Onko täällä muilla mennyt aikuisena täysin välit omaan sisarukseen? Mistä se johtui?

Siskon teinimäinen itsekkyys ei koskaan muuttunut aikuisuudeksi. Siinä vaiheessa kun jatkuvan hänen yksipuolisen auttamisensa jälkeen ilkeili ennen häitämme ja ilman että olimme pyytäneet apua, ilmoitti ettei aio auttaa mitenkään häissämme ja kyynelsilmin ilmoitti että "on antanut anteeksi" (kysyttäessä mitä antoi anteeksi nii ilmeisesti sen että on koko elämänsä ollut minulle kaikesta kateellinen. Olen siis todella tylsä ja normaali keskiverto ihminen kuten hänkin.) silmät aukesivat ja alkoi etääntyminen tapahtua aika vauhdilla.

Mitä vähemmän olimme tekemisissä, sen vähemmän elämässä oli kummallista draamaa ja pikkuhiljaa välit katosivat olemattomiin. Mietin että luovutinko liian helpolla kun hän on sentään siskoni mutta nykyinen tilanne on vaan niin paljon iloisempi ja kevyempi.

Sisko ottaa toki silloin tällöin yhteyttä kun tarvitsee minulta jotain mutta muuten emme ole tekemisissä. En ole enää autellut. :D

Mulla on nuorempi veli joka oli aina vanhempien erityissuosiossa ja kaiken kaikkiaan sellainen oikein kultalusikka suussa syntynyt, mutta täysin sokea omille etuoikeuksilleen. Kuopus, sai jo lapsena enemmän kaikkea kuin muut sisarukset, asui pitkään kotona ja suoritti ylppärit ja yliopiston valmennuskurssit ja pääsykokeet mamman hoivissa täysihoidossa, ei yliopisto-opiskelijana tehnyt koskaan päivääkään töitä kun mami sponsoroi. Joskus ilmeni sattumalta että maksatti vielä joskus 26-vuotiaanakin puhelin- ja nettilaskunsa äidillä. Tyttöystävänsä on toinen ihan samanlainen, joten näiden asuminenkin hoitui opiskelijana näppärästi puoli-ilmaiseksi muijan vanhempien sijoitusasunnossa. Itse muutin kotoa heti 18-vuotiaana ja olen tehnyt kaikkia mahdollisia pas kaduuneja leipäni eteen, elämä on ollut epävarmaa ja korkeakoulutuksesta huolimatta huonommuuden kokemus on seurannut aikuisuuteen. Ja kuten arvata saattaa, veli on nyt juuri sellainen kova oikeistolainen joka sönköttää että ihmisen on otettava vastuuta itsestään ja että kaikki on vain itsestä kiinni. Juuri sellainen joka kannattaa kovaan ääneen nykyistä hallitusta ja katsoo että köyhyys on vain ihmisen omaa syytä. Ollaan pakosti jonkin verran tekemisissä kun vanhemmat on vielä elossa mutta ei taatusti enää sitten kun heistä aika jättää.

Onko muuten niin että se välit katkaiseva osapuoli on useammin esikoinen tai ainakin vanhempi? Tuntuu että aika usein se kaiken saanut persreikä on se nuorempi.

Klassinen perintöriita. 

Lähes aina näiden perimmäinen syy on eriarvoinen kohtelu lapsuudenperheessä. Se on oikeasti ihan käsittämätöntä miten moni vanhempi pitää sitä suosimista ihan pikkujuttuna eikä tajua että tuollainen kokemus vaikuttaa koko loppuelämän ajan.

Päihdeongelma, se varmasti yleisin syy.

Pakko kommentoida tähän, että onneksi ei ole mennyt. Veljeni vaimo vihaa minua sydämensä kyllyydestä ja syynä tähän veljen mukaan on mustasukkaisuus ja kateus. Hänen vaimonsa tekee kaikkensa että meillä välit katkeaisivat, mutta toistaiseksi ollaan nyt jo muutama vuosi menty näin että kyseistä naista en ole nähnyt, mutta veljen kanssa sen sijaan olen joka päivä tekemisissä. Mulle mun ja veljeni välinen sisarussuhde on sellanen, etten usko että se koskaan voisi katketa mihinkään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on nuorempi veli joka oli aina vanhempien erityissuosiossa ja kaiken kaikkiaan sellainen oikein kultalusikka suussa syntynyt, mutta täysin sokea omille etuoikeuksilleen. Kuopus, sai jo lapsena enemmän kaikkea kuin muut sisarukset, asui pitkään kotona ja suoritti ylppärit ja yliopiston valmennuskurssit ja pääsykokeet mamman hoivissa täysihoidossa, ei yliopisto-opiskelijana tehnyt koskaan päivääkään töitä kun mami sponsoroi. Joskus ilmeni sattumalta että maksatti vielä joskus 26-vuotiaanakin puhelin- ja nettilaskunsa äidillä. Tyttöystävänsä on toinen ihan samanlainen, joten näiden asuminenkin hoitui opiskelijana näppärästi puoli-ilmaiseksi muijan vanhempien sijoitusasunnossa. Itse muutin kotoa heti 18-vuotiaana ja olen tehnyt kaikkia mahdollisia pas kaduuneja leipäni eteen, elämä on ollut epävarmaa ja korkeakoulutuksesta huolimatta huonommuuden kokemus on seurannut aikuisuuteen. Ja kuten arvata saattaa, veli on nyt juuri sellainen kova oikeistolainen joka sönköttää että ihmisen on otettava vastuuta itsestään ja että kaikki on vain itsestä kiinni. Juuri sellainen joka kannattaa kovaan ääneen nykyistä hallitusta ja katsoo että köyhyys on vain ihmisen omaa syytä. Ollaan pakosti jonkin verran tekemisissä kun vanhemmat on vielä elossa mutta ei taatusti enää sitten kun heistä aika jättää.

Minullakin on sisaruksia, jotka ovat saaneet enemmän kuin minä, taloudellista apua ja mm lapsenhoitoapua, vanhemmiltani. Olen aikuinen ihminen ja huomaan, että se johtuu siitä etten juuri koskaan pyytänyt. Ja jos kerran pyysin, eikä pyyntööni jostain syystä vastattu, en takuulla kysynyt toista kertaa. En pidä hirveän tiiviisti vanhempiini yhteyttä, olen aina elänyt hyvin itsenäistä elämää. Jo lapsena vietin enemmän aikaa ystävieni kuin perheeni kanssa. Autan vanhempiani eräässä asiassa säännöllisesti, mutten odota siitä mitään. Olen varmaankin tottunut siihen, että "lunastan" paikkani ilahduttamalla toisia, kun en ole perusluonteeltani hirveän huomaavainen tai seurallinen kuin aivan lähimpien ihmisten suhteen, joiden kanssa synkkaa luonnollisesti.

Omakin osuus on hyvä huomata asioissa sekä ulkopuoliset tekijät. Tällaiset suosimiset eivät tapahdu tyhjiössä. Uhriutuminen on turhaa energiasyöpää.

Tätä voisi kysyä veljeltäni, joka ei halua pitää yhteyttä. Itse yritän noin kerran vuodessa olla yhteydessä, mutta hän ei ikinä soita minulle päin ja yleensä ei vastaa viesteihin. Hän täytti tänä vuonna pyöreitä vuosia, lähetin lahjan, mutta hän ei ole kiittänyt lahjasta.

Itse olen tilanteesta surullinen, sillä tässä toistuu äitini kaava. Jostain syystä hän ei halunnut olla vanhemmiten tekemisissä sisarustensa kanssa ollenkaan. Siitä syystä en koskaan oppinut tuntemaan serkkujani.

Isoonsiskooni.

Hän oli inhottava kiusaaja jo lapsuudessa, lyttääjä, ylikävelijä, kaikentietävä besserwisser. RAJATON.

Samanlainen sitten aikuisenakin ja pyrki sekaantumaan ihan kaikkeen perheeni asioihin. Kuin sellainen kammoanoppi konsaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on nuorempi veli joka oli aina vanhempien erityissuosiossa ja kaiken kaikkiaan sellainen oikein kultalusikka suussa syntynyt, mutta täysin sokea omille etuoikeuksilleen. Kuopus, sai jo lapsena enemmän kaikkea kuin muut sisarukset, asui pitkään kotona ja suoritti ylppärit ja yliopiston valmennuskurssit ja pääsykokeet mamman hoivissa täysihoidossa, ei yliopisto-opiskelijana tehnyt koskaan päivääkään töitä kun mami sponsoroi. Joskus ilmeni sattumalta että maksatti vielä joskus 26-vuotiaanakin puhelin- ja nettilaskunsa äidillä. Tyttöystävänsä on toinen ihan samanlainen, joten näiden asuminenkin hoitui opiskelijana näppärästi puoli-ilmaiseksi muijan vanhempien sijoitusasunnossa. Itse muutin kotoa heti 18-vuotiaana ja olen tehnyt kaikkia mahdollisia pas kaduuneja leipäni eteen, elämä on ollut epävarmaa ja korkeakoulutuksesta huolimatta huonommuuden kokemus on seurannut aikuisuuteen. Ja kuten arvata saattaa, veli on nyt juuri sellainen kova oikeistolainen joka sönköttää että ihmisen on otettava vastuuta itsestään ja että kaikki on vain itsestä kiinni. Juuri sellainen joka kannattaa kovaan ääneen nykyistä hallitusta ja katsoo että köyhyys on vain ihmisen omaa syytä. Ollaan pakosti jonkin verran tekemisissä kun vanhemmat on vielä elossa mutta ei taatusti enää sitten kun heistä aika jättää.

Minullakin on sisaruksia, jotka ovat saaneet enemmän kuin minä, taloudellista apua ja mm lapsenhoitoapua, vanhemmiltani. Olen aikuinen ihminen ja huomaan, että se johtuu siitä etten juuri koskaan pyytänyt. Ja jos kerran pyysin, eikä pyyntööni jostain syystä vastattu, en takuulla kysynyt toista kertaa. En pidä hirveän tiiviisti vanhempiini yhteyttä, olen aina elänyt hyvin itsenäistä elämää. Jo lapsena vietin enemmän aikaa ystävieni kuin perheeni kanssa. Autan vanhempiani eräässä asiassa säännöllisesti, mutten odota siitä mitään. Olen varmaankin tottunut siihen, että "lunastan" paikkani ilahduttamalla toisia, kun en ole perusluonteeltani hirveän huomaavainen tai seurallinen kuin aivan lähimpien ihmisten suhteen, joiden kanssa synkkaa luonnollisesti.

Omakin osuus on hyvä huomata asioissa sekä ulkopuoliset tekijät. Tällaiset suosimiset eivät tapahdu tyhjiössä. Uhriutuminen on turhaa energiasyöpää.

Totta, välttämättä mitään suosimista ei ole edes tapahtunut, on vain kateellisuutta. Eli aina näissä tarinoissa olisi hyvä kuulla se toinenkin puoli tarinasta. (Viittaamatta mihinkään tässä ketjussa kerrottuun tarinaan, yleisesti vain.)

En sinänsä ole katkaissut välejä, mutta en kyllä pidäkään yhteyttä sisaruksiini.

Sisarukseni ovat niin erilaisia kuin minä, ettei ole mitään mistä puhua. Enkä muutenkaan ole sosiaalinen luonteeltani, etten sitten viitsi soitella pelkästään ilmoittaakseni, että" ilmoja on pidellyt".

Olen minä joskus suuttunutkin sisaruksiini joistakin asioista, mutta en kanna kaunaa saati vihaa. Olen vain huomannut, että välit pysyvät parempina, kun pitää tarpeeksi etäisyyttä heihin. Toivon heille vain pelkästään hyvää.

Välit pikkuveljeeni, joka on hyvin elämässään menestynyt vanhempien lempilapsi, katkesivat totaalisesti, kun kerroin  lapsenlasta veljeltänikin odottaneelle äidille: "Turha tuolta homolta on mitään lapsia odottaa". Äiti ei siis tiennyt, että veljeni seurustelee vain miesten kanssa.

Sen jälkeen veli ei ole ottanut minuun mitään yhteyttä vuosiin, paitsi vanhan äidin hoitoasioista voidaan viestitellä.

Minun isosisko vihaa minua ja on aina puhunut pahaa minusta. En halua tavata häntä enään koskaan.En vaan uskalla. 

Olen ollut avokätinen hänelle ja ihan äskettäinkin ostin hänelle topin sekä tarjosin jalkahoidon. Tosi surullinen tilanteesta.Emme ole nuoria enään , eikä aikaa ole jäljellä tuhlaamiseen. 

Onhan näitä edelleenkin, että yksi perii maatilan , koti - ja sukutilan, ja toiset sisarukset saavat porttikiellon uuden kotivävyn/- miniän astuttua portaista sisään.

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä edelleenkin, että yksi perii maatilan , koti - ja sukutilan, ja toiset sisarukset saavat porttikiellon uuden kotivävyn/- miniän astuttua portaista sisään.

Varmaan ovat porttikieltonsa ansainneet, jos pitävät sitä edelleen kotinaan. Olkoon sitten sukupolvenvaihdoksessa ostettu tai virallisesti peritty, niin muut ovat saaneet osuutensa ja se on nyt sen uuden omistajan talo.

Onneksi itsellä ei ole sisaruksia, kun täällä maatilalla asumme. 

Johtui omasta surkeudestani. Asuin itse vielä kotona ja sisko oli jo muuttanut pois, tuli sitten seukkukaverinsa kanssa yökyläilylle enkä halunnut tutustua tähän tyyppiin. Lisäksi olin kateellinen kun itselläni oli elämä niin surkealla tolalla. Sille raiteelle sitten jotenkin jäi eikä olla tekemisissä oltu.

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä edelleenkin, että yksi perii maatilan , koti - ja sukutilan, ja toiset sisarukset saavat porttikiellon uuden kotivävyn/- miniän astuttua portaista sisään.

Meillä vähän meni tälleen. Isäni ja äitini "siunauksella". Eli yksi veljistäni sai talon ja tilat, me kolme muuta jäätiin ilman. Kylässä kuulemma saataisiin käydä, jos tullaan auttamaan milloin missäkin ja tuodaan ruuat. Vanhempani ottavat aina veljeni ja miniäni puolen kaikessa.

Me muut sisarukset sitten tapaamme muualla, suosittu veli ei ole koskaan kutsuttu ja sekin aiheuttaa kismaa. Hän toki sanelisi ehdot sillekin. Me kolme muuta olemme asiasta samaa mieltä ja meillä tuntuu olevan samantyyliset muistot ja kokemukset lapsuudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä edelleenkin, että yksi perii maatilan , koti - ja sukutilan, ja toiset sisarukset saavat porttikiellon uuden kotivävyn/- miniän astuttua portaista sisään.

Meillä vähän meni tälleen. Isäni ja äitini "siunauksella". Eli yksi veljistäni sai talon ja tilat, me kolme muuta jäätiin ilman. Kylässä kuulemma saataisiin käydä, jos tullaan auttamaan milloin missäkin ja tuodaan ruuat. Vanhempani ottavat aina veljeni ja miniäni puolen kaikessa.

Me muut sisarukset sitten tapaamme muualla, suosittu veli ei ole koskaan kutsuttu ja sekin aiheuttaa kismaa. Hän toki sanelisi ehdot sillekin. Me kolme muuta olemme asiasta samaa mieltä ja meillä tuntuu olevan samantyyliset muistot ja kokemukset lapsuudesta. 

Tuskinpa vanhempasi sitä tilaa ovat lahjoittaneet, vaan kyseessä on sukupolvenvaihdos. Eli veli ja hänen vaimonsa ovat ottaneet ison lainan ja ostaneet tilan vanhemmiltasi, jotka ovat vasta sen jälkeen päässeet siirtymään sukupolvenvaihdoseläkkeelle. Näinhän se useimmiten menee, meni meilläkin. Siitä huolimatta puhutaan, kuinka muka olemme saaneet tilan ilmaiseksi. Maksoimme tilaa pois melkein 20 vuotta mm. käymällä tilan ulkopuolella töissä, kun EU:hun siirtymisen jälkeen tulot romahtivat. Lainojen määrä kuitenkin pysyi samana.

Ihan vaan siitä että olemme erilaisia ihmisiä.