Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Katja Grönstrandin lapsen kenkään tuli reikä, mutta uusiin ei ollut varaa: Mietin, miten tulemme pärjäämään

Vierailija
07.09.2023 |

Lapset sanovat, että emme koskaan saa sitä, tai emme koskaan saa tätä. Yritä siinä sitten selittää, että ei vain ole rahaa millä ostaa.

Näin kuvailee paimiolainen neljän lapsen äiti Katja Grönstrand. Perheen arki nojaa tällä hetkellä sosiaaliturvaan, johon hallitus suunnittelee leikkauksia.

Perhe joutuu tinkimään monenlaisista asioista. Ruoan hinnan nousemisen myötä kauppalasku on kallistunut jopa sadalla eurolla.

Grönstrand ja hänen aviopuolisonsa kokivat erityisen kovan kolauksen, kun perheen 8-vuotias poika tuli koulusta kotiin, ja valitti sateessa kastuneista kengistään.

Hän näytti kengänpohjaa ja siinä oli reikä. Sillä hetkellä meillä ei ollut varaa ostaa uusia.

Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa, ja hänen puolisonsa aloitti hiljattain palkkatuetussa työssä. Grönstrand haaveilee, että voisi tulevaisuudessa opiskella ja työllistyä sairaanhoitajaksi.

En tiedä, pystynkö koskaan tekemään sitä, kun minulla on Sjögrenin oireyhtymä. Se on reumasairaus, joka on näkynyt käsissä sellaisena kipeytenä.

https://yle.fi/a/74-20048652

On kyllä suomessa asiat huonolla tolalla jos lapset joutuu vetelemään rikkinäisissä vaatteissa. Lasten eduthan ne aina pitäs etusijalla olla joka asiassa. Surullista.

Kommentit (417)

Vierailija
381/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

90-luvun lamassa kasvaneena neljän sisaruksen kera pienipalkkaisten vanhempien, ei meilläkään kyllä todellakaan ollut varaa kaikkeen eikä todellakaan uusia vaatteita saatu. Ensimmäiset täysin uudet vaatteet ostin omilla kesätyörahoilla 14-vuotiaana. Ainoat lomat oli liittojen tarjoamat lomat pienellä omavastuulla jonnekin Polvijärvelle, mutta ei me koskaan valitettu tai itketty, me nautittiin yhdessä olosta perheenä, koska pienipalkkaisina vanhemmat oli aina töissä, joten yhdessäolot oli aina herkkua, vaikka vain pihalla oltais grillailtu ja pelailtu korttia. Meille kerrottiin ikätasoisesti aina, miksi ei saada asiaa y, vaikka kaveri X saa , tai miksi käytettykin kenkä on oikein hyvä jos vaan istuu jalkaan.

Mulle on iskostettu, että kengät täytyy olla uudet, koska jalkasienen hoitaminen tulee kalliimmaksi kuin uudet kengät. Lääkäri+matkakulut+lääkkeet siihen. Sitten pitäs matot pestä jne. Jalkasieni ei lähde kengistä pesemällä. Kuinkahan kivulias se mahtaa olla pienellä lapsella?

Mulla on ollut jalkasieni armeijasta lähtien. Kohta 30v. Mitään hoitoja en ole ottanut. Lamisilia ostin kerran ja toimi tyyliin kaksi viikkoa. Olen siis se muovipussi kenkään tyyppi ja joka teippaa lenkkitossunsa.

Ei jalkasieni ole mikään ongelma. Se pahenee kesäkuumilla mutta talvisin rauhoittuu, mutta on aina läsnä.

Sitä ei köyhän kannata lainkaan hoitaa tai käyttää rahojaan siihen. Ei ole köyhän ongelma.

Eikä ole muuten mikään syy olla käymättä kylpylöissä tai uimahalleissa.

Kunhan pesee hyvin jalat niin jalkasienenkin kanssa pärjää läpi koko elämän.

Totta tämäkin. Kun sienen on itselleen hommannut, niin sehän on ihan leppoisa kumppani. Lähinnä siitä on haittaa muille sen jälkeen, kun tartuttaa eteenpäin.

7

Tilastojen valossa enemmistö intin käyneistä kantaa jalkasientä.

Vierailija
382/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja miten moni ylipäätään katsoi sen A-studion ja kuunteli, mitä lapsiasiavaltuutetulla oli sanottavaa? Puhui todella painavaa asiaa ja harvinaisen selkeästi ja rauhallisesti, vaikka selvästi koki leikkaukset erittäin epäoikeudenmukaisiksi.

KUKAAN ei jaksa kuunnella ko lapsiasiavaltuutettua.

Grönstrandin perheen ajoi ahdinkoon liiallinen lapsimäärä ja huonot vanhemmuustaidot.

Jos on haasteinen tausta, hidas ja avuton, ei todellakaan pidä hankkia noin montaa lasta, vaan 1-2 joiden hyvinvointiin sitten keskittyy kunnolla. Ja menee vaikka jonnekin Marttojen kurssille opettelemaan talouden pyörittämistä.

Oletko persu? Ilmeisesti olet, joten ei yhtään ihmetytä, ettei ihmisvihaajaa lastenkaan hyvinvointi kiinnosta.

En ole persu. Miksi tähän pitää sotkea politiikka ylimalkaan?

Ja ongelmahan on se, että näitä lapsitehtailijoita ei ITSEÄÄN kiinnosta ne lapsensa, vaan lapsia hankitaan omista itsekkäistä syistä. Tuokin kahdeksanvuotias saisi ne kengät jalkaansa, jos niitä kahta sisarusta ei olisi enää tehtailtu tuohon kaaokseen.

Ihmisen pitää ottaa vastuu omasta elämästään, katsoa lähtökohtansa ja sen jälkeen keskittyä vaalimaan niiden lastensa hyvinvointia IHAN ITSE.

Epäilen, että vaikka lapsia olisi yksi, niin samat valituksenaiheet pysyisivät. Vastaavasti, vaikka nyt tukia korotettaisiin kenkien hinnalla kuussa, tokko summa säästettäisiin kenkiin. Jos taloustiedot ovat hyppysissä, käytettyihin kenkiin olisi nytkin erittäin tn. rahaa tai jemmassa olisi sisaruksen vanhat tai muut kirppikseltä katsotut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
383/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on kroonisesti sairas ja mies on käytännössä työtön, niitä lapsia ei kyllä millään järjellä perustellen ole järkevää hankkia kuin max kaksi. Mieluiten yksi.

Niitä lapsia ihan oikeasti tarvitaan tulevaisuudessa hoitamaan vanhuksia ym. Perhe on muutenkin paras turva esimerkiksi vanhalle ihmiselle. Nykyäänkin vanhukset kärsii yksinäisyydestä ja tarvitsevat enemmän apua, kuin mitä julkiselta puolelta voi saada. 

Tutkimusten mukaan köyhät tumpelot tuottavat köyhiä tumpeloita.

Jotka vain kuormittavat yhteiskuntaa, eivätkä tod anna mitään takaisin.

Enemmistö oli köyhiä kun puolustettiin maata venäjää vastaan. Köyhien ansiosta tämä maa säilytti itsenäisyyden. Ei porvareiden ansiosta. Köyhillä ei ollut edes omaa maata puolustettavana.

He menivät puolustamaan köyhyyttä ja ihmisyyttä. Köyhä on se joka tappelee elämästään.

Porvari tappelee (pitelee kaksin käsin omaisuudestaan) aina muiden takana pelkurina. Muut tekee työt.

Kun venäjä hyökkää, niin antaa rikkaiden sotia. Kun eihän köyhät osaa. Ne on niin tyhmiäkin ja saamattomia. Vapautus köyhille sotimisesta. Tuhlaavaat vain muonan ja ammuksia.

Antaa keskiluokasta ylöspäin puolustaa maata.

Köyhät voi vaikka kävellä muovipusseissa ympäriinsä ja harjoitella työntekemistä, kun ei heiltä työntekokaan onnistu. Siksi harjoittelevat vain.

Vierailija
384/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En uskaltanut tehdä toista lasta, taloudellisista syistä. Vaikka perheessä molemmat olivat töissä. Silloin oli lama, ja pelkäsimme menettävämme työpaikat. Asuntokin oli ja on edelleen yksiö. Nyt kun luin tämän viestin, tajusin miten paljolta huolelta olemme säästyneet. Toki lapsi on nyt yksin, ja hän kantaa tästä vaikeimman hinnan.

Ehdotan saappaita, jos niitä löytyy.

Vierailija
385/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan yhden lehtijutun jostain aikuistuneesta romanilapsitähdestä, joka asuu

perheineen maakunnassa. Perhe elää käytännössä erilaisilla tukiaisilla.

Haastattelija ihmetteli, että mikseivät käy töissä, niin siihen isäntä vastasi, että

kun veljen perhe asuu tässä lähistöllä ja heidän on ihan pakko tavata päivittäin,

niin eihän sitä yksinkertaisesti ehdi töihin. Kyllä heille tämä nykyinen elintaso riittää.

Eikä perheessä ollut enää alle kouluikäisiä lapsia.

Tähän Katjan juttuun sanoisin, että Sjögrenin syndrooma ei kyllä estä työntekoa.

Mutta kun se työnteko ei ole niin tärkeää, vaan se perhe.

Hänhän sanoi, että Sjögrenin syndrooman aiheuttamat kivut käsissä voivat olla esteenä sairaanhoitajan työlle. Ei siis sanonut, etteikö voisi mitään työtä tehdä.

Joutuuhan sairaanhoitaja esim. nostelemaan potilaita eli käy todellakin käsien päälle.

Lukutaidottomana ei kannattaisi hirveästi päsmäröidä.

Tuosta sairaudesta ei ole kokemusta. Joku vika käsissä on ja esim. Sotealan opinnoissa harjoittelussa eteen tuli tilanne ettei aamulla edes sormien voimat riittäneet kunnolla insuliinikynän korkin avaamiseen ja silloinhan sitä voi itseensä pistää sillä neulaosalla, kun sitä yrittää avata. Samoin maitokorkin avaamisen ja purkkien avaamisen ei ilman apuvälinettä onnistu. Saattaisihan tuollaisetkin olla aiheellista paremmin huomioida joko opiskeluun hakeutumisvaiheessa tai opintopaikalla/työpaikalla, kun on hankalaa jo arjessakin toimia kuten useampien muiden. Erilaisia paikkojaan on käytännössä työelämässä olemassa, mihin sijoittua. Nykyään on onneksi tietoa hyvin saatavilla ja kokemuksiakin voi löytyä millaisten haasteiden keskellä ihmiset millaistakin työtä kykenevät tekemään.

Vierailija
386/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on kroonisesti sairas ja mies on käytännössä työtön, niitä lapsia ei kyllä millään järjellä perustellen ole järkevää hankkia kuin max kaksi. Mieluiten yksi.

Niitä lapsia ihan oikeasti tarvitaan tulevaisuudessa hoitamaan vanhuksia ym. Perhe on muutenkin paras turva esimerkiksi vanhalle ihmiselle. Nykyäänkin vanhukset kärsii yksinäisyydestä ja tarvitsevat enemmän apua, kuin mitä julkiselta puolelta voi saada. 

Tutkimusten mukaan köyhät tumpelot tuottavat köyhiä tumpeloita.

Jotka vain kuormittavat yhteiskuntaa, eivätkä tod anna mitään takaisin.

Voidaankin lupua köyhien ihmisten asepalveluksesta. He eivät anna yhtään mitään. Ovat vain kulu. Antaa rikkaiden puolustaa maata, koska köyhät ovat vain tyhjän kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
387/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietääkö joku, saako nämä käyttää kirppisvaatteita? Kun heillähän on tiukkoja valtaväestön mielestä osin kummallisiakin kulttuuriin liittyviä sääntöjä.

Kyllä saa käyttää kirppisvaatteita! Tunnen monia romaneita, joilla on kirppikseltä ostettuja vaatteita ja muitakin tavaroita. Ne tietysti pestään ja puhdistetaan huolellisesti ennen käyttöönottoa.

Riippuu todella paljon suvusta. Tiedän joitakin jotka käyttävät lapsillaan ja muutaman jotka ei todellakaan käyttäisi kun "on niin noloa toiste rytkyissä kuleksia että silimät päästä häpiäis "

Vierailija
388/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeuttisen sielunhoidon koulutus

https://www.ikopisto.fi/tesiko

TESIKOn terapeuttisen sielunhoidon malli perustuu Raamatullisille kulmakiville, luomisen, lankeemuksen, lunastuksen ja pyhityksen ymmärtämiselle. Mallissa autetaan ihmistä havainnoimaan omaa itseään niin, että hän tulee tietoisemmaksi oman käyttäytymisensä perusteista.

Mallissa ihmisen ongelmia tutkitaan autettavan omassa puheessaan käyttämän ilmaisun perusteella. Ilmaisusta pyritään löytämään ongelmalliset kohteet ja suhteet kohteisiin. Kun terapeuttinen sielunhoitaja löytää ongelmalliset kohteet ja autettavan suhteet kohteisiin, hän auttaa sielunhoidettavaa havaitsemaan ne. Kun autettava havaitsee ongelman muodon ja laadun, hän voi alkaa muuttaa omaa suhtautumistaan ja sitä kautta käyttäytymistään. Uudenlaisen suhtautumisen kautta autettava pääsee itse vaikuttaan omaan elämäänsä ja hänen elämänsä laatu alkaa parantua.

Ihmisen tasapainoiseen suhtautumiseen vaikuttaa hänen tapansa tulkita itseään, ja mallissa pyritään antamaan Raamatullinen pohja oman itsensä tulkitsemiseen omien havainnointikeinojen lisäämisen rinnalla. Mallissa integroidaan hengellistä (teologista) ja psykologista tietoa. Malli soveltuu monenlaisten ongelmien käsittelyyn.

Koulutuksen aikana opiskelija käy myös itse sielunhoidollisen prosessin läpi. Koulutukseen kuuluu 40 tuntia omaa sielunhoitoterapiaa. Tämän lisäksi koulutukseen kuuluu tehtäviä, jotka valmistavat itseä toimimaan terapeuttisena sielunhoitajana. Näissä tehtävissä käydään läpi sekä asiakastyön työskentelyprosessia että omaa itseä. Koulutukseen kuuluu 150 tuntia asiakastyöskentelyä.

Koulutuksessa opetetaan Mikael Leimanin kehittämää Dialogista sekvenssianalyysia havainnoinnin päämenetelmänä. Lisäksi koulutuksen aikana opetetaan Ulla Dahlenin sydäntalo-malli.

Kristalli puohon ja enkeleitä mieleen. Sairaanhoitajan koulutus on Amk tutkinto, ei huhaa opiston kesä kurssi.

Kristallit ja enkelit ovat kaukana kristillisestä sielunhoidosta, niistä puhuminen kuuluu nimenomaan pakanallisuuteen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
389/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mullakin selkärankareuma ja siihen liittyviä toistuvia silmäsairauksia. Silti opiskellut yliopistotutkinnon ja täyspäiväisesti töissä.

Ja lapsia mulla yksi :) hyvin on pärjätty sairaudesta huolimatta.

Tälle romaniperheelle sanoisin että menisivät töihin

Vierailija
390/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa", pohjanoteeraus Yleltä.

Tuolla tienaa hyvin. Perustaa oman yrityksen

Uskovaiset on niin tyhmiä, että asiakkaita piisaa.

Uskovaisuus ei kenestäkään tee tyhmää, mistä moinen järjetön käsitys? Vai oletko niitä jotka luulevat uskovia tiedevastaisiksi?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
391/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Andreas kirjoitti:

Tämä on juuri hyvä syy vähentää tukia.

Ihmiset käyttävät häikäilemättä jopa Lapsille annetut tuet OMIIN kuluihinsa!!

Toimeentulotuessa lapsen osuus on

383,03 euroa ja lapsisä 94,84 euroa.

Yhteensä 477,87 euroa Josta lapselle ei voi ostaa edes kenkiä!!

Mihin nämä lapselle kuuluvat rahat menevät???

Miten yksikään vanhempi voi kohdella omaa lastaan noin hävyttömästi??!

Ylipäätään tällasten ihmisten tapauksissa on hyvä kiristää tukirahojen jakoa. Jos tämän jutun pointti oli kerätä suurelta ylöeisöltä sääliä tekemällä tästä esimerkkitapaus lapsiperheestä jolta paha hallitus haluaa leikkata tukia niin siinä epäonnistuttiin täysin. Pikemminkin tämä oli hyvä esimerkki ihmisistä jotka käyttää systeemiä hyväksi. On hankittu liuta lapsia joihin ei ole varaa koska kummallakaan vanhemmista ei ole varmaa tulonlähdettä. Onko koskaan ollutkaan? Nainen kyllä opiskelee ammattia, mutta senkin täytyy olla jotain "huuhaa" -alaa eikä oikeasti työlistävä. Näitä ihmisiä on yllättävän paljon jotka mielummin elelee tukien varassa kunnes löytyy ammattiaan/kiinnostustaan/arvoja vastaava työ (oli niihin mahdollisuuksia tai ei) eikä mennä edes väliaikaisesti tienaamaan rahaa hanttihommiin. Niin ja jos opiskellaan niin opiskellaan vähän mikä nyt sattuu vaikuttamaan kivalta miettimättä yhtään sitä työllistyykö alalla. Näitä taivaanrannanmaalareita on useita tullut vastaan jotka pitää itsestäänselvänä että valtio rahoittaa heidän elämänsä ja asuntonsa jos heitä ei kiinnosta työnteko.

Vierailija
392/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeuttista sielunhoitoa??

Tarpeellistahan tuollainenkin on joillekin.

Nuorisotyöntekijätkin ovat voineet aikoinaan sanoa nuorten illassa ihmisille, että koittavat järjestää sielunhoitoa nuorille. Kuitenkin sellaiset asiathan unohtuu toisinaan kokonaan työntekijän muistin takia, resurssipulan takia tai on Luojan tahtoa syystä tai toisesta, etteivät kaikkia ole saaneet jo nuorena sielunhoidollista apua.

Todellisuudessahan kaikki työ hyödyttää kaikkia yhteiskunnassa, mutta tässäkin keskustelussa on ollut ihmisiä jotka ovat sitä mieltä että kannattaa olla vain koodari ja insinööri.

Muita ammatteja ei kannata harjoittaa, koska palkat on niin huonot.

Lisäisin tuohon listaan että lääkäriksi kannattaa myös opiskella.

Säästöjä kertyy, niin voi sitten harrastusmielessä jakaa postia ja ajaa bussia marxilaisittain kunnes säästöt hupenee ja pitää taas mennä lääkäriksi vastaanotolle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
393/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa", pohjanoteeraus Yleltä.

Tuolla tienaa hyvin. Perustaa oman yrityksen

Uskovaiset on niin tyhmiä, että asiakkaita piisaa.

Uskovaisuus ei kenestäkään tee tyhmää, mistä moinen järjetön käsitys? Vai oletko niitä jotka luulevat uskovia tiedevastaisiksi?

Ton tyypin mielestä uskovaisuus ja köyhyys käy käsikädessä ja tilastollisesti ovat yheiskunnalle pelkkä taakka ja kustannuserä. Näiden lisääntyminenkin pitäisi hänen mielestä pysäyttää mekaanisesti ja kemiallisesti.

Vierailija
394/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapeuttisen sielunhoidon koulutus

https://www.ikopisto.fi/tesiko

TESIKOn terapeuttisen sielunhoidon malli perustuu Raamatullisille kulmakiville, luomisen, lankeemuksen, lunastuksen ja pyhityksen ymmärtämiselle. Mallissa autetaan ihmistä havainnoimaan omaa itseään niin, että hän tulee tietoisemmaksi oman käyttäytymisensä perusteista.

Mallissa ihmisen ongelmia tutkitaan autettavan omassa puheessaan käyttämän ilmaisun perusteella. Ilmaisusta pyritään löytämään ongelmalliset kohteet ja suhteet kohteisiin. Kun terapeuttinen sielunhoitaja löytää ongelmalliset kohteet ja autettavan suhteet kohteisiin, hän auttaa sielunhoidettavaa havaitsemaan ne. Kun autettava havaitsee ongelman muodon ja laadun, hän voi alkaa muuttaa omaa suhtautumistaan ja sitä kautta käyttäytymistään. Uudenlaisen suhtautumisen kautta autettava pääsee itse vaikuttaan omaan elämäänsä ja hänen elämänsä laatu alkaa parantua.

Ihmisen tasapainoiseen suhtautumiseen vaikuttaa hänen tapansa tulkita itseään, ja mallissa pyritään antamaan Raamatullinen pohja oman itsensä tulkitsemiseen omien havainnointikeinojen lisäämisen rinnalla. Mallissa integroidaan hengellistä (teologista) ja psykologista tietoa. Malli soveltuu monenlaisten ongelmien käsittelyyn.

Koulutuksen aikana opiskelija käy myös itse sielunhoidollisen prosessin läpi. Koulutukseen kuuluu 40 tuntia omaa sielunhoitoterapiaa. Tämän lisäksi koulutukseen kuuluu tehtäviä, jotka valmistavat itseä toimimaan terapeuttisena sielunhoitajana. Näissä tehtävissä käydään läpi sekä asiakastyön työskentelyprosessia että omaa itseä. Koulutukseen kuuluu 150 tuntia asiakastyöskentelyä.

Koulutuksessa opetetaan Mikael Leimanin kehittämää Dialogista sekvenssianalyysia havainnoinnin päämenetelmänä. Lisäksi koulutuksen aikana opetetaan Ulla Dahlenin sydäntalo-malli.

Kristalli puohon ja enkeleitä mieleen. Sairaanhoitajan koulutus on Amk tutkinto, ei huhaa opiston kesä kurssi.

Kristallit ja enkelit ovat kaukana kristillisestä sielunhoidosta, niistä puhuminen kuuluu nimenomaan pakanallisuuteen!

Paitsi ellei Jeesus toisin sano niin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
395/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun veljentyttö on opiskellut jotain ja nyt antaa korttien tulkintaa kotonaan.

Käy toimistoaikatyössä ja iltaisin, viikonlopuisin ottaa ihmisiä vastaan.

Ekana hommataan normaali työpaikka jasitten vapaa-ajalla harrastetaan

Vierailija
396/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

oikeiston etiikka kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa", pohjanoteeraus Yleltä.

Tuolla tienaa hyvin. Perustaa oman yrityksen

Uskovaiset on niin tyhmiä, että asiakkaita piisaa.

Uskovaisuus ei kenestäkään tee tyhmää, mistä moinen järjetön käsitys? Vai oletko niitä jotka luulevat uskovia tiedevastaisiksi?

Ja eniten sinua harmittaa,että hän on oikeassa.

Ton tyypin mielestä uskovaisuus ja köyhyys käy käsikädessä ja tilastollisesti ovat yheiskunnalle pelkkä taakka ja kustannuserä. Näiden lisääntyminenkin pitäisi hänen mielestä pysäyttää mekaanisesti ja kemiallisesti.

Vierailija
397/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa", pohjanoteeraus Yleltä.

Tuolla tienaa hyvin. Perustaa oman yrityksen

Uskovaiset on niin tyhmiä, että asiakkaita piisaa.

Uskovaisuus ei kenestäkään tee tyhmää, mistä moinen järjetön käsitys? Vai oletko niitä jotka luulevat uskovia tiedevastaisiksi?

Kyllä tekee.

Vierailija
398/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rouvalla itsellään on kumminkin noin kuuteen vaatekertaan riittävä määrä tekstiiliä kerralla niskassa.

Älkääkä selittäkö että se kuuluu ja on pakko! Ei ole, jos nillitetään valtakunnan päämediassa että nyt ei selvitä, kun lapsen kengässä on reikä!

Pelkästään kangasta tuolla naisella on useiden satasten verran päällään, luultavasti tonnien.

Vierailija
399/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Grönstrand opiskelee terapeuttista sielunhoitoa", pohjanoteeraus Yleltä.

"Grönstrand haaveilee, että voisi tulevaisuudessa opiskella ja työllistyä sairaanhoitajaksi."

Käsi ylös, kuka menisi etsimään ratkaisua elämäänsä naiselta, joka tarvitsee Ylen apua ratkaistakseen mitä tehdään silloin kun lapsen rengässä on reikä!

Vierailija
400/417 |
08.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Asiaa sivuten. Jos olet jossakin isossakin hypermarketissa, romanien läsnäolon useimmiten huomaa jo paljon ennen näköhavaintoa. Se kauhea kailotus kuuluu kautta kiinteistön. Ja sitä kovempi, jos on tenavia heillä mukana. Tänään taas tuli todettua.

Tämä asia ei ole muuttunut miksikään.

Kaupoissa oltiin varuillaan kun "ne" oli liikkeellä.

Niitä oli semmonen lauma, ja kulkivat kuin omistaisivat koko kaupan.

Ja aina niitten matkaan hävisi tavaraa. Aina.

Siellä missä "ne" oli illalla, oli huutoa ja mekastusta, tappelua ja joskus terät heilu.

Ihmiset inhosi niitä. Mutta olivat kohteliaita eivätkä sanoneet mitään päin naamaa.

Mikään ei tosiaan ole muuttunut, paitsi että nyt valtio maksaa niiden rynttyyt.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi yksi