Selittäkää aspergerille ne "kirjoittamattomst säännöt" jotka kaikkien pitäisi tietää..

Vierailija kirjoitti:

Pilotti kirjoitti:

Pilotti kirjoitti:

Näin semi-autistina paras neuvoni on ehkä se että ihmisiltä täytyy usein kysyä asioita joita ei itseä kiinnosta. Esimerkiksi miten päivä on mennyt, mitä olet opiskellut, miksi valitsit juuri tämän aineen yliopistossa, onko sinulla lapsia, missä tapasit puolisosi yms.

Minun on vaikea feikata kiinnostusta näissä asioissa sosiaalisesti, sellanen asiakeskustelu sujuu paremmin joka perustuu faktaan. Kahvihuoneessa käydyt keskustelut jostain uutisesta tai tapahtumasta maailmalla on helpompaa. Silmiin ei tarvitse tuijottaa kokoajan.

Niin, ja unohdin tähän vielä mainita että usein neurotyypilliset luulevat että autistit / aspergerit eivät ymmärrä sosiaalista kanssakäymistä, vuorovaikutusta ja/tai sarkasmia.

Totuus on se että moni meistä ymmärtää TÄYSIN nämä asiat, mutta meitä ei kiinnosta pelata samoilla säännöillä. "Normoja" on hauska trollata juuri sen takia kun kaikki sosiaalinen peli tuntuu niin tyhjänpäiväiseltä ja pinnalliselta. Joskus heitän todella noloa läppää tai satunnaiskommentteja vain sen takia koska muitten kiusaantuminen huvittaa minua, ja ne samat tyypit luulevat etten vain ymmärrä sosiaalisia sääntöjä. Samoin on välillä parempi jos ihmiset työyhteisössä ehkä tiedä kuinka fiksu oikeasti on, sillä tavalla et ole uhka muille.

Sosiopaatit ja psykopaatit usein suuttuvat kun autisti näkee maskin läpi paremmin kun muut.

Todellisuudessa autistit on parhaita uhreja sosiopaatille, joka on taitava kameleontti. Autisti vain uskoo näkevänsä eli tulkitsee. Myös nenttien aivot aina vain tulkitsevat. Nentit saavat vain enemmän vihjeitä vuorovaikutuksessa ja sosiopaattihan osaa huijata kaikkia.

Jaa, enpä tiedä. Autisti on turvassa sosiopaatin sosiaaliselta mielistelyltä kun ei sitä ymmärrä. Sanoisin itse pikemminkin että sosiopaatin työkalupakki on paljon pienempi autistia vastaan.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Pilotti kirjoitti:

Pilotti kirjoitti:

Näin semi-autistina paras neuvoni on ehkä se että ihmisiltä täytyy usein kysyä asioita joita ei itseä kiinnosta. Esimerkiksi miten päivä on mennyt, mitä olet opiskellut, miksi valitsit juuri tämän aineen yliopistossa, onko sinulla lapsia, missä tapasit puolisosi yms.

Minun on vaikea feikata kiinnostusta näissä asioissa sosiaalisesti, sellanen asiakeskustelu sujuu paremmin joka perustuu faktaan. Kahvihuoneessa käydyt keskustelut jostain uutisesta tai tapahtumasta maailmalla on helpompaa. Silmiin ei tarvitse tuijottaa kokoajan.

Niin, ja unohdin tähän vielä mainita että usein neurotyypilliset luulevat että autistit / aspergerit eivät ymmärrä sosiaalista kanssakäymistä, vuorovaikutusta ja/tai sarkasmia.

Totuus on se että moni meistä ymmärtää TÄYSIN nämä asiat, mutta meitä ei kiinnosta pelata samoilla säännöillä. "Normoja" on hauska trollata juuri sen takia kun kaikki sosiaalinen peli tuntuu niin tyhjänpäiväiseltä ja pinnalliselta. Joskus heitän todella noloa läppää tai satunnaiskommentteja vain sen takia koska muitten kiusaantuminen huvittaa minua, ja ne samat tyypit luulevat etten vain ymmärrä sosiaalisia sääntöjä. Samoin on välillä parempi jos ihmiset työyhteisössä ehkä tiedä kuinka fiksu oikeasti on, sillä tavalla et ole uhka muille.

Sosiopaatit ja psykopaatit usein suuttuvat kun autisti näkee maskin läpi paremmin kun muut.

Todellisuudessa autistit on parhaita uhreja sosiopaatille, joka on taitava kameleontti. Autisti vain uskoo näkevänsä eli tulkitsee. Myös nenttien aivot aina vain tulkitsevat. Nentit saavat vain enemmän vihjeitä vuorovaikutuksessa ja sosiopaattihan osaa huijata kaikkia.

Jaahas ja sieltä eka sosiopaatti tuli esiin! valitettavasti ammatissani on paljon näitä pyrkyreitä.

Vierailija kirjoitti:

Mua ainakin pidetään ylpeänä ja kopeana. Kuulemma pelkkä hymyily jo kertoo ylimielisyydestä. ???

Ruotsissa olen jo paljon normaalimpi. Keski- ja Etelä Euroopassa olen ihan "normaali", paitsi suomalaisten tai entisten Itä-Eurooppalaisten mielestä.

Ei saa puhua totta, tai mieluummin mitään. Ei saa heilutella käsiään jne.

Diagnoosit on, kun en osaa olla.

Itseäni ei haittaa outokaan käytös, ellei olla tahallaan ilkeitä.

Tämä kirjoitus on kyllä niin totta!

Olen ajoittain aika puhelias ja eloisa.

Sehän ei tähän Suomenmaahan sovi!

Asuin lähes 10 v Jenkeissä, ja siellä olin ehkä rauhallisemmasta päästä. Minuun kuitenkin tarttui tämä avoimuus ja puheliaisuus, ja on todellinen kärsimys ja järkytys huomata, että tässä maassa katsotaan joko taivaalle tai omia jalkoja esim bussipysäkillä. Mitään muuta en oikeastaan Jenkeistä kaipaa - paitsi juuri tätä avoimuutta. Ja ystäviäni.

Olen myös viettänyt paljon aikaa Italiassa, ja siellä tulee vahva tunne siitä, että sopii joukkoon hyvin, saa nauraa ja puhua vilkkaasti jne.

Täällä Suomessa saa jonkun oletetun diagnoosin heti kun on selkänsä kääntänyt.

Suomessa inhotaan small talkia luulisin, tämä luterilainen kuoliaaksi vaikeneminen on ihan järkyttävää. Olenpa oppinut taas maan tavoille, ja on tylsää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ainakin pidetään ylpeänä ja kopeana. Kuulemma pelkkä hymyily jo kertoo ylimielisyydestä. ???

Ruotsissa olen jo paljon normaalimpi. Keski- ja Etelä Euroopassa olen ihan "normaali", paitsi suomalaisten tai entisten Itä-Eurooppalaisten mielestä.

Ei saa puhua totta, tai mieluummin mitään. Ei saa heilutella käsiään jne.

Diagnoosit on, kun en osaa olla.

Itseäni ei haittaa outokaan käytös, ellei olla tahallaan ilkeitä.

Tämä kirjoitus on kyllä niin totta!

Olen ajoittain aika puhelias ja eloisa.

Sehän ei tähän Suomenmaahan sovi!

Asuin lähes 10 v Jenkeissä, ja siellä olin ehkä rauhallisemmasta päästä. Minuun kuitenkin tarttui tämä avoimuus ja puheliaisuus, ja on todellinen kärsimys ja järkytys huomata, että tässä maassa katsotaan joko taivaalle tai omia jalkoja esim bussipysäkillä. Mitään muuta en oikeastaan Jenkeistä kaipaa - paitsi juuri tätä avoimuutta. Ja ystäviäni.

Olen myös viettänyt paljon aikaa Italiassa, ja siellä tulee vahva tunne siitä, että sopii joukkoon hyvin, saa nauraa ja puhua vilkkaasti jne.

Täällä Suomessa saa jonkun oletetun diagnoosin heti kun on selkänsä kääntänyt.

Suomessa inhotaan small talkia luulisin, tämä luterilainen kuoliaaksi vaikeneminen on ihan järkyttävää. Olenpa oppinut taas maan tavoille, ja on tylsää.

en ole asunut jenkeissä, mutta suurin piirtein puolet suvustani asuu siellä ja samaa mieltä kanssasi. Täällä suomessa on tosi ahdistava ja ahdasmielinen sosiaalinen kulttuuri. Ei saa mistään olla iloinen tai sanoa siitä toiselle, kun sitten selän takana puhutaan, että "kyllä se on ärsyttävä. miksi sen pitää leuhkia koko ajan". Jenkeissä kun on iloinen jostain ja sanoo sen toiselle, niin tyypit alkaa iloita mukana.  Toki tuokin esimerkki on kärjistys ja molemmissa maissa on tyyppejä noista molemmista ryhmistä, mutta suomi nyt vaan oikeasti on ahdistava maa sosiaalisessa homogeenisyydessään. jenkeissä joku asperger voitaisiin toki kokea ongelmana, mutta siellä ihminen itse miettisi, että miten voisi kehittää itseään, jotta voisi sietää tuota aspergeria (sen sijaan, että asperger pakotettaisiin toiminaan kuin muut. Vähän sama kuin jos vaadittaisiin sokeaa näkemään, koska muutkin näkee)

kaaleppi poikkimutka kirjoitti:

Kuka ne kirjoittamattomat säännöt on alunperin kirjoittanut? ja miksi pitäisi teeskennellä muuta kuin on,jokainen taaplaa tyylillään ja eikö täällä jokainen saa olla oma persoonansa,ja jos jokin ei hyväksy toista,niin se on kunkin henkilökohtainen päänsärkynsä.olen  kyllästynyt kaikenlaiseen teeskentelyyn.

Ei niitä ole kukaan kirjoittanut. Suurin osa väestöstä käyttäytyy tuolla tavalla täysin huomaamattaan. Siihen ei mene erityisen paljon energiaa jos sattuu olemaan neurotyypillinen. (Toki kaikista on ikävä olla jossain tilanteissa kohtelias sellaiselle henkilölle josta ei lainkaan pidä. Mutta 90% tästä ei vie energiaa.)

Kaikkien ns. kirjoittamattomien sääntöjen keskiössä on se, että pyritään toimimaan niin ettei loukkaa toisten tunteita ja viestii olevansa hyväntahtoinen toista kohtaan. Eli esim. jos ei ole mitään hyvää sanottavaa ihmiselle, niin ei sitten sanota päin naamaa jotain negatiivista vaikka se olisi totta. Koska se satuttaa kenen vaan tunteita ja siitä seuraa riitoja. Tämä on mielestäni toimiva ja miellyttävä tapa, koska en itsekään halua että joku sanoo minua ylipainoiseksi, rumaksi tms. tai että motiivini tehdä asioita ovat jossain tilanteessa itsekkäät. Jos jokainen kävelisi ympäriinsä kertomassa sen ensin mieleen tulevan "totuuden" ympäröivistä ihmisistä, ei ystävyyssuhteita olisi varmaankaan kovin montaa jäljellä... Eli siksi itsestä tunnu siltä että tämä olisi jotakin turhaa teatteria. Ihmisillähän on usein negatiivisia ajatuksia toisistaan,  tai huonoja päiviä, ja on usein parempi pitää suunsa kiinni ja etsiä itsestään hieman parempi reaktio johonkin asiaan, kuin laukoa ensin mieleentuleva alhainen ajatus ilmoille.

Samasta syystä (eli ettei loukkaisi muita), jos joku esim. lyhyesti hymyilee sinulle, neurotyypilliset hymyilevät aina takaisin mikäli kyseessä ei ole henkilö jolle haluaa avoimesti osoittaa kunnioituksen puutetta - tämä on lähes automaatio, esim. neurotyypilliset vauvatkin tekevät tätä jo varsin nuoresta. Tästä syystä jos joku ei vastaa hymyyn vaan esim. katsoo täysin vakavalla naamalla takaisin, se tuntuu neurotyypillisestä hyvin tylyltä ja sen lukee aggressiona. Nämä reaktiot ovat täysin sisään ajettuja, oikeastaan täysin fyysisiä reaktioita itsessä. Eli neurotyypilliselle on äärimmäisen vaikea olla tuntematta että sinua on loukattu, jos joku ei vastaa hymyyn. Hymyn puute tuntuu ikään kuin pistona sydämessä (tämä oli kielikuva, siis tarkoitan että se satuttaa ja pelottaa).

Suomalaiset ovat muuten kansainvälisesti ottaen äärimmäiset suoria kaikessa kommunikaatiossaan, täällä puhutaan asiat paljon suoremmin kuin missään muualla. Jos neurotyypillinen suomalainen käyttäytyy ns. normaalisti USA:ssa, hän vaikuttaa heistä todella tylyltä - eikä tiedä sitä. (Olen asunnut pitkään sekä tuossa että useammassa muussa ulkomaassa.) Suurimmassa osassa maita mitään ei sanota suoraan. Kukaan ei myönnä jos loukkaantuu, ja kaikille oikeasti esitetään kivaa vaikka heitä vihaisi. Suomessa ollaan hyvin lähellä autenttista kommunikaatiota.

-Jos tapaa ystävän teellä hänen kotonaan, kannattaisi kertoa jotain itsestään (ei ehkä epäluotettavalle kerro kaikkea tai jos on eri maailmankatsomus) tai maisemasta, puhua puheenvuorolla. Jos ei kerro mitään tai sano mitään koskaan, toinen miettii että onpa toinen tyhjä ihminen ja ei tässä ole mitään järkeä jatkaa. Kannattaa antaa myös toiselle puheenvuoroja, omien lauseiden jälkeen. Jos on koko ajan hiljaa ja toinen (emäntä) puhuu kuin monologina itsestään ja ajatuksistaan, että on vastuussa koko vierailun puheesta, se voi olla raskasta. Jos on eri mieltä, sen voi kivalla tavalla selittää ja sanoa että ymmärtää silti mitä toinen tarkoittaa. Mistä asiasta on samaa mieltä sitten? Usein toisen sanomaan myönnellään että juu, ensin. Ystävällisyys. 

-Jos toinen on manipuloiva tai pakottava, on parempi poistua vierailulta tai asioinnista. Liian suoria töksäytyksiä omista asioista rumilla sanoilla ja pitkiä sairaskertomuksia kannattaa välttää, ellei se ole oleellista tai jos on hätä. On kiertoilmaisuja ja hienovaraisuus. Tilannetta voi keventää sen jälkeen. Positiivisuus ja neutraalius on hyvä asia. Ei ole pakko olla kuitenkaan valheellinen tai esittää että kaikki on kivasti, jos jokin vaivaa. Jos jokin vaivaa ehkä ne olisi kummankin hyvä ottaa joskus esille (kysyy ja neuvottelee asioista), muuten välit katkeaa jossain vaiheessa - ellei toinen vain siedä sitä joka tekee oman mielensä mukaan pelkästään.

-Jos toinen vaikuttaa kertovan kaiken itsestään, se ei ole usein totta että kertoisi kaiken. Kuulija saattaa luulla juoruajaksi jos toinen puhuu paljon (kun näkee pitkästä aikaa), sekään ei ole automaattisesti totta että hän kertoo eteenpäin. Vaikka niitäkin löytyy. Osa yleensä jätetään kertomatta tai paljon. Puheen vuoksi puhutaan, ettei olisi ihan hiljaista, vaikka välillä on taukoja. Aika kuluu nopeasti ja se yritetään hyödyntää että on puhuttu kaikki tarpeellinen.

-Huumorintajuinen ihminen kertoo usein vakavallakin (neutraalilla) ilmeellä vitsejä, kevennyksiä tai on huumoria siinä jutussa. Moni ihminen ottaa ne tosissaan. Ainoastaan jos hän tiedostaa että toinen ei ehkä tajua, pitää sanoa ensin että kerron hauskan jutun. Joskus näistä syntyy väärinkäsityksiä ja toinen jopa suuttuu. Vaikka toinen ei sano mitään ilkeää.

Vierailija kirjoitti:

Pilotti kirjoitti:

Pilotti kirjoitti:

Näin semi-autistina paras neuvoni on ehkä se että ihmisiltä täytyy usein kysyä asioita joita ei itseä kiinnosta. Esimerkiksi miten päivä on mennyt, mitä olet opiskellut, miksi valitsit juuri tämän aineen yliopistossa, onko sinulla lapsia, missä tapasit puolisosi yms.

Minun on vaikea feikata kiinnostusta näissä asioissa sosiaalisesti, sellanen asiakeskustelu sujuu paremmin joka perustuu faktaan. Kahvihuoneessa käydyt keskustelut jostain uutisesta tai tapahtumasta maailmalla on helpompaa. Silmiin ei tarvitse tuijottaa kokoajan.

Niin, ja unohdin tähän vielä mainita että usein neurotyypilliset luulevat että autistit / aspergerit eivät ymmärrä sosiaalista kanssakäymistä, vuorovaikutusta ja/tai sarkasmia.

Totuus on se että moni meistä ymmärtää TÄYSIN nämä asiat, mutta meitä ei kiinnosta pelata samoilla säännöillä. "Normoja" on hauska trollata juuri sen takia kun kaikki sosiaalinen peli tuntuu niin tyhjänpäiväiseltä ja pinnalliselta. Joskus heitän todella noloa läppää tai satunnaiskommentteja vain sen takia koska muitten kiusaantuminen huvittaa minua, ja ne samat tyypit luulevat etten vain ymmärrä sosiaalisia sääntöjä. Samoin on välillä parempi jos ihmiset työyhteisössä ehkä tiedä kuinka fiksu oikeasti on, sillä tavalla et ole uhka muille.

Sosiopaatit ja psykopaatit usein suuttuvat kun autisti näkee maskin läpi paremmin kun muut.

Todellisuudessa autistit on parhaita uhreja sosiopaatille, joka on taitava kameleontti. Autisti vain uskoo näkevänsä eli tulkitsee. Myös nenttien aivot aina vain tulkitsevat. Nentit saavat vain enemmän vihjeitä vuorovaikutuksessa ja sosiopaattihan osaa huijata kaikkia.

Sosiopaatti käyttää näitä vihjeitä, joita neuroepätyypillinen ei huomaa, omaksi edukseen. Esimerkiksi välinpitämättömyys usein tulkitaan itsevarmuudeksi, koska nentti ei ymmärrä että sosiopaatti on erilainen, vaikka eleet ovat samat. He jättävät huomioitta ristiriitaiset viestit, koska ristiriita ei käy järkeen. He uskovat eleitä ja silloin esimerkiksi täysi pelottomuus on heille uskottavaa. Kehonkieli ei petä, mutta sen syy tulkitaan väärin esim. itseluottamukseksi, vaikka kyseessä on tunnevasteen puuttuminen. Peilisolut siis pettävätkin vastaanottajan ja tätä sosiopaatti käyttää hyväkseen. Hän katsoo myös toisen eleistä, mikä vaikutus omalla käytöksellä on toiseen ja tuunaa tätä tarvittaessa.

Neuroepätyypillisestä sosiopaatti ei saa tätä vastetta ja hänen on ensinnäkin silloin vaikeampi säätää omaa vaikutustaan sopivaan suuntaan että käyttää eleitä hämäyskeinona peittääkseen ristiriidan esim. sanoissa ja teoissa. Hänen pelinsä, koska sitä se vain on, menee rikki. Olen nähnyt kun tällaisessa tilanteessa manipulaattori menee hämilleen ja muutaman minuutin aikana koettelee päälleen eri rooleja, eleitä ja ilmeitä tiiviillä tahdilla. Jonkun kombonhan on toimittava, mutta apuja hän ei nyt saa. Ihan kuin elokuvan erikoistehoste jossa on käynnissä jonkun manatun kamppailu hyvästä ja pahasta sisällään. Neuroepätyypillinen ei ehkä eleitä suoraan ymmärrä, mutta hän ymmärtää että noin niitä ei ole mahdollista käyttää, jos ne perustuvat tunteisiin. Myös se, että itse maskaa näitä eleitä, auttaa tajuamaan, että näin voi todella tehdä ja ottaa siksi todisteet vastaan sellaisinaan, ilman ristiriitaisia tunteita tai uskomusta siitä, ne kertovat aina totuuden. Kiinni jäi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pilotti kirjoitti:

Pilotti kirjoitti:

Näin semi-autistina paras neuvoni on ehkä se että ihmisiltä täytyy usein kysyä asioita joita ei itseä kiinnosta. Esimerkiksi miten päivä on mennyt, mitä olet opiskellut, miksi valitsit juuri tämän aineen yliopistossa, onko sinulla lapsia, missä tapasit puolisosi yms.

Minun on vaikea feikata kiinnostusta näissä asioissa sosiaalisesti, sellanen asiakeskustelu sujuu paremmin joka perustuu faktaan. Kahvihuoneessa käydyt keskustelut jostain uutisesta tai tapahtumasta maailmalla on helpompaa. Silmiin ei tarvitse tuijottaa kokoajan.

Niin, ja unohdin tähän vielä mainita että usein neurotyypilliset luulevat että autistit / aspergerit eivät ymmärrä sosiaalista kanssakäymistä, vuorovaikutusta ja/tai sarkasmia.

Totuus on se että moni meistä ymmärtää TÄYSIN nämä asiat, mutta meitä ei kiinnosta pelata samoilla säännöillä. "Normoja" on hauska trollata juuri sen takia kun kaikki sosiaalinen peli tuntuu niin tyhjänpäiväiseltä ja pinnalliselta. Joskus heitän todella noloa läppää tai satunnaiskommentteja vain sen takia koska muitten kiusaantuminen huvittaa minua, ja ne samat tyypit luulevat etten vain ymmärrä sosiaalisia sääntöjä. Samoin on välillä parempi jos ihmiset työyhteisössä ehkä tiedä kuinka fiksu oikeasti on, sillä tavalla et ole uhka muille.

Sosiopaatit ja psykopaatit usein suuttuvat kun autisti näkee maskin läpi paremmin kun muut.

Todellisuudessa autistit on parhaita uhreja sosiopaatille, joka on taitava kameleontti. Autisti vain uskoo näkevänsä eli tulkitsee. Myös nenttien aivot aina vain tulkitsevat. Nentit saavat vain enemmän vihjeitä vuorovaikutuksessa ja sosiopaattihan osaa huijata kaikkia.

Jaa, enpä tiedä. Autisti on turvassa sosiopaatin sosiaaliselta mielistelyltä kun ei sitä ymmärrä. Sanoisin itse pikemminkin että sosiopaatin työkalupakki on paljon pienempi autistia vastaan.

-eri

Nyt olet hakoteillä sosiopaatin suhteen, nehän pystyvät mukauttaman käyttäytymisensä kulloisenkin vastaanottajan tasolle, jotta taatusti autisti putoaa siihen jos vain sosiopaatti katsoo vaivannäön väärtiksi lähteä manipuloiaamaan. 

- tavataan varsinkin vieraamman ihmisen kanssa, täytyy ensin puhua mitättömistä asioista. Kuten löysitkö hyvin perille, oliko parkkipaikkoja vapaana, tai sitten se toteamus säästä. 

- sukujuhlissa puhutaan mitättömiä asioita, jotka yleensä liittyvät jotenkin vuodenaikaan.  Esimerkiksi, kuinka kesälomasi sujui, miten aiotte viettää joulun, kävittekö vapputorilla.. Täytyy vastata lyhyesti, koska kysyjää ei oikeasti kiinnosta sun elämä ja tehdä vastavuoroisesti kysymys esim mites teillä kävittekö mummoloissa jouluna.

- naisporukoissa on omia sääntöjä. Kun joku tulee kertomaan jonkun huolen liittyen kolmanteen osapuoleen , kuten "kyllä mietityttää se Riitta, kun ei vaan opi sitä uutta ohjelmaa, vaikka jo viisi kertaa kävin opastamassa" on kysymyksessä juoru, eikä aito huoli Riitasta. Puhujalla ei välttämättä ole myöskään mitään Riittaa vastaan, eikä häntä ärsytä välttämättä aidosti riitan atk-taidot, vaan hän yrittää juoruilulla luoda suhdetta sinuun.

- tutumpien naisten kesken on tyypillistä, että omaa ulkonäköä moititaan. Esim voi että kun olen niin lihonut. Tällöin ei kannata ainakaan sanoa, että niin oletkin, eikä myöskään kannata väittää, että eipäs kun olet hoikka. Parempi on sanoa vaikka; sinä näytät niin hyvältä, mutta mulla se on niin ohuet hiukset, kyllä olisin niin onnellinen jos olisi sellainen paksu tukka kun sulla. Tämänkin tarkoitus on ilmeisesti luoda jotain yhteyttä ja toisaalta kalastella kehuja.

En tiedä. Olen neurotyypillinen mutta silti en tajua noita kirjoittamattomia sääntöjä yhtään sen enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua ainakin pidetään ylpeänä ja kopeana. Kuulemma pelkkä hymyily jo kertoo ylimielisyydestä. ???

Ruotsissa olen jo paljon normaalimpi. Keski- ja Etelä Euroopassa olen ihan "normaali", paitsi suomalaisten tai entisten Itä-Eurooppalaisten mielestä.

Ei saa puhua totta, tai mieluummin mitään. Ei saa heilutella käsiään jne.

Diagnoosit on, kun en osaa olla.

Itseäni ei haittaa outokaan käytös, ellei olla tahallaan ilkeitä.

Tämä kirjoitus on kyllä niin totta!

Olen ajoittain aika puhelias ja eloisa.

Sehän ei tähän Suomenmaahan sovi!

Asuin lähes 10 v Jenkeissä, ja siellä olin ehkä rauhallisemmasta päästä. Minuun kuitenkin tarttui tämä avoimuus ja puheliaisuus, ja on todellinen kärsimys ja järkytys huomata, että tässä maassa katsotaan joko taivaalle tai omia jalkoja esim bussipysäkillä. Mitään muuta en oikeastaan Jenkeistä kaipaa - paitsi juuri tätä avoimuutta. Ja ystäviäni.

Olen myös viettänyt paljon aikaa Italiassa, ja siellä tulee vahva tunne siitä, että sopii joukkoon hyvin, saa nauraa ja puhua vilkkaasti jne.

Täällä Suomessa saa jonkun oletetun diagnoosin heti kun on selkänsä kääntänyt.

Suomessa inhotaan small talkia luulisin, tämä luterilainen kuoliaaksi vaikeneminen on ihan järkyttävää. Olenpa oppinut taas maan tavoille, ja on tylsää.

Suomessa ihmiset tajuavat että heitä alistetaan ja kiristetään. On hierarkioita. Eivät siksi puhu. Eivät luota kaikkiin. On huonoja kokemuksia, että täällä ihmiset hyökkäävät toistensa kimppuun sanallisesti yhä uudelleen tai käsittävät väärin. Kaikki eivät ole samaa porukkaa ja halutaan suojautua. On paljon autismiakin (pieni piirre) tai osa väsyneitä, erilainen hankala säätila, ilman ionit. Jos olisi oikea tasa-arvo tilanne voisi olla vähän parempi. Osa ihmisistä ei ole täällä suvaitsevia myöskään muita kohtaan, on arvioivia kuten palstalta näkee. Niitä on tosin myös Usassa, jos on avarakatseisiakin. Lisäksi täällä ei voi kaikkiin luottaa aivopesun vuoksi, osa ihmisistä luulee kaikenlaista ja moni katsoo eri kulmista maailmaa, ei ole samaa. Ihmiset tajuavat täällä erilaisuutensa toiseen henkilöön nähden, on eri ikäisiäkin enemmän. Usassa ihmiset pyrkivät ystävällisyyteen, mitä pinnan alla on arvoina on toinen kysymys, yksilöllistä. Ulkomailla varmasti sujuu moni asia mutkattomasti ja selkeä kommunikaatio.

Hautajaisissa, tapahtumissa tai kyläkokouksissa ei kannata nuorena räväyttää ja ilmaista eri ihmisistä antipatioita. Että pitää puheen lavalla, kuin elokuvissa. Se voi tuntua nerokkaalta idealta ja ihanalta sillä hetkellä, mutta oikeasti aiheuttaa jonkun isomman katastrofin. Kannattaa mieluummin äänestää jaloillaan, eli jää sieltä kyläkokouksista pois tai hautajaisista. Laittaa sukulaiset vaikka juhlimaan keskenään. Hoitaa tunteitaan muualla ja traumojaan. Laittaa nimettömän palautelomakkeen, jos on. Tai vihjaa jossain palstalla mitä pitää korjata tai olipa ikävä tyyppi se yksi pelimies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään kirjoittamattomia sääntöjä vaan aspergereiltä puuttuu kyky havaita sanatonta ilmaisua. Osin muitakin vuorovaikutusongelmia. Ei ole olemassa mitään manuaalia, josta sen oppisi. Ihminen oppii peilisolujensa avulla sosiaalisuutta, mutta autismin kirjoilla ei kaiketi peilisolut toimi samoin kuin muilla. Jo käsitys, että olisi mahdollista selittää, on absurdi. Peilisolujen kautta havainnoimme toisiamme vuorovaikutuksessa. Kun joku hymyilee, me hymyilemme automaattisesti vastaan jne. Jakaminen tuottaa ongelmia asseille. Ja dissaavat siksi sitä toisilla.

On kyllä manuaaleja, itse olen lukenut paljon sosiaalipsykologiaa sekä peruspsykologiaa. Puhut nyt vaistoihin perustuvasta sympatiasta, mutta empatia on itsessään kognitiivinen prosessi. Toisen (erilaisiin) kenkiin asettumista, tietoisesti. Ja empatian kautta on mahdollista huomioida asioita vuorovaikutuksessa, jotka eivät vaadi automaattista, vaistonvaraista vastetta. Se oikeastaan vaatii sitä, muistaa että tuo toinen ei ole minä, vaan kokee ja tuntee asiat omalla tavallaan.

Monet takertuvat taas likaa havainnointiin, jolloin omat oletukset otetaan totuutena myös toisten ajatuksista, tätä kyseenalaistamatta. Luullaan, että kaikki sitten näkyy ja havaitaan, mitä on. Esim. asenne tai tunteet. Ja jos ne eivät näy, niitä ei sitten ole. Vaikka paljon peitetään ja tässä auttaa vain päättely.

Tämä nyt liittyy enemmän neurotieteisiin. On myös affektiivinen empatia ja siinä assit on heikoilla. Ja se haittaa vuorovaikutusta.

Affektiivinen empatia on uusi käsite sympatian käsitteelle. Sama asia siis. Olen perehtynyt myös neuropsykologiaan, en tiedä mitä tarkoitat neurotieteillä. Jos lääketieteen aluetta, se keskittyy pikemmin fysiologisiin mekanismeihin. Neuropsykiatria taas yhdistelee näitä. Mihin osa-alueeseen tarkalleen viittasit, vai puhummeko samasta? On totta, että sympatiahaasteet aiheuttavat hankaluuksia ja väärinkäsityksiä - siitähän tämä ketju keskustelee. Mutta koska asiaa ei voi muuttaa, auttaa kognitiivinen empatia ehdottoman paljon paikkaamaan tilannetta. Ja toki hyödyllinen taito itsessään, jossa taas moni ei ole niin vahvoilla ellei harjoittele.

Kun joku kysyy sinulta mitä kuuluu, sinun tulee omien kuulumisiesi jälkeen kysyä sama kysymys toiselta.

Siis osaan kyllä keskustella ja olen kiinnostunut muista, mutta usein tämän kysyminen jää.

Havahduin tähän noin vuosi sitten ja sen jälkeen olo on tuntunut ihan naurettavalta, kun aina hoen päässäni, ainiin nyt minun vuoroni kysyä :D

Olen ns normaali, mutta jotain lieviä erityispiirteitä itsestäni elämän mittaan bongaillut

Kirjoitin edellisen kommentin nopeasti ja huomaan nyt, että normaali oli huono sanamuoto! Ei tarvitse takertua siihen ja kivittää :)

Vierailija kirjoitti:

Jos on sovittu, että aspergerhenkilö osallistuu teatteriin tai muuhun vastaavaan sosiaaliseen toimintaan ja on ilmoittanut tulevansa paikalle, niin jos tietää etukäteen, ettei pääsekään, niin siitä pitää ilmoittaa. Kerran sattui niin, että aspergerille puuhattiin teatterilippua, vaikka hän jo tiesi, ettei pääsekään. Ei se olo noloa perua. Parempi perua kuin esittää, että pääsee mukaan, vaikka ei pääsisi. 

Jos on paha masennuskausi, niin ei se ilmoittaminenkaan ole kovin helppoa

Yksi tärkeä pointti ymmärtää: ns. nentit eivät ole kaikki samasta puusta veistettyjä keskenään, ja myös nentit ymmärtävät toisiaan väärin. Ei ole olemassa mitään universaalia säännöstöä, jonka noudattaminen takaisi, että ei koskaan loukkaa toisia tai tule väärin tulkituksi. Ei, vaan tulee tilanteita, joissa ei jälkikäteen analysoimallakaan tajua, miksi toinen osapuoli loukkaantui jostain asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.

Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.

Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa

Silmiin katsominen lisää ihmisten välistä luottamusta. Ympäriinsä pälyilevä ihminen antaa vaikutelman valehtelusta tai huijaamisesta (koska valehtelija tai huijari ei pysty katsomaan silmiin). Jos et katso ihmistä kohti hänelle puhuessa, sinun on hyväksyttävä se, ettei hän suhtaudu sinuun neutraalisti.

Autistin kanssa keskustelu on näiden ristiriitaisten eleiden takia usein vaikeaa ja tuntuu nenteistä pahalta. Heidän aivonsa eivät pysty käsittämään outoja eleitä.

Mutta jos on normiaivoilla varustettu tämä toinen osapuoli (ei asperger), niin luulisi hänen ymmärtävän sen olevan henkilön oma tapa keskustella ettei vain halua hirveästi katsoa päin.

Myös ujoilla on tätä paljon. Ovatko ujot automaattisesti normojen mielestä valehtelijoita tämän seikan vuoksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pilotti kirjoitti:

Pilotti kirjoitti:

Näin semi-autistina paras neuvoni on ehkä se että ihmisiltä täytyy usein kysyä asioita joita ei itseä kiinnosta. Esimerkiksi miten päivä on mennyt, mitä olet opiskellut, miksi valitsit juuri tämän aineen yliopistossa, onko sinulla lapsia, missä tapasit puolisosi yms.

Minun on vaikea feikata kiinnostusta näissä asioissa sosiaalisesti, sellanen asiakeskustelu sujuu paremmin joka perustuu faktaan. Kahvihuoneessa käydyt keskustelut jostain uutisesta tai tapahtumasta maailmalla on helpompaa. Silmiin ei tarvitse tuijottaa kokoajan.

Niin, ja unohdin tähän vielä mainita että usein neurotyypilliset luulevat että autistit / aspergerit eivät ymmärrä sosiaalista kanssakäymistä, vuorovaikutusta ja/tai sarkasmia.

Totuus on se että moni meistä ymmärtää TÄYSIN nämä asiat, mutta meitä ei kiinnosta pelata samoilla säännöillä. "Normoja" on hauska trollata juuri sen takia kun kaikki sosiaalinen peli tuntuu niin tyhjänpäiväiseltä ja pinnalliselta. Joskus heitän todella noloa läppää tai satunnaiskommentteja vain sen takia koska muitten kiusaantuminen huvittaa minua, ja ne samat tyypit luulevat etten vain ymmärrä sosiaalisia sääntöjä. Samoin on välillä parempi jos ihmiset työyhteisössä ehkä tiedä kuinka fiksu oikeasti on, sillä tavalla et ole uhka muille.

Sosiopaatit ja psykopaatit usein suuttuvat kun autisti näkee maskin läpi paremmin kun muut.

Todellisuudessa autistit on parhaita uhreja sosiopaatille, joka on taitava kameleontti. Autisti vain uskoo näkevänsä eli tulkitsee. Myös nenttien aivot aina vain tulkitsevat. Nentit saavat vain enemmän vihjeitä vuorovaikutuksessa ja sosiopaattihan osaa huijata kaikkia.

Jaa, enpä tiedä. Autisti on turvassa sosiopaatin sosiaaliselta mielistelyltä kun ei sitä ymmärrä. Sanoisin itse pikemminkin että sosiopaatin työkalupakki on paljon pienempi autistia vastaan.

-eri

Nyt olet hakoteillä sosiopaatin suhteen, nehän pystyvät mukauttaman käyttäytymisensä kulloisenkin vastaanottajan tasolle, jotta taatusti autisti putoaa siihen jos vain sosiopaatti katsoo vaivannäön väärtiksi lähteä manipuloiaamaan. 

Mutta miten hän manipuloi? Toki jos sattuu ymmärtämään austismista ja siihen liittyvistä mekaniikoista, voi luoda luottamusta muka omaamalla samoja piirteitä. Mutta maskaamaan pystyvä autisminkirjolainen on todennäköisesti kognitiivisesti sillä tasolla, että sitten taas helppo nähdä epäjohdonmukaisuus teennäisissä eleissä/haasteissa ja henkilön kokemusmaailmassa. Aspit on harvoin opportunisteja ja sosiopaatti aina. Siksi onkin hauskaa, että nämä joskus sekoitetaan eleisiin perustuen. Normaali-ihmiset ikäänkuin ajattelemattomuuttaan joskus opportunisteja, empatiaa on muttei sitä huomata käyttää jos oma etu kyseessä, mutta aspi harvoin silloinkaan. Toki puhutaan janasta, mutta pelkistäen tämän suuntaisesti.

Toki kun autismista puhutaan, sitä on monentasoista ja monet varmasti manipuloitavissa helposti ilman persoonallisuushäiriöisen taitopakkiakin.

-Jos selität jotain asiaa minuuttitolkulla ja toinen osallistuu keskusteluun ainoastaan yksitavuisilla äännähdyksillä, häntä ei kiinnosta aihe tai asia tuli selväksi jo monta minuuttia sitten.

-Jos haluat osallistua keskusteluun, älä tee sitä huutamalla toisten päälle ja vaihtamalla aihetta

-Jos olet miettinyt jotain asiaa pitkään, muut eivät todennäköisesti ole. Jos aloitat keskustelun aiheesta, jota olet miettinyt, aloita keskustelu alusta.

-Kaikki muut eivät todennäköisesti tiedä ja osaa täsmälleen samoja asioita kuin sinä