Miten eroon katkeruudesta?

Elätkö edelleen samoissa maisemissa, samojen ihmisten ympäröimänä tai jopa samassa asunnossa? Kaikki nämä pitkittävät surua, kun aina joku asia muistuttaa menneestä ja palauttaa kaikki vanhat asiat mieleen. Jos vain mahdollista, hakeudu vaikka työhön, opiskelemaan tai pidemmälle lomalle tms. jollekin toiselle paikkakunnalle, että pääset eteenpäin. Kun on paljon tekemistä, esim. muutto, opiskelut, uusi työpaikka tai mitä ikinä, on pakko hoitaa ne ja unohtaa ne aiemmat harmit ja surut ja samalla tutustuu uusiin ihmisiin ja olosuhteisiin. Naisille on tyypillistä murehtia, valvoa,miettiä aina uudelleen, jopa syyttää itseään, vaikka suhteessa on aina kaksi ja aina on kysymys vapaaehtoisuudesta. Toisen kanssa ollaan aina vapaaehtoisesti molemminpuolin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus sitoo niihin asioihin/ihmisiin, joille olet katkera. Se on valinta, töitä irtipäästämisen eteen joutuu tekemään.

Oma elämäni on ollut menetystarina. Päätin jo varhain, etten anna katkeruudelle sijaa.

Millä tavalla teit töitä? Olet ilmeisesti siinä onnistunut, joten konkreettiset vinkit kiinnostaisi. Mulle itselleni ei selvästikään pelkkä tahdonlujuus ja päättäväisyys riitä, jos riittäisi, en olisi ollut päivääkään katkera.

-ap

Minulle keskeisin oivallus oli anteeksianto. Anteeksiantaminen on valinta. Alkuun ei tunnu siltä, että edes pystyy antamaan anteeksi.

Terapiasta voi saada työkaluja tähän prosessiin.

Onnea ja voimia katkeruudesta eroon pääsemiseen, se on mahdollista. Asiat on käytävä läpi eikä terapiaan palaaminen ole häpeä. Kaikki mikä tukee tätä prosessia, on hyväksi.

Anteeksiantamista korostetaan paljon ja sehän on eroseminaarinkin tärkeitä teemoja. Mä luulin jo antaneeni exälle anteeksi enkä usko hänen olevan paha ihminen ja tarkoituksella käyttäneen minua hyväksi. Mutta silti katkeruus taas nosti päätään. En pääse irti ajatuksesta, että ex vei elämästäni parhaat vuodet uskotellen minun merkitsevän hänelle enemmän kuin mitä lopulta merkitsinkään. Hän ei tukenut minua vaikeassa elämäntilanteessa, vaan vaihtoi toiseen. Vaikka hän ei tehnyt sitä tahallaan minua satuttaakseen, mä silti hukkasin vuosia panostaen meihin ja toivoen ja odottaen häneltä ja suhteelta asioita, joita hän ei halunnutkaan mun kanssa toteuttaa, mutta jotka hän toteutti heti uuden kumppaninsa kanssa. Tästä ylipääseminen on näköjään miljoona kertaa vaikeampaa kuin olisin uskonut.

-ap

Kirjoitat, että exä vei elämäsi parhaat vuodet. Tuohan on vellomista menneessä. Itselleni parhaat vuodet, tai oikeastaan paras hetki, on tässä ja nyt. Menneeseen ei voi vaikuttaa, ja tulevaisuudessa ei voi elää, koska sitä ei ole vielä tapahtunut. Mikä saa sinut ajattelemaan, että parhaat vuotesi ovat jo olleet, ja nykyhetki ei olisi yhtä arvokasta?

Parhaat vuodet siinä mielessä, että silloin olin vielä energisempi, nuorempi ja nätimpi. Nyt olen elähtänyt kehäraakki, tai sellaiseksi ainakin itseni tunnen. Enkä muuten ole ainut 40+, joka kokee muuttuneensa näkymättömäksi ainakin vastakkaiselle sukupuolelle. Syvällisten ihmissuhteiden luominen on tässä iässä paljon vaikeampaa kuin vielä 10 vuotta sitten.

-ap

Katkeruutesi ja menneessä eläminen vanhentavat sinua, ei oikea ikäsi. Jos miellät itsesi elähtäneeksi keräraakiksi, se sitten olet. Myös ulospäin.

Vierailija kirjoitti:

Elätkö edelleen samoissa maisemissa, samojen ihmisten ympäröimänä tai jopa samassa asunnossa? Kaikki nämä pitkittävät surua, kun aina joku asia muistuttaa menneestä ja palauttaa kaikki vanhat asiat mieleen. Jos vain mahdollista, hakeudu vaikka työhön, opiskelemaan tai pidemmälle lomalle tms. jollekin toiselle paikkakunnalle, että pääset eteenpäin. Kun on paljon tekemistä, esim. muutto, opiskelut, uusi työpaikka tai mitä ikinä, on pakko hoitaa ne ja unohtaa ne aiemmat harmit ja surut ja samalla tutustuu uusiin ihmisiin ja olosuhteisiin. Naisille on tyypillistä murehtia, valvoa,miettiä aina uudelleen, jopa syyttää itseään, vaikka suhteessa on aina kaksi ja aina on kysymys vapaaehtoisuudesta. Toisen kanssa ollaan aina vapaaehtoisesti molemminpuolin.

Olen tehnyt nuo kaikki. Olen muuttanut kahdesti eron jälkeen ja nyt minulla on pysyvä, kiva koti. Olen myös vaihtanut työtä ja aloittanut opinnot uudelle alalle. Aloittanut uusia harrastuksia. Mikään ei ulkoisesti sido minua exään. Muutama konkreettinen esine on vielä muistona, mutta nekin aion seuraavan varaston siivouksen yhteydessä hävittää.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus sitoo niihin asioihin/ihmisiin, joille olet katkera. Se on valinta, töitä irtipäästämisen eteen joutuu tekemään.

Oma elämäni on ollut menetystarina. Päätin jo varhain, etten anna katkeruudelle sijaa.

Millä tavalla teit töitä? Olet ilmeisesti siinä onnistunut, joten konkreettiset vinkit kiinnostaisi. Mulle itselleni ei selvästikään pelkkä tahdonlujuus ja päättäväisyys riitä, jos riittäisi, en olisi ollut päivääkään katkera.

-ap

Minulle keskeisin oivallus oli anteeksianto. Anteeksiantaminen on valinta. Alkuun ei tunnu siltä, että edes pystyy antamaan anteeksi.

Terapiasta voi saada työkaluja tähän prosessiin.

Onnea ja voimia katkeruudesta eroon pääsemiseen, se on mahdollista. Asiat on käytävä läpi eikä terapiaan palaaminen ole häpeä. Kaikki mikä tukee tätä prosessia, on hyväksi.

Anteeksiantamista korostetaan paljon ja sehän on eroseminaarinkin tärkeitä teemoja. Mä luulin jo antaneeni exälle anteeksi enkä usko hänen olevan paha ihminen ja tarkoituksella käyttäneen minua hyväksi. Mutta silti katkeruus taas nosti päätään. En pääse irti ajatuksesta, että ex vei elämästäni parhaat vuodet uskotellen minun merkitsevän hänelle enemmän kuin mitä lopulta merkitsinkään. Hän ei tukenut minua vaikeassa elämäntilanteessa, vaan vaihtoi toiseen. Vaikka hän ei tehnyt sitä tahallaan minua satuttaakseen, mä silti hukkasin vuosia panostaen meihin ja toivoen ja odottaen häneltä ja suhteelta asioita, joita hän ei halunnutkaan mun kanssa toteuttaa, mutta jotka hän toteutti heti uuden kumppaninsa kanssa. Tästä ylipääseminen on näköjään miljoona kertaa vaikeampaa kuin olisin uskonut.

-ap

Kirjoitat, että exä vei elämäsi parhaat vuodet. Tuohan on vellomista menneessä. Itselleni parhaat vuodet, tai oikeastaan paras hetki, on tässä ja nyt. Menneeseen ei voi vaikuttaa, ja tulevaisuudessa ei voi elää, koska sitä ei ole vielä tapahtunut. Mikä saa sinut ajattelemaan, että parhaat vuotesi ovat jo olleet, ja nykyhetki ei olisi yhtä arvokasta?

Parhaat vuodet siinä mielessä, että silloin olin vielä energisempi, nuorempi ja nätimpi. Nyt olen elähtänyt kehäraakki, tai sellaiseksi ainakin itseni tunnen. Enkä muuten ole ainut 40+, joka kokee muuttuneensa näkymättömäksi ainakin vastakkaiselle sukupuolelle. Syvällisten ihmissuhteiden luominen on tässä iässä paljon vaikeampaa kuin vielä 10 vuotta sitten.

-ap

Katkeruutesi ja menneessä eläminen vanhentavat sinua, ei oikea ikäsi. Jos miellät itsesi elähtäneeksi keräraakiksi, se sitten olet. Myös ulospäin.

Tiedän. Siksipä tämä tilanne harmittaakin. Hoidan itseäni ulkoisesti, mutta katkeruus ja suru paistaa varmasti läpi. Toki biologia tekee tehtävänsä myös ja rupsahtaminen on siksikin väistämätön tosiasia.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus sitoo niihin asioihin/ihmisiin, joille olet katkera. Se on valinta, töitä irtipäästämisen eteen joutuu tekemään.

Oma elämäni on ollut menetystarina. Päätin jo varhain, etten anna katkeruudelle sijaa.

Millä tavalla teit töitä? Olet ilmeisesti siinä onnistunut, joten konkreettiset vinkit kiinnostaisi. Mulle itselleni ei selvästikään pelkkä tahdonlujuus ja päättäväisyys riitä, jos riittäisi, en olisi ollut päivääkään katkera.

-ap

Minulle keskeisin oivallus oli anteeksianto. Anteeksiantaminen on valinta. Alkuun ei tunnu siltä, että edes pystyy antamaan anteeksi.

Terapiasta voi saada työkaluja tähän prosessiin.

Onnea ja voimia katkeruudesta eroon pääsemiseen, se on mahdollista. Asiat on käytävä läpi eikä terapiaan palaaminen ole häpeä. Kaikki mikä tukee tätä prosessia, on hyväksi.

Anteeksiantamista korostetaan paljon ja sehän on eroseminaarinkin tärkeitä teemoja. Mä luulin jo antaneeni exälle anteeksi enkä usko hänen olevan paha ihminen ja tarkoituksella käyttäneen minua hyväksi. Mutta silti katkeruus taas nosti päätään. En pääse irti ajatuksesta, että ex vei elämästäni parhaat vuodet uskotellen minun merkitsevän hänelle enemmän kuin mitä lopulta merkitsinkään. Hän ei tukenut minua vaikeassa elämäntilanteessa, vaan vaihtoi toiseen. Vaikka hän ei tehnyt sitä tahallaan minua satuttaakseen, mä silti hukkasin vuosia panostaen meihin ja toivoen ja odottaen häneltä ja suhteelta asioita, joita hän ei halunnutkaan mun kanssa toteuttaa, mutta jotka hän toteutti heti uuden kumppaninsa kanssa. Tästä ylipääseminen on näköjään miljoona kertaa vaikeampaa kuin olisin uskonut.

-ap

Kirjoitat, että exä vei elämäsi parhaat vuodet. Tuohan on vellomista menneessä. Itselleni parhaat vuodet, tai oikeastaan paras hetki, on tässä ja nyt. Menneeseen ei voi vaikuttaa, ja tulevaisuudessa ei voi elää, koska sitä ei ole vielä tapahtunut. Mikä saa sinut ajattelemaan, että parhaat vuotesi ovat jo olleet, ja nykyhetki ei olisi yhtä arvokasta?

Parhaat vuodet siinä mielessä, että silloin olin vielä energisempi, nuorempi ja nätimpi. Nyt olen elähtänyt kehäraakki, tai sellaiseksi ainakin itseni tunnen. Enkä muuten ole ainut 40+, joka kokee muuttuneensa näkymättömäksi ainakin vastakkaiselle sukupuolelle. Syvällisten ihmissuhteiden luominen on tässä iässä paljon vaikeampaa kuin vielä 10 vuotta sitten.

-ap

Katkeruutesi ja menneessä eläminen vanhentavat sinua, ei oikea ikäsi. Jos miellät itsesi elähtäneeksi keräraakiksi, se sitten olet. Myös ulospäin.

Tiedän. Siksipä tämä tilanne harmittaakin. Hoidan itseäni ulkoisesti, mutta katkeruus ja suru paistaa varmasti läpi. Toki biologia tekee tehtävänsä myös ja rupsahtaminen on siksikin väistämätön tosiasia.

-ap

Miksi sitä kukin haluaa kutsuakin. Tiedän vanhoja ihmisiä, joita ei voi sanoa rupsahtaneiksi. Jos ajattelet kaiken hyvän olleen takanapäin ja ja kaiken huonon edessä päin, ei ihme jos tuntuu ankealta.

Minun mielestäni ap:n ei tarvitse yrittää olla onnellinen exänsä puolesta. Minusta tuntuu, että se ainakin osittain on vienyt hänet väärälle polulle. Jos tuollainen tunne tulee myöhemmin luonnollisena vastaan, niin ok, mutta kenenkään ei tarvitse lähteä siitä liikkeelle eron jälkeen, etenkään jos toinen on jättänyt vaikealla hetkellä. 

Toisaalta hänen kannattaisi miettiä tarkemmin, mistä on katkera. Siitäkö, että ex-mies oli typerys? No, eihän se ole ap:n vika. Haluaisiko hän edelleen olla typeryksen kanssa ja jos haluaa, niin miksi? 

Vierailija kirjoitti:

Karma pitää huolen siitä, että ne ketkä on aiheuttaneet sen katkeruuden, saavat kyllä ennen pitkää takaisin vähintään samalla mitalla.

Ai jos minä seurustelen jonkun kanssa mutta jotenkin en ole suhteesta varma vaikka toisesta välitänkin ja siksi en täysin sitoudu ja yhtäkkiä tapaan jonkun josta olen varma ja sitoudun häneen. Olen tehnyt jotenkin väärin ja ansaitsen koston??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko itselläsi lapsia? Kumpaa sukupuolta?

Ei ole, mutta miten tämä nyt kysymykseeni liittyi? En ole siis siirtämässä traumojani eteenpäin, älä huoli.

-ap

Liittyy aika oleellisestikin. Vaikutatpa hankalalta kun peruskeskustelukaan ei nyt onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni ap:n ei tarvitse yrittää olla onnellinen exänsä puolesta. Minusta tuntuu, että se ainakin osittain on vienyt hänet väärälle polulle. Jos tuollainen tunne tulee myöhemmin luonnollisena vastaan, niin ok, mutta kenenkään ei tarvitse lähteä siitä liikkeelle eron jälkeen, etenkään jos toinen on jättänyt vaikealla hetkellä. 

Toisaalta hänen kannattaisi miettiä tarkemmin, mistä on katkera. Siitäkö, että ex-mies oli typerys? No, eihän se ole ap:n vika. Haluaisiko hän edelleen olla typeryksen kanssa ja jos haluaa, niin miksi? 

Niin, kyllähän mä järjellä tiedän etten exän kanssa enää haluaisi olla. En olisi alunperinkään häntä kumppanikseni valinnut, jos olisin tiennyt, että hän ei ole kanssani vakavissaan ja häipyy hädän hetkellä. En myöskään ottaisi häntä ikimaailmassa takaisin, vaikkei sellaista tilannetta tulekaan että takaisin pyytäisi. On ilmeisesti erittäin onnellinen nykyisen vaimonsa kanssa ja sehän se vain pahentaa oloani.

-ap

Katkeruus kyllä yleensä ajan myötä katoaa jos ei siitä jollain tasolla pidä kynsin ja hampain kiinni.

Katkeruus voi jopa antaa vääränlaista hyvänolon tunnetta jossa velloa. Mieti mitä tunne katkeruus sinulle antaa ja onko se jotain mitä tule tarvitsemaan tulevassa elämässäsi.

Vierailija kirjoitti:

Katkeruus kyllä yleensä ajan myötä katoaa jos ei siitä jollain tasolla pidä kynsin ja hampain kiinni.

Katkeruus voi jopa antaa vääränlaista hyvänolon tunnetta jossa velloa. Mieti mitä tunne katkeruus sinulle antaa ja onko se jotain mitä tule tarvitsemaan tulevassa elämässäsi.

Ehkä katkeruus on mulle suojautumiskeino? Katkeruus estää minua yrittämästä enää uusien ihmissuhteiden solmimista ja täten suojaa uusilta hylkäämisiltä ja muilta kipeiltä menetyksiltä.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos tekisitkin päinvastoin? Hyväksyisit katkeruuden mutta rajaisit siihen käyttämääsi aikaa? Päättäisit esim. että joka päivä saat ajatella katkeria ajatuksia klo 21-21.20. Tätä varten sulla voisi olla katkeruus&kiukku-vihko, johon kirjoittaisit oikein myrkyllisiä ajatuksia.

Kun katkerat ajatukset tulee päivällä mieleen, sano itsellesi että joo, joo, palaan tähän klo 21. Jos joku päivä unohdat olla katkera klo 21, saat olla sitä täysipainoisesti vasta seuraavana päivänä klo 21.

Tää on kaikessa pölhöydessään kokeilemisen arvoinen idea, voisi toimia mulle! Ehkä ongelmani on, että ruoskin itseäni liikaakin tuosta katkeruudesta, ja kun yritän pyristellä sitä vastaan se vain kasvaa. Taidan palata päiväkirjan kirjoittamiseen, ja suollan joka päivä katkerat ajatukseni sen lehdille. Lisäksi harkitsen vakavasti terapiaan palaamista.

Kiitos kaikille vastanneille tähän asti, toivottavasti ketjusta on apua myös muille katkerille.

-ap

Joskus voi auttaa, kun antaa itselleen anteeksi. Sinun tapauksessa esim.  sen, että velloit liian kauan negatiivisissa tunteissa. Et osannut toimia toisella tavalla ja tuhlasit vähän aikaa, mutta se on nyt mennyttä (ja ehkä opit jotain, mitä et vielä edes tajua). Exä ei liity tähän tavallaan ollenkaan, vaan kyse on ihan vain sinusta. 

 Eri

Tämä on tosi tylsän kuuloista, mutta aika auttaa. Itselläni on ollut todella vaikeita kausia, mm. viiden vuoden seurustelun jälkeen kumppanini jätti minut ja vaihtoi lennosta uuteen, joka raskautui samantien, vaikka meidän koko suhteemme oli vain lupailua siitä, että edetään suhteessa vaikkapa kihloihin ja yhteenmuuttoon. Kärsin monta vuotta erosta. Lisäksi on ollut omaa syöpää, kuolemia, ties mitä... Löysin uuden kumppanin ja ollaan oltu nyt 10 v. naimisissa, useita lapsiakin on. Nyt on helppo nähdä, miten huono aiempi suhde oli ja osata arvostaa sitä, että se päättyi ja molemmat löysivät onnen. Muihin ikäviin asioihin elämässä on tuonut perspektiiviä mukavat asiat ja tavoitteet. Minulla on aina pitkän tähtäimen tavoitteiden lisäksi aina arkea piristämässä kaikenlaista lähiaikoina tapahtuvaa: hotelliyö, rapujuhlat ystäville, hyvä kirja, taidepaja jne. Kun elämässä tapahtuu säännöllosesti mukavia asioita, ei katkeruudelle ole niin sijaa. Mutta yritän itse hyväksyä itselleni myös ikäviä tunnetiloja ja saatan rypeäkin niissä, mutta sitten päätän, että nyt riittää ja tietoisesti käännän ajatukseni muihin asioihin, usein liikunta auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Karma pitää huolen siitä, että ne ketkä on aiheuttaneet sen katkeruuden, saavat kyllä ennen pitkää takaisin vähintään samalla mitalla.

Ai jos minä seurustelen jonkun kanssa mutta jotenkin en ole suhteesta varma vaikka toisesta välitänkin ja siksi en täysin sitoudu ja yhtäkkiä tapaan jonkun josta olen varma ja sitoudun häneen. Olen tehnyt jotenkin väärin ja ansaitsen koston??

Olet tehnyt väärin, jos et ole kertonut toiselle, ettet ole suhteesta varma. Leikittelet toisen tunteilla. Et sinä tuossa tilanteessa välitä kumppanistasi vaan pelkästään itsestäsi ja ilmeisesti seksin saamisesta. Et anna toisen ihmisen olla suhteessa kanssasi avoimin kortein. Hänen pitäisi saada itse päättää, haluaako olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole varma suhteesta.

"Yht'äkkiä tapaan junkun, josta olen varma". Nämä on näitä pettämistarinoita tyyliin "kaaduttiin yhdessä samaan banaaninkuoreen ja sen seurauksena syntyi lapsi". 

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tosi tylsän kuuloista, mutta aika auttaa. Itselläni on ollut todella vaikeita kausia, mm. viiden vuoden seurustelun jälkeen kumppanini jätti minut ja vaihtoi lennosta uuteen, joka raskautui samantien, vaikka meidän koko suhteemme oli vain lupailua siitä, että edetään suhteessa vaikkapa kihloihin ja yhteenmuuttoon. Kärsin monta vuotta erosta. Lisäksi on ollut omaa syöpää, kuolemia, ties mitä... Löysin uuden kumppanin ja ollaan oltu nyt 10 v. naimisissa, useita lapsiakin on. Nyt on helppo nähdä, miten huono aiempi suhde oli ja osata arvostaa sitä, että se päättyi ja molemmat löysivät onnen. Muihin ikäviin asioihin elämässä on tuonut perspektiiviä mukavat asiat ja tavoitteet. Minulla on aina pitkän tähtäimen tavoitteiden lisäksi aina arkea piristämässä kaikenlaista lähiaikoina tapahtuvaa: hotelliyö, rapujuhlat ystäville, hyvä kirja, taidepaja jne. Kun elämässä tapahtuu säännöllosesti mukavia asioita, ei katkeruudelle ole niin sijaa. Mutta yritän itse hyväksyä itselleni myös ikäviä tunnetiloja ja saatan rypeäkin niissä, mutta sitten päätän, että nyt riittää ja tietoisesti käännän ajatukseni muihin asioihin, usein liikunta auttaa.

Pääsitkö katkeruudesta kokonaan eroon ennen tuota uutta, onnellista parisuhdetta ja perheen perustamista?

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Karma pitää huolen siitä, että ne ketkä on aiheuttaneet sen katkeruuden, saavat kyllä ennen pitkää takaisin vähintään samalla mitalla.

Ai jos minä seurustelen jonkun kanssa mutta jotenkin en ole suhteesta varma vaikka toisesta välitänkin ja siksi en täysin sitoudu ja yhtäkkiä tapaan jonkun josta olen varma ja sitoudun häneen. Olen tehnyt jotenkin väärin ja ansaitsen koston??

Olet tehnyt väärin, jos et ole kertonut toiselle, ettet ole suhteesta varma. Leikittelet toisen tunteilla. Et sinä tuossa tilanteessa välitä kumppanistasi vaan pelkästään itsestäsi ja ilmeisesti seksin saamisesta. Et anna toisen ihmisen olla suhteessa kanssasi avoimin kortein. Hänen pitäisi saada itse päättää, haluaako olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole varma suhteesta.

"Yht'äkkiä tapaan junkun, josta olen varma". Nämä on näitä pettämistarinoita tyyliin "kaaduttiin yhdessä samaan banaaninkuoreen ja sen seurauksena syntyi lapsi". 

Jep. Minulle jäi huijattu ja hyväksikäytetty olo, ja pysyvä epäluulo miehiä kohtaan.

-ap

Vierailija kirjoitti:

On ilmeisesti erittäin onnellinen nykyisen vaimonsa kanssa ja sehän se vain pahentaa oloani.

-ap

Olet muuttanut kaksikin kertaa ja vaihtanut työtä. Nyt lopetat exäsi elämän seuraamisen, vai onko hän muuttanut perässäsi samaan naapurustoon, etkä voi välttyä näkemästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ilmeisesti erittäin onnellinen nykyisen vaimonsa kanssa ja sehän se vain pahentaa oloani.

-ap

Olet muuttanut kaksikin kertaa ja vaihtanut työtä. Nyt lopetat exäsi elämän seuraamisen, vai onko hän muuttanut perässäsi samaan naapurustoon, etkä voi välttyä näkemästä?

En seuraa emmekä asu lähekkäin, mutta samassa kaupungissa kuitenkin. Liikumme osin samoilla alueilla ja yhteisten tuttujen vuoksi en voi kokonaan välttyä kuulemasta hänestä koskaan mitään. Kaupungin vaihtaminen ei sentään tule kyseeseen, enkä muutenkaan voi ihan kaikkea elämässäni muuttaa vain siksi etten osaa käsitellä tätä katkeruutta pois. On oltava muita keinoja ja luulen, että vaikka muuttaisin erakoksi kuuhun, seuraisi katkeruus mukana.

-ap

Vertaistukea ap:lle. Voin samaistua katkeruuden kokemuksiin, et todellakaan ole ainoa joka on joutunut pettymään ihmissuhteissa. Eli yksi ajatusvinoumasi on tuo, että ihmissuhteet ja rakkaus on vain muita varten, ei sinua. Meillä kaikilla lienee pettymyksen kokemuksia joista on vaikea päästä eteenpäin. Itse olen nyt ainakin kuukauden putkeen vellonut katkeruudessa, ja tämä syö minua sisältä. En haluaisi olla jumissa näissä ajatuksissa, mutta aina hiljaisina hetkinä ne palaavat mieleen.

Tänään ajattelin kokeilla sellaista, että töiden jälkeen listaan asioita joista olen onnellinen. Yritän myös ajatella tietoisesti niitä ihmisiä ja suhteita, joissa olen tullut kohdelluksi hyvin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tosi tylsän kuuloista, mutta aika auttaa. Itselläni on ollut todella vaikeita kausia, mm. viiden vuoden seurustelun jälkeen kumppanini jätti minut ja vaihtoi lennosta uuteen, joka raskautui samantien, vaikka meidän koko suhteemme oli vain lupailua siitä, että edetään suhteessa vaikkapa kihloihin ja yhteenmuuttoon. Kärsin monta vuotta erosta. Lisäksi on ollut omaa syöpää, kuolemia, ties mitä... Löysin uuden kumppanin ja ollaan oltu nyt 10 v. naimisissa, useita lapsiakin on. Nyt on helppo nähdä, miten huono aiempi suhde oli ja osata arvostaa sitä, että se päättyi ja molemmat löysivät onnen. Muihin ikäviin asioihin elämässä on tuonut perspektiiviä mukavat asiat ja tavoitteet. Minulla on aina pitkän tähtäimen tavoitteiden lisäksi aina arkea piristämässä kaikenlaista lähiaikoina tapahtuvaa: hotelliyö, rapujuhlat ystäville, hyvä kirja, taidepaja jne. Kun elämässä tapahtuu säännöllosesti mukavia asioita, ei katkeruudelle ole niin sijaa. Mutta yritän itse hyväksyä itselleni myös ikäviä tunnetiloja ja saatan rypeäkin niissä, mutta sitten päätän, että nyt riittää ja tietoisesti käännän ajatukseni muihin asioihin, usein liikunta auttaa.

Pääsitkö katkeruudesta kokonaan eroon ennen tuota uutta, onnellista parisuhdetta ja perheen perustamista?

-ap

En päässyt, enkä varmasti koskaan tietyllä tavalla pääse - ja se on musta ihan ok! Olen sinut sen kanssa, että tunnen katkeruutta siitä, että rakastamani ihminen kohteli minua hirveän huonosti. Sehän on tosi traumaattista, että kokee parisuhteen olleen tietyllä tavalla valhetta. Sallin itseni tuntea ikäviä tunteita aiempaa parisuhdetta kohtaan, mutta pääasia on, etten nyt vuosikausien kuluttua enää edes viikoittain muista koko suhdetta ja henkilöä. Vuodet eron jälkeen ajattelin miestä päivittäin. Itse estin miehen puhelimella ja sosiaalisen median kanavilla eron jälkeen, jotta en voisi kyylätä tai saada selville, mitä hänelle kuuluu ja se auttoi.