Aikuisena surettaa, ettei ole osa mitään yhteisöä. Kuten lapsena oli koulussa tai harrastusporukassa. Mistä löytää oma yhteisö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen löytänyt yhteisön järjestötoiminnan kautta. Samanhenkisiä ihmisiä, koska kaikki mukana vapaaehtoisesti ja siksi, että järjestön teemat kiinnostavat. Järjestö myös edistää yhteisöllisyyttä järjestämällä monenlaista hengailuiltaa jne. 

Tämä on varmastikin tyhmä kysymys, mut mitä järjestötoiminta oikeastaan tarkoittaa? Minkälaisia järjestöjä, mitä niissä käytännössä tehdään?

Onhan niitä vaikka mitä. Esim. poliittiset puolueet ja vaikka Luonto-liitto. Itse harkitsin joskus meneväni mukaan Syömishäiriöliiton toimintaan, kun aihe on koskettanut, kaikkea tuollaistakin on. Olen harrastanut myös palstaviljelyä, senkin takana oli järjestö, joka järjesti myös paljon muuta ohjelmaa ja toimintaa. Ensin siis kannattaa miettiä, mikä aihe tai teema on sellainen, mikä itseä kiinnostaa, ja lähteä sitten etsimään, olisiko siihen liittyen jotain yhdistystä tai järjestöä.

Naturistiklubilla on aika matala kynnys. Eikä tarvitse hankkia harrastevälineitä eikä -vaatteita.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sulle tarkoittaa yhteisön tarjoama turva? Konkreettisesti? Todennäköisempää on, että jos tarvitset kipsi jalassa kauppa-apua, joku ystävistäsi auttaa eikä kukaan työyhteisön tai harrastuspiirin jäsen.

Tämäpä juuri. Kaipailen itsekin ystäviä ja ystävien muodostamaa yhteisöä. Tai vaikka sukua. Harrastukset on ihan ok, mutta mitä pienempi paikkakunta, sitä vähemmän mitään on tarjolla. Jumpparyhmät yms harvemmin muodostaa yhteisöä. Ja jos muilla on jo tarvittavat verkostot olemassa, mukaanpääsy voi olla todella vaikeaa. Toki harrastuksesta niitä ystäviä voi saada, mutta se vaatii paljon aikaa ja vähän tuuriakin

Martat, seurakunta vapaaehtoistyö, urheiluharrastus, musiikkiharrastus, laulu, kuoro jne

Järjestö tai seurakunta?

Riippuu kuka olet ja mistä tulet

Muuta jonnekin maaseudulle, jossa aktiivinen kyläyhteisö

Vierailija kirjoitti:

Niin, olen liian köyhä kelvatakseni mihinkään yhteisöön. Leipäjonokin on vain kilpailuyhteisö. Persuksikaan en tarpeeksi v''tumainen.

Älä huoli, demariksi olet just passelin katkera.

Mä haluaisin jopa sellaista, että olisi samanlaiset vaatteet joku univormu.

Olisi sisäpiiriläppää. Hyvä yhteishenki ja taitoja joita ei muilla ole. Olen joskus kuulunut tällaiseen yhteisöön, oli parasta aikaa elämässäni. Nyt olen yksinäinen susi.

Samaa mieltä monien kanssa, että ikä ei este harrastuksen aloittamiseen.

En ole koskaan elämässäni löytänyt samistani. Yksikin ihminen riittäisi, jonka kanssa voisi keskustella yhteisesti kiinnostavista aiheista. Vesiselvyysvaatimus jo poistaa suurimman osan ihmisistä valikoimasta.

Löysin vuosia sitten yhteisön, mutta halusin pois koska se alkoi muistuttaa kulttia hierarkioineen ja painostamisineen. 

Vierailija kirjoitti:

Löysin vuosia sitten yhteisön, mutta halusin pois koska se alkoi muistuttaa kulttia hierarkioineen ja painostamisineen. 

Tämä on useiden yhteisöjen varjopuoli. Olet tervetullut porukkaan niin kauan, kun ajattelet, toimit ja puhut tietyllä tavalla. Muuten olet feikki ja suoranainen petturi. Havainnon hierarkioista allekirjoitan myös ja sen, että nokkimisjärjestyksessä korkealla olevilta siedetään sellaista käytöstä, joka "omegajäsenen" kohdalla johtaisi välittömään ulossavustamiseen. On lisäksi tyypillistä, että ne yhteisön johtohahmot ja suositut eivät tajua tai kieltävät kokonaan sen, että käytöksensä ruokkii erilaisia ilmapiiriongelmia.

Yhteisöllisyys on ajatuksena kaunis mutta toimii käytännössä melko harvoin. Niin kauan, kun suuri osa meistä on itsestään epävarmoja, herkästi provosoituvia ja muista ihmisistä pönkitystä tai hupia hakevia, eivät yhteisötkään voi olla kovin terveitä. Siksi minun on vaikea samastua yhteisön kaipuuseen, vaikka yleisellä tasolla ihmisiin ihan ystävällisesti suhtaudunkin. Ihmiset ovat mielestäni parhaimmillaan yksittäisinä tuttavuuksina ja ystävinä, koska silloin ryhmäpaine ei pääse pusertamaan kenestäkään näyttämisen halua tai tarvetta suojata omaa asemaansa. Toisin sanoen kanssakäyminen on paljon aidompaa ja antoisampaa.

Itselle on vierasta monen kokemukset yhteisöön kuulumisesta lapsuudessa ja nuoruudessa. En ole itse kokenut vastaavaa, että minulla olisi edes jotain siihen viittaavaan, kun ei ollut edes ystäviä ja kiusattiin. Näin en ehkä osaa edes aikuisena kaivata sellaista. Toki olisi mukavaa, että edes pari ystävää olisi. Silti oikeastaan mietin aina sitä kuinka erilaista elämää jokainen elää. Jollekin on ihan tavallista omata paljon ihmisiä elämäänsä jollekin taas ei ja ne kokemukset ovat vieraita.

Lapsuudessa oli pari ystävää. Silti en silloinkaan kuulunut mihinkään porukkaan kunnolla. Olen ehkä ollut vähän ujo ja liian kiltti. Moni on huomannut sen. Nykyisin taas en luota ihmisiin ja monesti olen jännittynyt. Näin on vaikeaa tutustua. Silti yksinäisyyskin ikävää välillä. Lapsuudessa olin ehkä välillä yksinäinen. Nuoruudessa sen sitten oikeastaan tajusi kunnolla. Toisaalta ei minun olisi varmaan koskaan ollut helpointa tutustua. Ikävien juttujen jälkeen vaan vielä vaikeampaa. Jo pelkkä ajatus siitä, että joku porukka hyväksyy minut ja ottaa hyvin vastaan on vähän vaikea. Olen tottunut olemaan ns muiden silmissä vääränlainen. Ikävät jutut lisänneet tätä. Muuten kaipaan silti välillä paljon muiden seuraa ja sellaista tavallista elämää mitä muilla on läheistensä kanssa. Olisi kiva saada tuntea olevansa osa jotain. Toki eihän tälläisiä porukoita tyhjästä synny. Itseni tapauksessa melko vaikeaa edes joskus saada sellaista. Saisin edes yhden ystävän sen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä haluaisin jopa sellaista, että olisi samanlaiset vaatteet joku univormu.

Olisi sisäpiiriläppää. Hyvä yhteishenki ja taitoja joita ei muilla ole. Olen joskus kuulunut tällaiseen yhteisöön, oli parasta aikaa elämässäni. Nyt olen yksinäinen susi.

Samaa mieltä monien kanssa, että ikä ei este harrastuksen aloittamiseen.

Naisten valmiusliitto

Sotilaskotisisaret

Pääsevät univirmuissa paraatiin mukaan marssimaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku hengailukerho ois kyllä jees.. siis semmoinen mihin vois vaan mennä kahvittelemaan, löpisee niitä näitä ja päivän polttavia puheenaiheita.. tarviiko aina jumpata, laulaa, soittaa hanuria? Helevetti :D

Kulmapubi?

Mummon Kammari ja Mielen Ry Tampereella voisi olla sellaisia.

Vierailija kirjoitti:

Martat, seurakunta vapaaehtoistyö, urheiluharrastus, musiikkiharrastus, laulu, kuoro jne

  testasuta pääsetkö kunnallisvaaliehdokkaaksi, entä kirkkovaltuusto ja mitä näitä onkaan. 

Kai tää oli nainen joka halusi porukoihin.

Vierailija kirjoitti:

Muuta jonnekin maaseudulle, jossa aktiivinen kyläyhteisö

Muahhaha!!! Muutin maaseudulle ja täällä on he*vetin vaikeaa tutustua kehenkään. Kaikki kulkee autoilla/traktoreilla, ei siis jutella kaduilla. Harrastukset ovat kaupungissa, kaukana, sieltä ei kukaan halua tulla käymään landella, niinpä vastavuoroisuus ei toteudu... Kerhoissa ja järjestöissä kaikissa samat 10 tyyppiä, jotka vihaa kaikkia muita, eikä todellakaan huoli muita mukaan, eikä varsinkaan muualta tulleita. Sama koskee niitä harvoja tarjolla olevia harrastuksia...

Mikäli eläkeläinen niin eläkeliiton matkat, eläkeläistanssit jne

ketju ja ap tiivistettynä:

yhyy

uliulíulí

yhyy

mutku

ei onnistu