Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selittäkää aspergerille ne "kirjoittamattomst säännöt" jotka kaikkien pitäisi tietää..
20.09.2023 |
Olen 30 + nainen, jolla on Asperger.
En osaa, enkä ymmärrä tänäkään päivänä näitä "kirjoittamattomia sääntöjä" ihmisten välillä.
Tämä on aiheuttanut paljon ongelmia elämääni/ihmissuhteisiini, minua on pidetty mm ylimielisenä ja vihattukin.
En kehtaa pyytää ketään perheenjäsentä/kaveria tms selittämään ns neuronormaalien "perusasioita" jotka pitäisi tietää..
En myöskään ole kertonut edes perheelleni diagnoosistani eli en oikein voi lopettaa maskaamista.
Kiitos jo etukäteen jos joku jaksaa vastata.
Kommentit (752)
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset myös ns lukevat toisiaan koko ajan. Eli jos ap sanot jotakin niin ihmiset katsovat ilmeitäsi ja elekieltäsi yhtä paljon kuin kuuntelevat sanojasi.
Niistä ilmeistäsi/eleistäsi tehdään sitten päätelmiä, että tarkoititko mitä sanoit ja esim vihjailitko jotain. Ja koska ihmiset eivät ole tottuneita siihen, että joku puhuu niin suoraan ja tarkoittaen kuin aspergerit niin käytös herättää ihmetystä.
Ottaen huomioon kuinka paljon ihmisten kesken tulee väärinkäsityksiä, olisi loogista että ihmiset puhuisivat suoraan mitä tarkoittavat ja jättäisivät sellaiset hienovvarauset vihjeet pois.
Miksi sellaisia käytetään kun niitä ei läheskään kaikki tajua? Suoraa puhetta tajuavat kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään kirjoittamattomia sääntöjä vaan aspergereiltä puuttuu kyky havaita sanatonta ilmaisua. Osin muitakin vuorovaikutusongelmia. Ei ole olemassa mitään manuaalia, josta sen oppisi. Ihminen oppii peilisolujensa avulla sosiaalisuutta, mutta autismin kirjoilla ei kaiketi peilisolut toimi samoin kuin muilla. Jo käsitys, että olisi mahdollista selittää, on absurdi. Peilisolujen kautta havainnoimme toisiamme vuorovaikutuksessa. Kun joku hymyilee, me hymyilemme automaattisesti vastaan jne. Jakaminen tuottaa ongelmia asseille. Ja dissaavat siksi sitä toisilla.
On kyllä manuaaleja, itse olen lukenut paljon sosiaalipsykologiaa sekä peruspsykologiaa. Puhut nyt vaistoihin perustuvasta sympatiasta, mutta empatia on itsessään kognitiivinen prosessi. Toisen (erilaisiin) kenkiin asettumista, tietoisesti. Ja empatian kautta on mahdollista huomioida asioita vuorovaikutuksessa, jotka eivät vaadi automaattista, vaistonvaraista vastetta. Se oikeastaan vaatii sitä, muistaa että tuo toinen ei ole minä, vaan kokee ja tuntee asiat omalla tavallaan.
Monet takertuvat taas likaa havainnointiin, jolloin omat oletukset otetaan totuutena myös toisten ajatuksista, tätä kyseenalaistamatta. Luullaan, että kaikki sitten näkyy ja havaitaan, mitä on. Esim. asenne tai tunteet. Ja jos ne eivät näy, niitä ei sitten ole. Vaikka paljon peitetään ja tässä auttaa vain päättely.
Tämä nyt liittyy enemmän neurotieteisiin. On myös affektiivinen empatia ja siinä assit on heikoilla. Ja se haittaa vuorovaikutusta.
Affektiivinen empatia on uusi käsite sympatian käsitteelle. Sama asia siis. Olen perehtynyt myös neuropsykologiaan, en tiedä mitä tarkoitat neurotieteillä. Jos lääketieteen aluetta, se keskittyy pikemmin fysiologisiin mekanismeihin. Neuropsykiatria taas yhdistelee näitä. Mihin osa-alueeseen tarkalleen viittasit, vai puhummeko samasta? On totta, että sympatiahaasteet aiheuttavat hankaluuksia ja väärinkäsityksiä - siitähän tämä ketju keskustelee. Mutta koska asiaa ei voi muuttaa, auttaa kognitiivinen empatia ehdottoman paljon paikkaamaan tilannetta. Ja toki hyödyllinen taito itsessään, jossa taas moni ei ole niin vahvoilla ellei harjoittele.
Neurobiologia esimerkiksi on edistynyt huimasti ja tullut aika monitieteiseksi. Esimerkiksi Riita Hari on yksi ansioitunut siinä työssä, samoin Kai Kaila. Voi googlailla noita, jos enempi kiinnostaa.
"Vuorovaikutuksen affektiivisuus. Autismikirjon häiriöiden diagnostisiin kriteereihin kuuluvat myös puutteet sosioemotionaalisessa vastavuoroisuudessa, jotka saattavat ilmetä esimerkiksi vähäisenä tunteiden, kokemusten ja kiinnostuksenkohteiden jakamisena . Jakaminen on vuorovaikutuksen yksi keskeinen perusmotiivi , mutta sitä ei yleensä tuoda vuorovaikutuksessa esiin suoraan, vaan jakamisen tarkoitusperän ilmaisemisessa käytetään erityisiä katsekontaktin, affektiivisten ilmausten ja eleiden muotoja.
Jakamisen kommunikatiivisen motiivin tunnistaminen on tärkeää, jotta vuorovaikutuskumppanit osaavat reagoida jakamiseen asianmukaisesti. Koska autismikirjon henkilöillä on vaikeuksia sekä kehollisen toiminnan tunnistamisessa että vuorovaikutuksen kontekstin huomioimisessa, ei liene yllättävää, etteivät he aina tunnista sellaisia hetkiä, jolloin heiltä odotetaan affektiivista yhtymistä vuorovaikutuskumppanin tunnekokemukseen, kuten empatian osoittamista surun hetkellä."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikeinta näin neurotyypillisenä on suhtautua assi yms. piirteisten ihmisten kaksoisstandardeihin. Jos neurotyypillinen ihminen on möläyttelijä ja todella suora, yleensä hänelle voi myös möläytellä ja sanoa suoraan asioita. Mutta neuroepätyypillisten kanssa joutuu usein olemaan hyvin varuillaan. He itse pitävät omia mielipiteitään totuuksina ja jos olet eri mieltä loukkaantuvat, siitä ihan samasta käytöksestä joten itse käyttäytyvät koko ajan. Se on raskasta.
Neurotyypillisten kanssa siis sosiaalisissa tilanteissa tavallaan valitaan kohteliaisuuden taso ja keskustelut menee sillä tasolla. Jolloin on todella vaikea olla itse hyvin korrektisti, kun toinen sanoo taas asioita hyvin suoraan. Ja neuroepätyypilliset eivät usein koe asiaa samalla tavalla, vaan he kokevat itse puhuvansa aina totta ja toisen ihmisen olevan ilkeä.Juuri näin. Ja tämän dynamiikan näkee tässäkin keskustelussa. Aspergerit kuorossa vaativat, että kaikkien pitäisi aina puhua totta. Oikeasti he kuitenkin tarkoittavat sitä, että heillä pitäisi olla erikoislupa puhua "otta, mutta muut eivät saisi. Esimerkiksi tässä ketjussa AP pyysi neurotyypillisiä kertomaan, mitä kirjoittamattomia sääntöjä he odottavat sosiaalisissa tilanteissa noudatettavan. Kun joku rehellisesti vastasi, että silmiin on hyvä silloin tällöin katsoa, riensi toinen asperger paikalle loukkaantumaan, koska hänellä itsellään on vaikeuksia katsoa muita ihmisiä silmiin. Tästä päästäänkin niihin kirjoittamattomiin sääntöihin, joista tässä tulee yksi: jos varaat oikeuden puhua aina vain täysin rehellisesti, se on silloin oikeutus myös vastapuolelle puhua aivan yhtä rehellisesti. Toisin sanoen: jos pidät oikeutettuna sanoa keskustelukumppanille, että hän en uusi kampauksensa on ruma, on keskustelukumppanilla oikeus sanoa sinulle, että sinä olet m*lkku. Keskustelukumppanisi on tällöin oikeassa, eikä sinulla ole mitään syytä loukkaantua.
Aika harvassa on ne ihmiset, jotka suorilta käsin haukkuvat toisen ulkonäköä, vaatteita ym. Esimerkkisi ei vastaa reaalimaailmaa. Tässä on parempi esimerkki. Assi tapaa neurotyypillisen kaverinsa. Kaverilla on uusi mekko. Assi joko ei noteeraa sitä tai ei ole kiinnostunut mekosta, eikä edes mieti onko se ruma vai nätti. Kaveri ottaa itse mekon puheeksi. "Eiks oo ihana mekko, kävin viime viikolla ostamassa!". Kaveri tavallaan hakee validaatiota, ei tiedustele mielipiteitä.
Assi tulkitsee tämän kuitenkin kysymyksenä - onko mekko ihana vai ei. Assi antaa mielipiteensä, joka ei miellytä kaveria. Assilla on sen verran käytöstapoja, ettei hän (omasta mielestään) hauku mekkoa, vaan vastaa kysymykseen rehellisesti ja siloitellen. Assi saattaa sanoa vaikka: "Hmm, en tiedä, ei ole mun tyylinen." Vähän sosiaalisesti taitavampi assi saattaa lisätä vielä: "Mutta sinulle tuo mekko sopii." Omasta mielestään assi on käyttäytynyt kohteliaasti. Kaveri sen sijaan on harmissaan ja pohtii näyttääkö hän nyt ihan kauhealta kyseinen mekko päällä.
Ja assi ei muuten tavallisesti loukkaantuisi, jos roolit olisivat toisinpäin tällaisessa tilanteessa. Vain siinä tapauksessa, jos hänellä on erityisen huono itsetunto ja hän kokee asiat helposti kiusaamisena johtuen menneisyyden huonoista kokemuksista.
Ja lisäänpä vielä sen MIKSI assi ei loukkaannu vastaavassa tilanteessa. Jos olet assin ystävä, hän olettaa sinusta automaattisesti hyvää.
Psyykkisesti terve assi odottaa mutta kaikki ei ole psyykkisesti terveitä. Yksi kaikkien vaikeimmista mielenterveyden ongelmista on narsistiset tai paranoidit piirteet yhdistyneenä aspergeriin. Silloin Aspergerin takia ei osata lukea vuorovaikutustilanteita vaan lähdetään kostonhimoisena uhrina sellaisistakin tilanteista joissa vastapuoli ei ole tehnyt mitään väärää ja halunnut pelkkää hyvää.
Silloin se loukkaantumistaipumus liittyy enemmän narsismiin. Itsellänikin on yksi tällainen tuttu, ja hänen reaktionsa eroavat muista asseista kuin yö ja päivä.
Tietysti loukkaantumistaipumus liittyy narsismiin, mutta loukkaantumisen syiden epäreiluus ja randomius nenttien näkökulmasta aspergeriin. Esimerkiksi nainen menee iskemään assia, assi ei kykene viemään eteenpäin seksuaalista vuorovaikutusta yhteistyössä naisen kanssa, nainen alkaa epäröidä, alkaa kysellä enkö kelpaa, lopulta häipyy tilanteesta, loppuillasta suutelee jonkun muun kanssa. Assi tulkitsee että naisen nimenomainen ja alkuperäinen tarkoitus oli kiusata häntä vaikka nainen yritti iskeä. Assi lähtee kotiin raivoissaan, naisen kataluuden uhrina.
Lisään tähän vielä että tämä kyseinen henkilö, joka on itse kertonut olevansa Asperger, tuli kyseisen baari-illan jälkeen tänne kirjoittamaan tulikivenkatkuisen vuodatuksen siitä kuinka hänen kaltaistaan miestä haluttiin kiusata, oli ihan porukalla hänen mielestään suunniteltu koko stuntti. Kun nentti luki hänen tekstiään, oli selvää ettei assi kyennyt tulkitsemaan neurotyypillisten käytöstä oikein eikä hänellä itsellään ollut siitä mitään hajua. Se minua eniten hämmästytti. Ettei hän yhtään kyseenalaistanut omia tulkintojaan vaikka tiesi olevansa asperger.
No kerro mistä assi tietää mikä on normaalia ja mikä ei kun kukaan ei kystyyäessäkään sitä kerro.
Tuollainen on vain kiusaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.
Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.
Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa
Silmiin katsominen lisää ihmisten välistä luottamusta. Ympäriinsä pälyilevä ihminen antaa vaikutelman valehtelusta tai huijaamisesta (koska valehtelija tai huijari ei pysty katsomaan silmiin). Jos et katso ihmistä kohti hänelle puhuessa, sinun on hyväksyttävä se, ettei hän suhtaudu sinuun neutraalisti.
Autistin kanssa keskustelu on näiden ristiriitaisten eleiden takia usein vaikeaa ja tuntuu nenteistä pahalta. Heidän aivonsa eivät pysty käsittämään outoja eleitä.
Mutta jos on normiaivoilla varustettu tämä toinen osapuoli (ei asperger), niin luulisi hänen ymmärtävän sen olevan henkilön oma tapa keskustella ettei vain halua hirveästi katsoa päin.
Myös ujoilla on tätä paljon. Ovatko ujot automaattisesti normojen mielestä valehtelijoita tämän seikan vuoksi?
Ujoista tulee usein leuhka vaikutelma. Eli leuhkat ja ujot eivät vaivaudu puhumaan kanssasi.
Muista, ettei nenttikään osaa lukea ajatuksiasi. Mistä se nentti tietäisi onko katsetta välttelevä ja leuhkalta tai kierolta vaikuttava keskustelukumppani assi, ujo vai oikeasti leuhka. Leuhkoja on eniten, joten todennäköisyys on leuhkan puolella.
Helposti nämä erottaa, ryhdistä. Siis leuhkan tai ujon. Assi vähän vaikeampi, mutta ehkä tämä jo auttaa vähän. Kiinnittäisin siinä huomiota puhetapaan ehkä erotusdiagnoosissa. Mutta jos vetää johtopäätöksiä, on hyvä muistaa että on vetänyt johtopäätöksiä, eikä kyseessä ole vielä varma asia. Täytyy etsiä tukea muista vinkeistä kuin katseesta. Ratkaistavissa, ennen pitkää. Tässähän voidaan antaa neuvoja puolin ja toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.
Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.
Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa
Silmiin katsominen lisää ihmisten välistä luottamusta. Ympäriinsä pälyilevä ihminen antaa vaikutelman valehtelusta tai huijaamisesta (koska valehtelija tai huijari ei pysty katsomaan silmiin). Jos et katso ihmistä kohti hänelle puhuessa, sinun on hyväksyttävä se, ettei hän suhtaudu sinuun neutraalisti.
Autistin kanssa keskustelu on näiden ristiriitaisten eleiden takia usein vaikeaa ja tuntuu nenteistä pahalta. Heidän aivonsa eivät pysty käsittämään outoja eleitä.
Mutta jos on normiaivoilla varustettu tämä toinen osapuoli (ei asperger), niin luulisi hänen ymmärtävän sen olevan henkilön oma tapa keskustella ettei vain halua hirveästi katsoa päin.
Myös ujoilla on tätä paljon. Ovatko ujot automaattisesti normojen mielestä valehtelijoita tämän seikan vuoksi?
Ujoista tulee usein leuhka vaikutelma. Eli leuhkat ja ujot eivät vaivaudu puhumaan kanssasi.
Muista, ettei nenttikään osaa lukea ajatuksiasi. Mistä se nentti tietäisi onko katsetta välttelevä ja leuhkalta tai kierolta vaikuttava keskustelukumppani assi, ujo vai oikeasti leuhka. Leuhkoja on eniten, joten todennäköisyys on leuhkan puolella.
Sä vaikutat ilkeältä ihmiseltä. Nepsyt on ylimielisiä, ujot on leuhkia. Vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että sulla on jotenkin paha olla itsesi kanssa, niin etsit (olemattomia) vikoja muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään kirjoittamattomia sääntöjä vaan aspergereiltä puuttuu kyky havaita sanatonta ilmaisua. Osin muitakin vuorovaikutusongelmia. Ei ole olemassa mitään manuaalia, josta sen oppisi. Ihminen oppii peilisolujensa avulla sosiaalisuutta, mutta autismin kirjoilla ei kaiketi peilisolut toimi samoin kuin muilla. Jo käsitys, että olisi mahdollista selittää, on absurdi. Peilisolujen kautta havainnoimme toisiamme vuorovaikutuksessa. Kun joku hymyilee, me hymyilemme automaattisesti vastaan jne. Jakaminen tuottaa ongelmia asseille. Ja dissaavat siksi sitä toisilla.
On kyllä manuaaleja, itse olen lukenut paljon sosiaalipsykologiaa sekä peruspsykologiaa. Puhut nyt vaistoihin perustuvasta sympatiasta, mutta empatia on itsessään kognitiivinen prosessi. Toisen (erilaisiin) kenkiin asettumista, tietoisesti. Ja empatian kautta on mahdollista huomioida asioita vuorovaikutuksessa, jotka eivät vaadi automaattista, vaistonvaraista vastetta. Se oikeastaan vaatii sitä, muistaa että tuo toinen ei ole minä, vaan kokee ja tuntee asiat omalla tavallaan.
Monet takertuvat taas likaa havainnointiin, jolloin omat oletukset otetaan totuutena myös toisten ajatuksista, tätä kyseenalaistamatta. Luullaan, että kaikki sitten näkyy ja havaitaan, mitä on. Esim. asenne tai tunteet. Ja jos ne eivät näy, niitä ei sitten ole. Vaikka paljon peitetään ja tässä auttaa vain päättely.
Tämä nyt liittyy enemmän neurotieteisiin. On myös affektiivinen empatia ja siinä assit on heikoilla. Ja se haittaa vuorovaikutusta.
Affektiivinen empatia on uusi käsite sympatian käsitteelle. Sama asia siis. Olen perehtynyt myös neuropsykologiaan, en tiedä mitä tarkoitat neurotieteillä. Jos lääketieteen aluetta, se keskittyy pikemmin fysiologisiin mekanismeihin. Neuropsykiatria taas yhdistelee näitä. Mihin osa-alueeseen tarkalleen viittasit, vai puhummeko samasta? On totta, että sympatiahaasteet aiheuttavat hankaluuksia ja väärinkäsityksiä - siitähän tämä ketju keskustelee. Mutta koska asiaa ei voi muuttaa, auttaa kognitiivinen empatia ehdottoman paljon paikkaamaan tilannetta. Ja toki hyödyllinen taito itsessään, jossa taas moni ei ole niin vahvoilla ellei harjoittele.
Neurobiologia esimerkiksi on edistynyt huimasti ja tullut aika monitieteiseksi. Esimerkiksi Riita Hari on yksi ansioitunut siinä työssä, samoin Kai Kaila. Voi googlailla noita, jos enempi kiinnostaa.
"Vuorovaikutuksen affektiivisuus. Autismikirjon häiriöiden diagnostisiin kriteereihin kuuluvat myös puutteet sosioemotionaalisessa vastavuoroisuudessa, jotka saattavat ilmetä esimerkiksi vähäisenä tunteiden, kokemusten ja kiinnostuksenkohteiden jakamisena . Jakaminen on vuorovaikutuksen yksi keskeinen perusmotiivi , mutta sitä ei yleensä tuoda vuorovaikutuksessa esiin suoraan, vaan jakamisen tarkoitusperän ilmaisemisessa käytetään erityisiä katsekontaktin, affektiivisten ilmausten ja eleiden muotoja.
Jakamisen kommunikatiivisen motiivin tunnistaminen on tärkeää, jotta vuorovaikutuskumppanit osaavat reagoida jakamiseen asianmukaisesti. Koska autismikirjon henkilöillä on vaikeuksia sekä kehollisen toiminnan tunnistamisessa että vuorovaikutuksen kontekstin huomioimisessa, ei liene yllättävää, etteivät he aina tunnista sellaisia hetkiä, jolloin heiltä odotetaan affektiivista yhtymistä vuorovaikutuskumppanin tunnekokemukseen, kuten empatian osoittamista surun hetkellä."
Minulla ei ole mitään diagnoosia, mutta olen usein kuullut ettei ilmeeni näytä siltä miltä minusta tuntuu. Näytän kuulemma usein vihaiselta, olipa tunnetilani mikä hyvänsä. Koen empatiaa välillä vähän liikaakin, huolehdin muiden hyvinvoinnista.. harmittaa että minua syytetään kärttyisen näköiseksi vain siksi, että kasvolihakseni eivät tottele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.
Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.
Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa
Silmiin katsominen lisää ihmisten välistä luottamusta. Ympäriinsä pälyilevä ihminen antaa vaikutelman valehtelusta tai huijaamisesta (koska valehtelija tai huijari ei pysty katsomaan silmiin). Jos et katso ihmistä kohti hänelle puhuessa, sinun on hyväksyttävä se, ettei hän suhtaudu sinuun neutraalisti.
Autistin kanssa keskustelu on näiden ristiriitaisten eleiden takia usein vaikeaa ja tuntuu nenteistä pahalta. Heidän aivonsa eivät pysty käsittämään outoja eleitä.
Saako nentille sanoa suoraan että "hei olen muuten autisti joten silmiinkatsominen on vaikeaa mutta se ei johdu sinusta eikä silmäni liikkeitä kannata ottaa niin vakavasti"? Auttaako tämä yhtään? Saako nenteiltä edes pyytää jotain ymmärrystä asiaan vähän kuin "hei en voi hyppiä hyppynarua koska olen pyörätuolissa mutta pyörittää voin" tyylisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.
Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.
Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa
Silmiin katsominen lisää ihmisten välistä luottamusta. Ympäriinsä pälyilevä ihminen antaa vaikutelman valehtelusta tai huijaamisesta (koska valehtelija tai huijari ei pysty katsomaan silmiin). Jos et katso ihmistä kohti hänelle puhuessa, sinun on hyväksyttävä se, ettei hän suhtaudu sinuun neutraalisti.
Autistin kanssa keskustelu on näiden ristiriitaisten eleiden takia usein vaikeaa ja tuntuu nenteistä pahalta. Heidän aivonsa eivät pysty käsittämään outoja eleitä.
Saako nentille sanoa suoraan että "hei olen muuten autisti joten silmiinkatsominen on vaikeaa mutta se ei johdu sinusta eikä silmäni liikkeitä kannata ottaa niin vakavasti"? Auttaako tämä yhtään? Saako nenteiltä edes pyytää jotain ymmärrystä asiaan vähän kuin "hei en voi hyppiä hyppynarua koska olen pyörätuolissa mutta pyörittää voin" tyylisesti.
Kuulostat kyllä todella hauskalta ihmiseltä. Harmi, että en tunne sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.
Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.
Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa
Tuosta edellisestä vastauksesta näkee, kuinka vaikeaa on ap:n kysymykseen vastata, vaikka kuinka haluaisi auttaa. Erityisyydet ovat niin moninaisia, jokainen on omanlaisensa, että pitää todella hyvin tuntea henkilö, jota yrittää auttaa tai neuvoa. Kysymyskin on aivan liian laaja edes pintaraapaisuun. Toivottavasti ap löytää lähiympäristöstään tai ystävistään jonkun, jonka kanssa voi näitä asioita miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään kirjoittamattomia sääntöjä vaan aspergereiltä puuttuu kyky havaita sanatonta ilmaisua. Osin muitakin vuorovaikutusongelmia. Ei ole olemassa mitään manuaalia, josta sen oppisi. Ihminen oppii peilisolujensa avulla sosiaalisuutta, mutta autismin kirjoilla ei kaiketi peilisolut toimi samoin kuin muilla. Jo käsitys, että olisi mahdollista selittää, on absurdi. Peilisolujen kautta havainnoimme toisiamme vuorovaikutuksessa. Kun joku hymyilee, me hymyilemme automaattisesti vastaan jne. Jakaminen tuottaa ongelmia asseille. Ja dissaavat siksi sitä toisilla.
On kyllä manuaaleja, itse olen lukenut paljon sosiaalipsykologiaa sekä peruspsykologiaa. Puhut nyt vaistoihin perustuvasta sympatiasta, mutta empatia on itsessään kognitiivinen prosessi. Toisen (erilaisiin) kenkiin asettumista, tietoisesti. Ja empatian kautta on mahdollista huomioida asioita vuorovaikutuksessa, jotka eivät vaadi automaattista, vaistonvaraista vastetta. Se oikeastaan vaatii sitä, muistaa että tuo toinen ei ole minä, vaan kokee ja tuntee asiat omalla tavallaan.
Monet takertuvat taas likaa havainnointiin, jolloin omat oletukset otetaan totuutena myös toisten ajatuksista, tätä kyseenalaistamatta. Luullaan, että kaikki sitten näkyy ja havaitaan, mitä on. Esim. asenne tai tunteet. Ja jos ne eivät näy, niitä ei sitten ole. Vaikka paljon peitetään ja tässä auttaa vain päättely.
Tämä nyt liittyy enemmän neurotieteisiin. On myös affektiivinen empatia ja siinä assit on heikoilla. Ja se haittaa vuorovaikutusta.
Affektiivinen empatia on uusi käsite sympatian käsitteelle. Sama asia siis. Olen perehtynyt myös neuropsykologiaan, en tiedä mitä tarkoitat neurotieteillä. Jos lääketieteen aluetta, se keskittyy pikemmin fysiologisiin mekanismeihin. Neuropsykiatria taas yhdistelee näitä. Mihin osa-alueeseen tarkalleen viittasit, vai puhummeko samasta? On totta, että sympatiahaasteet aiheuttavat hankaluuksia ja väärinkäsityksiä - siitähän tämä ketju keskustelee. Mutta koska asiaa ei voi muuttaa, auttaa kognitiivinen empatia ehdottoman paljon paikkaamaan tilannetta. Ja toki hyödyllinen taito itsessään, jossa taas moni ei ole niin vahvoilla ellei harjoittele.
Neurobiologia esimerkiksi on edistynyt huimasti ja tullut aika monitieteiseksi. Esimerkiksi Riita Hari on yksi ansioitunut siinä työssä, samoin Kai Kaila. Voi googlailla noita, jos enempi kiinnostaa.
"Vuorovaikutuksen affektiivisuus. Autismikirjon häiriöiden diagnostisiin kriteereihin kuuluvat myös puutteet sosioemotionaalisessa vastavuoroisuudessa, jotka saattavat ilmetä esimerkiksi vähäisenä tunteiden, kokemusten ja kiinnostuksenkohteiden jakamisena . Jakaminen on vuorovaikutuksen yksi keskeinen perusmotiivi , mutta sitä ei yleensä tuoda vuorovaikutuksessa esiin suoraan, vaan jakamisen tarkoitusperän ilmaisemisessa käytetään erityisiä katsekontaktin, affektiivisten ilmausten ja eleiden muotoja.
Jakamisen kommunikatiivisen motiivin tunnistaminen on tärkeää, jotta vuorovaikutuskumppanit osaavat reagoida jakamiseen asianmukaisesti. Koska autismikirjon henkilöillä on vaikeuksia sekä kehollisen toiminnan tunnistamisessa että vuorovaikutuksen kontekstin huomioimisessa, ei liene yllättävää, etteivät he aina tunnista sellaisia hetkiä, jolloin heiltä odotetaan affektiivista yhtymistä vuorovaikutuskumppanin tunnekokemukseen, kuten empatian osoittamista surun hetkellä."
Kyllä, luin artikkelin kokonaisuudessaan jo kun se aiemmin linkattiin. Koska sympatian kokemisessa ja osoittamisessa on haasteita, auttaa kognitiivinen empatia esim. tunnistamaan näitä hetkiä oppimisen, kokemusten ja mielen teorian kautta. Eli esimerkiksi vaikka itse ei piittaa muiden osan ottamisesta eikä tulisi mieleen, voi oppia sen olevan muille tärkeää ja siksi tarpeellista tehdä heidän vuoksi. Mitä laajemmin itse ymmärtää nämä erot, sitä useammin arvioi, onko kussakin tilanteessa jotain tällaisia odotuksia. Odotus ei ole, ettei niitä ole, vaan että on. Ja sitten pitää selvittää, mitä ne voisivat olla. Tätä kokonaisuutta kutsutaan maskaukseksi. Kognitiivinen empatia on sitä, että niin valitsee ja yrittää toimia. Toisin sanoen, tämä kokemuksellinen ero pidetään jatkuvasti muiden kanssa toimiessa mielessä. Kyllä, se on ylimääräinen tehtävä joka kuormittaa. Mutta se suojaa sekä omia, että muiden tunteita. Ja jos niin pystyy tekemään, ei ole oikein perusteltua syytä olla tekemättä niin. Kaikki vaikutukset huomioiden. Mutta välillä voimavarat ja tunteet vaihtelevat, eikä onnistu optimaalisesti.
Mitä vähemmän samaa välittämistä, huomioimista ja ymmärrystä saa takaisin, sitä kuormittavampaa se on. Tuntuu välillä turhalta, tyhjältä, pahalta ja epäreilulta. Mutta silti, kokonaisuus huomioiden, ei ole hyviä moraalisia perusteluja olla tekemättä niin. Koska on parempi yrittää pyrkiä yleiseen hyvään, kuin olla ihminen joka voi valita, muttei välitä yrittää. Itsensä kanssa sitä lopulta joutuu elämään, eikä voi lähteä eri teille jos näky ei miellytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään kirjoittamattomia sääntöjä vaan aspergereiltä puuttuu kyky havaita sanatonta ilmaisua. Osin muitakin vuorovaikutusongelmia. Ei ole olemassa mitään manuaalia, josta sen oppisi. Ihminen oppii peilisolujensa avulla sosiaalisuutta, mutta autismin kirjoilla ei kaiketi peilisolut toimi samoin kuin muilla. Jo käsitys, että olisi mahdollista selittää, on absurdi. Peilisolujen kautta havainnoimme toisiamme vuorovaikutuksessa. Kun joku hymyilee, me hymyilemme automaattisesti vastaan jne. Jakaminen tuottaa ongelmia asseille. Ja dissaavat siksi sitä toisilla.
On kyllä manuaaleja, itse olen lukenut paljon sosiaalipsykologiaa sekä peruspsykologiaa. Puhut nyt vaistoihin perustuvasta sympatiasta, mutta empatia on itsessään kognitiivinen prosessi. Toisen (erilaisiin) kenkiin asettumista, tietoisesti. Ja empatian kautta on mahdollista huomioida asioita vuorovaikutuksessa, jotka eivät vaadi automaattista, vaistonvaraista vastetta. Se oikeastaan vaatii sitä, muistaa että tuo toinen ei ole minä, vaan kokee ja tuntee asiat omalla tavallaan.
Monet takertuvat taas likaa havainnointiin, jolloin omat oletukset otetaan totuutena myös toisten ajatuksista, tätä kyseenalaistamatta. Luullaan, että kaikki sitten näkyy ja havaitaan, mitä on. Esim. asenne tai tunteet. Ja jos ne eivät näy, niitä ei sitten ole. Vaikka paljon peitetään ja tässä auttaa vain päättely.
Tämä nyt liittyy enemmän neurotieteisiin. On myös affektiivinen empatia ja siinä assit on heikoilla. Ja se haittaa vuorovaikutusta.
Affektiivinen empatia on uusi käsite sympatian käsitteelle. Sama asia siis. Olen perehtynyt myös neuropsykologiaan, en tiedä mitä tarkoitat neurotieteillä. Jos lääketieteen aluetta, se keskittyy pikemmin fysiologisiin mekanismeihin. Neuropsykiatria taas yhdistelee näitä. Mihin osa-alueeseen tarkalleen viittasit, vai puhummeko samasta? On totta, että sympatiahaasteet aiheuttavat hankaluuksia ja väärinkäsityksiä - siitähän tämä ketju keskustelee. Mutta koska asiaa ei voi muuttaa, auttaa kognitiivinen empatia ehdottoman paljon paikkaamaan tilannetta. Ja toki hyödyllinen taito itsessään, jossa taas moni ei ole niin vahvoilla ellei harjoittele.
Neurobiologia esimerkiksi on edistynyt huimasti ja tullut aika monitieteiseksi. Esimerkiksi Riita Hari on yksi ansioitunut siinä työssä, samoin Kai Kaila. Voi googlailla noita, jos enempi kiinnostaa.
"Vuorovaikutuksen affektiivisuus. Autismikirjon häiriöiden diagnostisiin kriteereihin kuuluvat myös puutteet sosioemotionaalisessa vastavuoroisuudessa, jotka saattavat ilmetä esimerkiksi vähäisenä tunteiden, kokemusten ja kiinnostuksenkohteiden jakamisena . Jakaminen on vuorovaikutuksen yksi keskeinen perusmotiivi , mutta sitä ei yleensä tuoda vuorovaikutuksessa esiin suoraan, vaan jakamisen tarkoitusperän ilmaisemisessa käytetään erityisiä katsekontaktin, affektiivisten ilmausten ja eleiden muotoja.
Jakamisen kommunikatiivisen motiivin tunnistaminen on tärkeää, jotta vuorovaikutuskumppanit osaavat reagoida jakamiseen asianmukaisesti. Koska autismikirjon henkilöillä on vaikeuksia sekä kehollisen toiminnan tunnistamisessa että vuorovaikutuksen kontekstin huomioimisessa, ei liene yllättävää, etteivät he aina tunnista sellaisia hetkiä, jolloin heiltä odotetaan affektiivista yhtymistä vuorovaikutuskumppanin tunnekokemukseen, kuten empatian osoittamista surun hetkellä."
Minulla ei ole mitään diagnoosia, mutta olen usein kuullut ettei ilmeeni näytä siltä miltä minusta tuntuu. Näytän kuulemma usein vihaiselta, olipa tunnetilani mikä hyvänsä. Koen empatiaa välillä vähän liikaakin, huolehdin muiden hyvinvoinnista.. harmittaa että minua syytetään kärttyisen näköiseksi vain siksi, että kasvolihakseni eivät tottele.
Mulla oli opiskelukaveri, jolla oli päinvastainen ongelma eli hän näytti aina hymyilevältä ja miehet tulkitsivat kutsuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.
Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.
Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa
Silmiin katsominen lisää ihmisten välistä luottamusta. Ympäriinsä pälyilevä ihminen antaa vaikutelman valehtelusta tai huijaamisesta (koska valehtelija tai huijari ei pysty katsomaan silmiin). Jos et katso ihmistä kohti hänelle puhuessa, sinun on hyväksyttävä se, ettei hän suhtaudu sinuun neutraalisti.
Autistin kanssa keskustelu on näiden ristiriitaisten eleiden takia usein vaikeaa ja tuntuu nenteistä pahalta. Heidän aivonsa eivät pysty käsittämään outoja eleitä.
Saako nentille sanoa suoraan että "hei olen muuten autisti joten silmiinkatsominen on vaikeaa mutta se ei johdu sinusta eikä silmäni liikkeitä kannata ottaa niin vakavasti"? Auttaako tämä yhtään? Saako nenteiltä edes pyytää jotain ymmärrystä asiaan vähän kuin "hei en voi hyppiä hyppynarua koska olen pyörätuolissa mutta pyörittää voin" tyylisesti.
Tietysti saa ja kannattaa. Miksi ihmeessä ei saisi sanoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.
Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.
Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa
Silmiin katsominen lisää ihmisten välistä luottamusta. Ympäriinsä pälyilevä ihminen antaa vaikutelman valehtelusta tai huijaamisesta (koska valehtelija tai huijari ei pysty katsomaan silmiin). Jos et katso ihmistä kohti hänelle puhuessa, sinun on hyväksyttävä se, ettei hän suhtaudu sinuun neutraalisti.
Autistin kanssa keskustelu on näiden ristiriitaisten eleiden takia usein vaikeaa ja tuntuu nenteistä pahalta. Heidän aivonsa eivät pysty käsittämään outoja eleitä.
Mutta jos on normiaivoilla varustettu tämä toinen osapuoli (ei asperger), niin luulisi hänen ymmärtävän sen olevan henkilön oma tapa keskustella ettei vain halua hirveästi katsoa päin.
Myös ujoilla on tätä paljon. Ovatko ujot automaattisesti normojen mielestä valehtelijoita tämän seikan vuoksi?
Ujoista tulee usein leuhka vaikutelma. Eli leuhkat ja ujot eivät vaivaudu puhumaan kanssasi.
Muista, ettei nenttikään osaa lukea ajatuksiasi. Mistä se nentti tietäisi onko katsetta välttelevä ja leuhkalta tai kierolta vaikuttava keskustelukumppani assi, ujo vai oikeasti leuhka. Leuhkoja on eniten, joten todennäköisyys on leuhkan puolella.
Sä vaikutat ilkeältä ihmiseltä. Nepsyt on ylimielisiä, ujot on leuhkia. Vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että sulla on jotenkin paha olla itsesi kanssa, niin etsit (olemattomia) vikoja muista.
Ei todellakaan ole. Minulta kysyttiin ihmisistä syntyvistä nopeista mielikuvista ja tässä on vastaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täysin absurdia edes yrittää. Minulla on autismiin sisältyvä kasvosokeus, enkä myöskään testatusti tunnista juuri lainkaan ilmeitä tai osaa yhdistää niitä tunnetiloihin - ja tämä ei ole opeteltavissa oleva asia, vaan kuin sokeus, pysyvä ominaisuus/vamma.Sitten joku tulee ehdottelemaan mikroilmeiden tulkintaa 🙄
Tän keskustelun perusteella haluaisin perustaa jonkun t-paita kaupan missä myisin AUTISTI ja KASVOSOKEUS tekstillä varustettuja paitoja. Jos sen kanssa saisi vähän jotain ymmärrystä poikkeaville sosiaalisille vivahteille niin kyllä kehtaisin käyttää. Kaupassakäynti on niin helvetin kuormittavaa, koska joka hyllyltä tulee jotain late-stage kapitalismi markkinoinnin aivokuvantamisella valikoituja värejä, mitkä uppoavat syvälle alitajuntaan, kuin keltamusta varoitusväri hyönteisessä tai punavalkoinen väri sienissä. Miten joku ei voi olla kiinnittämättä huomiota joka ikiseen hiton fonttiin, kuvaan ja väriin? Jos kuljet sävytetyt lasit tai kuultavat aurinkolasit päässä vaimentaaksesi tätä kuluttajille suunnattua kapitalismivärikylpyä niin saat puolet kaupan vartijoista seuraamaan perääsi kuin mokomatkin hait.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.
Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.
Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa
Silmiin katsominen lisää ihmisten välistä luottamusta. Ympäriinsä pälyilevä ihminen antaa vaikutelman valehtelusta tai huijaamisesta (koska valehtelija tai huijari ei pysty katsomaan silmiin). Jos et katso ihmistä kohti hänelle puhuessa, sinun on hyväksyttävä se, ettei hän suhtaudu sinuun neutraalisti.
Autistin kanssa keskustelu on näiden ristiriitaisten eleiden takia usein vaikeaa ja tuntuu nenteistä pahalta. Heidän aivonsa eivät pysty käsittämään outoja eleitä.
Saako nentille sanoa suoraan että "hei olen muuten autisti joten silmiinkatsominen on vaikeaa mutta se ei johdu sinusta eikä silmäni liikkeitä kannata ottaa niin vakavasti"? Auttaako tämä yhtään? Saako nenteiltä edes pyytää jotain ymmärrystä asiaan vähän kuin "hei en voi hyppiä hyppynarua koska olen pyörätuolissa mutta pyörittää voin" tyylisesti.
Kuulostat kyllä todella hauskalta ihmiseltä. Harmi, että en tunne sinua.
Hyppynaru autisti vai sitä aikaisempi/aikaisemmat? Unohtui lisätä -eri
-eri/sama/eri?
ps. Kiitos, jos olit oikeesti tosissasi, tai hv jos sittenkin vittuilit, teistä ei koskaan tiedä varmaksi :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään kirjoittamattomia sääntöjä vaan aspergereiltä puuttuu kyky havaita sanatonta ilmaisua. Osin muitakin vuorovaikutusongelmia. Ei ole olemassa mitään manuaalia, josta sen oppisi. Ihminen oppii peilisolujensa avulla sosiaalisuutta, mutta autismin kirjoilla ei kaiketi peilisolut toimi samoin kuin muilla. Jo käsitys, että olisi mahdollista selittää, on absurdi. Peilisolujen kautta havainnoimme toisiamme vuorovaikutuksessa. Kun joku hymyilee, me hymyilemme automaattisesti vastaan jne. Jakaminen tuottaa ongelmia asseille. Ja dissaavat siksi sitä toisilla.
On kyllä manuaaleja, itse olen lukenut paljon sosiaalipsykologiaa sekä peruspsykologiaa. Puhut nyt vaistoihin perustuvasta sympatiasta, mutta empatia on itsessään kognitiivinen prosessi. Toisen (erilaisiin) kenkiin asettumista, tietoisesti. Ja empatian kautta on mahdollista huomioida asioita vuorovaikutuksessa, jotka eivät vaadi automaattista, vaistonvaraista vastetta. Se oikeastaan vaatii sitä, muistaa että tuo toinen ei ole minä, vaan kokee ja tuntee asiat omalla tavallaan.
Monet takertuvat taas likaa havainnointiin, jolloin omat oletukset otetaan totuutena myös toisten ajatuksista, tätä kyseenalaistamatta. Luullaan, että kaikki sitten näkyy ja havaitaan, mitä on. Esim. asenne tai tunteet. Ja jos ne eivät näy, niitä ei sitten ole. Vaikka paljon peitetään ja tässä auttaa vain päättely.
Tämä nyt liittyy enemmän neurotieteisiin. On myös affektiivinen empatia ja siinä assit on heikoilla. Ja se haittaa vuorovaikutusta.
Affektiivinen empatia on uusi käsite sympatian käsitteelle. Sama asia siis. Olen perehtynyt myös neuropsykologiaan, en tiedä mitä tarkoitat neurotieteillä. Jos lääketieteen aluetta, se keskittyy pikemmin fysiologisiin mekanismeihin. Neuropsykiatria taas yhdistelee näitä. Mihin osa-alueeseen tarkalleen viittasit, vai puhummeko samasta? On totta, että sympatiahaasteet aiheuttavat hankaluuksia ja väärinkäsityksiä - siitähän tämä ketju keskustelee. Mutta koska asiaa ei voi muuttaa, auttaa kognitiivinen empatia ehdottoman paljon paikkaamaan tilannetta. Ja toki hyödyllinen taito itsessään, jossa taas moni ei ole niin vahvoilla ellei harjoittele.
Neurobiologia esimerkiksi on edistynyt huimasti ja tullut aika monitieteiseksi. Esimerkiksi Riita Hari on yksi ansioitunut siinä työssä, samoin Kai Kaila. Voi googlailla noita, jos enempi kiinnostaa.
"Vuorovaikutuksen affektiivisuus. Autismikirjon häiriöiden diagnostisiin kriteereihin kuuluvat myös puutteet sosioemotionaalisessa vastavuoroisuudessa, jotka saattavat ilmetä esimerkiksi vähäisenä tunteiden, kokemusten ja kiinnostuksenkohteiden jakamisena . Jakaminen on vuorovaikutuksen yksi keskeinen perusmotiivi , mutta sitä ei yleensä tuoda vuorovaikutuksessa esiin suoraan, vaan jakamisen tarkoitusperän ilmaisemisessa käytetään erityisiä katsekontaktin, affektiivisten ilmausten ja eleiden muotoja.
Jakamisen kommunikatiivisen motiivin tunnistaminen on tärkeää, jotta vuorovaikutuskumppanit osaavat reagoida jakamiseen asianmukaisesti. Koska autismikirjon henkilöillä on vaikeuksia sekä kehollisen toiminnan tunnistamisessa että vuorovaikutuksen kontekstin huomioimisessa, ei liene yllättävää, etteivät he aina tunnista sellaisia hetkiä, jolloin heiltä odotetaan affektiivista yhtymistä vuorovaikutuskumppanin tunnekokemukseen, kuten empatian osoittamista surun hetkellä."
Kyllä, luin artikkelin kokonaisuudessaan jo kun se aiemmin linkattiin. Koska sympatian kokemisessa ja osoittamisessa on haasteita, auttaa kognitiivinen empatia esim. tunnistamaan näitä hetkiä oppimisen, kokemusten ja mielen teorian kautta. Eli esimerkiksi vaikka itse ei piittaa muiden osan ottamisesta eikä tulisi mieleen, voi oppia sen olevan muille tärkeää ja siksi tarpeellista tehdä heidän vuoksi. Mitä laajemmin itse ymmärtää nämä erot, sitä useammin arvioi, onko kussakin tilanteessa jotain tällaisia odotuksia. Odotus ei ole, ettei niitä ole, vaan että on. Ja sitten pitää selvittää, mitä ne voisivat olla. Tätä kokonaisuutta kutsutaan maskaukseksi. Kognitiivinen empatia on sitä, että niin valitsee ja yrittää toimia. Toisin sanoen, tämä kokemuksellinen ero pidetään jatkuvasti muiden kanssa toimiessa mielessä. Kyllä, se on ylimääräinen tehtävä joka kuormittaa. Mutta se suojaa sekä omia, että muiden tunteita. Ja jos niin pystyy tekemään, ei ole oikein perusteltua syytä olla tekemättä niin. Kaikki vaikutukset huomioiden. Mutta välillä voimavarat ja tunteet vaihtelevat, eikä onnistu optimaalisesti.
Mitä vähemmän samaa välittämistä, huomioimista ja ymmärrystä saa takaisin, sitä kuormittavampaa se on. Tuntuu välillä turhalta, tyhjältä, pahalta ja epäreilulta. Mutta silti, kokonaisuus huomioiden, ei ole hyviä moraalisia perusteluja olla tekemättä niin. Koska on parempi yrittää pyrkiä yleiseen hyvään, kuin olla ihminen joka voi valita, muttei välitä yrittää. Itsensä kanssa sitä lopulta joutuu elämään, eikä voi lähteä eri teille jos näky ei miellytä.
Ei siis tarvitse jakaa tunnetta tai kokemusta, jotta sen voi huomioida. Riittää että sen haluaa huomioida ja ymmärtää sen olemassaolon. Tämä on selkein ero sympatiassa ja empatiassa. Ensimmäisessä tiedät oman kokemuksen kautta, mitä toinen tuntee. Samastuminen, usein myös automaattinen tunnevaste. Jälkimmäisessä haluat ymmärtää, mitä toinen tuntee, vaikkei kokemus ole henkilökohtaisesti tuttu. Halu astua "toisen kenkiin", ei vain arvioida niiden istuvuutta oman kengänkoon perusteella ja vain jos sopivat hyvin, homma toimii.
Hmm, vaikea vastata. Melkein suosittelisin kertomaan diagnoosista kaikille, jotta ihmiset olisivat ymmärtäväisempiä. Toisaalta koska vieläkin autismin kirjoon liittyy paljon ennakkoluuloja, ei kertominen aina lisää ymmärrystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustellessa toisen kanssa, pidä välillä katsekontaktia toiseen henkilöön sekä puhuessasi että kuunnellessasi - mutta pidä katsekontakti maksimissaan noin 10 sekuntia putkeen. Sen jälkeen voit katsella hieman ohi jonkin aikaa kunnes taas pian palaat hetkeksi katsekontaktiin. Vuorottele siis katsekontaktia ja pois katsomista.
Kun ihminen tulee oikein tutuksi niin tätä asiaa ei enää tarvitse niin paljon miettiä ja voi tehdä miten tykkää. Mutta alkuvaiheessa on kohteliasta harjoittaa katsekontaktia sopivissa määrin.
Vähän kuin pyytäisit kävelemään murtuneella jalalla. Etkö ymmärrä että silmiin katsominen on joilkekin autisteille mahdotonta koska aivot ei pysty käsittelemään sitä? Pyyntösi vastaa sitä että pyytäisit hakkaamaan vasaralla toista päähänsä jotta sinulla olisi kiva fiilis itsesi kanssa
Silmiin katsominen lisää ihmisten välistä luottamusta. Ympäriinsä pälyilevä ihminen antaa vaikutelman valehtelusta tai huijaamisesta (koska valehtelija tai huijari ei pysty katsomaan silmiin). Jos et katso ihmistä kohti hänelle puhuessa, sinun on hyväksyttävä se, ettei hän suhtaudu sinuun neutraalisti.
Autistin kanssa keskustelu on näiden ristiriitaisten eleiden takia usein vaikeaa ja tuntuu nenteistä pahalta. Heidän aivonsa eivät pysty käsittämään outoja eleitä.
Mutta jos on normiaivoilla varustettu tämä toinen osapuoli (ei asperger), niin luulisi hänen ymmärtävän sen olevan henkilön oma tapa keskustella ettei vain halua hirveästi katsoa päin.
Myös ujoilla on tätä paljon. Ovatko ujot automaattisesti normojen mielestä valehtelijoita tämän seikan vuoksi?
Ujoista tulee usein leuhka vaikutelma. Eli leuhkat ja ujot eivät vaivaudu puhumaan kanssasi.
Muista, ettei nenttikään osaa lukea ajatuksiasi. Mistä se nentti tietäisi onko katsetta välttelevä ja leuhkalta tai kierolta vaikuttava keskustelukumppani assi, ujo vai oikeasti leuhka. Leuhkoja on eniten, joten todennäköisyys on leuhkan puolella.
Sä vaikutat ilkeältä ihmiseltä. Nepsyt on ylimielisiä, ujot on leuhkia. Vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että sulla on jotenkin paha olla itsesi kanssa, niin etsit (olemattomia) vikoja muista.
Ei todellakaan ole. Minulta kysyttiin ihmisistä syntyvistä nopeista mielikuvista ja tässä on vastaus.
... ja meitä autisteja syytetään jäykkyydestä ajattelussa sekä mielipiteissä. Nentit eivät näe mitään ongelmaa noissa ennakkopäätelmissään ja täysin erilaisten henkilöiden niputtamisessa yhteen muottiin. Mikä näkyy nykyisessä autismin kirjo -diagnoosissakin, mitään erittelyä ei tehdä, diagnoosi ei kerro oletko kykenemätön oppimaan puhumaan vai Einsteinin tasolla. Huoh. -Sivuautisti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään kirjoittamattomia sääntöjä vaan aspergereiltä puuttuu kyky havaita sanatonta ilmaisua. Osin muitakin vuorovaikutusongelmia. Ei ole olemassa mitään manuaalia, josta sen oppisi. Ihminen oppii peilisolujensa avulla sosiaalisuutta, mutta autismin kirjoilla ei kaiketi peilisolut toimi samoin kuin muilla. Jo käsitys, että olisi mahdollista selittää, on absurdi. Peilisolujen kautta havainnoimme toisiamme vuorovaikutuksessa. Kun joku hymyilee, me hymyilemme automaattisesti vastaan jne. Jakaminen tuottaa ongelmia asseille. Ja dissaavat siksi sitä toisilla.
On kyllä manuaaleja, itse olen lukenut paljon sosiaalipsykologiaa sekä peruspsykologiaa. Puhut nyt vaistoihin perustuvasta sympatiasta, mutta empatia on itsessään kognitiivinen prosessi. Toisen (erilaisiin) kenkiin asettumista, tietoisesti. Ja empatian kautta on mahdollista huomioida asioita vuorovaikutuksessa, jotka eivät vaadi automaattista, vaistonvaraista vastetta. Se oikeastaan vaatii sitä, muistaa että tuo toinen ei ole minä, vaan kokee ja tuntee asiat omalla tavallaan.
Monet takertuvat taas likaa havainnointiin, jolloin omat oletukset otetaan totuutena myös toisten ajatuksista, tätä kyseenalaistamatta. Luullaan, että kaikki sitten näkyy ja havaitaan, mitä on. Esim. asenne tai tunteet. Ja jos ne eivät näy, niitä ei sitten ole. Vaikka paljon peitetään ja tässä auttaa vain päättely.
Tämä nyt liittyy enemmän neurotieteisiin. On myös affektiivinen empatia ja siinä assit on heikoilla. Ja se haittaa vuorovaikutusta.
Affektiivinen empatia on uusi käsite sympatian käsitteelle. Sama asia siis. Olen perehtynyt myös neuropsykologiaan, en tiedä mitä tarkoitat neurotieteillä. Jos lääketieteen aluetta, se keskittyy pikemmin fysiologisiin mekanismeihin. Neuropsykiatria taas yhdistelee näitä. Mihin osa-alueeseen tarkalleen viittasit, vai puhummeko samasta? On totta, että sympatiahaasteet aiheuttavat hankaluuksia ja väärinkäsityksiä - siitähän tämä ketju keskustelee. Mutta koska asiaa ei voi muuttaa, auttaa kognitiivinen empatia ehdottoman paljon paikkaamaan tilannetta. Ja toki hyödyllinen taito itsessään, jossa taas moni ei ole niin vahvoilla ellei harjoittele.
Neurobiologia esimerkiksi on edistynyt huimasti ja tullut aika monitieteiseksi. Esimerkiksi Riita Hari on yksi ansioitunut siinä työssä, samoin Kai Kaila. Voi googlailla noita, jos enempi kiinnostaa.
"Vuorovaikutuksen affektiivisuus. Autismikirjon häiriöiden diagnostisiin kriteereihin kuuluvat myös puutteet sosioemotionaalisessa vastavuoroisuudessa, jotka saattavat ilmetä esimerkiksi vähäisenä tunteiden, kokemusten ja kiinnostuksenkohteiden jakamisena . Jakaminen on vuorovaikutuksen yksi keskeinen perusmotiivi , mutta sitä ei yleensä tuoda vuorovaikutuksessa esiin suoraan, vaan jakamisen tarkoitusperän ilmaisemisessa käytetään erityisiä katsekontaktin, affektiivisten ilmausten ja eleiden muotoja.
Jakamisen kommunikatiivisen motiivin tunnistaminen on tärkeää, jotta vuorovaikutuskumppanit osaavat reagoida jakamiseen asianmukaisesti. Koska autismikirjon henkilöillä on vaikeuksia sekä kehollisen toiminnan tunnistamisessa että vuorovaikutuksen kontekstin huomioimisessa, ei liene yllättävää, etteivät he aina tunnista sellaisia hetkiä, jolloin heiltä odotetaan affektiivista yhtymistä vuorovaikutuskumppanin tunnekokemukseen, kuten empatian osoittamista surun hetkellä."
Minulla ei ole mitään diagnoosia, mutta olen usein kuullut ettei ilmeeni näytä siltä miltä minusta tuntuu. Näytän kuulemma usein vihaiselta, olipa tunnetilani mikä hyvänsä. Koen empatiaa välillä vähän liikaakin, huolehdin muiden hyvinvoinnista.. harmittaa että minua syytetään kärttyisen näköiseksi vain siksi, että kasvolihakseni eivät tottele.
Resting bitch face. Se on enemmän sukuvika, joko geneettistä tai ympäristöstä opittua, eikä kerro mitään siitä, onko joku neurotyypillinen vai ei. Minulla ja siskollani on tuo, ja sisko näyttää suorastaan murhanhimoiselta ollessaan ihan levollinen - ja hän on se neurotyypillinen meistä kahdesta. Mutta eipä tuo ole meistä kumpaakaan elämässä haitannut, enemmänkin hyötyä, kun se pelottaa osan rasittavista tapauksista jo valmiiksi pois.
Alue: Aihe vapaa
Ujoista tulee usein leuhka vaikutelma. Eli leuhkat ja ujot eivät vaivaudu puhumaan kanssasi.
Muista, ettei nenttikään osaa lukea ajatuksiasi. Mistä se nentti tietäisi onko katsetta välttelevä ja leuhkalta tai kierolta vaikuttava keskustelukumppani assi, ujo vai oikeasti leuhka. Leuhkoja on eniten, joten todennäköisyys on leuhkan puolella.