Lue keskustelun säännöt.
Miksi isovanhemmat haluavat tukea lapsiperhettä aina vain ostamalla vaatteita?
23.09.2023 |
Meille olisi paljon enemmän iloa esim. lahjakorteista, joilla saisimme ostettua lapsille tarpeellisia asioita tai vaikka osallistumisesta turvaistuinkuluihin tai vastaaviin kalliisiin hankintoihin. Isovanhemmat tuovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen vaatteita, jotka ovat liian pieniä, epäkäytännöllisiä ja rikki (kirppikseltä). Lisäksi tämän seurauksena lapsilla on esim. monia kymmeniä erilaisia paitoja, mutta ei yhtään housuja, kun edes vaatteen tyypistä esitettyjä toiveita ei huomioida. Ei voi myöskään tehdä niin, että ostamme tarpeellisia vaatteita heidän piikkiinsä, koska se vaatteen kuosin valitseminen on ilmeisesti se juttu.
Kommentit (1577)
Eikö perheissä tule pieneksi jääneitä vaatteita ilman mummojakin. Eikö ne mummojen tuomat 2- 5 vaatetta vuodessa millään sovi samoihin kierrätyspussukoihin?
Vai eikö itse ostetut laatuvaatteet jää pieniksi, eikä rikkoonnu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ystävä pyysi lapsen kummiksi, me perustettiin lapselle tili. Ei sinne mene kuin 20€/kk syntymästä aina siihen saakka kunnes lapsi täyttää 18, eli ei sinne nyt kerry kuin jokunen tuhat euroa, mutta saanee sillä ajokortin hankittua tai omaan kotiin huonekalua ym.
Lisäksi sitten joulu- ja synttärilahjaksi annetaan jotain pientä, toiveita kysytään vanhemmilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon lopettanut kaiken ostamisen, kun en mitään mieluisaa ole osannut ostaa. - mummi
Olet varmaan kysynyt mitä tarvitsee, kysynyt koot jne.? Jostain syystä siskoni ja kummit osaavat kysyä sen hetkistä kokoa, mutta anoppi ei tähän kykene. Olen miettinyt kovasti, että mistä tämä arvovaltakysymys?
Mieskään ei osaisi sanoa lapselle sopivaa kokoa kysymättä multa, joten lasta harvoin näkevä anoppikaan ei voi osata.
Mutta kun pitää päsmäröidä ja kuvitella, että kyllä mummo tietää.
Ja miniä on sitten ikävä ihminen, kun mummon ostamat ei kelpaa.Tätä mummin asennetta en voi yksinkertaisesti kestää. Miksi pitää saada ostaa jotain itselle mieleistä? Miksi et halua ostaa, mitä se toinen haluaa? Eikö tuo ole idea lahjan antamisessa?
Voi kysyä, että mitä tarvitaan/halutaan. Jos ei tiedä niin voi vain antaa rahaa. Se varmasti ilahduttaa saajaa.
On tavallinen ilmiö, että ihmiset ostavat lahjaksi sellaista, mistä saaja ei pidä. Tätä tehdään myös aikuisille. Sain aikoinaan suuren määrän lahjakirjoja, joista en pitänyt. Kerroin mielipiteeni antajalle parin ensimmäisen kirjan jälkeen ja yritin selittää asiaa nätisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon lopettanut kaiken ostamisen, kun en mitään mieluisaa ole osannut ostaa. - mummi
Olet varmaan kysynyt mitä tarvitsee, kysynyt koot jne.? Jostain syystä siskoni ja kummit osaavat kysyä sen hetkistä kokoa, mutta anoppi ei tähän kykene. Olen miettinyt kovasti, että mistä tämä arvovaltakysymys?
Mieskään ei osaisi sanoa lapselle sopivaa kokoa kysymättä multa, joten lasta harvoin näkevä anoppikaan ei voi osata.
Mutta kun pitää päsmäröidä ja kuvitella, että kyllä mummo tietää.
Ja miniä on sitten ikävä ihminen, kun mummon ostamat ei kelpaa.Tätä mummin asennetta en voi yksinkertaisesti kestää. Miksi pitää saada ostaa jotain itselle mieleistä? Miksi et halua ostaa, mitä se toinen haluaa? Eikö tuo ole idea lahjan antamisessa?
Voi kysyä, että mitä tarvitaan/halutaan. Jos ei tiedä niin voi vain antaa rahaa. Se varmasti ilahduttaa saajaa.On tavallinen ilmiö, että ihmiset ostavat lahjaksi sellaista, mistä saaja ei pidä. Tätä tehdään myös aikuisille. Sain aikoinaan suuren määrän lahjakirjoja, joista en pitänyt. Kerroin mielipiteeni antajalle parin ensimmäisen kirjan jälkeen ja yritin selittää asiaa nätisti.
Entäs jos sinä aikuisena kiittäisit kauniisti lahjasta ja lopettaisit valittamisen? Ei voi olla noin vaikeaa 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituista ylitulkintaa aina näissä asioissa, että ostamalla vaatteita yritetään kontrolloida tai alistaa tms.
Eiköhän kyse ole vain siitä, että lastenvaatteiden ostaminen on erityisen mukava tapa "osallistua" lapsiperheen elämään. Koska lastenvaatteet ovat söpöjä.
Minulla ei ole lapsia eikä kenelläkään lähisukulaisellakaan ole lapsia, ja olen silti joskus ostanut lastenvaatteita, jotka olivat ihan uskomattoman suloisia. Ilman mitään syytä.
Lastenkirjat on toinen juttu mitä olen ostanut. No, niitä sentään pystyy itsekin katselemaan.
Eli sen lapsiperheen pitää mielestäsi olla jokin ihmeellinen perheen ulkopuolisten tarpeiden tyydyttäjä?
Olipa harvinaisen ilkeästi sanottu. Melkein toivottaisin perheellesi jotain...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon lopettanut kaiken ostamisen, kun en mitään mieluisaa ole osannut ostaa. - mummi
Olet varmaan kysynyt mitä tarvitsee, kysynyt koot jne.? Jostain syystä siskoni ja kummit osaavat kysyä sen hetkistä kokoa, mutta anoppi ei tähän kykene. Olen miettinyt kovasti, että mistä tämä arvovaltakysymys?
Mieskään ei osaisi sanoa lapselle sopivaa kokoa kysymättä multa, joten lasta harvoin näkevä anoppikaan ei voi osata.
Mutta kun pitää päsmäröidä ja kuvitella, että kyllä mummo tietää.
Ja miniä on sitten ikävä ihminen, kun mummon ostamat ei kelpaa.Tätä mummin asennetta en voi yksinkertaisesti kestää. Miksi pitää saada ostaa jotain itselle mieleistä? Miksi et halua ostaa, mitä se toinen haluaa? Eikö tuo ole idea lahjan antamisessa?
Voi kysyä, että mitä tarvitaan/halutaan. Jos ei tiedä niin voi vain antaa rahaa. Se varmasti ilahduttaa saajaa.On tavallinen ilmiö, että ihmiset ostavat lahjaksi sellaista, mistä saaja ei pidä. Tätä tehdään myös aikuisille. Sain aikoinaan suuren määrän lahjakirjoja, joista en pitänyt. Kerroin mielipiteeni antajalle parin ensimmäisen kirjan jälkeen ja yritin selittää asiaa nätisti.
Aina on riski lahjaa antaessa, että lahjan saaja ei siitä pidä, vaikka kuinka hyvää tarkoittaisi. Näin voi käydä, jos ei tunne lahjan saajaa riittävän hyvin, tai ei jostakin syystä voi tai halua kysyä mitä toinen haluaisi.
Lasten kohdalla pitäisi kuitenkin olla helpompaa, kun vaan kysyy vanhemmilta toiveita, jos ei lapselta itseltään pääse kysymään. Yleensä lapset on kovinkin innokkaita tekemään listaa lahjatoiveistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituista ylitulkintaa aina näissä asioissa, että ostamalla vaatteita yritetään kontrolloida tai alistaa tms.
Eiköhän kyse ole vain siitä, että lastenvaatteiden ostaminen on erityisen mukava tapa "osallistua" lapsiperheen elämään. Koska lastenvaatteet ovat söpöjä.
Minulla ei ole lapsia eikä kenelläkään lähisukulaisellakaan ole lapsia, ja olen silti joskus ostanut lastenvaatteita, jotka olivat ihan uskomattoman suloisia. Ilman mitään syytä.
Lastenkirjat on toinen juttu mitä olen ostanut. No, niitä sentään pystyy itsekin katselemaan.
Eli sen lapsiperheen pitää mielestäsi olla jokin ihmeellinen perheen ulkopuolisten tarpeiden tyydyttäjä?
Olipa harvinaisen ilkeästi sanottu. Melkein toivottaisin perheellesi jotain...
Ei vaan selkeä kuvaus sille, mitä tuolla kuvataan. Lapsiperhettä hyväksikäytetään omien tarpeiden tyydyttämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän ne isovanhemmat vain näe jotain kivaa kirppiksellä halvalla, ajattelevat että tämähän menisi Elmerille, ja sitten ostavat sen ja kantavat teille. Siis ihan täydellistä heräteostelua, turha tässä minusta mitään syvällisiä psykologisia merkityksiä.
Joo, samaa mieltä. Nauratti tuo "hallinta"-juttu. Voisiko joku selittää, että miten isovanhemmat "hallitsevat" kun ostavat liian pienen pipon?
Vähän olisi outoa sanoa, että osta pipon sijasta polkupyörä. Ovat hiukan eri hintaisia.
Tai sitten se vaihtoehto, ettei osta mitään. Ainakaan sitä liian pientä pipoa, kun niitä on jo monta.
Tai ettei tuo koululaiselle vauvan sukkia. Ei, vaikka Tuijakin osti omalle lapsenlapselleen. Tuijan pojan poika on 6 kk, meidän poika 6 v.Tässä kohdassa lukija ajattelee, että ostovimmaisella isovanhemmalla on edennyt dementia, jos ei tajua lapsen kokoa edes osapuilleen. Nuoremepi lapseni sai 10-vuotiaana isältään lahjaksi kaksivuotiaalle tarkoitetut kintaat,.
Se on tärkeintä, että on jotain. Näin mulle sanottiin, kun saatiin takki joka ei meinannutkaan mahtua lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Ole kiitollinen. Me ei olla saatu mitään, vaikka isovanhemmat rikkaita ja todella hyvin toimeentulevia. Ovat niin itsekkäitä ja ahneita.
Mitä itsekästä ja ahnetta siinä on, että pitää itse omat rahansa?
Kuinka moni teistä nuorista on auttanut rahallisesti sellaista isovanhempaansa tai vanhempaansa, joka on vähävarainen tai suorastaan köyhä, kitkuttaa pienellä kansaneläkkeellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän lasten aikanaan saamat vaatelahjat ei olleet kaikki aina sellaisia, että itse olisin ostanut, mutta aina ilahduin kuitenkin siitä, että joku oli halunnut lastani muistaa. Ja huolehdin, että lapsella oli se lahjaksi saatu asu yllä, kun mentiin kylään tai muuten tavattiin lahjan antajaa.
Mutta en mä kyllä ikinä ajatellut, että lahjan antaja jotenkin yritti tukea meitä, toipahan vain omasta mielestään söpön lahjan. Ihan samalla lailla vien sitten vastavierailulle vaikkapa omenapiirakan, vaikken uskokaan saajan olevan mitenkään erityisesti sitä vailla.
Joskus kun on ollut tilanne, että olen ollut taloudellisen tuen tarpeessa, olen sen ihan ääneen sanonut. Ja silloin olen saanut apua sen tarpeellisen asian hankintaan. Isovanhemmat on mielellään halunneet varmistaa, että lapsilla on ollut mahdollisuus ja välineet harrastaa haluamiaan asioita. Samoin mummolassa on ollut aina tarvittaessa hoitopaikka.
Jos nyt sitten joku juhlamekko joskus on ollut mummon eikä minun maun mukainen, niin en kyllä usko, että siitä on mitään haittaa kenellekään koitunut.Olet järkevä. Sun kanssa olisikin helppo toimia.
Kaikki ei aina voi myötäillä toisen ihmisen maailmaa, kun ei tiedä siitä. Vein aikoinani kummilapselleni lahjaksi kirjoja, koska olen itse lukija ja lapsesta asti sitä ollut. Lapsen äiti oli aina siitä jotenkin närkästynyt, lapsi kyllä tykkäsi lukea ja luimmme yhdessä usein.
Mutta kun tavaraa olisi pitänyt antaa tai rahaa. En lähtenyt siihen peliin mukaan.
Nyt kummilapsi on aikuinen ja sanoo, että hänellä on vieläkin kaikki ne kirjat tallessa ja aikoo pitääkin ja säilyttää omaa tulevaa lastaan varten.Tuliko mieleesi, että veit saman kirjan kuin äiti oli jo hankkinut tai hän tiesi, että tulee muualtakin?
Yleensä se äiti yrittää jollain tavoin kontrolloida sitä tulvaa ja vinkkaa ihan siksi, että ei tulisi samaa tavaraa monesta suunnasta.
t. kolme tatupatua, neljä samaa ellaa jne.
Ei. Siihen aikaan mitään tatuja ja patuja ei ollutkaan
Ikinä ei heillä kirjoja näkynyt, muuta kuin ne minun lapselle ostamani ja nekään ei olleet mitään ohkaisia kuvakirjoja. Siksi veinkin, kun tiesin, että siinä perheessä ei lapsille lueta.Ja kirjastojahan ei ole myöskään. Kaikki eivät tosiaan halua ostaa omaksi kirjoja.
Huomaa, että joku sivistymätön mammeli on vetänyt herneen pahasti nenään kirjoista - siis ei oikeesti voi olla noin vaikeaa. Kun joku haluaa satsata sun lasten lukutaitoon ja sivistykseen, niin luulisi sen olevan hyvä asia, varsinkin kun lapsi itse on säilyttänyt nämä tärkeät lahjat.
Tässäkin ketjussa näkee kuinka etuoikeutettuja ja kiittämättömiä nykymammelit on.
Höpsis. Minusta kirja on hieno lahja. Harmittaa vaan, jos joku pelkästään siitä, että kotona ei ole kirjoja näkyvillä tekee päätelmiä, ettei kotona luettaisi.
Päätelmiä ja päätelmiä. Me ihmiset, jotka käydään toistemme luona, ollaan paljon yhteydessä, koska ollaan hyviä ystäviä, me yleensä TUNNEMME toisemme. Ei me tehdä toisistamme päätelmiä heidän kotinsa tavaroiden tms. perusteella, vaan tunnetaan ja tiedetään toisemme ihan muutenkin.
Voi hyvä taivas teidän ajatuksianne.
Ei meidän tarvitse penkoa toistemme kaappeja ja komeroita oppiaksemme tuntemaan heidän tapojaan ja mieltymyksiään. Kyllä ne on elämän varrella tulleet esille ihan ilmankin.
Vai mitä luulette, täytyykö minun penkoa jonkun ystäväni koti löytääkseni sieltä lumilaudan, ja jos en löydä, vasta sittenkö voin olla varma, ettei perheessä kukaan harrasta lumilautailua? Vai uskoisinko ihan ystäväni kertoman ja oman heistä saamani kokemukseni perusteella, että heillä ei lumilautailla?Se kummi voi olla joku joka ei ole niin kamalan tuttu toisen puolison kanssa, vaan esimerkiksi toisen serkku, joka lähinnä velvollisuudesta on otettu kummiksi tai siksi että puoliso on hänen lastensa kummi.
Meillä on ihan kaikki lastenkirjat meidän vanhempien huoneessa, jonne täytyy vieraiden erikseen mennä eri kerrokseen penkomaan nähdäkseen onko meillä lastenkirjoja lapsille vai ei.
"Velvollisuudesta otettu" 😀Tämä mahtava kommentti osoittaa, miten pihalla jotkut mammat on. Harva haikailee kummeiksi teidän muruillenne, yleensä siihen velvollisuudesta suostutaan.
Vierailija kirjoitti:
Eikö perheissä tule pieneksi jääneitä vaatteita ilman mummojakin. Eikö ne mummojen tuomat 2- 5 vaatetta vuodessa millään sovi samoihin kierrätyspussukoihin?
Vai eikö itse ostetut laatuvaatteet jää pieniksi, eikä rikkoonnu?
2 - 5? Taitaa olla yli 100 se määrä, mitä meille pahimmillaan tuotiin. Aivan älytöntä toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituista ylitulkintaa aina näissä asioissa, että ostamalla vaatteita yritetään kontrolloida tai alistaa tms.
Eiköhän kyse ole vain siitä, että lastenvaatteiden ostaminen on erityisen mukava tapa "osallistua" lapsiperheen elämään. Koska lastenvaatteet ovat söpöjä.
Minulla ei ole lapsia eikä kenelläkään lähisukulaisellakaan ole lapsia, ja olen silti joskus ostanut lastenvaatteita, jotka olivat ihan uskomattoman suloisia. Ilman mitään syytä.
Lastenkirjat on toinen juttu mitä olen ostanut. No, niitä sentään pystyy itsekin katselemaan.
Eli sen lapsiperheen pitää mielestäsi olla jokin ihmeellinen perheen ulkopuolisten tarpeiden tyydyttäjä?
Olipa harvinaisen ilkeästi sanottu. Melkein toivottaisin perheellesi jotain...
Ei vaan selkeä kuvaus sille, mitä tuolla kuvataan. Lapsiperhettä hyväksikäytetään omien tarpeiden tyydyttämiseen.
Eiköhän ne lapsiperheet oo enemmän niitä hyväksikäyttäjiä. He harvemmin mitään muille antaa (ai niin, mammojen mielestä antamista on se, että muut kurjat saa kuulua heidän elämäänsä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon lopettanut kaiken ostamisen, kun en mitään mieluisaa ole osannut ostaa. - mummi
Olet varmaan kysynyt mitä tarvitsee, kysynyt koot jne.? Jostain syystä siskoni ja kummit osaavat kysyä sen hetkistä kokoa, mutta anoppi ei tähän kykene. Olen miettinyt kovasti, että mistä tämä arvovaltakysymys?
Mieskään ei osaisi sanoa lapselle sopivaa kokoa kysymättä multa, joten lasta harvoin näkevä anoppikaan ei voi osata.
Mutta kun pitää päsmäröidä ja kuvitella, että kyllä mummo tietää.
Ja miniä on sitten ikävä ihminen, kun mummon ostamat ei kelpaa.Tätä mummin asennetta en voi yksinkertaisesti kestää. Miksi pitää saada ostaa jotain itselle mieleistä? Miksi et halua ostaa, mitä se toinen haluaa? Eikö tuo ole idea lahjan antamisessa?
Voi kysyä, että mitä tarvitaan/halutaan. Jos ei tiedä niin voi vain antaa rahaa. Se varmasti ilahduttaa saajaa.On tavallinen ilmiö, että ihmiset ostavat lahjaksi sellaista, mistä saaja ei pidä. Tätä tehdään myös aikuisille. Sain aikoinaan suuren määrän lahjakirjoja, joista en pitänyt. Kerroin mielipiteeni antajalle parin ensimmäisen kirjan jälkeen ja yritin selittää asiaa nätisti.
Aina on riski lahjaa antaessa, että lahjan saaja ei siitä pidä, vaikka kuinka hyvää tarkoittaisi. Näin voi käydä, jos ei tunne lahjan saajaa riittävän hyvin, tai ei jostakin syystä voi tai halua kysyä mitä toinen haluaisi.
Lasten kohdalla pitäisi kuitenkin olla helpompaa, kun vaan kysyy vanhemmilta toiveita, jos ei lapselta itseltään pääse kysymään. Yleensä lapset on kovinkin innokkaita tekemään listaa lahjatoiveistaan.
Mummo kyseli lapsilta toiveita lähinnä siksi, ettei vahingossakaan osta mitään toivottua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole kiitollinen. Me ei olla saatu mitään, vaikka isovanhemmat rikkaita ja todella hyvin toimeentulevia. Ovat niin itsekkäitä ja ahneita.
Mitä itsekästä ja ahnetta siinä on, että pitää itse omat rahansa?
Kuinka moni teistä nuorista on auttanut rahallisesti sellaista isovanhempaansa tai vanhempaansa, joka on vähävarainen tai suorastaan köyhä, kitkuttaa pienellä kansaneläkkeellä?
En suoraan rahallisesti, koska ylpeys olisi heillä kokenut liian suuren kolauksen. Mutta lahjaksi olen ostanut kaikenlaista tarpeellista, että heidän ei itse tarvitse ostaa. Uutta lumikolaa rikkoontuneen tilalle, uuden telkkarin rikkoontuneen tilalle, ym.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituista ylitulkintaa aina näissä asioissa, että ostamalla vaatteita yritetään kontrolloida tai alistaa tms.
Eiköhän kyse ole vain siitä, että lastenvaatteiden ostaminen on erityisen mukava tapa "osallistua" lapsiperheen elämään. Koska lastenvaatteet ovat söpöjä.
Minulla ei ole lapsia eikä kenelläkään lähisukulaisellakaan ole lapsia, ja olen silti joskus ostanut lastenvaatteita, jotka olivat ihan uskomattoman suloisia. Ilman mitään syytä.
Lastenkirjat on toinen juttu mitä olen ostanut. No, niitä sentään pystyy itsekin katselemaan.
Eli sen lapsiperheen pitää mielestäsi olla jokin ihmeellinen perheen ulkopuolisten tarpeiden tyydyttäjä?
Olipa harvinaisen ilkeästi sanottu. Melkein toivottaisin perheellesi jotain...
Ei vaan selkeä kuvaus sille, mitä tuolla kuvataan. Lapsiperhettä hyväksikäytetään omien tarpeiden tyydyttämiseen.
Eiköhän ne lapsiperheet oo enemmän niitä hyväksikäyttäjiä. He harvemmin mitään muille antaa (ai niin, mammojen mielestä antamista on se, että muut kurjat saa kuulua heidän elämäänsä).
Tämä! Mun kummilapseni äiti sanoi, kun harkitsin koiran hankintaa, että kai ymmärrän, ettei hänen lapsensa voi sitten tulla luokseni ja se etäännyttää minut lapsesta (äiti pelkäsi koiria).
Siis tämä ihminen aidosti kuvitteli, että jätän lemmikin hankkimatta voidakseni tavata hänen lastaan 😀😀😆
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole kiitollinen. Me ei olla saatu mitään, vaikka isovanhemmat rikkaita ja todella hyvin toimeentulevia. Ovat niin itsekkäitä ja ahneita.
Mitä itsekästä ja ahnetta siinä on, että pitää itse omat rahansa?
Kuinka moni teistä nuorista on auttanut rahallisesti sellaista isovanhempaansa tai vanhempaansa, joka on vähävarainen tai suorastaan köyhä, kitkuttaa pienellä kansaneläkkeellä?
En avusta itseäni varakkaampia rahallisesti. Muilla tavoin kyllä, esim remontissa, saatan nurmikon ajaa kun ollaan käymässä tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon lopettanut kaiken ostamisen, kun en mitään mieluisaa ole osannut ostaa. - mummi
Olet varmaan kysynyt mitä tarvitsee, kysynyt koot jne.? Jostain syystä siskoni ja kummit osaavat kysyä sen hetkistä kokoa, mutta anoppi ei tähän kykene. Olen miettinyt kovasti, että mistä tämä arvovaltakysymys?
Mieskään ei osaisi sanoa lapselle sopivaa kokoa kysymättä multa, joten lasta harvoin näkevä anoppikaan ei voi osata.
Mutta kun pitää päsmäröidä ja kuvitella, että kyllä mummo tietää.
Ja miniä on sitten ikävä ihminen, kun mummon ostamat ei kelpaa.Tätä mummin asennetta en voi yksinkertaisesti kestää. Miksi pitää saada ostaa jotain itselle mieleistä? Miksi et halua ostaa, mitä se toinen haluaa? Eikö tuo ole idea lahjan antamisessa?
Voi kysyä, että mitä tarvitaan/halutaan. Jos ei tiedä niin voi vain antaa rahaa. Se varmasti ilahduttaa saajaa.On tavallinen ilmiö, että ihmiset ostavat lahjaksi sellaista, mistä saaja ei pidä. Tätä tehdään myös aikuisille. Sain aikoinaan suuren määrän lahjakirjoja, joista en pitänyt. Kerroin mielipiteeni antajalle parin ensimmäisen kirjan jälkeen ja yritin selittää asiaa nätisti.
Aina on riski lahjaa antaessa, että lahjan saaja ei siitä pidä, vaikka kuinka hyvää tarkoittaisi. Näin voi käydä, jos ei tunne lahjan saajaa riittävän hyvin, tai ei jostakin syystä voi tai halua kysyä mitä toinen haluaisi.
Lasten kohdalla pitäisi kuitenkin olla helpompaa, kun vaan kysyy vanhemmilta toiveita, jos ei lapselta itseltään pääse kysymään. Yleensä lapset on kovinkin innokkaita tekemään listaa lahjatoiveistaan.
Mummo kyseli lapsilta toiveita lähinnä siksi, ettei vahingossakaan osta mitään toivottua.
Niin, sitten on nuo tapaukset. Itselläni ei ole kokemusta, olen siunattu tervejärkisellä lähipiirillä. Tiedän kuitenkin noita tyyppejä olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituista ylitulkintaa aina näissä asioissa, että ostamalla vaatteita yritetään kontrolloida tai alistaa tms.
Eiköhän kyse ole vain siitä, että lastenvaatteiden ostaminen on erityisen mukava tapa "osallistua" lapsiperheen elämään. Koska lastenvaatteet ovat söpöjä.
Minulla ei ole lapsia eikä kenelläkään lähisukulaisellakaan ole lapsia, ja olen silti joskus ostanut lastenvaatteita, jotka olivat ihan uskomattoman suloisia. Ilman mitään syytä.
Lastenkirjat on toinen juttu mitä olen ostanut. No, niitä sentään pystyy itsekin katselemaan.
Eli sen lapsiperheen pitää mielestäsi olla jokin ihmeellinen perheen ulkopuolisten tarpeiden tyydyttäjä?
Olipa harvinaisen ilkeästi sanottu. Melkein toivottaisin perheellesi jotain...
Ei vaan selkeä kuvaus sille, mitä tuolla kuvataan. Lapsiperhettä hyväksikäytetään omien tarpeiden tyydyttämiseen.
Eiköhän ne lapsiperheet oo enemmän niitä hyväksikäyttäjiä. He harvemmin mitään muille antaa (ai niin, mammojen mielestä antamista on se, että muut kurjat saa kuulua heidän elämäänsä).
Ei ole. Koko tämä ketjukin kuvaa sitä miten ulkopuoliset tyydyttää omia tarpeitaan muiden lasten avulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omituista ylitulkintaa aina näissä asioissa, että ostamalla vaatteita yritetään kontrolloida tai alistaa tms.
Eiköhän kyse ole vain siitä, että lastenvaatteiden ostaminen on erityisen mukava tapa "osallistua" lapsiperheen elämään. Koska lastenvaatteet ovat söpöjä.
Minulla ei ole lapsia eikä kenelläkään lähisukulaisellakaan ole lapsia, ja olen silti joskus ostanut lastenvaatteita, jotka olivat ihan uskomattoman suloisia. Ilman mitään syytä.
Lastenkirjat on toinen juttu mitä olen ostanut. No, niitä sentään pystyy itsekin katselemaan.
Eli sen lapsiperheen pitää mielestäsi olla jokin ihmeellinen perheen ulkopuolisten tarpeiden tyydyttäjä?
Olipa harvinaisen ilkeästi sanottu. Melkein toivottaisin perheellesi jotain...
Ei vaan selkeä kuvaus sille, mitä tuolla kuvataan. Lapsiperhettä hyväksikäytetään omien tarpeiden tyydyttämiseen.
Eiköhän ne lapsiperheet oo enemmän niitä hyväksikäyttäjiä. He harvemmin mitään muille antaa (ai niin, mammojen mielestä antamista on se, että muut kurjat saa kuulua heidän elämäänsä).
Mitä hyväksikäyttämistä siinä on, kun ei anna muuttaa kotiaan sorttiaseman välivarastoksi? Ei, vaikka mummu hyvää hyvyyttään tyhjää kirpparipöydistä kaikki kurjimmat lumput tyttären/miniän vaivoiksi?
Se kummi voi olla joku joka ei ole niin kamalan tuttu toisen puolison kanssa, vaan esimerkiksi toisen serkku, joka lähinnä velvollisuudesta on otettu kummiksi tai siksi että puoliso on hänen lastensa kummi.
Meillä on ihan kaikki lastenkirjat meidän vanhempien huoneessa, jonne täytyy vieraiden erikseen mennä eri kerrokseen penkomaan nähdäkseen onko meillä lastenkirjoja lapsille vai ei.