Onko täällä muilla mennyt aikuisena täysin välit omaan sisarukseen? Mistä se johtui?

Just tämä suosikkilapsen rajattomuus. Siskoni, klassinen kultalapsi, tuli katsoman ostamaamme uutta asuntoa. Ilmoitti, että lasten huoneista se isompi tulee antaa hänen kummilapselleen, koska muuten HÄN suuttuu.

Just.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisko ei suostu myöntämään, että vanhemmat suosivat häntä lapsuudessamme. Häneltä ei vaadittu niin paljoa esim. koulussa, hänen kaverinsa olivat meille paljon tervetulleempia kuin minun, ja jos esim. tehtiin yhdessä jotain hölmöilyjä niin minä olin aina se jolle tuli huudot/kotiaresti/tukkapölly/remmi. Vanhemmat jotenkin ajattelivat, että koska olin isompi ja olin poika, niin olin jotenkin vastuussa paitsi omista niin myös siskoni tekemisistä. Vanhemmat eivät olleet sellaisia että niiden kanssa olisi voinut ruveta tästä väittelemään silloin lapsena.

Sisko on vedonnut siihen, että tähän tietyllä tavalla jotenkin seksistiseen kuvioon liittyi kääntöpuolena se, että vanhemmat tyyliin antoivat minun valita jotkut harrastukseni vapaammin, ja antoivat niihin (siskon muistikuvan mukaan) enemmän rahaa ja tukea. Sanoin näistä lapsuuskokemuksista keskusteltaessa kerran, että sillä ei ole väliä, koska jos kysytään olisinko halunnut olla mieluummin tyttö, jos sillä olisi saanut tytön kohtelun, niin olisin. Tarkoitin sitä oikeasti, mutta sisko ei uskonut vaan väitti että sanoin niin vaan suutuksissani.

Ei olla varsinaisesti katkaistu välejä, vastaisin kyllä jos esim. näkisin että se soittaa, mutta yhteydenpito on ihan olematonta. Tässä auttaa sekin, että asutaan nykyään ihan eri puolilla Suomea.

Olen sivusta seurannut tuota, että poikaa rangaistiin siskon puolesta ja jopa tämän kaverin (minun) puolesta, koska tämä oli isompi. Vaikka siis ei ollut tehnyt mitään. Sisko oli selkeästi suosikkilapsi ja käytti sitä myös hyväkseen. Tosi surullista, koska veljen elämä ei mennyt todellakaan kovin hyvin, kuoli nuorena elämän ongelmien takia. Sisar oppi tuosta kieron toimintatavan, hänen ystävänsä en enää ole.

Outoja kuvioita perheissä kyllä on. Ja kun joku kysyi miksi vanhempien teot vaikuttavat vielä aikuisenakin, niin yksi syy on varmaan se, että samat kuviot ovat jatkuneet aikuisuuteen asti. Sisar on totta kai imenyt tuon asenteen itseensä, että hän on se suojeltava tai se, jota ei voi syyttää mistään. Sitä tosin tuossa kerrotussa pidän etuna, että vanhemmat ovat vaatineet pojalta parempaa koulumenestystä. Siitä lienee ollut jotain hyötyäkin?

Joo, on ollut hyötyä. Toisaalta siskoni on ammatissa, jossa käden taidoilla on paljon suurempi merkitys kuin useimmissa kouluaineissa pärjänneisyydellä (ja jossa esim. joku minun kaltainen taas olisi täysin toivoton jos yrittäisin sitä).

Tosiaan kumpikaan meistä ei ole katkaissut välejä toiseen totaalisesti (lapsemmekin ovat ihan hyvissä väleissä serkkuihinsa, joskaan ei kovin läheisissä). Ja kyse ei ole mistään sellaisesta että kumpikaan uskoisi toisen olevan esim. joku kaasuvalottamista yrittävä narsisti. Muistamme asiat melkein kokonaan samalla tavalla, mutta kumpikin vain korostaa niistä melkein täysin eri puolia, ja puhuminen aiheesta on sen takia niin vaikeaa että annetaan mieluummin olla.