mammeli on vetänyt herneen pahasti nenään kirjoista - siis ei oikeesti voi olla noin vaikeaa. Kun joku haluaa satsata sun lasten lukutaitoon ja sivistykseen, niin luulisi sen olevan hyvä asia, varsinkin kun lapsi itse on säilyttänyt nämä tärkeät lahjat.

Tässäkin ketjussa näkee kuinka etuoikeutettuja ja kiittämättömiä nykymammelit on.

Höpsis. Minusta kirja on hieno lahja. Harmittaa vaan, jos joku pelkästään siitä, että kotona ei ole kirjoja näkyvillä tekee päätelmiä, ettei kotona luettaisi.

Päätelmiä ja päätelmiä. Me ihmiset, jotka käydään toistemme luona, ollaan paljon yhteydessä, koska ollaan hyviä ystäviä, me yleensä TUNNEMME toisemme. Ei me tehdä toisistamme päätelmiä heidän kotinsa tavaroiden tms. perusteella, vaan tunnetaan ja tiedetään toisemme ihan muutenkin.

Voi hyvä taivas teidän ajatuksianne.

Ei meidän tarvitse penkoa toistemme kaappeja ja komeroita oppiaksemme tuntemaan heidän tapojaan ja mieltymyksiään. Kyllä ne on elämän varrella tulleet esille ihan ilmankin.

Vai mitä luulette, täytyykö minun penkoa jonkun ystäväni koti löytääkseni sieltä lumilaudan, ja jos en löydä, vasta sittenkö voin olla varma, ettei perheessä kukaan harrasta lumilautailua? Vai uskoisinko ihan ystäväni kertoman ja oman heistä saamani kokemukseni perusteella, että heillä ei lumilautailla?

Se kummi voi olla joku joka ei ole niin kamalan tuttu toisen puolison kanssa, vaan esimerkiksi toisen serkku, joka lähinnä velvollisuudesta on otettu kummiksi tai siksi että puoliso on hänen lastensa kummi.

Meillä on ihan kaikki lastenkirjat meidän vanhempien huoneessa, jonne täytyy vieraiden erikseen mennä eri kerrokseen penkomaan nähdäkseen onko meillä lastenkirjoja lapsille vai ei.

Voi voi. Voi voi. Kaikki on niin vaikeata.

Jos minä olisin se velvollisuuskummi, niin en osallistuisi koko kummiuteen sitä nimellistä velvollisuutta enempää. Lahjat lapselle hankkii se oikea kummi ja sillä siisti.

Mutta jos siltä tuntemattomalta kummilta nyt kuitenkin jotain tahtoo, niin eikö vanhempi voi sanoa, että älä osta ainakaan kirjaa, koska todennäköisesti se on hutiostos, lapsella on jo kirjoja.

Joten unohdetaan nyt ne kirjat sitten, kun niistäkin saatiin aikaan tämmöinen täpinä.

Ei kirjoja, ei vaatteita, ei lahjakortteja.

Miten se raha sitten olisi parhainta antaa? Vanhemman tilille? Vai käteisenä kuoressa?

En ole sanonut että ei kirjoja vaan että on todella törkeää päättää omin päin olla se sivistyksen airut, joka sivistää jonkun toisen lasta, kun se toinen ei osaa. Kuten tämä yksi täällä sössötti.

Ja että jos ostaa kirjoja, tarkistaa ettei se lapsi saa sitä samaa kirjaa moneen kertaan tai että sitä ei ole jo.

Ylipäätään on fiksua kysyä vanhemmilta mitä lapsi toivoo, mitä hän tarvitsee ja mitä ei ole muuten tulossa.

Räpäti räpäti, uskotaan jo että mitään ei saa ostaa ennen kuin on käyty vanhempien kanssa tarkka rätinki, mitä kukakin lahjan antaja saa tuoda ja millä mielellä.

Ei ihme jos ihmiset ei enää halua ryhtyä kummiksi.

Lapseni kummi (mieheni sisko) osti joululahjaksi pelin, joka meiltä jo löytyi. Anoppi sai tästä kauhean kriisin. Hän siinä julisti kovaan ääneen, että toista peliä pelataan yläkerrassa ja toinen on alakerrassa. Niinku wtf? Mä käskin lasta olemaan ottamatta muovia pois pelin päältä, niin palautetaan se kauppaan ja ostetaan jotain muuta. Anoppi sai lisää kierroksia myllyynsä, kuinka kauhean huonoa käytöstä opetan lapselle, kun LAHJA pitää säilyttää ikuisesti. Kälyni ei tästä pahastunut. Selkeästi oli valinnut hyvin, kun peli oli lapselle mieluisa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko asia siten kuten on lapsenlapsellani: tavaraa, krääsää, leluja, kirjoja, pelejä, soittimia ym ym että huoneeseen ei mahdu enää mitään. Siksi ostan lahjaksi juurikin collegepaidan tai yöpuvun tms. Toki kysyn aina koon. Älkää nyt taas tuomitko ja olko happamia. Kyllä niitä vaatteitakin on, myönnän, mutta mitä sitten antaa? Rahan antaminen jollekin eskari ikäiselle tuntuu myös oudolta. Ostan vain joulu- ja synttärilahjan. Nyt jo stressaa kun on synttärit syyskuun lopulla. Emme me mummot tai anopit halua olla ikäviä, mutta mekin olemme vaan ihmisiä emmekä ajatustenlukijoita.

Miksi rahan antaminen eskari-ikäiselle on outoa? Sillä voi tehdä jotain, käydä esimerkiksi leffassa.

Ja tässähän ei vaadittu ajatusten lukemista, vaan korvia.

En itsekään antaisi 6-vuotiaalle rahaa lahjaksi. Sen ikäiselle on kivempi antaa jokin konkreettinen lahja.

Mä saattaisin antaakin rahaa, kympin tai pari. Vähänkö tuon ikäiselle on kivaa mennä kauppaan kun saa omalla rahalla ostaa jotain kivaa.

6-vuotiaalle voi olla opettavaista saada käteen 10 € tai 15 € ja mennä aikuisen kanssa kauppaan osotoksille. Todistin pari viikkoa sitten tapahtumaa, jossa joku lapsi oli vanhempansa kanssa kaupassa ja halusi ostaa jotain tiettyä. Aikuinen totesi, että tämä lelu maksaa niin ja niin paljon, joten sinun rahasi ei riitä siihen. Hän kehotti lasta etsimään löytyykö jotakin halvempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lasten aikanaan saamat vaatelahjat ei olleet kaikki aina sellaisia, että itse olisin ostanut, mutta aina ilahduin kuitenkin siitä, että joku oli halunnut lastani muistaa. Ja huolehdin, että lapsella oli se lahjaksi saatu asu yllä, kun mentiin kylään tai muuten tavattiin lahjan antajaa.

Mutta en mä kyllä ikinä ajatellut, että lahjan antaja jotenkin yritti tukea meitä, toipahan vain omasta mielestään söpön lahjan. Ihan samalla lailla vien sitten vastavierailulle vaikkapa omenapiirakan, vaikken uskokaan saajan olevan mitenkään erityisesti sitä vailla.

Joskus kun on ollut tilanne, että olen ollut taloudellisen tuen tarpeessa, olen sen ihan ääneen sanonut. Ja silloin olen saanut apua sen tarpeellisen asian hankintaan. Isovanhemmat on mielellään halunneet varmistaa, että lapsilla on ollut mahdollisuus ja välineet harrastaa haluamiaan asioita. Samoin mummolassa on ollut aina tarvittaessa hoitopaikka.

Jos nyt sitten joku juhlamekko joskus on ollut mummon eikä minun maun mukainen, niin en kyllä usko, että siitä on mitään haittaa kenellekään koitunut.

Olet järkevä. Sun kanssa olisikin helppo toimia.

Kaikki ei aina voi myötäillä toisen ihmisen maailmaa, kun ei tiedä siitä. Vein aikoinani kummilapselleni lahjaksi kirjoja, koska olen itse lukija ja lapsesta asti sitä ollut. Lapsen äiti oli aina siitä jotenkin närkästynyt, lapsi kyllä tykkäsi lukea ja luimmme yhdessä usein.

Mutta kun tavaraa olisi pitänyt antaa tai rahaa. En lähtenyt siihen peliin mukaan.

Nyt kummilapsi on aikuinen ja sanoo, että hänellä on vieläkin kaikki ne kirjat tallessa ja aikoo pitääkin ja säilyttää omaa tulevaa lastaan varten.

Tuliko mieleesi, että veit saman kirjan kuin äiti oli jo hankkinut tai hän tiesi, että tulee muualtakin?

Yleensä se äiti yrittää jollain tavoin kontrolloida sitä tulvaa ja vinkkaa ihan siksi, että ei tulisi samaa tavaraa monesta suunnasta.

t. kolme tatupatua, neljä samaa ellaa jne.

Ei. Siihen aikaan mitään tatuja ja patuja ei ollutkaan

Ikinä ei heillä kirjoja näkynyt, muuta kuin ne minun lapselle ostamani ja nekään ei olleet mitään ohkaisia kuvakirjoja. Siksi veinkin, kun tiesin, että siinä perheessä ei lapsille lueta.

Ja kirjastojahan ei ole myöskään. Kaikki eivät tosiaan halua ostaa omaksi kirjoja.

Huomaa, että joku sivistymätön mammeli on vetänyt herneen pahasti nenään kirjoista - siis ei oikeesti voi olla noin vaikeaa. Kun joku haluaa satsata sun lasten lukutaitoon ja sivistykseen, niin luulisi sen olevan hyvä asia, varsinkin kun lapsi itse on säilyttänyt nämä tärkeät lahjat.

Tässäkin ketjussa näkee kuinka etuoikeutettuja ja kiittämättömiä nykymammelit on.

Höpsis. Minusta kirja on hieno lahja. Harmittaa vaan, jos joku pelkästään siitä, että kotona ei ole kirjoja näkyvillä tekee päätelmiä, ettei kotona luettaisi.

Päätelmiä ja päätelmiä. Me ihmiset, jotka käydään toistemme luona, ollaan paljon yhteydessä, koska ollaan hyviä ystäviä, me yleensä TUNNEMME toisemme. Ei me tehdä toisistamme päätelmiä heidän kotinsa tavaroiden tms. perusteella, vaan tunnetaan ja tiedetään toisemme ihan muutenkin.

Voi hyvä taivas teidän ajatuksianne.

Ei meidän tarvitse penkoa toistemme kaappeja ja komeroita oppiaksemme tuntemaan heidän tapojaan ja mieltymyksiään. Kyllä ne on elämän varrella tulleet esille ihan ilmankin.

Vai mitä luulette, täytyykö minun penkoa jonkun ystäväni koti löytääkseni sieltä lumilaudan, ja jos en löydä, vasta sittenkö voin olla varma, ettei perheessä kukaan harrasta lumilautailua? Vai uskoisinko ihan ystäväni kertoman ja oman heistä saamani kokemukseni perusteella, että heillä ei lumilautailla?

Se kummi voi olla joku joka ei ole niin kamalan tuttu toisen puolison kanssa, vaan esimerkiksi toisen serkku, joka lähinnä velvollisuudesta on otettu kummiksi tai siksi että puoliso on hänen lastensa kummi.

Meillä on ihan kaikki lastenkirjat meidän vanhempien huoneessa, jonne täytyy vieraiden erikseen mennä eri kerrokseen penkomaan nähdäkseen onko meillä lastenkirjoja lapsille vai ei.

Voi voi. Voi voi. Kaikki on niin vaikeata.

Jos minä olisin se velvollisuuskummi, niin en osallistuisi koko kummiuteen sitä nimellistä velvollisuutta enempää. Lahjat lapselle hankkii se oikea kummi ja sillä siisti.

Mutta jos siltä tuntemattomalta kummilta nyt kuitenkin jotain tahtoo, niin eikö vanhempi voi sanoa, että älä osta ainakaan kirjaa, koska todennäköisesti se on hutiostos, lapsella on jo kirjoja.

Joten unohdetaan nyt ne kirjat sitten, kun niistäkin saatiin aikaan tämmöinen täpinä.

Ei kirjoja, ei vaatteita, ei lahjakortteja.

Miten se raha sitten olisi parhainta antaa? Vanhemman tilille? Vai käteisenä kuoressa?

En ole sanonut että ei kirjoja vaan että on todella törkeää päättää omin päin olla se sivistyksen airut, joka sivistää jonkun toisen lasta, kun se toinen ei osaa. Kuten tämä yksi täällä sössötti.

Ja että jos ostaa kirjoja, tarkistaa ettei se lapsi saa sitä samaa kirjaa moneen kertaan tai että sitä ei ole jo.

Ylipäätään on fiksua kysyä vanhemmilta mitä lapsi toivoo, mitä hän tarvitsee ja mitä ei ole muuten tulossa.

Räpäti räpäti, uskotaan jo että mitään ei saa ostaa ennen kuin on käyty vanhempien kanssa tarkka rätinki, mitä kukakin lahjan antaja saa tuoda ja millä mielellä.

Ei ihme jos ihmiset ei enää halua ryhtyä kummiksi.

Ei siinä mitään ylivoimaista ole. Opettelet vain käyttäytymään kuten normaalit ihmiset.

Ei tämä ketju täällä oikein normaaliutta edusta. Ei uskoisi, että ihmiset voi olla näin avuttomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit kertoa heille toiveesi.

Kiittämätöntä ap:lta. Olisipa edes jonkun vaatteen ostaneet, mutta ei semmoista tapahtunut koskaan. Meille olisi kyllä kelvannut myös kirpparivaatteet. Ihmiset ovat muuttuneet eikä välttämättä parempaan suuntaan. Isovanhemmat ostavat näköjään vääriä vaatteita ja eivät suo tarpeeksi sitä kuuluisaa omaa aikaa lastenlapsiensa vanhemmille. Sehän on usein tullut esille tällä palstalla.

Ai olosi kelvannut liian pienet kirpparivaatteet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lasten aikanaan saamat vaatelahjat ei olleet kaikki aina sellaisia, että itse olisin ostanut, mutta aina ilahduin kuitenkin siitä, että joku oli halunnut lastani muistaa. Ja huolehdin, että lapsella oli se lahjaksi saatu asu yllä, kun mentiin kylään tai muuten tavattiin lahjan antajaa.

Mutta en mä kyllä ikinä ajatellut, että lahjan antaja jotenkin yritti tukea meitä, toipahan vain omasta mielestään söpön lahjan. Ihan samalla lailla vien sitten vastavierailulle vaikkapa omenapiirakan, vaikken uskokaan saajan olevan mitenkään erityisesti sitä vailla.

Joskus kun on ollut tilanne, että olen ollut taloudellisen tuen tarpeessa, olen sen ihan ääneen sanonut. Ja silloin olen saanut apua sen tarpeellisen asian hankintaan. Isovanhemmat on mielellään halunneet varmistaa, että lapsilla on ollut mahdollisuus ja välineet harrastaa haluamiaan asioita. Samoin mummolassa on ollut aina tarvittaessa hoitopaikka.

Jos nyt sitten joku juhlamekko joskus on ollut mummon eikä minun maun mukainen, niin en kyllä usko, että siitä on mitään haittaa kenellekään koitunut.

Olet järkevä. Sun kanssa olisikin helppo toimia.

Kaikki ei aina voi myötäillä toisen ihmisen maailmaa, kun ei tiedä siitä. Vein aikoinani kummilapselleni lahjaksi kirjoja, koska olen itse lukija ja lapsesta asti sitä ollut. Lapsen äiti oli aina siitä jotenkin närkästynyt, lapsi kyllä tykkäsi lukea ja luimmme yhdessä usein.

Mutta kun tavaraa olisi pitänyt antaa tai rahaa. En lähtenyt siihen peliin mukaan.

Nyt kummilapsi on aikuinen ja sanoo, että hänellä on vieläkin kaikki ne kirjat tallessa ja aikoo pitääkin ja säilyttää omaa tulevaa lastaan varten.

Tuliko mieleesi, että veit saman kirjan kuin äiti oli jo hankkinut tai hän tiesi, että tulee muualtakin?

Yleensä se äiti yrittää jollain tavoin kontrolloida sitä tulvaa ja vinkkaa ihan siksi, että ei tulisi samaa tavaraa monesta suunnasta.

t. kolme tatupatua, neljä samaa ellaa jne.

Ei. Siihen aikaan mitään tatuja ja patuja ei ollutkaan

Ikinä ei heillä kirjoja näkynyt, muuta kuin ne minun lapselle ostamani ja nekään ei olleet mitään ohkaisia kuvakirjoja. Siksi veinkin, kun tiesin, että siinä perheessä ei lapsille lueta.

Ja kirjastojahan ei ole myöskään. Kaikki eivät tosiaan halua ostaa omaksi kirjoja.

Huomaa, että joku sivistymätön mammeli on vetänyt herneen pahasti nenään kirjoista - siis ei oikeesti voi olla noin vaikeaa. Kun joku haluaa satsata sun lasten lukutaitoon ja sivistykseen, niin luulisi sen olevan hyvä asia, varsinkin kun lapsi itse on säilyttänyt nämä tärkeät lahjat.

Tässäkin ketjussa näkee kuinka etuoikeutettuja ja kiittämättömiä nykymammelit on.

Höpsis. Minusta kirja on hieno lahja. Harmittaa vaan, jos joku pelkästään siitä, että kotona ei ole kirjoja näkyvillä tekee päätelmiä, ettei kotona luettaisi.

Päätelmiä ja päätelmiä. Me ihmiset, jotka käydään toistemme luona, ollaan paljon yhteydessä, koska ollaan hyviä ystäviä, me yleensä TUNNEMME toisemme. Ei me tehdä toisistamme päätelmiä heidän kotinsa tavaroiden tms. perusteella, vaan tunnetaan ja tiedetään toisemme ihan muutenkin.

Voi hyvä taivas teidän ajatuksianne.

Ei meidän tarvitse penkoa toistemme kaappeja ja komeroita oppiaksemme tuntemaan heidän tapojaan ja mieltymyksiään. Kyllä ne on elämän varrella tulleet esille ihan ilmankin.

Vai mitä luulette, täytyykö minun penkoa jonkun ystäväni koti löytääkseni sieltä lumilaudan, ja jos en löydä, vasta sittenkö voin olla varma, ettei perheessä kukaan harrasta lumilautailua? Vai uskoisinko ihan ystäväni kertoman ja oman heistä saamani kokemukseni perusteella, että heillä ei lumilautailla?

Se kummi voi olla joku joka ei ole niin kamalan tuttu toisen puolison kanssa, vaan esimerkiksi toisen serkku, joka lähinnä velvollisuudesta on otettu kummiksi tai siksi että puoliso on hänen lastensa kummi.

Meillä on ihan kaikki lastenkirjat meidän vanhempien huoneessa, jonne täytyy vieraiden erikseen mennä eri kerrokseen penkomaan nähdäkseen onko meillä lastenkirjoja lapsille vai ei.

Voi voi. Voi voi. Kaikki on niin vaikeata.

Jos minä olisin se velvollisuuskummi, niin en osallistuisi koko kummiuteen sitä nimellistä velvollisuutta enempää. Lahjat lapselle hankkii se oikea kummi ja sillä siisti.

Mutta jos siltä tuntemattomalta kummilta nyt kuitenkin jotain tahtoo, niin eikö vanhempi voi sanoa, että älä osta ainakaan kirjaa, koska todennäköisesti se on hutiostos, lapsella on jo kirjoja.

Joten unohdetaan nyt ne kirjat sitten, kun niistäkin saatiin aikaan tämmöinen täpinä.

Ei kirjoja, ei vaatteita, ei lahjakortteja.

Miten se raha sitten olisi parhainta antaa? Vanhemman tilille? Vai käteisenä kuoressa?

En ole sanonut että ei kirjoja vaan että on todella törkeää päättää omin päin olla se sivistyksen airut, joka sivistää jonkun toisen lasta, kun se toinen ei osaa. Kuten tämä yksi täällä sössötti.

Ja että jos ostaa kirjoja, tarkistaa ettei se lapsi saa sitä samaa kirjaa moneen kertaan tai että sitä ei ole jo.

Ylipäätään on fiksua kysyä vanhemmilta mitä lapsi toivoo, mitä hän tarvitsee ja mitä ei ole muuten tulossa.

Räpäti räpäti, uskotaan jo että mitään ei saa ostaa ennen kuin on käyty vanhempien kanssa tarkka rätinki, mitä kukakin lahjan antaja saa tuoda ja millä mielellä.

Ei ihme jos ihmiset ei enää halua ryhtyä kummiksi.

Lapseni kummi (mieheni sisko) osti joululahjaksi pelin, joka meiltä jo löytyi. Anoppi sai tästä kauhean kriisin. Hän siinä julisti kovaan ääneen, että toista peliä pelataan yläkerrassa ja toinen on alakerrassa. Niinku wtf? Mä käskin lasta olemaan ottamatta muovia pois pelin päältä, niin palautetaan se kauppaan ja ostetaan jotain muuta. Anoppi sai lisää kierroksia myllyynsä, kuinka kauhean huonoa käytöstä opetan lapselle, kun LAHJA pitää säilyttää ikuisesti. Kälyni ei tästä pahastunut. Selkeästi oli valinnut hyvin, kun peli oli lapselle mieluisa.

Niin. Tämä. Kun se koti pitää muuttaa ikuiseksi lahjamuseoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon lopettanut kaiken ostamisen, kun en mitään mieluisaa ole osannut ostaa. - mummi

Olet varmaan kysynyt mitä tarvitsee, kysynyt koot jne.? Jostain syystä siskoni ja kummit osaavat kysyä sen hetkistä kokoa, mutta anoppi ei tähän kykene. Olen miettinyt kovasti, että mistä tämä arvovaltakysymys?

Mieskään ei osaisi sanoa lapselle sopivaa kokoa kysymättä multa, joten lasta harvoin näkevä anoppikaan ei voi osata.

Mutta kun pitää päsmäröidä ja kuvitella, että kyllä mummo tietää.

Ja miniä on sitten ikävä ihminen, kun mummon ostamat ei kelpaa.

Tätä mummin asennetta en voi yksinkertaisesti kestää. Miksi pitää saada ostaa jotain itselle mieleistä? Miksi et halua ostaa, mitä se toinen haluaa? Eikö tuo ole idea lahjan antamisessa?

Voi kysyä, että mitä tarvitaan/halutaan. Jos ei tiedä niin voi vain antaa rahaa. Se varmasti ilahduttaa saajaa.

On tavallinen ilmiö, että ihmiset ostavat lahjaksi sellaista, mistä saaja ei pidä. Tätä tehdään myös aikuisille. Sain aikoinaan suuren määrän lahjakirjoja, joista en pitänyt. Kerroin mielipiteeni antajalle parin ensimmäisen kirjan jälkeen ja yritin selittää asiaa nätisti.

Aina on riski lahjaa antaessa, että lahjan saaja ei siitä pidä, vaikka kuinka hyvää tarkoittaisi. Näin voi käydä, jos ei tunne lahjan saajaa riittävän hyvin, tai ei jostakin syystä voi tai halua kysyä mitä toinen haluaisi.

Lasten kohdalla pitäisi kuitenkin olla helpompaa, kun vaan kysyy vanhemmilta toiveita, jos ei lapselta itseltään pääse kysymään. Yleensä lapset on kovinkin innokkaita tekemään listaa lahjatoiveistaan.

Mummo kyseli lapsilta toiveita lähinnä siksi, ettei vahingossakaan osta mitään toivottua.

Siis ei meidän lapsen mummi ole tuollainen, mutta uskon että tuollaisia sukulaisia ja "ystäviä" on.

Myönnän, minusta on mukavampaa ostaa konkreettisia asioita kuin lahjakortteja tai antaa rahaa. Ehkä siinä on salaa jotain toivetta siitäkin, että lapsenlapsi muistaisi siitä lahjasta erityisesti minut ja mieheni.

Onneksi sekä omat lapseni että heidän puolisonsa osaavat kertovat kivoja konkreettisia asioita eri hintaluokissa, kun kysyn lahjatoiveita. Varmaan sitten kun lapsenlapset ovat teinejä, täytyy minunkin vaan sopeutua antamaan sitä rahaa, ellei löydy jotain selkeitä juttuja annettavaksi edelleen. Mieleenkään ei tulisi ostaa jotain sellaista, mitä vanhemmat eivät toivo tai vähän isompi lapsi sitten itse kerro tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä lahja ilahduttaa saajaa ja antajaa. Onneksi tuo vaihe, jolloin lapset eivät osaa kertoa omia toiveitaan, on kovin lyhyt. Kun se on ohi, niin lasten venhempien ei pitäisi edes olla yhtälössä mukana. Eiväthän ne lahjat heille ole, vaan sille lapselle.

Kyllä mä voin toteuttaa toiveen, vaikka se toive mielestäni tarpeeton ja turha. Mun mielestä lahjan ei edes kuulu ilahduttaa minua, vaan sitä, joka sen lahjan saa. Itseäni ilahduttavia asioita ostan itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillakin ihmisillä vaan on tapana hamstrata kaikkea kirpputorilta kun halvalla saa. Pistäisin itse vaa johonkin kierrätykseen suoraan. Tuo ei ole mitenkään haitallista lasta kohtaan ja en lähtisi välejä sukulaisiin sen takia pilaamaan.

Ei kaikilla ole aikaa kuskailla ylimääräisi vaatteita jatkuvasti kierrätykseen. Varsinkin maaseudulla sinne lähimpään kierrätyspaikkaan voi olla kymmeniä kilometrejä matkaa. 

Maaseudulla kai liikutaan omalla autolla. Eikö ole uffin, kontin keräyslaatikoita? Poisheitettävän tekstiilin keräystä?

Kaupungeissa ainakin liki joka kaupan pihassa uffin laatikko? Ja hyväntekeväsyyskirppareita useampia joiden aulaan tms. Voi laatikkoon heittää lahjoitukset.

Miksi kenenkään pitäisi ajella omalla autollaan satoja kilometrejä kuskailemassa vaatteita, joita ei ole alunperinkään halunnut?

Ettekö te sieltä maalta liiku koskaan minnekään? Kirkonkylään koulun tiöaisuuksiin, lähimpään suurempaan taajamaan vaateostoksille , ym erikoistavaraa ostamaan?

Käy kirkossa, marttailloissa, töissä kukaan?

Tottakai jokainen varmasti pystyisi viemään ne rytkyt Uffiin. Mutta miksi kenenkään pitäisi siivota toisten jälkiä ja hävittää toisten roskia?

Ei minua ainakaan kiinnosta korjata muiden virheitä.

eri

Niin no. Jos sulle kuitenkin niitä toisten tuomia "roskia" ilmestyy, niin mitäs sitten tekisit? Kun ei kiinnosta niitä pois siivota?

Sittenhän ei auta muu kuin säilyttää ne. Vai onko joku vaihtoehto vielä?

On. Minä sanon antajalle: "Voit viedä tämän mennessäsi, emme tarvitse sitä. Jos haluat välttämättä tuoda jotain, ole hyvä ja varmista etukäteen, mitä olisimme vailla."

Ei tarvitse montaa kertaa sanoa.

Välit ei valitettavasti mene tuosta poikki, niin hysteerisesti ne ovat lastenlapsiensa perään.

No hyvä. Tuo onkin hyvä tapa.

Mitenkähän saisi nämä kaikki muut tänne kirjoittavat oppimaan tämän saman tavan?

Joillekin kun tosiaan kertyy niitä vääriä lahjoja kukkuramäärin. Miksi he ei tee samoin kuin sinä. Sulla on järki päässä, noin pitää menetellä.

Ei siitä todellakaan välit poikki mene, ja jos menee, niin sitten ne menisi jostain yhtä mitättömästä joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä lahja ilahduttaa saajaa ja antajaa. Onneksi tuo vaihe, jolloin lapset eivät osaa kertoa omia toiveitaan, on kovin lyhyt. Kun se on ohi, niin lasten venhempien ei pitäisi edes olla yhtälössä mukana. Eiväthän ne lahjat heille ole, vaan sille lapselle.

Kyllä ne lahjat kuuluu heillekin koska hehän ne yleensä pyykkäävät ja siivoavat.

Me olemme sopineet lastenlasten vanhempien kanssa niin, että arvokkaammat lahjat ovat osakkeita heidän arvo-osuustileilleen. Joku pieni paketti sitten lisäksi ilahduttamaan, tai isommille lapsille joku elämyslahja.

Toki meillä on se tilanne, että rahan puolesta kenenkään ei tarvitse tukea ketään vaan voimme kaikki miettiä säästävämme lapsille omaisuuden alkua.

Kirppikselt vaan kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli iso riita äitini kanssa siitä krääsävirrasta ja hän sanoi kirjaimellisesti, että hän haluaa tuoda sitä krääsää, jotta lapset kiintyisivät häneen.

Eli onko koko sukupolvi (kun tuntuu olevan yleinen ongelma) jotenkin kiintymyssuhteeltaan häiriintyneitä ja kirjaimellisesti ostavat lastenlasten rakkautta? Eivät osaa osoittaa rakkauttaan muuten kuin tavaralla?

Monilta on taas vieraantunut ihan se mikä on ylimääräistä krääsää ja mikä ei. Mikä tarpeellista ja mikä ei.

Yleensä äärimmäisen niukkasn kulutuksen puolesta puhujat ovat:

-matalatuloisia, uskovaisia, itse tulleet köyhästä perheestä, pitävät säästämistä tärkeänä vaikka joutuisi kituuttamankin.

Näille ihan mikä vaan ei ole välttämätöntä, on pöyristyttävää tuhlausta. Ja herran jestas jos joku tuote joskus jää vähälle käytölle tai olisi virhe ostos mikä synti!

En itsekään tykkää, että rahaa menee kankkulan kaivoon, mutta joskus vaan saattaa tulla jotain turhaakin.

Huvitti kun hm hiusdonitsi ja pinni osastolla joku äippä kovaan ääneen lapselleen *täällä on tätä krääsää" No jos ei käytä pinnejä, niin sitten, mutta miten muuten krääsää?.

Tietenkin joskus edellämainittujakin saattaa hukkua sinne tänne jos ei niin järjestelmällinen ihminen, mutta tuskin kotitalouden talous hirveästi tuollaisista kaatuu. Se on ne isommat pysyvät menot, joissa voi säätää jos voi ja joilla enemmän merkitystä.

Meillä on turhat ostokset n. 100€ vuodessa. Tarkoitan nyt esim. virhe ostoksia vaatteissa eli lapsi on ehkä niin nirso että ei pidä jotain mitä ostanut tai itse tehnyt niin tyhmästi että ottanut laput pois ennenkin sovitettu. Nuo ei taloutta vie perikatoon.

Täysin turhia on ainoastaan tupakka, alkoholi ja kannabis toki niitäkin voi aikuinen ostaa kohtuullisilla summilla omilla rahoillaan.

Ja mun mielestä menee liian pitkälle jos lapsi pitää pakottaa pitämään jotain vaatetta mitä ei halua. Mielestäni ei voi. Jos talous noin tiukalla niin aika järkkyä.

Juuri tuli ostettua yksi tuote mitä ei voi palauttaa arvo 20€. No ei harmita kun ei tuo joka kk tapahdu.

Jokainen aikuinen voi miettiä niitä tuotteita kaikkein eniten, mitä pistää vaan omasta kurkusta alas eli sellaisia turhuuksia, mistä ei nauti koko perhe ja lapset kuten alkoholi ja tupakka. Omia paheita saa olla, mutta huvittavaa silloin jos vahdataan hiusdonitsien tai paitojen ostoa lapsille

Anoppi huomautti aina kun kävi, jos lapsilla ei ollut päällä hänen tuomat vaatteet. Lapset eivät saaneet anopin ollessa vierailulla leikkiä kuin leluilla, jotka hän oli tuonut. Sillä ei ollut mitään väliä, mitä lapset olisivat halunneet leikkiä. Anoppi halusi päättää.

Anoppi miettii nykyään, miksi mun lapset eivät halua nähdä mummoaan...