Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksia? Puoliso muuttui lapsensa synnyttyä (uusperhe)
30.08.2023 |
Teen aloituksen silläkin uhalla, että sontaa sataa niskaan, koska uusperhe. Mutta jospa joku osaisi kertoilla mahdollisia omia kokemuksiaan suunnilleen vastaavassa tilanteessa, niin saisi vähän perspektiiviä asioihin jatkokäsittelyä ajatellen.
Tilanne on siis se, että meillä on uusperhe, jossa vain minulla oli lapsia ennestään. Seurustelimme aluksi noin 9kk ihan vaan kahden kesken ennen kuin edes otin puolison puheeksi lasteni kanssa. Tämän jälkeen meni vielä hetki, että tapasivat. Kaikki meni hyvin ja aloimme hissukseen viettää aikaa yhdessä enemmän. Jossain vaiheessa sitten puoliso asui meillä aina, kun lapseni olivat minulla ja kahdestaan asuimme, kun lapset olivat toisen vanhemman luona. Asiat sujuivat hyvin, en odottanut puolisoni "rakastuvan" lapsiini, mutta tulivat toimeen ja tykkäsivät toisistaan ja teimme usein asioita yhdessä (lautapelejä, leikkipuistoilua, uimista, päiväretkiä, leffoja, kävelyjä, talvilajeja, lukemista jne). Meillä oli välillä haastavaa puolison epävarmuuksien ja mustasukkaisuuden vuoksi, mutta asiat muuttuivat kuitenkin parempaan suuntaan. Jälkiviisas voi tietysti tässä vaiheessa olla, mutta silloin hän osasi puhua ja kääntää kaiken hyväksi.
Tätä yhteiseloa oli jatkunut jo pitkästi yli vuoden verran, kun puolison oma asunto myytiin. Hän itse halusi laittaa sen myyntiin ja että etsisimme yhteisen kodin. Tuota reilun vuoden yhdessä asumista oli siis edeltänyt myös koko porukan tutustumisvaihe + meidän kahdenkeskinen seurusteluvaiheemme. Hän muutti osoitteensa virallisesti luokseni, mutta käytännössä juuri mikään ei tuossa kohtaa muuttunut, koska hänhän oli jo muutenkin asunut kanssamme.
Löysimme jonkin ajan kuluttua yhteisen kodin ja muutimme sinne. Edelleen hän tuli hyvin toimeen lasteni kanssa, mutta ehkä jotain pientä oli muuttunut näin jälkikäteen ajateltuna. Hän alkoi ottaa hiukan enemmän "käskyttäjän" roolia, mutta minusta se vaikutti ihan normaalilta. Aiemmin hän ei nimittäin oikein ollut uskaltanut käskyttää tai komentaa lapsiani, vaikka siihen olisi joskus ollut ihan aihetta ja myös minun siunaus.
Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle), yhteiset tekemiset olivat pikkuhiljaa jääneet pois ja kun yritin jotain ehdottaa, niin vastaus oli luokkaa "onko pakko?".
Vauvan synnyttyä tilanne paheni huomattavasti. Lapseni eivät saaneet oikein olla vauvan lähellä (kyse ei ole mistään täysin vahdittavista pikkulapsista, vaan kouluikäisistä), eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan. Kun puhutin häntä näistä jutuista useita useita kertoja, niin vastaus oli luokkaa "minä maksan heidän asumisestaan, he eivät maksa mitään". Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin.
(Jatkuu seuraavassa viestissä)
Kommentit (428)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko ketjua lukematta kysyisin AP:ltä, kuinka paljon vanhempien lasten toinen vanhempi puuttuu lasten elämään ja kasvatukseen?
Oma kokemukseni uusperheestä osoitti sen, että perheen ulkopuoliset vanhemmat tulee rajata todella tiukasti ulkopuolelle. On ne toisen vanhemman jutut ja sitten on oman perheen jutut. Ellei uusperheen molemmat vanhemmat tunne todella olevansa sen perheyksikön määräysvaltaisia ja varsinkin jos ei ole sitä tunnetta, ettei omaa perhettä koskevia päätöksiä tehdä myös sen ulkopuolella, ihminen turhautuu varsin helposti.
Hei, hyvä kysymys, sillä olen ymmärtänyt , että exät usein sotkevat pakkaa entisestään.
Meillä isojen lasten toinen vanhempi ei puutu meidän asioihin, tapoihin tai sääntöihin mitenkään enkä minä puutu hänen aikaansa. Olemme olleet koko ajan todella hyvissä väleissä ja pystymme sopimaan asiat kuten aikuiset. Mahdumme samaan tilaan, koulun juhliin ja yhteisten kummilasten synttäreille samaan aikaan oikein hyvin. Tilanne on siis enemmän kuin ideaali sen suhteen. Pidämme kiinni sovitusta rytmistä, mutta tietysti muutaman kerran vuodessa joustamme tarvittaessa suuntaan tai toiseen, jos toisella on jotain erityistä menoa. Pyhät ja lomat menevät ennaltasuunnitellusti myös koko ajan. Puolisoni on tavannut muutamia kertoja eksäni ja tulevat asiallisen kohteliaasti juttuun.
Tietysti esim kouluun liittyvät haasteet ja linjaukset sekä harrastusmenot käsittelen ensisijaisesti lasten vanhemman kanssa, mutta puhun niistä kyllä myös puolisolleni ääneen. Viime aikoina tosin olen menettänyt luottamustani puolisoon sen verran, etten kerro hänelle enää lasten arkaluontoisia tai yksityisiä asioita, koska minusta tuntuu ettei hän ole osoittanut olevansa sellaisen luottamuksen arvoinen.
Kiitos taas kaikista kommenteista tähän asti. Osan olen ehtinyt lukea, kaikkiin en varmasti ehdi kommentoida, kun tekstiä tulee niin nopeasti. Mutta jokaisen kommentin luen tarkasti ja ajatuksella. Pyrin vastailemaan joihinkin viesteihin illemmalla.
Ap.
En yllättynyt, että vastaat juuri sellaiseen viestiin, jossa ongelman ydin yritetään vierittää ihan väärille tahoille (exille).
Ongella on kuitenkin sinun ja lasten. Sinä annat joka päivä lastesi kärsiä sietämättömiä olosuhteita. Sitä ei voi oikeuttaa millään. Kaikkein vähiten vetoamalla yhteiseen lapseen. Ai että uhraisit kaksi vanhinta, jotta nuorin saa ehjän, vaikkakin häiriintyneen kotielämän? Haloo, ryhdistäydy nainen!
Voi jestas näitä teorioita.
En ole uhraamassa mitään enkä ketään. Kirjoitanko jotenkin epäselvästi vai mistä on kyse, kun heitellään tämmöisiä kommentteja etten välitä isoista lapsista ja olen jäämässä huonoihin oloihin lapsista viis jne?
Juurihan tuossa kirjoitin, etten ole vielä ehtinyt lukea edes kaikkia, saati vastailla ja että pyrin vastaamaan myöhemmin joihinkin viesteihin. En pysty millään kommentoimaan kaikkiin.
Tämän viestin valitsin siksi, kun eksistä ei ole ollut vielä puhetta ja joidenkin uusperheiden ongelmat johtuvat isosti siitä, että lasten toinen vanhempi sekoittaa lusikkansa soppaan jatkuvasti. Ajattelin nyt vaan avata tätä(kin) näkökulmaa asiassa ennen kuin sitä lähdetään spekuloimaan tässä minun tapauksessa enemmän, ihan turhaan.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole kommenttia ap:n tilanteeseen, muuta kuin voimia tilanteen ratkaisemiseen!
Mielenkiintoista, miten moni kommentoija on saanut vahvan mielikuvan ap:n perheen sukupuolista, vaikka niitä ei ole mainittu. Kertoo varmaan siitä, että perhetilanne tuntuu monelle jollain tavalla samaistuttavalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
"Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan."
Tuollaiset kriisit ja ja käytös mitä aloituksessa on kuvailtu ja on jatkunut jo vuoden , ei todella kuulu asiaan. Ei oikeasti kuulu. On vastuutonta kannustaa ap:tä jäämään lasten kannalta noin haitalliseen tilanteeseen.
Kiinnitin huomiota omassa kertomuksessasi myös siihen, että mielestäsi aiemmat lapset eivät saisi vaikuttaa ajankäyttöön tai raha-asioihin uusioperheessä. Tottakai ne vaikuttaa. Olen samaa mieltä siitä, että jos on vastuussa asioista, tulee olla myös päätäntävaltaa ja yhdessä päätetään perheen asioista lähtökohtaisesti. Ap:n tapauksessa kuitenkin tätä a:n puoliso käyttää tätä päätäntävaltaa nyt lapsille hyvin haitallisella tavalla.
Missä sanoin omassa tekstissäni, että lapset eivät saisi vaikuttaa ajankäyttöön tai rahan menoon?
Mm noissa allaolevissa poiminnoissa ainakin viittaat vahvasti tuollaiseen ajattelutaaan toisessa osassa tekstiäsi:
"Onko kumppanillasi aikaa itselleen, osallistutko yhteisen lapsenne hoitoon yhtä lailla silloinkin, kun lapset edellisestä liitosta ovat teillä?"
"Annatko puolisollesi huomiota ja kiitosta silloin kun vanhemmat lapsesi ovat teillä, vai kiinnitätkö kaiken huomiosi lapsiisi? Eli jääkö parisuhteenne tauolle aina silloin, kun lapset ovat teillä? Osallistutko yhteisen lapsen kuluihin yhtälailla?"
"Maksatko ruoista puolet, vakuutuksista puolet, vaunuista, sängyistä ja muista tarvikkeista puolet..."
No ap kyllä tosin aloituksessa mainitsi kuitenkin itse kustantavansa kaikki omien lastensa kulut ja että puoliso ei ole yksin hänen lapsiaan juuri hoitanut.
Ja sinä itse siis odotat puolisoltasi huomiota ja kiitosta säännöllisesti (ks. toinen lainaus), mutta sinusta on myös normaalia, ettei ap:n puoliso sano apn:n lapsille koskaan mitään positiivista....?
Nuilla kysymyksillä pyrin herättämään ap:ta ajattelemaan perheen dynamiikkaa. Kysymykset eivät tarkoita sitä, etteikö lapset saisi vaikuttaa mihinkään millään tavalla, mutta jos käy niin, mitä todella usein uusperheissä käy, että puoliso on täysin näkymätön lapsiviikoilla, jopa niin että kaikki kosketus ja keskustelu yhdessä jää täysin (tätäkin tapahtuu todella usein), niin se ei ole terve muutos eikä myöskään hyväksi lapsille. Vähän sama kun ydinperheessä lapsen syntymän myötä kumppani unohdetaan aivan täysin, sekään ei ole tervettä eikä takaa hyvää parisuhteelle, vaan ennen pitkää perhe ja suhde hajoaa siihen, koska toinen ei koe olevansa parisuhteessa, vaan asuvansa kämppiksenä ventovieraan kanssa. Ihan samalla tavalla ja jopa korostuneesti uusperheessä tulee muistaa se parisuhde, koska se on koko uusperheen ydin. Eikä sekään ole tervettä eikä hyvää käytöstä, että vanhempien lasten läsnäollessa yhteinen lapsi menettää toisen vanhempansa täysin. Tätäkin tapahtuu todella usein. Vanhemmille lapsille pyritään kompensoimaan ero ja erossa olo sillä, että yhteinen lapsi jää aivan täysin kumppanin harteille silloin kun vanhemmat lapset ovat kotona. Mitä vanhemmaksi yhteinen lapsi kasvaa, sen vahingollisemmaksi asetelma käy myös hänen kannaltaan, sillä toinen vanhempi hylkää hänet aina kun vanhemmat lapset tulevat käymään.
Jos edellä mainittuja käyttäytymismalleja löytyy jollakin asteella, niin ne voivat mahdollisesti vaikuttaa kumppanin käytökseen. Uusperheissä parisuhde on koko homman ydin ja jos parisuhde ei toimi, niin se heijastuu aina lapsiin. Uskaltaisin heittää jopa sellaisen väitteen, että 99,9% tapauksissa, joissa uusperheessä on minkäänlaista ongelmaa, vaikkakin se näyttäytyisi lapsiin kohdistuvana, niin syynä on aina aikuisten välinen parisuhde ja sen ongelmat. Suomessa ei montaa Sirpa Laamasta ole, joten on mahdottomuus, että kaikki niin sanotut pahat äitipuolet ja isäpuolet ovat vain kamalia sadistisia psykoja. Tämä on tietysti se helpoin ja kivoin selitys, että aina ne äiti- ja isäpuolet on niitä kamalia ja hirviöitä ja mitään muuta syytä ei voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko ketjua lukematta kysyisin AP:ltä, kuinka paljon vanhempien lasten toinen vanhempi puuttuu lasten elämään ja kasvatukseen?
Oma kokemukseni uusperheestä osoitti sen, että perheen ulkopuoliset vanhemmat tulee rajata todella tiukasti ulkopuolelle. On ne toisen vanhemman jutut ja sitten on oman perheen jutut. Ellei uusperheen molemmat vanhemmat tunne todella olevansa sen perheyksikön määräysvaltaisia ja varsinkin jos ei ole sitä tunnetta, ettei omaa perhettä koskevia päätöksiä tehdä myös sen ulkopuolella, ihminen turhautuu varsin helposti.
Hei, hyvä kysymys, sillä olen ymmärtänyt , että exät usein sotkevat pakkaa entisestään.
Meillä isojen lasten toinen vanhempi ei puutu meidän asioihin, tapoihin tai sääntöihin mitenkään enkä minä puutu hänen aikaansa. Olemme olleet koko ajan todella hyvissä väleissä ja pystymme sopimaan asiat kuten aikuiset. Mahdumme samaan tilaan, koulun juhliin ja yhteisten kummilasten synttäreille samaan aikaan oikein hyvin. Tilanne on siis enemmän kuin ideaali sen suhteen. Pidämme kiinni sovitusta rytmistä, mutta tietysti muutaman kerran vuodessa joustamme tarvittaessa suuntaan tai toiseen, jos toisella on jotain erityistä menoa. Pyhät ja lomat menevät ennaltasuunnitellusti myös koko ajan. Puolisoni on tavannut muutamia kertoja eksäni ja tulevat asiallisen kohteliaasti juttuun.
Tietysti esim kouluun liittyvät haasteet ja linjaukset sekä harrastusmenot käsittelen ensisijaisesti lasten vanhemman kanssa, mutta puhun niistä kyllä myös puolisolleni ääneen. Viime aikoina tosin olen menettänyt luottamustani puolisoon sen verran, etten kerro hänelle enää lasten arkaluontoisia tai yksityisiä asioita, koska minusta tuntuu ettei hän ole osoittanut olevansa sellaisen luottamuksen arvoinen.
Kiitos taas kaikista kommenteista tähän asti. Osan olen ehtinyt lukea, kaikkiin en varmasti ehdi kommentoida, kun tekstiä tulee niin nopeasti. Mutta jokaisen kommentin luen tarkasti ja ajatuksella. Pyrin vastailemaan joihinkin viesteihin illemmalla.
Ap.
En yllättynyt, että vastaat juuri sellaiseen viestiin, jossa ongelman ydin yritetään vierittää ihan väärille tahoille (exille).
Ongella on kuitenkin sinun ja lasten. Sinä annat joka päivä lastesi kärsiä sietämättömiä olosuhteita. Sitä ei voi oikeuttaa millään. Kaikkein vähiten vetoamalla yhteiseen lapseen. Ai että uhraisit kaksi vanhinta, jotta nuorin saa ehjän, vaikkakin häiriintyneen kotielämän? Haloo, ryhdistäydy nainen!
Voi jestas näitä teorioita.
En ole uhraamassa mitään enkä ketään. Kirjoitanko jotenkin epäselvästi vai mistä on kyse, kun heitellään tämmöisiä kommentteja etten välitä isoista lapsista ja olen jäämässä huonoihin oloihin lapsista viis jne?Juurihan tuossa kirjoitin, etten ole vielä ehtinyt lukea edes kaikkia, saati vastailla ja että pyrin vastaamaan myöhemmin joihinkin viesteihin. En pysty millään kommentoimaan kaikkiin.
Tämän viestin valitsin siksi, kun eksistä ei ole ollut vielä puhetta ja joidenkin uusperheiden ongelmat johtuvat isosti siitä, että lasten toinen vanhempi sekoittaa lusikkansa soppaan jatkuvasti. Ajattelin nyt vaan avata tätä(kin) näkökulmaa asiassa ennen kuin sitä lähdetään spekuloimaan tässä minun tapauksessa enemmän, ihan turhaan.Ap.
Hyvä Ap, et kirjoita epäselvästi, jotkut kommentoijat vaan ovat päästään sekaisin. Tänne voi kuka tahansa kirjoittaa. Siis, KUKA TAHANSA. Älä hyvä nainen tuhlaa energiaasi kaikkiin asiattomuuksiin vastaten. Keskity niihin asiallisiin kommentteihin niin et turhaudu kuoliaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos puoliso on vauvan äiti (tai no, miksei isäkin), niin hän voi olla aivan todella, todella, todella väsynyt. Univaje tekee kenestä vain heikkopäisen ja kireän.
Ja eikö osa ap:n kuvauksesta kuulostanut ihan tavalliselta? Minäkin muistutan omia lapsiani esimerkiksi siitä, että suihkussa ei asuta, ja jos vesi vain valuu, niin kyllä huudan/huikkaan, että alkaa jo riittää. Ei meillä tuhlata vettä. Ja mikseivät perheen aikuiset voisi käydä kahvilla ilman koululaisia, siis joskus? Omat lapseni riemuitsevat, jos saavat joskus tovin olla rauhassa kotona (pelaamassa).
Kiitos näkemyksestäsi.
Sehän tästä tekee haastavaa, kun näennäisesti kyse on ihan tavallisista jutuista mistä puoliso lapsia muistuttelee tai käskyttää. Mutta se on se kokonaisuus. Äänensävy, ilmeet, eleet, toistuva jankuttaminen, asioihin puuttuminen, kyttääminen, niskassa hengittäminen. Ja kun mistään ei voi kehua lapsia, ei hymyillä, ei kiittää.Kuka aikuinen käy esim useampaan kertaan pöydän ääressä syyllistävään sävyyn saarnaamassa ruuan kalleudesta, kun lapset syövät iltapalaa? Tässäkin on sävyeroja, lasten on hyvä tietää että ruoka ei tipahda pöytään taivaasta ja eri asiat maksavat, mutta lapsia ei saa syyllistää siitä, jos rahasta olisi tiukkaa (ei meillä ole edes ollut mitenkään erityisen tiukkaa, vaikka tässä on vauvavuosi alla).
Ja kyllä, voidaan käydä kolmestaan jossain ja käydäänkin esimerkiksi ruokakaupassa. Taas tullaan siihen tyyliin, miten hän asiat sanoo ja tekee ilmein ja äänensävyin minulle selväksi, että lapseni eivät ole tervetulleita. Tätä on todella vaikea selittää, voisin kuvailla sitä hienovaraiseksi veetuiluksi.
Tuosta suihkusta sen verran, että puoliso on valittanut meille niin monta kertaa lasten suihkuttelun kestosta, että olen päätynyt ihan mielenkiinnosta jopa ottamaan itsekseni aikaa, että kauanko kelläkin menee. Viimeksi hän valitti molempien kohdalla minulle asiasta, toisella meni 8min ja toisella 9min. Puolisolla itsellä meni seuraavalla kerralla 10min. Eli hän valittaa, vaikka mitään syytäkään ei olisi ja se on (minulle) ilmiselvää, että tekee sen täysin tarkoituksella. Tämä nyt oli vaan yksi esimerkki.
Kiitos kaikille tähän astisista näkemyksistä. Palataan asiaan. Ja minua ei tarvitse vakuutella siitä, että jotain on tehtävä. Senhän olen jo päättänyt. Halusin vain tässä keskusteluaikaa odotellessa muiden kokemuksia vastaavasta.
Ap.
Sullekin luettavaksi kirja "Why Does He Do That? Inside the Minds of Angry and Controlling Men". Koska sitähän tuo on. Mies päsmäröi ja kontrolloi kaikkia, erityisesti heikommassa asemassa olevia lapsia. Hän tietoisesti valitsee, että sanon asiat näin ja käyttäydyn näin. Ei mitään sellaista, että "Voi voi, kun se rukka ei vaan nyt voi itselleen mitään". Aikuinen voi ja sen pitää voida, varsinkin, kun on lapsia. Ei aikuinen voi heittäytyä 6-vuotiaaksi uhmaikäiseksi lapseksi ja olettaa, että ne lapset ovat niitä aikuisia, fiksusti käyttäytyivä, taloudellisia asioita huomioonottavia ja perheen dynamiikkaa syvästi miettiviä henkilöitä perheessä. Että, kun mennään jääkaapille, lapsi miettii, että viikkobudjetti perheessämme on X, paljonko voin ottaa ruokaa tänään ja mikähän päivä pitää käydä kaupassa? Samaan aikaan aikuinen 6-vuotiaaksi taantunut ei tällaisia saletisti mieti muuta kuin sen kannalta, että tuo lapsi syö, mulle ei jää tarpeeksi!
Ei mitään hyväksiselittelyjä tai tekosyitä toisen puolesta, että kun se sitä, tätä, tuota. Jos se aikuinen on sitä, tätä, tuota, niin fiksu aikuinen pyrkii korjaamaan tilanteensa ja mielenterveytensä asioista se, tämä ja tuo, eikä terrorisoi lapsia ja puolisoaan. Vai lähtisitkö ap itse samanlaiseksi kuin puolisosi on? Jos et, miksi hän saa erivapaudet tehdä mitä huvittaa?
Trust me; been there, done that. Olen kasvanut tuollaisessa perheessä ja joutunut kasvattamaan itse itseni pienestä lapsesta lähtien. Aikuiset saivat perseillä ja olla taaperoita, minun piti osata käyttäytyi 7-vuotiaana fiksummin ja kypsemmin kuin 35-vuotiaan vanhemman. Jos en osannut, vanhempi suuttui ja taantui taas uhmaikäiseksi kiukuttelemaan kuin olisin hänen äitinsä.
Jos kyseessä on nainen, samanlaiset periaatteet pätevät kontrollointiin ja aggressiivisuuteen naisillakin, mitä tuossa kirjassa esitetään miehistä.
Hei kiitos kirjavinkistä! Ja hyvin kirjoitetusta viestistäsi muutenkin. Kuulostaa jossain määrin tutulle kuvaamasi toiminta. Juuri tuollaista aikuismaista asioiden näkemistä, ennakoimista ja ajattelua se tuntuu tuo puoliso odottavan lapsilta jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko ketjua lukematta kysyisin AP:ltä, kuinka paljon vanhempien lasten toinen vanhempi puuttuu lasten elämään ja kasvatukseen?
Oma kokemukseni uusperheestä osoitti sen, että perheen ulkopuoliset vanhemmat tulee rajata todella tiukasti ulkopuolelle. On ne toisen vanhemman jutut ja sitten on oman perheen jutut. Ellei uusperheen molemmat vanhemmat tunne todella olevansa sen perheyksikön määräysvaltaisia ja varsinkin jos ei ole sitä tunnetta, ettei omaa perhettä koskevia päätöksiä tehdä myös sen ulkopuolella, ihminen turhautuu varsin helposti.
Hei, hyvä kysymys, sillä olen ymmärtänyt , että exät usein sotkevat pakkaa entisestään.
Meillä isojen lasten toinen vanhempi ei puutu meidän asioihin, tapoihin tai sääntöihin mitenkään enkä minä puutu hänen aikaansa. Olemme olleet koko ajan todella hyvissä väleissä ja pystymme sopimaan asiat kuten aikuiset. Mahdumme samaan tilaan, koulun juhliin ja yhteisten kummilasten synttäreille samaan aikaan oikein hyvin. Tilanne on siis enemmän kuin ideaali sen suhteen. Pidämme kiinni sovitusta rytmistä, mutta tietysti muutaman kerran vuodessa joustamme tarvittaessa suuntaan tai toiseen, jos toisella on jotain erityistä menoa. Pyhät ja lomat menevät ennaltasuunnitellusti myös koko ajan. Puolisoni on tavannut muutamia kertoja eksäni ja tulevat asiallisen kohteliaasti juttuun.
Tietysti esim kouluun liittyvät haasteet ja linjaukset sekä harrastusmenot käsittelen ensisijaisesti lasten vanhemman kanssa, mutta puhun niistä kyllä myös puolisolleni ääneen. Viime aikoina tosin olen menettänyt luottamustani puolisoon sen verran, etten kerro hänelle enää lasten arkaluontoisia tai yksityisiä asioita, koska minusta tuntuu ettei hän ole osoittanut olevansa sellaisen luottamuksen arvoinen.
Kiitos taas kaikista kommenteista tähän asti. Osan olen ehtinyt lukea, kaikkiin en varmasti ehdi kommentoida, kun tekstiä tulee niin nopeasti. Mutta jokaisen kommentin luen tarkasti ja ajatuksella. Pyrin vastailemaan joihinkin viesteihin illemmalla.
Ap.
En yllättynyt, että vastaat juuri sellaiseen viestiin, jossa ongelman ydin yritetään vierittää ihan väärille tahoille (exille).
Ongella on kuitenkin sinun ja lasten. Sinä annat joka päivä lastesi kärsiä sietämättömiä olosuhteita. Sitä ei voi oikeuttaa millään. Kaikkein vähiten vetoamalla yhteiseen lapseen. Ai että uhraisit kaksi vanhinta, jotta nuorin saa ehjän, vaikkakin häiriintyneen kotielämän? Haloo, ryhdistäydy nainen!
Voitko olla riehumatta. Ap on jo aloituksessa on kertonut, ettei tällainen tilanne voi jatkua.
Joka päivähän se tilanne jatkuu. Ap odottelee perheneuvolaa, jonne pääsee ehkä kuukausien päästä, kukaan ei tiedä. Samaan aikaan puoliso ilkeilee sanallisesti ja sanattomasti lapsille. Joka ikinen päivä lasten elämä on kurjaa. Jokainen päivä vahingoittaa lapsia, mahdollisesti pysyvästi. Nuo haavat ei heti korjaannu jos koskaan.
Joka päivä ap tekee valinnan valitsemalla puolison eikä lapsiaan.
Eikä se perheneuvola mitään muuta. Puoliso ei itse näe ongelmaa paitsi siinä, että tilanne rasittaa puolisoa. Hän satavarmasti syyttää puolison vääriä tulkintoja, itkee kuinka kärsivällinen on lapsipuolille vaikka talossa on vauva jne jne.
Riehumisesta: Riehu sinä vain itseksesi, ei muiden tartte.
Olet oikeassa. Lapset kärsivät nyt henkisestä väkivallasta ja alentavasti alistajan mielivallasta. Voivat kokea olevansa oman vanhemman hylkäämiä kun tilanteen annetaan jatkua, kokemus on varmasti traumatisoivaa ja kuluttavaa lapsille.
Kannattaako lapsiaan uhrata tälläiselle alttarille?
Vain avoliitossa asuvat lesbot kutsuvat kumppaniaan puolisoksi.
Kyseessä siis naispari jossa toinen päätti hedelmöityshoidoilla myös hankkia lapsen tähän kuvioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla puoliso on siis puuttunut lasten syömisiin? Tästäkään en oikein saa miitään käsitystä. Olen itse sanonut bonareille mm. siitä, ettei ruokaa heitetä turhaan roskiin. Jonkun mielestä tämä on ikävää puuttumista syömisiin. Raskausaikana minulle oli omat ruoat jääkaapissa, koska erään vakavan sairauden ja komplikaation takia ruokavalioni oli todella tiukka ja tarkkaan rajattu. En antanut lasten syödä niitä ruokia.
Ap ei ole antanut selkeitä, konkreettisia esimerkkejä, vaan jättää paljon arvailujen ja tulkinnan varaan minä itseäni mietityttää. Hän vihjaa tietynlaisesta toiminnasta, mutta kertoo siiitä hyvin epämääräisesti ja jättää oman toimintansa täysin avoimeksi. Pääsin viimein viimeiselle sivulle enkä ole ensimmäistä sivua viisaampi siitä, mikä tilanne kokonaisuudessa on, koska ap ei ole avannut asioita yhtään enempää. Hän on vihjannut paljon ja jättänyt ihmiset sitten täyttämään tyhjyyden omilla kuvitelmilla. Näin minä asian näen ja siksi tässä on paljon mahdollisuuksia siitä, mitä ihan oikeasti on tapahtunut ja mikä on ap:n rooli siinä.
Okei, olen pahoillani, että olen ollut epämääräinen. Ehkä en ole vaan pystynyt avaamaan ihan jokaista asiaa tarkemmin, koska sanottavaa on muutenkin paljon ja pinna on kiristynyt äärimmilleen.
Puoliso kyselee minulta ja/tai lapsilta tietyistä jutuista, että paljonko niitä on nyt taas syöty, käy hyvin usein mainitsemassa erikseen lapselle, että "jätä voita muillekin", vaikka lapsi olisi voitelemassa ensimmäistä leipäpalaansa. Ja tämä Suuri Voipaketin Hallitsija muistaa jatkuvasti sitä aarrepakettiaan vaalia, käydä pöydän vieressä kyttäämässä kulutusta ja puhua asiasta muulloinkin syyllistävästi, niin mitä muuta tuo on kuin kontrollointia ja kiusantekoa. Varsinkin kun puolisolle itselleen ostellaan kaupasta ns turhia sokeriherkkuja, joita me muut emme käytä, kuten mehuja ja limsaa, niin joku voipaketista nillitys rahanmenon nimissä on ihan täyttä sontaa. Varsinkin kun kumpikaan lapsista ei käytä voita paksua kerrosta leivän päällä.
Oliko nyt tarpeeksi syventävästi kerrottu vai pitääkö vastaus laajentaa muihinkin elintarvikkeisiin?
Ap.
PS. En ole vastaillut päivällä yhteenkään viestiin, kuten joku sanoi. Aamulla ehdin kommentoida ja nyt alkuillasta. Jos joku on vastaillut pitkästi päivällä "Ap:n" nimissä niin on mennyt multa ohi jostain syystä.
Näistä konkreettisista esimerkeistä saa ja paljon paremmin kiinni. Kumppanisi käytös on kontroloivaa ja epäoikeudenmukaista. Tuollainen kommentointi ja vahtaaminen ei ole missään nimessä ok. Parisuhdeterapiaan olisi tärkeä päästä, mahdollisimman nopeasti. Jotain tuossa on aktivoitunut oman lapsen saamisen myötä. Käytös ei välttämättä ole tietoista, mutta mahdollisuus on sekin. Kävisin kumppanin kanssa kahden kesken aika tiukan keskustelun siitä, että tuollainen käytös ei ole ok ja sen on yksinkertaisesti loputtava. Keskusteluja kannattaa käydä usein, jos kumppani on siihen valmis. Kykeneekö hän keskustelemaan vai pakeneeko keskustelutilanteita?
Vierailija kirjoitti:
Vain avoliitossa asuvat lesbot kutsuvat kumppaniaan puolisoksi.
Kyseessä siis naispari jossa toinen päätti hedelmöityshoidoilla myös hankkia lapsen tähän kuvioon.
Mihin tämä olettamuksesi perustuu? Tiedän aika paljon hetero-avopareja, jotka kutsuvat kumppaneitaan puolisoksi tai päinvastoin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko ketjua lukematta kysyisin AP:ltä, kuinka paljon vanhempien lasten toinen vanhempi puuttuu lasten elämään ja kasvatukseen?
Oma kokemukseni uusperheestä osoitti sen, että perheen ulkopuoliset vanhemmat tulee rajata todella tiukasti ulkopuolelle. On ne toisen vanhemman jutut ja sitten on oman perheen jutut. Ellei uusperheen molemmat vanhemmat tunne todella olevansa sen perheyksikön määräysvaltaisia ja varsinkin jos ei ole sitä tunnetta, ettei omaa perhettä koskevia päätöksiä tehdä myös sen ulkopuolella, ihminen turhautuu varsin helposti.
Hei, hyvä kysymys, sillä olen ymmärtänyt , että exät usein sotkevat pakkaa entisestään.
Meillä isojen lasten toinen vanhempi ei puutu meidän asioihin, tapoihin tai sääntöihin mitenkään enkä minä puutu hänen aikaansa. Olemme olleet koko ajan todella hyvissä väleissä ja pystymme sopimaan asiat kuten aikuiset. Mahdumme samaan tilaan, koulun juhliin ja yhteisten kummilasten synttäreille samaan aikaan oikein hyvin. Tilanne on siis enemmän kuin ideaali sen suhteen. Pidämme kiinni sovitusta rytmistä, mutta tietysti muutaman kerran vuodessa joustamme tarvittaessa suuntaan tai toiseen, jos toisella on jotain erityistä menoa. Pyhät ja lomat menevät ennaltasuunnitellusti myös koko ajan. Puolisoni on tavannut muutamia kertoja eksäni ja tulevat asiallisen kohteliaasti juttuun.
Tietysti esim kouluun liittyvät haasteet ja linjaukset sekä harrastusmenot käsittelen ensisijaisesti lasten vanhemman kanssa, mutta puhun niistä kyllä myös puolisolleni ääneen. Viime aikoina tosin olen menettänyt luottamustani puolisoon sen verran, etten kerro hänelle enää lasten arkaluontoisia tai yksityisiä asioita, koska minusta tuntuu ettei hän ole osoittanut olevansa sellaisen luottamuksen arvoinen.
Kiitos taas kaikista kommenteista tähän asti. Osan olen ehtinyt lukea, kaikkiin en varmasti ehdi kommentoida, kun tekstiä tulee niin nopeasti. Mutta jokaisen kommentin luen tarkasti ja ajatuksella. Pyrin vastailemaan joihinkin viesteihin illemmalla.
Ap.
En yllättynyt, että vastaat juuri sellaiseen viestiin, jossa ongelman ydin yritetään vierittää ihan väärille tahoille (exille).
Ongella on kuitenkin sinun ja lasten. Sinä annat joka päivä lastesi kärsiä sietämättömiä olosuhteita. Sitä ei voi oikeuttaa millään. Kaikkein vähiten vetoamalla yhteiseen lapseen. Ai että uhraisit kaksi vanhinta, jotta nuorin saa ehjän, vaikkakin häiriintyneen kotielämän? Haloo, ryhdistäydy nainen!
Voitko olla riehumatta. Ap on jo aloituksessa on kertonut, ettei tällainen tilanne voi jatkua.
Joka päivähän se tilanne jatkuu. Ap odottelee perheneuvolaa, jonne pääsee ehkä kuukausien päästä, kukaan ei tiedä. Samaan aikaan puoliso ilkeilee sanallisesti ja sanattomasti lapsille. Joka ikinen päivä lasten elämä on kurjaa. Jokainen päivä vahingoittaa lapsia, mahdollisesti pysyvästi. Nuo haavat ei heti korjaannu jos koskaan.
Joka päivä ap tekee valinnan valitsemalla puolison eikä lapsiaan.
Eikä se perheneuvola mitään muuta. Puoliso ei itse näe ongelmaa paitsi siinä, että tilanne rasittaa puolisoa. Hän satavarmasti syyttää puolison vääriä tulkintoja, itkee kuinka kärsivällinen on lapsipuolille vaikka talossa on vauva jne jne.
Riehumisesta: Riehu sinä vain itseksesi, ei muiden tartte.
Ihan ekaksi yleisesti; kirjoittelen tässä vauhdilla vastauksia ja huomasin nyt, että pari kommenttia ovat ilmeisesti jääneet "hyväksyttäväksi", vaikka niissä ei pitäisi olla mitään vaarallisia sanoja. Huomasin vaan äsken sivusilmällä sen vihreän laatikon hyväksyntä-tekstin kera julkaistessani kommentin ja tajusin että se on tainnut tulla ainakin kerran aiemminkin. Voi elämä. Nehän ei ikinä varmaan sieltä "hyväksynnästä" mihinkään ilmesty.
Asia mitä en tainnut mainita aiemmin, niin puoliso oli se, joka soitti ja varasi ajan perheneuvolaan (pyynnöstäni kylläkin, mutta teki sen). Nyt olen varannut myös akuutisti ajan yksityiselle uusperheisiin keskittyneelle terapeutille. Pääsemme hänen puheilleen paljon nopeammin. Se maksaa, mutta puoliso suostui mukisematta. Ja edelleenkin, sen näkee kyllä aika lailla heti, jos hän ei ole tosissaan mukana noilla käynnillä. En itsekään kokenut hyväksi odotella mahdollisesti kuukausia sitä julkisen tarjoamaa perheneuvola-aikaa, joten siksi tämä äkillinen ratkaisu yksityisen puoleen nyt tässä kohtaa.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain avoliitossa asuvat lesbot kutsuvat kumppaniaan puolisoksi.
Kyseessä siis naispari jossa toinen päätti hedelmöityshoidoilla myös hankkia lapsen tähän kuvioon.
Mihin tämä olettamuksesi perustuu? Tiedän aika paljon hetero-avopareja, jotka kutsuvat kumppaneitaan puolisoksi tai päinvastoin...
Useisiin kokemuksiin. Kukaan tuntemistani heteropariskunnista ei kutsu kumppaniaan puolisoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin kyllä sitäkin, että kerrot ettei puoliso meinaa millään ymmärtää että nyt on tosi kyseessä. Silloin puoliso pitää jotenkin saada ymmärtämään. Pystyisitkö vuokraamaan pikkuista yksiötä tai menemään esim. lapsuudenkotiisi niille viikoille kun lapset ovat kylässä? Ilmottaisit puolisollesi, että niin kauan kun ei osaa käyttäytyä asiallisesti lasten kanssa, et voi päästää lapsia hänen lähellesi. Eli osa-aikainen asumusero.
Kouluikäisille lapsille jokainen viikko on noin kymmenen kertaa pitempi kuin meille aikuisille. Et voi altistaa lapsia tuollaiselle henkiselle väkivallalle mitä kerrot puolisosi harjoittavan!
Juuri näin. Puolison toiminta pitää loppua heti. Lapsilla ei ole varaa odottaa jotain perheneuvolaa, johon ap on vielä ladannut epärealistisia odotuksia.
Millä tavalla epärealistisia odotuksia? Olen monta kertaa sanonut, että joko sen näkee heti onko puoliso mukana oikealla ja aidolla asenteella tai sitten saamme sieltä jeesiä erotilanteen hoitamiseen. Mikä tässä on mielestäsi epärealistista?
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.
En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.
No kylläpä on puolusteleva asenne sitä lapsia kaltoinkohtelvaa kohtaan. Kyllä sellaisesta pitäisi osata sanoa juuta tai jaata. Oli todella hyvä ja selkeä aloitus. Jos ap ei vallan valehdellut, eikä tarina ole ihan keksitty, mitä en itse asiassa usko, oli niin looginen hyvä ja kuvaava kirjoitus, niin jokainen järkevä osaa tuosta nähdä, että jos lapset kasvaa tuollaisessa kodissa, ilmapiirissä ja puolison kohtelussa, niin se on todella haitallista. Ei ole mitään väliä, mitkä puolison syyt tuohon käytökseen itse asiassa ovat. Niin ei vain voi olla, jos lapsistaan haluaa pitää huolen.
Sinä sen sijaan kannustit jäämään tuohon suhteeseen ja tilanteeseen, että kaikilla on uusperheessä alussa ongelmia, olihan sinulla mielipide, siinä oli sinun juu ja jaa. Kannattasi ehkä nyt sitten lukea se aloitus edes kunnolla uudestaan ajatuksella, ennenkuin kannustaa tuollaiseen tilanteeseen jäämään ja vähättelee noin isoja ongelmia...
No minusta ei ollut selkeä aloitus. Ap kertoi epämääräisesti, että puoliso arvostelee lapsia ja puuttuu syömisiin. Ei puhu lapsille rumasti suoraan, mutta sanoo herkästi siivoamisesta ja muusta ja ap:n mielestä sävy ei ole kiva. Minusta tämä jättää hyvin paljon kysymyksiä ilmaan eikä ap avaa omaa rooliaan millään tavalla. Ei avaa puolisonsa jaksamista millään tavalla, ei avaa sitä miten vauvavuosi on mennyt ja miten vastuut jakautuvat perheessä. Ei avaa sitä onko puolison kanssa yhdessä keskusteltu ja sovittu perheen säännöistä, vai onko oletuksena se, että toinen sopeutuu hiljaa.
En valitettavasti itse osaa ap:n hyvin laveasta kuvauksesta sanoa, onko kaltoinkohtelua vai ei. Ap:n tulkinta ikävästä sävystä on hänen omaa tulkintaansa. Tässä tapauksessa hyvin mieluusti kuulisin sen toisenkin puolen tarinasta.
Tässä alla suoria lainauksia tiivistelmäksi suoraan aloituksesta, mikä sinulle niissä on niin epäselvää? Et vain usko? Eikö kuulosta mitenkään poikkeukselliselta?
(Noista lainauksita selviää myös peräänkuuluttamiasi vastuunjaon asioita, niin rahallisesti kuin lastenhoidossa. Ja mikään, mikään ei oikeuta noin rumaa ja jatkuvaa käytöstä lapsia kohtaan, oli puolison ongelma ja syy käytökseen sitten mikä tahansa. Jo se, ettei sano noille lapsille koskaan mitään positiivista, on iso ongelma. Ja syyllistää heitä, siis heille itselleen myös, jatkuvasti. Juuri siivoamisesta sanomista ei muuten ollut ainakaan aloituksessa mainittu.)
"Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle)"
"...eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan"
"Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin."
"Itse olen aivan loppu, olen puun ja kuoren välissä sillä tavalla, kun yritän pitää rauhan maassa ja ennakoida kaikkien seuraavia liikkeitä, ettei tulisi turhia "yhteentörmäyksiä"."
"Tunnelma kotona on kireä ne ajat, kun lapseni ovat meillä. Tuntuu että hekin pidättävät hengitystään ja yrittävät vain pysyä pois tieltä mahdollisimman paljon. Eihän tämmöistä elämää voi lapsia pistää käymään läpi!? He tekevät kaiken mitä puoliso pyytää eivätkä sano hänelle vastaan ja silti tämä ei ole mihinkään tyytyväinen. Aina löytyy jotain tehtävää, syyllistettävää, kritisoitavaa. Ei sano ikinä mitään positiivista."
"Onko tässä enää toivoa? Alan olla siinä pisteessä, että minun on suojeltava lapsiani. En halua nuorimmankaan joutuvan kasvamaan kodissa, jossa on jatkuvasti kireä ja myrkyllinen ilmapiiri."
Edelleen nuo esimerkit jättävät hyvin paljon arvailujen varaan. Millaisessa tilanteessa on sanottu, että syövät liikaa? Ovatko lapset syöneet siis jo useamman lautasen, vai ovatko jääneet oikeasti nälkäiseksi? Millaisesta tilanteesta on ollut kyse? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? On täysin eri asia esimerkiksi sanoa lapsille syömisestä siinä tilanteessa, kun lapset syövät hyvää ruokaa ihan vain syömisen ilosta jo kolmatta lautasta putkeen, eivät todelliseen nälkäänsä niin, että huomiselle ei jää ruokaa. Versus sellainen tilanne, että lasten syömistä rajoitetaan niin, että he jäävät nälkäisiksi ja näkevät nälkää. Ap ei avaa näitä tilanteita edelleenkään yhtään enempää, vaan on häipynyt jo aikapäiviä sitten paikalta.
Eikä me näitä tilanteita voida ratkaista. Sekään ei auta, että aina huudetaan ensimmäiseksi eroa. Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan.
Yhteinen tekijä sun viesteissä näyttää olevan se, että sanot, ettet voi ottaa kantaa tai ei me voida ratkaista, eikä voi tietää miten on, ja siihen päälle syyllistät kuitenkin perusteetta jostain syystä ap:ta jollain ihan hatusta vedetyllä heitolla (tällä kertaa oli tuo: "Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. jne)" Ap sitäpaitsi muuten kertoi, että heillä yhteishuoltajuus toimii oikein hyvin exän kanssa ja hyvät välit...
Ja keksit mitä kummallisimpia skenaarioita puolustella lasten huonoa kohtelua ja vääntää ettei se välttämättä olisi niin. Yhden kerran tai joskus harvoin tapahtuessa, asiattoman sanomisen ja syyllistämisen tms. voi jotenkin selitellä ehkä parhain päin tai että joskus tekee virheen, mutta kun ap:n kertoman mukaan tuo on puolison jatkuva käytösmalli, niin ei sitä kyllä selitellä millään enää parhain päin. No jää sinä sitten edelleen silti arvailemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tästä aloituksesta tulee mielikuva L- tyttösuhteesta? Niin taitavasti AP kiertää kertomasta onko hän nainen ja "puoliso" mies. Koko ajan puhuu "puolisosta", ei esim. miehestä tai vaimosta. Tuohon on joku syy, ja veikkaukseni on että tyttöparista on tässä kysymys. AP on ollut aiemmin heterosuhteessa josta lapset, ja tässä uusimmassa on käytetty muumimukia ja saatu lapsi naisen kanssa.
Olen yli 70v hetero nainen ja minulle tuli parin sivun jälkeen samanlainen tunne, että tässä kyse naisparista! Ehkä pettymys siitä, ettei lupaavasti alkanut suhde heterosuhteen jälkeen (alkuvuodet) kääntyi tähän tilanteeseen. Pettymys ja surukin hyvin ymmärrettävää ja siksi ap lähtenyt hakemaan "neuvoja" palstaltakin ennen kuin tekisi lopullisen päätöksen. Voimia ja viisautta ap:lle!
Ööh, ei. Eiköhän ne sukupuoliroolit tulleet jo tuossa yhdessä taannoisessa vastauksessa ilmi.
Yllättävän moni on itse asian sijaan keskittynyt meidän sukupuoliin ja ymmärtämään tätä käytöstä noin vuosi (!) sitten synnyttäneeltä ihmiseltä. Olin yllättynyt tästä näkökulmasta.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti olen ollut vähän samassa tilanteessa. Tämä ei muutu ennenkuin puolisolle tulee itselleen syyllisyyden tunne siitä mitä tekee.
Itselle kävi näin ja jouduin mm siitä syystä väistymään takavasemmalle. En ole ylpeä siitä mitä oli tapahtunut ja tajuan etten uusperheeseen sovi. Traumakokemukset vaikuttivat itsellä taustalla. Luulen että sama on siellä puolisollasi. Syyllistäminen ei auta yhtään asiaa, vaan lempeä lähestymistapa ja kysyä rauhallisena millaisia tunteita toinen kokee ja onko hänellä jotain pelkoja miksi toimii näin. Yrittääkö kontrolloimalla estää jotain pelkojaan käymästä toteen. Ja kuunnella ne pelot ja tukea. Ja lähteä niitä tuomaan esille siellä ehkä ammattilaisella, että apua saisi.
Ei niiden ap:n lasten pitäisi lapsuuttaan kuluttaa huonossa kohtelussa siihen, että äiti lempeästi ymmärtää heitä kaltoinkohtelevaa puolisoa... Lapset edelle. Oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
Et ilmeisesti lukenut aloitusta lainkaan. Miksi? Koko viestisi ei sovellu aloittajalle mitenkään.
En ehtinyt lukea ensimmäistä sivua pidemmälle, sen myönnän. Kirjoitinkin heti alkuun etten osaa ottaa kantaa tarkemmin juuri ap:n tilanteeseen, pyrin kirjoittamaan omasta kokemuksestani ja sen myötä ap:lle kysymyksiä pohdittavaksi. Ei me tätä tilannetta voida av:lla ratkaista, vaan ap:n pitää keskustella asioista puolisonsa kanssa. Puolison omaa versiota emme tiedä, joten siinäkin mielessä on vaikea sanoa juuta tai jaata ap:n tilanteeseen.
No kylläpä on puolusteleva asenne sitä lapsia kaltoinkohtelvaa kohtaan. Kyllä sellaisesta pitäisi osata sanoa juuta tai jaata. Oli todella hyvä ja selkeä aloitus. Jos ap ei vallan valehdellut, eikä tarina ole ihan keksitty, mitä en itse asiassa usko, oli niin looginen hyvä ja kuvaava kirjoitus, niin jokainen järkevä osaa tuosta nähdä, että jos lapset kasvaa tuollaisessa kodissa, ilmapiirissä ja puolison kohtelussa, niin se on todella haitallista. Ei ole mitään väliä, mitkä puolison syyt tuohon käytökseen itse asiassa ovat. Niin ei vain voi olla, jos lapsistaan haluaa pitää huolen.
Sinä sen sijaan kannustit jäämään tuohon suhteeseen ja tilanteeseen, että kaikilla on uusperheessä alussa ongelmia, olihan sinulla mielipide, siinä oli sinun juu ja jaa. Kannattasi ehkä nyt sitten lukea se aloitus edes kunnolla uudestaan ajatuksella, ennenkuin kannustaa tuollaiseen tilanteeseen jäämään ja vähättelee noin isoja ongelmia...
No minusta ei ollut selkeä aloitus. Ap kertoi epämääräisesti, että puoliso arvostelee lapsia ja puuttuu syömisiin. Ei puhu lapsille rumasti suoraan, mutta sanoo herkästi siivoamisesta ja muusta ja ap:n mielestä sävy ei ole kiva. Minusta tämä jättää hyvin paljon kysymyksiä ilmaan eikä ap avaa omaa rooliaan millään tavalla. Ei avaa puolisonsa jaksamista millään tavalla, ei avaa sitä miten vauvavuosi on mennyt ja miten vastuut jakautuvat perheessä. Ei avaa sitä onko puolison kanssa yhdessä keskusteltu ja sovittu perheen säännöistä, vai onko oletuksena se, että toinen sopeutuu hiljaa.
En valitettavasti itse osaa ap:n hyvin laveasta kuvauksesta sanoa, onko kaltoinkohtelua vai ei. Ap:n tulkinta ikävästä sävystä on hänen omaa tulkintaansa. Tässä tapauksessa hyvin mieluusti kuulisin sen toisenkin puolen tarinasta.
Tässä alla suoria lainauksia tiivistelmäksi suoraan aloituksesta, mikä sinulle niissä on niin epäselvää? Et vain usko? Eikö kuulosta mitenkään poikkeukselliselta?
(Noista lainauksita selviää myös peräänkuuluttamiasi vastuunjaon asioita, niin rahallisesti kuin lastenhoidossa. Ja mikään, mikään ei oikeuta noin rumaa ja jatkuvaa käytöstä lapsia kohtaan, oli puolison ongelma ja syy käytökseen sitten mikä tahansa. Jo se, ettei sano noille lapsille koskaan mitään positiivista, on iso ongelma. Ja syyllistää heitä, siis heille itselleen myös, jatkuvasti. Juuri siivoamisesta sanomista ei muuten ollut ainakaan aloituksessa mainittu.)
"Aloimme odottaa yhteistä lasta, hänen ensimmäistään ja jotain tapahtui raskauden loppumetreillä. Puoliso alkoi olla todella kireä ja ärtynyt lasteni ollessa meillä. Valitti suunnilleen kaikesta mitä tekivät tai eivät tehneet (välillä heille suoraan, välillä minulle)"
"...eivät saaneet olla mukana missään vauvaan liittyvässä, tekivät edelleen kaiken "väärin" syömisestä ja vapaa-ajan vietosta alkaen. Puoliso kävi syyllistämässä lapsia kun söivät, että syövät liikaa (alipainoisia kumpikin) ja ruoka on kallista, suihkussa käymisestä tuli myös sanomista ja ihan mistä vaan"
"Selvennyksenä, että olen itse maksanut aina puolet kaikesta ja lasteni menot tietysti kokonaan, samoin hoitanut kuskaukset, hankinnat, lastenvahdit ym tarvittaessa, että puoliso ei ole kyllä joutunut miksikään ilmaiseksi "lapsenlikaksi". Yleensä ruuatkin olivat valmiina puolison kotiutuessa töistä, koska minä pääsin aiemmin kotiin."
"Itse olen aivan loppu, olen puun ja kuoren välissä sillä tavalla, kun yritän pitää rauhan maassa ja ennakoida kaikkien seuraavia liikkeitä, ettei tulisi turhia "yhteentörmäyksiä"."
"Tunnelma kotona on kireä ne ajat, kun lapseni ovat meillä. Tuntuu että hekin pidättävät hengitystään ja yrittävät vain pysyä pois tieltä mahdollisimman paljon. Eihän tämmöistä elämää voi lapsia pistää käymään läpi!? He tekevät kaiken mitä puoliso pyytää eivätkä sano hänelle vastaan ja silti tämä ei ole mihinkään tyytyväinen. Aina löytyy jotain tehtävää, syyllistettävää, kritisoitavaa. Ei sano ikinä mitään positiivista."
"Onko tässä enää toivoa? Alan olla siinä pisteessä, että minun on suojeltava lapsiani. En halua nuorimmankaan joutuvan kasvamaan kodissa, jossa on jatkuvasti kireä ja myrkyllinen ilmapiiri."
Edelleen nuo esimerkit jättävät hyvin paljon arvailujen varaan. Millaisessa tilanteessa on sanottu, että syövät liikaa? Ovatko lapset syöneet siis jo useamman lautasen, vai ovatko jääneet oikeasti nälkäiseksi? Millaisesta tilanteesta on ollut kyse? Mitä ihan oikeasti on tapahtunut? On täysin eri asia esimerkiksi sanoa lapsille syömisestä siinä tilanteessa, kun lapset syövät hyvää ruokaa ihan vain syömisen ilosta jo kolmatta lautasta putkeen, eivät todelliseen nälkäänsä niin, että huomiselle ei jää ruokaa. Versus sellainen tilanne, että lasten syömistä rajoitetaan niin, että he jäävät nälkäisiksi ja näkevät nälkää. Ap ei avaa näitä tilanteita edelleenkään yhtään enempää, vaan on häipynyt jo aikapäiviä sitten paikalta.
Eikä me näitä tilanteita voida ratkaista. Sekään ei auta, että aina huudetaan ensimmäiseksi eroa. Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. Jostain syystä kumpikaan suhde ei meinaa kestää ja ap ei avaa yhtään millään tavalla pohtivasti omaa osuuttaan. Voihan toki aina pistää pelin poikki ja yrittää onneaan uudessa suhteessa, aina vain uudet lapset, ero ja homma uudestaan.
Yhteinen tekijä sun viesteissä näyttää olevan se, että sanot, ettet voi ottaa kantaa tai ei me voida ratkaista, eikä voi tietää miten on, ja siihen päälle syyllistät kuitenkin perusteetta jostain syystä ap:ta jollain ihan hatusta vedetyllä heitolla (tällä kertaa oli tuo: "Ap on yhteinen tekijä näissä molemmissa suhteissaan nykyisen ja eksänsä kanssa. jne)" Ap sitäpaitsi muuten kertoi, että heillä yhteishuoltajuus toimii oikein hyvin exän kanssa ja hyvät välit...
Ja keksit mitä kummallisimpia skenaarioita puolustella lasten huonoa kohtelua ja vääntää ettei se välttämättä olisi niin. Yhden kerran tai joskus harvoin tapahtuessa, asiattoman sanomisen ja syyllistämisen tms. voi jotenkin selitellä ehkä parhain päin tai että joskus tekee virheen, mutta kun ap:n kertoman mukaan tuo on puolison jatkuva käytösmalli, niin ei sitä kyllä selitellä millään enää parhain päin. No jää sinä sitten edelleen silti arvailemaan.
Ap avasi näitä tilanteita paljon konkreettisemmin ja paremmin vasta viimeisimpien viestien aikana. Kaikki sitä ennen jäi arvailujen varaan, myöskin kaikilla muilla kommentoijilla. Minä en väittänyt, että tilanne aivan pakosti on tavalla x, vaan olen esittänyt erilaisia mahdollisuuksia siitä, mitä tuossa on voinut käydä. Ja esittänyt kysymyksiä, joita on tärkeä miettiä.
Nyt kun ap avasi tilanteita laajemmin, niin on täysin selvää, että kumppanin käytös on asiatonta ja huonoa lapsia kohtaan, eikä siinä ole tulkinnan varaa, ja sen on muututtava. Samalla on tärkeä selvittää, jos se vain on mahdollista, että mistä tuo kaikki johtuu. Ihan jo pelkästään sen yhteisen lapsen takia. Siinä auttavat ammattilaiset paljon paremmin, kuin av:n tietäjät. Oli ap:lta todella viisas veto varata aikaa uusperheisiin erikoistuneelle parisuhdeterapeutille ensi hätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti olen ollut vähän samassa tilanteessa. Tämä ei muutu ennenkuin puolisolle tulee itselleen syyllisyyden tunne siitä mitä tekee.
Itselle kävi näin ja jouduin mm siitä syystä väistymään takavasemmalle. En ole ylpeä siitä mitä oli tapahtunut ja tajuan etten uusperheeseen sovi. Traumakokemukset vaikuttivat itsellä taustalla. Luulen että sama on siellä puolisollasi. Syyllistäminen ei auta yhtään asiaa, vaan lempeä lähestymistapa ja kysyä rauhallisena millaisia tunteita toinen kokee ja onko hänellä jotain pelkoja miksi toimii näin. Yrittääkö kontrolloimalla estää jotain pelkojaan käymästä toteen. Ja kuunnella ne pelot ja tukea. Ja lähteä niitä tuomaan esille siellä ehkä ammattilaisella, että apua saisi.Ei niiden ap:n lasten pitäisi lapsuuttaan kuluttaa huonossa kohtelussa siihen, että äiti lempeästi ymmärtää heitä kaltoinkohtelevaa puolisoa... Lapset edelle. Oikeasti.
Siinä vaiheessa kun on tehty lapsi toisen kanssa, niin suhteesta ei voi lähteä heti sillä sekunnilla. Ap on ihan yhtälailla velkaa yhteiselle lapselle kuin vanhemmillekin sen, että asioita selvitetään. Jos kumppani vaikuttaa siltä, että ei kykene eikä suostu omaan työskentelyyn, niin se on selvä merkki siitä ettei jatkoa ole. Kyllä ne kaikki lapsetkin tarvitsevat selityksen sille, miksi asiat ovat menneet tähän pisteeseen. Muuten syyttävät itseään itse kukin mistäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuosa
Vanhempien lastesi ollessa teillä arjen tulisi olla mahdollisimman normaalia. Ei huvituksia, ei syyllisyydentunteen paikkausta herkuilla ja sirkushuveilla, vaan normaalia perhearkea, missä ei unohdeta puolisoa ja yhteistä lasta. Se on myös yksi hyvä perheen myrkyttäjä, jos kumppani häviää saatavista joka toinen viikkoa ja panostaa kaiken tarmonsa vanhempiin lapsiin jättäen parisuhteen ja yhteisen lapsen hattuhyllylle odottamaan seuraavaa viikkoa. Kohteletko lapsia tasavertaisesti, osallistuthan varmasti vähintään puoliksi yhteisen menoihin ja hoitoon? Onhan kumppanillasi omaa aikaa ja lepoa? Onko hänellä oikeus ylipäätänsä kertoa sinulle huolistaan ja ärsytyksen aiheistaan ilman, että otat kaiken automaattisesti hyökkäyksenä? Tuleeko puolisosi aidosti kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi? Osaatko kiittää ja pyytää anteeksi?Tässä muutamia asioita, jotka tuli mieleen. Joku puolisoasi selvästi painaa ja ärsyttää, on tärkeää että pääsette juttelemaan. Suosittelen parisuhdeterapiaa ja nimenomaan sellaisella terapeutilla, joka on erikoistunut uusperheisiin ja joka ymmärtää uusperheiden sudenkuoppia.
Lopuksi vielä. Uusperheen muodostuminen vie aikaa ja yhteisen lapsen syntymä sekoittaa aina pakkaa. Jokainen joutuu hakemaan paikkaansa uudestaan ja rooliaan perheessä. Tutkimusten mukaan suurimmat kehitysvaiheet olisi käyty läpi keskimäärin 4-7 vuodessa. Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan.
Omasta tilanteestani avaan vielä sen verran, että olen hyvin kiintynyt bonuksiin ja voin sanoa rakastavani heitä. Suhteemme ei kuitenkaan ole täysin suora ja mutkaton, koska mieheni on eräänlaisena tulppana jatkuvasti siinä välissä. Kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu riitoja ja sanaharkkaa, mutta jos siinäkin on jatkuvasti joku mikromanageeraamassa vieressä ja estämässä kahden ihmisen välisen suhteen luonnollista syntymistä, niin jännite jää aina kytemään. Kyllähän sitä omankin lapsen kanssa ottaa välistä yhteen ja oma lapsi toisinaan ärsyttää ja rasittaa, mutta tällaisia asioita ei saisi käydä bonusten kanssa, koska kaikki tulkitaan automaattisesti pahaksi ja huonoksi ja heti saa pahan äitipuoli- leiman, vaikka kyseessä olisi täysin normaali kärhämä ihmissuhteessa. On mielestäni tärkeää antaa lapsen/lasten ja bonusvanhemman myös niin sanotusti ottaa yhteen ja sopia keskenään kärhämänsä. Ellei homma mene aivan täysin yli. On todella vaikeaa olla läheinen ja luontevasti sellaisten ihmisten kanssa, joiden välissä on aina joku mikromanageeraamassa ja säätämässä välissä. Mieti vaikka jos anoppisi olisi jatkuvasti häsläämässä sinun ja kumppanisi välissä, niin millä tavalla se vaikuttaisi teidän keskinäiseen suhteeseen?
"Sitä ennen erilaiset vaiheet, riidat ja kriisit valitettavasti kuuluvat asiaan."
Tuollaiset kriisit ja ja käytös mitä aloituksessa on kuvailtu ja on jatkunut jo vuoden , ei todella kuulu asiaan. Ei oikeasti kuulu. On vastuutonta kannustaa ap:tä jäämään lasten kannalta noin haitalliseen tilanteeseen.
Kiinnitin huomiota omassa kertomuksessasi myös siihen, että mielestäsi aiemmat lapset eivät saisi vaikuttaa ajankäyttöön tai raha-asioihin uusioperheessä. Tottakai ne vaikuttaa. Olen samaa mieltä siitä, että jos on vastuussa asioista, tulee olla myös päätäntävaltaa ja yhdessä päätetään perheen asioista lähtökohtaisesti. Ap:n tapauksessa kuitenkin tätä a:n puoliso käyttää tätä päätäntävaltaa nyt lapsille hyvin haitallisella tavalla.
Missä sanoin omassa tekstissäni, että lapset eivät saisi vaikuttaa ajankäyttöön tai rahan menoon?
Mm noissa allaolevissa poiminnoissa ainakin viittaat vahvasti tuollaiseen ajattelutaaan toisessa osassa tekstiäsi:
"Onko kumppanillasi aikaa itselleen, osallistutko yhteisen lapsenne hoitoon yhtä lailla silloinkin, kun lapset edellisestä liitosta ovat teillä?"
"Annatko puolisollesi huomiota ja kiitosta silloin kun vanhemmat lapsesi ovat teillä, vai kiinnitätkö kaiken huomiosi lapsiisi? Eli jääkö parisuhteenne tauolle aina silloin, kun lapset ovat teillä? Osallistutko yhteisen lapsen kuluihin yhtälailla?"
"Maksatko ruoista puolet, vakuutuksista puolet, vaunuista, sängyistä ja muista tarvikkeista puolet..."
No ap kyllä tosin aloituksessa mainitsi kuitenkin itse kustantavansa kaikki omien lastensa kulut ja että puoliso ei ole yksin hänen lapsiaan juuri hoitanut.
Ja sinä itse siis odotat puolisoltasi huomiota ja kiitosta säännöllisesti (ks. toinen lainaus), mutta sinusta on myös normaalia, ettei ap:n puoliso sano apn:n lapsille koskaan mitään positiivista....?
Nuilla kysymyksillä pyrin herättämään ap:ta ajattelemaan perheen dynamiikkaa. Kysymykset eivät tarkoita sitä, etteikö lapset saisi vaikuttaa mihinkään millään tavalla, mutta jos käy niin, mitä todella usein uusperheissä käy, että puoliso on täysin näkymätön lapsiviikoilla, jopa niin että kaikki kosketus ja keskustelu yhdessä jää täysin (tätäkin tapahtuu todella usein), niin se ei ole terve muutos eikä myöskään hyväksi lapsille. Vähän sama kun ydinperheessä lapsen syntymän myötä kumppani unohdetaan aivan täysin, sekään ei ole tervettä eikä takaa hyvää parisuhteelle, vaan ennen pitkää perhe ja suhde hajoaa siihen, koska toinen ei koe olevansa parisuhteessa, vaan asuvansa kämppiksenä ventovieraan kanssa. Ihan samalla tavalla ja jopa korostuneesti uusperheessä tulee muistaa se parisuhde, koska se on koko uusperheen ydin. Eikä sekään ole tervettä eikä hyvää käytöstä, että vanhempien lasten läsnäollessa yhteinen lapsi menettää toisen vanhempansa täysin. Tätäkin tapahtuu todella usein. Vanhemmille lapsille pyritään kompensoimaan ero ja erossa olo sillä, että yhteinen lapsi jää aivan täysin kumppanin harteille silloin kun vanhemmat lapset ovat kotona. Mitä vanhemmaksi yhteinen lapsi kasvaa, sen vahingollisemmaksi asetelma käy myös hänen kannaltaan, sillä toinen vanhempi hylkää hänet aina kun vanhemmat lapset tulevat käymään.
Jos edellä mainittuja käyttäytymismalleja löytyy jollakin asteella, niin ne voivat mahdollisesti vaikuttaa kumppanin käytökseen. Uusperheissä parisuhde on koko homman ydin ja jos parisuhde ei toimi, niin se heijastuu aina lapsiin. Uskaltaisin heittää jopa sellaisen väitteen, että 99,9% tapauksissa, joissa uusperheessä on minkäänlaista ongelmaa, vaikkakin se näyttäytyisi lapsiin kohdistuvana, niin syynä on aina aikuisten välinen parisuhde ja sen ongelmat. Suomessa ei montaa Sirpa Laamasta ole, joten on mahdottomuus, että kaikki niin sanotut pahat äitipuolet ja isäpuolet ovat vain kamalia sadistisia psykoja. Tämä on tietysti se helpoin ja kivoin selitys, että aina ne äiti- ja isäpuolet on niitä kamalia ja hirviöitä ja mitään muuta syytä ei voi olla.
Kuvaamasi käytösmallit ovat minulle ihan vieraita. Minä en ylikompensoi eroa isoille lapsille, vaan elellään normaalisti arkea ja sitten satunnaisia piristyksiä sinne tänne. En myöskään unohda yhteistä lasta niinä aikoina, kun isot lapset ovat meillä, miten voisinkaan, kun hän kulkee mukana ihan kaikkialle ja roikkuu lahkeessa koko ajan. Arkihan pyörii pääasiassa tuon pienimmän rytmissä eikä isompien, koska noh, varmasti ymmärrätte. Nyt kun pieni on vähän isompi, niin olen pyrkinyt edes joskus tekemään jotain ihan vaan isompien kanssa, on se sitten kauppareissu, kävely tai leikkipuistoilu ja vauva saa edes joskus jäädä toisen vanhemman hoiviin kotiin.
Sinulle on selvästi ollut kova paikka puolisosi keskittyminen aiemman suhteen lapsiinsa, koska tuot tätä näkökulmaa niin voimakkaasti esille. Olen pahoillani, että teillä asiat menivät noin ja koit jääneesi uusperheessä vauvan kanssa liian yksin. Valitettavasti en kuitenkaan lainkaan pysty samaistua noihin esimerkkeihisi, koska meillä minä hoidan kaikki lapset hyvin pitkälti.
Ap.
Mikä rooli lasten toisella biologisella vanhemmalla on? Voisi helpottaa arkea, jos puolison lapset saisivat huomiota häneltäkin.
Uusperheet ja eroperheet ovat vaikeita lapsille ja vanhemmillekin.
Ei ole tärkeintä kynsin ja hampain pitää kiinni tästä puolisosta. Olen sen jo monesti sanonut. Haluan hakeutua avun piiriin nähdäkseni voiko puolisoon olla vaikutusta ammattiavusta vai ei, sen näkee kyllä aika nopeasti. Itse tarvitsen joka tapauksessa apua asioiden käsittelyyn ja korjaamiseen eronkin jälkeen ja ehkä etenkin silloin. Haluan myös saada kontaktin auki lasten keskusteluavun saamiselle.
Kun tästä joskus selviän, niin voit olla varma, että minun kattoni alle ei tule enää yhtään puolisoa niin kauan kun lapsia asuu kotona. On tämä semmonen oppikoulu, ettei ole edes sanoja. Sitä kun itse uskoo lähtökohtaisesti hyvää muista, niin on erittäin vaikea tajuta tulleensa silmään pissityksi ihan täysin. Siinä menee aikaa ymmärtää ja myöntää itselleen, että puoliso on jotain muuta kuin mitä on vuosia esittänyt.
Ap.