Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Katja Grönstrandin lapsen kenkään tuli reikä, mutta uusiin ei ollut varaa: Mietin, miten tulemme pärjäämään

Vierailija
07.09.2023 |

Lapset sanovat, että emme koskaan saa sitä, tai emme koskaan saa tätä. Yritä siinä sitten selittää, että ei vain ole rahaa millä ostaa.

Näin kuvailee paimiolainen neljän lapsen äiti Katja Grönstrand. Perheen arki nojaa tällä hetkellä sosiaaliturvaan, johon hallitus suunnittelee leikkauksia.

Perhe joutuu tinkimään monenlaisista asioista. Ruoan hinnan nousemisen myötä kauppalasku on kallistunut jopa sadalla eurolla.

Grönstrand ja hänen aviopuolisonsa kokivat erityisen kovan kolauksen, kun perheen 8-vuotias poika tuli koulusta kotiin, ja valitti sateessa kastuneista kengistään.

Hän näytti kengänpohjaa ja siinä oli reikä. Sillä hetkellä meillä ei ollut varaa ostaa uusia.

Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa, ja hänen puolisonsa aloitti hiljattain palkkatuetussa työssä. Grönstrand haaveilee, että voisi tulevaisuudessa opiskella ja työllistyä sairaanhoitajaksi.

En tiedä, pystynkö koskaan tekemään sitä, kun minulla on Sjögrenin oireyhtymä. Se on reumasairaus, joka on näkynyt käsissä sellaisena kipeytenä.

https://yle.fi/a/74-20048652

On kyllä suomessa asiat huonolla tolalla jos lapset joutuu vetelemään rikkinäisissä vaatteissa. Lasten eduthan ne aina pitäs etusijalla olla joka asiassa. Surullista.

Kommentit (417)

Vierailija
361/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on kroonisesti sairas ja mies on käytännössä työtön, niitä lapsia ei kyllä millään järjellä perustellen ole järkevää hankkia kuin max kaksi. Mieluiten yksi.

Niitä lapsia ihan oikeasti tarvitaan tulevaisuudessa hoitamaan vanhuksia ym. Perhe on muutenkin paras turva esimerkiksi vanhalle ihmiselle. Nykyäänkin vanhukset kärsii yksinäisyydestä ja tarvitsevat enemmän apua, kuin mitä julkiselta puolelta voi saada. 

Tutkimusten mukaan köyhät tumpelot tuottavat köyhiä tumpeloita.

Jotka vain kuormittavat yhteiskuntaa, eivätkä tod anna mitään takaisin.

Enemmistö oli köyhiä kun puolustettiin maata venäjää vastaan. Köyhien ansiosta tämä maa säilytti itsenäisyyden. Ei porvareiden ansiosta. Köyhillä ei ollut edes omaa maata puolustettavana.

He menivät puolustamaan köyhyyttä ja ihmisyyttä. Köyhä on se joka tappelee elämästään.

Porvari tappelee (pitelee kaksin käsin omaisuudestaan) aina muiden takana pelkurina. Muut tekee työt.

Tutkimusten mukaan nämä tukiloiset tuottaa ihan vaan lisää tukiloisia, eivät mitään veronomaksajia.

Tämä on tutkittu fakta.

Varmasti rahoitettu tutkimus. Samalaista sontaa kuin se että köyhät eivät harjaa hampaitaan. Näitä tutkimukia on vaikka kuinka ja ne suuntaa siihen että hammashoitojakaan ei kannata köyhille tarjota yms.

Jos samaa ideaa tarjottaisi maanviljelykseen, niin osa taimista saisi ravinteita niukasti ja osa saisi enemmän.

Sitten selitettäisi että tämä lisää tuottavuutta...

Kaikki tietää että ei lisää tuottavuutta, jos leikataan köyhiltä taimilta. Päinvastoin.

Ihan maalaisjärjellä voi ajatella elämässä.

t. Elämänkoululainen

Vierailija
362/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ostoshameet päälle vaan ja sukulaisnaisten kanssa kenkäosastolle, problem solved

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
363/417 |

Ei ole.

Vierailija
364/417 |

Näitten perkeleiden ideologialla ja loogisuudella köyhille sotilaille ei kannata antaa kuin veitsi. Eihän ne kuitenkaan osaa mitään. Rikkaat voi itse ostaa rynnäkkökiväärinsä.

Tämä on se millä puolustetaan maata ja tehdään tuottavuutta.

Vierailija
365/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on kroonisesti sairas ja mies on käytännössä työtön, niitä lapsia ei kyllä millään järjellä perustellen ole järkevää hankkia kuin max kaksi. Mieluiten yksi.

Niitä lapsia ihan oikeasti tarvitaan tulevaisuudessa hoitamaan vanhuksia ym. Perhe on muutenkin paras turva esimerkiksi vanhalle ihmiselle. Nykyäänkin vanhukset kärsii yksinäisyydestä ja tarvitsevat enemmän apua, kuin mitä julkiselta puolelta voi saada. 

Tutkimusten mukaan köyhät tumpelot tuottavat köyhiä tumpeloita.

Jotka vain kuormittavat yhteiskuntaa, eivätkä tod anna mitään takaisin.

Enemmistö oli köyhiä kun puolustettiin maata venäjää vastaan. Köyhien ansiosta tämä maa säilytti itsenäisyyden. Ei porvareiden ansiosta. Köyhillä ei ollut edes omaa maata puolustettavana.

He menivät puolustamaan köyhyyttä ja ihmisyyttä. Köyhä on se joka tappelee elämästään.

Porvari tappelee (pitelee kaksin käsin omaisuudestaan) aina muiden takana pelkurina. Muut tekee työt.

Tutkimusten mukaan nämä tukiloiset tuottaa ihan vaan lisää tukiloisia, eivät mitään veronomaksajia.

Tämä on tutkittu fakta.

Varmasti rahoitettu tutkimus. Samalaista sontaa kuin se että köyhät eivät harjaa hampaitaan. Näitä tutkimukia on vaikka kuinka ja ne suuntaa siihen että hammashoitojakaan ei kannata köyhille tarjota yms.

Jos samaa ideaa tarjottaisi maanviljelykseen, niin osa taimista saisi ravinteita niukasti ja osa saisi enemmän.

Sitten selitettäisi että tämä lisää tuottavuutta...

Kaikki tietää että ei lisää tuottavuutta, jos leikataan köyhiltä taimilta. Päinvastoin.

Ihan maalaisjärjellä voi ajatella elämässä.

t. Elämänkoululainen

Tutkimusten. Monikossa.

Vierailija
366/417 |

Eihän tutkimuksia voi tehdä ilman rahoitusta.

Aina sielä on takana rahoitus ja rahoittajana on sitten tietty taho jolla on omat intressit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
367/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kenkiä voi korjata. Aika helposti.

Facebookin paikkakuntakohtaisissa roskalavaryhmissä jaellaan vyörynä erityisesti lasten kamoja.

Nyt vähän tarmoa ja aloitekykyä Katja.

Joku jalkasieninen juoksijakin antoi hyvän vinkin pikaliimasta ja muovipussista, jolla saa kenkiin vedenpitävyyden.

Pelkästään laittamalla muovipussit jalkaan villasukkien kanssa pärjää hyvin vuotavilla talvikengillä. Muut saattaa kiusata koulussa, mutta heille pitää antaa kiusaamisesta rangaistus.

Oikea rangaistus voisi olla että menettävät omat kenkänsä köyhälle lapselle. Ja kuka sitten nauraa pitkän naurun.

Vierailija
368/417 |

Sulla on tutkimukset perseessäs. Kun tuut köyhien alueelle niin sulta otetaan ensiksi kengät pois suosiolla tai  sitten viedään väkisin. Se on osa tulevaa lisäveroa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
369/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Terapeuttista sielunhoitoa??

Koulutus, joka maksaa 7500 euroa eikä valmista mihinkään.676

Vierailija
370/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi te ihmiset olette niin valtavan pahansuopia? Miksi teillä on niin paha olla?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
371/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lehtori TAVASTI kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenkiä voi korjata. Aika helposti.

Facebookin paikkakuntakohtaisissa roskalavaryhmissä jaellaan vyörynä erityisesti lasten kamoja.

Nyt vähän tarmoa ja aloitekykyä Katja.

Joku jalkasieninen juoksijakin antoi hyvän vinkin pikaliimasta ja muovipussista, jolla saa kenkiin vedenpitävyyden.

Pelkästään laittamalla muovipussit jalkaan villasukkien kanssa pärjää hyvin vuotavilla talvikengillä. Muut saattaa kiusata koulussa, mutta heille pitää antaa kiusaamisesta rangaistus.

Oikea rangaistus voisi olla että menettävät omat kenkänsä köyhälle lapselle. Ja kuka sitten nauraa pitkän naurun.

Siinäpä kuva suomalaisesta hyvinvointivaltiosta.

Vierailija
372/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on kroonisesti sairas ja mies on käytännössä työtön, niitä lapsia ei kyllä millään järjellä perustellen ole järkevää hankkia kuin max kaksi. Mieluiten yksi.

Niitä lapsia ihan oikeasti tarvitaan tulevaisuudessa hoitamaan vanhuksia ym. Perhe on muutenkin paras turva esimerkiksi vanhalle ihmiselle. Nykyäänkin vanhukset kärsii yksinäisyydestä ja tarvitsevat enemmän apua, kuin mitä julkiselta puolelta voi saada. 

Tutkimusten mukaan köyhät tumpelot tuottavat köyhiä tumpeloita.

Jotka vain kuormittavat yhteiskuntaa, eivätkä tod anna mitään takaisin.

Enemmistö oli köyhiä kun puolustettiin maata venäjää vastaan. Köyhien ansiosta tämä maa säilytti itsenäisyyden. Ei porvareiden ansiosta. Köyhillä ei ollut edes omaa maata puolustettavana.

He menivät puolustamaan köyhyyttä ja ihmisyyttä. Köyhä on se joka tappelee elämästään.

Porvari tappelee (pitelee kaksin käsin omaisuudestaan) aina muiden takana pelkurina. Muut tekee työt.

Tutkimusten mukaan nämä tukiloiset tuottaa ihan vaan lisää tukiloisia, eivät mitään veronomaksajia.

Tämä on tutkittu fakta.

Tilastollisesti nuoret miehet tekee enemmistön väkivaltarikoksista ja seksuaalirikoksista. Tämä on tutkittu fakta.

Miehet ovat yhteiskunnallisesti tilastojen valossa se osasto, joka aiheuttaa eniten levottomuuksia.

Tilastoja voi ajatella ihan maalaisjärjelläkin.

Enemmistö miehistä osaa kuitenkin käyttäytyä, vaikka miessukupuoli on selvästi vaarallisempi ja väkivaltaisempi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
373/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö ymmärrä ettei kirppikseltä löydy sopivaa jos tarve on heti nyt?

Voi sieltä löytyäkin jos viitsii etsiä. Ja kukaan normaali äitihän ei päästä tilannetta siihen, että etukäteen ei ole koko ajan haalittu uusia vaatteita ja kenkiä siltä varalta että edelliset menee rikki tai käy pieneksi.

Juuri päivitin kuopukseni vaatekaapin, poistin pienet ja kulahtaneet ja laitoin uutta tilalle. Uusi oli suurelta osin ilmaiseksi tai halvalla löydettyä. Uusia lenkkareitakin oli kahdet: Yhdet ilmaiset Torista tulleet ja toiset, jotka löysin urheiluliikkeen poistomyynnistä 9 eurolla.

Äiti?? Ei ollut yh kyseessä. Isä yhtälailla siis vastuussa vaatteista. Ei ole mikään äidin homma yksin.

Äiti ongelmasta valitti ja ehkä täälläkin lukee kommentit.

Vierailija
374/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vaikka pointti on vallan muualla kuin kengissä, niin mietin, että sanoiko haastateltava, että olisi ostanut kengät kaupasta? Ehkä heillä ei ollut sillä hetkellä varaa edes kirpputorikenkiin. Ja muuten, jos kirppiskengät eivöt olekaan ihan sopivat tai ovat piilovialliset, niin se se vasta kalliiksi tulee. Jos haastateltava totesikin, että olisi tarvittu uudet kengät rikkinäisen tilalle, niin ei siitä voi vetää johtopäätöstä, että olisi välttämättä tarvinnut upouudet kengät kaupasta.

Se on vähän niinkin, että köyhällä ei ole varaa tehdä hutiostoja. Kaikkia kaappiin valmiiksi ostettuja ei tule välttämättä koskaan tarvinneeksi, sillä lapsilla on kasvupyrähdyksiä, ja valmiiksi ostetut vaatteet saattavat jäädä lopulta käyttämättä. Pr isman roskakengät harvoin kestävät, eivätkä varsinkaan kirpputorille saakka ensimmäisen käyttäjän jälkeen.

Juurikin uusista kengistä puhe.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
375/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan yhden lehtijutun jostain aikuistuneesta romanilapsitähdestä, joka asuu

perheineen maakunnassa. Perhe elää käytännössä erilaisilla tukiaisilla.

Haastattelija ihmetteli, että mikseivät käy töissä, niin siihen isäntä vastasi, että

kun veljen perhe asuu tässä lähistöllä ja heidän on ihan pakko tavata päivittäin,

niin eihän sitä yksinkertaisesti ehdi töihin. Kyllä heille tämä nykyinen elintaso riittää.

Eikä perheessä ollut enää alle kouluikäisiä lapsia.

Tähän Katjan juttuun sanoisin, että Sjögrenin syndrooma ei kyllä estä työntekoa.

Mutta kun se työnteko ei ole niin tärkeää, vaan se perhe.

Hänhän sanoi, että Sjögrenin syndrooman aiheuttamat kivut käsissä voivat olla esteenä sairaanhoitajan työlle. Ei siis sanonut, etteikö voisi mitään työtä tehdä.

Joutuuhan sairaanhoitaja esim. nostelemaan potilaita eli käy todellakin käsien päälle.

Lukutaidottomana ei kannattaisi hirveästi päsmäröidä.

Höpö, höpö.

Asennehan tässä on ongelmana. Työnteko on tässäkin kulttuurissa toissijaista.

Tehdään uusi lapsi aina säännöllisin väliajoin. Taas voi muutaman vuoden olla kotona

yhteiskunnan tuella.

Kukaan järkevä nainen ei selosta tuollaisia reikä kengässä-juttuja. Ylenpalttisen

kodin puunaamisen sijasta voisi lastensa hyvinvointiin kiinnittää enemmän huomiota.

Tarkistaa vaikkapa lasten kenkien pohjat.

Vierailija
376/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos ei ole rahaa niin kannattaisi investoida kondomeihin. 

Vierailija
377/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi te ihmiset olette niin valtavan pahansuopia? Miksi teillä on niin paha olla?

Paha olo johtuu jatkuvasti kasvavista menoista joita joutuu maksamaan pienestä palkasta veroihin, jotka tuntuvat menevän ikiopiskelijoiden, elämäntapa-makaajien ja kulttuurisidonnaisten maksamiseen.

Kohta luovutan itsekin, saa muut maksaa ja sitten ei ole enää paha olla ja pahansuopuus lähtee.

Vierailija
378/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

90-luvun lamassa kasvaneena neljän sisaruksen kera pienipalkkaisten vanhempien, ei meilläkään kyllä todellakaan ollut varaa kaikkeen eikä todellakaan uusia vaatteita saatu. Ensimmäiset täysin uudet vaatteet ostin omilla kesätyörahoilla 14-vuotiaana. Ainoat lomat oli liittojen tarjoamat lomat pienellä omavastuulla jonnekin Polvijärvelle, mutta ei me koskaan valitettu tai itketty, me nautittiin yhdessä olosta perheenä, koska pienipalkkaisina vanhemmat oli aina töissä, joten yhdessäolot oli aina herkkua, vaikka vain pihalla oltais grillailtu ja pelailtu korttia. Meille kerrottiin ikätasoisesti aina, miksi ei saada asiaa y, vaikka kaveri X saa , tai miksi käytettykin kenkä on oikein hyvä jos vaan istuu jalkaan.

Mulle on iskostettu, että kengät täytyy olla uudet, koska jalkasienen hoitaminen tulee kalliimmaksi kuin uudet kengät. Lääkäri+matkakulut+lääkkeet siihen. Sitten pitäs matot pestä jne. Jalkasieni ei lähde kengistä pesemällä. Kuinkahan kivulias se mahtaa olla pienellä lapsella?

Mulla on ollut jalkasieni armeijasta lähtien. Kohta 30v. Mitään hoitoja en ole ottanut. Lamisilia ostin kerran ja toimi tyyliin kaksi viikkoa. Olen siis se muovipussi kenkään tyyppi ja joka teippaa lenkkitossunsa.

Ei jalkasieni ole mikään ongelma. Se pahenee kesäkuumilla mutta talvisin rauhoittuu, mutta on aina läsnä.

Sitä ei köyhän kannata lainkaan hoitaa tai käyttää rahojaan siihen. Ei ole köyhän ongelma.

Eikä ole muuten mikään syy olla käymättä kylpylöissä tai uimahalleissa.

Kunhan pesee hyvin jalat niin jalkasienenkin kanssa pärjää läpi koko elämän.

Totta tämäkin. Kun sienen on itselleen hommannut, niin sehän on ihan leppoisa kumppani. Lähinnä siitä on haittaa muille sen jälkeen, kun tartuttaa eteenpäin.

Vierailija
379/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on kroonisesti sairas ja mies on käytännössä työtön, niitä lapsia ei kyllä millään järjellä perustellen ole järkevää hankkia kuin max kaksi. Mieluiten yksi.

Niitä lapsia ihan oikeasti tarvitaan tulevaisuudessa hoitamaan vanhuksia ym. Perhe on muutenkin paras turva esimerkiksi vanhalle ihmiselle. Nykyäänkin vanhukset kärsii yksinäisyydestä ja tarvitsevat enemmän apua, kuin mitä julkiselta puolelta voi saada. 

Tutkimusten mukaan köyhät tumpelot tuottavat köyhiä tumpeloita.

Jotka vain kuormittavat yhteiskuntaa, eivätkä tod anna mitään takaisin.

Enemmistö oli köyhiä kun puolustettiin maata venäjää vastaan. Köyhien ansiosta tämä maa säilytti itsenäisyyden. Ei porvareiden ansiosta. Köyhillä ei ollut edes omaa maata puolustettavana.

He menivät puolustamaan köyhyyttä ja ihmisyyttä. Köyhä on se joka tappelee elämästään.

Porvari tappelee (pitelee kaksin käsin omaisuudestaan) aina muiden takana pelkurina. Muut tekee työt.

Tutkimusten mukaan nämä tukiloiset tuottaa ihan vaan lisää tukiloisia, eivät mitään veronomaksajia.

Tämä on tutkittu fakta.

Varmasti rahoitettu tutkimus. Samalaista sontaa kuin se että köyhät eivät harjaa hampaitaan. Näitä tutkimukia on vaikka kuinka ja ne suuntaa siihen että hammashoitojakaan ei kannata köyhille tarjota yms.

Jos samaa ideaa tarjottaisi maanviljelykseen, niin osa taimista saisi ravinteita niukasti ja osa saisi enemmän.

Sitten selitettäisi että tämä lisää tuottavuutta...

Kaikki tietää että ei lisää tuottavuutta, jos leikataan köyhiltä taimilta. Päinvastoin.

Ihan maalaisjärjellä voi ajatella elämässä.

t. Elämänkoululainen

Sinä olet liian piikikäs. Sinulta olisi pitänt leikata lapsuudessa kieli pois ja korvat kuuroksi, niin et olisi kasvanut noin piikikkääksi. Sinun kaltaiset köyhät on pahimpia riidan haastajia.

Vielä sotien jälkeenhän tehtiin lobotomioita niille jotka synnyttää lapsia ilman isejä ja jotka on liian köyhiä, mutta tehtailevat lapsia. Lobotomiaa ja alapääkin leikkaukseen.

Tätä tehtiin myös erityisesti tietylle kansanosalle rotuhygieniasyistä...

Ei ole meillä kovin kaunis historia, mutta aina kun oikeisto on vallalla, niin tietty väki alkaa leikkaamaan köyhiltä pois ajattelukykyä ja lisäntymiskykyä myös.

Koska köyhien menestys on itseltä pois ja uhka eliitille. Suomessa on perinteisesti rikkaatkin kadehtinut köyhää Jussia joka rakensi itselleen paremman näköisen torpan. Se on itseltä pois kun jussi on niin väkevä ja käsistään kätevä.

Pahimpia on rikkaat juuri niin! Tää porukka haluaa myös leikata köyhien hammashoidosta ja kengistä.

Sikoja. Tätä varten myö käydään lenkillä ja nostellaan painoja. Odotellaan sitä päivää kun tarttee lähteä tappelemaan oikeuksistaan taas. Nää ottaa kengät köhiltä ja käskee pitämään muovipusseja jalassa, koska he haluavat kymmenen kenkää enemmän ja köyhälle ei yhtään kenkää.

Vierailija
380/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehet sotii maailmalla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on kroonisesti sairas ja mies on käytännössä työtön, niitä lapsia ei kyllä millään järjellä perustellen ole järkevää hankkia kuin max kaksi. Mieluiten yksi.

Niitä lapsia ihan oikeasti tarvitaan tulevaisuudessa hoitamaan vanhuksia ym. Perhe on muutenkin paras turva esimerkiksi vanhalle ihmiselle. Nykyäänkin vanhukset kärsii yksinäisyydestä ja tarvitsevat enemmän apua, kuin mitä julkiselta puolelta voi saada. 

Tutkimusten mukaan köyhät tumpelot tuottavat köyhiä tumpeloita.

Jotka vain kuormittavat yhteiskuntaa, eivätkä tod anna mitään takaisin.

Enemmistö oli köyhiä kun puolustettiin maata venäjää vastaan. Köyhien ansiosta tämä maa säilytti itsenäisyyden. Ei porvareiden ansiosta. Köyhillä ei ollut edes omaa maata puolustettavana.

He menivät puolustamaan köyhyyttä ja ihmisyyttä. Köyhä on se joka tappelee elämästään.

Porvari tappelee (pitelee kaksin käsin omaisuudestaan) aina muiden takana pelkurina. Muut tekee työt.

Tutkimusten mukaan nämä tukiloiset tuottaa ihan vaan lisää tukiloisia, eivät mitään veronomaksajia.

Tämä on tutkittu fakta.

Tilastollisesti nuoret miehet tekee enemmistön väkivaltarikoksista ja seksuaalirikoksista. Tämä on tutkittu fakta.

Miehet ovat yhteiskunnallisesti tilastojen valossa se osasto, joka aiheuttaa eniten levottomuuksia.

Tilastoja voi ajatella ihan maalaisjärjelläkin.

Enemmistö miehistä osaa kuitenkin käyttäytyä, vaikka miessukupuoli on selvästi vaarallisempi ja väkivaltaisempi.

Juuri näin tilastojen valossa, mutta todellisuudessa yhteiskunnassa on kuitenkin rauha ja miehet osaakin käyttäytyä. Tilastoissa ei. Ja tilastoja käytetään kyllä itsekkäissä valoissa ideologisista syistä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi kolme