Lue keskustelun säännöt.
Merkitseekö se kumppanin ulkonäkö sittenkään?
05.09.2023 |
Tällä palstalla on keskusteluita joissa sanotaan että kun kumppania parisuhteeseen valitaan niin ulkonäkö merkitsee valtavan paljon. Teen nyt sitten päinvastasen aloituksen.
Käytän nyt esimerkkinä vaikkapa hölmöjä telkkariohjelmia. Esim "Naked Attraction" deittailuohjelmassa mies valitsee naisen (tai nainen valitsee miehen) ihan vain puhtaasti ulkonäön perusteella, vieläpä alastoman ulkonäön perusteella. Valinnan jälkeen tuo kaksikko menee treffeille jonka jälkeen he sitten päättävät että kannattaako heidän jatkaa toistensa tapailua. No, useimmiten: mönkään menee! Eli ne ei todellakaan toisiaan halua niiden yksien treffien jälkeen enää ikinä nähdä, vaikka toistensa ulkonäöstä tykkäsivätkin.
Kun taas... eiköhän niitä ole myös sellasia deittailuohjelmia joissa ensin tutustutaan näkemättä toista. Mun veikkaus: parinvalinta onnistuu paremmin! Eli kun on pari valittu sokkona puhtaasti persoonallisuuden perusteella niin sitten he viihtyvät yhdessä pidempään. Mutta tämä nyt vain on mun veikkaus koska luojan kiitos en ole järin paljoa mitään noin hölmöjä ohjelmia katsonut.
Kommentit (43)
Tottakai se vaikuttaa. Lihava nainen esimerkiksi ei herätä minkäänlaisia haluja. Ei sellasen kanssa parisuhteesta tulisi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan totta.
Olen itse ihan kivan näköinen ja saan seuraa helposti, mutta ulkonäkö ei todellakaan ole merkitsevä tekijä!
En tiedä miksi se tällä palstalla näyttää olevan niin tärkeää, onko se sitä ihmisille joilla ulkonäköä ei ole? Vaikuttaisi siltä.
Parisuhde on myös seksisuhde, joten ehdottomasti ulkonäöllä on merkitystä. Ihmisen pitää olla sellainen, jonka kokee puoleensavetäväksi, haluttavaksi, sellaiseksi jota haluaa katsella ja kosketella.
Se taas ei tarkoita, että pelkkä puoleensavetävä ulkonäkö riittäisi vaan lisäksi pitää olla myös yhteensopivat luonteet, arvomaailmat, elämäntavat, tulevaisuuden suunnitelmat jne.
(Puoleensavetävä ulkonäkö taas ei tarkoita klassista kauneutta tai komeutta, minkä jokainen neuronormaali ymmärtää. Eipä tuo omakaan mies Dressmann-malliksi taatusti kelpaisi mutta minun silmääni miellytti ensihetkestä alkaen niin, että jo ensitreffeillä pyrin koskemaan tekosyyn varjolla ja treffien jälkeen laitoin jo samana iltana viestiä perään.)
Vierailija kirjoitti:
Tottakai se vaikuttaa. Lihava nainen esimerkiksi ei herätä minkäänlaisia haluja. Ei sellasen kanssa parisuhteesta tulisi mitään.
Ehdottomasti tämä.
Pienikin ylipaino on totaalinen turnoff.
Ap jatkaa... Voisin kertoa mun omat kokemukset. Joskus nuorena käytin netissä deittailusivustoja. En laittanut profiiliini kuvaa. Se oli kohtuullisen yleistä että ihmisillä ei profiileissaan kuvia ollut. Ja tosiaan: ihan kohtuullisesti synkkasi vaikkei niistä tapailuista sitten lopulta mitään suurta kehkeytynytkään.
Elämäni ainoa suuri hyvä parisuhde oli henkilön kanssa joka ensin oli todella pitkään vain mun kirjekaveri - ilman valokuvia.
Eli mulla on parhaiten valikoitunut kumppani juurikin näkemättä toisen ulkonäköä pitkään aikaan ollenkaan.
Kun taas ne kerrat kun ulkonäkö on ollut mukana pelissä niin kumppani on valikoitunut katastrofaalisen pahasti. Joku kumppani jostain baarista, joku toinen harrastuksesta, kolmas opinnoista, neljäs töistä,... emme ole sopineet yhteen ollenkaan joten en todellakaan tajua miksi edes olimme yhdessä, hetkeäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai se vaikuttaa. Lihava nainen esimerkiksi ei herätä minkäänlaisia haluja. Ei sellasen kanssa parisuhteesta tulisi mitään.
Ehdottomasti tämä.
Pienikin ylipaino on totaalinen turnoff.
Ei minulle vaan ole, vaikka olen aina hyvin huoliteltu, kiinnostun monen näköisistä miehistä. Persoona ratkaisee!
Mä ja mun mies oltiin alunperin kirjekavereita. Siinä vaiheessa kun tavattiin livenä ja oltiin sitä ennen jo ehditty molemmat ajatella että ehkä voitais olla enemmänkin kuin kavereita, niin ei se toisen ulkonäkö mitään merkannut koska toisen näki jo ns. kauniina koska tykkäsi toisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde on myös seksisuhde, joten ehdottomasti ulkonäöllä on merkitystä. Ihmisen pitää olla sellainen, jonka kokee puoleensavetäväksi, haluttavaksi, sellaiseksi jota haluaa katsella ja kosketella.
Se taas ei tarkoita, että pelkkä puoleensavetävä ulkonäkö riittäisi vaan lisäksi pitää olla myös yhteensopivat luonteet, arvomaailmat, elämäntavat, tulevaisuuden suunnitelmat jne.
(Puoleensavetävä ulkonäkö taas ei tarkoita klassista kauneutta tai komeutta, minkä jokainen neuronormaali ymmärtää. Eipä tuo omakaan mies Dressmann-malliksi taatusti kelpaisi mutta minun silmääni miellytti ensihetkestä alkaen niin, että jo ensitreffeillä pyrin koskemaan tekosyyn varjolla ja treffien jälkeen laitoin jo samana iltana viestiä perään.)
Ulkonäköäkö kohtaan sinä tunnet sitä "puoleensavetävää tunnetta", himoa, seksihaluja, lähestymishaluja, kosketteluhaluja,..? Ulkonäönkö sinä haluat viedä sänkyyn kanssasi?
Eikös se kuitenkin voisi mennä pikemminkin näin: jos on kehkeytynyt toista ihmistä kohtaan jotain syviä tunteita ihan ulkonäöstä riippumatta niin sitten alkaa muodostua myös noita fyysisesti puoleensavetäviä tunteita?
Sinäkö haluat viedä sänkyyn sen joka näyttää hyvältä? Eikö sen kuitenkin pitäisi mennä niin että haluat viedä sänkyyn sen josta välität?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kauneus on katsojan kirjoitti:
en rumaa pystyisi katsomaan
Aika monet vauvat ovat rumia ja silti niiden äidit niitä katsovat.
Miksi valitset itsellesi kumppanin jos et välitä hänestä yhtä paljon kuin mitä äiti välittää vauvastaan?
Miksi valitset itsellesi kumppanin josta et välitä ihan maksimaalisen paljon?
Miksi haluat viettää aikaa intiimisti sellaisen ihmisen kanssa josta et välitä tasan sataprosenttisesti?
Olen kahdesti saanut pidemmän parisuhteen nettideiteistä, mutta niistä on jo aika kauan. Silloin nettideittailu oli vähän erilaista. Molemmilla kerroilla kummallakaan ei ollut kuvaa ja juteltiin niin aika pitkään. Vasta kun ensimmäiset treffit oli sovittu, vaihdettiin kuvat. Tuntuu nyt aika viattomalta.
Nykyään profiileissa lukee, etteivät vastaa kuvattomille. Halutaan joka monta kuvaa eri kulmista. Näistä "kuvat ensin" treffeistä ei ole tullut mitään, eikä moni edes halua jutella kunnolla vaan on kiire päästä näkemään livenä tykkääkö ulkonäöstä, äänestä, kehonkielestä jne. Koko homma on mennyt selvästi pinnallisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Persoonallisuus on tärkein, mutta kyllä sitä kumppania jollain tavalla täytyy pitää viehättävänä. Sitten on vielä se kuuluisa kemia mikä mielestäni on kaikista tärkein, joidenkin kanssa sitä vain on ja joidenkin kanssa ei. Voi olla vaikka miten komea ja mukava henkilö, mutta jostain syystä hänen kanssa vaan se kemia puuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Mä ja mun mies oltiin alunperin kirjekavereita. Siinä vaiheessa kun tavattiin livenä ja oltiin sitä ennen jo ehditty molemmat ajatella että ehkä voitais olla enemmänkin kuin kavereita, niin ei se toisen ulkonäkö mitään merkannut koska toisen näki jo ns. kauniina koska tykkäsi toisesta.
Tosi hyvin sanottu! Oma rakas on aina kaunis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kauneus on katsojan kirjoitti:
en rumaa pystyisi katsomaan
Aika monet vauvat ovat rumia ja silti niiden äidit niitä katsovat.
Miksi valitset itsellesi kumppanin jos et välitä hänestä yhtä paljon kuin mitä äiti välittää vauvastaan?
Miksi valitset itsellesi kumppanin josta et välitä ihan maksimaalisen paljon?
Miksi haluat viettää aikaa intiimisti sellaisen ihmisen kanssa josta et välitä tasan sataprosenttisesti?
No tuo viimeinen kohta vastaa aika hyvin omaan kommenttiisi. Äitilapsisuhde on täysin eri asia kuin intiimisuhde. Intiimisuhde nimenomaan perustuu siihen, että kokee sen toisen henkilön seksuaalisesti haluttavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde on myös seksisuhde, joten ehdottomasti ulkonäöllä on merkitystä. Ihmisen pitää olla sellainen, jonka kokee puoleensavetäväksi, haluttavaksi, sellaiseksi jota haluaa katsella ja kosketella.
Se taas ei tarkoita, että pelkkä puoleensavetävä ulkonäkö riittäisi vaan lisäksi pitää olla myös yhteensopivat luonteet, arvomaailmat, elämäntavat, tulevaisuuden suunnitelmat jne.
(Puoleensavetävä ulkonäkö taas ei tarkoita klassista kauneutta tai komeutta, minkä jokainen neuronormaali ymmärtää. Eipä tuo omakaan mies Dressmann-malliksi taatusti kelpaisi mutta minun silmääni miellytti ensihetkestä alkaen niin, että jo ensitreffeillä pyrin koskemaan tekosyyn varjolla ja treffien jälkeen laitoin jo samana iltana viestiä perään.)
Ulkonäköäkö kohtaan sinä tunnet sitä "puoleensavetävää tunnetta", himoa, seksihaluja, lähestymishaluja, kosketteluhaluja,..? Ulkonäönkö sinä haluat viedä sänkyyn kanssasi?
Eikös se kuitenkin voisi mennä pikemminkin näin: jos on kehkeytynyt toista ihmistä kohtaan jotain syviä tunteita ihan ulkonäöstä riippumatta niin sitten alkaa muodostua myös noita fyysisesti puoleensavetäviä tunteita?
Sinäkö haluat viedä sänkyyn sen joka näyttää hyvältä? Eikö sen kuitenkin pitäisi mennä niin että haluat viedä sänkyyn sen josta välität?
Olen kerran elämässäni erehtynyt suhteeseen, jossa en ensisilmäyksellä pitänyt miehen ulkonäöstä, mutta koska olimme viestitelleet ja soitelleet jo muutamia viikkoja, ajattelin etten halua olla pinnallinen vaan jatkaa tutustumista. Olihan hän kiva mies.
Tuhlasin puolitoista vuotta meidän molempien aikaa. En missään vaiheessa alkanut kokea häntä haluttavaksi. Sain kyllä orgasmin seksissä, koska hän oli hyvä käyttämään suutaan ja sormiaan, mutta minun ei koskaan tehnyt mieli seksiä hänen kanssaan. Minun ei tehnyt mieli mennä hänen kainaloonsa, ei halailla häntä, ei katsella häntä, ei mitään läheisyyttä. Kun olimme erillämme, kuvittelin ikävöiväni häntä, mutta todellisuudessa "ikävöin" sitä, että sain kokea olevani parisuhteessa enkä enää sinkku.
Mitä pitemmälle suhde eteni, sitä enemmän aloin vältellä kaikkea läheisyyttä. Keksin riidanaiheita, ettei tarvitsisi olla lähekkäin, vältin tapaamisia.
Tuosta kokemuksesta viisastuneena en ikinä enää yritä aloittaa suhdetta mieheen, josta en välittömästi tiedä, että häntä haluan katsella, kosketella ja hänen kanssaan haluan seksiä. Nykyinen puolisoni on sellainen. Joskus jään ihan vain katselemaan ikkunasta, kun hän tekee ulkotöitä, koska hän on niin iso ilo silmälle. Vaikka ei edelleenkään varmasti kelpaisi miesmalliksi.
Toisille merkitsee, toisille ei. Oma parisuhteeni on siitä jännä, että kun se alkoi, olin sairaalloisen ylipainoinen ja sen takia aivan kauhean näköinen, mies taas on hoikka ja urheilullinen ja hyvän näköinen. Olikin hyvin vaikea uskoa, että hän on muuten kuin ehkä säälistä minusta kiinnostunut. Mutta hän oli.
On tästä myöhemmin juteltukin, ja hän sanoo, että ei ulkonäkö hänelle oikeastaan mitään merkitse kun vakavaa suhdetta hakee. Ekan vaimon otti nuorena ja tyhmänä ulkonäön varassa, ja suhde oli yksi hlvetti. Sittemmin huomasi, että jos nainen on tosi mukava, niin siihen ulkonäköönkin ihastuu ajan kanssa, vaikka alussa se ei olisi viehättänyt. ja myös toisinpäin, eli vaikka olisi mikä kaunotar, mutta jos jatkuvasti on riitaa ja kitkaa, se ihminen ei enää näytä viehättävältä ja haluttavalta. Hän ihastui minuun työkaverina, ensin platonisen kaveruuden kautta, ja sanoi, ettei se "pyöreys" (160cm/130 kg) haitannut, vaan näytti lähinnä sekin söpöltä koska hän tykkäsi niin minusta ihmisenä. Eikä ole tosiaan ikinä, koskaan, mitenkään ilmaissut että haittaisi, ja seksielämä on ollut aina vilkasta. Sittemmin olen laihtunut lähelle normaalipainoa ja lihavuuden syyksi osoittautui kilpirauhasen vajaatoiminta. Mutta tosiaan mies ihastui minuun paksuimmillani ja ulkonäöstä riippumatta. Mutta se on näin hänelle, ei kaikille muillle.
Kynsien pureskelu, suussa uitetut sormet. Todellinen turn off.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kauneus on katsojan kirjoitti:
en rumaa pystyisi katsomaan
Aika monet vauvat ovat rumia ja silti niiden äidit niitä katsovat.
Miksi valitset itsellesi kumppanin jos et välitä hänestä yhtä paljon kuin mitä äiti välittää vauvastaan?
Miksi valitset itsellesi kumppanin josta et välitä ihan maksimaalisen paljon?
Miksi haluat viettää aikaa intiimisti sellaisen ihmisen kanssa josta et välitä tasan sataprosenttisesti?
No tuo viimeinen kohta vastaa aika hyvin omaan kommenttiisi. Äitilapsisuhde on täysin eri asia kuin intiimisuhde. Intiimisuhde nimenomaan perustuu siihen, että kokee sen toisen henkilön seksuaalisesti haluttavaksi.
Sanan intiimi määritelmä on näköjään vähän epämääräinen, joten näköjään "intiimi" oli huono sanavalinta. Kaipa sen voi tulkita sinun tavoin siten että "intiimi = fyysinen läheisyys". Seksiä sisältävä suhde.
Mutta sen voi myös ehdottomasti tulkita että "intiimi = emotionaalinen läheisyys". Rakastava suhde.
Jotenkas...
Äitilapsisuhde = rakastava suhde.
Parisuhde = rakastava suhde.
Joten sikäli äitilapsisuhde ja parisuhde ovat sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä ja mun mies oltiin alunperin kirjekavereita. Siinä vaiheessa kun tavattiin livenä ja oltiin sitä ennen jo ehditty molemmat ajatella että ehkä voitais olla enemmänkin kuin kavereita, niin ei se toisen ulkonäkö mitään merkannut koska toisen näki jo ns. kauniina koska tykkäsi toisesta.
Tosi hyvin sanottu! Oma rakas on aina kaunis.
Miksi näissä "onko ulkonäöllä merkitystä" keskusteluissa siirrytään aina puhumaan kauneudesta tai komeudesta? En usko, että tuo oma mieheni on yleisesti ottaen komea. Hiukset ovat ohentuneet, kasvoissa on arpia pahan aknen jäljiltä, kasvonpiirteet ovat epäsymmetriset, hampaat osin ristissä... mutta herramunvereni miten haluttava hän on, kun hänen sinisissä silmissään on pilkettä ja hän hymyilee!
Jospa onkin niin, että sekä ulkonäöllä, että persoonallisuudella on merkitystä?