Lue keskustelun säännöt.
Tarvitseeko puolisolle kertoa kaikkia asioita perhetaustasta?
05.09.2023 |
Mitkä on sellaisia että mitä pitäisi ehdottomasti kertoa?
Mietin kertoisinko yhtä asiaa. Se ei suoraan liity suhteeseemme mitenkään, eikä asialla ole enää oikeastaan mitään merkitystä. Minulla ja sisaruksellani on siis eri isät.
Kommentit (353)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppo varmasti huudella wttä pitää kertoa, salaaminen on väärin nönnönnön. Mutta miettikääpä omalle kohdalle esimerkiksi tilannetta, missä biologinen isä on vaikka joku tunnettu, yleisesti inhottu rikollinen. Yleensä tällaisen asian kanssa eläminen on jo itselle ihan täyttä helvettiä. Ja sekö pitäisi vielä siirtää omille lapsille? Itse en ainakaan halua lapsille sellaista tuskien taivalta.
Sillä lapsella ei ole siihen biologiseen isovanhempaan liittyviä traumoja eikä henkilökohtaisia muistoja, joten hänellä ei myöskään ole asiaan liittyviä ongelmia kuten vanhemmallaan.
Ainoa ongelma asiassa on korkeintaan äidin tai isän oma oireilu omista lapsuudentraumoistaan, ei tieto isovanhemmasta.
Joka on ikinä harrastanut sukututkimusta, tietää että joka suvussa on vaikka minkälaisia ihmisiä, rikoksia ja muuta.
Se on kuule vähän muutakin kuin joku yhyy-mun vanhemmat erosi- lapsuudentrauma. Se on koko elämän kestävä helvetti, että joutuu elämään sen asian kanssa kuka biologinen isä on. En halua samaa helvettiä omille lapsilleni. Heillä on oma hyvä isä joka on heidän biologinen isänsä.
Sinun traumat ei ole lastesi traumoja. Ne sinun traumat ei siirry lapsiin kertomalla kuka vanhempasi on. He kun eivät omaa minkäänlaista kontaktia kyseiseen ihmiseen eikä hänen tekemisiin. Heille ahdistavaa voi olla se, jos sinä olet traumatisoitunut ja ahdistunut.
Jos oma tausta on niin vaikea, että sitä kutsuu helvetiksi, kannattaa hakea apua ihan vain itseä varten. Omat vanhemmat ja heidän tekonsa ei määrittele omaa arvoa ja olemista.
Ja aivan varmasti ahdistuvat jos kuulisivat kyseisen henkilön nimen ja teot. Siksi en altista lapsiani asialle. Helppo se on ulkopuolisten huudella, kun eivät asiasta mitään tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppo varmasti huudella wttä pitää kertoa, salaaminen on väärin nönnönnön. Mutta miettikääpä omalle kohdalle esimerkiksi tilannetta, missä biologinen isä on vaikka joku tunnettu, yleisesti inhottu rikollinen. Yleensä tällaisen asian kanssa eläminen on jo itselle ihan täyttä helvettiä. Ja sekö pitäisi vielä siirtää omille lapsille? Itse en ainakaan halua lapsille sellaista tuskien taivalta.
Sillä lapsella ei ole siihen biologiseen isovanhempaan liittyviä traumoja eikä henkilökohtaisia muistoja, joten hänellä ei myöskään ole asiaan liittyviä ongelmia kuten vanhemmallaan.
Ainoa ongelma asiassa on korkeintaan äidin tai isän oma oireilu omista lapsuudentraumoistaan, ei tieto isovanhemmasta.
Joka on ikinä harrastanut sukututkimusta, tietää että joka suvussa on vaikka minkälaisia ihmisiä, rikoksia ja muuta.
Se on kuule vähän muutakin kuin joku yhyy-mun vanhemmat erosi- lapsuudentrauma. Se on koko elämän kestävä helvetti, että joutuu elämään sen asian kanssa kuka biologinen isä on. En halua samaa helvettiä omille lapsilleni. Heillä on oma hyvä isä joka on heidän biologinen isänsä.
Sinun traumat ei ole lastesi traumoja. Ne sinun traumat ei siirry lapsiin kertomalla kuka vanhempasi on. He kun eivät omaa minkäänlaista kontaktia kyseiseen ihmiseen eikä hänen tekemisiin. Heille ahdistavaa voi olla se, jos sinä olet traumatisoitunut ja ahdistunut.
Jos oma tausta on niin vaikea, että sitä kutsuu helvetiksi, kannattaa hakea apua ihan vain itseä varten. Omat vanhemmat ja heidän tekonsa ei määrittele omaa arvoa ja olemista.
Ja aivan varmasti ahdistuvat jos kuulisivat kyseisen henkilön nimen ja teot. Siksi en altista lapsiani asialle. Helppo se on ulkopuolisten huudella, kun eivät asiasta mitään tiedä.
Parempi ilmeisesti, että kuulevat jonkun sukulaisen, tuttavan tai muun asiasta tietävän "lipsauttamana"? Sukusalaisuuksilla on sellainen tapa, että se vaikeneminen ei asiaa paranna.
Mun ystävä, kun muutti pois kotoa, ei ole ikinä pitänyt mitään yhteyttä vanhempiinsa.
Tiesin kaikki ei ollut hyvin ja äidiltäni joskus kysyin tapahtuiko siellä jotain laitonta. Äitini on poliisi ja jos asiat olisi ollut huonosti, siihen olisi puututtu.
Jotain on tapahtunut, mutta ei ole tapahtunut minulle.
Ystäväni mies on kysynyt minulta kerro jotain puolison vanhemmista, olen sanonut ei kuulu minulle.
Ystävä on ystävä, eikä ole kiinni vanhemmissaan.
Puolisolle ei tarvitse kertoa kaikkea.
Miksi tuollaiset asiat jättäisi kertomatta rakkaalle puolisolle?
Ei kaikkea tarvi kertoa. En ole kertonut miehelle että isoisäni oli ss-mies, jolla ei ollut niin hyvä maine. En tiedä mitä mies tekisi sillä tiedolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppo varmasti huudella wttä pitää kertoa, salaaminen on väärin nönnönnön. Mutta miettikääpä omalle kohdalle esimerkiksi tilannetta, missä biologinen isä on vaikka joku tunnettu, yleisesti inhottu rikollinen. Yleensä tällaisen asian kanssa eläminen on jo itselle ihan täyttä helvettiä. Ja sekö pitäisi vielä siirtää omille lapsille? Itse en ainakaan halua lapsille sellaista tuskien taivalta.
Sillä lapsella ei ole siihen biologiseen isovanhempaan liittyviä traumoja eikä henkilökohtaisia muistoja, joten hänellä ei myöskään ole asiaan liittyviä ongelmia kuten vanhemmallaan.
Ainoa ongelma asiassa on korkeintaan äidin tai isän oma oireilu omista lapsuudentraumoistaan, ei tieto isovanhemmasta.
Joka on ikinä harrastanut sukututkimusta, tietää että joka suvussa on vaikka minkälaisia ihmisiä, rikoksia ja muuta.
Se on kuule vähän muutakin kuin joku yhyy-mun vanhemmat erosi- lapsuudentrauma. Se on koko elämän kestävä helvetti, että joutuu elämään sen asian kanssa kuka biologinen isä on. En halua samaa helvettiä omille lapsilleni. Heillä on oma hyvä isä joka on heidän biologinen isänsä.
Sinun traumat ei ole lastesi traumoja. Ne sinun traumat ei siirry lapsiin kertomalla kuka vanhempasi on. He kun eivät omaa minkäänlaista kontaktia kyseiseen ihmiseen eikä hänen tekemisiin. Heille ahdistavaa voi olla se, jos sinä olet traumatisoitunut ja ahdistunut.
Jos oma tausta on niin vaikea, että sitä kutsuu helvetiksi, kannattaa hakea apua ihan vain itseä varten. Omat vanhemmat ja heidän tekonsa ei määrittele omaa arvoa ja olemista.
Ja aivan varmasti ahdistuvat jos kuulisivat kyseisen henkilön nimen ja teot. Siksi en altista lapsiani asialle. Helppo se on ulkopuolisten huudella, kun eivät asiasta mitään tiedä.
Parempi ilmeisesti, että kuulevat jonkun sukulaisen, tuttavan tai muun asiasta tietävän "lipsauttamana"? Sukusalaisuuksilla on sellainen tapa, että se vaikeneminen ei asiaa paranna.
Kukapa sen kertoisi kun ei kukaan muu tiedä asiasta?
Minusta tuo asia on kuitenkin aika mitätön koko elämän mittakaavassa. Arkea täällä eletään niiden läheisten kanssa, ketkä on niitä todellisia vanhempia ja sukulaisia. Sillä ei ole tekemistä biologian kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä ymmärrä miksi tuollaista asiaa ei voi kertoa puolisolle. Itsellä jätin kertomatta erään perhesalaisuuden koska olen varma ettei puolisoni olisi yksinkertaisesti uskonut sitä, mutta tällaiset tpaukset on aika harvinaisia. Muista asioista kyllä kerroin, esim.erään sukulaisen mielenterveysongelmista yms
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helppo varmasti huudella wttä pitää kertoa, salaaminen on väärin nönnönnön. Mutta miettikääpä omalle kohdalle esimerkiksi tilannetta, missä biologinen isä on vaikka joku tunnettu, yleisesti inhottu rikollinen. Yleensä tällaisen asian kanssa eläminen on jo itselle ihan täyttä helvettiä. Ja sekö pitäisi vielä siirtää omille lapsille? Itse en ainakaan halua lapsille sellaista tuskien taivalta.
Sillä lapsella ei ole siihen biologiseen isovanhempaan liittyviä traumoja eikä henkilökohtaisia muistoja, joten hänellä ei myöskään ole asiaan liittyviä ongelmia kuten vanhemmallaan.
Ainoa ongelma asiassa on korkeintaan äidin tai isän oma oireilu omista lapsuudentraumoistaan, ei tieto isovanhemmasta.
Joka on ikinä harrastanut sukututkimusta, tietää että joka suvussa on vaikka minkälaisia ihmisiä, rikoksia ja muuta.
Se on kuule vähän muutakin kuin joku yhyy-mun vanhemmat erosi- lapsuudentrauma. Se on koko elämän kestävä helvetti, että joutuu elämään sen asian kanssa kuka biologinen isä on. En halua samaa helvettiä omille lapsilleni. Heillä on oma hyvä isä joka on heidän biologinen isänsä.
Sinun traumat ei ole lastesi traumoja. Ne sinun traumat ei siirry lapsiin kertomalla kuka vanhempasi on. He kun eivät omaa minkäänlaista kontaktia kyseiseen ihmiseen eikä hänen tekemisiin. Heille ahdistavaa voi olla se, jos sinä olet traumatisoitunut ja ahdistunut.
Jos oma tausta on niin vaikea, että sitä kutsuu helvetiksi, kannattaa hakea apua ihan vain itseä varten. Omat vanhemmat ja heidän tekonsa ei määrittele omaa arvoa ja olemista.
Ja aivan varmasti ahdistuvat jos kuulisivat kyseisen henkilön nimen ja teot. Siksi en altista lapsiani asialle. Helppo se on ulkopuolisten huudella, kun eivät asiasta mitään tiedä.
Parempi ilmeisesti, että kuulevat jonkun sukulaisen, tuttavan tai muun asiasta tietävän "lipsauttamana"? Sukusalaisuuksilla on sellainen tapa, että se vaikeneminen ei asiaa paranna.
Kukapa sen kertoisi kun ei kukaan muu tiedä asiasta?
Jos ei kukaan lapsuudenystäväsi, sukulainen, ex-naapuri tai kukaan sinut tuntenut ihminen asiaa tiedä, miten tämä tieto voisi olla ylipäätään jollekin toisen polven jälkeläiselle mitenkään järisyttävä tai pilata tämän elämän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikkea tarvi kertoa. En ole kertonut miehelle että isoisäni oli ss-mies, jolla ei ollut niin hyvä maine. En tiedä mitä mies tekisi sillä tiedolla.
Mitä mies tekee millään sinun sukua koskevalla tiedolla? Yhtä järkevä kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävä, kun muutti pois kotoa, ei ole ikinä pitänyt mitään yhteyttä vanhempiinsa.
Tiesin kaikki ei ollut hyvin ja äidiltäni joskus kysyin tapahtuiko siellä jotain laitonta. Äitini on poliisi ja jos asiat olisi ollut huonosti, siihen olisi puututtu.
Jotain on tapahtunut, mutta ei ole tapahtunut minulle.
Ystäväni mies on kysynyt minulta kerro jotain puolison vanhemmista, olen sanonut ei kuulu minulle.
Ystävä on ystävä, eikä ole kiinni vanhemmissaan.Puolisolle ei tarvitse kertoa kaikkea.
Öö, miten se sinun äidin ammatti tähän liittyy? Ei hän saa kertoa mitään salassa pidettävää tietoa sinulle missään tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo asia on kuitenkin aika mitätön koko elämän mittakaavassa. Arkea täällä eletään niiden läheisten kanssa, ketkä on niitä todellisia vanhempia ja sukulaisia. Sillä ei ole tekemistä biologian kanssa.
Samaa mieltä. Joku perusteli että lapsenlapsi voi tehdä dna-testin ja ihmetellä tuloksia. No hui kamala? Siinähän sitten olisi ihmeteltävää. Ei kai noita dna-testejä tehdäkään ellei haluta jotain ihmeteltävää.
Miten sisäsiittoisissa kunnassa pitää asua että pitää pelätä että joku päätyisi sänkyyn biologisen isänsä tai tämän lapsen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin että kerro jos sinulle tulee siitä hyvä mieli. Älä, jos ei.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo asia on kuitenkin aika mitätön koko elämän mittakaavassa. Arkea täällä eletään niiden läheisten kanssa, ketkä on niitä todellisia vanhempia ja sukulaisia. Sillä ei ole tekemistä biologian kanssa.
Se, kuka joku tuntematon sukulainen sattuu olemaan tai mitä hän on tehnyt on paljon pienempi asia kuin se, että oma vanhempi aktiivisesti valehtelee lapselleen tämän historiasta.
Ois kiva tietää tietyistä asioista ettei vaikkapa ala möläytteleen jotain tyhmää väärässä paikassa.
Vanhempani eivät kertoneet että minut on adoptoitu. Vahingossa sitten selvisi. Selvisi myös että kotseudulla koko kylä tiesi mutta minä en. Luottamus on mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo asia on kuitenkin aika mitätön koko elämän mittakaavassa. Arkea täällä eletään niiden läheisten kanssa, ketkä on niitä todellisia vanhempia ja sukulaisia. Sillä ei ole tekemistä biologian kanssa.
Se, kuka joku tuntematon sukulainen sattuu olemaan tai mitä hän on tehnyt on paljon pienempi asia kuin se, että oma vanhempi aktiivisesti valehtelee lapselleen tämän historiasta.
Eihän se lapsen vanhemman oman vanhemman biologisuus ole mitenkään sen lapsen omaa historiaa.
Pitäisin todella outona jos ei tuollaista asiaa pystyisi kertomaan, enkä kyllä katsoisi hyvällä jos saisin myöhemmin jotain muuta kautta asiasta tietää. Viimeistään siinä vaiheessa jos/kun aletaan perhettä perustamaan, olisi hyvä olla noista asioista rehellinen.
Mielestäni esimerkiksi sen salaaminen, jos lähisuvussa on joku tunnettu ja yleisesti inhottu rikollinen, on jo törkeää kumppania kohtaan. Hänellä pitää olla oikeus rehellisin tiedoin arvioida, haluaako pistää kyseisen suvun geenejä eteenpäin.
Kuvitteletko tosiaan, että asian voi pitää salassa eikä se salailu aiheuta ongelmia? Lapselle se on viesti, että hänessä itsessään on vikaa, jos vanhempi valehtelee ja salailee niin olennaista asiaa. Se on pahempaa kuin tosiasiat.