Selittäkää aspergerille ne "kirjoittamattomst säännöt" jotka kaikkien pitäisi tietää..

Tuo ohje "ota katsekontakti" tai "katso silmiin" on todella helppo toteuttaa. KUKAAN ei huomaa, jos katsoo otsaa, nenää tms. Ei todellakaan tarvitse tuijottaa silmiin - ja tarkoitus ei olekaan tuijottaa silmiin!!!

Riittää, kun tervehtiessä katsoo kasvoihin, sen jälkeen voi kääntää päätä hieman ja katsoa vaikka hetken ulos ikkunasta (sen jälkeen, kun se vastapuoli on tervehtinyt). Sitten taas kun puhuu, niin kääntää katsetta siihen toiseen ihmiseen päin. Ei kertaakaan tarvitse katsoa silmiä.

Tämä helpottuu vielä, jos on silmälasit, ne voi aina ottaa pois päästä ja alkaa puhdistaa niitä, jolloin on tietenkin luonnollista, että välillä vilkaisee niitä laseja.

Aspergerin (nykyään siis autismin kirjoon kuuluvan) voi olla vaikea ymmärtää kielikuvia - mutta as voi olla myös tosi taitava kielenkäyttäjä, joka hallitsee sarkasmin, ironian ja kielikuvat! Omista lapsistani etenkin vanhin (jolla on as-diagnoosi, saatu silloin kun se vielä oli as-dg) on erittäin taitava kielenkäyttäjä, hänen huumorintajunsa on kuivaa brittihuumoria, joka usein perustuu siis sanojen monimerkityksellisyyksiin. Sen sijaan toinen as-lapsemme koki vaikeaksi ymmärtää sitä, että ihmiset sanovat asioita, joita eivät tarkoita. Että sanojen takana voi olla jotain ihan muuta kuin miltä ne kuullostavat. Hän hahmottaa tämän paremmin vieraissa kielissä, suomenkielisessä puheessa se on jostain syystä hänelle vaikeaa. Englannin kautta on sitten oppinut myös suodattamaan suomesta erilleen metapuheen ja varsinaisen puheen sekä sitten ihan sarkasmin. Sarkasmi voi olla muuten todella todella vaikeaa aspergerille - mutta niin se on vaikeaa monelle nentillekin. Meillä mies, joka on aivan tavallinen nentti, ei vain kertakaikkiaan tajua sarkasmia (hänellä on jonkin verran narsistisia piirteitä, mutta ei lähellekään diagnoosirajaa, ennemminkin kyse on vain typeryydestä suhteessa muihin ihmisiin - ja se eroaa autistien kykenemättömyydestä ymmärtää).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.

Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.

Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa

Silmiin katsominen lisää ihmisten välistä luottamusta. Ympäriinsä pälyilevä ihminen antaa vaikutelman valehtelusta tai huijaamisesta (koska valehtelija tai huijari ei pysty katsomaan silmiin). Jos et katso ihmistä kohti hänelle puhuessa, sinun on hyväksyttävä se, ettei hän suhtaudu sinuun neutraalisti.

Autistin kanssa keskustelu on näiden ristiriitaisten eleiden takia usein vaikeaa ja tuntuu nenteistä pahalta. Heidän aivonsa eivät pysty käsittämään outoja eleitä.

Mutta jos on normiaivoilla varustettu tämä toinen osapuoli (ei asperger), niin luulisi hänen ymmärtävän sen olevan henkilön oma tapa keskustella ettei vain halua hirveästi katsoa päin.

Myös ujoilla on tätä paljon. Ovatko ujot automaattisesti normojen mielestä valehtelijoita tämän seikan vuoksi?

Ujoista tulee usein leuhka vaikutelma. Eli leuhkat ja ujot eivät vaivaudu puhumaan kanssasi.

Muista, ettei nenttikään osaa lukea ajatuksiasi. Mistä se nentti tietäisi onko katsetta välttelevä ja leuhkalta tai kierolta vaikuttava keskustelukumppani assi, ujo vai oikeasti leuhka. Leuhkoja on eniten, joten todennäköisyys on leuhkan puolella.

Sä vaikutat ilkeältä ihmiseltä. Nepsyt on ylimielisiä, ujot on leuhkia. Vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että sulla on jotenkin paha olla itsesi kanssa, niin etsit (olemattomia) vikoja muista.

Ei todellakaan ole. Minulta kysyttiin ihmisistä syntyvistä nopeista mielikuvista ja tässä on vastaus.

... ja meitä autisteja syytetään jäykkyydestä ajattelussa sekä mielipiteissä. Nentit eivät näe mitään ongelmaa noissa ennakkopäätelmissään ja täysin erilaisten henkilöiden niputtamisessa yhteen muottiin. Mikä näkyy nykyisessä autismin kirjo -diagnoosissakin, mitään erittelyä ei tehdä, diagnoosi ei kerro oletko kykenemätön oppimaan puhumaan vai Einsteinin tasolla. Huoh. -Sivuautisti

Ei ehkä kyetä erittelevään ongelmanratkaisuun, joten sanovat ettei sillä ole väliä tai ei ole mahdollista tietää. Loogista sen sijaan olisi päätellä, että katsekontaktin ongelmissa pelkkä ilmiö ei anna paljon tietoa sen syistä. Olisiko jokin muu mahdollisuus selvittää asiaa, kun tällaiseen törmää? Kuinka välttää virhepäätelmiä? Mutta asian pitäisi kiinnostaa, eikä se kiinnosta yhtä paljon kuin oman epämukavuuden tutkistelu.

Koska ihmiset ovat melko itsekeskeisiä joskus kaikesta sosiaalisesta sujuvuudesta huolimatta, on oikeastaan sama mikä syy on, sama jos vähän sotkee näitä toisiinsa. Koska rikos on jo tapahtunut, olet toiminut tätä vastapuolta erityisesti ja ensisijaisesti huomioimatta. Hän siis määrittää itselleen oikeuden olla kiinnostumatta taustoista ja syistä. Hän sanoo itselleen, ihan ymmärrettävää etten voi tietää, en vaan pysty siihen. Nopeasti kun havainnoin, aina ei tarvitse yrittää niin paljon. Muille hän taas ei sano, ihan ymmärrettävää, että joku asia on vaikea ja niin se vain on. En oleta sinua ilkeäksi ihmiseksi tuon vaikeuden vuoksi. Ymmärrän, ettei kaikki pyöri ympärilläni ja syy voi olla muukin tahallisuus minua kohtaan. Näin ei ajatella, vaan Itselle annetaan oikeus tuomita, koska se on nopeinta ja helpointa. Tämä myös myönnetään häpeilemättä suoraan, koska mitään korrelaatiota ei kyetä näkemään. Itsellä oikeudet, muilla velvollisuus.

Se ompi se enemmistön itsevarmuus, voi olla loputtoman kiinnostunut itsestään kunhan teeskelet että olet välillä kiinnostunut muistakin. Kunhan sen teet oikealla tavalla, se riittää. Ei ole väliä niin sillä, oletko oikeasti koska kukaan muukaan ei ole. Kiinnostuksen esittämiseen kuuluu sääntöjä joita kaikki noudattavat, jottei paljastu, ettei kukaan ajattele juuri mitään. Vähiten kanssaihmisiä. Ja ne jotka sanovat leikin sijaan totuuden, ovat luonnollisesti uhka. Keskitytään minimoimaan heidän arvo ja taidot, keskitytään puutteisiin, jotta uhka tehdään naurunalaiseksi. Syrjintähän perustuu pelkoon ja toteutuu aina kaksois-standardein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.

Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.

Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa

Silmiin katsominen lisää ihmisten välistä luottamusta. Ympäriinsä pälyilevä ihminen antaa vaikutelman valehtelusta tai huijaamisesta (koska valehtelija tai huijari ei pysty katsomaan silmiin). Jos et katso ihmistä kohti hänelle puhuessa, sinun on hyväksyttävä se, ettei hän suhtaudu sinuun neutraalisti.

Autistin kanssa keskustelu on näiden ristiriitaisten eleiden takia usein vaikeaa ja tuntuu nenteistä pahalta. Heidän aivonsa eivät pysty käsittämään outoja eleitä.

Mutta jos on normiaivoilla varustettu tämä toinen osapuoli (ei asperger), niin luulisi hänen ymmärtävän sen olevan henkilön oma tapa keskustella ettei vain halua hirveästi katsoa päin.

Myös ujoilla on tätä paljon. Ovatko ujot automaattisesti normojen mielestä valehtelijoita tämän seikan vuoksi?

Ujoista tulee usein leuhka vaikutelma. Eli leuhkat ja ujot eivät vaivaudu puhumaan kanssasi.

Muista, ettei nenttikään osaa lukea ajatuksiasi. Mistä se nentti tietäisi onko katsetta välttelevä ja leuhkalta tai kierolta vaikuttava keskustelukumppani assi, ujo vai oikeasti leuhka. Leuhkoja on eniten, joten todennäköisyys on leuhkan puolella.

Sä vaikutat ilkeältä ihmiseltä. Nepsyt on ylimielisiä, ujot on leuhkia. Vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että sulla on jotenkin paha olla itsesi kanssa, niin etsit (olemattomia) vikoja muista.

Ei todellakaan ole. Minulta kysyttiin ihmisistä syntyvistä nopeista mielikuvista ja tässä on vastaus.

... ja meitä autisteja syytetään jäykkyydestä ajattelussa sekä mielipiteissä. Nentit eivät näe mitään ongelmaa noissa ennakkopäätelmissään ja täysin erilaisten henkilöiden niputtamisessa yhteen muottiin. Mikä näkyy nykyisessä autismin kirjo -diagnoosissakin, mitään erittelyä ei tehdä, diagnoosi ei kerro oletko kykenemätön oppimaan puhumaan vai Einsteinin tasolla. Huoh. -Sivuautisti

Et nyt tajua mitä sinulle kerrotaan. Ei nentti valitse päätelmiään tai voi vaikuttaa noihin nopeisiin päätelmiin. Ne tapahtuvat tiedostamatta ja automaattisesti. Jossain vaiheessa keskustelua voi todeta ennakkopäätelmän menneen pieleen. Tähän voi kuitenkin mennä tunteja tai päiviä.

Toinen voi olla yhtä oikeassa kuin sinäkin. Sanaton sääntö on se, että molempien mielipide voi olla oikein. Minulla on suvussa autismikirjon henkilöitä, isälläni oli hyvin selkeät piirteet, ja veljelläni vähemmän selkeät. Edesmennyt isäni oli aina oikeassa, mikä teki vuorovaikutuksesta joskus raskasta. Esimerkki: jos sanoin koulusta tultua, että voisin mennä huomenna pyörällä kouluun, kun on aurinkoinen päivä tulossa, hän sanoi ihan joka kerta siihen oman mielipiteensä, että voi olla pilvistäkin, ei sitä etukäteen tiedä, kun ei sääennustajatkaan tiedä. Se oli lannistavaa. Hän taas ei ymmärtänyt, miten hänen faktansa voi vaikuttaa minuun, tai siis tunteisiin. Tuollaisessa tilanteessa voi toisen hyvää mieltä tukeakseen sanoa vaikka, että joo, niin varmaan tuleekin hyvä sää, mene vaan pyörällä kouluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.

Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.

Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa

Silmiin katsominen lisää ihmisten välistä luottamusta. Ympäriinsä pälyilevä ihminen antaa vaikutelman valehtelusta tai huijaamisesta (koska valehtelija tai huijari ei pysty katsomaan silmiin). Jos et katso ihmistä kohti hänelle puhuessa, sinun on hyväksyttävä se, ettei hän suhtaudu sinuun neutraalisti.

Autistin kanssa keskustelu on näiden ristiriitaisten eleiden takia usein vaikeaa ja tuntuu nenteistä pahalta. Heidän aivonsa eivät pysty käsittämään outoja eleitä.

Mutta jos on normiaivoilla varustettu tämä toinen osapuoli (ei asperger), niin luulisi hänen ymmärtävän sen olevan henkilön oma tapa keskustella ettei vain halua hirveästi katsoa päin.

Myös ujoilla on tätä paljon. Ovatko ujot automaattisesti normojen mielestä valehtelijoita tämän seikan vuoksi?

Ujoista tulee usein leuhka vaikutelma. Eli leuhkat ja ujot eivät vaivaudu puhumaan kanssasi.

Muista, ettei nenttikään osaa lukea ajatuksiasi. Mistä se nentti tietäisi onko katsetta välttelevä ja leuhkalta tai kierolta vaikuttava keskustelukumppani assi, ujo vai oikeasti leuhka. Leuhkoja on eniten, joten todennäköisyys on leuhkan puolella.

Sä vaikutat ilkeältä ihmiseltä. Nepsyt on ylimielisiä, ujot on leuhkia. Vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että sulla on jotenkin paha olla itsesi kanssa, niin etsit (olemattomia) vikoja muista.

Ei todellakaan ole. Minulta kysyttiin ihmisistä syntyvistä nopeista mielikuvista ja tässä on vastaus.

... ja meitä autisteja syytetään jäykkyydestä ajattelussa sekä mielipiteissä. Nentit eivät näe mitään ongelmaa noissa ennakkopäätelmissään ja täysin erilaisten henkilöiden niputtamisessa yhteen muottiin. Mikä näkyy nykyisessä autismin kirjo -diagnoosissakin, mitään erittelyä ei tehdä, diagnoosi ei kerro oletko kykenemätön oppimaan puhumaan vai Einsteinin tasolla. Huoh. -Sivuautisti

Et nyt tajua mitä sinulle kerrotaan. Ei nentti valitse päätelmiään tai voi vaikuttaa noihin nopeisiin päätelmiin. Ne tapahtuvat tiedostamatta ja automaattisesti. Jossain vaiheessa keskustelua voi todeta ennakkopäätelmän menneen pieleen. Tähän voi kuitenkin mennä tunteja tai päiviä.

Miksi nentti ei valitse päätelmiään tai edes voi tarkastella niitä vain tuntemuksina ja päätelminä? Kun tiedostaa, että kyseessä on vaistomainen, yksittäiseen ilmiöön liittyvä ennakko-oletus, voi sen jatkossa jättää omaan arvoonsa. Niinhän traumojakin käsitellään, tiedostetaan, ettei kyseessä ole todellinen asia nykyhetkessä, vaikka se siltä tuntuisi. Kokemus saa vaihtoehtoisia selitysmalleja. Tunteidenkäsittelyä voi harjoitella. Miksi minusta nyt tuntuu tältä? Vastaako tunne todellisuutta ja voinko vaikuttaa tunteisiini? Ja ennen kaikkea, ohjaako tunteeni toimintaani suhteessa muihin? Miten? Nämä ovat avaimia muiden ymmärtämiselle. Ennakkoluulojen armoilla meneminen ei ainakaan ole mikään sanaton sääntö, muuta kuin pienissä piireissä. Taidettiin tuomita just julkisesti politiikan keskustelussakin, yleisesti yhteiskunnassa. Täytyy pystyä parempaan, vaikka ois mikä tunne ja kuohutus, ei hutkita ennen kuin tutkitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.

Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.

Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa

Silmiin katsominen lisää ihmisten välistä luottamusta. Ympäriinsä pälyilevä ihminen antaa vaikutelman valehtelusta tai huijaamisesta (koska valehtelija tai huijari ei pysty katsomaan silmiin). Jos et katso ihmistä kohti hänelle puhuessa, sinun on hyväksyttävä se, ettei hän suhtaudu sinuun neutraalisti.

Autistin kanssa keskustelu on näiden ristiriitaisten eleiden takia usein vaikeaa ja tuntuu nenteistä pahalta. Heidän aivonsa eivät pysty käsittämään outoja eleitä.

Saako nentille sanoa suoraan että "hei olen muuten autisti joten silmiinkatsominen on vaikeaa mutta se ei johdu sinusta eikä silmäni liikkeitä kannata ottaa niin vakavasti"? Auttaako tämä yhtään? Saako nenteiltä edes pyytää jotain ymmärrystä asiaan vähän kuin "hei en voi hyppiä hyppynarua koska olen pyörätuolissa mutta pyörittää voin" tyylisesti.

Tämä on musta hyvä idea. Helpottaa heti tilanteen ymmärtämistä. Itse tunnen aspergerin, jota pidin ns. "mean girl":inä - koska hän käyttäytyi sillä tavalla (esim. silmiin katsominen vaikeaa, vaikutti aina siltä että inhosi ihmisiä)! Nyt kun tiedän että diagnoosi, niin ymmärrän ettei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti.

Veljistäni toisella on autismikirjon piirteitä, mutta ei yhtä voimakkaasti näkyvissä kuin isälläni. Siihen voi vaikuttaa ammattikin. Isä oli maanviljelijä ja perhettä lukuun ottamatta vähän sosiaalisissa kontakteissa, kun taas veljeni on käynyt kouluja ja on työssä, jossa täytyy tulla toimeen toisten kanssa. Joitain sellaisia piirteitä on, jotka toisista voivat tuntia häiritseviltä, vaikkei sitä ääneen sanota. Kun olen hänen luonaan kylässä, joskus hän tekee sitä, että vaihtaa tv:n kanavaa kysymättä minulta (tai mieheltäni), että onko ok. Ymmärrän, että hän kyllästyy ohjelmaan, mutta olisi kohteliasta kysyä toisilta huoneessa olevilta, voiko vaihtaa kanavaa.

Hän syö yleensä samoja tuttuja ruokia. Jos on tarjolla jotain, mihin ei ole tottunut, hän saattaa kysyä, eikö ole sitä tai tätä. Se on huonoa käytöstä, jos ei satu olemaan enää teini-ikäinen. Tietenkin me lähipiirissä tiedetään, että ei hän sillä tarkoita loukata, mutta on ollut tilanne, jossa hän oli tutustunut naiseen, joka oli kutsunut syömään luokseen. Ei varmaankaan ole treffit jatkuneet kovin iloisissa merkeissä, jos toinen tarjoaa riisiä ja kanaa ja vieras kysyy, eikö ole perunaa. Siis riisi ja kana oli minun keksimääni, en tiedä, mitä oli tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.

Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.

Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa

Ap kysyi asiaa, ja joku ystävällisesti vaivautui vastaamaan suoraan hänen kysymykseensä. Vastaaja ei vaadi ap:ta katsomaan ketään silmiin. Hän vain vastasi kysymykseen.

Jos ja kun silmiin katsominen on noin hankalaa, kannattaa joko katsoa vähän sivuun silmistä (esim. otsaan) taikka sitten ihan vain sanoa, että on kirjolla ja siksi ei katso silmiin. Suurin osa kaikista tapaamisetamme ihmisistä ei ole autisteja, mistä syystä luemme kaikkien käytöstä sen todennäköisimmän oletuksen mukaan (=eli että seuraava henkilö johon törmään on neurotyypillinen). Eli ihan vain jo prosenttimäärän takia tämä tulee olemaan kaikkien oletus, oli se reilua taikka ei. Neurotyypilliset varmasti muokkaavat käytöstään, jos heille selittää, mikä tilanne on. Tämä estää väärinkäsityksiä. 

Vai mikä on vaihtoehtona?

Vierailija kirjoitti:

Pilotti kirjoitti:

Pilotti kirjoitti:

Näin semi-autistina paras neuvoni on ehkä se että ihmisiltä täytyy usein kysyä asioita joita ei itseä kiinnosta. Esimerkiksi miten päivä on mennyt, mitä olet opiskellut, miksi valitsit juuri tämän aineen yliopistossa, onko sinulla lapsia, missä tapasit puolisosi yms.

Minun on vaikea feikata kiinnostusta näissä asioissa sosiaalisesti, sellanen asiakeskustelu sujuu paremmin joka perustuu faktaan. Kahvihuoneessa käydyt keskustelut jostain uutisesta tai tapahtumasta maailmalla on helpompaa. Silmiin ei tarvitse tuijottaa kokoajan.

Niin, ja unohdin tähän vielä mainita että usein neurotyypilliset luulevat että autistit / aspergerit eivät ymmärrä sosiaalista kanssakäymistä, vuorovaikutusta ja/tai sarkasmia.

Totuus on se että moni meistä ymmärtää TÄYSIN nämä asiat, mutta meitä ei kiinnosta pelata samoilla säännöillä. "Normoja" on hauska trollata juuri sen takia kun kaikki sosiaalinen peli tuntuu niin tyhjänpäiväiseltä ja pinnalliselta. Joskus heitän todella noloa läppää tai satunnaiskommentteja vain sen takia koska muitten kiusaantuminen huvittaa minua, ja ne samat tyypit luulevat etten vain ymmärrä sosiaalisia sääntöjä. Samoin on välillä parempi jos ihmiset työyhteisössä ehkä tiedä kuinka fiksu oikeasti on, sillä tavalla et ole uhka muille.

Sosiopaatit ja psykopaatit usein suuttuvat kun autisti näkee maskin läpi paremmin kun muut.

Todellisuudessa autistit on parhaita uhreja sosiopaatille, joka on taitava kameleontti. Autisti vain uskoo näkevänsä eli tulkitsee. Myös nenttien aivot aina vain tulkitsevat. Nentit saavat vain enemmän vihjeitä vuorovaikutuksessa ja sosiopaattihan osaa huijata kaikkia.

Edellinen autisminkirjolaisen kommentti oli silkkaa tulkintaa ja virheellistä itsekehua. Autisminkirjollla oleva niemenomaan on heikoilla vuorovaikutuksessa kaikkien "normojen" kanssa. Hän ei näe kenenkään "pelien" läpi, vaan ei ymmärrä ihmisten välisisä hienovaraisia suhteita ja miten niitä ylläpidetään normaalisti. Tilannetaju on heikko ja keskustelu robottimaisen loogista pahimmaillaan, kun puhutaan vaikka toisen ihmisen ongelmista. Hän ei osaa osoittaa empatiaa, vaan se tuntuu yleensä teennäiseltä, sillä elekieli voi olla hyvin ristiriidassa sen kanssa mitä on opeteltu kohteliaasti vastaamaan toiselle ihmiselle.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sinun on vaan parasta kertoa kaikille diagnoosista, niin laajasti kuin mahdollista. Et onnistu teeskentelemään normaalia, luulen, että se vaan pahentaa asiaa ja vaikutat vielä oudommalta muiden silmissä.

Nyt yrität mukautua muiden muottiin, johon et mahdu, kuten itsekin sanoit. Anna muiden mukautua sinun muottiisi, se on sinulle helpompaa. Sitä paitsi myös reilumpaa. Ns. normaali kykenee helpommin mukautumaan aspergeriin kuin toisin päin. Siis noin oletusarvoisesti. 

Näin minäkin tulen varmaan toimimaan kunhan menen taas äitiyslomalta töihin (jos saan töitä:D). Edellisessä työpaikassa naispuolinen työkaverini oli tosi outo ja ärsyttävä tehdä sen kanssa töitä kun oli ihme päähänpinttymiä ja teki kummallisia juttuja. Sitten kuulin että hänellä "oli lapsena diagnosoitu asperger mutta ei ollut sitä enää". x) Saman tien kaikki mitä hän teki oli mulle aivan selkeän loogista! Osasin sen jälkeen mukauttaa ohjeistukseni (olin siis hänen esimiehensä) sillä tavalla että hänen on se helpompi toteuttaa. Ja omat reaktioni eivät olleet niin negatiivisia kun tajusin että ei hän tahallaan hankaloita asioita vaan hänen aivonsa toimivat eri tavalla kuin muiden.

Sitten tajusin pikkuhiljaa että hänen logiikkansa oli mulle niin selvää koska mulla on periaatteessa sama logiikka, olin vain oppinut toimimaan neurotyypillisille sopivalla tavalla työpaikalla! En tiedä ihan tarkkaan mikä mun diagnoosi olisi jos sellaisen hankkisin mutta AuDHD piirteet selittää melko suuren osan siitä mikä aina ennen oli vain "no mä nyt oon vaan niin omituinen". Ja olenhan minä outo mutta tosi kiva on ollut ymmärtää että on muitakin samalla tavalla outoja:)

Mulla on aikuisiällä vasta tutkittu, että ei ole neuroepätyypillisiä piirteitä. Kun joku mietti, mitä löytyisi, niin ei välttämättä mitään. Mä luulen, että imen herkästi kaikkea mitä luen tai joku kertoo. Mun hyvä ystäväni sanoi, miten kukaan ei ikinä huomannut, että hänellä oli adhd. Ai ei huomannut vai, kaikkihan sen huomasi, mutta onko palko kiinnittää kaikkeen huomiota. Vaikea selittää, mutta joskus se mihin keskittyy, kasvaa. Se on mulla itselläni ainakin niin, että jos alan kiinnittää huomiota, että nyt mulla on näitä ja näitä piirteitä, niin alan huomata niitä lisää ja lisää. Mä myös luulin aidosti, että on enemmän kuin muilla tiettyjä juttuja, kuten jumiutumista tai erityismielenkiinnonkohteita tai aikatauluhaasteita. Vasta kun mulle oikeasti kerrottiin, että ei sulla vaikuta olevan enempää kuin ihmisillä keskimäärin, ymmärsin, että lakkaa nyt tarkkailemasta koko ajan itseäsi. Pitkä tarina mutta mulla on just tämä rajaamisen haaste myös.

Sanaton sääntö: älä pidä itseäsi parempana kuin toista ihmistä, koska se voi olla toisesta töykeää. Itsensä ääneen kehuminen on myös ärsyttävää. Ei kannata sanoa, että minä osaisin tehdä tuon paremmin. Se voi olla fakta, mutta toinen pitää kusipäänä sitä, joka näitä faktoja latelee.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten kasvoilla on ilme ja lisäksi mikroilmeitä. Ensimmäinen saattaa olla teeskentelyä, jälkimmäinen kertoo todellisen reaktion. Niitä mikroilmeitä pitäisi sitten osaa havaita ja lukea.

Monesti en jaksa katsoa puhujan kasvoja siksi etten jaksa ns normien ristiriitaista viestintää, sanat viestivät yhtä, äänenpainot toista, ilmeet jotain muuta, mikroilmeet taas jotain ihan muuta. Se viestin sekamelska on väsyttävää.

Juoruilu, silmien muljauttelu ja takana päin pahaa puhuminen... näitä pitäisi osata, jos haluaa kuulua ihmisyhteisöihin. 

Samoin ironiset / sarkastiset mukakohteliaisuudet, pienten kuppikuntien muodostaminen ja äänekäs huokailu, jos teet jotain "väärin". Näitä en ole osannut ikinä ja uskon olevani autismikirjolla. Haluan olla suora ja aito. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.

Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.

Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa

Autistin pitää alkaa harjoittelemaan silmiin katsomusta. Kai hekin jotakin oppivat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täysin absurdia edes yrittää. Minulla on autismiin sisältyvä kasvosokeus, enkä myöskään testatusti tunnista juuri lainkaan ilmeitä tai osaa yhdistää niitä tunnetiloihin - ja tämä ei ole opeteltavissa oleva asia, vaan kuin sokeus, pysyvä ominaisuus/vamma.Sitten joku tulee ehdottelemaan mikroilmeiden tulkintaa 🙄

Tän keskustelun perusteella haluaisin perustaa jonkun t-paita kaupan missä myisin AUTISTI ja KASVOSOKEUS tekstillä varustettuja paitoja. Jos sen kanssa saisi vähän jotain ymmärrystä poikkeaville sosiaalisille vivahteille niin kyllä kehtaisin käyttää. Kaupassakäynti on niin helvetin kuormittavaa, koska joka hyllyltä tulee jotain late-stage kapitalismi markkinoinnin aivokuvantamisella valikoituja värejä, mitkä uppoavat syvälle alitajuntaan, kuin keltamusta varoitusväri hyönteisessä tai punavalkoinen väri sienissä. Miten joku ei voi olla kiinnittämättä huomiota joka ikiseen hiton fonttiin, kuvaan ja väriin? Jos kuljet sävytetyt lasit tai kuultavat aurinkolasit päässä vaimentaaksesi tätä kuluttajille suunnattua kapitalismivärikylpyä niin saat puolet kaupan vartijoista seuraamaan perääsi kuin mokomatkin hait.

Uusi salaliittiteoria on syntynyt. Kapitalismin aivokuvantamisella valikoidut värit. Onnittelen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.

Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.

Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa

Autistin pitää alkaa harjoittelemaan silmiin katsomusta. Kai hekin jotakin oppivat?

Hyymmmm...

Sen voi "oppia", mutta se on erittäin ahdistavaa, voimia vievää.

Sitä kutsutaan maskaamiseksi ja se on erittäin kuormittavaa.

Loputon maskaaminen voi johtaa romahdukseen.

Kuvittele mielessäsi asia joka ahdistaa todella paljon sinua ja sitten kuvittele kuinka ympärilläsi sinut pakotettaisi kohtaamaan tuo ahdistusta tuottava asia kokoajan, taukoamatta ja olla näyttämättä että tilanne on ahdistava. Sinulle vain sanottaisi että sinun pitää olla ahdistumatta, vaikka et voi olla ahdistumatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.

Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.

Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa

Silmiin katsominen lisää ihmisten välistä luottamusta. Ympäriinsä pälyilevä ihminen antaa vaikutelman valehtelusta tai huijaamisesta (koska valehtelija tai huijari ei pysty katsomaan silmiin). Jos et katso ihmistä kohti hänelle puhuessa, sinun on hyväksyttävä se, ettei hän suhtaudu sinuun neutraalisti.

Autistin kanssa keskustelu on näiden ristiriitaisten eleiden takia usein vaikeaa ja tuntuu nenteistä pahalta. Heidän aivonsa eivät pysty käsittämään outoja eleitä.

Saako nentille sanoa suoraan että "hei olen muuten autisti joten silmiinkatsominen on vaikeaa mutta se ei johdu sinusta eikä silmäni liikkeitä kannata ottaa niin vakavasti"? Auttaako tämä yhtään? Saako nenteiltä edes pyytää jotain ymmärrystä asiaan vähän kuin "hei en voi hyppiä hyppynarua koska olen pyörätuolissa mutta pyörittää voin" tyylisesti.

Kuulostat kyllä todella hauskalta ihmiseltä. Harmi, että en tunne sinua.

Hyppynaru autisti vai sitä aikaisempi/aikaisemmat? Unohtui lisätä -eri

-eri/sama/eri?

ps. Kiitos, jos olit oikeesti tosissasi, tai hv jos sittenkin vittuilit, teistä ei koskaan tiedä varmaksi :)

Sivusta voisin antaa 80+ äitini elämänohjeen: ota aina kaikki kommentit positiivisina ja oleta että sanoja tarkoitti hyvää tai ainakin halusi sinulle hyvää, vaikka ei ehkä osannut muotoilla sitä oikein. Älä edes harkitse sitä mahdollisuutta, että kommentti olisi vittuilua, niin elämäsi on paljon helpompaa. (Ja jos kyseessä oli oikeasti vittuilu, niin siitähän menee kaikki teho, kun vastaanottaja ei suostu edes ymmärtämään sitä.)

Käyttäjä30926 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.

Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.

Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa

Autistin pitää alkaa harjoittelemaan silmiin katsomusta. Kai hekin jotakin oppivat?

Hyymmmm...

Sen voi "oppia", mutta se on erittäin ahdistavaa, voimia vievää.

Sitä kutsutaan maskaamiseksi ja se on erittäin kuormittavaa.

Loputon maskaaminen voi johtaa romahdukseen.

Kuvittele mielessäsi asia joka ahdistaa todella paljon sinua ja sitten kuvittele kuinka ympärilläsi sinut pakotettaisi kohtaamaan tuo ahdistusta tuottava asia kokoajan, taukoamatta ja olla näyttämättä että tilanne on ahdistava. Sinulle vain sanottaisi että sinun pitää olla ahdistumatta, vaikka et voi olla ahdistumatta.

Minä olen kyllä siedättänyt itseäni monessa asiassa (esim. piikkikammo, korkeanpaikankammo, hammaslääkäripelko, julkinen esiintyminen) ja todennut, että itseään on mahdollista totuttaa pelottaviin ja ahdistaviin asioihin vähän kerrassaan, ja se ahdistus lievittyy vähä vähältä. Tarkoitatko että autismin kirjolaisella näin ei tapahdu? Että hammaslääkärit (tai mikä tahansa muu asia) ahdistavat ihan yhtä paljon, vaikka niille altistuisi tunnin päivässä vuoden ajan?

Ja miten niin ei saisi näyttää että tilanne on ahdistava? Nimenomaan se helpottaa jo paljon, että saa sanottua, että minua ahdistaa nyt tämä hampaan paikkaus todella paljon, ja silloinhan hammaslääkäri tietää että minua pitää kohdella pelkopotilaana.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä30926 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.

Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.

Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa

Autistin pitää alkaa harjoittelemaan silmiin katsomusta. Kai hekin jotakin oppivat?

Hyymmmm...

Sen voi "oppia", mutta se on erittäin ahdistavaa, voimia vievää.

Sitä kutsutaan maskaamiseksi ja se on erittäin kuormittavaa.

Loputon maskaaminen voi johtaa romahdukseen.

Kuvittele mielessäsi asia joka ahdistaa todella paljon sinua ja sitten kuvittele kuinka ympärilläsi sinut pakotettaisi kohtaamaan tuo ahdistusta tuottava asia kokoajan, taukoamatta ja olla näyttämättä että tilanne on ahdistava. Sinulle vain sanottaisi että sinun pitää olla ahdistumatta, vaikka et voi olla ahdistumatta.

Minä olen kyllä siedättänyt itseäni monessa asiassa (esim. piikkikammo, korkeanpaikankammo, hammaslääkäripelko, julkinen esiintyminen) ja todennut, että itseään on mahdollista totuttaa pelottaviin ja ahdistaviin asioihin vähän kerrassaan, ja se ahdistus lievittyy vähä vähältä. Tarkoitatko että autismin kirjolaisella näin ei tapahdu? Että hammaslääkärit (tai mikä tahansa muu asia) ahdistavat ihan yhtä paljon, vaikka niille altistuisi tunnin päivässä vuoden ajan?

Ja miten niin ei saisi näyttää että tilanne on ahdistava? Nimenomaan se helpottaa jo paljon, että saa sanottua, että minua ahdistaa nyt tämä hampaan paikkaus todella paljon, ja silloinhan hammaslääkäri tietää että minua pitää kohdella pelkopotilaana.

Muista että autisti ei ole ns normi.

Aivot toimivat eritavalla.

Jos tuo sinun ideasi toimisi niin ei täällä olisi aikuisia autisteja.

Se altistus ei vain toimi.

Yritetty on.

Se ei toimi.

Mieti uudelleen, kuvittele uudelleen, avaa mielesi.

Ajattele että päivästä toiseen joudut ahdistavaan tilanteeseen, vuodesta toiseen. Ja ympärilläsi olevat ihmiset eivät ymmärrä että tilanne on oikeasti ahdistava.

Hyperbola: kuvittele että joutuisit seksuaalisen ahdistelun kohteeksi ja sinulle sanottaisi että sinun pitäisi vain oppia ottamaan sitä vastaan.

Ns normit harvoin haluavat kuulla totuutta.

Haluatko kuulla että toinen ahdistuu kun sinä tulet lähelle ja haluat katsoa silmiin, tuskin.