Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys AMKssa/yliopistossa
En tiedä mitä tällä keskustelulla haen, kenties sitä tunnetta etten ole ongelmani kanssa yksin vaan on kohtalontovereita tai heitä jotka ovat rämpineet saman *askan lävitse jo aiemmin.
Tilanne on se että olen aloittanut opintoni yli vuosi sitten enkä ole saanut yhtäkään uutta kaveria opinnoistani, olen kyllä yrittänyt. Olen yrittänyt jutella, kysellä, olla huomaavainen ja kiva mutta aina se päättyy siihen että muut vastailevat lyhyesti ja ihan selkeästi antavat ymmärtää että ei oikein nappaa kanssani jutella.
Valehtelisin jos väittäisin ettenkö olisi tämän takia miettinyt opintojen lopettamistakin. On raastavaa olla ulkopuolinen kun muut ovat ryhmäytyneet ja saaneet ystäviä.
Kommentit (375)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme höpinää, ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta. Ja se on ihan ok, riittää että koulussa on asialliset välit, jotta ne opinnot onnistuvat. Aikuisten maailma on vaan erilainen, ei olla enää alakoulussa jossa ne ystävät on kaikki kaikessa.
Johan on. Valmistumisestakin on aikaa jo 5 vuotta ja silti olen edelleen yhteydessä 10-15 vuotta nuorempien opiskelukavereiden kanssa ja nähdäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta ehkä olen jotenkin valtavan lapsellinen tapaus..
N42
Ainakin sä uhriudut hienosti. Pointti ei kyllä tainnut olla se ettei kukaan koskaan missään voisi ystävystyä, vaan se että koulussa pärjää vallan mainiosti, vaikka olisi vain pinnallisempia kavereita/tuttuja. Eikä se ole kiusaamista, että ei ikänsä tai muun vuoksi ehkä pääse jokaiseen porukkaan sisään.
Minä opiskelin iltaisin kirjanpitoa omaksi ilokseni, eikä kyllä löytynyt ihan hirveästi yhteistä suoraan peruskoulusta tulleiden teinien kanssa, kun itsellä jo 30 v työuraa, perhe ja talo jne. Ei vaan ollut mitään yhteistä tarttumapintaa ihmisten kanssa, jotka olisi voineet olla lapsiani. Eikä tästä tullut mitään draamaa, hyvin tultiin toimeen siellä tunneilla, vaikka ei mitään sydänystäviä oltukaan. Nykyään niille opiskelijakavereillekin tuntuu olevan hirveät vaatimukset ja kauhea pettymys, jos ei kaikki olekaan ihan innoissaan juuri sinusta.
Tuo ei mitenkään ole rinnastettavissa yksin vieraalle paikkakunnalle muuttaneen 19-vuotiaan kokemukseen. Siinä vaiheessa opiskelukavereiden seuralla on aivan eri merkitys.
Miten noin nuori EI löytäisi ystäviä? Katse peiliin, tuossa iässä ystävystyy tosi helposti, jos on edes seminormaali.
Ilmeisesti sitten moni ei moni ei ole, kun yksinäisyys on opiskelijoiden keskuudessa iso ongelma. Tätäkö vastausta toivoit? Yksinäisen opiskelijan esittäminen outona ystävien puutteesta ei vaikuta kypsän aikuisen toiminnalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä sinussa ei ole mitään mistä ihmiset pitäisivät. Eli olet luoltaantyöntävä. Oletko kokeillut käydä suihkussa ja laittaa puhtaat vaatteet päälle? Oletko kammottavan ruma/jotenkin vammaisen näköinen?
Niinkuin sanoit "kaikki" muut löysivät kavereita. Mikä sinussa on vikana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme höpinää, ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta. Ja se on ihan ok, riittää että koulussa on asialliset välit, jotta ne opinnot onnistuvat. Aikuisten maailma on vaan erilainen, ei olla enää alakoulussa jossa ne ystävät on kaikki kaikessa.
Johan on. Valmistumisestakin on aikaa jo 5 vuotta ja silti olen edelleen yhteydessä 10-15 vuotta nuorempien opiskelukavereiden kanssa ja nähdäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta ehkä olen jotenkin valtavan lapsellinen tapaus..
N42
Ainakin sä uhriudut hienosti. Pointti ei kyllä tainnut olla se ettei kukaan koskaan missään voisi ystävystyä, vaan se että koulussa pärjää vallan mainiosti, vaikka olisi vain pinnallisempia kavereita/tuttuja. Eikä se ole kiusaamista, että ei ikänsä tai muun vuoksi ehkä pääse jokaiseen porukkaan sisään.
Minä opiskelin iltaisin kirjanpitoa omaksi ilokseni, eikä kyllä löytynyt ihan hirveästi yhteistä suoraan peruskoulusta tulleiden teinien kanssa, kun itsellä jo 30 v työuraa, perhe ja talo jne. Ei vaan ollut mitään yhteistä tarttumapintaa ihmisten kanssa, jotka olisi voineet olla lapsiani. Eikä tästä tullut mitään draamaa, hyvin tultiin toimeen siellä tunneilla, vaikka ei mitään sydänystäviä oltukaan. Nykyään niille opiskelijakavereillekin tuntuu olevan hirveät vaatimukset ja kauhea pettymys, jos ei kaikki olekaan ihan innoissaan juuri sinusta.
Tuo ei mitenkään ole rinnastettavissa yksin vieraalle paikkakunnalle muuttaneen 19-vuotiaan kokemukseen. Siinä vaiheessa opiskelukavereiden seuralla on aivan eri merkitys.
Miten noin nuori EI löytäisi ystäviä? Katse peiliin, tuossa iässä ystävystyy tosi helposti, jos on edes seminormaali.
Ilmeisesti sitten moni ei moni ei ole, kun yksinäisyys on opiskelijoiden keskuudessa iso ongelma. Tätäkö vastausta toivoit? Yksinäisen opiskelijan esittäminen outona ystävien puutteesta ei vaikuta kypsän aikuisen toiminnalta.
Miksi ne money yksinäiset jotka "jostain kumman syystä" eivät kelpaa normaalien kavereiksi eivät ystävysty keskenään? Vierastavatko haisulit muita haisuleita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme höpinää, ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta. Ja se on ihan ok, riittää että koulussa on asialliset välit, jotta ne opinnot onnistuvat. Aikuisten maailma on vaan erilainen, ei olla enää alakoulussa jossa ne ystävät on kaikki kaikessa.
Johan on. Valmistumisestakin on aikaa jo 5 vuotta ja silti olen edelleen yhteydessä 10-15 vuotta nuorempien opiskelukavereiden kanssa ja nähdäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta ehkä olen jotenkin valtavan lapsellinen tapaus..
N42
Ainakin sä uhriudut hienosti. Pointti ei kyllä tainnut olla se ettei kukaan koskaan missään voisi ystävystyä, vaan se että koulussa pärjää vallan mainiosti, vaikka olisi vain pinnallisempia kavereita/tuttuja. Eikä se ole kiusaamista, että ei ikänsä tai muun vuoksi ehkä pääse jokaiseen porukkaan sisään.
Minä opiskelin iltaisin kirjanpitoa omaksi ilokseni, eikä kyllä löytynyt ihan hirveästi yhteistä suoraan peruskoulusta tulleiden teinien kanssa, kun itsellä jo 30 v työuraa, perhe ja talo jne. Ei vaan ollut mitään yhteistä tarttumapintaa ihmisten kanssa, jotka olisi voineet olla lapsiani. Eikä tästä tullut mitään draamaa, hyvin tultiin toimeen siellä tunneilla, vaikka ei mitään sydänystäviä oltukaan. Nykyään niille opiskelijakavereillekin tuntuu olevan hirveät vaatimukset ja kauhea pettymys, jos ei kaikki olekaan ihan innoissaan juuri sinusta.
Tuo ei mitenkään ole rinnastettavissa yksin vieraalle paikkakunnalle muuttaneen 19-vuotiaan kokemukseen. Siinä vaiheessa opiskelukavereiden seuralla on aivan eri merkitys.
Miten noin nuori EI löytäisi ystäviä? Katse peiliin, tuossa iässä ystävystyy tosi helposti, jos on edes seminormaali.
Ilmeisesti sitten moni ei moni ei ole, kun yksinäisyys on opiskelijoiden keskuudessa iso ongelma. Tätäkö vastausta toivoit? Yksinäisen opiskelijan esittäminen outona ystävien puutteesta ei vaikuta kypsän aikuisen toiminnalta.
Miksi ne money yksinäiset jotka "jostain kumman syystä" eivät kelpaa normaalien kavereiksi eivät ystävysty keskenään? Vierastavatko haisulit muita haisuleita?
Tuon tasoiseen kommenttiin ei pitäisi vastata mitään. Voisiko kuitenkin olla niin, ettei edes nuorena ystävystyminen välttämättä ole niin helppoa, kun sen usein esitetään olevan. Opiskeluaika ei välttämättä ole elämän parasta aikaa, vaikka sitä niin mainostetaan. Monella voi olla itsenäisen elämän alussa monenlaista haastetta, yhtenä niistä yksinäisyys, jos uudella paikkakunnalla sosiaalisten suhteiden hankkimiseen meneekin pitkä aika.
On varmaan ihan totta, että kiusatuksi osuu yleensä ne jollain tavalla sosiaalisesti tai muuten "puutteelliset" tai erikoiset tyypit, mutta ei se silti oikein ole. Ymmärrän ettei kaikki jaksa olla väkisin kavereita vaikka jonkun oudon introvertin kanssa joka ei koskaan sano mitään tms, mutta pitää olla kyllä itse melko psykopaatti jos alkaa tuollaista ihmistä kiusaamaan vain koska voi?! Mitä siitä edes itse saa? Jotain sadistista tyydytystä? Kateuskiusaaminenkin on ymmärrettävämpää motiivin puolesta, vaikkakin sekin tietysti säälittävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskelu kestää niin lyhyen aikaa ettei kannata keskeyttää opintoja vain siksi, että muut jättävät ulkopuolelle. Työyhteisössä voi hyvällä onnella olla jo ihan erilainen tilanne ja parempi ilmapiiri.
Löytyisikö ihan muista ympyröistä vapaa-ajalta samanhenkistä seuraa? Vaikka harrastuksen parista?
Tuo on muuten jännää miten valtaosa ihmisistä aivan kuin haistaa, kuka jätetään aina ulkopuolelle vaikka mitä tekisi ja käyttäytyisi kuten kaikki muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme höpinää, ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta. Ja se on ihan ok, riittää että koulussa on asialliset välit, jotta ne opinnot onnistuvat. Aikuisten maailma on vaan erilainen, ei olla enää alakoulussa jossa ne ystävät on kaikki kaikessa.
Johan on. Valmistumisestakin on aikaa jo 5 vuotta ja silti olen edelleen yhteydessä 10-15 vuotta nuorempien opiskelukavereiden kanssa ja nähdäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta ehkä olen jotenkin valtavan lapsellinen tapaus..
N42
Ainakin sä uhriudut hienosti. Pointti ei kyllä tainnut olla se ettei kukaan koskaan missään voisi ystävystyä, vaan se että koulussa pärjää vallan mainiosti, vaikka olisi vain pinnallisempia kavereita/tuttuja. Eikä se ole kiusaamista, että ei ikänsä tai muun vuoksi ehkä pääse jokaiseen porukkaan sisään.
Minä opiskelin iltaisin kirjanpitoa omaksi ilokseni, eikä kyllä löytynyt ihan hirveästi yhteistä suoraan peruskoulusta tulleiden teinien kanssa, kun itsellä jo 30 v työuraa, perhe ja talo jne. Ei vaan ollut mitään yhteistä tarttumapintaa ihmisten kanssa, jotka olisi voineet olla lapsiani. Eikä tästä tullut mitään draamaa, hyvin tultiin toimeen siellä tunneilla, vaikka ei mitään sydänystäviä oltukaan. Nykyään niille opiskelijakavereillekin tuntuu olevan hirveät vaatimukset ja kauhea pettymys, jos ei kaikki olekaan ihan innoissaan juuri sinusta.
Tuo ei mitenkään ole rinnastettavissa yksin vieraalle paikkakunnalle muuttaneen 19-vuotiaan kokemukseen. Siinä vaiheessa opiskelukavereiden seuralla on aivan eri merkitys.
Miten noin nuori EI löytäisi ystäviä? Katse peiliin, tuossa iässä ystävystyy tosi helposti, jos on edes seminormaali.
Ilmeisesti sitten moni ei moni ei ole, kun yksinäisyys on opiskelijoiden keskuudessa iso ongelma. Tätäkö vastausta toivoit? Yksinäisen opiskelijan esittäminen outona ystävien puutteesta ei vaikuta kypsän aikuisen toiminnalta.
Miksi ne money yksinäiset jotka "jostain kumman syystä" eivät kelpaa normaalien kavereiksi eivät ystävysty keskenään? Vierastavatko haisulit muita haisuleita?
Eivät ole yleensä ekstrovertteja, eivätkä sosiaalisesti taitavia ihmisiä.
Sosiaalisesti taitamattomille introverteille voi olla aika haastavaa saada ihmissuhdetta käyntiin kaltaistensa kanssa. Jonkun kun pitää rohkaistua ja tehdä aloite keskusteluun kuitenkin, sekä saada sitä luontevasti jatkettua. Tämä on helpompaa jos edes toinen osapuoli on ulospäinsuuntautunut ja osaa keskustella luontevasti tuntemattomien kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ootteko muuten huomanneet millä tavalla ihmiset yleensä ryhmäytyvät keskenään? Samannäköiset blondit ovat aina kavereita keskenään ja muutenkin ulkonäkö jakaa ihmiset keskenään nopeasti ryhmiin. Outoa.
Mikä kiusaaminen? Se että olet huonoa seuraa eikä kukaan halua olla kanssasi EI ole kiusaamista.
Jos ei nuorenakaan saa ystäviä, syy katsoo sieltä peilistä. Ihme avutonta väninää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme höpinää, ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta. Ja se on ihan ok, riittää että koulussa on asialliset välit, jotta ne opinnot onnistuvat. Aikuisten maailma on vaan erilainen, ei olla enää alakoulussa jossa ne ystävät on kaikki kaikessa.
Johan on. Valmistumisestakin on aikaa jo 5 vuotta ja silti olen edelleen yhteydessä 10-15 vuotta nuorempien opiskelukavereiden kanssa ja nähdäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta ehkä olen jotenkin valtavan lapsellinen tapaus..
N42
Ainakin sä uhriudut hienosti. Pointti ei kyllä tainnut olla se ettei kukaan koskaan missään voisi ystävystyä, vaan se että koulussa pärjää vallan mainiosti, vaikka olisi vain pinnallisempia kavereita/tuttuja. Eikä se ole kiusaamista, että ei ikänsä tai muun vuoksi ehkä pääse jokaiseen porukkaan sisään.
Minä opiskelin iltaisin kirjanpitoa omaksi ilokseni, eikä kyllä löytynyt ihan hirveästi yhteistä suoraan peruskoulusta tulleiden teinien kanssa, kun itsellä jo 30 v työuraa, perhe ja talo jne. Ei vaan ollut mitään yhteistä tarttumapintaa ihmisten kanssa, jotka olisi voineet olla lapsiani. Eikä tästä tullut mitään draamaa, hyvin tultiin toimeen siellä tunneilla, vaikka ei mitään sydänystäviä oltukaan. Nykyään niille opiskelijakavereillekin tuntuu olevan hirveät vaatimukset ja kauhea pettymys, jos ei kaikki olekaan ihan innoissaan juuri sinusta.
Tuo ei mitenkään ole rinnastettavissa yksin vieraalle paikkakunnalle muuttaneen 19-vuotiaan kokemukseen. Siinä vaiheessa opiskelukavereiden seuralla on aivan eri merkitys.
Miten noin nuori EI löytäisi ystäviä? Katse peiliin, tuossa iässä ystävystyy tosi helposti, jos on edes seminormaali.
Ilmeisesti sitten moni ei moni ei ole, kun yksinäisyys on opiskelijoiden keskuudessa iso ongelma. Tätäkö vastausta toivoit? Yksinäisen opiskelijan esittäminen outona ystävien puutteesta ei vaikuta kypsän aikuisen toiminnalta.
Miksi ne money yksinäiset jotka "jostain kumman syystä" eivät kelpaa normaalien kavereiksi eivät ystävysty keskenään? Vierastavatko haisulit muita haisuleita?
Eivät ole yleensä ekstrovertteja, eivätkä sosiaalisesti taitavia ihmisiä.
Sosiaalisesti taitamattomille introverteille voi olla aika haastavaa saada ihmissuhdetta käyntiin kaltaistensa kanssa. Jonkun kun pitää rohkaistua ja tehdä aloite keskusteluun kuitenkin, sekä saada sitä luontevasti jatkettua. Tämä on helpompaa jos edes toinen osapuoli on ulospäinsuuntautunut ja osaa keskustella luontevasti tuntemattomien kanssa
Eli muut on taas vastuussa sosiaalisesti törpöstä? Ei ole. Ei enää aikuisena.
Vierailija kirjoitti:
Ootteko muuten huomanneet millä tavalla ihmiset yleensä ryhmäytyvät keskenään? Samannäköiset blondit ovat aina kavereita keskenään ja muutenkin ulkonäkö jakaa ihmiset keskenään nopeasti ryhmiin. Outoa.
Mikä tuossa on ihmeellistä? Samantyyppiset viihtyvät keskenään, ihan normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme höpinää, ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta. Ja se on ihan ok, riittää että koulussa on asialliset välit, jotta ne opinnot onnistuvat. Aikuisten maailma on vaan erilainen, ei olla enää alakoulussa jossa ne ystävät on kaikki kaikessa.
Johan on. Valmistumisestakin on aikaa jo 5 vuotta ja silti olen edelleen yhteydessä 10-15 vuotta nuorempien opiskelukavereiden kanssa ja nähdäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta ehkä olen jotenkin valtavan lapsellinen tapaus..
N42
Alan ymmärtää miksi olet yksin. Olet raskas ja vaativa valittaja, joka tahallaan ymmärtää väärin päästäkseen uhriutumaan.
Ainakin sä uhriudut hienosti. Pointti ei kyllä tainnut olla se ettei kukaan koskaan missään voisi ystävystyä, vaan se että koulussa pärjää vallan mainiosti, vaikka olisi vain pinnallisempia kavereita/tuttuja. Eikä se ole kiusaamista, että ei ikänsä tai muun vuoksi ehkä pääse jokaiseen porukkaan sisään.
Minä opiskelin iltaisin kirjanpitoa omaksi ilokseni, eikä kyllä löytynyt ihan hirveästi yhteistä suoraan peruskoulusta tulleiden teinien kanssa, kun itsellä jo 30 v työuraa, perhe ja talo jne. Ei vaan ollut mitään yhteistä tarttumapintaa ihmisten kanssa, jotka olisi voineet olla lapsiani. Eikä tästä tullut mitään draamaa, hyvin tultiin toimeen siellä tunneilla, vaikka ei mitään sydänystäviä oltukaan. Nykyään niille opiskelijakavereillekin tuntuu olevan hirveät vaatimukset ja kauhea pettymys, jos ei kaikki olekaan ihan innoissaan juuri sinusta.
Ihan turha selitellä mitään pointtia, jos ekassa lauseessa sanoo "ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta".
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa, että et ole yksin. Ei ehkä hirveästi lohduta, mutta usko pois, et haluaisikaan ystäviksi ihmisiä, jotka ovat tylyjä vieraalle kanssaopiskelijalle. Jossain siellä naapurissa on tälläkin hetkellä ihmisiä, jotka painii aivan saman ongelman kanssa. Toivottavasti löydätte toisenne jossain. Voimia syksyyn ja opintoihin!
Löytyiskö kavereista muiden tutkintojen suorittajista? Esim maahanmuuttajataustaisista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhyy, ymmärrän tahallaan väärin jotta pääsen uhriutumaan. Voi kyynel.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme höpinää, ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta. Ja se on ihan ok, riittää että koulussa on asialliset välit, jotta ne opinnot onnistuvat. Aikuisten maailma on vaan erilainen, ei olla enää alakoulussa jossa ne ystävät on kaikki kaikessa.
Johan on. Valmistumisestakin on aikaa jo 5 vuotta ja silti olen edelleen yhteydessä 10-15 vuotta nuorempien opiskelukavereiden kanssa ja nähdäänkin säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta ehkä olen jotenkin valtavan lapsellinen tapaus..
N42
Ainakin sä uhriudut hienosti. Pointti ei kyllä tainnut olla se ettei kukaan koskaan missään voisi ystävystyä, vaan se että koulussa pärjää vallan mainiosti, vaikka olisi vain pinnallisempia kavereita/tuttuja. Eikä se ole kiusaamista, että ei ikänsä tai muun vuoksi ehkä pääse jokaiseen porukkaan sisään.
Minä opiskelin iltaisin kirjanpitoa omaksi ilokseni, eikä kyllä löytynyt ihan hirveästi yhteistä suoraan peruskoulusta tulleiden teinien kanssa, kun itsellä jo 30 v työuraa, perhe ja talo jne. Ei vaan ollut mitään yhteistä tarttumapintaa ihmisten kanssa, jotka olisi voineet olla lapsiani. Eikä tästä tullut mitään draamaa, hyvin tultiin toimeen siellä tunneilla, vaikka ei mitään sydänystäviä oltukaan. Nykyään niille opiskelijakavereillekin tuntuu olevan hirveät vaatimukset ja kauhea pettymys, jos ei kaikki olekaan ihan innoissaan juuri sinusta.
Tuo ei mitenkään ole rinnastettavissa yksin vieraalle paikkakunnalle muuttaneen 19-vuotiaan kokemukseen. Siinä vaiheessa opiskelukavereiden seuralla on aivan eri merkitys.
Miten noin nuori EI löytäisi ystäviä? Katse peiliin, tuossa iässä ystävystyy tosi helposti, jos on edes seminormaali.
Ilmeisesti sitten moni ei moni ei ole, kun yksinäisyys on opiskelijoiden keskuudessa iso ongelma. Tätäkö vastausta toivoit? Yksinäisen opiskelijan esittäminen outona ystävien puutteesta ei vaikuta kypsän aikuisen toiminnalta.
Miksi ne money yksinäiset jotka "jostain kumman syystä" eivät kelpaa normaalien kavereiksi eivät ystävysty keskenään? Vierastavatko haisulit muita haisuleita?
Eivät ole yleensä ekstrovertteja, eivätkä sosiaalisesti taitavia ihmisiä.
Sosiaalisesti taitamattomille introverteille voi olla aika haastavaa saada ihmissuhdetta käyntiin kaltaistensa kanssa. Jonkun kun pitää rohkaistua ja tehdä aloite keskusteluun kuitenkin, sekä saada sitä luontevasti jatkettua. Tämä on helpompaa jos edes toinen osapuoli on ulospäinsuuntautunut ja osaa keskustella luontevasti tuntemattomien kanssa
Eli muut on taas vastuussa sosiaalisesti törpöstä? Ei ole. Ei enää aikuisena.
Kukaan ei ole vastuussa yhtään mistään. Kyseessä on vain fakta että miksi yleensä yksinäiset eivät ystävysty kaltaistensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mielenkiinnolla seuraan keskustelua mutta ärsyttää että oletetaan että vain koska joku on korkeakoulussa yksinäinen, on hän automaattisesti nuori. Nykyään vaaditaan elinikäistä oppimista joten koulunpenkillä voi olla vaikka minkäikäistä porukkaa jotenka myös yksinäisyyttä kokeva voi olla esim 25v tai 35v tai vaikka 40v
25- vuotias on vielä nuori, mutta vaikea kuvitella tilannetta, että nelikymppinen opiskelijaveteraani heiluu haalaribileissä. Muutama vuosikymmen sitten tällaiset olivat yleensä ns. ännännen vuoden opiskelijoita, opintonsa hunningolle ryypänneitä ja he osallistuivat yleensä kaikkiin rientoihin, joissa oli alkoholi mukana ja ylpeilevät aikaansaamattomuudellaan.
Minä olen mainitsemasi veteraaniopiskelija JA heilun haalaribileissä! Jos menee yksin, niin nuoret (voisivat olla lapsiani) ovat ottaneet avosylin vastaan, hyvin sulaudun joukkoon. Eikä minua haittaa pätkääkään, jos joku mielessään taivastelee mummoikäistä bilettäjää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäiset, miten toivoisitte, että teidät otettaisiin huomioon ja kannustettaisiin mukaan yhteiseen toimintaan?
Oma lapseni on mukana tutor-toiminnassa. On kertonut eräästä yksinäisestä opiskelijasta jota on tuloksetta vuoden verran houkuteltu mukaan kaikenlaiseen toimintaan.
Onko tuo yksinäisyys sen opiskelijan oma kokemus vai muiden näkemys? Sosiaalisten tilanteiden pelko ja aiemmat kiusaamiskokemukset voivat tehdä toimintaan osallistumisen vaikeaksi, vaikka ihminen kovasti haluaisikin osallistua. Tai sitten se yksinäinen susi voi olla tyytyväisenä itsekseen ihan omasta halustaan, eikä lainkaan edes kaipaa muita.
Tässä kyseisessä tapauksessa (käsittääkseni) muiden näkemys. Mutta miten tietää kuka kokee jäävänsä ryhmän ulkopuolelle ja kuka on yksin omasta halustaan? Miten ja miten kauan huomioida ihminen joka toistuvista yrityksistä huolimatta ei osoita halukkuuttaan osallistua ryhmän toimintaan?
Vierailija kirjoitti:
Ootteko muuten huomanneet millä tavalla ihmiset yleensä ryhmäytyvät keskenään? Samannäköiset blondit ovat aina kavereita keskenään ja muutenkin ulkonäkö jakaa ihmiset keskenään nopeasti ryhmiin. Outoa.
Sille on luonnollinen selitys eikä se ole outoa. Ihminen luonnostaan etsii lajitovereitaan, joiden kanssa kokee yhteenkuuluvuutta ja jakaa saman arvomaailman. Ulkonäkö on aluksi ainoa viite, millainen ihminen joku toinen on. Siihen kuuluu eleitä, ilmeitä, pukeutumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäiset, miten toivoisitte, että teidät otettaisiin huomioon ja kannustettaisiin mukaan yhteiseen toimintaan?
Oma lapseni on mukana tutor-toiminnassa. On kertonut eräästä yksinäisestä opiskelijasta jota on tuloksetta vuoden verran houkuteltu mukaan kaikenlaiseen toimintaan.
Onko tuo yksinäisyys sen opiskelijan oma kokemus vai muiden näkemys? Sosiaalisten tilanteiden pelko ja aiemmat kiusaamiskokemukset voivat tehdä toimintaan osallistumisen vaikeaksi, vaikka ihminen kovasti haluaisikin osallistua. Tai sitten se yksinäinen susi voi olla tyytyväisenä itsekseen ihan omasta halustaan, eikä lainkaan edes kaipaa muita.
Tässä kyseisessä tapauksessa (käsittääkseni) muiden näkemys. Mutta miten tietää kuka kokee jäävänsä ryhmän ulkopuolelle ja kuka on yksin omasta halustaan? Miten ja miten kauan huomioida ihminen joka toistuvista yrityksistä huolimatta ei osoita halukkuuttaan osallistua ryhmän toimintaan?
Minä ehdottaisin lähestymistä yhden tai kahden luokkatoverin toimesta. He voisivat pyytää häntä vaikka mukaansa syömään, pari-/ryhmätyöhön tai johonkin ihan muuhun aktiviteettiin kanssaan. Monien on alkuun helpompaa rentoutua kahdestaan tai enintään kolmestaan, ja sitten vasta laajentaa isompaan joukkoon Jos ei sittenkään ole halukas, niin sitten ei ehkä voi mitään, mutta onpa yritetty.
Minä olen aina ollut tuollainen, että jään herkästi ryhmän ulkopuolelle. Muistan ammattikorkeakouluopintojeni alkuvaiheessa, kun jotkut luokkatoverit koettivat jutellakin minulle siinä porukan keskellä, mutta mukana oli muutama äänekkäämpi tapaus. Kerran luokkatoveri kommentoi minulle kenkiäni ja olin juuri vastaamassa hänelle, kun äänekkäämpi tapaus puhui päälle ja alkoi pitkän selityksen siitä, miten pieni kengänkoko hänellä on ja miten se on tuottanut hänelle ongelmia koko hänen elämänsä. Hän tavallaan söi sen tilani. En tiedä, tekikö hän sen silkasta sosiaalisesta taitamattomuudesta vai tarkoituksella. Tällaisia tilanteita oli muitakin, että olin liian hidas ja joku käytti tilaisuuden hyväkseen ottaa oma hetkensä.
Ihan turha selitellä mitään pointtia, jos ekassa lauseessa sanoo "ei kukaan nelikymppinen löydä ystäviä puolta nuorempien joukosta".