Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys AMKssa/yliopistossa
En tiedä mitä tällä keskustelulla haen, kenties sitä tunnetta etten ole ongelmani kanssa yksin vaan on kohtalontovereita tai heitä jotka ovat rämpineet saman *askan lävitse jo aiemmin.
Tilanne on se että olen aloittanut opintoni yli vuosi sitten enkä ole saanut yhtäkään uutta kaveria opinnoistani, olen kyllä yrittänyt. Olen yrittänyt jutella, kysellä, olla huomaavainen ja kiva mutta aina se päättyy siihen että muut vastailevat lyhyesti ja ihan selkeästi antavat ymmärtää että ei oikein nappaa kanssani jutella.
Valehtelisin jos väittäisin ettenkö olisi tämän takia miettinyt opintojen lopettamistakin. On raastavaa olla ulkopuolinen kun muut ovat ryhmäytyneet ja saaneet ystäviä.
Kommentit (370)
Mua kiusattiin töissä niin että kolmen tiimistä kaksi mua vastaan, eli minä vastaan nuo kaksi. Tein silleen, että puhuin molempien kanssa asiasta erikseen ihan suoraan ja voi että kun ne oli noloissaan. Eivät pystyneet edes silmiin katsomaan kun puhuin.
Tämä kuitenkin auttoi vain jonkun aikaa, alkoivat aina jotenkin palata siihen samaan. Siispä soitin esimiehelle (asui eri kaupungissa) ja hän uskoi ja ymmärsi, mutta ei voinut luopua noista kahdesta juuri silloin asiakastilanteen takia. Päätin etten jää hetkeksikään kiusattavaksi ja vaihdoin duunia, jäivät vähän pulaan mutta oma syy. Vuoden sisään molemmat oli irtisanottu, en tiedä miksi.
Mutta siis, kannattaa pitää puoliaan ja olla myös valmis poistamaan itsensä haitallisista ympäristöistä. Ei muita ihmisiä voi aina muuttaa, mutta itseään kannattaa aina suojella ja puolustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jengi haluaa väkisin sisään porukkaan joka ei niille sovi? Jos ne tyypit olisi teidän kanssa samalla aaltopituudella niin sitten ajautuisitte siihen ryhmään kuin itsestään. Mitä te kuvittelette saavanne sellaisesta seurasta joka ei ole teistä kiinnostunut? Ette mitään! Se on ajanhukkaa teeskennellä olevansa jotain mitä ei oikeasti ole vain että "saa" istua samassa pöydässä tai ettei yksinäisyys näy ulospäin. Niissä porukoissa olisitte nimittäin joka tapauksessa yksinäisiä, jos ette niihin aitoina itsenänne sovi.
Onko tässä nyt pohjalla joku sellainen toive, että voi kun olisin samanlainen pintaliitäjä tai sosiaalitaituri kuin nuo muut ja sitten kuvitellaan, että jos pääsee niiden ystäväksi niin sitten muuttuu samanlaiseksi? Ei muutu! Me ollaan kaikki erilaisia ja niin kuuluu ollakin. Siksi syntyy eri porukoita (nörtit, jocksit, teatterihörhöt, coolit jne) ja joskus luokalla on vain yksi jotain ryhmää =sinä ja silloin on suuri mahdollisuus jäädä "yksin". Mutta edelleen: ei siinä menetä mitään, koska ei vaikkapa siihen coolien porukkaan pääseminen tee kenestäkään coolia jos ei sitä jo ole.
Totaalinen yksinäisyys on ihmiselle luonnoton olotila. Jotkut tekevät itsemurhankin sen takia, kun uutta elämää kaukana lapsuudenkodista voi olla vaikea saada toimimaan.
No jos on kaukana kotoa ja vanhoista kavereista niin toki eri vähän tilanne. Mutta ei se koulu ole koko maailma. On olemassa netti ja puhelimet ja aina voi vierailla kotikonnuilla. On harrastuksia, vapaaehtoistoimintaa jne. Jos sieltä koulusta ei kerta kaikkiaan löydy omanlaista seuraa niin sitten suuntaa energian muualle siinä suhteessa. Sitä voi ajatella vähän kuin työnä, että käyn luennolla ja sitten palaan oikeaan elämääni. Nuorille pitäisi korostaa, että asiat ei ole niin joko tai ja että asiat myös muuttuu ajan myötä. Toki yksinäisen nuoren perheen on pidettävä paremmin huoli ja kyseltävä enemmän perään.
Se nyt vain menee niin, että paha on tehdä opintoihin kuuluvat ryhmä- tai parityöt itsekseen, jos ryhmästä ei kukaan halua tehdä töitä sinun kanssasi. Käytännössä tällaisessa ryhmässä porukkaa vain alkaa ensimmäisen vuoden aikana tippua pois.
Häh. Siis ne ryhmäthän muodostuu aina jotenkin ja jos tyyppejä jää yli niin ne tekee keskenään oman ryhmän ja jos yksi jää yli niin hänet liitetään johonkin pienempään ryhmään. Miten muka voi käydä niin että joku jää kokonaan ilman ryhmää? Jos näin on käymässä niin pitää avata suu ja sanoa että minulta puuttuu vielä ryhmä!
Sinut liitetään ryhmään, jolle ei kuitenkaan sovi tehdä ryhmätyötä kouluaikana. Koetat viestitellä ja kysellä, milloin tehdään, etkä saa oikein selvää vastausta ja sovitut tekoajat peruuntuvat. Sitten saat tietää, että työ on tehty jo. Ehkä sinut on unohdettu kokonaan tai sitten kurssin vetäjälle on ilmoitettu, ettet ole tehnyt osaasi. Tällaisesta oppineena pyydät lupaa saada tehdä ryhmätyöt yksin, mutta se ei oikein käy, koska niissä harjoitellaan nimenomaan tiimityötaitoja.
Aikuisena näissä tilanteissa osaisi toki olla yhteydessä opettajaan ja kertoa, mikä tilanne on ja että ryhmät eivät toimi. Mutta itse ainakin ammattikorkeaopinnot aloittaessani olin niin keskeneräinen, että totesin vain vian olevan itsessäni.
Pakko olla joku väärinkäsitys, sen verran oudolta kuulostaa. No sitten vain oma nimi siihen muiden jatkoksi ja jos eivät suostu niin sanoo opettajille että olivat tehneet työn kertomatta. Miettiköön opettaja ratkaisun. Seuraavalla kerralla sitten joko taas tekevät työt sinun puolesta tai osaavat käyttäytyä. Tai pyydät eri ryhmää. Ratkaisuja löytyy, ei pidä vaan alistua kohtaloonsa.
Ongelma on siinä, ettei henkilökuntaa tällaiseen kiinnosta puuttua. Mennään vain sen taakse, että kyse on kuitenkin aikuisista ihmisistä. Kuitenkin mm. työpaikoilla tiedetään hyvin ettei työntekijöiden ikä.yksinään riitä siihen, että hommat saataisiin toimimaan hyvin, vaan ryhmän toimintaa on jotenkin organisoitava, jotta se olisi tehokasta.
No miten sinun suoritus sitten voidaan arvioida jos et ole missään ryhmässä ollut? Ei mitenkään! Ja koska arvio on pakko antaa niin kyllä se ratkaisu sieltä opettajilta lopulta tulee, kun tarpeeksi selvästi esittää mitä on tapahtunut ja pyytää ohjeita kuinka nyt toimia. Vai meinaatko että opettaja sitten jättää sinut kurssilta pois? Ei tietenkään jätä, koska sulla on silloin täysin oikeus valittaa toiminnasta hänen esimiehelle. Vähän munaa nyt oikeesti! Ei kukaan sun puolia pidä sun puolesta!
Ennen ammattikorkeaopintoja pitäisi siis olla vankka kokemus työelämästä? Ehkäpä opiskelujen alkaessa olisi hyvä kurssittaa opiskelijat ihan opiskelutaitoihin ja oppilaitoksen toimintatapoihin - muistaakseni tämän kaltaiselle kurssille olen joskus osallistunutkin, mutta en lainkaan muista mitä siellä käsiteltiin. Joillakuilla varmasti tulee suorastaan verenperintönä taito luovia opiskelumaailmassa, on ollut vanhempia sisaruksia, tai omat vanhemmat ovat siirtäneet tietoa. Mutta kaiklla sellaista pohjaa ei ole.
Minun opintourallani on yksi ainoa opettaja koskaan erikseen sanonut, että mikäli ryhmätöiden työnjaossa tai tekemisessä tulee kenelle tahansa osallistujalle epäselvyyttä, niin häneen saa ja pitää olla yhteydessä. Jos tätä ei missään vaiheessa opiskelijalle kerrota, niin hän voi hyvinkin olettaa olevansa ryhmässä niiden vahvimpien armoilla.
Vierailija kirjoitti:
Mutta siis, kannattaa pitää puoliaan ja olla myös valmis poistamaan itsensä haitallisista ympäristöistä. Ei muita ihmisiä voi aina muuttaa, mutta itseään kannattaa aina suojella ja puolustaa.
Tuo on totta. Ikävän kohtelun hinnan maksaa silti aina lopulta sen kohteeksi joutuva. Kokemus voi myös herättää häpeää. Mieluummin kiusattu ehkä leimautuu pidemmän reitin kautta oman polkunsa etsijäksi kuin kertoo myöhemmin, että olisihan sote-ala ollut mieluinen, mutta korkeakouluopinnot jäivät nuorena, kun ryhmässä joutui kiusatuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jengi haluaa väkisin sisään porukkaan joka ei niille sovi? Jos ne tyypit olisi teidän kanssa samalla aaltopituudella niin sitten ajautuisitte siihen ryhmään kuin itsestään. Mitä te kuvittelette saavanne sellaisesta seurasta joka ei ole teistä kiinnostunut? Ette mitään! Se on ajanhukkaa teeskennellä olevansa jotain mitä ei oikeasti ole vain että "saa" istua samassa pöydässä tai ettei yksinäisyys näy ulospäin. Niissä porukoissa olisitte nimittäin joka tapauksessa yksinäisiä, jos ette niihin aitoina itsenänne sovi.
Onko tässä nyt pohjalla joku sellainen toive, että voi kun olisin samanlainen pintaliitäjä tai sosiaalitaituri kuin nuo muut ja sitten kuvitellaan, että jos pääsee niiden ystäväksi niin sitten muuttuu samanlaiseksi? Ei muutu! Me ollaan kaikki erilaisia ja niin kuuluu ollakin. Siksi syntyy eri porukoita (nörtit, jocksit, teatterihörhöt, coolit jne) ja joskus luokalla on vain yksi jotain ryhmää =sinä ja silloin on suuri mahdollisuus jäädä "yksin". Mutta edelleen: ei siinä menetä mitään, koska ei vaikkapa siihen coolien porukkaan pääseminen tee kenestäkään coolia jos ei sitä jo ole.
Totaalinen yksinäisyys on ihmiselle luonnoton olotila. Jotkut tekevät itsemurhankin sen takia, kun uutta elämää kaukana lapsuudenkodista voi olla vaikea saada toimimaan.
No jos on kaukana kotoa ja vanhoista kavereista niin toki eri vähän tilanne. Mutta ei se koulu ole koko maailma. On olemassa netti ja puhelimet ja aina voi vierailla kotikonnuilla. On harrastuksia, vapaaehtoistoimintaa jne. Jos sieltä koulusta ei kerta kaikkiaan löydy omanlaista seuraa niin sitten suuntaa energian muualle siinä suhteessa. Sitä voi ajatella vähän kuin työnä, että käyn luennolla ja sitten palaan oikeaan elämääni. Nuorille pitäisi korostaa, että asiat ei ole niin joko tai ja että asiat myös muuttuu ajan myötä. Toki yksinäisen nuoren perheen on pidettävä paremmin huoli ja kyseltävä enemmän perään.
Se nyt vain menee niin, että paha on tehdä opintoihin kuuluvat ryhmä- tai parityöt itsekseen, jos ryhmästä ei kukaan halua tehdä töitä sinun kanssasi. Käytännössä tällaisessa ryhmässä porukkaa vain alkaa ensimmäisen vuoden aikana tippua pois.
Häh. Siis ne ryhmäthän muodostuu aina jotenkin ja jos tyyppejä jää yli niin ne tekee keskenään oman ryhmän ja jos yksi jää yli niin hänet liitetään johonkin pienempään ryhmään. Miten muka voi käydä niin että joku jää kokonaan ilman ryhmää? Jos näin on käymässä niin pitää avata suu ja sanoa että minulta puuttuu vielä ryhmä!
Sinut liitetään ryhmään, jolle ei kuitenkaan sovi tehdä ryhmätyötä kouluaikana. Koetat viestitellä ja kysellä, milloin tehdään, etkä saa oikein selvää vastausta ja sovitut tekoajat peruuntuvat. Sitten saat tietää, että työ on tehty jo. Ehkä sinut on unohdettu kokonaan tai sitten kurssin vetäjälle on ilmoitettu, ettet ole tehnyt osaasi. Tällaisesta oppineena pyydät lupaa saada tehdä ryhmätyöt yksin, mutta se ei oikein käy, koska niissä harjoitellaan nimenomaan tiimityötaitoja.
Aikuisena näissä tilanteissa osaisi toki olla yhteydessä opettajaan ja kertoa, mikä tilanne on ja että ryhmät eivät toimi. Mutta itse ainakin ammattikorkeaopinnot aloittaessani olin niin keskeneräinen, että totesin vain vian olevan itsessäni.
Pakko olla joku väärinkäsitys, sen verran oudolta kuulostaa. No sitten vain oma nimi siihen muiden jatkoksi ja jos eivät suostu niin sanoo opettajille että olivat tehneet työn kertomatta. Miettiköön opettaja ratkaisun. Seuraavalla kerralla sitten joko taas tekevät työt sinun puolesta tai osaavat käyttäytyä. Tai pyydät eri ryhmää. Ratkaisuja löytyy, ei pidä vaan alistua kohtaloonsa.
Ongelma on siinä, ettei henkilökuntaa tällaiseen kiinnosta puuttua. Mennään vain sen taakse, että kyse on kuitenkin aikuisista ihmisistä. Kuitenkin mm. työpaikoilla tiedetään hyvin ettei työntekijöiden ikä.yksinään riitä siihen, että hommat saataisiin toimimaan hyvin, vaan ryhmän toimintaa on jotenkin organisoitava, jotta se olisi tehokasta.
No miten sinun suoritus sitten voidaan arvioida jos et ole missään ryhmässä ollut? Ei mitenkään! Ja koska arvio on pakko antaa niin kyllä se ratkaisu sieltä opettajilta lopulta tulee, kun tarpeeksi selvästi esittää mitä on tapahtunut ja pyytää ohjeita kuinka nyt toimia. Vai meinaatko että opettaja sitten jättää sinut kurssilta pois? Ei tietenkään jätä, koska sulla on silloin täysin oikeus valittaa toiminnasta hänen esimiehelle. Vähän munaa nyt oikeesti! Ei kukaan sun puolia pidä sun puolesta!
Ennen ammattikorkeaopintoja pitäisi siis olla vankka kokemus työelämästä? Ehkäpä opiskelujen alkaessa olisi hyvä kurssittaa opiskelijat ihan opiskelutaitoihin ja oppilaitoksen toimintatapoihin - muistaakseni tämän kaltaiselle kurssille olen joskus osallistunutkin, mutta en lainkaan muista mitä siellä käsiteltiin. Joillakuilla varmasti tulee suorastaan verenperintönä taito luovia opiskelumaailmassa, on ollut vanhempia sisaruksia, tai omat vanhemmat ovat siirtäneet tietoa. Mutta kaiklla sellaista pohjaa ei ole.
Minun opintourallani on yksi ainoa opettaja koskaan erikseen sanonut, että mikäli ryhmätöiden työnjaossa tai tekemisessä tulee kenelle tahansa osallistujalle epäselvyyttä, niin häneen saa ja pitää olla yhteydessä. Jos tätä ei missään vaiheessa opiskelijalle kerrota, niin hän voi hyvinkin olettaa olevansa ryhmässä niiden vahvimpien armoilla.
Öö ei, vaan ihan kotoa opin, että kenenkään ei saa antaa kohdella epäreilusti ja mikä on oikeudenmukaista ja mikä ei. Ja jos on tapahtunut vääryys ja sen opettajalle esittää eikä opettaja auta niin sitten seuraavaan tahoon yhteys, tietenkin! En minäkään ole mitään opiskeluopetusta saanut, mutta ihan yleisesti elämästä oppinut jo nuorena, että kaikilla on esimies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jengi haluaa väkisin sisään porukkaan joka ei niille sovi? Jos ne tyypit olisi teidän kanssa samalla aaltopituudella niin sitten ajautuisitte siihen ryhmään kuin itsestään. Mitä te kuvittelette saavanne sellaisesta seurasta joka ei ole teistä kiinnostunut? Ette mitään! Se on ajanhukkaa teeskennellä olevansa jotain mitä ei oikeasti ole vain että "saa" istua samassa pöydässä tai ettei yksinäisyys näy ulospäin. Niissä porukoissa olisitte nimittäin joka tapauksessa yksinäisiä, jos ette niihin aitoina itsenänne sovi.
Onko tässä nyt pohjalla joku sellainen toive, että voi kun olisin samanlainen pintaliitäjä tai sosiaalitaituri kuin nuo muut ja sitten kuvitellaan, että jos pääsee niiden ystäväksi niin sitten muuttuu samanlaiseksi? Ei muutu! Me ollaan kaikki erilaisia ja niin kuuluu ollakin. Siksi syntyy eri porukoita (nörtit, jocksit, teatterihörhöt, coolit jne) ja joskus luokalla on vain yksi jotain ryhmää =sinä ja silloin on suuri mahdollisuus jäädä "yksin". Mutta edelleen: ei siinä menetä mitään, koska ei vaikkapa siihen coolien porukkaan pääseminen tee kenestäkään coolia jos ei sitä jo ole.
Totaalinen yksinäisyys on ihmiselle luonnoton olotila. Jotkut tekevät itsemurhankin sen takia, kun uutta elämää kaukana lapsuudenkodista voi olla vaikea saada toimimaan.
No jos on kaukana kotoa ja vanhoista kavereista niin toki eri vähän tilanne. Mutta ei se koulu ole koko maailma. On olemassa netti ja puhelimet ja aina voi vierailla kotikonnuilla. On harrastuksia, vapaaehtoistoimintaa jne. Jos sieltä koulusta ei kerta kaikkiaan löydy omanlaista seuraa niin sitten suuntaa energian muualle siinä suhteessa. Sitä voi ajatella vähän kuin työnä, että käyn luennolla ja sitten palaan oikeaan elämääni. Nuorille pitäisi korostaa, että asiat ei ole niin joko tai ja että asiat myös muuttuu ajan myötä. Toki yksinäisen nuoren perheen on pidettävä paremmin huoli ja kyseltävä enemmän perään.
Se nyt vain menee niin, että paha on tehdä opintoihin kuuluvat ryhmä- tai parityöt itsekseen, jos ryhmästä ei kukaan halua tehdä töitä sinun kanssasi. Käytännössä tällaisessa ryhmässä porukkaa vain alkaa ensimmäisen vuoden aikana tippua pois.
Häh. Siis ne ryhmäthän muodostuu aina jotenkin ja jos tyyppejä jää yli niin ne tekee keskenään oman ryhmän ja jos yksi jää yli niin hänet liitetään johonkin pienempään ryhmään. Miten muka voi käydä niin että joku jää kokonaan ilman ryhmää? Jos näin on käymässä niin pitää avata suu ja sanoa että minulta puuttuu vielä ryhmä!
Sinut liitetään ryhmään, jolle ei kuitenkaan sovi tehdä ryhmätyötä kouluaikana. Koetat viestitellä ja kysellä, milloin tehdään, etkä saa oikein selvää vastausta ja sovitut tekoajat peruuntuvat. Sitten saat tietää, että työ on tehty jo. Ehkä sinut on unohdettu kokonaan tai sitten kurssin vetäjälle on ilmoitettu, ettet ole tehnyt osaasi. Tällaisesta oppineena pyydät lupaa saada tehdä ryhmätyöt yksin, mutta se ei oikein käy, koska niissä harjoitellaan nimenomaan tiimityötaitoja.
Aikuisena näissä tilanteissa osaisi toki olla yhteydessä opettajaan ja kertoa, mikä tilanne on ja että ryhmät eivät toimi. Mutta itse ainakin ammattikorkeaopinnot aloittaessani olin niin keskeneräinen, että totesin vain vian olevan itsessäni.
Pakko olla joku väärinkäsitys, sen verran oudolta kuulostaa. No sitten vain oma nimi siihen muiden jatkoksi ja jos eivät suostu niin sanoo opettajille että olivat tehneet työn kertomatta. Miettiköön opettaja ratkaisun. Seuraavalla kerralla sitten joko taas tekevät työt sinun puolesta tai osaavat käyttäytyä. Tai pyydät eri ryhmää. Ratkaisuja löytyy, ei pidä vaan alistua kohtaloonsa.
Ongelma on siinä, ettei henkilökuntaa tällaiseen kiinnosta puuttua. Mennään vain sen taakse, että kyse on kuitenkin aikuisista ihmisistä. Kuitenkin mm. työpaikoilla tiedetään hyvin ettei työntekijöiden ikä.yksinään riitä siihen, että hommat saataisiin toimimaan hyvin, vaan ryhmän toimintaa on jotenkin organisoitava, jotta se olisi tehokasta.
No miten sinun suoritus sitten voidaan arvioida jos et ole missään ryhmässä ollut? Ei mitenkään! Ja koska arvio on pakko antaa niin kyllä se ratkaisu sieltä opettajilta lopulta tulee, kun tarpeeksi selvästi esittää mitä on tapahtunut ja pyytää ohjeita kuinka nyt toimia. Vai meinaatko että opettaja sitten jättää sinut kurssilta pois? Ei tietenkään jätä, koska sulla on silloin täysin oikeus valittaa toiminnasta hänen esimiehelle. Vähän munaa nyt oikeesti! Ei kukaan sun puolia pidä sun puolesta!
Ennen ammattikorkeaopintoja pitäisi siis olla vankka kokemus työelämästä? Ehkäpä opiskelujen alkaessa olisi hyvä kurssittaa opiskelijat ihan opiskelutaitoihin ja oppilaitoksen toimintatapoihin - muistaakseni tämän kaltaiselle kurssille olen joskus osallistunutkin, mutta en lainkaan muista mitä siellä käsiteltiin. Joillakuilla varmasti tulee suorastaan verenperintönä taito luovia opiskelumaailmassa, on ollut vanhempia sisaruksia, tai omat vanhemmat ovat siirtäneet tietoa. Mutta kaiklla sellaista pohjaa ei ole.
Minun opintourallani on yksi ainoa opettaja koskaan erikseen sanonut, että mikäli ryhmätöiden työnjaossa tai tekemisessä tulee kenelle tahansa osallistujalle epäselvyyttä, niin häneen saa ja pitää olla yhteydessä. Jos tätä ei missään vaiheessa opiskelijalle kerrota, niin hän voi hyvinkin olettaa olevansa ryhmässä niiden vahvimpien armoilla.
Öö ei, vaan ihan kotoa opin, että kenenkään ei saa antaa kohdella epäreilusti ja mikä on oikeudenmukaista ja mikä ei. Ja jos on tapahtunut vääryys ja sen opettajalle esittää eikä opettaja auta niin sitten seuraavaan tahoon yhteys, tietenkin! En minäkään ole mitään opiskeluopetusta saanut, mutta ihan yleisesti elämästä oppinut jo nuorena, että kaikilla on esimies.
Oletko jotenkin naiivi? Maailma ei ole mikään reilu paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monella kiusatulla vaikuttaa olevan käsitys, että muita ei ole kiusattu koskaan. Se ei ole totta. Minua on yritetty kiusata kaikilla luokka-asteilla sekä työelämässä, mutta olen joka kerta torpannut ne yritykset heti alkuunsa. Tehnyt selväksi, ettei tule onnistumaan. Kannattaa yrittää! Kuulostaa että moni ei ole edes yrittänyt sanoa vastaan, vaan odottaa vaan että joku opettaja tai muu taho tulee hoitamaan tilanteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jengi haluaa väkisin sisään porukkaan joka ei niille sovi? Jos ne tyypit olisi teidän kanssa samalla aaltopituudella niin sitten ajautuisitte siihen ryhmään kuin itsestään. Mitä te kuvittelette saavanne sellaisesta seurasta joka ei ole teistä kiinnostunut? Ette mitään! Se on ajanhukkaa teeskennellä olevansa jotain mitä ei oikeasti ole vain että "saa" istua samassa pöydässä tai ettei yksinäisyys näy ulospäin. Niissä porukoissa olisitte nimittäin joka tapauksessa yksinäisiä, jos ette niihin aitoina itsenänne sovi.
Onko tässä nyt pohjalla joku sellainen toive, että voi kun olisin samanlainen pintaliitäjä tai sosiaalitaituri kuin nuo muut ja sitten kuvitellaan, että jos pääsee niiden ystäväksi niin sitten muuttuu samanlaiseksi? Ei muutu! Me ollaan kaikki erilaisia ja niin kuuluu ollakin. Siksi syntyy eri porukoita (nörtit, jocksit, teatterihörhöt, coolit jne) ja joskus luokalla on vain yksi jotain ryhmää =sinä ja silloin on suuri mahdollisuus jäädä "yksin". Mutta edelleen: ei siinä menetä mitään, koska ei vaikkapa siihen coolien porukkaan pääseminen tee kenestäkään coolia jos ei sitä jo ole.
Totaalinen yksinäisyys on ihmiselle luonnoton olotila. Jotkut tekevät itsemurhankin sen takia, kun uutta elämää kaukana lapsuudenkodista voi olla vaikea saada toimimaan.
No jos on kaukana kotoa ja vanhoista kavereista niin toki eri vähän tilanne. Mutta ei se koulu ole koko maailma. On olemassa netti ja puhelimet ja aina voi vierailla kotikonnuilla. On harrastuksia, vapaaehtoistoimintaa jne. Jos sieltä koulusta ei kerta kaikkiaan löydy omanlaista seuraa niin sitten suuntaa energian muualle siinä suhteessa. Sitä voi ajatella vähän kuin työnä, että käyn luennolla ja sitten palaan oikeaan elämääni. Nuorille pitäisi korostaa, että asiat ei ole niin joko tai ja että asiat myös muuttuu ajan myötä. Toki yksinäisen nuoren perheen on pidettävä paremmin huoli ja kyseltävä enemmän perään.
Se nyt vain menee niin, että paha on tehdä opintoihin kuuluvat ryhmä- tai parityöt itsekseen, jos ryhmästä ei kukaan halua tehdä töitä sinun kanssasi. Käytännössä tällaisessa ryhmässä porukkaa vain alkaa ensimmäisen vuoden aikana tippua pois.
Häh. Siis ne ryhmäthän muodostuu aina jotenkin ja jos tyyppejä jää yli niin ne tekee keskenään oman ryhmän ja jos yksi jää yli niin hänet liitetään johonkin pienempään ryhmään. Miten muka voi käydä niin että joku jää kokonaan ilman ryhmää? Jos näin on käymässä niin pitää avata suu ja sanoa että minulta puuttuu vielä ryhmä!
Sinut liitetään ryhmään, jolle ei kuitenkaan sovi tehdä ryhmätyötä kouluaikana. Koetat viestitellä ja kysellä, milloin tehdään, etkä saa oikein selvää vastausta ja sovitut tekoajat peruuntuvat. Sitten saat tietää, että työ on tehty jo. Ehkä sinut on unohdettu kokonaan tai sitten kurssin vetäjälle on ilmoitettu, ettet ole tehnyt osaasi. Tällaisesta oppineena pyydät lupaa saada tehdä ryhmätyöt yksin, mutta se ei oikein käy, koska niissä harjoitellaan nimenomaan tiimityötaitoja.
Aikuisena näissä tilanteissa osaisi toki olla yhteydessä opettajaan ja kertoa, mikä tilanne on ja että ryhmät eivät toimi. Mutta itse ainakin ammattikorkeaopinnot aloittaessani olin niin keskeneräinen, että totesin vain vian olevan itsessäni.
Pakko olla joku väärinkäsitys, sen verran oudolta kuulostaa. No sitten vain oma nimi siihen muiden jatkoksi ja jos eivät suostu niin sanoo opettajille että olivat tehneet työn kertomatta. Miettiköön opettaja ratkaisun. Seuraavalla kerralla sitten joko taas tekevät työt sinun puolesta tai osaavat käyttäytyä. Tai pyydät eri ryhmää. Ratkaisuja löytyy, ei pidä vaan alistua kohtaloonsa.
Ongelma on siinä, ettei henkilökuntaa tällaiseen kiinnosta puuttua. Mennään vain sen taakse, että kyse on kuitenkin aikuisista ihmisistä. Kuitenkin mm. työpaikoilla tiedetään hyvin ettei työntekijöiden ikä.yksinään riitä siihen, että hommat saataisiin toimimaan hyvin, vaan ryhmän toimintaa on jotenkin organisoitava, jotta se olisi tehokasta.
No miten sinun suoritus sitten voidaan arvioida jos et ole missään ryhmässä ollut? Ei mitenkään! Ja koska arvio on pakko antaa niin kyllä se ratkaisu sieltä opettajilta lopulta tulee, kun tarpeeksi selvästi esittää mitä on tapahtunut ja pyytää ohjeita kuinka nyt toimia. Vai meinaatko että opettaja sitten jättää sinut kurssilta pois? Ei tietenkään jätä, koska sulla on silloin täysin oikeus valittaa toiminnasta hänen esimiehelle. Vähän munaa nyt oikeesti! Ei kukaan sun puolia pidä sun puolesta!
Ennen ammattikorkeaopintoja pitäisi siis olla vankka kokemus työelämästä? Ehkäpä opiskelujen alkaessa olisi hyvä kurssittaa opiskelijat ihan opiskelutaitoihin ja oppilaitoksen toimintatapoihin - muistaakseni tämän kaltaiselle kurssille olen joskus osallistunutkin, mutta en lainkaan muista mitä siellä käsiteltiin. Joillakuilla varmasti tulee suorastaan verenperintönä taito luovia opiskelumaailmassa, on ollut vanhempia sisaruksia, tai omat vanhemmat ovat siirtäneet tietoa. Mutta kaiklla sellaista pohjaa ei ole.
Minun opintourallani on yksi ainoa opettaja koskaan erikseen sanonut, että mikäli ryhmätöiden työnjaossa tai tekemisessä tulee kenelle tahansa osallistujalle epäselvyyttä, niin häneen saa ja pitää olla yhteydessä. Jos tätä ei missään vaiheessa opiskelijalle kerrota, niin hän voi hyvinkin olettaa olevansa ryhmässä niiden vahvimpien armoilla.
Öö ei, vaan ihan kotoa opin, että kenenkään ei saa antaa kohdella epäreilusti ja mikä on oikeudenmukaista ja mikä ei. Ja jos on tapahtunut vääryys ja sen opettajalle esittää eikä opettaja auta niin sitten seuraavaan tahoon yhteys, tietenkin! En minäkään ole mitään opiskeluopetusta saanut, mutta ihan yleisesti elämästä oppinut jo nuorena, että kaikilla on esimies.
Oletko jotenkin naiivi? Maailma ei ole mikään reilu paikka.
Häh? Ei tietenkään ole ja just siksi itseään pitää osata puolustaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monella kiusatulla vaikuttaa olevan käsitys, että muita ei ole kiusattu koskaan. Se ei ole totta. Minua on yritetty kiusata kaikilla luokka-asteilla sekä työelämässä, mutta olen joka kerta torpannut ne yritykset heti alkuunsa. Tehnyt selväksi, ettei tule onnistumaan. Kannattaa yrittää! Kuulostaa että moni ei ole edes yrittänyt sanoa vastaan, vaan odottaa vaan että joku opettaja tai muu taho tulee hoitamaan tilanteen.
Olen tehnyt samoin, mutta tajuan ettei minuun kohdistunut kiusaaminen ole ollut vakavaa, kun sitä on omalla toiminnalla pystynyt hillitsemään. Joidenkin osalle koituva kiusaaminen on paljon raaempaa ja muut ympärillä sulkevat siltä silmänsä. Se ei kerro kiusaamisen uhrien toiminnasta, vaan erilaisista olosuhteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella kiusatulla vaikuttaa olevan käsitys, että muita ei ole kiusattu koskaan. Se ei ole totta. Minua on yritetty kiusata kaikilla luokka-asteilla sekä työelämässä, mutta olen joka kerta torpannut ne yritykset heti alkuunsa. Tehnyt selväksi, ettei tule onnistumaan. Kannattaa yrittää! Kuulostaa että moni ei ole edes yrittänyt sanoa vastaan, vaan odottaa vaan että joku opettaja tai muu taho tulee hoitamaan tilanteen.
Olen tehnyt samoin, mutta tajuan ettei minuun kohdistunut kiusaaminen ole ollut vakavaa, kun sitä on omalla toiminnalla pystynyt hillitsemään. Joidenkin osalle koituva kiusaaminen on paljon raaempaa ja muut ympärillä sulkevat siltä silmänsä. Se ei kerro kiusaamisen uhrien toiminnasta, vaan erilaisista olosuhteista.
Totta kai se on noin, en sitä väitä! Mutta tapauksia on niin paljon, että ihan varmasti joukossa on myös sellaisia, jotka olisi itse ratkaistavissa rohkeudella ja jämäkkyydellä. Jos on liian helpolla päässyt kotona, esimerkiksi ei ole sisarusten kanssa tarvinnut taistella, niin se voi tuntua vaikealta, mutta sitä kannattaa oikeasti yrittää. Sellaista joka puolustaa itseään ei helposti kiusata myöhemminkään työelämässä. Näen sen siis samanlaisena elämäntaitona kuin muutkin. Sitä voi harjoitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ryhmätyön yksi osa on se että opettelee olemaan jämäkkä. Jos joku/jotkut kohtelee sinua epäreilusti, niin siitä pitää sanoa ja yleensä vastaus on yllättynyt/pahoitteleva ja jatkossa ongelmia ei enää tule. Jos kyseessä sen sijaan kiusaaminen, niin samalla tavalla se loppuu; konfrontoi sen pahimman kiusaajan niiden muiden edessä ja kysyy vaikka suoraan että miksi kiusaat minua ja niiltä muilta että onko tämä teistä kypsää käytöstä? Seuraa niin kiusallinen tilanne ja hiljaisuus, että kukaan ei halua siitä uusintaa. Jos joku vielä jatkaa niin uusiksi vaan, aina nostaa esiin vaikka kuinka muut vaivaantuisi. Silleen ne oppii. Toki keskenään saattavat jatkaa paskanpuhumista mutta sinä saat olla rauhassa ja työt hoituu, koska eivät halua enempää kiusallisia tilanteita. Suu auki!
Meillä Suomessa on se vika, että ihmisten lletetaan oppivan sosiaaliset taidot yksin ja reipastuvan yksin.
Just hiljan oli Hesarin toimittajan kirjoitus, miten Yhdysvalloissa luennoijat muistuttivat, että ekstrovertit olkaa välillä hiljaa ja antakaa suunvuoro hiljaisille.
Miksi meillä opettajatkin ovat niin avuttomia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella kiusatulla vaikuttaa olevan käsitys, että muita ei ole kiusattu koskaan. Se ei ole totta. Minua on yritetty kiusata kaikilla luokka-asteilla sekä työelämässä, mutta olen joka kerta torpannut ne yritykset heti alkuunsa. Tehnyt selväksi, ettei tule onnistumaan. Kannattaa yrittää! Kuulostaa että moni ei ole edes yrittänyt sanoa vastaan, vaan odottaa vaan että joku opettaja tai muu taho tulee hoitamaan tilanteen.
Olen tehnyt samoin, mutta tajuan ettei minuun kohdistunut kiusaaminen ole ollut vakavaa, kun sitä on omalla toiminnalla pystynyt hillitsemään. Joidenkin osalle koituva kiusaaminen on paljon raaempaa ja muut ympärillä sulkevat siltä silmänsä. Se ei kerro kiusaamisen uhrien toiminnasta, vaan erilaisista olosuhteista.
Totta kai se on noin, en sitä väitä! Mutta tapauksia on niin paljon, että ihan varmasti joukossa on myös sellaisia, jotka olisi itse ratkaistavissa rohkeudella ja jämäkkyydellä. Jos on liian helpolla päässyt kotona, esimerkiksi ei ole sisarusten kanssa tarvinnut taistella, niin se voi tuntua vaikealta, mutta sitä kannattaa oikeasti yrittää. Sellaista joka puolustaa itseään ei helposti kiusata myöhemminkään työelämässä. Näen sen siis samanlaisena elämäntaitona kuin muutkin. Sitä voi harjoitella.
Ethän tee terapiatyötä? Järkyttävän triggeröivää syyllistää kiusatuksi joutuneita kohtelustaan. Miksi sinä tarvitset tuollaisia defenssejä? Tuntuuko liian pahalta ajatella, että huonolla tuurilla olisit saattanut päätyä todella pahaa jamaan rajun kiusaamisen uhrina?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella kiusatulla vaikuttaa olevan käsitys, että muita ei ole kiusattu koskaan. Se ei ole totta. Minua on yritetty kiusata kaikilla luokka-asteilla sekä työelämässä, mutta olen joka kerta torpannut ne yritykset heti alkuunsa. Tehnyt selväksi, ettei tule onnistumaan. Kannattaa yrittää! Kuulostaa että moni ei ole edes yrittänyt sanoa vastaan, vaan odottaa vaan että joku opettaja tai muu taho tulee hoitamaan tilanteen.
Olen tehnyt samoin, mutta tajuan ettei minuun kohdistunut kiusaaminen ole ollut vakavaa, kun sitä on omalla toiminnalla pystynyt hillitsemään. Joidenkin osalle koituva kiusaaminen on paljon raaempaa ja muut ympärillä sulkevat siltä silmänsä. Se ei kerro kiusaamisen uhrien toiminnasta, vaan erilaisista olosuhteista.
Totta kai se on noin, en sitä väitä! Mutta tapauksia on niin paljon, että ihan varmasti joukossa on myös sellaisia, jotka olisi itse ratkaistavissa rohkeudella ja jämäkkyydellä. Jos on liian helpolla päässyt kotona, esimerkiksi ei ole sisarusten kanssa tarvinnut taistella, niin se voi tuntua vaikealta, mutta sitä kannattaa oikeasti yrittää. Sellaista joka puolustaa itseään ei helposti kiusata myöhemminkään työelämässä. Näen sen siis samanlaisena elämäntaitona kuin muutkin. Sitä voi harjoitella.
Ethän tee terapiatyötä? Järkyttävän triggeröivää syyllistää kiusatuksi joutuneita kohtelustaan. Miksi sinä tarvitset tuollaisia defenssejä? Tuntuuko liian pahalta ajatella, että huonolla tuurilla olisit saattanut päätyä todella pahaa jamaan rajun kiusaamisen uhrina?
No selevä. Yritin antaa neuvon joka jotain saattaisi hyödyttää, mutta päädyinkin vain triggeröimään? Anteeksi kauheasti. Mitä haluat että sanon? Joo ei kiusaamiselle voi kukaan koskaan mitään itse tehdä, turha edes yrittää? Näin kuuluu sanoa vaikka oma elämänkokemus kertoisi muuta? Vai eikö saa osallistua keskusteluun ollenkaan jos mielipide on eri?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella kiusatulla vaikuttaa olevan käsitys, että muita ei ole kiusattu koskaan. Se ei ole totta. Minua on yritetty kiusata kaikilla luokka-asteilla sekä työelämässä, mutta olen joka kerta torpannut ne yritykset heti alkuunsa. Tehnyt selväksi, ettei tule onnistumaan. Kannattaa yrittää! Kuulostaa että moni ei ole edes yrittänyt sanoa vastaan, vaan odottaa vaan että joku opettaja tai muu taho tulee hoitamaan tilanteen.
Olen tehnyt samoin, mutta tajuan ettei minuun kohdistunut kiusaaminen ole ollut vakavaa, kun sitä on omalla toiminnalla pystynyt hillitsemään. Joidenkin osalle koituva kiusaaminen on paljon raaempaa ja muut ympärillä sulkevat siltä silmänsä. Se ei kerro kiusaamisen uhrien toiminnasta, vaan erilaisista olosuhteista.
Totta kai se on noin, en sitä väitä! Mutta tapauksia on niin paljon, että ihan varmasti joukossa on myös sellaisia, jotka olisi itse ratkaistavissa rohkeudella ja jämäkkyydellä. Jos on liian helpolla päässyt kotona, esimerkiksi ei ole sisarusten kanssa tarvinnut taistella, niin se voi tuntua vaikealta, mutta sitä kannattaa oikeasti yrittää. Sellaista joka puolustaa itseään ei helposti kiusata myöhemminkään työelämässä. Näen sen siis samanlaisena elämäntaitona kuin muutkin. Sitä voi harjoitella.
Ja siihen pitäisi opettajan antaa eväät. Lopulta kovinkaan monelle ei vielä edes korkeakouluvaiheessa ole selvää, mitä niissä ryhmätöissä on tarkoitus oppia. Suurin osa ajattelee, että pääasia on se tekele joka syntyy, eikä se luomisprosessi ja ryhmän osana toimimisen harjoittelu. Harmillista, että useinkaan opettajat eivät osaa avata opiskelijoille näitä asioita., vaan näkevät ne itsestäänselvyyksinä. Tai ehkäpä eivät kaikki opettajat itsekään hahmota, miksi jotakin tehdään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monella kiusatulla vaikuttaa olevan käsitys, että muita ei ole kiusattu koskaan. Se ei ole totta. Minua on yritetty kiusata kaikilla luokka-asteilla sekä työelämässä, mutta olen joka kerta torpannut ne yritykset heti alkuunsa. Tehnyt selväksi, ettei tule onnistumaan. Kannattaa yrittää! Kuulostaa että moni ei ole edes yrittänyt sanoa vastaan, vaan odottaa vaan että joku opettaja tai muu taho tulee hoitamaan tilanteen.
Ööh tuota, aika harva kiusaamistilanne on sellainen, että joku tulee tönimään ja vaatimaan lounasrahoja, ja siinä voisi sitten pamauttaa kiusaaja turpaan ja tehdä selväksi, että mua ei kiusata. Varsinkin työelämässä asiantuntijatehtävissä ja korkeakouluissa ihmiset ovat sen verran fiksuja, että kiusaamisen muodotkin ovat usein "fiksuja", epäsuoria ja tulkinnanvaraisia, ja suora asian selvittely-yritys olisi kiusatulle lähinnä noloa ja vaatisi kovia todisteita, joita "fiksu" kiusaaminen ei juurikaan jätä jälkeensä. Esim. jätetään henkilö kutsumatta lounasravintolat porukassa voidaan selittää: "me ajateltiin, ettei se kuitenkaan haluaisi lähteä mukaan", "ei me muistettu pyytää", jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella kiusatulla vaikuttaa olevan käsitys, että muita ei ole kiusattu koskaan. Se ei ole totta. Minua on yritetty kiusata kaikilla luokka-asteilla sekä työelämässä, mutta olen joka kerta torpannut ne yritykset heti alkuunsa. Tehnyt selväksi, ettei tule onnistumaan. Kannattaa yrittää! Kuulostaa että moni ei ole edes yrittänyt sanoa vastaan, vaan odottaa vaan että joku opettaja tai muu taho tulee hoitamaan tilanteen.
Ööh tuota, aika harva kiusaamistilanne on sellainen, että joku tulee tönimään ja vaatimaan lounasrahoja, ja siinä voisi sitten pamauttaa kiusaaja turpaan ja tehdä selväksi, että mua ei kiusata. Varsinkin työelämässä asiantuntijatehtävissä ja korkeakouluissa ihmiset ovat sen verran fiksuja, että kiusaamisen muodotkin ovat usein "fiksuja", epäsuoria ja tulkinnanvaraisia, ja suora asian selvittely-yritys olisi kiusatulle lähinnä noloa ja vaatisi kovia todisteita, joita "fiksu" kiusaaminen ei juurikaan jätä jälkeensä. Esim. jätetään henkilö kutsumatta lounasravintolat porukassa voidaan selittää: "me ajateltiin, ettei se kuitenkaan haluaisi lähteä mukaan", "ei me muistettu pyytää", jne.
Kyllä tiedän mitä tarkoitat, että ne tilanteet on sellaisia vähän hähmäisiä, todellakin tiedän, mutta niissä just pitää ottaa sellainen asenne, että kysyy vaan pokkana mistä kenkä puristaa. Se on helvetin vaivaannuttavaa kaikille, mutta se usein toimii juuri siksi ja tekee sen kiusaamisen näkyväksi niin, että jos he vielä sitä jatkavat niin eivät voi sitä enää itselleen selitellä ei-kiusaamiseksi.
Suosittelen kokeilemaan rohkeasti ja toistamaan niin kauan kun tarve vaatii! Itsellä toiminut monessa tilanteessa ja sen jälkeen saanut kunnioitusta ihan eri tavalla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella kiusatulla vaikuttaa olevan käsitys, että muita ei ole kiusattu koskaan. Se ei ole totta. Minua on yritetty kiusata kaikilla luokka-asteilla sekä työelämässä, mutta olen joka kerta torpannut ne yritykset heti alkuunsa. Tehnyt selväksi, ettei tule onnistumaan. Kannattaa yrittää! Kuulostaa että moni ei ole edes yrittänyt sanoa vastaan, vaan odottaa vaan että joku opettaja tai muu taho tulee hoitamaan tilanteen.
Ööh tuota, aika harva kiusaamistilanne on sellainen, että joku tulee tönimään ja vaatimaan lounasrahoja, ja siinä voisi sitten pamauttaa kiusaaja turpaan ja tehdä selväksi, että mua ei kiusata. Varsinkin työelämässä asiantuntijatehtävissä ja korkeakouluissa ihmiset ovat sen verran fiksuja, että kiusaamisen muodotkin ovat usein "fiksuja", epäsuoria ja tulkinnanvaraisia, ja suora asian selvittely-yritys olisi kiusatulle lähinnä noloa ja vaatisi kovia todisteita, joita "fiksu" kiusaaminen ei juurikaan jätä jälkeensä. Esim. jätetään henkilö kutsumatta lounasravintolat porukassa voidaan selittää: "me ajateltiin, ettei se kuitenkaan haluaisi lähteä mukaan", "ei me muistettu pyytää", jne.
Kyllä tiedän mitä tarkoitat, että ne tilanteet on sellaisia vähän hähmäisiä, todellakin tiedän, mutta niissä just pitää ottaa sellainen asenne, että kysyy vaan pokkana mistä kenkä puristaa. Se on helvetin vaivaannuttavaa kaikille, mutta se usein toimii juuri siksi ja tekee sen kiusaamisen näkyväksi niin, että jos he vielä sitä jatkavat niin eivät voi sitä enää itselleen selitellä ei-kiusaamiseksi.
Suosittelen kokeilemaan rohkeasti ja toistamaan niin kauan kun tarve vaatii! Itsellä toiminut monessa tilanteessa ja sen jälkeen saanut kunnioitusta ihan eri tavalla!
Muistan yhdenkin kokouksen jossa mulkku esimies tahallaan ohitti mun kysymyksen täysin ja teki katseellaan selväksi kaikille että kyse oli tahallisesta väheksynnästä. Olin uusi ja ilmeisesti kysymys liian tyhmä herran arvolle tms. Minä kysyin heti kohta uudestaan kirkkain silmin ja vielä kunnes herra vastasi vaivaantuneesti. Sitten vain kiitin ja hymyilin liioitellusti. Ei koskaan ignoorannut mun kysymyksiä enää sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella kiusatulla vaikuttaa olevan käsitys, että muita ei ole kiusattu koskaan. Se ei ole totta. Minua on yritetty kiusata kaikilla luokka-asteilla sekä työelämässä, mutta olen joka kerta torpannut ne yritykset heti alkuunsa. Tehnyt selväksi, ettei tule onnistumaan. Kannattaa yrittää! Kuulostaa että moni ei ole edes yrittänyt sanoa vastaan, vaan odottaa vaan että joku opettaja tai muu taho tulee hoitamaan tilanteen.
Ööh tuota, aika harva kiusaamistilanne on sellainen, että joku tulee tönimään ja vaatimaan lounasrahoja, ja siinä voisi sitten pamauttaa kiusaaja turpaan ja tehdä selväksi, että mua ei kiusata. Varsinkin työelämässä asiantuntijatehtävissä ja korkeakouluissa ihmiset ovat sen verran fiksuja, että kiusaamisen muodotkin ovat usein "fiksuja", epäsuoria ja tulkinnanvaraisia, ja suora asian selvittely-yritys olisi kiusatulle lähinnä noloa ja vaatisi kovia todisteita, joita "fiksu" kiusaaminen ei juurikaan jätä jälkeensä. Esim. jätetään henkilö kutsumatta lounasravintolat porukassa voidaan selittää: "me ajateltiin, ettei se kuitenkaan haluaisi lähteä mukaan", "ei me muistettu pyytää", jne.
Samoin jatkoille kutsumatta jättäminen ainoana, tein äänekkäästi selväksi kaikkien edessä että oli alhaista ja noloa. Ei tapahtunut uudestaan.
Voimia kaikille teille, jotka koette yksinäisyyttä opiskelupaikoissanne!
Olen vahvasti samaa mieltä, että suomalaiset ovat kiusaajia ja ulkopuolelle jättäjiä. Tämä näkyy varhaiskasvatuksesta alkaen kaikkialla. Sellainen maailman onnellisin kansa!
Kaikille yksinäisille: apua on saatavilla mm. Opiskelijajärjestöjen, Helsinki Mission ja seurakuntien kautta. Ehdottomasti kannattaa tavata myös oppilashuollon psykologia tai terapeuttia asian tiimoilta.
Et ole yksin!
Huomasin vasta nyt tämän ketjun. Tärkeä aihe. Tosin itse en ole tämän asteen opinnoissa. Silti monesti olen miettinyt, että jos opiskelisin noissa kouluissa niin kohtaisinko samaa. Olin yläkoulussa ja lukiossa kiusattu ja yksinäinen. Lukiossakin paljon samaa porukkaa ja ihmiset tunsivat toisiaan. Yläkoulussa yritin roikkua yhden porukan mukana. Silti kyllähän huomasi, etten kuulunut siihen porukkaan. Jättivät omilleen.
Silti, vaikka joku ihmetteli miksi yksinäinen tai jopa kiusattu haluaisi olla jonkun vähän "ikävänkin" tai muuten liiankin erilaisen ryhmän mukana niin voin kertoa yhden syyn. Itseä ainakin se yksinäisyys hävetti paljon. Oli vaikeaa istua yksin tai olla muiden "nähtävillä" ihan yksin ilman ketään. Ei voinut mitenkään peittää sitä kaikkea. Samalla kiusaaminen yms lisääntyi, kun jäi ihan yksin. Jos oli jonkun seurassa niin välttyi vähän silti kaikelta. Samoin ikäväkin porukka on kuitenkin jotain seuraa. Menee päivät vähän paremmin siinäkin porukassa kuin välttämättä yksin. Jos mietin itseäni niin yksinäisyys oli pahempi juttu välillä kuin kiusaaminen. Jos jäät ihan ulkopuolelle kaikesta niin se oli kova paikka minulle. Se on niin näkyvää ja kaikki tietävät kuinka yksin olet. Toisaalta esim yliopisto nyt on vähän erilainen paikka ja yksinäisyys varmaan "piilossa" monesti. Se ei ole niin näkyvää. Kuitenkin hyvin tuttua minullekin on ollut esim lukiossa hyppytuntien ja ruokatuntien vietto esim kirjastossa. En voinut enää edes syömään mennä, kun en kestänyt muiden tuijotusta ja ikäviä puheita. Eväiden yms sinnittelin pitkiä päiviä. Monesti aivan liian vähän oli mukana mitään ja heikko olo oli. Jälkeenpäin huomasin miten "kiusasin" itseäni sillä kaikella ja ei ollut terveellistä. Ei silloin alaikäisenä vaan tajunnut tai pystynyt ottamaan mitään kunnon eväitä mukaan. Samoin moni tietysti miettii miksi en vaan mennyt syömään. Ehkä yksi syy kaikkeen oli myös se, että itselleni tulee helposti huono olo jos ahdistuneena yritän syödä. En pysty siihen.
Mietin itsekin miten minun kävisi noissa kouluissa. AMK vaikuttaa ehkä huonommalta vaihtoehdolta sen sosiaalisen elämän kannalta. Toisaalta niinkuin moni kirjoitti niin monilla on varmaan jäänyt sitä "vanhaa" porukkaa eri kouluista. Minulla ei ole edes sitä, kun ketään ei ole ollut. Samalla riski olisi itselläkin päätyä yksinäisyyteen noissakin kouluissa. Minun on vaikeaa olla rohkea ja tutustua. Olen ollut liikaa yksin. En myöskään itse käytä alkoholia. Joku kirjoitti hyvin, että jos omaa sosiaalista jännitystä yms niin moni joutuu tekemään töitä jo paljon sen eteen, että selviytyy sinne kouluun ja yrittää pärjätä monissa jutuissa. Sitten ei välttämättä enää voimat kunnolla riitä muihin tutustumiseen ja ystävien saamiseen ainakaan sillä tasolla mitä vaadittaisiin. Toki eihän tämäkään ole mikään selitys, mutta vaikuttaa myös kaikkeen.
Samoin ymmärrän kyllä sen, ettei kenenkään kanssa ole pakko olla ja ajatuksen ettei joukosta pois sulkeminen ole kiusaamista. Toisaalta se raja on häilyvä. Moni voi selittää ikävää käytöstä sillä, ettei esim sen ja sen seura kiinnosta tai hänen porukkansa jättää ikävästi jonkun ulkopuolelle esim jossain ryhmätöissä tai muussa tilanteessa missä pitäisi ottaa muut huomioon. Yleensä ryhmä jossa tälläistä kuppikuntoisuutta ja syrjimistä on ei välttämättä ole mikään kiva muutenkaan. Varmasti moni on nähnyt esim minunkin tilanteeni jossain koulussa niin etten sovi porukkaan ja minun kanssani ei tarvitse olla. Kuitenkin jos ikävät tilanteet korostuvat ja niitä on paljon niin se menee helposti kiusaamisen puolelle. Samoin moni opettajakin voi ihan pokkana sanoa, että muut luulevat sinun tahtovan olla yksin, vaikka oikeasti olisit kiusattu. No, tämä nyt menee aiheesta ohikin, mutta toivon, että ymmärsitte mitä tarkoitan.
jatkuu
Tuo käy kyllä ryhmän ulkopuolelle suljetulle täysin selväksi. Ihmiset yrittävät aikansa kaikkensa, kunnes ovat siinä pisteessä, ettei opintojen jatkaminen enää ole vaihtoehto. Mielenterveys alkaa kärsiä liikaa syrjinnän takia. Pakko yrittää jotain muuta ja usein silloin ikävältä tuntuneet opinnot jäävät.