Lue keskustelun säännöt.
Voiko puolisolta vaatia kunnianhimoa?
24.08.2023 |
Haluaisin kuulla kaikenlaisia mielipiteitä: Puolisoni on kouluttautunut ammattikoulutasolla ja tehnyt koko ikänsä töitä pienipalkkaisella alalla. Hän on ahkera ja tunnollinen työntekijä ja rahaa tärkeämpää hänelle on työ, josta tykkää. Palkka ei ole vajaan 20 työvuoden aikana noussut juurikaan tes-korotuksia enempää, mikä on hänen alallaan tyypillistä.
Itsekään en ole mikään uraohjus, mutta olen korkeakoulutettu ja pyrkinyt hyviin työpaikkoihin ja tienaan mediaanin suomalaisen verran. En siis mitenkään erityisen paljon, mutta kuitenkin reilusti puolisoani enemmän. Haluan edetä työelämässä ja nostaa tulotasoani tasaisesti.
Erilaiset näkemyksemme tulojen hankkimisesta ovat alkaneet muodostua ongelmaksi. Minua häiritsee puolisolta puuttuva kunnianhimo ja häneen vähään tyytyminen, kun huono palkkataso vaikuttaa suoraan koko perheemme elämään. Minulla on haaveita (mm. asumiseen ja matkailuun liittyen), joita haluaisin toteuttaa yhdessä, mies taas tyytyy pelkästään haaveilemaan. Toivoisin myös, ettei eläkeikämme menisi köyhyysrajalla ja että voisimme säästää vanhuuden varalle. Nyt se on mahdotonta. Teini-ikää lähestyvien lasten nousevat kulut kauhistuttavat myös.
Mies puolestaan kokee minun dissaavan häntä työnsä vuoksi. Hänen työssään ei mielestäni ole mitään vikaa, alan palkkaus on vain surkea ja toki koulutustasokin vaikuttaa. Puoliso ei halua opiskella lisää, kokee ettei voimavarat riitä eikä kiinnosta.
Mitä voin tehdä, kun toinen ei halua osallistua yhteisen varallisuuden kasvattamiseen? Onko väärin vaatia häneltä kunnianhimoa, joka ei tule luonnostaan? En tietenkään haluaisi häntä pakottaa tekemään työtä, josta ei nauti, sekin on tärkeää että työssä viihtyy. Täytyykö minun siis vain tyytyä alhaiseen elintasoomme? Nyt kun kaikki hinnat ovat nousseet, tämä ristiriita on korostunut vielä entisestään.
Kokemuksia tai näkemyksiä asiaan?
Kommentit (204)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei suostu alkaa laittamaan ollenkaan rahaa säästöön? Esim. matkaa varten? Jos saisitte puhuttua, että kumpiki laittaisi palkkapäivänä 5-10% (tai mikä tuntuu sopivalta) palkasta säästötilille.
Toinen asia, jos haluaa matkalle, niin sopikaa x summa mikä tulee laittaa matkakassaan, jos rahaa ei saa kokoon, niin matkaa ei tule.
Mutta työpaikan vaihtoon tai opiskeluun et voi pakottaa.
Ja jos rahaa ei haluta edes kerätä säästöön, niin kertoo pahoja merkkejä suhteesta.
Jos rahaa ei oikeasti jää pakollisten menojen jälkeen, niin turha alkaa vaatimaan mitään.Kyllä suostuu ja matkustelemmekin jo nyt jonkin verran, se on molemmille tärkeää. Mutta säästöön ei sitten juuri jääkään. Minusta olisi kivaa, jos voisi sekä matkustella että kerätä pahan päivän varalle ja sen lisäksi hakea noutoruokaa ja tehdä muuta arkea helpottavaa. Jostain pitää vaan luopua ja se tässä hankalaa onkin. Ympärillä ihmiset paremmilla tuloilla saavat tuon kaiken.
Ap
Teillä on asiat loppujen lopuksi aika mukavasti kuitenkin. Molemmilla on työtä ja matkustelette jonkin verran. Lapsilla on harrastukset ja teillä on mukava koti. Tunnut katsovan aika paljon mitä ympärillä olevilla ihmisillä on (työkavereilla on taloja ja autoja, muut saavat enemmän pienemmällä palkalla) ja olet alkanut miettimään, että miehesi pitää muuttaa elämänsä suunta, jotta sinullakin voisi olla sitä mitä kavereilla ja tutuilla.
Kyllä, ehdottomasti huonomminkin voisi asiat olla. Toisaalta myös paremmin, esim asumisen kanssa emme voi jatkaa nykyisellä mallilla kovin pitkään.
Mielestäni on ihan normaalia haluta omistusasunto, ei se ole mahdoton haave.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisella on oikeus asettaa haluamansa standardit kumppanille, jos kumppani ei niitä halua noudattaa tai hänellä on hyvin poikkeava näkemys asiasta, niin sitten on vaihtoehdot aika vähissä. Ehkä olisi parempi ollut etsiä samanmielinen kumppani.
Jännä, että olette olleet yhdessä noin kauan ja asia vasta nyt muodostuu ongelmaksi. Kaikilla ei kuitenkaan valitettavasti ole kiinnostusta päästä elämässä eteenpäin. En kyllä itsekään haluaisi sellaista kumppaniksi, kun mulla taas on sisäänrakennettuna se pyrkimys kehittyä ja kasvaa. Koskee sekä henkistä että materiaalista puolta.
Niin makaa kuin petaa. Se näkee vaivaa ulkomaanmatkoihin, joka sinne haluaa ja se jää kotiin, joka ei. Erilaisuutenne täydentää toisianne: sinä tuot uudistavaa uteliaisuutta kurottaa uusiin asioihin ja miehesi tuo sisäistä kypsyyttä. Arvosta vastakohtaasi ja opit arvostamaan itseäsi. Silloin nuo kunnianhimoiset saavutuksesi eivät synny paitsi jäämisen pelosta, vaan elämänjanon palosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, näistä on aidosti apua minulle.
Olemme alkaneet seurustella nuorina, jolloin emme vielä tienneet mitä elämältä haluamme. Tuolloin minullekin riitti pienet tulot, kunhan oli mukavaa. Sittemmin elämän realiteetit ovat tulleet vastaan esimerkiksi terveysongelmien myötä, jotka ovat vaatineet rahaa. Mieleeni on myös iskostunut ajatus siitä, miten täällä eletään vaan kerran ja miten haluan nähdä maailmaa ja sekin maksaa.
Kyllä, olen pinnallisempi kuin puolisoni. Ei raha silti minullekaan ole tärkeintä maailmassa enkä ole itsekään valmis ihan hirveän paljon enempää tekemään urani eteen. Ala ja työpaikkani ovat sellaisia, joilla palkkakehitystä kuitenkin tapahtuu, toisin kuin puolisolla.
Rahamiestä en edes haluaisi, mutta siinäkin om aika iso ero siihen, että tienaa 20 v saman verran ja tyytyy siihen. Ja sekin on totta, että ei toista voi muuttaa. Ehkä ennemminkin tarkoitin, että toinen tekisi hieman nykyistä enemmän yhteisen tulotason eteen, astuisi vaikka pikkuisen epämukavuusalueelleen sen sijaan, ettei ole valmis tekemään mitään.
Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia. Tuntuu epäreilulta, että minä olisin ainoa, joka niiden eteen näkee vaivaa ja toinen saa saman vähemmällä. Jatkossa tuloero tulee kuitenkin vain kasvamaan.
Ap
Onpas epäempaattista tekstiä.
Minullakin on merkittävästi suuremmat tulot kuin puolisollani. Hän tekee kutsumustyötään, jolla juuri ja juuri säilyy arkipäivässä hengissä, minulla taas jää pidemmistä työpäivistäni ja DI:n palkasta rahaa säästöön. Yhteiset matkat tehdään lähes kokonaan minun rahoillani. En koe sitä ongelmaksi, paitsi joskus niissä tilanteissa, missä hän ei kevyempää työtä tekevänä aina tajua minun aina välillä tarvitsevan sellaisia rauhallisempia vapaapäiviä, ettei ihan koko ajan tarvitse tehdä jotain.
Erona on tietenkin, että olen mies. Minulle on luonnollista pitää huolta puolisostanikin, koska kerran siihen pystyn. Sinulla näyttää menevän eri lailla.
Ei tämä ole ollenkaan sama. Sun puoliso tekee KUTSUMUSTYÖTÄ, ap:n puoliso tekee jotain väsyttävää perusduunia huonolla palkalla.
Ei tietenkään ole sama. Paitsi että on.
Missään ei ole sanottu, ettei mies pitäisi työstään. Hän tekee, mistä pitää ja saa siitä sen rahan mitä saa. Aivan sama vaimoni kanssa. Erona on se, että Ap:lle miehen tulotaso ei kelpaa, mutta minun vaimoni tulotaso kelpaa minulle. A) Vaimoni on työhönsä tyytyväinen ja B) meidän yhteinen tulotasomme on riittävä kaikkeen normaaliin elämiseen. En minä lähde häntä vaatimaan kouluttautumaan johonkin, mistä hän ei pitäisi, siinähän menisi perherauha ja pahimmassa tapauksessa koko parisuhde.
Vaihtoehdoista parisuhde tai lisää rahaa minä valitsen parisuhteen.
Tottakai riittää, kun itselläsi on DI:n tulot. Riittäisikö sitten, jos tienaisit mediaanin verran?
Yhdet isot tulot + yhdet pienet tulot vs. yhdet pienet tulot + yhdet juuri ja juuri mediaanitulot ei ole sama asia.
Ap
Niin, sinähän voisit parantaa koulutustasi niin, että tienaat reilusti enemmän kuin nykyään ja miehesi voisi jatkaa nykyisellä linjallaan tyytyväisenä. Niin minäkin tein. Mutta siihen ei taida kunnianhimosi riittää, eihän?
- Edellinen DI
Miksi näkisin vaivan, kun väkisinkin mieheni hyötyisi samalla siitä, kun perheenä elämme? Jos hänkin tekisi saman, niin sitten toki.
Ap
Niin, vaimoni hyötyi aikanaan tulotasoni kasvusta.
Ero sinun ja minun välillä on se, että minä en näe asiassa ongelmaa.
Jos minun pitäisi valita rahan ja parisuhteen välillä, valitsisin parisuhteen. Ja olen valinnutkin. En yritä muuttaa vaimoani enkä pakottaa tekemään sellaista, mitä hän ei halua.
Sinulla prioriteettisi näyttävät menevän eri tavalla.
On myös hyvä ymmärtää, että isän on huomattavasti helpompi lähteä opiskelemaan ja tulotasoaan korottamaan kuin äidin. Lapset vaativat lähes aina äidiltä enemmän ja lisäksi jos ei isä ole valmis ottamaan koppia arjen pyörittämisestä (meillä ei voimavarat miehellä riittäisi), niin rankkaa on, kokemuksesta voin sanoa. Ei siinä paljon motivoi ajatus toisen elättämisestä.
Ap
Ei voi vaatia. Ota suoraan "kunnianhimoinen" mies, jos se kiinnostelee. Toista voi ainoastaan tukea, jos hakee isompaa palkkaa tai alaa. Ehkä hän ei halua liian sitovaa työtä, johon menee kaikki aika ja energia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei voi vaatia. Ota suoraan "kunnianhimoinen" mies, jos se kiinnostelee. Toista voi ainoastaan tukea, jos hakee isompaa palkkaa tai alaa. Ehkä hän ei halua liian sitovaa työtä, johon menee kaikki aika ja energia.
Minulla ei mene yhtään enempää aikaa tai energiaa työhöni kuin miehelläni, päinvastoin jaksan paljon paremmin kuin työaika on säännöllinen eikä työ ole fyysisesti raskasta. Silti tienaan enemmän. Vaihtoehtojakin on liian sitovan ja hänen nykyisen työn välillä.
Ap
Kaikenlainen vaatiminen on vierasta. Olette keskustelleet ja teillä on miehen työstä eri näkemykset. Mies saa valita työnsä. Sinä voit kuitenkin vaihtaa oman työsi paremmin palkattuun ja kartuttaa näin varallisuuttanne. Jos taas katsot, ettet halua kartuttaa yhteistä varallisuuttanne enempää tai että koet epäoikeudenmukaisuutta varannoistanne, mieti hetkinen.että miksi näin.
Kunnianhimo ja varallisuus ovat muuten kaksi eri asiaa, tai ainakin joillekin ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle tulee sellainen olo, että ap:n parisuhde alkaa olla tiensä päässä. Sellaisessa tilanteessa tulee helposti perustelleeksi tilannetta tällaisilla ulkoisilla asioilla. Toki ihmiset muuttuvat ja voivat alkaa kulkea eri suuntiin ja se on ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, näistä on aidosti apua minulle.
Olemme alkaneet seurustella nuorina, jolloin emme vielä tienneet mitä elämältä haluamme. Tuolloin minullekin riitti pienet tulot, kunhan oli mukavaa. Sittemmin elämän realiteetit ovat tulleet vastaan esimerkiksi terveysongelmien myötä, jotka ovat vaatineet rahaa. Mieleeni on myös iskostunut ajatus siitä, miten täällä eletään vaan kerran ja miten haluan nähdä maailmaa ja sekin maksaa.
Kyllä, olen pinnallisempi kuin puolisoni. Ei raha silti minullekaan ole tärkeintä maailmassa enkä ole itsekään valmis ihan hirveän paljon enempää tekemään urani eteen. Ala ja työpaikkani ovat sellaisia, joilla palkkakehitystä kuitenkin tapahtuu, toisin kuin puolisolla.
Rahamiestä en edes haluaisi, mutta siinäkin om aika iso ero siihen, että tienaa 20 v saman verran ja tyytyy siihen. Ja sekin on totta, että ei toista voi muuttaa. Ehkä ennemminkin tarkoitin, että toinen tekisi hieman nykyistä enemmän yhteisen tulotason eteen, astuisi vaikka pikkuisen epämukavuusalueelleen sen sijaan, ettei ole valmis tekemään mitään.
Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia. Tuntuu epäreilulta, että minä olisin ainoa, joka niiden eteen näkee vaivaa ja toinen saa saman vähemmällä. Jatkossa tuloero tulee kuitenkin vain kasvamaan.
Ap
Onpas epäempaattista tekstiä.
Minullakin on merkittävästi suuremmat tulot kuin puolisollani. Hän tekee kutsumustyötään, jolla juuri ja juuri säilyy arkipäivässä hengissä, minulla taas jää pidemmistä työpäivistäni ja DI:n palkasta rahaa säästöön. Yhteiset matkat tehdään lähes kokonaan minun rahoillani. En koe sitä ongelmaksi, paitsi joskus niissä tilanteissa, missä hän ei kevyempää työtä tekevänä aina tajua minun aina välillä tarvitsevan sellaisia rauhallisempia vapaapäiviä, ettei ihan koko ajan tarvitse tehdä jotain.
Erona on tietenkin, että olen mies. Minulle on luonnollista pitää huolta puolisostanikin, koska kerran siihen pystyn. Sinulla näyttää menevän eri lailla.
Ei tämä ole ollenkaan sama. Sun puoliso tekee KUTSUMUSTYÖTÄ, ap:n puoliso tekee jotain väsyttävää perusduunia huonolla palkalla.
Ei tietenkään ole sama. Paitsi että on.
Missään ei ole sanottu, ettei mies pitäisi työstään. Hän tekee, mistä pitää ja saa siitä sen rahan mitä saa. Aivan sama vaimoni kanssa. Erona on se, että Ap:lle miehen tulotaso ei kelpaa, mutta minun vaimoni tulotaso kelpaa minulle. A) Vaimoni on työhönsä tyytyväinen ja B) meidän yhteinen tulotasomme on riittävä kaikkeen normaaliin elämiseen. En minä lähde häntä vaatimaan kouluttautumaan johonkin, mistä hän ei pitäisi, siinähän menisi perherauha ja pahimmassa tapauksessa koko parisuhde.
Vaihtoehdoista parisuhde tai lisää rahaa minä valitsen parisuhteen.
Tottakai riittää, kun itselläsi on DI:n tulot. Riittäisikö sitten, jos tienaisit mediaanin verran?
Yhdet isot tulot + yhdet pienet tulot vs. yhdet pienet tulot + yhdet juuri ja juuri mediaanitulot ei ole sama asia.
Ap
Niin, sinähän voisit parantaa koulutustasi niin, että tienaat reilusti enemmän kuin nykyään ja miehesi voisi jatkaa nykyisellä linjallaan tyytyväisenä. Niin minäkin tein. Mutta siihen ei taida kunnianhimosi riittää, eihän?
- Edellinen DI
Miksi näkisin vaivan, kun väkisinkin mieheni hyötyisi samalla siitä, kun perheenä elämme? Jos hänkin tekisi saman, niin sitten toki.
Ap
Niin, vaimoni hyötyi aikanaan tulotasoni kasvusta.
Ero sinun ja minun välillä on se, että minä en näe asiassa ongelmaa.
Jos minun pitäisi valita rahan ja parisuhteen välillä, valitsisin parisuhteen. Ja olen valinnutkin. En yritä muuttaa vaimoani enkä pakottaa tekemään sellaista, mitä hän ei halua.
Sinulla prioriteettisi näyttävät menevän eri tavalla.
On myös hyvä ymmärtää, että isän on huomattavasti helpompi lähteä opiskelemaan ja tulotasoaan korottamaan kuin äidin. Lapset vaativat lähes aina äidiltä enemmän ja lisäksi jos ei isä ole valmis ottamaan koppia arjen pyörittämisestä (meillä ei voimavarat miehellä riittäisi), niin rankkaa on, kokemuksesta voin sanoa. Ei siinä paljon motivoi ajatus toisen elättämisestä.
Ap
Mietin, että miksi käytät sellaisia ilmaisuja, kuten toisen elättäminen? Parisuhde ja perhehän on yksikkö, joka tekee asioita yhteisen hyvän eteen, jotta kaikilla olisi hyvä olla. Onko yhteytesi mieheesi heikentynyt tai katkennut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväni mies on opiskellut ammattikoulu - opisto- ammattikorkeakoulun reitin kautta kolme eri tutkintoa itselleen, joista kaikkiin on myös työllistynyt. Ystävälläni on yliopistotutkinto.
Minä en ole ollenkaan kunnianhimoinen. Työni olen valinnut sillä perusteella, että se on miellyttävää, melko helppoa, ei stressaa ja jättää energiaa muuhunkin. Siitä maksetaan melko huonosti, mutta raha ei ole minulle tärkeää. En tiedä, minkä kumppani alkaisi "vaatia" minulta kunnianhimoa. Ei ihminen voi arvojaan ja persoonallisuuttaan muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, näistä on aidosti apua minulle.
Olemme alkaneet seurustella nuorina, jolloin emme vielä tienneet mitä elämältä haluamme. Tuolloin minullekin riitti pienet tulot, kunhan oli mukavaa. Sittemmin elämän realiteetit ovat tulleet vastaan esimerkiksi terveysongelmien myötä, jotka ovat vaatineet rahaa. Mieleeni on myös iskostunut ajatus siitä, miten täällä eletään vaan kerran ja miten haluan nähdä maailmaa ja sekin maksaa.
Kyllä, olen pinnallisempi kuin puolisoni. Ei raha silti minullekaan ole tärkeintä maailmassa enkä ole itsekään valmis ihan hirveän paljon enempää tekemään urani eteen. Ala ja työpaikkani ovat sellaisia, joilla palkkakehitystä kuitenkin tapahtuu, toisin kuin puolisolla.
Rahamiestä en edes haluaisi, mutta siinäkin om aika iso ero siihen, että tienaa 20 v saman verran ja tyytyy siihen. Ja sekin on totta, että ei toista voi muuttaa. Ehkä ennemminkin tarkoitin, että toinen tekisi hieman nykyistä enemmän yhteisen tulotason eteen, astuisi vaikka pikkuisen epämukavuusalueelleen sen sijaan, ettei ole valmis tekemään mitään.
Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia. Tuntuu epäreilulta, että minä olisin ainoa, joka niiden eteen näkee vaivaa ja toinen saa saman vähemmällä. Jatkossa tuloero tulee kuitenkin vain kasvamaan.
Ap
Onpas epäempaattista tekstiä.
Minullakin on merkittävästi suuremmat tulot kuin puolisollani. Hän tekee kutsumustyötään, jolla juuri ja juuri säilyy arkipäivässä hengissä, minulla taas jää pidemmistä työpäivistäni ja DI:n palkasta rahaa säästöön. Yhteiset matkat tehdään lähes kokonaan minun rahoillani. En koe sitä ongelmaksi, paitsi joskus niissä tilanteissa, missä hän ei kevyempää työtä tekevänä aina tajua minun aina välillä tarvitsevan sellaisia rauhallisempia vapaapäiviä, ettei ihan koko ajan tarvitse tehdä jotain.
Erona on tietenkin, että olen mies. Minulle on luonnollista pitää huolta puolisostanikin, koska kerran siihen pystyn. Sinulla näyttää menevän eri lailla.
Ei tämä ole ollenkaan sama. Sun puoliso tekee KUTSUMUSTYÖTÄ, ap:n puoliso tekee jotain väsyttävää perusduunia huonolla palkalla.
Ei tietenkään ole sama. Paitsi että on.
Missään ei ole sanottu, ettei mies pitäisi työstään. Hän tekee, mistä pitää ja saa siitä sen rahan mitä saa. Aivan sama vaimoni kanssa. Erona on se, että Ap:lle miehen tulotaso ei kelpaa, mutta minun vaimoni tulotaso kelpaa minulle. A) Vaimoni on työhönsä tyytyväinen ja B) meidän yhteinen tulotasomme on riittävä kaikkeen normaaliin elämiseen. En minä lähde häntä vaatimaan kouluttautumaan johonkin, mistä hän ei pitäisi, siinähän menisi perherauha ja pahimmassa tapauksessa koko parisuhde.
Vaihtoehdoista parisuhde tai lisää rahaa minä valitsen parisuhteen.
Tottakai riittää, kun itselläsi on DI:n tulot. Riittäisikö sitten, jos tienaisit mediaanin verran?
Yhdet isot tulot + yhdet pienet tulot vs. yhdet pienet tulot + yhdet juuri ja juuri mediaanitulot ei ole sama asia.
Ap
Niin, sinähän voisit parantaa koulutustasi niin, että tienaat reilusti enemmän kuin nykyään ja miehesi voisi jatkaa nykyisellä linjallaan tyytyväisenä. Niin minäkin tein. Mutta siihen ei taida kunnianhimosi riittää, eihän?
- Edellinen DI
Miksi näkisin vaivan, kun väkisinkin mieheni hyötyisi samalla siitä, kun perheenä elämme? Jos hänkin tekisi saman, niin sitten toki.
Ap
Niin, vaimoni hyötyi aikanaan tulotasoni kasvusta.
Ero sinun ja minun välillä on se, että minä en näe asiassa ongelmaa.
Jos minun pitäisi valita rahan ja parisuhteen välillä, valitsisin parisuhteen. Ja olen valinnutkin. En yritä muuttaa vaimoani enkä pakottaa tekemään sellaista, mitä hän ei halua.
Sinulla prioriteettisi näyttävät menevän eri tavalla.
On myös hyvä ymmärtää, että isän on huomattavasti helpompi lähteä opiskelemaan ja tulotasoaan korottamaan kuin äidin. Lapset vaativat lähes aina äidiltä enemmän ja lisäksi jos ei isä ole valmis ottamaan koppia arjen pyörittämisestä (meillä ei voimavarat miehellä riittäisi), niin rankkaa on, kokemuksesta voin sanoa. Ei siinä paljon motivoi ajatus toisen elättämisestä.
Ap
Minulle ei nyt varsinaisesti tarvitse tulla womanspleinaamaan sitä, miten helppoa tai vaikeaa opiskelu eri elämäntilanteissa on. Erosin ensimmäisestä avioliitostani kun pojat olivat 6- ja 1-vuotiaat ja töissäkäynnin lisäksi olin heidän lähivanhempansa. Pojat kävivät aluksi joka toinen viikko äidillään, mutta äidin muutettua parin vuoden päästä uuden ja kiiltävämmän miehen perässä asuivat pojat minun kanssani joka toista viikonloppua lukuun ottamatta. Ja tätä sitten seuraavat viisi vuotta, kunnes löysin jollain sattuman oikulla naisen, jota ruuhkavuoteni eivät haitanneet ja jonka omat lapset elivät jo omillaan. Edelleenkin, uudessa liitossani, kannan pojista päävastuun vaikka saankin vaimoltani apuja.
Totta, ei ollut ihan helppoa kouluttautua lisää näiden ruuhkavuosien aikana. Mutta ei minulle tullut mieleenkään alkaa vaatia uutta vaimoani muuttumaan vain siksi, että minä halusin paremmin turvata oman, lasteni ja ehkä hänenkin turvallisuuden. Ei, jos haluan muutosta niin teen sen itse.
Edelleenkin: miksi vaadit miestäsi korjaamaan jotain, jonka voisit tehdä itsekin? Kuten sanottua: vaimoni suhteen vaitsin vaihtoehdoista rahat vastaan parisuhde sen parisuhteen. Jos sinä valitset toisin ja alat kouluttaa miestäsi, varaudu samalla jo valmiiksi avioeroon. Se saattaa ihan hyvin olla edessä, kun miehesi kyllästyy kitinääsi.
Kiitos ap tilanteen avaamisesta. Tässä muutamia mietteitä:
Vaikuttaa siltä, että elätte henkisesti eri maailmoissa. Sinä olet työympyröissä ja ilmeisesti kavereiden kautta tekemisissä ihmisten kanssa, joilla on teitä korkeammat tulot ja tuo on piirtynyt sinun päässä siksi normaaliksi tulotasoksi. Toisaalta miehen maailmassa muutkin tienaavat saman verran kuin hän ja ovat elämäänsä tyytyväisiä. Kannattaa muistaa, että maailmasta löytyy aina ihmisiä, jotka tienaavat enemmän ja mitä enemmän tienaa, sitä kalliimmista asioista alkaa haaveilla. Jos tulotasonne yhtäkkiä nousisi, ihan varmasti alkaisit haaveilla niistä kallissta käsilaukuista, vaikka tällä hetkellä et niitä koe tarvitsevasi. Eli oikeasti muutos pitää tehdä oman pään sisällä ja yrittää olla tyytyväinen siihen mitä tällä hetkellä on.
Olette hyvin onnekkaita, että olette myyneet vanhan asuntonne ja asutte nyt vuokralla. Luulen että aika moni noista parempaa elämää elävistä tutuistasi on tällä hetkellä pulassa korkojen nousun kanssa vaikkei siitä julkisesti juttele. Tässä korkotilanteessa ei missään nimessä kannata ostaa uutta asuntoa, varsinkaan niin hienoa kuin mistä haaveilet.
Hankkikaa isompi vuokra-asunto tai asumisoikeusasunto. Lapsenne ovat teinejä, joten tarpeeksi suuren asunnon ostamiseen pitäisi ottaa suuri laina ja kohta asunto olisi jo liian suuri kun lapset muuttavat pois. Säästäkää taustalla ja ostakaa sitten se unelma-asunto, kunhan lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Kun asumiseen/lainaan ei mene järjettömästi rahaa, mahdollistaa se noiden muiden haaveiden toteuttamisen.
Aika usein ihminen turtuu siihen mitä sillä hetkellä on, eikä osaa noita asioita arvostaa. Sinulla oikeasti on asiat monelta kannalta katsottuna tosi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei suostu alkaa laittamaan ollenkaan rahaa säästöön? Esim. matkaa varten? Jos saisitte puhuttua, että kumpiki laittaisi palkkapäivänä 5-10% (tai mikä tuntuu sopivalta) palkasta säästötilille.
Toinen asia, jos haluaa matkalle, niin sopikaa x summa mikä tulee laittaa matkakassaan, jos rahaa ei saa kokoon, niin matkaa ei tule.
Mutta työpaikan vaihtoon tai opiskeluun et voi pakottaa.
Ja jos rahaa ei haluta edes kerätä säästöön, niin kertoo pahoja merkkejä suhteesta.
Jos rahaa ei oikeasti jää pakollisten menojen jälkeen, niin turha alkaa vaatimaan mitään.Kyllä suostuu ja matkustelemmekin jo nyt jonkin verran, se on molemmille tärkeää. Mutta säästöön ei sitten juuri jääkään. Minusta olisi kivaa, jos voisi sekä matkustella että kerätä pahan päivän varalle ja sen lisäksi hakea noutoruokaa ja tehdä muuta arkea helpottavaa. Jostain pitää vaan luopua ja se tässä hankalaa onkin. Ympärillä ihmiset paremmilla tuloilla saavat tuon kaiken.
Ap
Teillä on asiat loppujen lopuksi aika mukavasti kuitenkin. Molemmilla on työtä ja matkustelette jonkin verran. Lapsilla on harrastukset ja teillä on mukava koti. Tunnut katsovan aika paljon mitä ympärillä olevilla ihmisillä on (työkavereilla on taloja ja autoja, muut saavat enemmän pienemmällä palkalla) ja olet alkanut miettimään, että miehesi pitää muuttaa elämänsä suunta, jotta sinullakin voisi olla sitä mitä kavereilla ja tutuilla.
Kyllä, ehdottomasti huonomminkin voisi asiat olla. Toisaalta myös paremmin, esim asumisen kanssa emme voi jatkaa nykyisellä mallilla kovin pitkään.
Mielestäni on ihan normaalia haluta omistusasunto, ei se ole mahdoton haave.Ap
Omistusasunto ei ole mahdoton haave, mutta kannattaa kuitenkin hieman pohdiskella mistä tuo haave kumpuaa. Kuinka paljon asunnon omistaminen oikeasti vaikuttaisi elämänlaatuunne, versus ok tason vuokrakämppä? Kuinka paljon kyse on siitä, että sinulla on takaraivossa häpeä vuokralla asumisesta ja tunnet olevasi huonompi ihminen sen vuoksi, tai muuta täysin järjetöntä? Loppujen lopuksi asuminen on vain seiniä ja jos pystyisit pääsi sisällä olemaan tyytyväinen ilman omistusasuntoa, saattaisi tilanteenne ratketa pelkästään sillä?
Olisit tyytyväinen siihen että hän ylipäätään käy töissä. Ei ole minkäänlainen itsestäänselvyys näinä aikoina.
Ala sinä itse kerryttää omaa varallisuutta säästämällä ja sijoittamalla ylimääräiset rahat. Ja tavoittele itsellesi nousujohteista palkkakehitystä. Mahdollista ne matkat ja elämykset itsellesi ja lapsillesi, tai teet myöhemmin matkoja vaikka ystävien kanssa. On sinusta kiinni haluatko näitä mahdollistaa myös kumppanillesi ja kokea niitä nimenomaan yhdessä hänen kanssaan. Kyllä te kelvollisen kodin saatte kahden ihmisen tuloilla vaikka toisella olisi pieni palkka, ellette nyt ihan omakotitaloa westendissä tavoittele.
Kirjoituksesi koskee tavallaan minuakin. Ollaan miehen kanssa aika hyvätuloisia mutta itse haaveilen opiskelusta pienipalkkaiseen mutta mielenkiintoiseen ja merkitykselliseen ammattiin. En ole varma vielä lähdenkö tuohon mutta kyllähän se meidän yhteisen talouden tuloja vähentäisi reilusti ja lasten teinivuodetkin vielä kaukana edessä. Tavallaan jos mä lähden pienipalkkaiseen työhön, niin toinen joutuu asemaan jossa hänen on pakko tienata jotta meillä on varaa asua kodissamme ja ylläpitää lasten nykyinen elintaso. Tosin toinen tykkää työstään eikä haaveile muusta mutta silti ei tunnu reilulta sälyttää toiselle paljon suurempi vastuu meidän taloudesta.
Vierailija kirjoitti:
Eli onko niin, että miehesi ei itse asiassa olekaan niin tyytyväinen työssään? Kun sanoit, että väsyy. Ymmärsin aluksi, että työ on sopivan kevyttä, mutta ongelma (sinulle) on palkka.
Kommentoin nyt ekaa kertaa tähän. Ehdottaisin, että lähestyt asiaa eri näkökulmasta. Jakakaa kotityöt uudelleen. Älä syyllistä häntä nykytilanteesta, se aiheuttaa vaan vastareaktion. Kerro rauhallisesti, mitä toivot.
En piittaa rahasta, mutta en pystyisi olemaan ihmisen kanssa, joka haluaa päästä kaikesta mahdollisimman helpolla. Kun itse on sellainen, että haluaa jopa alipalkatussa duunarihommassa aina kokeilla aidan korkeinta kohtaa, olisi matalasta päästä kulkija liian erilainen.
Kuulostaa vähän siltä, että miehesi on pitkän suhteen aikana jo tottunut olemaan se, joka tekee vähemmän. Hänelle tulee varmaan järkytyksenä, että tämä ei enää miellytä sinua. Siksi lempeä jämäkkyys on tärkeää viestin välittämisessä.
Ilmeisesti rakkautta kuitenkin on? Silloin on toivoa, että miehesi on valmis muuttumaan, eli osallistumaan kotitöihin enemmän kuin sitä. Jos haluat matkustaa ja asua kivemmassa ympäristössä, mee sitä kohti. Miehesi seuraa tai sitten ei. Vain itse voit tietää, mitä lopulta arvostat eniten.
Omat vanhempani avasivat jossain vaiheessa omat tilit yhteisen lisäksi. Näin kumpikin voi säästää niihin asioihin, joihin vain toisella on intohimo. Tämä toki edellyttää tiettyä tulotasoa tai sitten menojen karsimista.
Fyysinen työ väsyttää kehon. Silti siitä voi tykätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niitä asioita, jotka otetaan huomioon parinvalintavaiheessa. Tätä ei oikein nätimmin voi sano, koska sait, mitä tilasit. Jos amislaisen kanssa perustaa kodin ja perheen, niin saa amislaisen.
No näinhän se on, en voi kiistää :D En häntä toki vaihtaisi, koska tärkeimmät asiat, kuten luottamus ja perhekeskeisyys ovat kunnossa. Ehkä tämä meinaa minulta välillä unohtua.
Ap
Tyhmä bimbo.
Niin, vaimoni hyötyi aikanaan tulotasoni kasvusta.
Ero sinun ja minun välillä on se, että minä en näe asiassa ongelmaa.
Jos minun pitäisi valita rahan ja parisuhteen välillä, valitsisin parisuhteen. Ja olen valinnutkin. En yritä muuttaa vaimoani enkä pakottaa tekemään sellaista, mitä hän ei halua.
Sinulla prioriteettisi näyttävät menevän eri tavalla.