Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys AMKssa/yliopistossa
En tiedä mitä tällä keskustelulla haen, kenties sitä tunnetta etten ole ongelmani kanssa yksin vaan on kohtalontovereita tai heitä jotka ovat rämpineet saman *askan lävitse jo aiemmin.
Tilanne on se että olen aloittanut opintoni yli vuosi sitten enkä ole saanut yhtäkään uutta kaveria opinnoistani, olen kyllä yrittänyt. Olen yrittänyt jutella, kysellä, olla huomaavainen ja kiva mutta aina se päättyy siihen että muut vastailevat lyhyesti ja ihan selkeästi antavat ymmärtää että ei oikein nappaa kanssani jutella.
Valehtelisin jos väittäisin ettenkö olisi tämän takia miettinyt opintojen lopettamistakin. On raastavaa olla ulkopuolinen kun muut ovat ryhmäytyneet ja saaneet ystäviä.
Kommentit (370)
valmistun nyt. korkeakoulukaverien määrä: 0
alkuun oli porukka jotka potkivat pihalle yhden vähemmistöläisen kiukuttelijan mieliksi ghostaamalla, yksi heistä kertoi asiasta jälkikäteen pahoillaan ja ollaan jees väleissä mutta en häntäkään kaveriksi enää laskisi. luottamus meni
tosiystäviä onneksi muualta elämänvarrella tullut jäädäkseen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuorena oli koko ajan sielu vereslihalla ja opinnot jäivät kesken. Nuoren ihmisen sielunmaailma on vaan usein niin monimutkainen. Jos saisin vielä kerran olla nuori, lopettaisin haahuiluni ja itkemisen asioiden perään, joita ei ole olemassakaan. Keskittyisin kylmästi opiskeluun.
Jos olisin vielä uudestaan nuori, lopettaisin kaikki opiskelemaan pyrkimiset ja hankkisin itselleni helpon, löysähkö elämän vailla mitään paineita ja suorittamisia. Keskittyisin vaan seurusteluun, seksiin, bilettämiseen, nautiskeluun.
Vierailija kirjoitti:
valmistun nyt. korkeakoulukaverien määrä: 0
alkuun oli porukka jotka potkivat pihalle yhden vähemmistöläisen kiukuttelijan mieliksi ghostaamalla, yksi heistä kertoi asiasta jälkikäteen pahoillaan ja ollaan jees väleissä mutta en häntäkään kaveriksi enää laskisi. luottamus meni
tosiystäviä onneksi muualta elämänvarrella tullut jäädäkseen
Kaveruus perustunee johonkin muuhun kuin aitoon kaveruuteen. Hyväksikäyttöön, vkoiluun yms. Sitten kun kokee ettei saa enää mitään niin kaveruuskin loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Ainoastaan opiskelijajuhliin osallistumalla ja alkoholia nauttimalla voit saada uusia kavereita.
No helpottaahan se. Näistä tosin tuo ensimmäinen auttaa auttaa kuin IF ja toinen sitten auttaa vähän.
Itseäkin nyt jännittää, olen varmaan muuta porukkaa vanhempi ja itselläni on kiusaamistaustaa joten tietysti mietityttää jäänkö ulkopuolelle taas. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itseäkin nyt jännittää, olen varmaan muuta porukkaa vanhempi ja itselläni on kiusaamistaustaa joten tietysti mietityttää jäänkö ulkopuolelle taas. :/
Entä sitten?
Miksi jengi haluaa väkisin sisään porukkaan joka ei niille sovi? Jos ne tyypit olisi teidän kanssa samalla aaltopituudella niin sitten ajautuisitte siihen ryhmään kuin itsestään. Mitä te kuvittelette saavanne sellaisesta seurasta joka ei ole teistä kiinnostunut? Ette mitään! Se on ajanhukkaa teeskennellä olevansa jotain mitä ei oikeasti ole vain että "saa" istua samassa pöydässä tai ettei yksinäisyys näy ulospäin. Niissä porukoissa olisitte nimittäin joka tapauksessa yksinäisiä, jos ette niihin aitoina itsenänne sovi.
Onko tässä nyt pohjalla joku sellainen toive, että voi kun olisin samanlainen pintaliitäjä tai sosiaalitaituri kuin nuo muut ja sitten kuvitellaan, että jos pääsee niiden ystäväksi niin sitten muuttuu samanlaiseksi? Ei muutu! Me ollaan kaikki erilaisia ja niin kuuluu ollakin. Siksi syntyy eri porukoita (nörtit, jocksit, teatterihörhöt, coolit jne) ja joskus luokalla on vain yksi jotain ryhmää =sinä ja silloin on suuri mahdollisuus jäädä "yksin". Mutta edelleen: ei siinä menetä mitään, koska ei vaikkapa siihen coolien porukkaan pääseminen tee kenestäkään coolia jos ei sitä jo ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun virhe oli se, että menin humanistina kaupalliseen koulutukseen. Kaikki alkavat ystävyyssuhteet kariutui siihen, että se toinen heitti jonkun ihan törkeän kylmän kommentin esim työttömistä tai köyhistä ja mä en voinut sen jälkeen enää kokea läheisyyttä tai kunnioitusta tuollaista ajatusmaailmaa elävää kohtaan. Vetäydyin siis itse omilleni, kun tuntui että kaikki ympärillä oli ihan hirveitä ku si päitä.
Sittemmin koko ala osoittautuikin vääräksi valinnaksi, suurilta osin samasta syystä, eli työelämässä tuli vastaan myös avointa rasi smia ja sek silmiä. Sittemmin siirtynyt ihmisoikeuksia kunnioittavampiin piireihin ja hommiin. Voisiko siis joidenkin yksinjöävien ongelma olla se, että ala ei vastaa omia arvoja ja muut tuntuu siksi vieraalta?
Joo itse olin ihan samalla tavalla yksinäinen opiskelija. Opintojen kautta ei jäänyt yhtään ystävää. En kyllä syytä siitä muita.
Olen huomannut elämässä sen, että uudet helposti lähestyttävät ja hyvältä tyypiltä vaikuttavat ovat sitä kyllä sitten kaikille muillekin. Tälläisella henkilöllä on valtavasti kavereita ja tuttavia eikä juurikaan aikaa minulle ja homma menee lopulta ghostaamiseksi. Sitten taas toisaalta ne vähemmän helposti lähestyttävät olisivat todennäköisesti pitkällä tähtäimellä niitä, joiden kanssa voisi tulla jopa loppuelämän ystävyys, mutta ne eivät pääse aluilleen tai kariutuvat useimmiten alkumetreillä, koska kumpikaan ei ole aloitteellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli amk-opintojen alussa yksi kaveri, tutustuimme ensimmäisenä päivänä. Hän ei oikein viihtynyt isommassa porukassa, vaan vietti tauoilla mieluummin aikaa kahdestaan jossakin syrjemmässä. En siis oikein päässyt tutustumaan muihin.
Sitten sairastuin ja olin pari kuukautta poissa koulusta. Tällä aikaa tämä ainoa kaveri olikin keskeyttänyt opinnot kokonaan ja nyt olin yksin, enkä enää päässyt mukaan porukoihin. Ehkä olisin päässyt, jos olisin ollut opiskelijabiletyyppiä, mutta kun en ollut. Oli paljon hyppytunteja ja suuri osa opinnoista ryhmätöitä, joita ihmiset eivät oikein olleet halukkaita tekemään noilla hyppytunneilla, vaan ne olisi pitänyt sopia vapaa-ajalle, jota muut kuulostivatkin viettävän paljon yhdessä.
Hyppytuntien kohdalla aloin sitten lähteä kotiin, koska yksin hengailu opinahjon käytävillä oli ahdistavaa, ja porukka tuntui siirtyvän aina muualle minua huomioimatta. Ryhmätöistä ei tullut mitään, kun tunnuin niissäkin jäävän ryhmien ulkopuolelle, vaikka koetin itse pysyä aktiivisesti mukana. Lopulta aloin välttää kouluun menemistä ja opinnot jäivät siihen.
Seuraavana syksynä aloitin opiskelut ammattikoulussa aikuisryhmässä, jossa ryhmähenki oli ihan erilainen ja kaikki otettiin mukaan. Yksinjäävät pyydettiin mukaan samaan pitkään pöytään syömään, jne. Kai amk-ryhmääni vain sattui todella keskenkasvuista porukkaa, tai en itse sopeutunut heidän joukkoonsa, mutta "aikuisten" kanssa kouluun oli oikeasti mukavaa mennä.
Minulla oli lähes vastaava tilanne amk:ssa. Ekana vuonna sain heti syksyllä hyvän ystävän ja meidän ryhmässä oli muitakin, joiden kanssa tutustuin. Sain joskus kutsuja baari-iltaan ja yhden luokkakaverin synttäreille.
Kaikki muuttui, kun seuraavana syksynä ystäväni pääsi yliopistoon ja muutti pois paikkakunnalta, keskeytti siis amk-opinnot. Minua ei kutsuttu minnekään enää. Olin toisen vuoden syksyn ja talven hyvin yksinäinen. Asuin kyllä silloin avoliitossa, mutta tuore avomies oli introvertti luonne, ja hänellä oli pelikavereita ja veli, joiden kanssa oli jatkuvasti yhteydessä. Minä ravasin tapaamassa lukioaikaisia ystäviä vähintään kerran kuussa viikonlopuksi, kun en kestänyt sitä yksinäisyydessä elämistä.
Toisen vuoden keväällä repäisin ja järjestin piknikin puistoon, kutsuin koko luokan. Osa ei tullut, eivät kai olleet niin sosiaalisia tai oli muita menoja, mutta yli puolet ryhmästä tuli piknikille, nyyttärityylillä. Myönnettäköön, että olin maininnut houkuttimena muutaman viinipullon, jotka hain avomiehen kanssa Tallinnasta etukäteen. Sen piknikin jälkeen se jotenkin helpottui, vai muuttuiko siinä oma asenne, että pyytää itse helpommin jotakuta seuraksi leffaan yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sä saat ystäviä, toivon että saat! Mene paljon mukaan kaikkeen yhteiseen tekemiseen ja pidä silmät auki, ole ystävällinen, avoin ja iloinen. Koulumaailmassa yleensä tutustuu parhaiten uusiin ystäviin. Ainakin itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskity vain niihin opintoihin. Se on kuitenkin se pääasia.
Aika outo ajattelutapa. Ihan sama miten muuten menee, kunhan opinnot.
Aivan käsittämätön ajatuskin, että jättäisi opinnot kesken, kun ei ole kavereita. Järkyttävän laumasieluista ja epäitsenäistä. Ei tuollaisillq pitäisi olla äänioikeutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Korkeakouluopinnoissa voi kyllä olla paska meininki, vaikka kaikki ovat aikuisia. Olin poikkeuksellisen elämäntilanteen takia omasta ryhmässäni ns. ulkokehällä, kun siihen ei osattu suhtautua.
Muistan elävästi miten joku työ piti tehdä parityönä. Yksi ryhmästä hihkaisi, että hän voi olla parini, kun etsin tehtävään paria. Ilahduin kovasti, mutta seuraavaksi henkilö jatkoi: "no ei siis todellakaan, mitä siis oikein kuvittelit, että hänkö muka olisi sun parina jossain." Jeps, tosi kypsä meininki. 😑
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskity vain niihin opintoihin. Se on kuitenkin se pääasia.
Aika outo ajattelutapa. Ihan sama miten muuten menee, kunhan opinnot.
Aivan käsittämätön ajatuskin, että jättäisi opinnot kesken, kun ei ole kavereita. Järkyttävän laumasieluista ja epäitsenäistä. Ei tuollaisillq pitäisi olla äänioikeutta.
Oletko koskaan asunut vieraalla paikkakunnalla täysin yksin? On nuorelle ihmiselle aika kova paikka muutenkin, saati jos opinnoista ei löydy mukavaa seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi jengi haluaa väkisin sisään porukkaan joka ei niille sovi? Jos ne tyypit olisi teidän kanssa samalla aaltopituudella niin sitten ajautuisitte siihen ryhmään kuin itsestään. Mitä te kuvittelette saavanne sellaisesta seurasta joka ei ole teistä kiinnostunut? Ette mitään! Se on ajanhukkaa teeskennellä olevansa jotain mitä ei oikeasti ole vain että "saa" istua samassa pöydässä tai ettei yksinäisyys näy ulospäin. Niissä porukoissa olisitte nimittäin joka tapauksessa yksinäisiä, jos ette niihin aitoina itsenänne sovi.
Onko tässä nyt pohjalla joku sellainen toive, että voi kun olisin samanlainen pintaliitäjä tai sosiaalitaituri kuin nuo muut ja sitten kuvitellaan, että jos pääsee niiden ystäväksi niin sitten muuttuu samanlaiseksi? Ei muutu! Me ollaan kaikki erilaisia ja niin kuuluu ollakin. Siksi syntyy eri porukoita (nörtit, jocksit, teatterihörhöt, coolit jne) ja joskus luokalla on vain yksi jotain ryhmää =sinä ja silloin on suuri mahdollisuus jäädä "yksin". Mutta edelleen: ei siinä menetä mitään, koska ei vaikkapa siihen coolien porukkaan pääseminen tee kenestäkään coolia jos ei sitä jo ole.
Totaalinen yksinäisyys on ihmiselle luonnoton olotila. Jotkut tekevät itsemurhankin sen takia, kun uutta elämää kaukana lapsuudenkodista voi olla vaikea saada toimimaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi jengi haluaa väkisin sisään porukkaan joka ei niille sovi? Jos ne tyypit olisi teidän kanssa samalla aaltopituudella niin sitten ajautuisitte siihen ryhmään kuin itsestään. Mitä te kuvittelette saavanne sellaisesta seurasta joka ei ole teistä kiinnostunut? Ette mitään! Se on ajanhukkaa teeskennellä olevansa jotain mitä ei oikeasti ole vain että "saa" istua samassa pöydässä tai ettei yksinäisyys näy ulospäin. Niissä porukoissa olisitte nimittäin joka tapauksessa yksinäisiä, jos ette niihin aitoina itsenänne sovi.
Onko tässä nyt pohjalla joku sellainen toive, että voi kun olisin samanlainen pintaliitäjä tai sosiaalitaituri kuin nuo muut ja sitten kuvitellaan, että jos pääsee niiden ystäväksi niin sitten muuttuu samanlaiseksi? Ei muutu! Me ollaan kaikki erilaisia ja niin kuuluu ollakin. Siksi syntyy eri porukoita (nörtit, jocksit, teatterihörhöt, coolit jne) ja joskus luokalla on vain yksi jotain ryhmää =sinä ja silloin on suuri mahdollisuus jäädä "yksin". Mutta edelleen: ei siinä menetä mitään, koska ei vaikkapa siihen coolien porukkaan pääseminen tee kenestäkään coolia jos ei sitä jo ole.
No jos sen verran pääsisi mukaan porukkaan, että ketään ei jätetä ulkopuolelle ja kaikkien kanssa voi jutella, tehdä ryhmätöitä, syödä ruokalassa jne. Vähän niin kuin aikuiset ihmiset, vähän niin kuin työelämä. Juuri se, että henkilökohtaisen elämän asiat ei haittaa yhteistyötä, kaikille ollaan mukavia.
Kyllähän työilmapiirikin voi olla erinomainen, vaikka ollaan poliittisesti eri mieltä, joku käyttää vapaa-ajallaan runsaasti alkoholia ja jopa humehia, joku ajaa Mersulla ja toinen Volvolla, jne. Vaikka vapaa-ajalla ei viihdyttäisi yhtessä sekuntiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jengi haluaa väkisin sisään porukkaan joka ei niille sovi? Jos ne tyypit olisi teidän kanssa samalla aaltopituudella niin sitten ajautuisitte siihen ryhmään kuin itsestään. Mitä te kuvittelette saavanne sellaisesta seurasta joka ei ole teistä kiinnostunut? Ette mitään! Se on ajanhukkaa teeskennellä olevansa jotain mitä ei oikeasti ole vain että "saa" istua samassa pöydässä tai ettei yksinäisyys näy ulospäin. Niissä porukoissa olisitte nimittäin joka tapauksessa yksinäisiä, jos ette niihin aitoina itsenänne sovi.
Onko tässä nyt pohjalla joku sellainen toive, että voi kun olisin samanlainen pintaliitäjä tai sosiaalitaituri kuin nuo muut ja sitten kuvitellaan, että jos pääsee niiden ystäväksi niin sitten muuttuu samanlaiseksi? Ei muutu! Me ollaan kaikki erilaisia ja niin kuuluu ollakin. Siksi syntyy eri porukoita (nörtit, jocksit, teatterihörhöt, coolit jne) ja joskus luokalla on vain yksi jotain ryhmää =sinä ja silloin on suuri mahdollisuus jäädä "yksin". Mutta edelleen: ei siinä menetä mitään, koska ei vaikkapa siihen coolien porukkaan pääseminen tee kenestäkään coolia jos ei sitä jo ole.
Totaalinen yksinäisyys on ihmiselle luonnoton olotila. Jotkut tekevät itsemurhankin sen takia, kun uutta elämää kaukana lapsuudenkodista voi olla vaikea saada toimimaan.
No jos on kaukana kotoa ja vanhoista kavereista niin toki eri vähän tilanne. Mutta ei se koulu ole koko maailma. On olemassa netti ja puhelimet ja aina voi vierailla kotikonnuilla. On harrastuksia, vapaaehtoistoimintaa jne. Jos sieltä koulusta ei kerta kaikkiaan löydy omanlaista seuraa niin sitten suuntaa energian muualle siinä suhteessa. Sitä voi ajatella vähän kuin työnä, että käyn luennolla ja sitten palaan oikeaan elämääni. Nuorille pitäisi korostaa, että asiat ei ole niin joko tai ja että asiat myös muuttuu ajan myötä. Toki yksinäisen nuoren perheen on pidettävä paremmin huoli ja kyseltävä enemmän perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jengi haluaa väkisin sisään porukkaan joka ei niille sovi? Jos ne tyypit olisi teidän kanssa samalla aaltopituudella niin sitten ajautuisitte siihen ryhmään kuin itsestään. Mitä te kuvittelette saavanne sellaisesta seurasta joka ei ole teistä kiinnostunut? Ette mitään! Se on ajanhukkaa teeskennellä olevansa jotain mitä ei oikeasti ole vain että "saa" istua samassa pöydässä tai ettei yksinäisyys näy ulospäin. Niissä porukoissa olisitte nimittäin joka tapauksessa yksinäisiä, jos ette niihin aitoina itsenänne sovi.
Onko tässä nyt pohjalla joku sellainen toive, että voi kun olisin samanlainen pintaliitäjä tai sosiaalitaituri kuin nuo muut ja sitten kuvitellaan, että jos pääsee niiden ystäväksi niin sitten muuttuu samanlaiseksi? Ei muutu! Me ollaan kaikki erilaisia ja niin kuuluu ollakin. Siksi syntyy eri porukoita (nörtit, jocksit, teatterihörhöt, coolit jne) ja joskus luokalla on vain yksi jotain ryhmää =sinä ja silloin on suuri mahdollisuus jäädä "yksin". Mutta edelleen: ei siinä menetä mitään, koska ei vaikkapa siihen coolien porukkaan pääseminen tee kenestäkään coolia jos ei sitä jo ole.
No jos sen verran pääsisi mukaan porukkaan, että ketään ei jätetä ulkopuolelle ja kaikkien kanssa voi jutella, tehdä ryhmätöitä, syödä ruokalassa jne. Vähän niin kuin aikuiset ihmiset, vähän niin kuin työelämä. Juuri se, että henkilökohtaisen elämän asiat ei haittaa yhteistyötä, kaikille ollaan mukavia.
Kyllähän työilmapiirikin voi olla erinomainen, vaikka ollaan poliittisesti eri mieltä, joku käyttää vapaa-ajallaan runsaasti alkoholia ja jopa humehia, joku ajaa Mersulla ja toinen Volvolla, jne. Vaikka vapaa-ajalla ei viihdyttäisi yhtessä sekuntiakaan.
Hmm.. en mä kyllä, jos omaa opiskeluaikaa ajattelen, olisi edes halunnut istua tiettyjen tyyppien kanssa, kun ei olisi ollut mitään puhuttavaa! Eikä kiinnostusta hankkia uusia ystäviä. Jos joku olisi viereen tullut niin toki olisi siinä saanut istua, mutta en olisi kyllä jaksanut alkaa mitään pidempää keskustelua viritellä. Töissä se porukka on yleensä alle 10 henkilöä, ei sielläkään koko firman kanssa jaksa seurustella ja tutustua, vain niiden lähimpien.
Mäkin jäin piirien ulkopuolelle, mutta se tuntui ihan luonnolliselta. Piireihin kuuluneet oli sellaisia samasta muotista veistettyjä perushyviä tyyppejä joilla samankaltaiset arvot ja mielenkiinnon kohteet. Ihan mukavia ja hauskoja tyyppejä, mutta ei vaan mitään heissä mikä itseä olisi kiinnostanut. Valmiiksi pureskeltuja mielipiteitä tai ei mielipiteitä ollenkaan asioista jotka mua kiinnostaa. Ja mä olin varmaan heille sitten liian erikoinen.
Yhden tyypin kanssa sitten hengasin jonkun verran, mutta enimmäkseen en kenenkään, kun ei ollut luontevaa. Se on joskus sellaista, jos on vähänkään oman tien kulkija. Jos näin on, niin ei sii kuitenkaan menetä mitään, kun se niiden patenttityyppien seura on oikeasti aika tylsää jos on itse erilainen.