Lue keskustelun säännöt.
Tarvitseeko puolisolle kertoa kaikkia asioita perhetaustasta?
05.09.2023 |
Mitkä on sellaisia että mitä pitäisi ehdottomasti kertoa?
Mietin kertoisinko yhtä asiaa. Se ei suoraan liity suhteeseemme mitenkään, eikä asialla ole enää oikeastaan mitään merkitystä. Minulla ja sisaruksellani on siis eri isät.
Kommentit (353)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut alkuni luovutetuilla sukusoluilla enkä tosiaan aio kertoa miehelle asiasta. Miksi ihmeessä kertoisin? Ja mitä kertoisin? Että vanhemmilla oli hedelmällisyysongelmia ja valitsivat luovutetut sukusolut?
Varsinkaan kun anonyymin luovuttajan henkilöllisyydestä ei ole tietoa edes minulla eikä jäljittäminen ole mitenkään mahdollista.
Miksi asia olisi salaisuus? Älä luulekaan, että jäljittäminen on mahdotonta. Kaupallisten DNA-testoen avulla luovuttajien etsiminen pn nykyään melko helppoa.
Luovuttajan ei tarvitse olla itse antanut näytettä, riittää että sukulaisia on, jotka on niin tehnyt. Näin on Suomessakin selvinnyt monta tapausta.
En ymmärrä miksi kukaan laittaisi tuohon aikaa tai rahaa, jäljittääkseen jonkun randon siittiö, munasoluluovuottajan? 😅
Niinpä. Vissiin joillekin tuntuu olevan kova paikka se, että kaikkia ei kiinnosta jonkun randomin siittiön alkuperä eikä kaikki halua lähteä etsimään ketään sen vuoksi.
Itseä ei tartte kiinnostaa, mutta itse ei voi päättää sitä, kiinnostaako vaikkapa omia lapsia biologinen isovanhempi vai ei.
No siinäpä testailisivat. Onneksi omat lapseni on kiinnostuneempia todellisista sukulaisista eikä randomista siittiönluovuttajasta. Lapseni myös ymmärtää mitä sukusolujen luovutus tarkoittaa.
Mistä ihmeestä sinä voit tietää, kiinnostaako lapsiasi jonain päivänä biologiset juurensa? Sinä et sitä voi päättää. Monia ihmisiä kiinnostaa eikä sinulla ole siihen mitään valtaa.
Eipä ole vielä tähän mennessä tuntunut kiinnostavan, ovat nuoria aikuisia. Tietty joskus myöhemmin voi alkaa kiinnostaa, mutta se on sitten sen ajan murhe. Mutta enpä usko. Lapsilleni sukusolujen luovutus on asiana neutraali.
Asia voi olla epäkiinnostava tai kiinnostava. Olennaista on, että asiaa ei salata lapsilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan tajua tätä vähättelyä, mitä väliä jollain sukusolut luovuttajalla. Kyllä esimerkiksi ne SK:n jutussa kerrotut saman luovuttajan nyt jo aikuiset lapset kokevat tärkeänä tietää, että heitä on niin valtava määrä.
Suomi on niin pieni maakin ja osa näistä puolisisaruksista on sattumalta tunteneet tai tienneet toisiaan muuta kautta. Esimerkkinä yhdet sisarukset oli olleet samoissa häissä, toinen bestman ja toinen kaaso tietämättä, että ovat biologisia sisaruksia.
Kaikki sukusoluja luovuttaneet ei ole mitään kymmeniä kertoja sukusoluja luovuttaneita. Itse olen saanut alkuni vanhempien tutun luovuttamista sukusoluista ja hänellä on lisäksi yksi biologinen lapsi. Lisäksi tämä luovuttaja on kuollut jo 25 vuotta sitten.
Ei tietenkään. Se ei edes ole keskustelun aihe vaan oman alkuperän salaaminen läheisiltä. Sinä tiedät ja sinulle on kerrottu kuten kuuluukin. Eri asia on, jos ehdoin tahdoin salataan asioita ja ne tulevat ilmi jotain muuta kautta.
Mikä "oman alkuperän salaaminen"?
Pitääkö sekin kertoa jos vanhemmilla on ollut ongelmia luomulisääntymisessä ja on saanut alkunsa ivf-hoidoilla? Entäs muuten? Pitääkö sekin kertoa monenennellako yrityskierrolla ja -kerralla vanhemmilla tärppäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan tajua tätä vähättelyä, mitä väliä jollain sukusolut luovuttajalla. Kyllä esimerkiksi ne SK:n jutussa kerrotut saman luovuttajan nyt jo aikuiset lapset kokevat tärkeänä tietää, että heitä on niin valtava määrä.
Suomi on niin pieni maakin ja osa näistä puolisisaruksista on sattumalta tunteneet tai tienneet toisiaan muuta kautta. Esimerkkinä yhdet sisarukset oli olleet samoissa häissä, toinen bestman ja toinen kaaso tietämättä, että ovat biologisia sisaruksia.
Ei se sinun tajuamistasi tarvitsekaan. Miksi siis jankkaat jostain random-jutusta?
Eihän tuo jankkaamasi aihe edes liity vain sukusolujen luovutukseen. Onhan niitä ihan tavallisia perheenisiäkin, ketkä on vähän jakaneet siementään sinne ja tänne, mistä on aiheutunut lukuisia puolisisaruksia.
Keskustelun aiheena on biologisen vanhemman salaaminen puolisolta/muilta perheenjäseniltä. Kyse ei ole siitä, onko ihmisellä lainkaan biologisia sisaruksia vai onko heitä paljon, vaan onko oikein salata tällainen tieto läheisimmiltä perheenjäseniltä.
Ei siis koske niitä perheenjäseniä vaan henkilöä itseään. Hän saa kertoa tai jättää kertomatta.
En ole kertonut kuka biologinen isä on. Lapset ovat sen ansiosta saaneet normaalin lapsuuden. Se on tärkeintä. Jos tietäisivät, heidän lapsuutensa loppuisi siihen ja he joutuisivat tekemisiin kohtuuttoman raskaiden asioiden kanssa. Siksi en aio kertoakaan.
Ei sitä varmaan täydy kertoa. Kannattaa kuitenkin miettiä, miltä puolisosta tuntuisi, jos asia kuitenkin tulee jotain kautta ilmi. Todennäköisesti asian salaaminen ja siitä mahdollisesti seuraava luottamuspula olisi tällaisessa tapauksessa paljon suurempi juttu kuin itse asia. Erilaiset DNA-testit yleistyvät jatkuvasti, joten ei kannata luottaa, että se ei voisi mitenkään tulla esille.
Yksi potentiaalinen tilanne on myös, että lapsi tarvitsisi elinsiirtoa, jolloin ensimmäisenä lähdetään kartoittamaan lähisukulaisia sopivan luovuttajan löytämiseksi. Tai hänellä todetaan jokin perinnöllinen sairaus tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helppo varmasti huudella wttä pitää kertoa, salaaminen on väärin nönnönnön. Mutta miettikääpä omalle kohdalle esimerkiksi tilannetta, missä biologinen isä on vaikka joku tunnettu, yleisesti inhottu rikollinen. Yleensä tällaisen asian kanssa eläminen on jo itselle ihan täyttä helvettiä. Ja sekö pitäisi vielä siirtää omille lapsille? Itse en ainakaan halua lapsille sellaista tuskien taivalta.
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä varmaan täydy kertoa. Kannattaa kuitenkin miettiä, miltä puolisosta tuntuisi, jos asia kuitenkin tulee jotain kautta ilmi. Todennäköisesti asian salaaminen ja siitä mahdollisesti seuraava luottamuspula olisi tällaisessa tapauksessa paljon suurempi juttu kuin itse asia. Erilaiset DNA-testit yleistyvät jatkuvasti, joten ei kannata luottaa, että se ei voisi mitenkään tulla esille.
Yksi potentiaalinen tilanne on myös, että lapsi tarvitsisi elinsiirtoa, jolloin ensimmäisenä lähdetään kartoittamaan lähisukulaisia sopivan luovuttajan löytämiseksi. Tai hänellä todetaan jokin perinnöllinen sairaus tms.
Elinsiirtoa tarvitseville haetaan kyllä nykyään luovuttajaa ensisijaisesti elinluovutustietokannoista. Lähisukulaisen sopivuus elinsiirtoon ei ole mikään automaatio, joten siksi koko lähisukua ei mitenkään automaattisesti kollata läpi. Elinsiirto on myös eettinen kysymys, joten siksikin lähisukulaisten sopivuuden kartoittamisesta on yleensä luovuttu. Ei lähisukulaisilta voida olettaa elinsiirtoa.
Ja vaikka se lapsi miten tarvitsisi elinsiirtoa, niin yli 20 vuotta sitten kuollut biologinen isovanhempi tuskin voi asiaa auttaa mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt ihan tajua tätä vähättelyä, mitä väliä jollain sukusolut luovuttajalla. Kyllä esimerkiksi ne SK:n jutussa kerrotut saman luovuttajan nyt jo aikuiset lapset kokevat tärkeänä tietää, että heitä on niin valtava määrä.
Suomi on niin pieni maakin ja osa näistä puolisisaruksista on sattumalta tunteneet tai tienneet toisiaan muuta kautta. Esimerkkinä yhdet sisarukset oli olleet samoissa häissä, toinen bestman ja toinen kaaso tietämättä, että ovat biologisia sisaruksia.
Kaikki sukusoluja luovuttaneet ei ole mitään kymmeniä kertoja sukusoluja luovuttaneita. Itse olen saanut alkuni vanhempien tutun luovuttamista sukusoluista ja hänellä on lisäksi yksi biologinen lapsi. Lisäksi tämä luovuttaja on kuollut jo 25 vuotta sitten.
Ei tietenkään. Se ei edes ole keskustelun aihe vaan oman alkuperän salaaminen läheisiltä. Sinä tiedät ja sinulle on kerrottu kuten kuuluukin. Eri asia on, jos ehdoin tahdoin salataan asioita ja ne tulevat ilmi jotain muuta kautta.
Mikä "oman alkuperän salaaminen"?
Pitääkö sekin kertoa jos vanhemmilla on ollut ongelmia luomulisääntymisessä ja on saanut alkunsa ivf-hoidoilla? Entäs muuten? Pitääkö sekin kertoa monenennellako yrityskierrolla ja -kerralla vanhemmilla tärppäsi?
Ehdottomasti. Samoin se, monennellako työnnöllä lensi.
En kerro oman perheen varallisuudesta kenellekkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ihmeen takia te valitsette puolisoksi jonkun jonka kanssa ette ole valmiita jakamaan elämäänne?
Vierailija kirjoitti:
Helppo varmasti huudella wttä pitää kertoa, salaaminen on väärin nönnönnön. Mutta miettikääpä omalle kohdalle esimerkiksi tilannetta, missä biologinen isä on vaikka joku tunnettu, yleisesti inhottu rikollinen. Yleensä tällaisen asian kanssa eläminen on jo itselle ihan täyttä helvettiä. Ja sekö pitäisi vielä siirtää omille lapsille? Itse en ainakaan halua lapsille sellaista tuskien taivalta.
Sillä lapsella ei ole siihen biologiseen isovanhempaan liittyviä traumoja eikä henkilökohtaisia muistoja, joten hänellä ei myöskään ole asiaan liittyviä ongelmia kuten vanhemmallaan.
Ainoa ongelma asiassa on korkeintaan äidin tai isän oma oireilu omista lapsuudentraumoistaan, ei tieto isovanhemmasta.
Joka on ikinä harrastanut sukututkimusta, tietää että joka suvussa on vaikka minkälaisia ihmisiä, rikoksia ja muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole kertonut kuka biologinen isä on. Lapset ovat sen ansiosta saaneet normaalin lapsuuden. Se on tärkeintä. Jos tietäisivät, heidän lapsuutensa loppuisi siihen ja he joutuisivat tekemisiin kohtuuttoman raskaiden asioiden kanssa. Siksi en aio kertoakaan.
Mitä vastaat, kun lapset kysyvät, kuka heidän isänsä on? Salailu tuottaa enemmän vahinkoa kuin tosiasiat. Pienille lapsille ei tarvitse kertoa ikäviä asioita vaan ikätason mukaisesti. Isommat osaavat käsitellä asioita kun vanhempi on itse sinut sen kanssa.
Luuletko tosiaan, että faktat ei koskaan selviö lapsille tai he ei ole niistä kiinnostuneita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä varmaan täydy kertoa. Kannattaa kuitenkin miettiä, miltä puolisosta tuntuisi, jos asia kuitenkin tulee jotain kautta ilmi. Todennäköisesti asian salaaminen ja siitä mahdollisesti seuraava luottamuspula olisi tällaisessa tapauksessa paljon suurempi juttu kuin itse asia. Erilaiset DNA-testit yleistyvät jatkuvasti, joten ei kannata luottaa, että se ei voisi mitenkään tulla esille.
Yksi potentiaalinen tilanne on myös, että lapsi tarvitsisi elinsiirtoa, jolloin ensimmäisenä lähdetään kartoittamaan lähisukulaisia sopivan luovuttajan löytämiseksi. Tai hänellä todetaan jokin perinnöllinen sairaus tms.
Elinsiirtoa tarvitseville haetaan kyllä nykyään luovuttajaa ensisijaisesti elinluovutustietokannoista. Lähisukulaisen sopivuus elinsiirtoon ei ole mikään automaatio, joten siksi koko lähisukua ei mitenkään automaattisesti kollata läpi. Elinsiirto on myös eettinen kysymys, joten siksikin lähisukulaisten sopivuuden kartoittamisesta on yleensä luovuttu. Ei lähisukulaisilta voida olettaa elinsiirtoa.
Ja vaikka se lapsi miten tarvitsisi elinsiirtoa, niin yli 20 vuotta sitten kuollut biologinen isovanhempi tuskin voi asiaa auttaa mitenkään.
Ei voisikaan auttaa, vaan se oli vain esimerkki tilanteesta, jossa tällainen asia voisi paljastua. Ei varmastikaan mikään maailman todennäköisin skenaario, mutta kannattaa muistaa, että mistään olemassa olevan tiedosta ei voi olla 100 % varma, että se ei paljastu ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole kertonut kuka biologinen isä on. Lapset ovat sen ansiosta saaneet normaalin lapsuuden. Se on tärkeintä. Jos tietäisivät, heidän lapsuutensa loppuisi siihen ja he joutuisivat tekemisiin kohtuuttoman raskaiden asioiden kanssa. Siksi en aio kertoakaan.
Miten omalla kohdallasi? Haluaisitko tietää, kuka biologinen isäsi on? Omalla kohdallani asia ei muuttaisi mitään siinä mielessä, että isäni on se henkilö, joka on minut kasvattanut, mutta kyllä minä haluaisin tietää itsestäni, mistä geneettiset juureni tulevat. Pitäisin myös aivan törkeänä loukkauksena, jos minulle selviäisi, että vanhempani olisivat pimittäneet tällaisen tiedon minulta, koska koen, että minulla on oikeus tietää juureni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kertonut kuka biologinen isä on. Lapset ovat sen ansiosta saaneet normaalin lapsuuden. Se on tärkeintä. Jos tietäisivät, heidän lapsuutensa loppuisi siihen ja he joutuisivat tekemisiin kohtuuttoman raskaiden asioiden kanssa. Siksi en aio kertoakaan.
Miten omalla kohdallasi? Haluaisitko tietää, kuka biologinen isäsi on? Omalla kohdallani asia ei muuttaisi mitään siinä mielessä, että isäni on se henkilö, joka on minut kasvattanut, mutta kyllä minä haluaisin tietää itsestäni, mistä geneettiset juureni tulevat. Pitäisin myös aivan törkeänä loukkauksena, jos minulle selviäisi, että vanhempani olisivat pimittäneet tällaisen tiedon minulta, koska koen, että minulla on oikeus tietää juureni.
Juuri näin. Lapsella on aina oikeus tietää biologiset vanhempansa. Tiedon salaaminen aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin totuus, oli se millainen tahansa.
Mieheni ei halua puhua perheestään pahemmin, hänellä selvästi traumoja ja on sanonut, että ei halua asiasta puhua.
Itse olen puhunut aika paljon kaikesta mutta olen jättänyt kertomatta että olen ollut pidemmässä parisuhteessa serkkuni kanssa. siitä on jo kauan eikä liity elämääni mitenkään (ei tietenkään suhteesta ollut lapsia) joten olen jättänyt kertomatta. Tiedä sitten kiinnostaisiko asia häntä sen kummemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppo varmasti huudella wttä pitää kertoa, salaaminen on väärin nönnönnön. Mutta miettikääpä omalle kohdalle esimerkiksi tilannetta, missä biologinen isä on vaikka joku tunnettu, yleisesti inhottu rikollinen. Yleensä tällaisen asian kanssa eläminen on jo itselle ihan täyttä helvettiä. Ja sekö pitäisi vielä siirtää omille lapsille? Itse en ainakaan halua lapsille sellaista tuskien taivalta.
Sillä lapsella ei ole siihen biologiseen isovanhempaan liittyviä traumoja eikä henkilökohtaisia muistoja, joten hänellä ei myöskään ole asiaan liittyviä ongelmia kuten vanhemmallaan.
Ainoa ongelma asiassa on korkeintaan äidin tai isän oma oireilu omista lapsuudentraumoistaan, ei tieto isovanhemmasta.
Joka on ikinä harrastanut sukututkimusta, tietää että joka suvussa on vaikka minkälaisia ihmisiä, rikoksia ja muuta.
Se on kuule vähän muutakin kuin joku yhyy-mun vanhemmat erosi- lapsuudentrauma. Se on koko elämän kestävä helvetti, että joutuu elämään sen asian kanssa kuka biologinen isä on. En halua samaa helvettiä omille lapsilleni. Heillä on oma hyvä isä joka on heidän biologinen isänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kertonut kuka biologinen isä on. Lapset ovat sen ansiosta saaneet normaalin lapsuuden. Se on tärkeintä. Jos tietäisivät, heidän lapsuutensa loppuisi siihen ja he joutuisivat tekemisiin kohtuuttoman raskaiden asioiden kanssa. Siksi en aio kertoakaan.
Mitä vastaat, kun lapset kysyvät, kuka heidän isänsä on? Salailu tuottaa enemmän vahinkoa kuin tosiasiat. Pienille lapsille ei tarvitse kertoa ikäviä asioita vaan ikätason mukaisesti. Isommat osaavat käsitellä asioita kun vanhempi on itse sinut sen kanssa.
Luuletko tosiaan, että faktat ei koskaan selviö lapsille tai he ei ole niistä kiinnostuneita?
Joissain tilanteissa on lapsen mielenterveyden kannalta parasta, että he eivät tiedä biologisesta isästä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppo varmasti huudella wttä pitää kertoa, salaaminen on väärin nönnönnön. Mutta miettikääpä omalle kohdalle esimerkiksi tilannetta, missä biologinen isä on vaikka joku tunnettu, yleisesti inhottu rikollinen. Yleensä tällaisen asian kanssa eläminen on jo itselle ihan täyttä helvettiä. Ja sekö pitäisi vielä siirtää omille lapsille? Itse en ainakaan halua lapsille sellaista tuskien taivalta.
Sillä lapsella ei ole siihen biologiseen isovanhempaan liittyviä traumoja eikä henkilökohtaisia muistoja, joten hänellä ei myöskään ole asiaan liittyviä ongelmia kuten vanhemmallaan.
Ainoa ongelma asiassa on korkeintaan äidin tai isän oma oireilu omista lapsuudentraumoistaan, ei tieto isovanhemmasta.
Joka on ikinä harrastanut sukututkimusta, tietää että joka suvussa on vaikka minkälaisia ihmisiä, rikoksia ja muuta.
Se on kuule vähän muutakin kuin joku yhyy-mun vanhemmat erosi- lapsuudentrauma. Se on koko elämän kestävä helvetti, että joutuu elämään sen asian kanssa kuka biologinen isä on. En halua samaa helvettiä omille lapsilleni. Heillä on oma hyvä isä joka on heidän biologinen isänsä.
Sinun traumat ei ole lastesi traumoja. Ne sinun traumat ei siirry lapsiin kertomalla kuka vanhempasi on. He kun eivät omaa minkäänlaista kontaktia kyseiseen ihmiseen eikä hänen tekemisiin. Heille ahdistavaa voi olla se, jos sinä olet traumatisoitunut ja ahdistunut.
Jos oma tausta on niin vaikea, että sitä kutsuu helvetiksi, kannattaa hakea apua ihan vain itseä varten. Omat vanhemmat ja heidän tekonsa ei määrittele omaa arvoa ja olemista.
Keskustelun aiheena on biologisen vanhemman salaaminen puolisolta/muilta perheenjäseniltä. Kyse ei ole siitä, onko ihmisellä lainkaan biologisia sisaruksia vai onko heitä paljon, vaan onko oikein salata tällainen tieto läheisimmiltä perheenjäseniltä.