Miten eroon katkeruudesta?

Hyväksy ja unohda. Jatka matkaasi omaa tietäsi kulkien.

Vierailija kirjoitti:

Okei, tänne löysi nyt epäempaattiset trollaajat. Palailen kommentoimaan jos tänne tulee vielä jotain oikeasti rakentavaa.

-ap

Sinä olet itse ihan samanlainen trolli. eli sinulle kelpaa vain vastaukset, joissa vahvistetaan sitä, mitä itse uskot ja kerrotaan samanlaisista kokemuksista kuin itselläsi ole. Mitä ne auttavat lopultakaan oman katkeruutesi kanssa? 

Tuleeko sinulle hyvä mieli, kun kuulet, että muillakin on ollut vaikeaa? Monilla on paljon vaikeampaakin kuin sinulla. 

Mun näkemykseni mukaan katkeruuden taustalla on jokin omituinen ajatus siitä, mihin kaikkeen itse on oikeutettu. Sitten kun ei saakaan kaikkea sitä mihin kokee olevansa oikeutettu, muuttuu katkeraksi niistä asioista. Pitäisi ymmärtää, että elämä ei ole reilua, kenelläkään ei ole automaattista oikeutusta juuri mihinkään (paitsi ehkä henkilökohtaiseen koskemattomuuteen), ja se nyt vaan menee näin. Kukaan ei ole sulle velkaa yhtään mitään. Kenellekään ei automaattisesti kuulu hyvä opiskelupaikka, työpaikka, tai parisuhde. Ei vaikka kuinka tekisi töitä niiden eteen. Koska ne asiat ei ole pelkästään omassa hallinnassa, vaan muilla ihmisillä on vaikutusta niihin ihan tahtomattaankin.

Ymmärrän kyllä ettei välttämättä jaksa yrittää yrittämästä päästyään, jos aina epäonnistuu. Mutta silloin kannattaa miettiä onko se haave sitten juuri sinulle tarkoitettu asia. Mulla on kaveri joka haluaisi tavallisen parisuhteen ja avioliiton, mutta on itse niin nepsy (ADHD, asperger, kaksisuuntainen mielialahäiriö, voimakkaita ahdistuksia, OCD), että ei hän pysty asumaan kenenkään kanssa kun sitten on matonhapsut koko ajan vinossa ja paitakin väärin taiteltu, ja hänen maailmansa kaatuu siihen. Kaikista ei vaan ole kaikkeen mihin he haluaisivat että heistä on. Minustakaan ei ole taiteilijaksi vaikka kuinka haluaisin.

Kannattaa siis miettiä sitä omaa asennetta, mistä kumpuaa ajatus että jokin olisi kuulunut minulle, minulla on oikeus siihen. Koska lopulta me ollaan kaikki aika lailla lastuja laineilla, jotka emme mahda mitään monellekaan asialle tässä elämässä. Ainoa mille sinä oikeasti mahdat mitään, on sinä itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Karma pitää huolen siitä, että ne ketkä on aiheuttaneet sen katkeruuden, saavat kyllä ennen pitkää takaisin vähintään samalla mitalla.

Ai jos minä seurustelen jonkun kanssa mutta jotenkin en ole suhteesta varma vaikka toisesta välitänkin ja siksi en täysin sitoudu ja yhtäkkiä tapaan jonkun josta olen varma ja sitoudun häneen. Olen tehnyt jotenkin väärin ja ansaitsen koston??

Olet tehnyt väärin, jos et ole kertonut toiselle, ettet ole suhteesta varma. Leikittelet toisen tunteilla. Et sinä tuossa tilanteessa välitä kumppanistasi vaan pelkästään itsestäsi ja ilmeisesti seksin saamisesta. Et anna toisen ihmisen olla suhteessa kanssasi avoimin kortein. Hänen pitäisi saada itse päättää, haluaako olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole varma suhteesta.

"Yht'äkkiä tapaan junkun, josta olen varma". Nämä on näitä pettämistarinoita tyyliin "kaaduttiin yhdessä samaan banaaninkuoreen ja sen seurauksena syntyi lapsi". 

Jep. Minulle jäi huijattu ja hyväksikäytetty olo, ja pysyvä epäluulo miehiä kohtaan.

-ap

Oletko yleensäkin sitä mieltä, että yhdestä tapauksesta voi vetää jahtopäätökset kaikkiin samantapaisiin asioihin? Jos joku tuttusi kertoisi tarinasi, neuvoisitko katkeroitumaan, koska "kaikki miehet ovat samanlaisia"? 

Jos olet vilpittömästi tuota mieltä, ala kehittää itseäsi siihen suuntaan, ettet enää salaisestikaan toivo itsellesi suhdetta. Elämähän voi olla hienoa ilman parisuhdettakin, joten jos olet päättänyt, ettet voi luottaa kehenkään, niin elä sen mukaan.

Luottaminen nimittäin lähtee sinusta. Kukaan toinen ei voi sitä sinulle tarjota. Voit olla luottamatta vaikka mailman luotettavimpaan ihmiseen, jos itse et sisimmässäsi pysty siihen tunteeseen. 

Muistan kauan sitten Dr. Philin vastanneen eräälle naiselle, että mitä sitten jos sinua petetään uudestaan, vaikka päätit luottaa uuteen ihmissuhteeseen. Sinä olet tarpeeksi vahva kestämään senkin tilanteen. 

Kuten kirjoitin, tämä ei ollut suinkaan ainut hylkäämiskokemus elämässäni, mutta viimeaikaisista se merkittävin. Ja kyllä, olen tehnyt kaikkeni nauttiakseni elämästäni yksin ja osin olen siinä onnistunutkin. Kaikki on näennäisesti hyvin. On kausia, kun osaan iloita pienistäkin asioista, mutta syvällä sisimmässä katkeruus kalvaa. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta kokonaan se ei ole loppunut. Nyt taas enemmän, kun kuulin exän menneen naimisiin.

-ap

Et ole siis edelleenkään päässyt eroon exästäsi. Hänellä on oma elämänsä ja myös oikeus elää sitä haluamallaan tavalla. Se, että sinä roikut edelleen hänessä kiinni, vaikeuttaa vapautumistasi menneestä ja katsomista tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Sinulla on oma, arvokas elämäsi, jota kukaan toinen ei voi elää puolestasi. Et kirjoituksistasi päätellen tunnu kauheasti arvostavan itseäsi ja ainutkertaista elämääsi. Voisiko sille tehdä jotain?

Arvostin sitä elämää, joka mulla oli vielä 6 vuotta sitten, ennen kuin menetykset ja muut vastoinkäymiset alkoivat seurata toisiaan. Nykyinen elämäni on tyhjää ja yksinäistä, vaikea arvostaa. Pikemminkin odotan, että se päättyisi, mutten ole kuitenkaan itsetuhoinen.

-ap

Arvostit elämää, jossa miesystäväsi kohteli sinua huonosti ja huijasi uskottelemalla, että olette yhdessä loppuelämän? Ok. 

Kaikki takertuu tuohon exään, vaikka se oli vain yksi menetys. Silloin 6 vuotta sitten mulla oli perheenjäsenet elossa ja hyviä ystäviä sen onnelliseksi luulemani parisuhteen lisäksi. Nyt ei ole enää mitään niistä. Olen totaalisen yksin.

-ap

Mitä on käynyt, että olet menettänyt ne hyvät ystävät?

Vierailija kirjoitti:

Mun näkemykseni mukaan katkeruuden taustalla on jokin omituinen ajatus siitä, mihin kaikkeen itse on oikeutettu. Sitten kun ei saakaan kaikkea sitä mihin kokee olevansa oikeutettu, muuttuu katkeraksi niistä asioista. Pitäisi ymmärtää, että elämä ei ole reilua, kenelläkään ei ole automaattista oikeutusta juuri mihinkään (paitsi ehkä henkilökohtaiseen koskemattomuuteen), ja se nyt vaan menee näin. Kukaan ei ole sulle velkaa yhtään mitään. Kenellekään ei automaattisesti kuulu hyvä opiskelupaikka, työpaikka, tai parisuhde. Ei vaikka kuinka tekisi töitä niiden eteen. Koska ne asiat ei ole pelkästään omassa hallinnassa, vaan muilla ihmisillä on vaikutusta niihin ihan tahtomattaankin.

Ymmärrän kyllä ettei välttämättä jaksa yrittää yrittämästä päästyään, jos aina epäonnistuu. Mutta silloin kannattaa miettiä onko se haave sitten juuri sinulle tarkoitettu asia. Mulla on kaveri joka haluaisi tavallisen parisuhteen ja avioliiton, mutta on itse niin nepsy (ADHD, asperger, kaksisuuntainen mielialahäiriö, voimakkaita ahdistuksia, OCD), että ei hän pysty asumaan kenenkään kanssa kun sitten on matonhapsut koko ajan vinossa ja paitakin väärin taiteltu, ja hänen maailmansa kaatuu siihen. Kaikista ei vaan ole kaikkeen mihin he haluaisivat että heistä on. Minustakaan ei ole taiteilijaksi vaikka kuinka haluaisin.

Kannattaa siis miettiä sitä omaa asennetta, mistä kumpuaa ajatus että jokin olisi kuulunut minulle, minulla on oikeus siihen. Koska lopulta me ollaan kaikki aika lailla lastuja laineilla, jotka emme mahda mitään monellekaan asialle tässä elämässä. Ainoa mille sinä oikeasti mahdat mitään, on sinä itse.

Juuri näin. Tällaista ajattelua on ihmisillä paljon. Olen itsekin ajatellut niin ja joskus huomaan vieläkin olettavani, että joku asia kuuluu minulle. Pitäisi osata olla kiitollinen pienistäkin, jokapäiväisistä asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Karma pitää huolen siitä, että ne ketkä on aiheuttaneet sen katkeruuden, saavat kyllä ennen pitkää takaisin vähintään samalla mitalla.

Ai jos minä seurustelen jonkun kanssa mutta jotenkin en ole suhteesta varma vaikka toisesta välitänkin ja siksi en täysin sitoudu ja yhtäkkiä tapaan jonkun josta olen varma ja sitoudun häneen. Olen tehnyt jotenkin väärin ja ansaitsen koston??

Olet tehnyt väärin, jos et ole kertonut toiselle, ettet ole suhteesta varma. Leikittelet toisen tunteilla. Et sinä tuossa tilanteessa välitä kumppanistasi vaan pelkästään itsestäsi ja ilmeisesti seksin saamisesta. Et anna toisen ihmisen olla suhteessa kanssasi avoimin kortein. Hänen pitäisi saada itse päättää, haluaako olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole varma suhteesta.

"Yht'äkkiä tapaan junkun, josta olen varma". Nämä on näitä pettämistarinoita tyyliin "kaaduttiin yhdessä samaan banaaninkuoreen ja sen seurauksena syntyi lapsi". 

Jep. Minulle jäi huijattu ja hyväksikäytetty olo, ja pysyvä epäluulo miehiä kohtaan.

-ap

Oletko yleensäkin sitä mieltä, että yhdestä tapauksesta voi vetää jahtopäätökset kaikkiin samantapaisiin asioihin? Jos joku tuttusi kertoisi tarinasi, neuvoisitko katkeroitumaan, koska "kaikki miehet ovat samanlaisia"? 

Jos olet vilpittömästi tuota mieltä, ala kehittää itseäsi siihen suuntaan, ettet enää salaisestikaan toivo itsellesi suhdetta. Elämähän voi olla hienoa ilman parisuhdettakin, joten jos olet päättänyt, ettet voi luottaa kehenkään, niin elä sen mukaan.

Luottaminen nimittäin lähtee sinusta. Kukaan toinen ei voi sitä sinulle tarjota. Voit olla luottamatta vaikka mailman luotettavimpaan ihmiseen, jos itse et sisimmässäsi pysty siihen tunteeseen. 

Muistan kauan sitten Dr. Philin vastanneen eräälle naiselle, että mitä sitten jos sinua petetään uudestaan, vaikka päätit luottaa uuteen ihmissuhteeseen. Sinä olet tarpeeksi vahva kestämään senkin tilanteen. 

Kuten kirjoitin, tämä ei ollut suinkaan ainut hylkäämiskokemus elämässäni, mutta viimeaikaisista se merkittävin. Ja kyllä, olen tehnyt kaikkeni nauttiakseni elämästäni yksin ja osin olen siinä onnistunutkin. Kaikki on näennäisesti hyvin. On kausia, kun osaan iloita pienistäkin asioista, mutta syvällä sisimmässä katkeruus kalvaa. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta kokonaan se ei ole loppunut. Nyt taas enemmän, kun kuulin exän menneen naimisiin.

-ap

Et ole siis edelleenkään päässyt eroon exästäsi. Hänellä on oma elämänsä ja myös oikeus elää sitä haluamallaan tavalla. Se, että sinä roikut edelleen hänessä kiinni, vaikeuttaa vapautumistasi menneestä ja katsomista tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Sinulla on oma, arvokas elämäsi, jota kukaan toinen ei voi elää puolestasi. Et kirjoituksistasi päätellen tunnu kauheasti arvostavan itseäsi ja ainutkertaista elämääsi. Voisiko sille tehdä jotain?

Arvostin sitä elämää, joka mulla oli vielä 6 vuotta sitten, ennen kuin menetykset ja muut vastoinkäymiset alkoivat seurata toisiaan. Nykyinen elämäni on tyhjää ja yksinäistä, vaikea arvostaa. Pikemminkin odotan, että se päättyisi, mutten ole kuitenkaan itsetuhoinen.

-ap

Arvostit elämää, jossa miesystäväsi kohteli sinua huonosti ja huijasi uskottelemalla, että olette yhdessä loppuelämän? Ok. 

Kaikki takertuu tuohon exään, vaikka se oli vain yksi menetys. Silloin 6 vuotta sitten mulla oli perheenjäsenet elossa ja hyviä ystäviä sen onnelliseksi luulemani parisuhteen lisäksi. Nyt ei ole enää mitään niistä. Olen totaalisen yksin.

-ap

Ymmärrettävää, mutta itse kuitenkin kirjoitit, että katkeruuden tunteesi ovat nyt taas kasvaneet, kun kuulit exäsi mennen naimisiin. Sanoit myös aloituksessa, että se on pahin kokemuksesi. Sanoit senkin, että olet osannut käsitellä läheisten sairastumiset ja kuolemat suuremmin katkeroitumatta, joten nyt kyllä hieman pakitat noita aloituksen puheita, ja syyttelet täällä muita kirjoittajia siitä, että keskittyvät exääsi, vaikka itse selvästi keskityt siihen. 

Taisit syyttää minua trolliksi, mutta olen oikeasti sitä mieltä, että niinkin voi elää, että ottaa katkeruuden osaksi elämäänsä (ei tietenkään niin, että se valtaa mielen kokonaan). Minusta sekin on vain tunne, eikä sitä tarvitse pelätä. Jos et sitä vaihtoehtoa vilpittömästi halua, niin miksi jatkuvasti hoet, ettet koskaan voi päästä eroon katkeruudesta? 

Ehkä tilanteesi muuttuu sitten, kun olet valmis muuttumaan ja luopumaan katkeruudesta. Nyt et ehkä ole vielä siinä pisteessä, vaikka luulet olevasi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun näkemykseni mukaan katkeruuden taustalla on jokin omituinen ajatus siitä, mihin kaikkeen itse on oikeutettu. Sitten kun ei saakaan kaikkea sitä mihin kokee olevansa oikeutettu, muuttuu katkeraksi niistä asioista. Pitäisi ymmärtää, että elämä ei ole reilua, kenelläkään ei ole automaattista oikeutusta juuri mihinkään (paitsi ehkä henkilökohtaiseen koskemattomuuteen), ja se nyt vaan menee näin. Kukaan ei ole sulle velkaa yhtään mitään. Kenellekään ei automaattisesti kuulu hyvä opiskelupaikka, työpaikka, tai parisuhde. Ei vaikka kuinka tekisi töitä niiden eteen. Koska ne asiat ei ole pelkästään omassa hallinnassa, vaan muilla ihmisillä on vaikutusta niihin ihan tahtomattaankin.

Ymmärrän kyllä ettei välttämättä jaksa yrittää yrittämästä päästyään, jos aina epäonnistuu. Mutta silloin kannattaa miettiä onko se haave sitten juuri sinulle tarkoitettu asia. Mulla on kaveri joka haluaisi tavallisen parisuhteen ja avioliiton, mutta on itse niin nepsy (ADHD, asperger, kaksisuuntainen mielialahäiriö, voimakkaita ahdistuksia, OCD), että ei hän pysty asumaan kenenkään kanssa kun sitten on matonhapsut koko ajan vinossa ja paitakin väärin taiteltu, ja hänen maailmansa kaatuu siihen. Kaikista ei vaan ole kaikkeen mihin he haluaisivat että heistä on. Minustakaan ei ole taiteilijaksi vaikka kuinka haluaisin.

Kannattaa siis miettiä sitä omaa asennetta, mistä kumpuaa ajatus että jokin olisi kuulunut minulle, minulla on oikeus siihen. Koska lopulta me ollaan kaikki aika lailla lastuja laineilla, jotka emme mahda mitään monellekaan asialle tässä elämässä. Ainoa mille sinä oikeasti mahdat mitään, on sinä itse.

Juuri näin. Tällaista ajattelua on ihmisillä paljon. Olen itsekin ajatellut niin ja joskus huomaan vieläkin olettavani, että joku asia kuuluu minulle. Pitäisi osata olla kiitollinen pienistäkin, jokapäiväisistä asioista.

Samaa mieltä.

Tämä on lähtökohtaisesti meille länsimaalaisille opetettu jo lapsena, että "kaikki on mahdollista" ja olet jotenkin lähtökohtaisesti huono ja epäonnistunut ihminen jos et kouluttaudu, hanki ammattia, perusta perhettä, hanki omakotitaloa, kahta autoa ja kultaista noutajaa.

Nämä kaikki ovat meille syötettyjä ajatuksia joita yhteiskunta ja ihmiset ympärillämme vahvistavat. Ne eivät ole mikään universaali totuus siitä miten elämän kuuluu mennä. Ei elämä tiedä näistä pienen ihmisen suunnitelmista mitään eikä sitä kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Karma pitää huolen siitä, että ne ketkä on aiheuttaneet sen katkeruuden, saavat kyllä ennen pitkää takaisin vähintään samalla mitalla.

Ai jos minä seurustelen jonkun kanssa mutta jotenkin en ole suhteesta varma vaikka toisesta välitänkin ja siksi en täysin sitoudu ja yhtäkkiä tapaan jonkun josta olen varma ja sitoudun häneen. Olen tehnyt jotenkin väärin ja ansaitsen koston??

Olet tehnyt väärin, jos et ole kertonut toiselle, ettet ole suhteesta varma. Leikittelet toisen tunteilla. Et sinä tuossa tilanteessa välitä kumppanistasi vaan pelkästään itsestäsi ja ilmeisesti seksin saamisesta. Et anna toisen ihmisen olla suhteessa kanssasi avoimin kortein. Hänen pitäisi saada itse päättää, haluaako olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole varma suhteesta.

"Yht'äkkiä tapaan junkun, josta olen varma". Nämä on näitä pettämistarinoita tyyliin "kaaduttiin yhdessä samaan banaaninkuoreen ja sen seurauksena syntyi lapsi". 

Jep. Minulle jäi huijattu ja hyväksikäytetty olo, ja pysyvä epäluulo miehiä kohtaan.

-ap

Oletko yleensäkin sitä mieltä, että yhdestä tapauksesta voi vetää jahtopäätökset kaikkiin samantapaisiin asioihin? Jos joku tuttusi kertoisi tarinasi, neuvoisitko katkeroitumaan, koska "kaikki miehet ovat samanlaisia"? 

Jos olet vilpittömästi tuota mieltä, ala kehittää itseäsi siihen suuntaan, ettet enää salaisestikaan toivo itsellesi suhdetta. Elämähän voi olla hienoa ilman parisuhdettakin, joten jos olet päättänyt, ettet voi luottaa kehenkään, niin elä sen mukaan.

Luottaminen nimittäin lähtee sinusta. Kukaan toinen ei voi sitä sinulle tarjota. Voit olla luottamatta vaikka mailman luotettavimpaan ihmiseen, jos itse et sisimmässäsi pysty siihen tunteeseen. 

Muistan kauan sitten Dr. Philin vastanneen eräälle naiselle, että mitä sitten jos sinua petetään uudestaan, vaikka päätit luottaa uuteen ihmissuhteeseen. Sinä olet tarpeeksi vahva kestämään senkin tilanteen. 

Kuten kirjoitin, tämä ei ollut suinkaan ainut hylkäämiskokemus elämässäni, mutta viimeaikaisista se merkittävin. Ja kyllä, olen tehnyt kaikkeni nauttiakseni elämästäni yksin ja osin olen siinä onnistunutkin. Kaikki on näennäisesti hyvin. On kausia, kun osaan iloita pienistäkin asioista, mutta syvällä sisimmässä katkeruus kalvaa. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta kokonaan se ei ole loppunut. Nyt taas enemmän, kun kuulin exän menneen naimisiin.

-ap

Et ole siis edelleenkään päässyt eroon exästäsi. Hänellä on oma elämänsä ja myös oikeus elää sitä haluamallaan tavalla. Se, että sinä roikut edelleen hänessä kiinni, vaikeuttaa vapautumistasi menneestä ja katsomista tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Sinulla on oma, arvokas elämäsi, jota kukaan toinen ei voi elää puolestasi. Et kirjoituksistasi päätellen tunnu kauheasti arvostavan itseäsi ja ainutkertaista elämääsi. Voisiko sille tehdä jotain?

Arvostin sitä elämää, joka mulla oli vielä 6 vuotta sitten, ennen kuin menetykset ja muut vastoinkäymiset alkoivat seurata toisiaan. Nykyinen elämäni on tyhjää ja yksinäistä, vaikea arvostaa. Pikemminkin odotan, että se päättyisi, mutten ole kuitenkaan itsetuhoinen.

-ap

Arvostit elämää, jossa miesystäväsi kohteli sinua huonosti ja huijasi uskottelemalla, että olette yhdessä loppuelämän? Ok. 

Kaikki takertuu tuohon exään, vaikka se oli vain yksi menetys. Silloin 6 vuotta sitten mulla oli perheenjäsenet elossa ja hyviä ystäviä sen onnelliseksi luulemani parisuhteen lisäksi. Nyt ei ole enää mitään niistä. Olen totaalisen yksin.

-ap

Ymmärrettävää, mutta itse kuitenkin kirjoitit, että katkeruuden tunteesi ovat nyt taas kasvaneet, kun kuulit exäsi mennen naimisiin. Sanoit myös aloituksessa, että se on pahin kokemuksesi. Sanoit senkin, että olet osannut käsitellä läheisten sairastumiset ja kuolemat suuremmin katkeroitumatta, joten nyt kyllä hieman pakitat noita aloituksen puheita, ja syyttelet täällä muita kirjoittajia siitä, että keskittyvät exääsi, vaikka itse selvästi keskityt siihen. 

Taisit syyttää minua trolliksi, mutta olen oikeasti sitä mieltä, että niinkin voi elää, että ottaa katkeruuden osaksi elämäänsä (ei tietenkään niin, että se valtaa mielen kokonaan). Minusta sekin on vain tunne, eikä sitä tarvitse pelätä. Jos et sitä vaihtoehtoa vilpittömästi halua, niin miksi jatkuvasti hoet, ettet koskaan voi päästä eroon katkeruudesta? 

Ehkä tilanteesi muuttuu sitten, kun olet valmis muuttumaan ja luopumaan katkeruudesta. Nyt et ehkä ole vielä siinä pisteessä, vaikka luulet olevasi. 

En pakita sanomisiani. Ex aiheutti minulle tämän vaikean ajanjakson pahimman hylkäyskokemuksen, mutta hän ei suinkaan ole ainut, eikä myöskään pahin menetykseni - jos niitä nyt voi jotenkin laittaa järjestykseen. Kaikki nämä menetykset yhdessä ovat kuluttaneet resilienssiäni aika paljon, ja siksikin varmaan kaikki exään liittyyvä saa katkeruuden aina heräämään. Ja koska hän on yhä elossa ja olisi voinut toimia toisinkin, eli olla jo suhteen alussa rehellinen tunteidensa haaleudesta eikä ainakaan hylätä minua pahimmalla hetkellä, häntä kohtaan on mahdollista esittää mielessään tiettyjä syytöksiä. Sen sijaan ei ole ketään jota syyttää ja johon kohdistaa katkeruuden tunteita läheisten kohtaloksi langenneista syövistä, aivoinfarkteista ja muista ennenaikaisista kuolemista. Silti jokainen sellainenkin menetys on syönyt pitkäaikaisesti voimavarojani, puhumattakaan esimerkiksi syöpäsairaan hoitamisesta.

-ap

Suosittelen käymään treffeillä, olet nuori vielä. Moni meistä on jäänyt sinkuksi 50+ ikäisenä ja pariutunut vielä. Iloinen mieli ja positiivisuus vetää puoleensa. Panosta sellaiseen ajatteluun. Lapseton pääsee monessa asiassa helpommalla kuin yh. Ala pitää itseäsi exää arvokkaampana henkilönä.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen käymään treffeillä, olet nuori vielä. Moni meistä on jäänyt sinkuksi 50+ ikäisenä ja pariutunut vielä. Iloinen mieli ja positiivisuus vetää puoleensa. Panosta sellaiseen ajatteluun. Lapseton pääsee monessa asiassa helpommalla kuin yh. Ala pitää itseäsi exää arvokkaampana henkilönä.

En ole millään muotoa valmis suhteeseen, enkä halua käyttää ketään laastarinani. Kevyt treffailu ei ole minun juttu. Ja kun minulla ei ole sitä positiivisuutta nyt (paitsi larpattua), joka vetäisi puoleensa.

-ap

Menetyksiä on kaikilla. Kun tulee keski-ikään omat vanhemmat ja sisarukset esim sairastuvat,kuolevat. Ei pidä jäädä miettimään vaan eteenpäin sanoi mummo lumessa.

Ymmärrän että nyt on kovaa, mutta ei se ap tarkoita että koko loppuelämsi tulee olemaan sellaista.

Itseäni aikanaan auttoi kun sanoin itselleni jotain sellaista että nyt on näin, mutta joskus myöhemmin on paremmin tai tänään/ tässä kuussa/ tänä vuonna on matalaliitoa, mutta joskus sekin on ohi.

Jos kaikki on näköalatonta, niin saataisitko olla masentunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Karma pitää huolen siitä, että ne ketkä on aiheuttaneet sen katkeruuden, saavat kyllä ennen pitkää takaisin vähintään samalla mitalla.

Ai jos minä seurustelen jonkun kanssa mutta jotenkin en ole suhteesta varma vaikka toisesta välitänkin ja siksi en täysin sitoudu ja yhtäkkiä tapaan jonkun josta olen varma ja sitoudun häneen. Olen tehnyt jotenkin väärin ja ansaitsen koston??

Olet tehnyt väärin, jos et ole kertonut toiselle, ettet ole suhteesta varma. Leikittelet toisen tunteilla. Et sinä tuossa tilanteessa välitä kumppanistasi vaan pelkästään itsestäsi ja ilmeisesti seksin saamisesta. Et anna toisen ihmisen olla suhteessa kanssasi avoimin kortein. Hänen pitäisi saada itse päättää, haluaako olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole varma suhteesta.

"Yht'äkkiä tapaan junkun, josta olen varma". Nämä on näitä pettämistarinoita tyyliin "kaaduttiin yhdessä samaan banaaninkuoreen ja sen seurauksena syntyi lapsi". 

Jep. Minulle jäi huijattu ja hyväksikäytetty olo, ja pysyvä epäluulo miehiä kohtaan.

-ap

Oletko yleensäkin sitä mieltä, että yhdestä tapauksesta voi vetää jahtopäätökset kaikkiin samantapaisiin asioihin? Jos joku tuttusi kertoisi tarinasi, neuvoisitko katkeroitumaan, koska "kaikki miehet ovat samanlaisia"? 

Jos olet vilpittömästi tuota mieltä, ala kehittää itseäsi siihen suuntaan, ettet enää salaisestikaan toivo itsellesi suhdetta. Elämähän voi olla hienoa ilman parisuhdettakin, joten jos olet päättänyt, ettet voi luottaa kehenkään, niin elä sen mukaan.

Luottaminen nimittäin lähtee sinusta. Kukaan toinen ei voi sitä sinulle tarjota. Voit olla luottamatta vaikka mailman luotettavimpaan ihmiseen, jos itse et sisimmässäsi pysty siihen tunteeseen. 

Muistan kauan sitten Dr. Philin vastanneen eräälle naiselle, että mitä sitten jos sinua petetään uudestaan, vaikka päätit luottaa uuteen ihmissuhteeseen. Sinä olet tarpeeksi vahva kestämään senkin tilanteen. 

Kuten kirjoitin, tämä ei ollut suinkaan ainut hylkäämiskokemus elämässäni, mutta viimeaikaisista se merkittävin. Ja kyllä, olen tehnyt kaikkeni nauttiakseni elämästäni yksin ja osin olen siinä onnistunutkin. Kaikki on näennäisesti hyvin. On kausia, kun osaan iloita pienistäkin asioista, mutta syvällä sisimmässä katkeruus kalvaa. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta kokonaan se ei ole loppunut. Nyt taas enemmän, kun kuulin exän menneen naimisiin.

-ap

Et ole siis edelleenkään päässyt eroon exästäsi. Hänellä on oma elämänsä ja myös oikeus elää sitä haluamallaan tavalla. Se, että sinä roikut edelleen hänessä kiinni, vaikeuttaa vapautumistasi menneestä ja katsomista tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Sinulla on oma, arvokas elämäsi, jota kukaan toinen ei voi elää puolestasi. Et kirjoituksistasi päätellen tunnu kauheasti arvostavan itseäsi ja ainutkertaista elämääsi. Voisiko sille tehdä jotain?

Arvostin sitä elämää, joka mulla oli vielä 6 vuotta sitten, ennen kuin menetykset ja muut vastoinkäymiset alkoivat seurata toisiaan. Nykyinen elämäni on tyhjää ja yksinäistä, vaikea arvostaa. Pikemminkin odotan, että se päättyisi, mutten ole kuitenkaan itsetuhoinen.

-ap

Arvostit elämää, jossa miesystäväsi kohteli sinua huonosti ja huijasi uskottelemalla, että olette yhdessä loppuelämän? Ok. 

Kaikki takertuu tuohon exään, vaikka se oli vain yksi menetys. Silloin 6 vuotta sitten mulla oli perheenjäsenet elossa ja hyviä ystäviä sen onnelliseksi luulemani parisuhteen lisäksi. Nyt ei ole enää mitään niistä. Olen totaalisen yksin.

-ap

Ymmärrettävää, mutta itse kuitenkin kirjoitit, että katkeruuden tunteesi ovat nyt taas kasvaneet, kun kuulit exäsi mennen naimisiin. Sanoit myös aloituksessa, että se on pahin kokemuksesi. Sanoit senkin, että olet osannut käsitellä läheisten sairastumiset ja kuolemat suuremmin katkeroitumatta, joten nyt kyllä hieman pakitat noita aloituksen puheita, ja syyttelet täällä muita kirjoittajia siitä, että keskittyvät exääsi, vaikka itse selvästi keskityt siihen. 

Taisit syyttää minua trolliksi, mutta olen oikeasti sitä mieltä, että niinkin voi elää, että ottaa katkeruuden osaksi elämäänsä (ei tietenkään niin, että se valtaa mielen kokonaan). Minusta sekin on vain tunne, eikä sitä tarvitse pelätä. Jos et sitä vaihtoehtoa vilpittömästi halua, niin miksi jatkuvasti hoet, ettet koskaan voi päästä eroon katkeruudesta? 

Ehkä tilanteesi muuttuu sitten, kun olet valmis muuttumaan ja luopumaan katkeruudesta. Nyt et ehkä ole vielä siinä pisteessä, vaikka luulet olevasi. 

En pakita sanomisiani. Ex aiheutti minulle tämän vaikean ajanjakson pahimman hylkäyskokemuksen, mutta hän ei suinkaan ole ainut, eikä myöskään pahin menetykseni - jos niitä nyt voi jotenkin laittaa järjestykseen. Kaikki nämä menetykset yhdessä ovat kuluttaneet resilienssiäni aika paljon, ja siksikin varmaan kaikki exään liittyyvä saa katkeruuden aina heräämään. Ja koska hän on yhä elossa ja olisi voinut toimia toisinkin, eli olla jo suhteen alussa rehellinen tunteidensa haaleudesta eikä ainakaan hylätä minua pahimmalla hetkellä, häntä kohtaan on mahdollista esittää mielessään tiettyjä syytöksiä. Sen sijaan ei ole ketään jota syyttää ja johon kohdistaa katkeruuden tunteita läheisten kohtaloksi langenneista syövistä, aivoinfarkteista ja muista ennenaikaisista kuolemista. Silti jokainen sellainenkin menetys on syönyt pitkäaikaisesti voimavarojani, puhumattakaan esimerkiksi syöpäsairaan hoitamisesta.

-ap

Kai sinä nyt ymmärrät, että ihmiset toimii miten toimii ihan omista lähtökohdista. Toiset on vahvoja, toiset on heikkoja, toiset on rehellisiä, toiset eivät.. ja sitten on kaikki ääripäiden väliltä ja erilaisina yhdistelminä. Ihan turhaa miettiä miksi exä teki mitä teki, hän teki juuri niinkuin hänen luonteensa heikkoudet hänet pistivät tekemään. Tuollainen miksi juuri minulle käy näin-tyyppinen ajattelu ja syyllisten etsiminen aiheuttaa katkeruutta. Miettisit ennemmin että hyvä kun lähti, kun oli niin heikko ja epärehellinen. Kuka sellaisen kanssa haluaa olla?

Äitini oli katkeroitunut. Hän lopulta katkeruudellaan ajoi kaikki ystävänsä ja läheisensä tiehensä. Muista aina, ettei kukaan ole sinulle velkaa onnea. Sinun onnesi on sinun vastuullasi, ei kenenkään muun.

Vähennä larppaamista, se kuormittaa sua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei, tänne löysi nyt epäempaattiset trollaajat. Palailen kommentoimaan jos tänne tulee vielä jotain oikeasti rakentavaa.

-ap

Sinä olet itse ihan samanlainen trolli. eli sinulle kelpaa vain vastaukset, joissa vahvistetaan sitä, mitä itse uskot ja kerrotaan samanlaisista kokemuksista kuin itselläsi ole. Mitä ne auttavat lopultakaan oman katkeruutesi kanssa? 

Tuleeko sinulle hyvä mieli, kun kuulet, että muillakin on ollut vaikeaa? Monilla on paljon vaikeampaakin kuin sinulla. 

Aloittajalle ei tosiaan kelpaa mitkään muut vastaukset kuin sellaiset, missä vahvistetaan hänen katkeruuttaan ja todetaan se oikeutetuksi. Olen monesti ihmetellyt miksi tänne kirjoittaa asioistaan, jos eri näkökulmasta kirjoitetut asiallisetkaan vastaukset aiheuttavat närkästystä (ap ei kyllä ole pahimmasta päästä). 

Vierailija kirjoitti:

Mun näkemykseni mukaan katkeruuden taustalla on jokin omituinen ajatus siitä, mihin kaikkeen itse on oikeutettu. Sitten kun ei saakaan kaikkea sitä mihin kokee olevansa oikeutettu, muuttuu katkeraksi niistä asioista. Pitäisi ymmärtää, että elämä ei ole reilua, kenelläkään ei ole automaattista oikeutusta juuri mihinkään (paitsi ehkä henkilökohtaiseen koskemattomuuteen), ja se nyt vaan menee näin. Kukaan ei ole sulle velkaa yhtään mitään. Kenellekään ei automaattisesti kuulu hyvä opiskelupaikka, työpaikka, tai parisuhde. Ei vaikka kuinka tekisi töitä niiden eteen. Koska ne asiat ei ole pelkästään omassa hallinnassa, vaan muilla ihmisillä on vaikutusta niihin ihan tahtomattaankin.

Ymmärrän kyllä ettei välttämättä jaksa yrittää yrittämästä päästyään, jos aina epäonnistuu. Mutta silloin kannattaa miettiä onko se haave sitten juuri sinulle tarkoitettu asia. Mulla on kaveri joka haluaisi tavallisen parisuhteen ja avioliiton, mutta on itse niin nepsy (ADHD, asperger, kaksisuuntainen mielialahäiriö, voimakkaita ahdistuksia, OCD), että ei hän pysty asumaan kenenkään kanssa kun sitten on matonhapsut koko ajan vinossa ja paitakin väärin taiteltu, ja hänen maailmansa kaatuu siihen. Kaikista ei vaan ole kaikkeen mihin he haluaisivat että heistä on. Minustakaan ei ole taiteilijaksi vaikka kuinka haluaisin.

Kannattaa siis miettiä sitä omaa asennetta, mistä kumpuaa ajatus että jokin olisi kuulunut minulle, minulla on oikeus siihen. Koska lopulta me ollaan kaikki aika lailla lastuja laineilla, jotka emme mahda mitään monellekaan asialle tässä elämässä. Ainoa mille sinä oikeasti mahdat mitään, on sinä itse.

Minusta on ihan tervettä itsetuntoa ajatella olevansa oikeutettu rehellisiin ihmissuhteisiin ja hyvään sosiaaliseen elämään. Ja katkeruus siitä kun tulee petetyksi ja hylätyksi on terve ja luonnollinen reaktio. Jos ajattelee ettei ole oikeutettu mihinkään hyvään, joutuu vielä huonompiin suhdekuvioihin. En usko että ketään katkeraa auttaa tuollainen syyllistävä asenne, että olet katkera siksi kun odotit saavasi hyvää kohtelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Karma pitää huolen siitä, että ne ketkä on aiheuttaneet sen katkeruuden, saavat kyllä ennen pitkää takaisin vähintään samalla mitalla.

Ai jos minä seurustelen jonkun kanssa mutta jotenkin en ole suhteesta varma vaikka toisesta välitänkin ja siksi en täysin sitoudu ja yhtäkkiä tapaan jonkun josta olen varma ja sitoudun häneen. Olen tehnyt jotenkin väärin ja ansaitsen koston??

Olet tehnyt väärin, jos et ole kertonut toiselle, ettet ole suhteesta varma. Leikittelet toisen tunteilla. Et sinä tuossa tilanteessa välitä kumppanistasi vaan pelkästään itsestäsi ja ilmeisesti seksin saamisesta. Et anna toisen ihmisen olla suhteessa kanssasi avoimin kortein. Hänen pitäisi saada itse päättää, haluaako olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole varma suhteesta.

"Yht'äkkiä tapaan junkun, josta olen varma". Nämä on näitä pettämistarinoita tyyliin "kaaduttiin yhdessä samaan banaaninkuoreen ja sen seurauksena syntyi lapsi". 

Jep. Minulle jäi huijattu ja hyväksikäytetty olo, ja pysyvä epäluulo miehiä kohtaan.

-ap

Oletko yleensäkin sitä mieltä, että yhdestä tapauksesta voi vetää jahtopäätökset kaikkiin samantapaisiin asioihin? Jos joku tuttusi kertoisi tarinasi, neuvoisitko katkeroitumaan, koska "kaikki miehet ovat samanlaisia"? 

Jos olet vilpittömästi tuota mieltä, ala kehittää itseäsi siihen suuntaan, ettet enää salaisestikaan toivo itsellesi suhdetta. Elämähän voi olla hienoa ilman parisuhdettakin, joten jos olet päättänyt, ettet voi luottaa kehenkään, niin elä sen mukaan.

Luottaminen nimittäin lähtee sinusta. Kukaan toinen ei voi sitä sinulle tarjota. Voit olla luottamatta vaikka mailman luotettavimpaan ihmiseen, jos itse et sisimmässäsi pysty siihen tunteeseen. 

Muistan kauan sitten Dr. Philin vastanneen eräälle naiselle, että mitä sitten jos sinua petetään uudestaan, vaikka päätit luottaa uuteen ihmissuhteeseen. Sinä olet tarpeeksi vahva kestämään senkin tilanteen. 

Kuten kirjoitin, tämä ei ollut suinkaan ainut hylkäämiskokemus elämässäni, mutta viimeaikaisista se merkittävin. Ja kyllä, olen tehnyt kaikkeni nauttiakseni elämästäni yksin ja osin olen siinä onnistunutkin. Kaikki on näennäisesti hyvin. On kausia, kun osaan iloita pienistäkin asioista, mutta syvällä sisimmässä katkeruus kalvaa. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta kokonaan se ei ole loppunut. Nyt taas enemmän, kun kuulin exän menneen naimisiin.

-ap

Et ole siis edelleenkään päässyt eroon exästäsi. Hänellä on oma elämänsä ja myös oikeus elää sitä haluamallaan tavalla. Se, että sinä roikut edelleen hänessä kiinni, vaikeuttaa vapautumistasi menneestä ja katsomista tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Sinulla on oma, arvokas elämäsi, jota kukaan toinen ei voi elää puolestasi. Et kirjoituksistasi päätellen tunnu kauheasti arvostavan itseäsi ja ainutkertaista elämääsi. Voisiko sille tehdä jotain?

Arvostin sitä elämää, joka mulla oli vielä 6 vuotta sitten, ennen kuin menetykset ja muut vastoinkäymiset alkoivat seurata toisiaan. Nykyinen elämäni on tyhjää ja yksinäistä, vaikea arvostaa. Pikemminkin odotan, että se päättyisi, mutten ole kuitenkaan itsetuhoinen.

-ap

Arvostit elämää, jossa miesystäväsi kohteli sinua huonosti ja huijasi uskottelemalla, että olette yhdessä loppuelämän? Ok. 

Kaikki takertuu tuohon exään, vaikka se oli vain yksi menetys. Silloin 6 vuotta sitten mulla oli perheenjäsenet elossa ja hyviä ystäviä sen onnelliseksi luulemani parisuhteen lisäksi. Nyt ei ole enää mitään niistä. Olen totaalisen yksin.

-ap

Ymmärrettävää, mutta itse kuitenkin kirjoitit, että katkeruuden tunteesi ovat nyt taas kasvaneet, kun kuulit exäsi mennen naimisiin. Sanoit myös aloituksessa, että se on pahin kokemuksesi. Sanoit senkin, että olet osannut käsitellä läheisten sairastumiset ja kuolemat suuremmin katkeroitumatta, joten nyt kyllä hieman pakitat noita aloituksen puheita, ja syyttelet täällä muita kirjoittajia siitä, että keskittyvät exääsi, vaikka itse selvästi keskityt siihen. 

Taisit syyttää minua trolliksi, mutta olen oikeasti sitä mieltä, että niinkin voi elää, että ottaa katkeruuden osaksi elämäänsä (ei tietenkään niin, että se valtaa mielen kokonaan). Minusta sekin on vain tunne, eikä sitä tarvitse pelätä. Jos et sitä vaihtoehtoa vilpittömästi halua, niin miksi jatkuvasti hoet, ettet koskaan voi päästä eroon katkeruudesta? 

Ehkä tilanteesi muuttuu sitten, kun olet valmis muuttumaan ja luopumaan katkeruudesta. Nyt et ehkä ole vielä siinä pisteessä, vaikka luulet olevasi. 

En pakita sanomisiani. Ex aiheutti minulle tämän vaikean ajanjakson pahimman hylkäyskokemuksen, mutta hän ei suinkaan ole ainut, eikä myöskään pahin menetykseni - jos niitä nyt voi jotenkin laittaa järjestykseen. Kaikki nämä menetykset yhdessä ovat kuluttaneet resilienssiäni aika paljon, ja siksikin varmaan kaikki exään liittyyvä saa katkeruuden aina heräämään. Ja koska hän on yhä elossa ja olisi voinut toimia toisinkin, eli olla jo suhteen alussa rehellinen tunteidensa haaleudesta eikä ainakaan hylätä minua pahimmalla hetkellä, häntä kohtaan on mahdollista esittää mielessään tiettyjä syytöksiä. Sen sijaan ei ole ketään jota syyttää ja johon kohdistaa katkeruuden tunteita läheisten kohtaloksi langenneista syövistä, aivoinfarkteista ja muista ennenaikaisista kuolemista. Silti jokainen sellainenkin menetys on syönyt pitkäaikaisesti voimavarojani, puhumattakaan esimerkiksi syöpäsairaan hoitamisesta.

-ap

Kai sinä nyt ymmärrät, että ihmiset toimii miten toimii ihan omista lähtökohdista. Toiset on vahvoja, toiset on heikkoja, toiset on rehellisiä, toiset eivät.. ja sitten on kaikki ääripäiden väliltä ja erilaisina yhdistelminä. Ihan turhaa miettiä miksi exä teki mitä teki, hän teki juuri niinkuin hänen luonteensa heikkoudet hänet pistivät tekemään. Tuollainen miksi juuri minulle käy näin-tyyppinen ajattelu ja syyllisten etsiminen aiheuttaa katkeruutta. Miettisit ennemmin että hyvä kun lähti, kun oli niin heikko ja epärehellinen. Kuka sellaisen kanssa haluaa olla?

Äitini oli katkeroitunut. Hän lopulta katkeruudellaan ajoi kaikki ystävänsä ja läheisensä tiehensä. Muista aina, ettei kukaan ole sinulle velkaa onnea. Sinun onnesi on sinun vastuullasi, ei kenenkään muun.

Tiedän tämän kaiken oikein hyvin, ja siksi olenkin yrittänyt rakentaa parhaani mukaan itselleni onnellista elämää. Silti on vaikeaa päästä kokonaan eroon negatiivisuudesta, kun tuntuu, että elämä heittelee kapuloita rattaisiin aina kun luulee jo selvinneensä.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Karma pitää huolen siitä, että ne ketkä on aiheuttaneet sen katkeruuden, saavat kyllä ennen pitkää takaisin vähintään samalla mitalla.

Ai jos minä seurustelen jonkun kanssa mutta jotenkin en ole suhteesta varma vaikka toisesta välitänkin ja siksi en täysin sitoudu ja yhtäkkiä tapaan jonkun josta olen varma ja sitoudun häneen. Olen tehnyt jotenkin väärin ja ansaitsen koston??

Olet tehnyt väärin, jos et ole kertonut toiselle, ettet ole suhteesta varma. Leikittelet toisen tunteilla. Et sinä tuossa tilanteessa välitä kumppanistasi vaan pelkästään itsestäsi ja ilmeisesti seksin saamisesta. Et anna toisen ihmisen olla suhteessa kanssasi avoimin kortein. Hänen pitäisi saada itse päättää, haluaako olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole varma suhteesta.

"Yht'äkkiä tapaan junkun, josta olen varma". Nämä on näitä pettämistarinoita tyyliin "kaaduttiin yhdessä samaan banaaninkuoreen ja sen seurauksena syntyi lapsi". 

Jep. Minulle jäi huijattu ja hyväksikäytetty olo, ja pysyvä epäluulo miehiä kohtaan.

-ap

Oletko yleensäkin sitä mieltä, että yhdestä tapauksesta voi vetää jahtopäätökset kaikkiin samantapaisiin asioihin? Jos joku tuttusi kertoisi tarinasi, neuvoisitko katkeroitumaan, koska "kaikki miehet ovat samanlaisia"? 

Jos olet vilpittömästi tuota mieltä, ala kehittää itseäsi siihen suuntaan, ettet enää salaisestikaan toivo itsellesi suhdetta. Elämähän voi olla hienoa ilman parisuhdettakin, joten jos olet päättänyt, ettet voi luottaa kehenkään, niin elä sen mukaan.

Luottaminen nimittäin lähtee sinusta. Kukaan toinen ei voi sitä sinulle tarjota. Voit olla luottamatta vaikka mailman luotettavimpaan ihmiseen, jos itse et sisimmässäsi pysty siihen tunteeseen. 

Muistan kauan sitten Dr. Philin vastanneen eräälle naiselle, että mitä sitten jos sinua petetään uudestaan, vaikka päätit luottaa uuteen ihmissuhteeseen. Sinä olet tarpeeksi vahva kestämään senkin tilanteen. 

Kuten kirjoitin, tämä ei ollut suinkaan ainut hylkäämiskokemus elämässäni, mutta viimeaikaisista se merkittävin. Ja kyllä, olen tehnyt kaikkeni nauttiakseni elämästäni yksin ja osin olen siinä onnistunutkin. Kaikki on näennäisesti hyvin. On kausia, kun osaan iloita pienistäkin asioista, mutta syvällä sisimmässä katkeruus kalvaa. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta kokonaan se ei ole loppunut. Nyt taas enemmän, kun kuulin exän menneen naimisiin.

-ap

Et ole siis edelleenkään päässyt eroon exästäsi. Hänellä on oma elämänsä ja myös oikeus elää sitä haluamallaan tavalla. Se, että sinä roikut edelleen hänessä kiinni, vaikeuttaa vapautumistasi menneestä ja katsomista tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Sinulla on oma, arvokas elämäsi, jota kukaan toinen ei voi elää puolestasi. Et kirjoituksistasi päätellen tunnu kauheasti arvostavan itseäsi ja ainutkertaista elämääsi. Voisiko sille tehdä jotain?

Arvostin sitä elämää, joka mulla oli vielä 6 vuotta sitten, ennen kuin menetykset ja muut vastoinkäymiset alkoivat seurata toisiaan. Nykyinen elämäni on tyhjää ja yksinäistä, vaikea arvostaa. Pikemminkin odotan, että se päättyisi, mutten ole kuitenkaan itsetuhoinen.

-ap

Arvostit elämää, jossa miesystäväsi kohteli sinua huonosti ja huijasi uskottelemalla, että olette yhdessä loppuelämän? Ok. 

Kaikki takertuu tuohon exään, vaikka se oli vain yksi menetys. Silloin 6 vuotta sitten mulla oli perheenjäsenet elossa ja hyviä ystäviä sen onnelliseksi luulemani parisuhteen lisäksi. Nyt ei ole enää mitään niistä. Olen totaalisen yksin.

-ap

Ymmärrettävää, mutta itse kuitenkin kirjoitit, että katkeruuden tunteesi ovat nyt taas kasvaneet, kun kuulit exäsi mennen naimisiin. Sanoit myös aloituksessa, että se on pahin kokemuksesi. Sanoit senkin, että olet osannut käsitellä läheisten sairastumiset ja kuolemat suuremmin katkeroitumatta, joten nyt kyllä hieman pakitat noita aloituksen puheita, ja syyttelet täällä muita kirjoittajia siitä, että keskittyvät exääsi, vaikka itse selvästi keskityt siihen. 

Taisit syyttää minua trolliksi, mutta olen oikeasti sitä mieltä, että niinkin voi elää, että ottaa katkeruuden osaksi elämäänsä (ei tietenkään niin, että se valtaa mielen kokonaan). Minusta sekin on vain tunne, eikä sitä tarvitse pelätä. Jos et sitä vaihtoehtoa vilpittömästi halua, niin miksi jatkuvasti hoet, ettet koskaan voi päästä eroon katkeruudesta? 

Ehkä tilanteesi muuttuu sitten, kun olet valmis muuttumaan ja luopumaan katkeruudesta. Nyt et ehkä ole vielä siinä pisteessä, vaikka luulet olevasi. 

En pakita sanomisiani. Ex aiheutti minulle tämän vaikean ajanjakson pahimman hylkäyskokemuksen, mutta hän ei suinkaan ole ainut, eikä myöskään pahin menetykseni - jos niitä nyt voi jotenkin laittaa järjestykseen. Kaikki nämä menetykset yhdessä ovat kuluttaneet resilienssiäni aika paljon, ja siksikin varmaan kaikki exään liittyyvä saa katkeruuden aina heräämään. Ja koska hän on yhä elossa ja olisi voinut toimia toisinkin, eli olla jo suhteen alussa rehellinen tunteidensa haaleudesta eikä ainakaan hylätä minua pahimmalla hetkellä, häntä kohtaan on mahdollista esittää mielessään tiettyjä syytöksiä. Sen sijaan ei ole ketään jota syyttää ja johon kohdistaa katkeruuden tunteita läheisten kohtaloksi langenneista syövistä, aivoinfarkteista ja muista ennenaikaisista kuolemista. Silti jokainen sellainenkin menetys on syönyt pitkäaikaisesti voimavarojani, puhumattakaan esimerkiksi syöpäsairaan hoitamisesta.

-ap

Kai sinä nyt ymmärrät, että ihmiset toimii miten toimii ihan omista lähtökohdista. Toiset on vahvoja, toiset on heikkoja, toiset on rehellisiä, toiset eivät.. ja sitten on kaikki ääripäiden väliltä ja erilaisina yhdistelminä. Ihan turhaa miettiä miksi exä teki mitä teki, hän teki juuri niinkuin hänen luonteensa heikkoudet hänet pistivät tekemään. Tuollainen miksi juuri minulle käy näin-tyyppinen ajattelu ja syyllisten etsiminen aiheuttaa katkeruutta. Miettisit ennemmin että hyvä kun lähti, kun oli niin heikko ja epärehellinen. Kuka sellaisen kanssa haluaa olla?

Äitini oli katkeroitunut. Hän lopulta katkeruudellaan ajoi kaikki ystävänsä ja läheisensä tiehensä. Muista aina, ettei kukaan ole sinulle velkaa onnea. Sinun onnesi on sinun vastuullasi, ei kenenkään muun.

Katkeruuteen ja kateuteen kuuluu ajatus siitä, että on oikeus saada tiettyjä asioita ja että ne kuuluvat minulle ja että muiden velvollisuus on tuottaa ne minulle.

Pidän sitä myös erikoisena ajatuksena, että kerran parisuhteeseen lupautuminen tarkoittaisi, että on velvoite olla yhdessä ikuisesti. Jos positiivisesti ajattelee, niin tämän kautta voi oppia sen, mikä monesti opitaan jo nuorena, että parisuhde voi päättyä. Ja usein ne syyt ovat sellaisia, että toisen mielestä ei sovita yhteen. Siitä ei vain ole valitusoikeutta.

Muakin sattui kun eksä meni naimisiin, vieläpä hyvin suureellisesti (toisin kuin me aikanaan). Se alakulo kesti muutaman päivän, sitten se meni ohi. Kannattaa vain luottaa siihen että ne huonot olot aaltoilee ja menee ohi. Kun luottaa siihen, tulee myös vaivihkaa päästäneensä jo vähän irti niistä. Pala palalta elefantti syödään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Karma pitää huolen siitä, että ne ketkä on aiheuttaneet sen katkeruuden, saavat kyllä ennen pitkää takaisin vähintään samalla mitalla.

Ai jos minä seurustelen jonkun kanssa mutta jotenkin en ole suhteesta varma vaikka toisesta välitänkin ja siksi en täysin sitoudu ja yhtäkkiä tapaan jonkun josta olen varma ja sitoudun häneen. Olen tehnyt jotenkin väärin ja ansaitsen koston??

Olet tehnyt väärin, jos et ole kertonut toiselle, ettet ole suhteesta varma. Leikittelet toisen tunteilla. Et sinä tuossa tilanteessa välitä kumppanistasi vaan pelkästään itsestäsi ja ilmeisesti seksin saamisesta. Et anna toisen ihmisen olla suhteessa kanssasi avoimin kortein. Hänen pitäisi saada itse päättää, haluaako olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole varma suhteesta.

"Yht'äkkiä tapaan junkun, josta olen varma". Nämä on näitä pettämistarinoita tyyliin "kaaduttiin yhdessä samaan banaaninkuoreen ja sen seurauksena syntyi lapsi". 

Jep. Minulle jäi huijattu ja hyväksikäytetty olo, ja pysyvä epäluulo miehiä kohtaan.

-ap

Oletko yleensäkin sitä mieltä, että yhdestä tapauksesta voi vetää jahtopäätökset kaikkiin samantapaisiin asioihin? Jos joku tuttusi kertoisi tarinasi, neuvoisitko katkeroitumaan, koska "kaikki miehet ovat samanlaisia"? 

Jos olet vilpittömästi tuota mieltä, ala kehittää itseäsi siihen suuntaan, ettet enää salaisestikaan toivo itsellesi suhdetta. Elämähän voi olla hienoa ilman parisuhdettakin, joten jos olet päättänyt, ettet voi luottaa kehenkään, niin elä sen mukaan.

Luottaminen nimittäin lähtee sinusta. Kukaan toinen ei voi sitä sinulle tarjota. Voit olla luottamatta vaikka mailman luotettavimpaan ihmiseen, jos itse et sisimmässäsi pysty siihen tunteeseen. 

Muistan kauan sitten Dr. Philin vastanneen eräälle naiselle, että mitä sitten jos sinua petetään uudestaan, vaikka päätit luottaa uuteen ihmissuhteeseen. Sinä olet tarpeeksi vahva kestämään senkin tilanteen. 

Kuten kirjoitin, tämä ei ollut suinkaan ainut hylkäämiskokemus elämässäni, mutta viimeaikaisista se merkittävin. Ja kyllä, olen tehnyt kaikkeni nauttiakseni elämästäni yksin ja osin olen siinä onnistunutkin. Kaikki on näennäisesti hyvin. On kausia, kun osaan iloita pienistäkin asioista, mutta syvällä sisimmässä katkeruus kalvaa. Joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta kokonaan se ei ole loppunut. Nyt taas enemmän, kun kuulin exän menneen naimisiin.

-ap

Et ole siis edelleenkään päässyt eroon exästäsi. Hänellä on oma elämänsä ja myös oikeus elää sitä haluamallaan tavalla. Se, että sinä roikut edelleen hänessä kiinni, vaikeuttaa vapautumistasi menneestä ja katsomista tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Sinulla on oma, arvokas elämäsi, jota kukaan toinen ei voi elää puolestasi. Et kirjoituksistasi päätellen tunnu kauheasti arvostavan itseäsi ja ainutkertaista elämääsi. Voisiko sille tehdä jotain?

Arvostin sitä elämää, joka mulla oli vielä 6 vuotta sitten, ennen kuin menetykset ja muut vastoinkäymiset alkoivat seurata toisiaan. Nykyinen elämäni on tyhjää ja yksinäistä, vaikea arvostaa. Pikemminkin odotan, että se päättyisi, mutten ole kuitenkaan itsetuhoinen.

-ap

Arvostit elämää, jossa miesystäväsi kohteli sinua huonosti ja huijasi uskottelemalla, että olette yhdessä loppuelämän? Ok. 

Kaikki takertuu tuohon exään, vaikka se oli vain yksi menetys. Silloin 6 vuotta sitten mulla oli perheenjäsenet elossa ja hyviä ystäviä sen onnelliseksi luulemani parisuhteen lisäksi. Nyt ei ole enää mitään niistä. Olen totaalisen yksin.

-ap

Ymmärrettävää, mutta itse kuitenkin kirjoitit, että katkeruuden tunteesi ovat nyt taas kasvaneet, kun kuulit exäsi mennen naimisiin. Sanoit myös aloituksessa, että se on pahin kokemuksesi. Sanoit senkin, että olet osannut käsitellä läheisten sairastumiset ja kuolemat suuremmin katkeroitumatta, joten nyt kyllä hieman pakitat noita aloituksen puheita, ja syyttelet täällä muita kirjoittajia siitä, että keskittyvät exääsi, vaikka itse selvästi keskityt siihen. 

Taisit syyttää minua trolliksi, mutta olen oikeasti sitä mieltä, että niinkin voi elää, että ottaa katkeruuden osaksi elämäänsä (ei tietenkään niin, että se valtaa mielen kokonaan). Minusta sekin on vain tunne, eikä sitä tarvitse pelätä. Jos et sitä vaihtoehtoa vilpittömästi halua, niin miksi jatkuvasti hoet, ettet koskaan voi päästä eroon katkeruudesta? 

Ehkä tilanteesi muuttuu sitten, kun olet valmis muuttumaan ja luopumaan katkeruudesta. Nyt et ehkä ole vielä siinä pisteessä, vaikka luulet olevasi. 

En pakita sanomisiani. Ex aiheutti minulle tämän vaikean ajanjakson pahimman hylkäyskokemuksen, mutta hän ei suinkaan ole ainut, eikä myöskään pahin menetykseni - jos niitä nyt voi jotenkin laittaa järjestykseen. Kaikki nämä menetykset yhdessä ovat kuluttaneet resilienssiäni aika paljon, ja siksikin varmaan kaikki exään liittyyvä saa katkeruuden aina heräämään. Ja koska hän on yhä elossa ja olisi voinut toimia toisinkin, eli olla jo suhteen alussa rehellinen tunteidensa haaleudesta eikä ainakaan hylätä minua pahimmalla hetkellä, häntä kohtaan on mahdollista esittää mielessään tiettyjä syytöksiä. Sen sijaan ei ole ketään jota syyttää ja johon kohdistaa katkeruuden tunteita läheisten kohtaloksi langenneista syövistä, aivoinfarkteista ja muista ennenaikaisista kuolemista. Silti jokainen sellainenkin menetys on syönyt pitkäaikaisesti voimavarojani, puhumattakaan esimerkiksi syöpäsairaan hoitamisesta.

-ap

Kai sinä nyt ymmärrät, että ihmiset toimii miten toimii ihan omista lähtökohdista. Toiset on vahvoja, toiset on heikkoja, toiset on rehellisiä, toiset eivät.. ja sitten on kaikki ääripäiden väliltä ja erilaisina yhdistelminä. Ihan turhaa miettiä miksi exä teki mitä teki, hän teki juuri niinkuin hänen luonteensa heikkoudet hänet pistivät tekemään. Tuollainen miksi juuri minulle käy näin-tyyppinen ajattelu ja syyllisten etsiminen aiheuttaa katkeruutta. Miettisit ennemmin että hyvä kun lähti, kun oli niin heikko ja epärehellinen. Kuka sellaisen kanssa haluaa olla?

Äitini oli katkeroitunut. Hän lopulta katkeruudellaan ajoi kaikki ystävänsä ja läheisensä tiehensä. Muista aina, ettei kukaan ole sinulle velkaa onnea. Sinun onnesi on sinun vastuullasi, ei kenenkään muun.

Katkeruuteen ja kateuteen kuuluu ajatus siitä, että on oikeus saada tiettyjä asioita ja että ne kuuluvat minulle ja että muiden velvollisuus on tuottaa ne minulle.

Pidän sitä myös erikoisena ajatuksena, että kerran parisuhteeseen lupautuminen tarkoittaisi, että on velvoite olla yhdessä ikuisesti. Jos positiivisesti ajattelee, niin tämän kautta voi oppia sen, mikä monesti opitaan jo nuorena, että parisuhde voi päättyä. Ja usein ne syyt ovat sellaisia, että toisen mielestä ei sovita yhteen. Siitä ei vain ole valitusoikeutta.

Tottakai parisuhde voi päättyä eroon. Mutta sinustako ei saisi luottaa että toinen puhuu totta, kun sanoo joka päivä rakastavansa ja maalailee yhteisiä tulevaisuuskuvia? En koe olleeni erityisen naiivi tai odottaneeni kohtuuttomia.

-ap