Lue keskustelun säännöt.
Aikuisena surettaa, ettei ole osa mitään yhteisöä. Kuten lapsena oli koulussa tai harrastusporukassa. Mistä löytää oma yhteisö?
Opiskeluaikanakin oli luontevaa hengata omassa opiskeluporukassa. Opiskelupaikkakunnalta muuttaessa kaveriporukat hajaantuivat. Työpaikat vaihtuu, asuinpaikat vaihtuu, elämäntilanteet muuttuu.
Miten löytää taas se yhteisöllisyyden tunne, se että kuuluu johonkin? Olen ainoa lapsi joten ei ole edes mitään sisarusporukkaa. Työt etätöitä tai toimiston kahvihuoneessa 5 min jutustelu. Tekee jotenkin pelokkaan olon kun ei ole turvana yhteisöä. Kuin eläin, joka on ajettu laumasta.
Kommentit (404)
Vierailija kirjoitti:
Itse olen löytänyt yhteisön järjestötoiminnan kautta. Samanhenkisiä ihmisiä, koska kaikki mukana vapaaehtoisesti ja siksi, että järjestön teemat kiinnostavat. Järjestö myös edistää yhteisöllisyyttä järjestämällä monenlaista hengailuiltaa jne.
Tämä on varmastikin tyhmä kysymys, mut mitä järjestötoiminta oikeastaan tarkoittaa? Minkälaisia järjestöjä, mitä niissä käytännössä tehdään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset ei itse tee asioille mitään? Tänäänkin Hesarissa joku valittamassa, ettei Suomessa ole yhteisöllisyyttä ja yhteiskunnan pitäisi järjestää lapsiperheille jotain vertaistukiryhmiä tms. Miksi kaiken pitää olla yhteiskunnan järjestämää? Miksi aikuiset ihmiset eivät itse tee asioita?
Asuin ulkomailla lasten ollessa pieniä ja siellä tutustuin toisiin äiteihin leikkipuistoissa. Parin kerran jälkeen sovimme leikkitreffit myös seuraavaksi päiväksi ja siitä lähti tapa tulla puistoon joka päivä samoihin aikoihin. Lapset leikkivät keskenään ja aikuisen puhuivat keskenään. Tätä jatkui monta vuotta ja ryhmä kasvoi aina uusilla aikuisilla. Puistoista löytyi joka päivä seuraa. Synttäreille kutsuttiin lapset kotiin ja joskus kahviteltiin toisten kotona myös. Ei kukaan odottanut passiivisesti kotona, että yhteiskunta järjestää jonkun palvelun. Nämä asiat pitäisi kyllä osata hoitaa ihan itse aikuisten ihmisten...
Ehkä vaikea itse ymmärtää, mutta nämä lasten äitien kommentit satuttaa joskus eniten. Mitä jos se yksinäisyys on myös sitä, ettei sulla ole perhettä ja lapsia? Et ole naimisissa vaikka kuinka haluaisit?Lapsuudenperheen jäsenet niin mieleltään sairaita tai alkoholisoituneita, ettei heistäkään ole lauman ylläpitäjiksi? Et tiedä yksinäisyydestä mitään jos sulla on mies tai kumppani ja lapset iholla päivästä toiseen. Yksinäisellä ei ole mitään saumaa tutustua äitiympyröihin, vaikka lapsia rakastaisikin. Ja eiköhän ap olisi jo löytänyt lasten kavereiden äideistä seuraa jos se mahdollista olisi ollut?
Olen liki terve, mies täysin terve. Menimme mukaan mielenterveystyön yhdistykseen. Voi että kun se antaa paljon sisältöä elämään ja ystäviä. Yhdistyksessä tehdään kesäretkiä, esim.ruotsiin, teattereihin, sitten liki ilmaiseksi harrastamme yhdessä keilailua, minigolfia, uimahallia, lautapelejä, museoita, sulkapalloa yleensä "vain" kahvittelemme ja juttelemme mukavia. Myös muihin yhdistyksiin tiedot löytyvät päivän lehdestä. Älä jää yksin, sinusta välitetään.
Seurakunnat ja uskonryhmät, eikä tarvitse itse kuulua. Ne tarjoavat usein toimintaa kaikenikäisille ja porukka on todella mukavaa. Niissä vierailessa olemme ulkomailla muuttaessa aina saaneet jonkinlaista yhteisöllisyyttä.
Samoin järjestötoiminta, ottavat yleensä avosylin uusia vapaaehtoisia tai toiminnasta kiinnostuneita, voi olla itse mukana sen verran kuin on aikaa ja kiinnostusta. Voisit kokeilla muutamaa eri järjestöä ja valita sen mukaan missä on kivoin meininki!
Tsemppiä!
Mitä sulle tarkoittaa yhteisön tarjoama turva? Konkreettisesti? Todennäköisempää on, että jos tarvitset kipsi jalassa kauppa-apua, joku ystävistäsi auttaa eikä kukaan työyhteisön tai harrastuspiirin jäsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ihana kantapubi, josta olen löytänyt mahtavan yhteisön! Ei ole harrastuksen lailla sitova, sopii vuorotyöläisellekin. Ei ole deeku-porukkaa, vaan oikeasti ihania ihmisiä. On teemailtoja ja -päiviä, ja lähes aina on joku tuttu paikalla, oli arki tai pyhä.
Mahtavia keskusteluja kahvin äärellä ja iloisempia iltoja drinksujen kanssa.Ainut, mikä ei sovi AP: n kuvioon, on se, että ikäskaala on laaja 18-86.
Ihana kantapubi kertoo riittävästi :D Mut hyvä jos oot löytänyt oman porukkasi!
Tuomitse vaan. Tuomitseva tai vähintään epäluuloinen olin minäkin, ennenkuin kaverini vei minut tuonne ensimmäisen kerran. Huomasin olevani väärässä. Ehkä sinäkin joskus huomaat.
Vierailija kirjoitti:
Sama ongelma eikä harrastuksetkaan auta. Kielikursseilla ja jumpparyhmissä ei juuri yhteisöllisyys näy. Ihmiset tulee paikalle, tekee sen mitä ohjaaja sanoo ja lähtee kotiin. Yhteistä hengailua ei ole.
On olemassa muitakin harrastuksia kuin kansalaisopiston jumpat ja kielikurssit.
Yhteisöllisyyttä löytyy kyllä monista harrastuksista. Esim. metsästys- ja sukelluspiireissä sitä on paljon, samoin jos liittyy vaikkapa puutarhayhdistykseen. Sitten on tietysti kaikki vähänkin extrememmät lajit, niissä vasta ollaankin yhteisöllisiä. Ja avantouinti, taivas sitä hölinän määrää saunassa, jonka pitäisi olla pyhä ja hiljainen paikka.
Sitten jos suorittaa jonkin tutkinnon, on ainakin sen ajan yhteisöllisyyttä, ja usein näyttää tarttuvan oikein ystäviäkin samassa. Mieheni on sarjaopiskelija, on siis suorittanut työn ohessa muutamia perus- ja ammattitutkintoja huvikseen. Noissa aikuiskoulutuksissa on se hyvä, että kaikki opiskelijat on samassa tilanteessa, työssäkäyviä jotka opiskelevat enemmän tai vähemmän huvikseen. Kyllä löytyy samanhenkistä sakkia.
Ymmärrän kyllä ap:ta: kipuilin itsekin tuon asian kanssa. Siksi minulla on niin laaja kokemus tästä aihepiiristä, kun olen yhtä ja toista harrastanut yhteisöä etsiessäni. Nyttemmin olen oivaltanut, että itse asiassa minua tosiaankin kiinnosti se niiden asioiden tekeminen, ei ne ihmiset. Että se yhteisön kaipuu oli jotain ulkoapäin saneltua tai naistenlehdistä opittua, ja itse asiassa teen kaiken mieluiten yksin.
Minullakin tuo pelko saneli paljon sitä yhteisön kaipuuta. Kun poistin yhtälöstä pelon, tajusin, että en minä niitä ihmisiä muuten kaivannut. Oli aikamoinen mindblow.
Oudointa on, että tulen tätä nykyä paljon paremmin toimeen ihmisten kanssa.
P.S. Ihminen ei ole KOSKAAN liian vanha aloittamaan uutta harrastusta. On olemassa ihmisiä, jotka ovat aloittaneet laitesukelluksen yli 60-vuotiaana, ja se sentään vaatii terveitä keuhkoja ja sydäntä. Mielikki Ivalo, josta tuli suurin piirtein Suomen ensimmäinen joogaopettaja, aloitti joogaamisen joskus 57-vuotiaana. Jne.
Ja sokerina pohjalla 99-vuotias laskuvarjohyppääjä. Jos on terveyttä, voi tehdä mitä lystää missä iässä hyvänsä. Jos ei ole terveyttä, ei voi tehdä nuorenakaan.
https://bc.ctvnews.ca/i-don-t-scare-easy-sky-diving-great-grandmother-c…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama ongelma eikä harrastuksetkaan auta. Kielikursseilla ja jumpparyhmissä ei juuri yhteisöllisyys näy. Ihmiset tulee paikalle, tekee sen mitä ohjaaja sanoo ja lähtee kotiin. Yhteistä hengailua ei ole.
On olemassa muitakin harrastuksia kuin kansalaisopiston jumpat ja kielikurssit.
Yhteisöllisyyttä löytyy kyllä monista harrastuksista. Esim. metsästys- ja sukelluspiireissä sitä on paljon, samoin jos liittyy vaikkapa puutarhayhdistykseen. Sitten on tietysti kaikki vähänkin extrememmät lajit, niissä vasta ollaankin yhteisöllisiä. Ja avantouinti, taivas sitä hölinän määrää saunassa, jonka pitäisi olla pyhä ja hiljainen paikka.
Sitten jos suorittaa jonkin tutkinnon, on ainakin sen ajan yhteisöllisyyttä, ja usein näyttää tarttuvan oikein ystäviäkin samassa. Mieheni on sarjaopiskelija, on siis suorittanut työn ohessa muutamia perus- ja ammattitutkintoja huvikseen. Noissa aikuiskoulutuksissa on se hyvä, että kaikki opiskelijat on samassa tilanteessa, työssäkäyviä jotka opiskelevat enemmän tai vähemmän huvikseen. Kyllä löytyy samanhenkistä sakkia.
Ymmärrän kyllä ap:ta: kipuilin itsekin tuon asian kanssa. Siksi minulla on niin laaja kokemus tästä aihepiiristä, kun olen yhtä ja toista harrastanut yhteisöä etsiessäni. Nyttemmin olen oivaltanut, että itse asiassa minua tosiaankin kiinnosti se niiden asioiden tekeminen, ei ne ihmiset. Että se yhteisön kaipuu oli jotain ulkoapäin saneltua tai naistenlehdistä opittua, ja itse asiassa teen kaiken mieluiten yksin.
Minullakin tuo pelko saneli paljon sitä yhteisön kaipuuta. Kun poistin yhtälöstä pelon, tajusin, että en minä niitä ihmisiä muuten kaivannut. Oli aikamoinen mindblow.
Oudointa on, että tulen tätä nykyä paljon paremmin toimeen ihmisten kanssa.
P.S. Ihminen ei ole KOSKAAN liian vanha aloittamaan uutta harrastusta. On olemassa ihmisiä, jotka ovat aloittaneet laitesukelluksen yli 60-vuotiaana, ja se sentään vaatii terveitä keuhkoja ja sydäntä. Mielikki Ivalo, josta tuli suurin piirtein Suomen ensimmäinen joogaopettaja, aloitti joogaamisen joskus 57-vuotiaana. Jne.
Ja sokerina pohjalla 99-vuotias laskuvarjohyppääjä. Jos on terveyttä, voi tehdä mitä lystää missä iässä hyvänsä. Jos ei ole terveyttä, ei voi tehdä nuorenakaan.
https://bc.ctvnews.ca/i-don-t-scare-easy-sky-diving-great-grandmother-c…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastusryhmät?
Mikä tällainen ryhmä voisi olla? Olen jo liian vanha aloittamaan mitään harrastusta.
Vapaaehtoistyöt!
Hienoa että yksinäiselle aina löytyy paikka muita passaamasta ja jeesaamasta. Harmi vaan että se ei oikein tuo yhteisöllisyyttä eikä siitä saa arvostuksen tunnetta, että kelpaa vain silloin kun muut on jotain apua vailla.
Yksinäinenhän on se joka voi joustaa muiden hyväksi koska eihän sillä ole ketään. Ihan kuin ihminen ei olisi arvokas ihan omana itsenään ja ansaitsisi oikeutta esim valita oman kesälomansa ajankohdan ihan siinä missä pariutuneet ja perheellisetkin.
Ehei, sähän voit olla lomalla vaikka näin syyskuussa, koska paavollakin alkaa loma juhannuksesta ja niiden vilma-ulinoiden kanssa pitää päästä muumimaailmaan heinäkuussa. Jokavitunvuosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastusryhmät?
Mikä tällainen ryhmä voisi olla? Olen jo liian vanha aloittamaan mitään harrastusta.
Vapaaehtoistyöt!
Hienoa että yksinäiselle aina löytyy paikka muita passaamasta ja jeesaamasta. Harmi vaan että se ei oikein tuo yhteisöllisyyttä eikä siitä saa arvostuksen tunnetta, että kelpaa vain silloin kun muut on jotain apua vailla.
Yksinäinenhän on se joka voi joustaa muiden hyväksi koska eihän sillä ole ketään. Ihan kuin ihminen ei olisi arvokas ihan omana itsenään ja ansaitsisi oikeutta esim valita oman kesälomansa ajankohdan ihan siinä missä pariutuneet ja perheellisetkin.
Ehei, sähän voit olla lomalla vaikka näin syyskuussa, koska paavollakin alkaa loma juhannuksesta ja niiden vilma-ulinoiden kanssa pitää päästä muumimaailmaan heinäkuussa. Jokavitunvuosi.
Vapaaehtoistyössä sitä tutustuis just niihin muihin työntekijöihin. Mut toki jos on täysin vastenmielinen ajatus että tekisi toisille hyvää, niin kannattaa unohtaa, koska silloin ei sieltä löydy sitä oman henkistä porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on varmastikin tyhmä kysymys, mut mitä järjestötoiminta oikeastaan tarkoittaa? Minkälaisia järjestöjä, mitä niissä käytännössä tehdään?
Järjestöjä on esim. Martat ja SPR.
Mainitsikohan joku jo lemmikkeihin liittyvät harrastukset, ainakin palvelukoirien kanssa voi tehdä monenlaista yhteisöllistä.
Itse kuulun naisten talviurheiluseuraan, jossa tehdään muutakin yhdessä kuin sitä talvijuttua. Ja äskettäin liityin naisten sijoittajaklubiin, joka myös on mukavan yhteisöllistä. En ole niin sosiaalinen, että seuraa löytyisi tosta noin sattumalta. Helpointa olla mukana toiminnassa, missä muutkin haluavat seuraa toisistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen löytänyt yhteisön järjestötoiminnan kautta. Samanhenkisiä ihmisiä, koska kaikki mukana vapaaehtoisesti ja siksi, että järjestön teemat kiinnostavat. Järjestö myös edistää yhteisöllisyyttä järjestämällä monenlaista hengailuiltaa jne.
Se voi toimia. Samoin uskontoon liittyvät tapahtumat kuten keskusteluryhmät, laulaminen, rukouspiiri. Joku avustusjärjestö voi tarvita vapaaehtoisia, mutta siellä toki toimitaan heidän sääntöjensä mukaan. Lauloin yhteen aikaan srk kuorossa, jossa oli yksi aviopari. Toinen heistä sanoi suoraan, ettei usko mihinkään, mutta hän tykkäsi laulaa ja oli siellä puolisonsa mukana laulamassa.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aikuisena löytänyt uusia ystäviä töistä ja naapurista.
Onkohan naapurista kovin hedelmällistä löytää ystäviä? Helposti kääntyy ahdistukseksi ja poruksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastusryhmät?
Mikä tällainen ryhmä voisi olla? Olen jo liian vanha aloittamaan mitään harrastusta.
Jos olet alle 100-vuotias, et ole liian vanha aloittamaan. Kansalaisopistot jne ovat pullollaan harrasteryhmiä aikuisille. Jopa sellaisia, jotka on suunnattu senioreille.
Riippuu paikkakunnasta. Ainakin meidän kunnassa kansalaisopistonkin tarjonta on nykyään suunnattu enimmäkseen lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aikuisena löytänyt uusia ystäviä töistä ja naapurista.
Onkohan naapurista kovin hedelmällistä löytää ystäviä? Helposti kääntyy ahdistukseksi ja poruksi
Tuossa on just sama riski kuin siinä jos alkaa säätämään jotain työkaverin kanssa. Etenkin siis jos ei ole valmis muuttamaan muualla tai halukas vaihtamaan työpaikkaa.
Kuormasta ei kannata syödä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan hirveän vanha mahdat olla, jos olet liian vanha aloittamaan uuden harrastuksen? Itse olen ollut nyt 8 vuotta eläkkeellä ja olen sinä aikana aloittanut akvarellimaalauksen, italian opiskelun alkeista ja englannin keskusteluryhmän. Olen käynyt erilaisilla luennoilla ja Suomen Ladun retkillä. Kyllä näistä jutuista on muodostunut ryhmiä, joihin kuulun, vaikka en kovin tiiviisti niiden ulkopuolella pidäkään yhteyttä, mutta tavataan esim. opiskeluryhmissä kerran viikossa. Ihan varmasti löytyy ryhmiä, joihin kuulua, omasta aktiivisuudesta se on eniten kiinni, mutta vaatiihan se vähän yritystä itseltäkin. Maailmahan on täynnä tekemistä!
Onko niissä pakko kertoa nimeä enempää itsestään ja elämäntarinaansa? Ei jaksaisi alkaa kertoa. Surua ja murhetta muille jakaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan hirveän vanha mahdat olla, jos olet liian vanha aloittamaan uuden harrastuksen? Itse olen ollut nyt 8 vuotta eläkkeellä ja olen sinä aikana aloittanut akvarellimaalauksen, italian opiskelun alkeista ja englannin keskusteluryhmän. Olen käynyt erilaisilla luennoilla ja Suomen Ladun retkillä. Kyllä näistä jutuista on muodostunut ryhmiä, joihin kuulun, vaikka en kovin tiiviisti niiden ulkopuolella pidäkään yhteyttä, mutta tavataan esim. opiskeluryhmissä kerran viikossa. Ihan varmasti löytyy ryhmiä, joihin kuulua, omasta aktiivisuudesta se on eniten kiinni, mutta vaatiihan se vähän yritystä itseltäkin. Maailmahan on täynnä tekemistä!
Onko niissä pakko kertoa nimeä enempää itsestään ja elämäntarinaansa? Ei jaksaisi alkaa kertoa. Surua ja murhetta muille jakaa.
Aika pintapuoliseksi tahtoo tuttavuudet jäädä, jos ei itsestään mitään kerro. Mutta tuskin on pakko missään kertoa mitään sellaista mitä ei halua.
Niin, olen liian köyhä kelvatakseni mihinkään yhteisöön. Leipäjonokin on vain kilpailuyhteisö. Persuksikaan en tarpeeksi v''tumainen.
Hmm, itsellä on muutamakin eri yhteisö johon kuulun: Olen aktiivisena mukana järjestämässä erästä festivaalia joka vaatii paljon työtä ennen ja sen aikana, ja lisäksi on ryhmä kavereita tai siis 6 - 7 kaveria joiden kanssa tehdään asioita, syödään porukalla, käydään reissuilla ulkomailla tai ihan vaan kotimaassakin, ollaanpa menty telttailemaan ihan muuten vaan. Vaimo on messissä tässä kaikessa.
En keksi mitään muuta keinoa sinulle AP kuin mennä mukaan johonkin olemassa olevaan toimintaan, jos ei ole valmiina kavereita joiden kanssa voi kehittää jotain. Tottakai itse ajattelen virheellisesti että kaikilla on samalla tavalla aikaa ja resursseja kuin kahdella vapaaehtoisesti lapsettomalla, mutta samat ratkaisut näkisin toimivan; Mene ulos ja aktivoi itsesi lisäksi myös muita
T: 40v naimisissa oleva lapseton selostaja
Vanha auto tai moottoripyörä? Osanhakumatkat ympäri maata, merkkikerhot, tallibileet?
Herrasmieskerhot? Vaatii kutsun.