Yksinäisyys AMKssa/yliopistossa

Ystävyys ei ole iästä eikä sukupuolesta kiinni!

Itse lähdin opiskelemaan kolmekymppisenä itseäni nuorempien joukkoon miesvaltaiselle alalle. Muistan, että pähkäilin, että miten sopeudun ja ajattelin etten varmaan kummempia kavereita sieltä saa. En ottanu paineita, koska omat pitkäaikaiset ystävät kuitenkin samalla paikkakunnalla. Mutta toisin kävi, meistä muodostui oma porukka, joka teki ryhmätöitä ja ehdottomasti myös vietti vapaa-aikaa yhdessä ja ystävystyi.  Emme niinkään innostuneet koulun virallisista bileistä, mutta pidimme omia kekkereitä siinä sivussa. Olemme edelleen hyviä kavereita ja tapaamme säännöllisesti. Ei kovin usein, mutta 1-2 vuodessa kuitenkin ja jutut jatkuu aina siitä mihin ne jäi. Voi mitä olisin menettänyt, jos olisin pitäytynyt ennakkoluuloissa.

Työelämässä puolestaan porukka oli minua vanhempaa. Sama juttu ja lopputulos. Olen saanut elinikäisiä ihania ystäviä.

Ihminen on aika samanlainen koko ikänsä, jos ei anna katkeruuden kaivertaa ja maailman muuttaa. Mulla on ihan samanlaisia juttuja, huumoria ja syvyyttä sen nuoren miehen kuin vanhemmän rouvan kanssa ja mikä heitä/meitä kaikkia yhdistää on se, että elämässä ei tartte olla raameja mihin ahtaa itsensä, iästä ja sukupuolesta viis. Ja iän merkitys häviää ajanmittaan, ei meitä yhdistä ikä vaan persoonat, mitkä synkkaa.

Ystäviä usein saa, kun on aktiivinen ja oma-aloitteinen. Järjestelee, kutsuu, huomioi ja osallistuu. Ap rohkeasti vaan mukaan kaikenlaiseen toimintaan ja hauskanpitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monella kiusatulla vaikuttaa olevan käsitys, että muita ei ole kiusattu koskaan. Se ei ole totta. Minua on yritetty kiusata kaikilla luokka-asteilla sekä työelämässä, mutta olen joka kerta torpannut ne yritykset heti alkuunsa. Tehnyt selväksi, ettei tule onnistumaan. Kannattaa yrittää! Kuulostaa että moni ei ole edes yrittänyt sanoa vastaan, vaan odottaa vaan että joku opettaja tai muu taho tulee hoitamaan tilanteen.

Olen tehnyt samoin, mutta tajuan ettei minuun kohdistunut kiusaaminen ole ollut vakavaa, kun sitä on omalla toiminnalla pystynyt hillitsemään. Joidenkin osalle koituva kiusaaminen on paljon raaempaa ja muut ympärillä sulkevat siltä silmänsä. Se ei kerro kiusaamisen uhrien toiminnasta, vaan erilaisista olosuhteista.

Kiusaamisessa ryhmädynamiikka toimii tosiaan niin, että mitä tahansa kiusattu tekee, se vain pahentaa tilannetta.

Kun itse olin työpaikkakiusattu, aluksi yritin jutella ja kuulua porukkaan. Sitten kun huomasin sen toivottomaksi, keskityin vain työhön. Se vasta ärsyttikin kiusaajia. Mikään mitä tein, ei kelvannut. Minusta levitettiin mm. perättömiä juoruja.

Siinä on todella aseeton kun joutuu systemaattisen savustuksen kohteeksi.

Varmaan jo pidempään kestäessään noin, mutta minulla on ainakin kokemuksia joissa alkava kiusaus on loppunut kun olen tehnyt sen kiusaajille epämukavaksi. Kiusaajat käyttävät yleensä hyväkseen sitä, että keskimäärin ihmiset eivät halua aiheuttaa "kohtauksia" ja häpeävät kiusatuksi tulemistaan, mutta jos ne tilanteet sanoittaa ääneen avoimesti ja julkisesti ilman häpeää, tavallaan sosiaalisten sääntöjen vastaisesti, niin heiltä lähtee valta pois hyvin äkkiä, koska he tietävät pohjimmiltaan käyttäytyvänsä väärin ja kun se tulee näkyväksi niin peili osoittaakin heihin.

En edelleenkään väitä, että toimii kaikissa tilanteissa kaikkiin, mutta en siis allekirjoittaisi niinkään laajaa väitettä, että kiusattu olisi AINA aseeton ja kiusaamisen jatkuminen AINA välttämätöntä.

Voi että, tämän kun olisin tajunnut jo nuorena. Olisin säästynyt monelta harmilta. Tämä tyypillinen 'Ei kannata välittää' mentaliteetti antaa kiusaajille vain lisää valtaa😪

Opiskelen myöskin yliopistossa näin päälle kolmekymppisenä enkä ole saanut yhtään ystäviä tai edes tuttuja opiskeluiden kautta. No en ole niitä kyllä itsekään erityisemmin hakenut. Sen sijaan olen mukana eräässä harrastekerhossa, jonka kanssa vietän silloin tällöin aikaa. Se on ollut kivaa. En edes kaipaa ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Ihme höpinää, ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta. Ja se on ihan ok, riittää että koulussa on asialliset välit, jotta ne opinnot onnistuvat. Aikuisten maailma on vaan erilainen, ei olla enää alakoulussa jossa ne ystävät on kaikki kaikessa.

Lol, puhu vaan omasta puolestasi.

Kyllä meitä 40+ ulospäinsuuntautuneita ihmisiä löytyy jotka ovat kiinnostuneita ystävystymään myös nuorempien kanssa. Omassa aikuisten maailmassa ystävät ovat kuin itse valittu perhe ja on todella jees että ovat elämässäni läsnä.

Hyvillä sosiaalisilla taidoilla ja pelisilmällä sitä pystyy "pokaamaan" uusia frendejä läpi elämänkaaren varsinkin jos itse on aktiivinen. Koulumaailmassahan varsinkin mahdollisuuksia riittää.

Itse sain ystäviä opiskeluista ihan vain skannaamalla joukosta "itseni henkisen oloiset" tyypit ja kysymällä ruokalassa että voiko seuraan istua ja alkamalla keskustelemaan heidän kanssaan aiheista jotka yhdisti meitä. Samaa olen toistanut nyt työelämässä ja homma toimii 👍

SAnoin lapselleni että käy niissä opiskelijariennoissa vaikka et joisi alkoholia. Ole hetken ja sitten kotiin. Tärkeää on luoda kontakteja. 

Yksinäiset, miten toivoisitte, että teidät otettaisiin huomioon ja kannustettaisiin mukaan yhteiseen toimintaan?

Oma lapseni on mukana tutor-toiminnassa. On kertonut eräästä yksinäisestä opiskelijasta jota on tuloksetta vuoden verran houkuteltu mukaan kaikenlaiseen toimintaan. 

Aloitin nyt syksyllä opinnot uef kuopiossa ja huomaan saman. Vaikea tutustua ihmisiin ja tähän mennessä olen ollut aina se, joka kysyy toisen yhteystietoja/somea. On kieltämättä hankalan tuntuista ja yksinäistä kampuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme höpinää, ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta. Ja se on ihan ok, riittää että koulussa on asialliset välit, jotta ne opinnot onnistuvat. Aikuisten maailma on vaan erilainen, ei olla enää alakoulussa jossa ne ystävät on kaikki kaikessa.

Lol, puhu vaan omasta puolestasi.

Kyllä meitä 40+ ulospäinsuuntautuneita ihmisiä löytyy jotka ovat kiinnostuneita ystävystymään myös nuorempien kanssa. Omassa aikuisten maailmassa ystävät ovat kuin itse valittu perhe ja on todella jees että ovat elämässäni läsnä.

Hyvillä sosiaalisilla taidoilla ja pelisilmällä sitä pystyy "pokaamaan" uusia frendejä läpi elämänkaaren varsinkin jos itse on aktiivinen. Koulumaailmassahan varsinkin mahdollisuuksia riittää.

Itse sain ystäviä opiskeluista ihan vain skannaamalla joukosta "itseni henkisen oloiset" tyypit ja kysymällä ruokalassa että voiko seuraan istua ja alkamalla keskustelemaan heidän kanssaan aiheista jotka yhdisti meitä. Samaa olen toistanut nyt työelämässä ja homma toimii 👍

No kenen puolesta pitäisi puhua? Ei opinnoissa tarvita ystäviä, tuttuja kyllä ja heitä saa jokainen seminormaali. 

Itselleni v. 1992 alkaen tuo ei ollut mikään ongelma. Viihdyin omissa oloissani erinomaisesti. Kuntosali oli kaverini. Toki, jos on sosiaalinen luonne, niin sitten tuo voi olla ongelma.

Kannattaa käydä suihkussa ja pestä vaatteet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme höpinää, ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta. Ja se on ihan ok, riittää että koulussa on asialliset välit, jotta ne opinnot onnistuvat. Aikuisten maailma on vaan erilainen, ei olla enää alakoulussa jossa ne ystävät on kaikki kaikessa.

Lol, puhu vaan omasta puolestasi.

Kyllä meitä 40+ ulospäinsuuntautuneita ihmisiä löytyy jotka ovat kiinnostuneita ystävystymään myös nuorempien kanssa. Omassa aikuisten maailmassa ystävät ovat kuin itse valittu perhe ja on todella jees että ovat elämässäni läsnä.

Hyvillä sosiaalisilla taidoilla ja pelisilmällä sitä pystyy "pokaamaan" uusia frendejä läpi elämänkaaren varsinkin jos itse on aktiivinen. Koulumaailmassahan varsinkin mahdollisuuksia riittää.

Itse sain ystäviä opiskeluista ihan vain skannaamalla joukosta "itseni henkisen oloiset" tyypit ja kysymällä ruokalassa että voiko seuraan istua ja alkamalla keskustelemaan heidän kanssaan aiheista jotka yhdisti meitä. Samaa olen toistanut nyt työelämässä ja homma toimii 👍

Minä olen tuo, jolle sopi opiskelu aikuisryhmässä. Tämä tosiaan oli ammattikoulussa, kun AMK:ssa jäin ikäisteni kanssa yksin. Nuorimmat ryhmässäni olivat 20v ja vanhimmilla oli valmistumisen jälkeen viralliseen eläkeikään enää pari vuotta aikaa. Siellä ei iällä ollut mitään väliä, kaikki tulivat hyvin juttuun keskenään. Mentiin isolla porukalla yhdessä ruokailemaan ja mitä ikinä päivän aikana tapahtuikaan, aina pyydettiin kaikkia mukaan. Eli eipä se ikä tosiaan merkitse eikä elämäntilannekaan, kun vain on mukavia ja avoimia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ihme höpinää, ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta. Ja se on ihan ok, riittää että koulussa on asialliset välit, jotta ne opinnot onnistuvat. Aikuisten maailma on vaan erilainen, ei olla enää alakoulussa jossa ne ystävät on kaikki kaikessa.

Johan on. Valmistumisestakin on aikaa jo 5 vuotta ja silti olen edelleen yhteydessä 10-15 vuotta nuorempien opiskelukavereiden kanssa ja nähdäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta ehkä olen jotenkin valtavan lapsellinen tapaus..

N42

Vierailija kirjoitti:

Yksinäiset, miten toivoisitte, että teidät otettaisiin huomioon ja kannustettaisiin mukaan yhteiseen toimintaan?

Oma lapseni on mukana tutor-toiminnassa. On kertonut eräästä yksinäisestä opiskelijasta jota on tuloksetta vuoden verran houkuteltu mukaan kaikenlaiseen toimintaan. 

Onko tuo yksinäisyys sen opiskelijan oma kokemus vai muiden näkemys? Sosiaalisten tilanteiden pelko ja aiemmat kiusaamiskokemukset voivat tehdä toimintaan osallistumisen vaikeaksi, vaikka ihminen kovasti haluaisikin osallistua. Tai sitten se yksinäinen susi voi olla tyytyväisenä itsekseen ihan omasta halustaan, eikä lainkaan edes kaipaa muita.

Vierailija kirjoitti:

Surullista mutta tavallista suomessa että joku / jotkut jätetää ulkopuolelle 

Tämähän on kuitenkin yksi koulukiusaamisen kehto 

Pähpöh, kyllähän persoonallisuus olisi kovin tervetullut asia

Aloitin tammikuussa AMK:ssa ja meillä melkein kaikki luennot + tehtävät/tentit on tehty etänä. Kyllä siinä tämmöinen introvertimpikin yksineläjä tunsi yksinäisyyttä jossain vaiheessa. 

En jaksa mennä mihinkään nuorten rientoihin kun olen tämmöinen keski-ikäinen opiskelija.

Loppuvuodesta vähän enemmän lähiopetusta mutta tämä alkusyksy menee samalla tavalla.

Olen nyt alkanut käymään useimmin ihmisten ilmoilla, että en tule ihan hulluksi. Vähäkin riittää.

Vaikka ei ketään tuttua näkisi, niin ainakin näkee ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme höpinää, ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta. Ja se on ihan ok, riittää että koulussa on asialliset välit, jotta ne opinnot onnistuvat. Aikuisten maailma on vaan erilainen, ei olla enää alakoulussa jossa ne ystävät on kaikki kaikessa.

Johan on. Valmistumisestakin on aikaa jo 5 vuotta ja silti olen edelleen yhteydessä 10-15 vuotta nuorempien opiskelukavereiden kanssa ja nähdäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta ehkä olen jotenkin valtavan lapsellinen tapaus..

N42

Ainakin sä uhriudut hienosti. Pointti ei kyllä tainnut olla se ettei kukaan koskaan missään voisi ystävystyä, vaan se että koulussa pärjää vallan mainiosti, vaikka olisi vain pinnallisempia kavereita/tuttuja. Eikä se ole kiusaamista, että ei ikänsä tai muun vuoksi ehkä pääse jokaiseen porukkaan sisään.

Minä opiskelin iltaisin kirjanpitoa omaksi ilokseni, eikä kyllä löytynyt ihan hirveästi yhteistä suoraan peruskoulusta tulleiden teinien kanssa, kun itsellä jo 30 v työuraa, perhe ja talo jne. Ei vaan ollut mitään yhteistä tarttumapintaa ihmisten kanssa, jotka olisi voineet olla lapsiani. Eikä tästä tullut mitään draamaa, hyvin tultiin toimeen siellä tunneilla, vaikka ei mitään sydänystäviä oltukaan. Nykyään niille opiskelijakavereillekin tuntuu olevan hirveät vaatimukset ja kauhea pettymys, jos ei kaikki olekaan ihan innoissaan juuri sinusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme höpinää, ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta. Ja se on ihan ok, riittää että koulussa on asialliset välit, jotta ne opinnot onnistuvat. Aikuisten maailma on vaan erilainen, ei olla enää alakoulussa jossa ne ystävät on kaikki kaikessa.

Johan on. Valmistumisestakin on aikaa jo 5 vuotta ja silti olen edelleen yhteydessä 10-15 vuotta nuorempien opiskelukavereiden kanssa ja nähdäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta ehkä olen jotenkin valtavan lapsellinen tapaus..

N42

Ainakin sä uhriudut hienosti. Pointti ei kyllä tainnut olla se ettei kukaan koskaan missään voisi ystävystyä, vaan se että koulussa pärjää vallan mainiosti, vaikka olisi vain pinnallisempia kavereita/tuttuja. Eikä se ole kiusaamista, että ei ikänsä tai muun vuoksi ehkä pääse jokaiseen porukkaan sisään.

Minä opiskelin iltaisin kirjanpitoa omaksi ilokseni, eikä kyllä löytynyt ihan hirveästi yhteistä suoraan peruskoulusta tulleiden teinien kanssa, kun itsellä jo 30 v työuraa, perhe ja talo jne. Ei vaan ollut mitään yhteistä tarttumapintaa ihmisten kanssa, jotka olisi voineet olla lapsiani. Eikä tästä tullut mitään draamaa, hyvin tultiin toimeen siellä tunneilla, vaikka ei mitään sydänystäviä oltukaan. Nykyään niille opiskelijakavereillekin tuntuu olevan hirveät vaatimukset ja kauhea pettymys, jos ei kaikki olekaan ihan innoissaan juuri sinusta.

Tuo ei mitenkään ole rinnastettavissa yksin vieraalle paikkakunnalle muuttaneen 19-vuotiaan kokemukseen. Siinä vaiheessa opiskelukavereiden seuralla on aivan eri merkitys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme höpinää, ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta. Ja se on ihan ok, riittää että koulussa on asialliset välit, jotta ne opinnot onnistuvat. Aikuisten maailma on vaan erilainen, ei olla enää alakoulussa jossa ne ystävät on kaikki kaikessa.

Johan on. Valmistumisestakin on aikaa jo 5 vuotta ja silti olen edelleen yhteydessä 10-15 vuotta nuorempien opiskelukavereiden kanssa ja nähdäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta ehkä olen jotenkin valtavan lapsellinen tapaus..

N42

Ainakin sä uhriudut hienosti. Pointti ei kyllä tainnut olla se ettei kukaan koskaan missään voisi ystävystyä, vaan se että koulussa pärjää vallan mainiosti, vaikka olisi vain pinnallisempia kavereita/tuttuja. Eikä se ole kiusaamista, että ei ikänsä tai muun vuoksi ehkä pääse jokaiseen porukkaan sisään.

Ne pinnallisemmat kaverit ja tututhan olisivat juuri se, mitä moni kaipaisi. Mutta jos ne ryhmätoverit ovat pelkästään naamatuttuja, jotka eivät edes tervehdi saati että voisivat jutella esimerkiksi tunnin alkua odotellessa, niin se tekee opiskelun aika vaikeaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme höpinää, ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta. Ja se on ihan ok, riittää että koulussa on asialliset välit, jotta ne opinnot onnistuvat. Aikuisten maailma on vaan erilainen, ei olla enää alakoulussa jossa ne ystävät on kaikki kaikessa.

Johan on. Valmistumisestakin on aikaa jo 5 vuotta ja silti olen edelleen yhteydessä 10-15 vuotta nuorempien opiskelukavereiden kanssa ja nähdäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta ehkä olen jotenkin valtavan lapsellinen tapaus..

N42

Ainakin sä uhriudut hienosti. Pointti ei kyllä tainnut olla se ettei kukaan koskaan missään voisi ystävystyä, vaan se että koulussa pärjää vallan mainiosti, vaikka olisi vain pinnallisempia kavereita/tuttuja. Eikä se ole kiusaamista, että ei ikänsä tai muun vuoksi ehkä pääse jokaiseen porukkaan sisään.

Minä opiskelin iltaisin kirjanpitoa omaksi ilokseni, eikä kyllä löytynyt ihan hirveästi yhteistä suoraan peruskoulusta tulleiden teinien kanssa, kun itsellä jo 30 v työuraa, perhe ja talo jne. Ei vaan ollut mitään yhteistä tarttumapintaa ihmisten kanssa, jotka olisi voineet olla lapsiani. Eikä tästä tullut mitään draamaa, hyvin tultiin toimeen siellä tunneilla, vaikka ei mitään sydänystäviä oltukaan. Nykyään niille opiskelijakavereillekin tuntuu olevan hirveät vaatimukset ja kauhea pettymys, jos ei kaikki olekaan ihan innoissaan juuri sinusta.

Tuo ei mitenkään ole rinnastettavissa yksin vieraalle paikkakunnalle muuttaneen 19-vuotiaan kokemukseen. Siinä vaiheessa opiskelukavereiden seuralla on aivan eri merkitys.

Miten noin nuori EI löytäisi ystäviä? Katse peiliin, tuossa iässä ystävystyy tosi helposti, jos on edes seminormaali.

Keskity omiin opintoihin, jos ala on sinulle sopiva ja pidät opinnoista. Jos tuntuu, että opintojen parista ei löydy sinulle samanhenkisiä ystäviä, niin sitten pitää etsiä muualta. Kokeile vaikka uuden harrastuksen kautta, opinnot ovat lyhyt aika elämässä, mutta antavat sinulle ison pääoman. Ystäviä voi saada muualtakin. Toisaalta myöhemmin opinnoissakin voi yhteys löytyä jonkun tai joidenkin kanssa, vaikka alkuun ei siltä tuntuisi, esim. jokin pienryhmätyö, jonka kautta tutustuu paremmin. Aina voi pyytää ihmisiä opintojen jälkeen lounaalle, matalalla kynnyksellä, eikä kannata pettyä, jos muut eivät lähde. Joskus joku ehkä lähtee mukaan ja ehkä löytyy sitä kautta uusi kaveri.