Lue keskustelun säännöt.
Voiko puolisolta vaatia kunnianhimoa?
24.08.2023 |
Haluaisin kuulla kaikenlaisia mielipiteitä: Puolisoni on kouluttautunut ammattikoulutasolla ja tehnyt koko ikänsä töitä pienipalkkaisella alalla. Hän on ahkera ja tunnollinen työntekijä ja rahaa tärkeämpää hänelle on työ, josta tykkää. Palkka ei ole vajaan 20 työvuoden aikana noussut juurikaan tes-korotuksia enempää, mikä on hänen alallaan tyypillistä.
Itsekään en ole mikään uraohjus, mutta olen korkeakoulutettu ja pyrkinyt hyviin työpaikkoihin ja tienaan mediaanin suomalaisen verran. En siis mitenkään erityisen paljon, mutta kuitenkin reilusti puolisoani enemmän. Haluan edetä työelämässä ja nostaa tulotasoani tasaisesti.
Erilaiset näkemyksemme tulojen hankkimisesta ovat alkaneet muodostua ongelmaksi. Minua häiritsee puolisolta puuttuva kunnianhimo ja häneen vähään tyytyminen, kun huono palkkataso vaikuttaa suoraan koko perheemme elämään. Minulla on haaveita (mm. asumiseen ja matkailuun liittyen), joita haluaisin toteuttaa yhdessä, mies taas tyytyy pelkästään haaveilemaan. Toivoisin myös, ettei eläkeikämme menisi köyhyysrajalla ja että voisimme säästää vanhuuden varalle. Nyt se on mahdotonta. Teini-ikää lähestyvien lasten nousevat kulut kauhistuttavat myös.
Mies puolestaan kokee minun dissaavan häntä työnsä vuoksi. Hänen työssään ei mielestäni ole mitään vikaa, alan palkkaus on vain surkea ja toki koulutustasokin vaikuttaa. Puoliso ei halua opiskella lisää, kokee ettei voimavarat riitä eikä kiinnosta.
Mitä voin tehdä, kun toinen ei halua osallistua yhteisen varallisuuden kasvattamiseen? Onko väärin vaatia häneltä kunnianhimoa, joka ei tule luonnostaan? En tietenkään haluaisi häntä pakottaa tekemään työtä, josta ei nauti, sekin on tärkeää että työssä viihtyy. Täytyykö minun siis vain tyytyä alhaiseen elintasoomme? Nyt kun kaikki hinnat ovat nousseet, tämä ristiriita on korostunut vielä entisestään.
Kokemuksia tai näkemyksiä asiaan?
Kommentit (204)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei suostu alkaa laittamaan ollenkaan rahaa säästöön? Esim. matkaa varten? Jos saisitte puhuttua, että kumpiki laittaisi palkkapäivänä 5-10% (tai mikä tuntuu sopivalta) palkasta säästötilille.
Toinen asia, jos haluaa matkalle, niin sopikaa x summa mikä tulee laittaa matkakassaan, jos rahaa ei saa kokoon, niin matkaa ei tule.
Mutta työpaikan vaihtoon tai opiskeluun et voi pakottaa.
Ja jos rahaa ei haluta edes kerätä säästöön, niin kertoo pahoja merkkejä suhteesta.
Jos rahaa ei oikeasti jää pakollisten menojen jälkeen, niin turha alkaa vaatimaan mitään.Kyllä suostuu ja matkustelemmekin jo nyt jonkin verran, se on molemmille tärkeää. Mutta säästöön ei sitten juuri jääkään. Minusta olisi kivaa, jos voisi sekä matkustella että kerätä pahan päivän varalle ja sen lisäksi hakea noutoruokaa ja tehdä muuta arkea helpottavaa. Jostain pitää vaan luopua ja se tässä hankalaa onkin. Ympärillä ihmiset paremmilla tuloilla saavat tuon kaiken.
Ap
Oletko itse ajatellut, että voisit hommata jotain lisätyötä (lisätunteja tai toista hommaa extrana) jolla sitten rahoittaa näitä haaveita?
Sinänsä itse tunnistan tuon, että stressaan asioita ja murehdin miten pärjätä jos jotain ikävää tapahtuisi ja tämä taas on yksi motivoiva puoli, jolla on olen saanut kerättyä säästöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moi ap, vaikutat keskivertoav-mammaa älykkäämmältä ja siksi alapeukkuja satelee. Täällä kuitenkin pyörii varmaan aika paljon työttömiä tai matalapalkka-alalla olevia ihmisiä.
Itsekin olen kunnianhimoinen, joten ymmärrän pointtisi. Mutta vaikeahan se on toista ihmistä muuttaa. Ehkä voisit tehdä jotakin budjetointia ja näyttää miehelle, miten paljon mikäkin tulevaisuuden haave maksaa. Ja etsiä valmiiksi vaikka kursseja: "valitse näistä" tai etsiä ja ehdottaa keikkatöitä. Ehkä tarvii vaan vähän apuja.
Ei sekään ole oikein, että sinä parempituloisena sitten kustannat miehelle arjen luksusta.
Se maksaa, joka jotain haluaa.
Miksi miehen pitäisi siirtyä pois mukavasta työstään uraohjuksen raiteille, jos on tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen? Eihän hänellä mitään hätää ole. Ap taas vaikuttaa rahan sokaisemalle.
Kuinka moni muuten tällä palstalla olisi valmis sanomaan miehelle: "Ei sekään ole oikein, että sinä parempituloisena sitten kustannat naiselle arjen luksusta." Ei varmaan kovinkaan moni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, näistä on aidosti apua minulle.
Olemme alkaneet seurustella nuorina, jolloin emme vielä tienneet mitä elämältä haluamme. Tuolloin minullekin riitti pienet tulot, kunhan oli mukavaa. Sittemmin elämän realiteetit ovat tulleet vastaan esimerkiksi terveysongelmien myötä, jotka ovat vaatineet rahaa. Mieleeni on myös iskostunut ajatus siitä, miten täällä eletään vaan kerran ja miten haluan nähdä maailmaa ja sekin maksaa.
Kyllä, olen pinnallisempi kuin puolisoni. Ei raha silti minullekaan ole tärkeintä maailmassa enkä ole itsekään valmis ihan hirveän paljon enempää tekemään urani eteen. Ala ja työpaikkani ovat sellaisia, joilla palkkakehitystä kuitenkin tapahtuu, toisin kuin puolisolla.
Rahamiestä en edes haluaisi, mutta siinäkin om aika iso ero siihen, että tienaa 20 v saman verran ja tyytyy siihen. Ja sekin on totta, että ei toista voi muuttaa. Ehkä ennemminkin tarkoitin, että toinen tekisi hieman nykyistä enemmän yhteisen tulotason eteen, astuisi vaikka pikkuisen epämukavuusalueelleen sen sijaan, ettei ole valmis tekemään mitään.
Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia. Tuntuu epäreilulta, että minä olisin ainoa, joka niiden eteen näkee vaivaa ja toinen saa saman vähemmällä. Jatkossa tuloero tulee kuitenkin vain kasvamaan.
Ap
Onpas epäempaattista tekstiä.
Minullakin on merkittävästi suuremmat tulot kuin puolisollani. Hän tekee kutsumustyötään, jolla juuri ja juuri säilyy arkipäivässä hengissä, minulla taas jää pidemmistä työpäivistäni ja DI:n palkasta rahaa säästöön. Yhteiset matkat tehdään lähes kokonaan minun rahoillani. En koe sitä ongelmaksi, paitsi joskus niissä tilanteissa, missä hän ei kevyempää työtä tekevänä aina tajua minun aina välillä tarvitsevan sellaisia rauhallisempia vapaapäiviä, ettei ihan koko ajan tarvitse tehdä jotain.
Erona on tietenkin, että olen mies. Minulle on luonnollista pitää huolta puolisostanikin, koska kerran siihen pystyn. Sinulla näyttää menevän eri lailla.
Ei tämä ole ollenkaan sama. Sun puoliso tekee KUTSUMUSTYÖTÄ, ap:n puoliso tekee jotain väsyttävää perusduunia huonolla palkalla.
Ei tietenkään ole sama. Paitsi että on.
Missään ei ole sanottu, ettei mies pitäisi työstään. Hän tekee, mistä pitää ja saa siitä sen rahan mitä saa. Aivan sama vaimoni kanssa. Erona on se, että Ap:lle miehen tulotaso ei kelpaa, mutta minun vaimoni tulotaso kelpaa minulle. A) Vaimoni on työhönsä tyytyväinen ja B) meidän yhteinen tulotasomme on riittävä kaikkeen normaaliin elämiseen. En minä lähde häntä vaatimaan kouluttautumaan johonkin, mistä hän ei pitäisi, siinähän menisi perherauha ja pahimmassa tapauksessa koko parisuhde.
Vaihtoehdoista parisuhde tai lisää rahaa minä valitsen parisuhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, näistä on aidosti apua minulle.
Olemme alkaneet seurustella nuorina, jolloin emme vielä tienneet mitä elämältä haluamme. Tuolloin minullekin riitti pienet tulot, kunhan oli mukavaa. Sittemmin elämän realiteetit ovat tulleet vastaan esimerkiksi terveysongelmien myötä, jotka ovat vaatineet rahaa. Mieleeni on myös iskostunut ajatus siitä, miten täällä eletään vaan kerran ja miten haluan nähdä maailmaa ja sekin maksaa.
Kyllä, olen pinnallisempi kuin puolisoni. Ei raha silti minullekaan ole tärkeintä maailmassa enkä ole itsekään valmis ihan hirveän paljon enempää tekemään urani eteen. Ala ja työpaikkani ovat sellaisia, joilla palkkakehitystä kuitenkin tapahtuu, toisin kuin puolisolla.
Rahamiestä en edes haluaisi, mutta siinäkin om aika iso ero siihen, että tienaa 20 v saman verran ja tyytyy siihen. Ja sekin on totta, että ei toista voi muuttaa. Ehkä ennemminkin tarkoitin, että toinen tekisi hieman nykyistä enemmän yhteisen tulotason eteen, astuisi vaikka pikkuisen epämukavuusalueelleen sen sijaan, ettei ole valmis tekemään mitään.
Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia. Tuntuu epäreilulta, että minä olisin ainoa, joka niiden eteen näkee vaivaa ja toinen saa saman vähemmällä. Jatkossa tuloero tulee kuitenkin vain kasvamaan.
Ap
Onpas epäempaattista tekstiä.
Minullakin on merkittävästi suuremmat tulot kuin puolisollani. Hän tekee kutsumustyötään, jolla juuri ja juuri säilyy arkipäivässä hengissä, minulla taas jää pidemmistä työpäivistäni ja DI:n palkasta rahaa säästöön. Yhteiset matkat tehdään lähes kokonaan minun rahoillani. En koe sitä ongelmaksi, paitsi joskus niissä tilanteissa, missä hän ei kevyempää työtä tekevänä aina tajua minun aina välillä tarvitsevan sellaisia rauhallisempia vapaapäiviä, ettei ihan koko ajan tarvitse tehdä jotain.
Erona on tietenkin, että olen mies. Minulle on luonnollista pitää huolta puolisostanikin, koska kerran siihen pystyn. Sinulla näyttää menevän eri lailla.
Ei tämä ole ollenkaan sama. Sun puoliso tekee KUTSUMUSTYÖTÄ, ap:n puoliso tekee jotain väsyttävää perusduunia huonolla palkalla.
Ap sanoi heti alkuun että mies tykkää työstään eikä näe siinä mitään vikaa eikä häntä kiinnosta opiskella mitään muuta alaa. Eli aika verrannollinen on tuon edellisen kommentoijan esimerkkiin.
T. Eri
Ei merkityksellinen työ väsytä
Älä nyt viitsi.
Tiettyyn rajaan asti kyllä.
Puolisoni ei ollut saanut edes peruskoulua loppuun tavatessamme reilusti yli parikymppisinä mutta halusi muuttaa tilannettaan. Sen jälkeen kun sai opiskeltua ja pääsi työuransa alkuun on sitten tienannut enemmän kuin minä maisterina koskaan.
Ajattelin tuolloin ja ajattelen yhä, että tietty määrä kunnianhimoa tarvitaan kuten myös jokin suunnitelma mitä tehdä elämällään ja jokin suunnitelma silloin, jos nykyinen tilanne on henkilölle itselleen vastenmielinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei suostu alkaa laittamaan ollenkaan rahaa säästöön? Esim. matkaa varten? Jos saisitte puhuttua, että kumpiki laittaisi palkkapäivänä 5-10% (tai mikä tuntuu sopivalta) palkasta säästötilille.
Toinen asia, jos haluaa matkalle, niin sopikaa x summa mikä tulee laittaa matkakassaan, jos rahaa ei saa kokoon, niin matkaa ei tule.
Mutta työpaikan vaihtoon tai opiskeluun et voi pakottaa.
Ja jos rahaa ei haluta edes kerätä säästöön, niin kertoo pahoja merkkejä suhteesta.
Jos rahaa ei oikeasti jää pakollisten menojen jälkeen, niin turha alkaa vaatimaan mitään.Kyllä suostuu ja matkustelemmekin jo nyt jonkin verran, se on molemmille tärkeää. Mutta säästöön ei sitten juuri jääkään. Minusta olisi kivaa, jos voisi sekä matkustella että kerätä pahan päivän varalle ja sen lisäksi hakea noutoruokaa ja tehdä muuta arkea helpottavaa. Jostain pitää vaan luopua ja se tässä hankalaa onkin. Ympärillä ihmiset paremmilla tuloilla saavat tuon kaiken.
Ap
Kuuntele itseäsi:
Ympärillä ihmiset paremmilla tuloilla saavat tuon kaiken.
Alkaa kirjoituksesi kuulostaa jo 5-vuotiaan lapsen marinalta, kun kaupassa itketään ja huudetaan, mä haluun tän! Noutoruokaa saa myös halvalla, ei tarvi aina olla ala cartea? Oisko se luopuminen hyvä aloittaa luksuksen vähentämisellä, mitä ei ole jokaisen elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei suostu alkaa laittamaan ollenkaan rahaa säästöön? Esim. matkaa varten? Jos saisitte puhuttua, että kumpiki laittaisi palkkapäivänä 5-10% (tai mikä tuntuu sopivalta) palkasta säästötilille.
Toinen asia, jos haluaa matkalle, niin sopikaa x summa mikä tulee laittaa matkakassaan, jos rahaa ei saa kokoon, niin matkaa ei tule.
Mutta työpaikan vaihtoon tai opiskeluun et voi pakottaa.
Ja jos rahaa ei haluta edes kerätä säästöön, niin kertoo pahoja merkkejä suhteesta.
Jos rahaa ei oikeasti jää pakollisten menojen jälkeen, niin turha alkaa vaatimaan mitään.Kyllä suostuu ja matkustelemmekin jo nyt jonkin verran, se on molemmille tärkeää. Mutta säästöön ei sitten juuri jääkään. Minusta olisi kivaa, jos voisi sekä matkustella että kerätä pahan päivän varalle ja sen lisäksi hakea noutoruokaa ja tehdä muuta arkea helpottavaa. Jostain pitää vaan luopua ja se tässä hankalaa onkin. Ympärillä ihmiset paremmilla tuloilla saavat tuon kaiken.
Ap
Kateellinen sielu löytää aina jonkun, jota kahdehtia.
Minun ystävistäni jotkut ovat todella kovatuloisia ja jotkut aivan varattomia. En ole koskaan nähnyt tarpeelliseksi kadehtia niitä, joilla on enemmän. Köyhemmille ystävilleni voin välillä tarjota jotain. Tällä lailla säilyvät niin ystävyyssuhteet kuin parisuhdekin myrkyttömänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiettyyn rajaan asti kyllä.
Puolisoni ei ollut saanut edes peruskoulua loppuun tavatessamme reilusti yli parikymppisinä mutta halusi muuttaa tilannettaan. Sen jälkeen kun sai opiskeltua ja pääsi työuransa alkuun on sitten tienannut enemmän kuin minä maisterina koskaan.
Ajattelin tuolloin ja ajattelen yhä, että tietty määrä kunnianhimoa tarvitaan kuten myös jokin suunnitelma mitä tehdä elämällään ja jokin suunnitelma silloin, jos nykyinen tilanne on henkilölle itselleen vastenmielinen.
Miksei sinulla ole kunnianhimoa nostaaksesi palkkatasoasi puolisosi tasolle vaan olet tyytynyt olemaan maisterina? Muista, että Ap:n mukaan on huono asia, jos puolisoilla on erilainen tulotaso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moi ap, vaikutat keskivertoav-mammaa älykkäämmältä ja siksi alapeukkuja satelee. Täällä kuitenkin pyörii varmaan aika paljon työttömiä tai matalapalkka-alalla olevia ihmisiä.
Itsekin olen kunnianhimoinen, joten ymmärrän pointtisi. Mutta vaikeahan se on toista ihmistä muuttaa. Ehkä voisit tehdä jotakin budjetointia ja näyttää miehelle, miten paljon mikäkin tulevaisuuden haave maksaa. Ja etsiä valmiiksi vaikka kursseja: "valitse näistä" tai etsiä ja ehdottaa keikkatöitä. Ehkä tarvii vaan vähän apuja.
Ei sekään ole oikein, että sinä parempituloisena sitten kustannat miehelle arjen luksusta.
Se maksaa, joka jotain haluaa.
Miksi miehen pitäisi siirtyä pois mukavasta työstään uraohjuksen raiteille, jos on tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen? Eihän hänellä mitään hätää ole. Ap taas vaikuttaa rahan sokaisemalle.
Kuinka moni muuten tällä palstalla olisi valmis sanomaan miehelle: "Ei sekään ole oikein, että sinä parempituloisena sitten kustannat naiselle arjen luksusta." Ei varmaan kovinkaan moni.
On eri asia ostaa vaikka kallis merkkilaukku (joita en tosin harrasta) omilla rahoillaan. Yhteiseen, omaan kotiin tarvitaan kuitenkin iso laina ja kaksi maksajaa. Kun tämä on ollut asti se päämäärä. Nyt kun sen kodin hankkiminen onkin kalliimpaa ja siihen tarvittaisiin enemmän rahaa, niin kyllä minua häiritsee, ettei toinen ole valmis tekemään sen eteen töitä.
Eihän miehellä nyt hätää olekaan. Mutta entä jos jompi kumpi sairastuu? Tai minä isompituloisena kuolen? Tai jos eläkkeellä (joka sekin pieni) haluaa vielä matkustella? Kyllä jokin puskuri olisi hyvä olla.
Minä kyllä karsastan ajatusta miehen rahoilla elämisestä enkä haluaisi sellaiseen tilanteeseen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moi ap, vaikutat keskivertoav-mammaa älykkäämmältä ja siksi alapeukkuja satelee. Täällä kuitenkin pyörii varmaan aika paljon työttömiä tai matalapalkka-alalla olevia ihmisiä.
Itsekin olen kunnianhimoinen, joten ymmärrän pointtisi. Mutta vaikeahan se on toista ihmistä muuttaa. Ehkä voisit tehdä jotakin budjetointia ja näyttää miehelle, miten paljon mikäkin tulevaisuuden haave maksaa. Ja etsiä valmiiksi vaikka kursseja: "valitse näistä" tai etsiä ja ehdottaa keikkatöitä. Ehkä tarvii vaan vähän apuja.
Ei sekään ole oikein, että sinä parempituloisena sitten kustannat miehelle arjen luksusta.
Se maksaa, joka jotain haluaa.
Miksi miehen pitäisi siirtyä pois mukavasta työstään uraohjuksen raiteille, jos on tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen? Eihän hänellä mitään hätää ole. Ap taas vaikuttaa rahan sokaisemalle.
Kuinka moni muuten tällä palstalla olisi valmis sanomaan miehelle: "Ei sekään ole oikein, että sinä parempituloisena sitten kustannat naiselle arjen luksusta." Ei varmaan kovinkaan moni.
On eri asia ostaa vaikka kallis merkkilaukku (joita en tosin harrasta) omilla rahoillaan. Yhteiseen, omaan kotiin tarvitaan kuitenkin iso laina ja kaksi maksajaa. Kun tämä on ollut asti se päämäärä. Nyt kun sen kodin hankkiminen onkin kalliimpaa ja siihen tarvittaisiin enemmän rahaa, niin kyllä minua häiritsee, ettei toinen ole valmis tekemään sen eteen töitä.
Eihän miehellä nyt hätää olekaan. Mutta entä jos jompi kumpi sairastuu? Tai minä isompituloisena kuolen? Tai jos eläkkeellä (joka sekin pieni) haluaa vielä matkustella? Kyllä jokin puskuri olisi hyvä olla.
Minä kyllä karsastan ajatusta miehen rahoilla elämisestä enkä haluaisi sellaiseen tilanteeseen.
Ap
Nythän et elä miehen rahoilla, joten kaikki hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei suostu alkaa laittamaan ollenkaan rahaa säästöön? Esim. matkaa varten? Jos saisitte puhuttua, että kumpiki laittaisi palkkapäivänä 5-10% (tai mikä tuntuu sopivalta) palkasta säästötilille.
Toinen asia, jos haluaa matkalle, niin sopikaa x summa mikä tulee laittaa matkakassaan, jos rahaa ei saa kokoon, niin matkaa ei tule.
Mutta työpaikan vaihtoon tai opiskeluun et voi pakottaa.
Ja jos rahaa ei haluta edes kerätä säästöön, niin kertoo pahoja merkkejä suhteesta.
Jos rahaa ei oikeasti jää pakollisten menojen jälkeen, niin turha alkaa vaatimaan mitään.Kyllä suostuu ja matkustelemmekin jo nyt jonkin verran, se on molemmille tärkeää. Mutta säästöön ei sitten juuri jääkään. Minusta olisi kivaa, jos voisi sekä matkustella että kerätä pahan päivän varalle ja sen lisäksi hakea noutoruokaa ja tehdä muuta arkea helpottavaa. Jostain pitää vaan luopua ja se tässä hankalaa onkin. Ympärillä ihmiset paremmilla tuloilla saavat tuon kaiken.
Ap
Kuuntele itseäsi:
Ympärillä ihmiset paremmilla tuloilla saavat tuon kaiken.Alkaa kirjoituksesi kuulostaa jo 5-vuotiaan lapsen marinalta, kun kaupassa itketään ja huudetaan, mä haluun tän! Noutoruokaa saa myös halvalla, ei tarvi aina olla ala cartea? Oisko se luopuminen hyvä aloittaa luksuksen vähentämisellä, mitä ei ole jokaisen elämässä.
Ei minulla ole juurikaan luksusta, mistä vähentää. 10 vuotta sitten ostetut Marimekon käsipyyhkeet tai kerran kuussa ostetut subit ei juuri mihinkään vaikuta. Terveydenhoitoon menee x määrä rahaa (esim hieronta), mutta en pidä sitä luksuksena.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko hän kirjastonhoitaja, kun noin huonot palkat on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, näistä on aidosti apua minulle.
Olemme alkaneet seurustella nuorina, jolloin emme vielä tienneet mitä elämältä haluamme. Tuolloin minullekin riitti pienet tulot, kunhan oli mukavaa. Sittemmin elämän realiteetit ovat tulleet vastaan esimerkiksi terveysongelmien myötä, jotka ovat vaatineet rahaa. Mieleeni on myös iskostunut ajatus siitä, miten täällä eletään vaan kerran ja miten haluan nähdä maailmaa ja sekin maksaa.
Kyllä, olen pinnallisempi kuin puolisoni. Ei raha silti minullekaan ole tärkeintä maailmassa enkä ole itsekään valmis ihan hirveän paljon enempää tekemään urani eteen. Ala ja työpaikkani ovat sellaisia, joilla palkkakehitystä kuitenkin tapahtuu, toisin kuin puolisolla.
Rahamiestä en edes haluaisi, mutta siinäkin om aika iso ero siihen, että tienaa 20 v saman verran ja tyytyy siihen. Ja sekin on totta, että ei toista voi muuttaa. Ehkä ennemminkin tarkoitin, että toinen tekisi hieman nykyistä enemmän yhteisen tulotason eteen, astuisi vaikka pikkuisen epämukavuusalueelleen sen sijaan, ettei ole valmis tekemään mitään.
Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia. Tuntuu epäreilulta, että minä olisin ainoa, joka niiden eteen näkee vaivaa ja toinen saa saman vähemmällä. Jatkossa tuloero tulee kuitenkin vain kasvamaan.
Ap
Onpas epäempaattista tekstiä.
Minullakin on merkittävästi suuremmat tulot kuin puolisollani. Hän tekee kutsumustyötään, jolla juuri ja juuri säilyy arkipäivässä hengissä, minulla taas jää pidemmistä työpäivistäni ja DI:n palkasta rahaa säästöön. Yhteiset matkat tehdään lähes kokonaan minun rahoillani. En koe sitä ongelmaksi, paitsi joskus niissä tilanteissa, missä hän ei kevyempää työtä tekevänä aina tajua minun aina välillä tarvitsevan sellaisia rauhallisempia vapaapäiviä, ettei ihan koko ajan tarvitse tehdä jotain.
Erona on tietenkin, että olen mies. Minulle on luonnollista pitää huolta puolisostanikin, koska kerran siihen pystyn. Sinulla näyttää menevän eri lailla.
Ei tämä ole ollenkaan sama. Sun puoliso tekee KUTSUMUSTYÖTÄ, ap:n puoliso tekee jotain väsyttävää perusduunia huonolla palkalla.
Ei tietenkään ole sama. Paitsi että on.
Missään ei ole sanottu, ettei mies pitäisi työstään. Hän tekee, mistä pitää ja saa siitä sen rahan mitä saa. Aivan sama vaimoni kanssa. Erona on se, että Ap:lle miehen tulotaso ei kelpaa, mutta minun vaimoni tulotaso kelpaa minulle. A) Vaimoni on työhönsä tyytyväinen ja B) meidän yhteinen tulotasomme on riittävä kaikkeen normaaliin elämiseen. En minä lähde häntä vaatimaan kouluttautumaan johonkin, mistä hän ei pitäisi, siinähän menisi perherauha ja pahimmassa tapauksessa koko parisuhde.
Vaihtoehdoista parisuhde tai lisää rahaa minä valitsen parisuhteen.
Tottakai riittää, kun itselläsi on DI:n tulot. Riittäisikö sitten, jos tienaisit mediaanin verran?
Yhdet isot tulot + yhdet pienet tulot vs. yhdet pienet tulot + yhdet juuri ja juuri mediaanitulot ei ole sama asia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moi ap, vaikutat keskivertoav-mammaa älykkäämmältä ja siksi alapeukkuja satelee. Täällä kuitenkin pyörii varmaan aika paljon työttömiä tai matalapalkka-alalla olevia ihmisiä.
Itsekin olen kunnianhimoinen, joten ymmärrän pointtisi. Mutta vaikeahan se on toista ihmistä muuttaa. Ehkä voisit tehdä jotakin budjetointia ja näyttää miehelle, miten paljon mikäkin tulevaisuuden haave maksaa. Ja etsiä valmiiksi vaikka kursseja: "valitse näistä" tai etsiä ja ehdottaa keikkatöitä. Ehkä tarvii vaan vähän apuja.
Ei sekään ole oikein, että sinä parempituloisena sitten kustannat miehelle arjen luksusta.
Se maksaa, joka jotain haluaa.
Miksi miehen pitäisi siirtyä pois mukavasta työstään uraohjuksen raiteille, jos on tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen? Eihän hänellä mitään hätää ole. Ap taas vaikuttaa rahan sokaisemalle.
Kuinka moni muuten tällä palstalla olisi valmis sanomaan miehelle: "Ei sekään ole oikein, että sinä parempituloisena sitten kustannat naiselle arjen luksusta." Ei varmaan kovinkaan moni.
On eri asia ostaa vaikka kallis merkkilaukku (joita en tosin harrasta) omilla rahoillaan. Yhteiseen, omaan kotiin tarvitaan kuitenkin iso laina ja kaksi maksajaa. Kun tämä on ollut asti se päämäärä. Nyt kun sen kodin hankkiminen onkin kalliimpaa ja siihen tarvittaisiin enemmän rahaa, niin kyllä minua häiritsee, ettei toinen ole valmis tekemään sen eteen töitä.
Eihän miehellä nyt hätää olekaan. Mutta entä jos jompi kumpi sairastuu? Tai minä isompituloisena kuolen? Tai jos eläkkeellä (joka sekin pieni) haluaa vielä matkustella? Kyllä jokin puskuri olisi hyvä olla.
Minä kyllä karsastan ajatusta miehen rahoilla elämisestä enkä haluaisi sellaiseen tilanteeseen.
Ap
Mitä tapahtuisi jos mies tienaisi tuplasti enemmän ja ostaisi sinulle jotain?
Vierailija kirjoitti:
Moi ap, vaikutat keskivertoav-mammaa älykkäämmältä ja siksi alapeukkuja satelee. Täällä kuitenkin pyörii varmaan aika paljon työttömiä tai matalapalkka-alalla olevia ihmisiä.
Itsekin olen kunnianhimoinen, joten ymmärrän pointtisi. Mutta vaikeahan se on toista ihmistä muuttaa. Ehkä voisit tehdä jotakin budjetointia ja näyttää miehelle, miten paljon mikäkin tulevaisuuden haave maksaa. Ja etsiä valmiiksi vaikka kursseja: "valitse näistä" tai etsiä ja ehdottaa keikkatöitä. Ehkä tarvii vaan vähän apuja.
Ei sekään ole oikein, että sinä parempituloisena sitten kustannat miehelle arjen luksusta.
Hah, en pidä itseäni älykkäämpä kuin muutkaan täällä, mutta selvästi ajattelen asioista eri tavalla. Kiitos ymmärryksestä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei suostu alkaa laittamaan ollenkaan rahaa säästöön? Esim. matkaa varten? Jos saisitte puhuttua, että kumpiki laittaisi palkkapäivänä 5-10% (tai mikä tuntuu sopivalta) palkasta säästötilille.
Toinen asia, jos haluaa matkalle, niin sopikaa x summa mikä tulee laittaa matkakassaan, jos rahaa ei saa kokoon, niin matkaa ei tule.
Mutta työpaikan vaihtoon tai opiskeluun et voi pakottaa.
Ja jos rahaa ei haluta edes kerätä säästöön, niin kertoo pahoja merkkejä suhteesta.
Jos rahaa ei oikeasti jää pakollisten menojen jälkeen, niin turha alkaa vaatimaan mitään.Kyllä suostuu ja matkustelemmekin jo nyt jonkin verran, se on molemmille tärkeää. Mutta säästöön ei sitten juuri jääkään. Minusta olisi kivaa, jos voisi sekä matkustella että kerätä pahan päivän varalle ja sen lisäksi hakea noutoruokaa ja tehdä muuta arkea helpottavaa. Jostain pitää vaan luopua ja se tässä hankalaa onkin. Ympärillä ihmiset paremmilla tuloilla saavat tuon kaiken.
Ap
Teillä on asiat loppujen lopuksi aika mukavasti kuitenkin. Molemmilla on työtä ja matkustelette jonkin verran. Lapsilla on harrastukset ja teillä on mukava koti. Tunnut katsovan aika paljon mitä ympärillä olevilla ihmisillä on (työkavereilla on taloja ja autoja, muut saavat enemmän pienemmällä palkalla) ja olet alkanut miettimään, että miehesi pitää muuttaa elämänsä suunta, jotta sinullakin voisi olla sitä mitä kavereilla ja tutuilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, näistä on aidosti apua minulle.
Olemme alkaneet seurustella nuorina, jolloin emme vielä tienneet mitä elämältä haluamme. Tuolloin minullekin riitti pienet tulot, kunhan oli mukavaa. Sittemmin elämän realiteetit ovat tulleet vastaan esimerkiksi terveysongelmien myötä, jotka ovat vaatineet rahaa. Mieleeni on myös iskostunut ajatus siitä, miten täällä eletään vaan kerran ja miten haluan nähdä maailmaa ja sekin maksaa.
Kyllä, olen pinnallisempi kuin puolisoni. Ei raha silti minullekaan ole tärkeintä maailmassa enkä ole itsekään valmis ihan hirveän paljon enempää tekemään urani eteen. Ala ja työpaikkani ovat sellaisia, joilla palkkakehitystä kuitenkin tapahtuu, toisin kuin puolisolla.
Rahamiestä en edes haluaisi, mutta siinäkin om aika iso ero siihen, että tienaa 20 v saman verran ja tyytyy siihen. Ja sekin on totta, että ei toista voi muuttaa. Ehkä ennemminkin tarkoitin, että toinen tekisi hieman nykyistä enemmän yhteisen tulotason eteen, astuisi vaikka pikkuisen epämukavuusalueelleen sen sijaan, ettei ole valmis tekemään mitään.
Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia. Tuntuu epäreilulta, että minä olisin ainoa, joka niiden eteen näkee vaivaa ja toinen saa saman vähemmällä. Jatkossa tuloero tulee kuitenkin vain kasvamaan.
Ap
Onpas epäempaattista tekstiä.
Minullakin on merkittävästi suuremmat tulot kuin puolisollani. Hän tekee kutsumustyötään, jolla juuri ja juuri säilyy arkipäivässä hengissä, minulla taas jää pidemmistä työpäivistäni ja DI:n palkasta rahaa säästöön. Yhteiset matkat tehdään lähes kokonaan minun rahoillani. En koe sitä ongelmaksi, paitsi joskus niissä tilanteissa, missä hän ei kevyempää työtä tekevänä aina tajua minun aina välillä tarvitsevan sellaisia rauhallisempia vapaapäiviä, ettei ihan koko ajan tarvitse tehdä jotain.
Erona on tietenkin, että olen mies. Minulle on luonnollista pitää huolta puolisostanikin, koska kerran siihen pystyn. Sinulla näyttää menevän eri lailla.
Ei tämä ole ollenkaan sama. Sun puoliso tekee KUTSUMUSTYÖTÄ, ap:n puoliso tekee jotain väsyttävää perusduunia huonolla palkalla.
Ei tietenkään ole sama. Paitsi että on.
Missään ei ole sanottu, ettei mies pitäisi työstään. Hän tekee, mistä pitää ja saa siitä sen rahan mitä saa. Aivan sama vaimoni kanssa. Erona on se, että Ap:lle miehen tulotaso ei kelpaa, mutta minun vaimoni tulotaso kelpaa minulle. A) Vaimoni on työhönsä tyytyväinen ja B) meidän yhteinen tulotasomme on riittävä kaikkeen normaaliin elämiseen. En minä lähde häntä vaatimaan kouluttautumaan johonkin, mistä hän ei pitäisi, siinähän menisi perherauha ja pahimmassa tapauksessa koko parisuhde.
Vaihtoehdoista parisuhde tai lisää rahaa minä valitsen parisuhteen.
Tottakai riittää, kun itselläsi on DI:n tulot. Riittäisikö sitten, jos tienaisit mediaanin verran?
Yhdet isot tulot + yhdet pienet tulot vs. yhdet pienet tulot + yhdet juuri ja juuri mediaanitulot ei ole sama asia.
Ap
Niin, sinähän voisit parantaa koulutustasi niin, että tienaat reilusti enemmän kuin nykyään ja miehesi voisi jatkaa nykyisellä linjallaan tyytyväisenä. Niin minäkin tein. Mutta siihen ei taida kunnianhimosi riittää, eihän?
- Edellinen DI
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moi ap, vaikutat keskivertoav-mammaa älykkäämmältä ja siksi alapeukkuja satelee. Täällä kuitenkin pyörii varmaan aika paljon työttömiä tai matalapalkka-alalla olevia ihmisiä.
Itsekin olen kunnianhimoinen, joten ymmärrän pointtisi. Mutta vaikeahan se on toista ihmistä muuttaa. Ehkä voisit tehdä jotakin budjetointia ja näyttää miehelle, miten paljon mikäkin tulevaisuuden haave maksaa. Ja etsiä valmiiksi vaikka kursseja: "valitse näistä" tai etsiä ja ehdottaa keikkatöitä. Ehkä tarvii vaan vähän apuja.
Ei sekään ole oikein, että sinä parempituloisena sitten kustannat miehelle arjen luksusta.
Se maksaa, joka jotain haluaa.
Miksi miehen pitäisi siirtyä pois mukavasta työstään uraohjuksen raiteille, jos on tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen? Eihän hänellä mitään hätää ole. Ap taas vaikuttaa rahan sokaisemalle.
Kuinka moni muuten tällä palstalla olisi valmis sanomaan miehelle: "Ei sekään ole oikein, että sinä parempituloisena sitten kustannat naiselle arjen luksusta." Ei varmaan kovinkaan moni.
On eri asia ostaa vaikka kallis merkkilaukku (joita en tosin harrasta) omilla rahoillaan. Yhteiseen, omaan kotiin tarvitaan kuitenkin iso laina ja kaksi maksajaa. Kun tämä on ollut asti se päämäärä. Nyt kun sen kodin hankkiminen onkin kalliimpaa ja siihen tarvittaisiin enemmän rahaa, niin kyllä minua häiritsee, ettei toinen ole valmis tekemään sen eteen töitä.
Eihän miehellä nyt hätää olekaan. Mutta entä jos jompi kumpi sairastuu? Tai minä isompituloisena kuolen? Tai jos eläkkeellä (joka sekin pieni) haluaa vielä matkustella? Kyllä jokin puskuri olisi hyvä olla.
Minä kyllä karsastan ajatusta miehen rahoilla elämisestä enkä haluaisi sellaiseen tilanteeseen.
Ap
Mitä tapahtuisi jos mies tienaisi tuplasti enemmän ja ostaisi sinulle jotain?
Riippuu varmaan siitä, mikä se jotain olisi. Synttärilahja olisi tietysti ok, niitähän ostamme muutenkin toisillemme. Jos ilman mitään syytä ja toistuvasti ostaisi kalliita juttuja pelkästään minulle eikä yhteiseksi ilman että minäkin ostaisin hänelle, tuntisin kyllä oloni epämukavaksi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista, näistä on aidosti apua minulle.
Olemme alkaneet seurustella nuorina, jolloin emme vielä tienneet mitä elämältä haluamme. Tuolloin minullekin riitti pienet tulot, kunhan oli mukavaa. Sittemmin elämän realiteetit ovat tulleet vastaan esimerkiksi terveysongelmien myötä, jotka ovat vaatineet rahaa. Mieleeni on myös iskostunut ajatus siitä, miten täällä eletään vaan kerran ja miten haluan nähdä maailmaa ja sekin maksaa.
Kyllä, olen pinnallisempi kuin puolisoni. Ei raha silti minullekaan ole tärkeintä maailmassa enkä ole itsekään valmis ihan hirveän paljon enempää tekemään urani eteen. Ala ja työpaikkani ovat sellaisia, joilla palkkakehitystä kuitenkin tapahtuu, toisin kuin puolisolla.
Rahamiestä en edes haluaisi, mutta siinäkin om aika iso ero siihen, että tienaa 20 v saman verran ja tyytyy siihen. Ja sekin on totta, että ei toista voi muuttaa. Ehkä ennemminkin tarkoitin, että toinen tekisi hieman nykyistä enemmän yhteisen tulotason eteen, astuisi vaikka pikkuisen epämukavuusalueelleen sen sijaan, ettei ole valmis tekemään mitään.
Ehkä on sitten vain otettava käyttöön molempien omat rahat (tällä hetkellä yhteiset) ja toteutettava yksin niitä unelmia. Tuntuu epäreilulta, että minä olisin ainoa, joka niiden eteen näkee vaivaa ja toinen saa saman vähemmällä. Jatkossa tuloero tulee kuitenkin vain kasvamaan.
Ap
Onpas epäempaattista tekstiä.
Minullakin on merkittävästi suuremmat tulot kuin puolisollani. Hän tekee kutsumustyötään, jolla juuri ja juuri säilyy arkipäivässä hengissä, minulla taas jää pidemmistä työpäivistäni ja DI:n palkasta rahaa säästöön. Yhteiset matkat tehdään lähes kokonaan minun rahoillani. En koe sitä ongelmaksi, paitsi joskus niissä tilanteissa, missä hän ei kevyempää työtä tekevänä aina tajua minun aina välillä tarvitsevan sellaisia rauhallisempia vapaapäiviä, ettei ihan koko ajan tarvitse tehdä jotain.
Erona on tietenkin, että olen mies. Minulle on luonnollista pitää huolta puolisostanikin, koska kerran siihen pystyn. Sinulla näyttää menevän eri lailla.
Ei tämä ole ollenkaan sama. Sun puoliso tekee KUTSUMUSTYÖTÄ, ap:n puoliso tekee jotain väsyttävää perusduunia huonolla palkalla.
Ei tietenkään ole sama. Paitsi että on.
Missään ei ole sanottu, ettei mies pitäisi työstään. Hän tekee, mistä pitää ja saa siitä sen rahan mitä saa. Aivan sama vaimoni kanssa. Erona on se, että Ap:lle miehen tulotaso ei kelpaa, mutta minun vaimoni tulotaso kelpaa minulle. A) Vaimoni on työhönsä tyytyväinen ja B) meidän yhteinen tulotasomme on riittävä kaikkeen normaaliin elämiseen. En minä lähde häntä vaatimaan kouluttautumaan johonkin, mistä hän ei pitäisi, siinähän menisi perherauha ja pahimmassa tapauksessa koko parisuhde.
Vaihtoehdoista parisuhde tai lisää rahaa minä valitsen parisuhteen.
Tottakai riittää, kun itselläsi on DI:n tulot. Riittäisikö sitten, jos tienaisit mediaanin verran?
Yhdet isot tulot + yhdet pienet tulot vs. yhdet pienet tulot + yhdet juuri ja juuri mediaanitulot ei ole sama asia.
Ap
Niin, sinähän voisit parantaa koulutustasi niin, että tienaat reilusti enemmän kuin nykyään ja miehesi voisi jatkaa nykyisellä linjallaan tyytyväisenä. Niin minäkin tein. Mutta siihen ei taida kunnianhimosi riittää, eihän?
- Edellinen DI
Miksi näkisin vaivan, kun väkisinkin mieheni hyötyisi samalla siitä, kun perheenä elämme? Jos hänkin tekisi saman, niin sitten toki.
Ap
Älä vaadi liian pontevasti kunnianhimoa se saattaa muuttua viinanhimoksi.